Mafiapeli III - Peli on päättynyt

Pelien viimeinen lepopaikka, jonne kyläläiset kokoontuvat muistelemaan menneitä pelejä ja keskustelemaan niiden tapahtumista.

Mafiapeli III - Peli on päättynyt

ViestiKirjoittaja Mus » 08.12.2013 17:00:06

Mafiapeli III
Peruspeli
13 pelaajaa
PJ: Mus
APJ/VPJ: Zey
Pelimode: Lotazi

Niin sitä oli taas sattunut käymään, että juuri kun Kyläläiset olivat saaneet muuttokuormansa lastattua uusiin koteihinsa, kuului jo ensimmäinen rääkäisy.
- Voi, tämä on niin kauheaa!
- Mitä on tapahtunut?
- Herra Pelinjohtaja on kuollut!

Pian koko kylä olikin jo kerääntynyt herra pelinjohtajan ruumiin ympärille. Hänen otsassaan sojotti tikka, johon oli kuvioitu mafian tunnusmerkit. ”Ne ilkimykset! Miten he kehtaavat hyökätä kyläämme!”
- Etsitään ne keskuudestamme!

Ja aloitettiinkiin se, minkä kyläläiset parhainten osaavat, pahisten metsästyksen.



Päivä ja äänestys (UÄ):
Päivä kestää aina 4 vuorokautta.
Päivän aikana keskustellaan ja äänestetään pelitopicissa. Ääni merkitään boldattuna ja plussilla ++Nimi. Muuten merkittyjä ääniä ei lasketa. Ääntään saa vaihtaa päivän aikana niin monta kertaa kuin haluaa. Äänen peruminen merkitään boldattuna, mutta plussat ovat vaihtuneet miinuksiin -- Nimi. Vain oikein kirjoitetut äänet lasketaan. Uutta henkilöä ei saa äänestää, ennen kuin aiempi ääni on poistettu. (Jos ette poista ensin ääntä edelliseltä henkilöltä, pelinjohtaja ei laske uutta ääntänne mukaan, vaan laskee vanhan äänen mukaan.) Äänitilanne selviää PJ:n tai APJ:n tekemistä väliaikalaskennoista.
Päivän lopuksi lynkataan se, jolla on sillä hetkellä eniten ääniä. Tasatilanteessa saman äänimäärän ensin saanut lynkataan. Jos ääniä ei ole, lynkattava arvotaan.
Viestien muokkaus on ehdottomasti kiellettyä.

Yö:
Yö kestää yhden vuorokauden. Kaikkien erikoishahmojen toivotaan laittavan nimet mahdollisimman pian yön alkamisen jälkeen. Erikoishahmot laittavat jokaiseen yöviestiinsä kaksi nimeä. Ensimmäinen on kyseisen yön kohde, seuraava varanimi. Tämä varanimi ei siis ole mikään virallinen, vaan mukana ainoastaan siltä varalta, että erikoishahmo ei jostain syystä pääse koneelle seuraavan yön aikana. Ensimmäisen yön varanimi annetaan PJ:lle pelin alussa vastaamalla hahmoviestiin.
Pelinjohtaja käyttää varanimeä vasta kun vuorokausi on umpeutunut (aiemmin vain siinä tapauksessa, että pelinjohtaja on yön alkaessa ilmoittanut, että kyseisen yön umpeutumisaika on lyhyempi). Varanimiä voidaan käyttää myös siinä tapauksessa, että erikoishahmo on ilmoittanut olevansa koko yön ajan poissa.
Mikäli varanimeäkään ei jostain syystä ole käytettävissä aamunkoittoon mennessä, menettely riippuu erikoishahmosta:
Pahikset: Tappavat sen, jota joku heistä viimeksi on äänestänyt.
Suojelija: suojelee viimeisintä aiemmin suojelemaansa, johon hänellä on mahdollisuus. Jos tällaista hahmoa ei ole, arvotaan suojeltava niiden kesken, joita ei ole äänestetty lainkaan kahden edellisen päivän aikana.
Lisää tietoa varanimenpuuttumismenettelyistä löytyy varanimenpuuttumismenettely -topickista - muokattava aina erikseen ko. peliin sopivaksi.

Poissaoloja ja epäaktiivisuutta koskevat säännöt:
Kaksi kierrosta äänestämättä olleet poistetaan pelistä toisen päivän iltana sen päivän äänestetyn mukana, eli hänelle haetaan varapelaaja. Ellei varapelaajaa löydy, pelaaja tapetaan aamunkoitossa. Jos usealle pelaajalle tarvitaan varapelaaja eikä kaikille saada, aamulla lynkattavat antiaktiivit arvotaan.
Jos pelaaja korvataan varapelaajalla kesken päivän, säilyy pudottautuneen pelaajan ääni voimassa.
Poissaolo suojaa pelaajaa, jos tämä on paikalla enintään yhden vuorokauden. Ilmoitetun poissaolon kierrokset vähennetään välistä. Siis esim. jos henkilö ei ole äänestänyt kierroksella 1 ja on kierroksen 2 poissa, hänen täytyy äänestää kierroksella 3 tai hän lentää pelistä ulos sen päivän iltana. Ilmoitettu poissaolo suojelee enintään 2 peräkkäisen kierroksen ajan.

