Mun readini justystä. Jos justy on pahis niin varmasti ne kaikki syyt ovat tulleet jo ketjussa esille joten käsittelen niitä ja justyn vastauksia niihin ainakin aluksi.
Eka päivä. Justyn posteissa suurin vika on se, että hän äänestää Tetraa. En millään ymmärrä, kuinka hänen äänesnsä päätyy Tetralle. Jeekakan postit oikeasti..... uhhuijaa, häntä ärsyttää tuolla päivän lopussa aivan täysin samat asia mitä hän on koko päivän jauhanut minusta. Oikeasti aivan uskomatonta... Meiz näyttää itse asiassa aika hyvältä, en tajua Zeyn ääntä, ihan sillä perusteella että Meiz ei osoita MINKÄÄNLAISTA mielenkiintoa pelastaa itseään vaikka on paikalla kokoajan, ja on tasoissa tai johtaa äänissä paikoittain. Halima on ainut joka antaa edes jonkunnäköisen oikean syyn Tetran äänestämiselle (sinänsä ironista koska hän ja Meiz eivät oikeasti tarvitse edes mitään syytä koska olivat putoamisvaarassa ja tietysti äänestävät vaikka joulupukkia jos se estää heitä putoamasta ainakin pahiksena (koska niin tulisi tehdä myös hyviksenä)).
Zey sanoo justystä:
1) epäilee änkkää, koska tämä ensimmäisessä viestissään soutaa ja huopaa
2) readinsa jeeksusta muuttuu ilman perusteluja
3) äänestyskäyttäytyminen (jeeksu - halima)
4) halima ääni ei ole perusteltu
5) marzuu jutskat
6) ääni tetralle
jeeksu:
jeekaka kirjoitti:Ömmmm en mä ole niin hirveästi miettinyt varsinaista äänestyskäytöstä, mutta oikeastaan komppaan kyllä Halimaa vähän siinä, että jonkun verran laiskalta justyn peli tuntuu, ehkä varsinkin toi miten justy lopulta päätyy siihen et on paras äänestää Tetraa.
Halima komppaa Zeytä
Tässä välissä pari sivua aivan hirveetä.. Come on Zey, jos en sinua tuntisi paremmin ja tietäisi ettet 99% varmuudella pysty tekemään postejasi mitä olet tehnyt, pahiksena, niin väittäisin että olet pahis kun annat tuollaisten juttujen mennä läpi ilman suurempaa tarkastelua.
Horaa listaa justyn neutraaliksi koska "justyn alkupeli oli vakuuttava mutta oon huomannut samoja juttuja mitä muutkin täällä on ottanut esille. Eniten itseäni ehkä mietityttää tuo Tetran äänestäminen tällä hetkellä. Haluaisin kuitenkin kuulla justylta lisää, ja vastauksia näihin epäilyihin enkä nyt osaa sanoa epäilyttääkö vielä oikeasti" -- mielestäni oikein hyvä readi tässä vaiheessa
Justy vastaa epäilyihin hänen äänestään Tetralle:
Tajusin vasta tänään teidän viestejä lukiessani, että Halima ois tosiaan tippunut Meizin sijaan, jos en olisi siirtänyt ääntäni Tetralle. Olin jotenkin koko eilisen illan siinä uskossa, että Meiz on putoamisvaarassa kun peli oli 3-3 Haliman ja Meizin välillä. Joten mulle edellisen päivän loppu oli käytännössä vaihtoehdon löytämistä Meizille. Kun paikalla oli Halima (ei varmasti vaihda halimaan) ja Jeekaka, joka oli varma siitä että Meiz yrittää pahiksena lavastaa Jeekakaa, ajattelin että Haliman lynkkaaminen ei vaan tuu tapahtumaan. Kun lisäksi olin muutenkin ajatellut Tetraa vaihtoehtona, ajattelin että Tetran äänestäminen on paras tapa pelastaa Meiz tuossa tilanteesa.
