Victorian Era: The EndPJ: Pyramidi
VPJ/APJ: Joku rohkea, joka ei pelkää tulevansa salamurhatuksi
Pelityyppi: Erikoispeli
Pelaajamäärä: 15
Äänestystapa: UÄ
Pelimode: Konstaapeli 1800-luvulta, kuka lieneekään
Pelin tarina on suoraa jatkoa aiemmalle pelilleni Devonshiren naamiaiset.
Sir Edward katsoi ulos työhuoneensa ikkunasta ja muisteli aikaa pari vuotta sitten. Ulkona ei tosin ollut mitään mielenkiintoista nähtävää. Ihmisiä kulki kadulla Scotland Yardin päärakennuksen edustalla. Lontoo oli tutun savuinen, tehtaat saastuttivat ilmaa edelleen. Savusumu leijui koko ajan Lontoon yläpuolella, mutta ketään se ei tuntunut huolettavan. Kadulla liikkui muutamia katulapsia, kasvot nuhruisina. Vaunuilla liikkui jonkin verran varakkaampia henkilöitä, kauppiaita ja aatelisia, jotka väistelivät työläisiä ja katulapsia, jotka pujahtelivat vaunujen välistä kadun yli. Osa lapsista yritti kerjätä tarttumalla vaunuihin, mutta kuskit nopeasti piiskasivat heidät irti ratsupiiskalla. Paljon oli tapahtunut sen jälkeen, mutta ei mitään edistystä silloisen tapauksen suhteen, joka oli ollut lähellä maksaa hänelle hänen uransa. Kuitenkin kaikki mitä se oli saanut aikaan, oli ollut ylennys toiseen luokkaan ritarikunnassa. Negatiivisia asioita ei ollut tapahtunut hänelle, vaikka Viktorian nuorin tytär olikin sattunut kuolemaan samassa operaatiossa. Sir Edward ei edelleenkään ymmärtänyt kuinka salamurhaajista ei ollut tullut esiin jäljen jälkeä. Edes hänen saamastaan viestistä operaation jälkeen ei ollut havaittu mitään sormenjälkiä tai muutakaan, lukuun ottamatta viestin jättäneen katupojan likaisia jälkiä. Kaksi vuotta oli kulunut aikaa Devonshiren kartanon tapahtumista, jossa salamurhaajat olivat olleet uhkaamassa Viktorian lapsien henkeä. Motiivia ei tosin vieläkään tiedetty, mutta todennäköisesti se liittyi jotenkin suurvaltapolitiikkaan tai sitten normaalia kapinallisuutta alhaiselta kansanosalta. Pääministeri oli saanut pitää paikkansa, hänen johtama hallituksensa oli menettänyt yhden ministereistään, Devonshiren kreivin, muttei luottamustaan. Viktoria oli tosin selkeästi erakoitunut. Hänellä oli jo ikää ja nyt hänen nuorimmaisen tyttären kuollessa se oli ymmärrettävää. Onneksi kuningaskunta ei enää ollut riippuvainen sitä johtavan henkilön terveydestä, vaan valta oli siirretty tukevasti parlamentille. Sir Edward mietti vielä hetken, mutta tuli johtopäätökseen, ettei mitään ollut tehtävissä. Poliisilla ei ollut tarpeeksi vinkkejä tai suuntia tutkia ja siten Devonshiren tapaus oli siirretty ratkaisemattomien tapausten pinoon. Toki oli löydetty kaksi salamurhaajista, mutta Scotland Yardin kunnia vaati, että myös kaksi muuta löydettäisiin ennen kuin he saisivat aikaan mitään muuta.