Hahmot:

Hyvät:
1 suojelija ilmoittaa pelinjohtajalle, ketä hän suojelee yöllä. Jos joku hyökkää suojellun kimppuun, tämä ei kuole. Suojelija ei voi suojella itseään, eikä ketään kahta kertaa peräkkäin.
9 tavallista kyläläistä nukkuvat yöt ja yrittävät päivällä löytää joukostaan murhaajat ja äänestää nämä hirteen. Kyläläisten tavoite on saada kaikki pahikset pois pelistä.

Pahat:
2 Mafialaista tuntevat toisensa ja voivat puhua keskenään yksityisviestein. Joka yö he valitsevat yhden muista pelaajista tapettavaksi ja päivällä he yrittävät esittää viatonta ja saada samalla hyvikset äänestämään jonkun viattoman kuolemaan. Pahisten tavoite on tappaa niin monta hyvistä, että pahiksia on saman verran tai enemmistö kylässä.

Voittaminen:
Hyvikset voittavat, kun kaikki pahikset ovat kuolleet.
Mafia voittaa, kun heitä on saman verran tai enemmän kuin hyviksiä.

Mukana (12/12) Boldatut ovat kuolleet
piikkisiili - Tavallinen, 1.päivä
Vampire - Tavallinen, 4.päivä
Jitachi - Tavallinen, 5.päivä
Violet - Mafian jäsen, 3.päivä
Ropsus - Tavallinen, 2.päivä
Zey - Tavallinen, 2.yö
Ardee
Herkkuoone - Tavallinen, 2.yö (Epäaktiivisuuskuolema)
Jooseppi - Tavallinen, 5.päivä
Hagrid - Suojelija, 3.yö
Raegan - Tavallinen, 4.yö
Horaaneko - Tavallinen, 2.yö (Epäaktiivisuuskuolema)
Eläkkeellä - Käyn kuitenkin välillä tarkistamassa mitä Kylään kuuluu :-).
Pelan nykyään Englnninkielisellä foorumilla.
Avatar
Mus
Kyläläinen
 
Viestit: 278
Liittynyt: 01.11.2013 21:34:51
Paikkakunta: Espoo
Kotiyhteisö: ResetEra
Palkinnot: 17

Re: Mafiapeli III - en moment

ViestiKirjoittaja Mus » 08.12.2013 17:02:06

1.Päivä

Herra pelinjohtajan kuolema aiheutti suurta surua kyläläisissä. Niin suurta, että jotain asian eteen päätettiin tehdä! Asiasta käytiin hyvin demokraattinen kekustelu--

Kuva

jonka jälkeen päätettiin, että mafialaiset äänestettäisiin pelistä pois!


1.Päivä päättyy torstaina 19.00

POISSAOLOT:
Ei ole

Linkki niille ihmisille, joilla kuva ei näy oikein esim. kännykänruudulta :).
Eläkkeellä - Käyn kuitenkin välillä tarkistamassa mitä Kylään kuuluu :-).
Pelan nykyään Englnninkielisellä foorumilla.
Avatar
Mus
Kyläläinen
 
Viestit: 278
Liittynyt: 01.11.2013 21:34:51
Paikkakunta: Espoo
Kotiyhteisö: ResetEra
Palkinnot: 17

Re: Mafiapeli III - 1.Päivä päättyy torstaina 19.00

ViestiKirjoittaja Violet » 08.12.2013 18:27:43

Kiva päästä taas pelaamaan vähästä aikaa. Suurin osa pelaajista näyttää olevan vanhoja tuttavuuksia (ellette muuton yhteydessä päättäneet vaihtaa nimiänne), mutta kyllä täällä näytti olevan hieman uusiakin kasvoja :)

Pelin erikoishahmoista en saa mitään erityistä irti. Eli taitaa tulla ihan perus peli melko vähillä erikoishahmojossitteluilla.
Paras hyvis, aktiivisin kyläläinen & paras varapelaaja kepit vuodelta 2014
Avatar
Violet
Mafioso
 
Viestit: 1405
Liittynyt: 15.11.2013 07:17:57
Kotiyhteisö: Kylä
Palkinnot: 14

Re: Mafiapeli III - 1.Päivä päättyy torstaina 19.00

ViestiKirjoittaja Jita » 08.12.2013 20:42:43

Eli siis hellou kaikille, jos jolle kulle ei tullut jo muuton yhteydessä selväksi, kuka olen, niin lyhyenä esittelynä sanottakoon, että mut tunnetaan myös nikillä Jite, ja sitä tai Jitaa voi ihan mun puolesta käyttää muhun viitatessa :3

Suurin muutos, joka tässä lienee on kai se, että K3:n aikainen EPPA ei ole käytettävissä. Emmehän anna sellaisen kuitenkaan haitata, ensimmäisen päivän puheenaiheenhan voi oikeasti jopa keksiä ilman generaattoriakin, kuten jo muinaiset kyläläisetkin ovat tehneet ;)

Tästä voisikin aasinsiltana siirtyä vaikka kysäisemään, että jos olisit jokin luonnonvarainen eläin, mikä olisit ja miksi? Itse olisin ainakin pingviini, osittain, koska tykkään pingviineistä. Lisäksi, jos kävisi pikaisesti kutsu juhliin, olisi jo juhla-asukin valmiina :3
You'll see that my mind is too fast for eyes
Avatar
Jita
Kyläläinen
 
