++Halima, tästä olen lähes täysin vakuuttunut eilisen illan viestien perusteella. Mahdollisesti Violetin pahiskamu, epäilen että tarvitsi tekosyitä muista epäilyistä jotta voisi päätyä Lauchuoon tai mosaiikkiin ennen Violettia.
En ole edellispäivän viestejä vielä kunnolla selannut, mutta tämä osuu silmään erittäin pahasti. Haliman epäily pohjautuu erittäin vahvasti siihen, että Meiz epäilee minua. Ja vaikka minua epäileekin, ei koe tarvitsevansa painostaa minua. Mielestäni veto on sinänsä pahismainen, sillä en näe, miksi hyvis äänestäisi tässä järjestyksessä, kun Haliman roolin paljastuminen kertoo paljon vähemmän minun roolistani, kuin oma roolini kertoo Halimasta.
Geraldine lähtee tänään aivan liian voimakkaasti Lauchuota äänestäneiden henkilöiden kimppuun, rakentaen väitettä, että pahikset olisivat pelastaneet minut. Aika lailla sama ongelma kuin Meizillä, eli hänkin pitää minua pahiksena, mutta keskittyy enemminkin pelaajiin, jotka vähän niin kuin toimivat ympärilläni.
mosaiikki kirjoitti:Geraldine: .. :D Se, että en kirjoita mun perusteluja kirjaimellisesti samaan viestiin jossa äänestän ei meinaa, että äänestän perusteettomasti. Olin kirjoittanut jo aikaisemmin, mikä mua Lauchuon pelissä häiritsi.
Halima kirjoitti:Eli epäilet mua siksi että en äänestänyt eilen Violettia? Onko sulla joku muu syy epäillä mua? Tai miksi mä oon epäilyttävämpi kuin esim mosaiikki, joka heitti Lauchuolle sen viimeisen ja merkitsevän äänen?
Geraldine kirjoitti:
Ja Halima tuntui äänestäneen Lauchuota yhden kommentin perusteella joka hänestä vaikutti selittelyltä. Ei vakuuta.
Mun perustelu oli kahdessa eri viestissä, missä molemmissa ihmettelin Lauchuon kirjoituksia.
mosaiikki kirjoitti:
Geraldine: .. :D Se, että en kirjoita mun perusteluja kirjaimellisesti samaan viestiin jossa äänestän ei meinaa, että äänestän perusteettomasti. Olin kirjoittanut jo aikaisemmin, mikä mua Lauchuon pelissä häiritsi.
Musta vähän vaikuttaa että Geraldinella oli niin kiire syytellä meitä Lauchuota äänestäneitä, ettei ehtinyt edes tarkistaa meidän epäilysten perusteita. Mistä moinen hoppu?
mosaiikki kirjoitti:Halimalla on nyt jotenkin vähän heikot perusteet Geraldine-äänelleen. Ainakin mun mielestä Geraldine on pelannut täällä ehkä eniten hyvismäisesti, ja tuo Lauchuon äänestäjien syyttelykin vaikuttaa aidolta turhautumiselta kun hänen pääepäiltynsä ei tullutkaan lynkatuksi. En tiedä, miksi pahis menettelisi näin, oli Violet sitten kummalla puolella tahansa.
Elikkäs Geraldine on lähtenyt Lauchuon äänestäneiden kimppuun, väittäen Haliman ja mosaiikin ääniä perusteettomiksi. Molemmat heistä kiistävät väitteet. Halima tekee tästä pahisreadin, ja nyt mosaiikin mielestä Haliman perusteet äänille ovat huonot. Lisäksi se, että Geraldinen syyttelyt Lauchuon äänestäjiä vastaan on "aitoa turhautumista" mosaiikin mukaan tuntuu oudolta väitteeltä, sillä aika selkeästi Geraldine ilmaisi kyseisiä pelaajia myös epäilevän.
Nyt kun tiedetään erikoishahmorivi, niin itselläni on pieni huomautus, nimittäin pahisennustaja on uskakseni saanut ennustaa myös yö0 aikana, joten erikoishahmojen kannattanee pitää tämä mielessä.
4 Lauchuo (miina, raynpelikoneet, Halima, mosaiikki)
3 Violet (Zey, Geraldine, Meiz)
1 Meiz (jeekaka)
Äänestystilanne näytti päivän lopussa tältä. Pidän oikeastaan aivan mahdollisena, että pahiksia löytyy Lauchuota äänestäneiden joukosta, sillä pahikset hyötyisivät tuossa tapauksessa enemmän hyvis Lauchuon kuin hyvis Violetin tappamisesta.