”Sir, onneksi löysin teidät”, sanoi nuori konstaapeli Hawkess, joka oli parivuotta sitten ampunut toisen salamurhaajista. Hän oli edelleen konstaapeli, mutta oli saanut mitalin urhoollisuudesta Devonshiren tapahtumien aikaan. Se sai nuoren konstaapelin yleensä röyhistämään rintaansa hänen ollessaan muiden alempiarvoisten poliisien joukossa, mutta hän tunsi edelleen kunnioitusta Sir Edwardia kohtaan. Huolimatta hänen iästään ja poliisissa pitämästä kurista, Sir Edward oli säännöllisesti keskustellut myös kaikkein alhaisimpien poliisien kanssa heidän työoloistaan. Sir Edward oli pidetty päällikkö, joka piti huolta johtamansa joukon jokaisesta jäsenestä. ”Niin mitä asiaa Hawkess,” kysyi Sir Edward laittaessaan hattua päähänsä ja olevansa selkeästi lähdössä pois. ”Sir, sinulle tuli kirje. Se on tärkeää, tuotiin nopeasti parlamentin juoksupojan toimesta.” ”Kiitos Hawkess, voit poistua. Postini luen itse” Hawkess nosti käden lakkinsa lippaan, kumarsi ja poistui huoneesta. Oikein ryhdikästä, tuumi Edward ja mietti hänessä olevan oivaa ainesta tulevaisuutta varten. Olisi ehdottomasti laitettava eteenpäin kirje ylennyksistä päättävälle taholle. Sitten Sir Edward kasoi hetken aikaa työhuoneettaan, joka oli moitteettomassa järjestyksessä. Pöydällä kirjoituskone, puiset tammihyllyt tarkassa järjestyksessä kansioita täynnä, hattu roikkui rennosti naulakon koukusta. Sitten hän otti kirjeen, leikkasi pöydän laidalla kirjoitusvälineiden vieressä olevalla kirjeveitsellä pääministerin sinetöimän kirjeen auki ja alkoi lukemaan.
”
Hyvä poliisipäällikkö Sir Edward,
Täten hänen majesteettinsa Viktorian alla, armon vuonna 1899, ilmoitamme, että hänen korkeutensa kuningatar Viktoria palaa julkisuuteen kahden vuoden jälkeen ja hoitaa Etelä-Kensingtonin museon laajennuksen peruskiven muurauksen, johon täten käskemme Lontoon Scotland Yardia ja kaikkia sen poliisivoimia aloittamaan viipymättä järjestelyt. Peruskiven muuraus hoidetaan 17. toukokuuta ja koko tapahtuman ajan poliisin on oltava mitä korkeimmassa valmiustilassa. Odotamme tietenkin järjestelyjen hoituvan mitä nopeimmassa tahdissa.
Hänen korkeutensa kuningatar Viktorian hallituksen pääministeri Lord Robert Cecil.”
Sir Edward kohotti katseensa kirjeestä ja puuskahti, niin että hänen viiksensä heilahtivat ja näyttivät hetken kohoavan ylöspäin. Hän vilkaisi nopeasti kalenteriaan, joka näytti 10 toukokuuta. Viikkoa ennen suurta julkista esiintymistä ja kaikki turvajärjestelyt olisivat hänen hoidettavinaan viikon sisään. Ennenkuulumatonta! Sir Edward kuitenkin tunnisti pääministerin sinetin ja tiesi vastuun olevan nyt hänellä, peruuttamattomasti. Helppoahan heidän oli hallituksesta käskeä hänen tehdä kaikki valmiiksi, kun heidän tarvitsi vain käskeä. Ja tämä julkinen esiintyminen kuningattarelta tuli täydellisenä yllätyksenä. Sir Edward kuitenkin nousi nopeasti tuolistaan, nahkaisesta työtuolistaan ja lähti kohtia ovea, ottaen virkalakkinsa naulasta ja ryhdisti virkapukuaan. Aikaa ei ollut hukattavana, oli hoidettava turvajärjestelyt kuntoon.