Viestit: 804
Liittynyt: 15.11.2013 07:02:40
Paikkakunta: Turku
Kotiyhteisö: Kylä/pkmn.eu
Palkinnot: 7

Re: Mafiapeli III - 1.Päivä päättyy torstaina 19.00

ViestiKirjoittaja piikkisiili » 08.12.2013 21:00:50

Yrittääkö Jitachi saada alitajuntaista hyväksyntää vetoamalla pelaajien pehmeisiin arvoihin? Eihän kukaan voi olla vastustamatta eläimiä. Nykyään on myöskin vähän hankala enää tarkistaa pelaajien pelityyliä, mutta olisi kiinnostanut onko Jitachi ollut noin leikkisä aikaisemmin. Niin ja siili kai sitten.
Tuhahtele vapaasti! -Omalla vastuullasi.
"-- oli ehdottomasti kiinnostava tuttavuus, vaikka aikaisempi tutkailu olikin jättänyt Piikkisiilistä vähän kyseenalaisen kuvan."- lautapeliopas.fi
Avatar
piikkisiili
Kepitetty kyläläinen
 
Viestit: 233
Liittynyt: 15.11.2013 00:12:35
Paikkakunta: lehtikasassa
Palkinnot: 15

Re: Mafiapeli III - 1.Päivä päättyy torstaina 19.00

ViestiKirjoittaja Vampire » 08.12.2013 21:09:46

Heijsan på alla ja sitten palataan taas suomeen... Ehkä ihan hyväkin, kun en ruotsia osaa... Tässä vaiheessa on tosi paha lähteä sanomaan mitään pelaajista tahi rooleista, pelaajat kun ei ole vielä kunnolla heränneet ja roolit ovat niin perus, kun vain voi olla. Joten tyytynen vaan sanomaan moikat kaikille kivoille palleroille - niin tutuille kuin tuntemattomillekin.

Ja Jitan kysymykseen; olisin susi (ja kaikki yllättyi), koska sudet on söpöjä ja ihan mielettömän upeita ja kiehtovia eläimiä. Ihmissusi kun ei ole luonnonvarainen eläin, enkä nickistäni huolimatta pidä juurikaan vampyyreista (vaikka sekin on eläin, ei vaan ihan ne vampyyrit mitkä ekana tulee mieleen....) Ja nyt voisin mennä jatkamaan pitsisäärystinten neulomista, vaikka koosta päätellen neulon niitä norsulle
心配ないからね。
Avatar
Vampire
Kepitetty kyläläinen
 
Viestit: 511
Liittynyt: 15.11.2013 00:56:15
Paikkakunta: Pirkanmaa
Kotiyhteisö: FinFanFun
Palkinnot: 8

Re: Mafiapeli III - 1.Päivä päättyy torstaina 19.00

ViestiKirjoittaja Ardee » 08.12.2013 22:10:38

Jee! Whoo! Käynnistyhän tää peli viimein! Tätä on kuulkaa odotettu nyt jo kuukauden päivät.
Uutena kyläläisenä olisin kiinnostunut tietämää mikä tämä Jitachin mainitsema EPPA oikein oli nyt jo edesmenneessä kylä kolmosessa?

Jos olisin eläin niin olisin varmaan kirahvi. Ne on kuitenkin aika mielettömiä otuksia pitkine kauloineen ja onhan niillä ihan hauska tuo värityskin. Toisaalta kengurukin on aika kiinnostava kaveri.. Pitkällisen pohdinnan jälkeen kallistun kirahviin, koska pomppiminen ei oo mun juttu.
Ardee
Kyläläinen
 
Viestit: 11
Liittynyt: 17.11.2013 15:21:16

Re: Mafiapeli III - 1.Päivä päättyy torstaina 19.00

ViestiKirjoittaja Jita » 08.12.2013 22:44:15

EPPA=Ensimmäisen Päivän PuheenAihegeneraattori, kyseessä oli siis sovellus, jolla pystyi arpomaan itselleen ensimmäisen päivän puheenaiheen, mukana fiksuja ja vähemmän fiksuja aloituksia, esimerkkeinä pelaaja-analyysi, ja lempijäätelömaun kyseleminen. Oli oikein hauska väline, jos olisi ollut mahdollista saada tännekin, olisin tykännyt. Paljon.
You'll see that my mind is too fast for eyes
Avatar
Jita
Kyläläinen
 
Viestit: 804
Liittynyt: 15.11.2013 07:02:40
Paikkakunta: Turku
Kotiyhteisö: Kylä/pkmn.eu
Palkinnot: 7

Re: Mafiapeli III - 1.Päivä päättyy torstaina 19.00

ViestiKirjoittaja piikkisiili » 08.12.2013 23:12:52

Jitachi: Millä perusteella jätit kommentoimatta viestiäni?
Tuhahtele vapaasti! -Omalla vastuullasi.
"-- oli ehdottomasti kiinnostava tuttavuus, vaikka aikaisempi tutkailu olikin jättänyt Piikkisiilistä vähän kyseenalaisen kuvan."- lautapeliopas.fi
Avatar
piikkisiili
Kepitetty kyläläinen
 