Tämä nyt ei oikein tässä vaiheessa kerro mitään, koska justy voi tämän kyllä ihan pahiksena keksiä tässäkin. Pro tip, kannattaa perustella äänensä, koska kun minä luen tämän ja sitten luen ne viestit ekan päivän lopusta niin tätä quoteemani kuvaa en kyllä tilanteesta saa.
- Zey puhui myös justyn readistä musta, justy vastaa, ja justyn read on spot on, Zeyn esitystapa on erittäin huono (toki se voi olla provoavakin):
zey:
Tää täytyy tsekata. //Nooooooh. Hyrskyn myrskyn tuntuu ankaralta liioittelulta, enkä nää miten raynilla tuolla olis ollut tausta ajatuksena, et joku muu tarvis nimenomaa löytää. Enemmän tuntuu yleiseltä raynilta, että koitetaan löytää se epäilyttävin pelaaja? Enkä nyt muutenkaan ihan seuraa sun logiikkaasi tässä. Sä sanot, että jos Hali on hyvis, niin silloin pahis!rayn olisi ollut laiskempi pelastaessaan Haliman. Mut miksi? Eihän silloin Haliman roolilla ole mitään tekemistä sen kanssa, miten pahis!rayn toimii, kun hänelle on yksi lysti kuoleeko Halima. Ja siis jos rayn on hyvis ja epäilee, että nyt ollaan lynkkaamassa hyvis!Halimaa, niin miksi on hyvismäistä pistää asiat hyrskyn myrskyn ennen änkän äänestämistä? Miksi hyvis!rayn ei tässä kohtaa olisi lähtenyt mahdollisimman hyvin perustelemaan miksi änkkä on pahis ja koittanut sillä tavalla saada ääniä pois Halimalta? Miksi jeeksun ja Haliman kuulustelu oli tähän parempi taktiikka? Enkä nyt ymmärrä muutenkaan, kun sun pointtisi rayn hyvikseydestä tuntuu jollain tapaa nojaavan siihen, että rayn olisi pahiksena laiska ja vetäisi vaan mutkat suoriksi, mikä ei todellakaan ole mun kuvani pahis!raynista... Kyseessä kuitenkin on pelaaja, joka on voittanut pahiksena sanottuaan olevansa pahis. :D
justy:
Mun mielestä "hyrskyn myrskyn" on ihan ok kuvaus tuolle, jos sitä vertaa Raynin peli-intensiteettiin tässä pelissä aiemmin. Toi oli mielestäni eka kerta tässä pelissä, kun Halima agressiivisesti etsii pahista. Muuten tää peli on ollut varsin chilliä menoa, mikä ei ole ihme jos Rayn on reissussa. Eli mietin, oliko sille jokin syy, että juuri tuossa kohtaa piti ottaa korkeampi intensiteetti käyttöön.
Jos rayn on pahis, hän ei välttämättä koe tarvetta grillata jeeksua ja Halimaa tossa kohtaa. Eli hän voisi jättää "haliman pelastamisen" tossa kohtaa väliin ja äänestää vaan ängää. Tai sitten äänestää Halimaa, jollain syyllä, jonka olisi varmasti keksinyt. Tää siis sopisi hyvin siihen, miten rayn on tuota ennen pelannut tässä pelissä.
Jos rayn on hyvis, hän ei tiennyt onko Halima hyvis. Siksipä hyrskyn myrskyn. Selvitetään vähän jeeksun puolta, selvitetään vähän haliman puolta. Ei löydy epäilyttävää, äänestetään sitten ängää. Uskon, että jos rayn on hyvis, niin syy korkeamman intensiteetin pelaamiselle oli, että hän ei tiennyt ketä äänestää, siispä otti asiosita selvää.