Samaan aikaan toisella puolella Lontoota eräässä pienen kapakan kellarissa oli erikoislaatuinen tapaaminen. Kaksi henkilöä, mies ja nainen, istuivat katsoen toisiaan. Molemmilla oli tupakka suussa ja röyhistivät savua toisiaan päin. Molemmilla oli ikää kasvoista päätellen noin neljäkymmentä. Kummatkin olivat pukeutuneet normaali työläismiehen asuun, vaikkakin housut naisella olivat kiinnittäneet aiemmin vähän huomiota. Tosin se oli nopeasti vaiennettu sanomalla hänen olevan suffragetteja. Erinomainen peiterooli sille, miksi nainen teki jotain miehistä asiaa koko ajan, kuten ryyppäili runsaasti ja poltteli tupakkaa. Samaan aikaan pikkuinen likainen katupoika pujahti sisään kellarin vihellellen äänekkäästi. ”Minulla on tietoja” hän sanoi suoraan Ignacya kohti ja sylkäisi hänen eteensä röyhkeästi. Ignacy loikkasi samassa pystyyn, hänen istuimenaan käyttämä vanha vihanneslaatikko keikahti kumoon, mutta se ei haitannut, kun samassa Ignacy otti kädellä kiinni katupojan kädestä ja samassa väänsi tämän eteensä. Poika katsoi suoraan Ignacyn naamaa, joka oli lian ja kovan ilmeen peittämä. Hän sähisi hampaidensa välistä: ”Nyt poika hieman kunnioitusta vanhempaasi kohtaan. Ja sitten kerrot kiltisti, mitä sait tietää.” Poika niiskaisi pelästyneenä ja otti resaisen lakkinsa päästä ja yritti jonkinlaista kumarruksen tapaista. Ignacy nyökkäsi hyväksyvästi ja poika alkoi kertoa. ”Kuulin tuttavaltani, että maksat shillingin aina jokaisesta tiedonmurusta liittyen kuninkaallisen perheeseen.” ”Kuulit oikein” ”Siispä minulla on jotain sellaista tietoa, josta varmasti maksaisit vaikka kaksi shillinkiä.” Ignacy katsoi nyt vähän kiltimmin poikaan ja kysyi: ”Mikä on sinun nimesi, kauppoja en hiero nimettömien kanssa.” ”Minun nimeni on Alfred.” ”No niin Alfred, kerrohan mikä on niin tärkeää, että katsot sen ansainneen sinulle kokonaiset shillinkiä.” Alfred-niminen katupoika nosti katseensa kengistä, joihin hän oli oikein mielenkiintoisen näköisenä tuijotellut ja katsoi nyt Ignacya silmiin. ”Sain kuulla kaveriltani, joka kiillottaa korkea-arvoisten palvelijoiden kenkiä näiden puhuvan siitä, että kuningatar on päättänyt yllättäen pitää julkisen esiintymisen. ”Milloin? Missä?” ”Kaverini kuuli jotain, että viikon päästä, 17. päivä. Etelä-Kensingtonin museolla.” Ignacyn silmiin syttyi nopeasti liekki ja hänellä näytti olevan erittäin hienot ajatusrakennelmat meneillään, kun Alfred keskeytti Ignacyn sanomalla: ”Anteeksi, entä se shillinkini?” ”Yhä vieläkö sinä jumitat täällä?” Ignacy tiuskaisi yllättyneenä, mutta pehmensi samassa sanojaan: ” no kerta olet vielä täällä, niin voit tienata vähän enemmänkin kuin ne kaksi shillinkiä. Vie tämä kirje eräälle herralle satamassa.” Alfred katseli innostuneena, kun Ignacy sieppasi likaisesta taskustaan likaisen paperiarkin ja samalla veitsellä teki haavan käteensä. Samalla hän kirjoitti verellään jotain lapulle ja kääri sen sitten kiinni. Hän otti narun ja solmi sen tiukasti rullan ympärille. Sitten hän ojensi kirjekäärön, ja kolme shillingin kolikkoa Alfredille. ”Ota nämä ja vie kiire kiireesti kapteenille satamaan. Kysy rantakapakasta, siitä resuisimmasta, kapteeni Zemoa ja ojenna kirje hänelle. Kapteeni antaa sinulle minulle tuotavaksi jotain, tuot sen sitten tänne ja saat pari kolikkoa lisää. Onko selvä?” Alfred nyökkäsi innokkaasti ja lähti juoksemaan ylös portaita.