Viestit: 233
Liittynyt: 15.11.2013 00:12:35
Paikkakunta: lehtikasassa
Palkinnot: 15

Re: Mafiapeli III - 1.Päivä päättyy torstaina 19.00

ViestiKirjoittaja Jita » 09.12.2013 06:45:21

Piikkis: Koska en nähnyt sitä tarpeelliseksi. Sulla on oma mielipiteesi, eikä tässä suoraan sanoen kiinnosta ruveta muiden mielipiteistä väittelemään. Ihmettelen kuitenkin totta puhuen kovasti, miksi vaikutat aihevalintaan noin ärtyneeltä.
You'll see that my mind is too fast for eyes
Avatar
Jita
Kyläläinen
 
Viestit: 804
Liittynyt: 15.11.2013 07:02:40
Paikkakunta: Turku
Kotiyhteisö: Kylä/pkmn.eu
Palkinnot: 7

Re: Mafiapeli III - 1.Päivä päättyy torstaina 19.00

ViestiKirjoittaja piikkisiili » 09.12.2013 13:07:08

Ai en minä ärtynyt ollut, vaan sinä kiinnostit kysymystäsi enemmän. Mutta jos sinua ei kiinnosta vältellä/selittä, niin voin sitten äänestää:
++ Jitachi
Tuhahtele vapaasti! -Omalla vastuullasi.
"-- oli ehdottomasti kiinnostava tuttavuus, vaikka aikaisempi tutkailu olikin jättänyt Piikkisiilistä vähän kyseenalaisen kuvan."- lautapeliopas.fi
Avatar
piikkisiili
Kepitetty kyläläinen
 
Viestit: 233
Liittynyt: 15.11.2013 00:12:35
Paikkakunta: lehtikasassa
Palkinnot: 15

Re: Mafiapeli III - 1.Päivä päättyy torstaina 19.00

ViestiKirjoittaja Jooseppi » 09.12.2013 16:19:35

Terveiset täältä munkin suunnalta innokkain fiiliksin! Loistavaa että peli alkoi ja päästään toimintaan kiinni. Hyvää peliä kaikille!!
Jooseppi
Kyläläinen
 
Viestit: 22
Liittynyt: 18.11.2013 20:42:17

Re: Mafiapeli III - 1.Päivä päättyy torstaina 19.00

ViestiKirjoittaja Vampire » 09.12.2013 17:10:13

Mua hämmentää nyt erityisen paljon toi piikkisiili. Omasta mielestäni Jitan perustelu tuntuu järkevältä (en nimittäin itse ainakaan kokenut piikkiksen viestin olevan sellainen, että siihen olisi ollut kovin relevanttia vastata) ja piikkiksen äänestys tän takia tuntuu vähän hätäiseltä ja jopa vähän hakuammunnalta. Jotenkin piik tuntuu antavan vaihtoehdoiksi selityksen tai äänen. Ja millainen selityksen pitäisi olla, jos nykyinen ei kelpaa?

En voi muuta sanoa kuin että hämmentää, hämmentää. Piikkis tuntuu nyt olevan jotenkin häiritsevän kärkäs, jollain tapaa ei-piikkismäinen ja jopa hieman ärsyyntynyt siitä, kun juuri hänen melko pientä huomiota ei huomioida ja siihen ei vastata. En kyllä tällä hetkellä tiedä pitäisikö sitä pitää pahimaisena vai hyvismäisenä, molemmille on puoltoa (pahikselle, koska en vaan nää tätä kovin hyvismäisenä käytöksenä, kun ennemmin tulee mieleen "toi söi mun karkin eikä tunnusta"-tilanne. Hyvis, koska en vaan pysty näkeen mitään järjellistä syytä sille, miks pahis lähtisi vetämään itseensä huomiota tällain ekana päivänä). Taidan siis tyytyä pistämään tarkkailuun, jos vaikka tulis lisää matskua ja jotain, mihin pääsisi vähän tehokkaammin kiinni.

Ja hei, olis kivaa, jos kaikki heräis lähiaikoina! Täällä on tylsää pölistä yksin *potkii muita hereille*
心配ないからね。
Avatar
Vampire
Kepitetty kyläläinen
 
Viestit: 511
Liittynyt: 15.11.2013 00:56:15
Paikkakunta: Pirkanmaa
Kotiyhteisö: FinFanFun
Palkinnot: 8

Re: Mafiapeli III - 1.Päivä päättyy torstaina 19.00

ViestiKirjoittaja Violet » 09.12.2013 17:55:12

Piikkiksen ja Jitachin suhteesta on osaa sanoa paljoakaan. Piikkisiili kyllä ylireagoi mielestäni, mutta ensimmäisenä päivänä pitää saada keskustelu alkamaan jotenkin. Toisaalta Jitachi ei mitenkään vaivautunut vastaamaan tuohon epäilyyn, mikä minusta tuntuu omituiselta. Yleensä niihin epäilyihin vastataan, tai edes osoitetaan jotenkin, että ne on huomattu. Ainakin tästä kuviosta voi päätellä,että he eivät ole todennäköinen pahispari.
Paras hyvis, aktiivisin kyläläinen & paras varapelaaja kepit vuodelta 2014
Avatar
Violet
Mafioso
 