Ja olet 100% oikeassa, että pahis-rayn ois voinut tehdä saman. Se ei kuitenkaan estä mua yrittämästä nähdä hyvismäisiä tekoja hyvismäisinä. En oo tuon takia hakkaamassa raynin nimeä hyvisten kiveen, ja mun mielestä hänen äng-äänensä(!) oli huono. Mutta jollain eväinhän raynin puoltakin täytyy yrittää tässä pelissä selvittää, en mä näitä pelejä pelaa siksi että päätän vaan lynkata hyvät pelaajat varmuuden vuoksi.
justy vastaa zeylle aiempiin pointteihin (
viewtopic.php?f=9&t=846&start=360#p28186):
1) ihan ok vastaus
2) ihan ok vastaus, en kuitenkaan täysin allekirjoita että hyvismäinen vastaus koska nuo "en muista" -jutut ei saisi tapahtua. Jos ei muista miksi teki jotain niin silloin pitäisi tarpeeksi seövästi kirjoittaa alunperinkin miksi jotain tekee
3) hyvismäinen vastaus aluksi, lopuksi ei niin kuitenkaan. Ensin sanoo että halima teki esim hyvismäisen rayn-piston (olisi varomaton jos olisi pahis -- tai ei ehkä uskaltaisi), mutta sitten sanoo että halima epäilytti aiemmissa viesteissään (siis pelin alussa) koska pelasi varovaisemmin. Ei käy järkeen
4) ks. (3)
5) ihan ok vastaus
6) No tästä puhuttiin aikaisemmin jo, ei vakuuta koska voi hyvin feikata nuo syyt.
Justyltä oikeasti hyvä pointti jeekakan Tetra äänestä.
Justyltä huono pointti Haliman Tetra äänestä.
Zeyltä tosi huono kommentti jeeksun Tetra-ääneen liittyen. Siis oikeasti Zey???????? "No mut hei, sä sentään epäilit edes tetraa..." -- koska Meiz teki jotain???????????
Halima wrote:
Toisaalta tilanne näytti kyllä jo jonkin aikaa ennen päivän päättymistä siltä, että mä en ollut tipahtamassa. Ns. yleinen mielipide tuntui olevan että mä oon ehkä kuitenkin hyvis, ja voitais tiputtaa joku muu. Niin jos justy on pahis, mä nään sen ajatuskululle kaks vaihtoehtoa:
1) pistetään pahiskaveri-Meiz putoamisvaaraan, jolloin jos jompi kumpi lynkkautuu niin toinen on enemmän turvassa.
2) koitetaan pelastaa pahiskaveri-Meiz äänestämällä Tetraa, jonka tipahtaminen on ehkä helpompi saada toteutettua kuin mun, kun mulla oli kuitenkin vaan kolme ääntä ja ketjussa oli enemmän kuin kolme, jotka ei halunnut mua tiputtaa.
Mä kyllä nimenomaan liputan siis justy-Meiz-pahisparin puolesta. En nää miksei justy ois silti voinut eilen toimia niinkuin toimi.
En oikein tiedä mihin näistä kannattaa vastata, kun tääkin on esim. narratiivia jonka lähtökohdat tiedän vääräksi. Mutta ihan vaan uteliaisuudesta, kenen sä halima oletit pelastavan sut äänestämällä Meiziä? Meiz olisi tuskin äänestänyt itseään. Ängä ei ollut paikalla, ja vaikka olisikin, olisko tämä vaihtanut äänensä sulta pois? Mä olin muistaakseni sua äänestäneistä ainoa, joka oli esittänyt epäilyitä sun pahikseudesta.
Justy on aivan oikeassa siinä että Haliman lähtökohdat tässä on aivan pielessä. Ei itsessään kerro justystä mitään.
Justy vastaa uudestaan Tetra ääneensä:
En tykkää näissä peleissä yhtään siitä, että joku pelaaja hiljenee totaalisesti. Muistan monta peliä, missä tällaisia tapauksia on roikkunut pitkään mukana ja sitten se on aina vikana päivänä sellaista että entäs jos tuo hiljainen onkin se pahis. Tetra vaikutti mahdollisesti tällaiselta tapauksesta, kun taas muuten tämän pelin rosteri vaikutti ihanan aktiiviselta. Ajattelin, että saan enemmän peli-iloa haliman kanssa pelaamisesta kuin siitä, että tämä putoaa ja peliin jää mykkä pelaaja, josta ei saa mitään irti. Joo, tämä ei ole mun voittoehdon kannalta optimaalista, ja jos olisin ollut kovin varma haliman pahikseudesta, oisin äänestänyt toisin. Mutta tämä ei kyllä mielestäni ole eka kerta, kun hyviksenä oon heittämässä antiaktiivista pihalle.