Mitä ajattelet, kultaseni? Onko tässä tilaisuus tehdä jotain mielenkiintoista? Sofia kohotti katseensa ensimmäistä kertaa, ikään kuin vasta heräten asiaan. ”Kuuntelitko sinä edes?” kysyi Ignacy ja Sofia nyökkäsi. ”Minullakin oli ajateltavaa. Esimerkiksi se, että millä sinä ajattelit maksavasi nämä shillingit tuolle pojalle? Rahamme ovat aika lopussa ja poliisi etsii meitä vieläkin. ”Poliisista ei ole väliä ja tiedät hyvin, että kurkunleikkaajalle on aina töitä tarjolla Lontoossa. Ei ole kovinkaan montaa henkilöä, joka ei haluaisi päästä toisesta eroon pienestä maksusta.” Lähdepä sitten ansaitsemaan niitä rahoja, kun minä samalla lähden omille asioilleni. Huomasin kyllä, että sinä aiot tehdä jotain mielenkiintoista tuossa Viktorian julkisessa esiintymisessä.” Totta kai aion, rakkaani. Kyllähän sinä tiedät minut, aina suunnittelemassa kiusaa hallitukselle, joka niin anteliaasti onn niin ystävällinen Venäjän tsaarille. Ainoa asia, mikä minun urallani on mennyt mönkään, on se, ettei Aleksanteri II salamurha sytyttänyt vallankumousta.” ”Olisihan sinun, rakas Ignacyni, pitänyt tietää, ettei yksi salamurha vielä aloita vallankumousta. Mutta nämä täällä saavat sen aikaan. Tosin edelleen ihmettelen, mistä onnistuit löytämään ne kaksi edellistä salamurhaajaa. Eivät saaneet mitään aikaan.” Älähän nyt Sofia, eivät he ihan toivottomia olleet. Saivat kuitenkin toisen kuningattaren lapsista pois. Ja vielä sen tärkeämmän, Beatricen kuolema oli kovempi isku Victorialle kuin Arthurin kuolema koskaan.” ”Kenties, mutta molemmat olisi ollut niin paljon tärkeämpää tappaa. Ja heidän takiaan olemme joutuneet olemaan pakosalla viimeiset kaksi vuotta.” Ignacy kohotti katseensa kädestään, jossa oleva pieni haava oli lakannut vuotamasta. Hän kirjoitti kaikki tärkeimmät viestinsä verellä, se sai hänen kumppaninsa aina ymmärtämään asian olevan vakava. Samassa hän katsoi taas Sofiaan, naiseen, jonka kanssa oli ollut murhaamassa Aleksanteri II ja sen jälkeen ollut yhdessä pakosalla melkein kaksikymmentä vuotta. Se pakostakin lähentää ihmistä. ”Mitä sinä sitten suunnittelit Sofia?”, hän kysyi ja katsoi taas Sofiaan. Tämän likaiset kasvot olivat edelleen kauniit, olivat aina olleet niin lumoavat, vaikka ikää olikin tullut ja sen päälle vielä stressi jatkuvasta piilottelusta. ”Minä ajattelin nyt vuorostani palkata salamurhaajat tähän hommaan. Saat sitten itse kouluttaa heidät mahdollisimman hyvin.” Mutta miksi?” ”Koska nyt on vihdoin naisen vuoro hoitaa suunnittelu keikkaan. Edellinen oli niin hienosti suunniteltu” Sofia sanoi ja sylkäisi päin Ignacyn kenkää. Kenkä oli suhteellisen hyvin säilynyt, verrattuna hänen muuhun vaatetukseen. Kuten Ignacy oli aina ennenkin sanonut, pidä eniten huolta kengistä, koska ne kantoivat hänet turvaan hädän hetkellä. Sofia ei tähän uskonut, koska Moskovassa Ignacyn olivat saattaneet turvaan ihan muut asiat, mutta myönsi että hyvillä kengillä liikkuminen oli aina paljon helpompaa. Ignacy katsoi Sofiaa ja sanoi nopeasti, yllättävän helposti myöntyneenä: ”Hyvä on, etsi salamurhaajasi ja katsotaan kuinka hyvin suoriutuvat. Mutta, jos he eivät läpäise minun pikakoulutustani, hyväksyt minun löytämät salamurhaajat.” ”Hyvä on, mutta ei tarvitse turhaan etsiä enää muita. Näihin kolmeen salamurhaajaan minä luotan kovasti. Olen kouluttanut heitä salaa jo kuukausien ajan. Miksi muuten lähetit viestin tälle ihmeen Zemolle?” Sofia lopetti puhumisen itsevarmana ja otti taskustaan kalliin taskukellon. Ignacy katsoi uteliaana kelloa ja huomasi kaiverruksen sen päällä kannessa olevan ”Rakkaalle miehelleni” ”Olet ilmeisesti taas ollut vähän taskuvarkaissa. Kenen kello tuo on? ”En tiedä”, vastasi Sofia ja jatkoi: ”Otin tuon kellon tänään ollessani asioilla, joku rikas miehenroikale, joka oli ajaa törmätä minun päälleni ja kirosi suffragettien olevan aina tiellä kadulla täälläkin päin Lontoota. Päätin sitten ottaa hänen kellon ja voit uskoa hänen kiroilleen hyvin taitavasti ja kovin epäherrasmiesmäisesti” Ignasy naurahti ja vastasi: Et ole kadottanut edelleenkään taitoasi, kellon varastaminen miehen rintataskusta on aika uskaliasta. Miten oikein onnistuit?” ”kyllähän sinä tiedät, että naisella on aina oltava salaisuutensa” Sofia vastasi piikitellen, hymyili ja huomautti kevyesti: ”Et edelleenkään vastannut kysymykseeni Zemosta.” ”Hän on minun luottotoimittajani, ollut jo monta vuotta. Häntä taitavampaa tavarantoimittajaa on vaikea löytää. Toki hän toimittaa salamurhaajiakin, mutta nyt hänen ei tarvitse. Tarvitsen vain muita työkaluja.” Ignacy nousi ylös vihanneslaatikoltaan ja lähti kävelemään kohti ovea kellarin toisessa päässä. Siellä oli kapakan viinavarastot, mutta myös ovi toisaalle. Toisinaan kapakanpitäjä hankki sivutuloja salakuljettamalla ihmisiä muualle sen kautta.