Viestit: 1405
Liittynyt: 15.11.2013 07:17:57
Kotiyhteisö: Kylä
Palkinnot: 14

Re: Mafiapeli III - 1.Päivä päättyy torstaina 19.00

ViestiKirjoittaja Jooseppi » 09.12.2013 19:01:04

Kyllä se varmaan tällä hetkellä on niin, että kuka vain voi olla mitä vain ja kyllähän sen äänenkin perumaan pystyy, joten eiköhän tällä hetkellä itsekukin pyri vain saamaan sitä keskustelua aikaan. Sitä kautta sitten pystyy tekemään johtopäätöksiä suuntaan tai toiseen.
Jooseppi
Kyläläinen
 
Viestit: 22
Liittynyt: 18.11.2013 20:42:17

Re: Mafiapeli III - 1.Päivä päättyy torstaina 19.00

ViestiKirjoittaja Jooseppi » 09.12.2013 19:04:04

Violet: olen samaa mieltä tuosta piikkisiilin sekä Jitachin suhteesta! En usko heidän olevan pahispari, jollei kysymyksessä ole jokin yhteinen salakavala juoni..
Jooseppi
Kyläläinen
 
Viestit: 22
Liittynyt: 18.11.2013 20:42:17

Re: Mafiapeli III - 1.Päivä päättyy torstaina 19.00

ViestiKirjoittaja Ardee » 09.12.2013 20:25:02

Pahisparina Jitachi ja Piikkis vaikuttaa erittäin epätodennäköiseltä yhdistelmätä, kuten Violet ja Jooseppi jo aikaisemmin pohtivat. Kuitenkin Piikkisiilin toiminta herättää kummastusta. Voisiko olla toimiva taktiikka kääntää ensimmäisenä päivänä huomio vahvasti itseensä, esimerkiksi tämän kaltaisella toiminnalla, ja luottaa ei-pahis-ensimmäisenä-päivänä-halua-huomiota -oletuksen tuovan hyvispisteitä.

Toisaalta voisi ajatella pahisten haluavan toimia mahdollisimman hyvismäisesti, eli ratkoa konflikteja eikä luoda niitä antamalla ääniä heikoin perustein. Joka tapauksessa äänen antamisessa oli jopa röyhkeää paljautta ja yksinkertaisuutta. Olisiko äänen tarkoitus voinut olla pelin oikea käynnistäminen tyhjänpäiväisen juttelun sijaan. Mikäli oli, onnistui hän luomaan säpinää ihan kiitettävästi.

No, mene ja tiedä. Jotain erikoista Piikkiksen käyttäytymisessä on. Ehkä myöhemmin, kun tekstiä on tullut lisää, pystyy tekemään suorempia johtopäätöksiä.
Ardee
Kyläläinen
 
Viestit: 11
Liittynyt: 17.11.2013 15:21:16

Re: Mafiapeli III - 1.Päivä päättyy torstaina 19.00

ViestiKirjoittaja Zey » 09.12.2013 20:44:33

Aa, ihanaa päästä pelamaan! Tuntuu että siitä on tooosi pitkä aika kun oon viimeks pelannut (ja nyt kun katsoin, niin oon viimeksi ollut pelissä mukana viimeinen päivä lokakuuta :o Koko marraskuu ilman pelejä ;___; Olen syvästi järkyttynyt.).

Pelistä sitten. Ingame on ihana, kerrankin jaksaa lukea. :D Saisi peleissä olla useamminkin piirrettyjä ingameja. :> Rooleissa ei ole mitään kauhean kummallista, mitään massa esiintuloa ei valitettavasti voida järjestää, joten sen aikatauluja on turha edes miettiä.

Pelaajat näyttää pääasiassa olevan ennestään tuttuja, Joosepin ja Ardeen kanssa en ole vielä pelannut, joten heipat heille! :)

Jitachi: Mitä uskot saavasi selville eläinvalinnoista?
Mitä sitten itse kysymykseen niin olisin koala. En voi koskaan saada tarpeekseni nukkumisesta, vaikka olisinkin nukkunut yli 12 tunnin yö unet ja vielä parin tunnin päiväunet. :D

Hmm, piikkisiili lähtee aika reippaan oloisesti keräämään huomiota itsensäkin suuntaan nopeahkolla käytöksellään. En olisi aivan heti laittamassa käytöstä pahiksen piikkiin, ehkä enemmänkin hyviksen. Pahiksen tehtävä on pysyä hengissä, mikä onnistuu huomattavasti helpommin mikäli hän ei kerää huomiota, eikä näin pahikselle ehkä olisi järkevää lähteä peliin liikkeelle tyylillä joka paitsi kerää huomiota, myös kääntyy helposti itseään vastaan. 1.päivä nyt muutenkin on aikalailla semmonen, että vähänkin erottuva pelaaja kuolee. Hyvis taas ei niin hirveästi välitä kuoleeko vai elääkö, joten sikäli tuo riskinotto sopisi paljon paremmin hyvikselle, joka yrittää normaalia räiskyvämmällä tyylillä saada ihmisille puheenaihetta, joka koskee peliä -> pahisten nappaus on helpompaa, kun voi verrata ihan oikeita peliin liittyviä sanomisia, sen sijaan, että jutustellaan lempijäätelömauista sun muista.