Meizin vankkuri tuli puskista, enkä halunnut tämän putoavan. Ei mulla Meizistä erityistä hyvisreadia ollut, mutta ei mitään pahisreadiakaan. Mielummin taas pidin aktiivisen neutraalin pelissä kuin epäaktiivisen.
Halusi pelastaa neutraalin neutraalin sijaan. Koska Tetra hiljentyi. En ymmärrä logiikkaa. Jos näitä pelejä hyvikset pelaa niin että pudotetaan ne -- tai oikeastaan jätetään pudottamatta ne joiden kanssa on kivempi pelata kun ne varmaan ehkä postaa myöhemminkin, mä varmaan pelaan väärää peliä, tai väärien ihmisten kanssa. En näe tätä mitenkään hyvismäisenä jos ja kun tuo kerran oli se syy miksi piti pudottaa joku neutraali pahismaisen sijaan (jos justyllä ei ollut pahisreadeja niin koen senkin tässä pahismaisena).
Jeeksu sanoo:
jeekaka kirjoitti:Sanoinkin jo että en ymmärrä justyn progressiota sen readeissa musta. Koko eilisen justy pyöritteli mua kolmantena vaihtoehtona äänelle änkän ja Haliman lisäksi, mutta sen ku kimpaannun Meizin linkityksistä (minkä justy sanoo tänään olevan epäilyttävää!) antaa testamentin jossa mua ei oo listattu mahdollisiin pahiksiin ollenkaan. En oikeestaan tajua miten tällainen ajatuskulku tulis hyvikseltä.
Okei, ihan hyvä pointti.
Joku kommentoi tätä jälkeenpäin, kuinka justy sanoi "jeekaka nyt tuntuu sanovan, että hän äänesti tetraa siksi että piti tätä pahiksena", ja ystävällisesti jätti ne syyt sanomatta, että "Paitsi että jeekakalla ei ollut mitään syytä pitää tetraa pahiksena, paitsi tämän sopivuus meizin pahispariksi" (vieläpä alleviivattuna). huhhuh.. jos syyt on tätä tasoa niin huhhuh...
justy sanoo jälleen että pudotti neutraalin (tetran) suojellakseen toista neutraalia (meiz), sen sijaan että olisi pudottanut haliman (epäilyttävä). Tämä on edelleeen mielestäni pahismaista.
justyllä on ihan hyvä pointti änkästä.
Sitten tulee se horaan juttu josta itseasiassa se änkän ääneen takertuminen tai siitä mielensä muuttaminen justyn osalta ei nyt ihan pädekään. No, itsessään horaan postit on kyllä hyviä, mutta eipä tuossa paljoa mitään ole mihin justy ei olisi jo vastannut. Enpä oikein siitäkään pidä, että horaakin listailee syitä miksi hänen pahisreadinsa voisi olla hyvis.... Ja se että justyn syyt äänestää Tetraa" on HYVISMÄISET??????? Jos esimerkiksi Halima tai Meiz on justyn pahiskaveri niin miksi justy ei tekisi noin kun teki?
------------------
summa summarum:
- justyssä epäilyttää tetra-syyt (erityisesti tää neutraali vs pahis -pudotus)
- justyssä epäilyttää se minkä horaakin tuossa mainitsi, että hän tekee juttuja ja myöhemmin kommentoi ettei oikein muista miksi näin teki
- epäloogisuus halima-readissa + haliman tetra-äänen epäloogisuus
- ekan päivän jeeksu readi (ei lopussa maininnut häntä pahisvaihtoehtona)
Eh... Nuo syyt, miksi justy halusi lynkata tetran pahisreadinsa sijaan (suojellakseen toista neutraalia) on oikeastaan ainut minkä koen syyksi millä voisin justyä äänestää.
Antakaa hetki miettiä.