Kun Ignacy lähti kävelemään nokisia Lontoon katuja pitkin satamaan päin ja siellä oleville merimiesten suosimille kapakoille, Sofia jäi huolehtimaan salamurhaajien palkkauksesta Tai hän oli jo huolehtinut siitä jo aikaa sitten, hän näet tiesi, ettei salamurhaa koskaan hoideta valmiiksi hetkessä. Hänellä oli oltava omat agenttinsa valmiina odottamaan oikeaa hetkeää, olivat olleet jo hyvän aikaa. Kaksi vuotta sitten hän oli mennyt Ignacyn kanssa naamiaisiin, mutta sieltä oli pitänyt poistua, kun poliisi saapui paikalle. Oli oikeastaan ihme, miten hyvin kaikki oli sujunut huolimatta Ignacyn viime hetken valmisteluista. Nyt oli kuitenkin kaikki aivan toisin,hän oli varmistanut sen. Jo silloin kun saapuivat Lontooseen hyvän aikaa sitten, oli suunnitelma jo laitettu toteutukseen. Sofia ei ollut yhtä impulsiivinen ja äkkivihainen kuin Igancy, hän tiesi koska odottaa oikeaa hetkeä. Hän oli suostunut aiempaan suunnitelmaan ihan vain antaakseen Ignacylle tilaisuutensa ja saadakseen sitten käyttää omansa, kun Ignacy olisi valmistautumaton ja hänen olisi pakko suostua Sofian tuumiin. Nyt oli aika laittaa ne toteutukseen. Sofia kirjoitti nopeasti pari kirjettä musteella, jota säilytti housujensa taskussa koko aikaa, hänellä oli aina viestivälineet valmiina yllätysten varalle. Oli ollut jo siitä hetkestä lähtien, kun Moskovassa he olivat jääneet kiinni ja melkein päätyneet teloitetuiksi Aleksanteri II salamurhasta. Sofia kirjoitti nopeasti viestin, poistui hänkin kellarista ja meni kapakan anniskelusalin läpi suoraan ulos, pudistellen tottuneesti juopuneiden miesten kähmivät kourat poispäin itsestään ja antaen pari nopeaa korvapuustia, joiden jälkeen miehet keräsivät hetken aikaa ajatuksiaan lattialla. Poistuessaan kapakan puisesta ja nokisesta ovesta ulos hän haukkasi vahingossa ilmaa kunnolla ja sai saman tien keuhkonsa täyteen savusumua, joka leijui suuressa osassa Lontoota hyvin tiiviinä pilvenä, joka aiheuttivat hänelle kunnon yskänpuuskaan. Kaikki oli Lontoossa yleisestikin noen ja savun peitossa peitossa, kaikki lämmitettiin hiilellä ja varsinkin tehtaat Lontoon lähistöllä sylkivät lähistölle kaiken savupiipuistaan. Vaikka tehtaiden piiput rakennettiin korkealle, se ei paljoa auttanut, kun Lontoon normaalisti pilvinen ja sateinen sää satoi kaiken maahan takaisin. Sofia kulki kuitenkin nopeasti poispäin kapakasta kohti hieman varakkaamman väen asuinsijoja, jossa hän teki hieman hommia erinäisissä puuhissa. Niiden kautta hän myös sai tehokkaasti tietonsa ja niiden avulla oli päässyt tietojensa jäljille.