Jitachi taas jätti vastaamatta piikkisiilen pohdintaan, mikä pisti mietityttämään. Olisi ollut aika luontevaa tuossa vaiheessa kertoa miksi valitsi juurin eläinaiheen keskustelunaiheeksi. Lisäksi topassa ei ole paljon muutakaan puhuttavaa, niin samantien voisi sitten vaikkapa siitä aiheenvalinnasta puhua, jotta edes jotain puhetta syntyisi. Kenties Jitachille sopii kyllä puheen edistäminen silloin kun aihe on ei peliä edistävä, mutta kun aiheeseen sisältyisi Jitachi itse, niin aihe ei tunnukaan niin mukavalta puhua? Kenties parrasvaloissa olo voi aiheuttaa hänelle harmia - kuten epäilysten syntymisen ja sen jälkeen putoamisen? Se olisi pahikselle aika haitallista.

Mitä tulee taas Jitachin ja piikkiksen väliseen suhteeseen, niin en olisi automaattisesti sulkemassa sitä etteivät he voisi olla yhdessä pahiskavereita. Jitachilta muistelisin nähneeni rohkeita liikkeitä pahiksena, kerrankin pj:ttämässä pelissäni Jitachi muistaakseni pahiksena äänesti herättelyäänellä heräämätöntä pahiskaveriaan - ja piti äänensä loppuun asti (hyvikset kuitenkin pelastivat pahiksen päivän lopussa). Piikkisiilikään ei mitenkään kauhean varovaiselta pahikselta ole viimeaikoina vaikuttanut. En siis pidä ollenkaan mahdottomana, etteivät piikkisiili ja Jitachi olisi päättäneet tehdä pientä hajurakoa välilleen ensimmäisenä päivänä - kun kerran tässä vaiheessa pienilläkin teoilla saa kivat välit luotoa, myöhemmin pelissä tarvitaankin radikaalimpia toimenpiteitä saman vaikutuksen saamiseksi.
Fiksubjs dilmaattinen
Avatar
Zey
Kyläläinen
 
Viestit: 2506
Liittynyt: 01.11.2013 22:46:23
Paikkakunta: Turku
Kotiyhteisö: Kylä
Palkinnot: 16

Re: Mafiapeli III - 1.Päivä päättyy torstaina 19.00

ViestiKirjoittaja Jita » 09.12.2013 21:09:11

Zey: Totta puhuen mulla oli tossa taka-ajatuksena, että näkisin ihmisten reaktion ylipäätään koko kysymykseen. Ainoa, jonka reaktio tässä kiinnitti huomiota oli tosiaan piikkisiili, joka ylipäätään kyseenalaisti koko aiheen, ja sai sillä pelin edes jossain määrin käyntiin. Muiden vastaukset olivat sitten arkisen tylsiä :/ En oikein tajunnut muuten hänen äänensä perustelua, oliko kyse siitä, että uskalsin avata pelin, vai kysymys siitä, että en millään tavalla pitänyt hänen kommenttiaan erityismaininnan arvoisena?
You'll see that my mind is too fast for eyes
Avatar
Jita
Kyläläinen
 
Viestit: 804
Liittynyt: 15.11.2013 07:02:40
Paikkakunta: Turku
Kotiyhteisö: Kylä/pkmn.eu
Palkinnot: 7

Re: Mafiapeli III - 1.Päivä päättyy torstaina 19.00

ViestiKirjoittaja piikkisiili » 09.12.2013 21:40:40

Vampire: Selityksen pitäisi olal selitys eikä siitä kieltäytyminen (selitys kieltäytymisestä ei ole suoranainen selitys haluamaani).

Jitachi: Jos tarkoituksesi oli nähdä pelaajien reaktioita kysymykseen, mikset tarttunut minun reaktiooni? Äänestysperusteinani oli ekan viestini huomiot (jotka eivät liittynyt uskaltamiseen avata peliä, vaan tyyliratkaisuusi), mutta se kommentoimattomuus käänsi pohdintani toiminnaksi. Kuten Zey totesi, olisi sinun ollut helppo kommentoida edes jotakin. Ehkä tämä on liian omakohtaisesti ajateltu, mutta itse tykkään puhua itsestäni, joten mahdollisuuteen tarttumattomuus saa kulmakarvani nousemaan.
Tuhahtele vapaasti! -Omalla vastuullasi.
"-- oli ehdottomasti kiinnostava tuttavuus, vaikka aikaisempi tutkailu olikin jättänyt Piikkisiilistä vähän kyseenalaisen kuvan."- lautapeliopas.fi
Avatar
piikkisiili
Kepitetty kyläläinen
 
Viestit: 233
Liittynyt: 15.11.2013 00:12:35
Paikkakunta: lehtikasassa
Palkinnot: 15

Re: Mafiapeli III - 1.Päivä päättyy torstaina 19.00

ViestiKirjoittaja Jita » 09.12.2013 22:12:13

Piikkis: Koska se olisi suoraan sanoen ollut tylsää, ja mahdollisesti jopa kuolettanut keskustelun aiheestapoikkeamisen, jota suoraan sanoen en halunnut. Aika ei toisin sanoen ollut oikea. Sinä ja Zey ehkä olette oikeassa sen suhteen, että olisin voinut tarttua aikaisemmin suhun, mutta pyytäisin miettimään asiaa hieman myös omasta näkökulmastani. Jos en olisi tehnyt niin, miten peli olisi edennyt?
You'll see that my mind is too fast for eyes
Avatar
Jita
Kyläläinen
 
Viestit: 804
Liittynyt: 15.11.2013 07:02:40
Paikkakunta: Turku
Kotiyhteisö: Kylä/pkmn.eu
Palkinnot: 7

Re: Mafiapeli III - 1.Päivä päättyy torstaina 19.00

ViestiKirjoittaja Vampire » 10.12.2013 20:10:36

Pakko sanoa, että täällä on melko hiljasta... Melkein koko eka päivä ohi ja olisko kokonaista viis ihmistä kahdestatoista heränny. Peli ei meinaa lähtee käyntiin sitten millään ja kun kaikki tuntuu odottavan, että joku muu puhuu ensin niin ei sitä puhetta myöskään synny ja siten ei myöskään koskaan synny materiaalia, jonka perusteella vois pohtia, kuka on pahis ja kuka ei. En haluis lähtee sille linjalle, että pitää heittää herättelyääntä johonkin suuntaan, jos vaikka joku sattumalta sattuis heräämään, mutta kohta taitaa olla pakko. Vaikka en kyllä halua lähteä siihen, että annetaan muutama tunti aikaa herätä...
心配ないからね。
Avatar
Vampire
Kepitetty kyläläinen
 
Viestit: 511
Liittynyt: 15.11.2013 00:56:15
Paikkakunta: Pirkanmaa
Kotiyhteisö: FinFanFun
Palkinnot: 8

Re: Mafiapeli III - 1.Päivä päättyy torstaina 19.00

ViestiKirjoittaja Raegan » 10.12.2013 22:54:30

Jes, pitkästä aikaa pelailemassa, moikka kaikille!

Jitan aloitus oli mun mielestä aika perus Jita-aloitus, ei herättänyt sen kummempia tunteita, etenkään kun Jita aika kaihoavasti EPPAn perään näyttää huokailevan... Piikkiksestäkään en juuri yllättynyt ja oletan itsekin vastaavanlaisia aloituksia tehneenä että äänellä oli todennäköisesti vain reaktioita ja aktiivisuutta hakeva vaikutus. Tosin akiivisuutta kaipaa niin hyviksenä kuin pahiksenakin, etten luottoa lähtisi sen kummemmin antamaan tuon perusteella. Eipä kyllä juuri epäilytäkkään.

Vampire kirjoitti:Pakko sanoa, että täällä on melko hiljasta... Melkein koko eka päivä ohi ja olisko kokonaista viis ihmistä kahdestatoista heränny. Peli ei meinaa lähtee käyntiin sitten millään ja kun kaikki tuntuu odottavan, että joku muu puhuu ensin niin ei sitä puhetta myöskään synny ja siten ei myöskään koskaan synny materiaalia, jonka perusteella vois pohtia, kuka on pahis ja kuka ei.

Vampire hyvä, edistikö viestisi pelin kulkua nyt yhtään sen enempää? Turha valitella ettei auto liiku jos ei yhtään anna hanaa. ++Vampire, tekohyvistelyä, sanoisin.
“Do not spoil what you have by desiring what you have not; remember that what you now have was once among the things you only hoped for."
- Epicurus
Avatar
Raegan
Kyläläinen
 
Viestit: 103
Liittynyt: 17.11.2013 12:12:21
Palkinnot: 1

Re: Mafiapeli III - 1.Päivä päättyy torstaina 19.00

ViestiKirjoittaja Vampire » 11.12.2013 00:08:05

Vampire hyvä, edistikö viestisi pelin kulkua nyt yhtään sen enempää?

Edisti, koska se sai siut äänestämään mua ja samalla se potkaisi peliä taas vähän eteenpäin. En vain ehkä tee pelin potkimista hereille kaikkein tavanomaisimmalla tavalla. Melkein voisin sanoa, että tarkoituksella lähdin vähän tekohyvistelevälle surkuttelulinjalle, koska yleisesti oon huomannut, että provosoiminen on paras keino saada ihmisiin liikettä. Ja voisin huomauttaa, että viestissäni heitin ilmaan uhan että tästä suunnasta lähtee herättelyääni, jos se vaikka potkisi ihmisiä hereille. En siis sanoisi, että viestini oli turha tai peliä edistämätön. Mielipiteet toki kullakin, enkä ala mielipiteitä kieltämään.
心配ないからね。
Avatar
Vampire
Kepitetty kyläläinen
 
Viestit: 511
Liittynyt: 15.11.2013 00:56:15
Paikkakunta: Pirkanmaa
Kotiyhteisö: FinFanFun
Palkinnot: 8