Satamassa Ignacy kulki suoraan päin kapakkaa, vain törmätäkseen vähän ennen kapakkaan samaan katupoika Alfrediin. Ignacy nappasi nopeasti kiinni katupojasta, joka oli reissunsa jäljiltä entistä rähjäisempi, liikkui nopeasti kadulta jonkin pikkukapakan vieressä olevalle likaiselle sivukujalle ja pakotti Alfredin katsomaan hänen kovia kasvojaan ja silmiään, joissa ei ollut näkyvissä rahtuakaan sääliä katujen kasvattia kohtaan. Katupoika kuitenkin yritti katsoa vain nöyrästi maahan päästäkseen irti Ignacyn vangitsevasta katseesta, ”Saitko työsi hoidettua?” ”Zemo tietää asian.” ”Varmastiko?”, sähisi Ignacy hampaidensa välistä ja katupoika yritti väistää taas hänen katsettaan. Alfred puhui hiljaa, vilkuilleen kadulla muita, mutta ketään muita ei ollut tällä pikku sivukujalla. Isommalla kadulla vain humalaiset merimiehet ja muut työläiset nauroivat ja lauloivat joitain vähemmän pikkupojan korville sopivia lauluja. Alfred vastasi pelokkaasti: ”Annoin viestin, jollekin, joka väitti olevansa hänen vartijansa. Kuulemma Zemo ei tapaa ketään juoksupoikaa, vain viestin lähettäjän.” Ignacy muisti tämän ja siinä oli syykin, miksi hän oli lähtenyt myös liikkeelle. Ignacy ei edes tarvinnut sen menevän perille, riitti että jotain kantautui Zemon korviin. ”Hyvin hoidetusta työstä, shillinkisi ole hyvä. Ja ehkäpä saat vielä lisää shillinkejä, jos tuot lisää tietoja. ”En edes punnasta”, Alfred mutisi tuskin kuuluvasti, mutta samassa Ignacy tiukensi otettaan pojasta. Ignacyn oikea käsi oli hyvin vahva ja se riitti yksistään pitämään kevyttä, hentoa katupoikaa ilmassa. Toisella kädellään Ignacy oli lyömässä jo poikaa, mutta malttoi viime hetkellä mielensä ja mutisi pojalle: ”Olisi hyvää muistaa pitää välit hyvinä minuun päin”. Alfred nyökkäsi, Ignacy pudotti pojan maahan, johon poika oli kaatua, sai kiinni tasapainonsa ja lähti juoksemaan pois. Ignacy naurahti hetken ja jatkoi matkaa kohti kapakkaa, jossa Zemo oli.
Kapteeni Zemo oli vahva, lihaksikas miehenköriläs, jonka lempiajanviete oli juominen, huoraaminen ja juominen. Huvittelun ulkopuolella hän oli kuitenkin hyvin vaikutusvaltainen herra koko alamaailmassa ja yksiä Lontoon suurimpia salakuljettajia. Zemo oli lapsuudestaan saakka ollut paljon meren äärellä, karannut varhain kotoa merille ja nyt hän oli noussut tähän asemaan muiden merenkulkijoiden, salakuljettajien ja pikku varkaiden herraksi. Zemo omisti koko kapakan ja siten hänellä oli aina hallussaan yläkerta asioidensa hoitoa varten. Samoin hän omisti myös muutamia bordelleja eri puolilla Lontoot, joista sai uskomattoman määrän tietoa. Hän ei edelleenkään ymmärtänyt, miksi ylhäiset puhelivat kauniille naiselle kaikkea mielenkiintoista tietoa ja tämä tieto virtasi aina hänelle, jota saattoi käyttää eri tavoin hyväksi. Zemo käski muiden aina kutsua häntä Lontoon todelliseksi kuninkaaksija sanoi olevansa kuninkaallista syntyperää. Hänen lähimmät miehensä olivat kuulleet tarinan monesti eivätkä uskoneet sitä, mutta kutsuivat Zemoa kuitenkin kuninkaaksi, koska hänen ansiostaan heillä oli mukavasti rahaa tuhlattavaksi viinaan ja naisiin. Nyt Zemo oli juuri laskemassa rahojaan, kun sai kuulla venäläisen, päätellen korostuksesta, joka oli tosin jo hyvin hento, kysyvän häntä yläkerran työhuoneen ulkopuolella. ”Olen Ignacy, hän odottaa minua”, sanoi Ignacy ovea vahtivalle miehelle, laihalle parikymppiselle