Re: Mafiapeli III - 1.Päivä päättyy torstaina 19.00

ViestiKirjoittaja Violet » 11.12.2013 07:12:17

Raegan: Mitä mieltä olet siitä mahdollisuudesta, että Jitachi ja piikkisiili ovat pahispari? Ovatko sen mahdollisuudet nousseet, laskeneet vai pysyneet muuttumattomina?
Paras hyvis, aktiivisin kyläläinen & paras varapelaaja kepit vuodelta 2014
Avatar
Violet
Mafioso
 
Viestit: 1405
Liittynyt: 15.11.2013 07:17:57
Kotiyhteisö: Kylä
Palkinnot: 14

Re: Mafiapeli III - 1.Päivä päättyy torstaina 19.00

ViestiKirjoittaja Jooseppi » 11.12.2013 18:49:12

Pahispariyhdistelmiä on tällä hetkellä lukuisia potentiaalisia, etenkin kun kaikki eivät ole heränneet, mutta kallistuin omissa päätelmissäni useimmiten laskemaan piikkisiilin toiseksi osapuoleksi. Tästä syystä ++ piikkisiili
Jooseppi
Kyläläinen
 
Viestit: 22
Liittynyt: 18.11.2013 20:42:17

Re: Mafiapeli III - 1.Päivä päättyy torstaina 19.00

ViestiKirjoittaja piikkisiili » 11.12.2013 19:20:23

Jitachi: Siis miten vastaaminen olisi kuolettanut ja siis mitä?

Vampiren jatkuva heräämättömyyden valittelu ei voi olla iskemättä silmään. toisessa viestissään hän valitti puhuvansa pelissä yksin, vaikka sit edeltänyt viesti oltiin lähetetty tunti aikaisemmin. Peliin oli herännyt minun laskujeni mukaan seitsemän pelaajaa Vampiren viiden sijasta, eikä neljä ole tavallisesta määrästä erityisen paljon. Näin pienemmässä pelissä sille on kyllä enemmän haittaa.
Vampire: Uskotko, että heräämättömät seuraisivat peliä piilossa?

Jooseppi: Mitkä ovat ne omat päätelmäsi? Kiinnostaisi tietää enemmän tuosta ajatuksenkulustasi.
Tuhahtele vapaasti! -Omalla vastuullasi.
"-- oli ehdottomasti kiinnostava tuttavuus, vaikka aikaisempi tutkailu olikin jättänyt Piikkisiilistä vähän kyseenalaisen kuvan."- lautapeliopas.fi
Avatar
piikkisiili
Kepitetty kyläläinen
 
Viestit: 233
Liittynyt: 15.11.2013 00:12:35
Paikkakunta: lehtikasassa
Palkinnot: 15

Re: Mafiapeli III - 1.Päivä päättyy torstaina 19.00

ViestiKirjoittaja piikkisiili » 11.12.2013 19:22:47

//Niin ja laitatko Vampire tuon kaiken heräämättömyys valittelusi provoamisen piikkiin?
Tuhahtele vapaasti! -Omalla vastuullasi.
"-- oli ehdottomasti kiinnostava tuttavuus, vaikka aikaisempi tutkailu olikin jättänyt Piikkisiilistä vähän kyseenalaisen kuvan."- lautapeliopas.fi
Avatar
piikkisiili
Kepitetty kyläläinen
 
Viestit: 233
Liittynyt: 15.11.2013 00:12:35
Paikkakunta: lehtikasassa
Palkinnot: 15

Re: Mafiapeli III - 1.Päivä päättyy torstaina 19.00

ViestiKirjoittaja Violet » 11.12.2013 19:39:24

Piikkis: En halua vastata Vampiren puolesta tuohon kysymykseen, mutta olen itse ainakin nähnyt Herkkuoonen hereillä, vaikkei hän ole tänne kirjoitellut.

Jooseppi: Haluan piikkiksen lailla perusteluja. Ja jos vielä miettisi pahispariyhdistelmien avulla pahiksia, niin eikö piikkis ole melko epätodennäköinen, sillä piikkis ja Jitachi eivät ole todennäköinen pahispari kun taas lähes kaikki muut vaihtoehdot ovat avoimia?

Kokeillaan sohaista kepillä ampiaispesää. ++Jooseppi
Paras hyvis, aktiivisin kyläläinen & paras varapelaaja kepit vuodelta 2014
Avatar
Violet
Mafioso
 
Viestit: 1405
Liittynyt: 15.11.2013 07:17:57
Kotiyhteisö: Kylä
Palkinnot: 14

Re: Mafiapeli III - 1.Päivä päättyy torstaina 19.00

ViestiKirjoittaja piikkisiili » 11.12.2013 19:53:16

Violet: Jos minun ääneni oli sinusta ylireagointia, niin pitäisikö sinun sitten odottaa Joosepilta ensin selitystä?
Tuhahtele vapaasti! -Omalla vastuullasi.
"-- oli ehdottomasti kiinnostava tuttavuus, vaikka aikaisempi tutkailu olikin jättänyt Piikkisiilistä vähän kyseenalaisen kuvan."- lautapeliopas.fi
Avatar
piikkisiili
Kepitetty kyläläinen
 
Viestit: 233
Liittynyt: 15.11.2013 00:12:35
Paikkakunta: lehtikasassa
Palkinnot: 15

Seuraava

Paluu Hautausmaa

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 56 vierailijaa

cron