miehelle, joka oli noin 16o senttiä pitkä, lyhyt verrattuna Ignacyn 180 senttiin. Päätä pidempänä hän ei kuitenkaan pelottanut nuorukaista, joka otti rennosti. Hän oli yksi Zemon suosikeista ja se antoi nuorukaiselle itsevarmuutta. ”Hänen majesteettinsa Zemo ei ota ketään vastaan”, hän vastasi röyhkeästi ja sylkäisi suoraan Ignacyn jalkojen juureen. ”Hän ottaa vastaan minut”, Ignacy sanoi ja oli jo valmiina potkaisemaan oven sisään. Samassa ovi aukeni ja Zemo astui ulos. ”Kuka vaivaa minua, hänen kuninkaallista majesteettiaan tähän aikaan?” Ignacy ei ollut uskoa korviaan, tästä erikoispiirteestä hän ei ollut kuullut niiltä kontakteiltaan, jotka olivat suositelleet Zemoa välittäjäksi. Nopeasti Ignacy mukautui tähän ja suunnitteli mitä puhuisi Zemolle, jolla oli päällään vain musta, resuinen merimiestakki sekä vähän paremmassa kunnossa olevat housut, joiden raoista näkyi ihoa ja paljon karvaa. Ignacy ei ollut hämillään tästä hyvin epäkuninkaallisesta ulkonäöstä vaan puhui sujuvasti: ”Teidän majesteettinne on hyvä ja kuuntelee minua. Minulla olisi juuri nyt kovaa tarvetta muutamalla erikoisemmalle varusteelle, joita tarvitsen pian.” ”Ahaa, olet tekemässä bisnestä. Siihen olen aina avoinna, hahhaa. Käy sisään.” Niin Zemo astui nopeasti sisään ja Ignacy seurasi perässä. Ovi, yllättävän hyvätekoinen ja vahva tammiovi, heilahti kiinni. Zemo istui työpöytänsä taakse, joka oli yllättävän suuri ja täynnä kaikenlaisia papereita. Hän lakaisi kädellään pöydän puupinnalta, joka sekin näytti olevan tammea, kumoon muutamia papereita ja nosti kaapista tuolinsa takaa pullon, josta ei tosin erottanut oliko se täynnä vai tyhjä. Niin likainen se oli. Hän kallisti pullosta, Ignacyn yllätykseksi, joka erottui hänen kasvoiltaan ja Zemo virnisteli tyytyväisenä, aitoihin lasipikareihin jotain nestettä, jonka jälkeen Zemo pisti pullon takaisin kaappiin, sekin tammea, sulki oven ja istuutui. Nyt viittoi edelleen seisovaa Ignacya istumaan tuoliin työpöydän toiselle puolelle. Zemolla oli jälleen kerran aito herrasmiehen tuoli, joka ei todellakaan sopinut tähän sataman pikkukapakkaan, mutta Zemo selkeästi menestyi salakuljettajana, tai oikeammin heidän päällikkönään, kun hänellä oli varaa pitää tällaista hovia.
”Sinulla oli minulle bisnesasiaa. Mene siis asiaan ja nopeasti, mutta juo toki ensin tilkka viiniä. Aitoa espanjalaista.” Zemo samassa jo hörppäsi äänekkäästi viiniä suuhunsa, tosin Ignay näki osan viinistä roiskuvan miehen parralle. Samassa Ignacy joi tyylikkäästi edelleen samalla aatelismiehen sulavuudella ja Zemo nyökkäsi hyväksyvästi. Miehen arvo näki hänen mielestään siitä, miten hän joi viininsä tai viinansa. Ignacy avasi nyt suunsa ja puhui: Tarvitsen muutaman hyvin vaikeasti saatavan esineen, tai sanottakoon apuvälineen, jolla on suuret poliittiset seuraukset. Odotan siitä koituvan suurta hämminkiä ja tuhoa ja laineiden käyvän ihan kuningashuoneeseen asti. Zemo pärski viininsä ulos ja nauroi: ”Ja varmaan haluat luvata minulle Britannian kruunun myös!” Tähän Ignacy ei sanonut mitään, vaan katsoi tiiviisti Zemoon. Hänessä oli jotain hyvin tuttua, mutta mitä, sitä Ignacy ei nyt keksinyt. Ignacy ravisteli itsensä irti näistä ajatuksista ja puhui nopeasti: ”Tiedät, että minulla on potentiaali siihen. Olin kuitenkin kaksi vuotta sitten Devonshiren takana.” ”Kuninkaallisen version mukaan huonoon ruokaan kuoli siellä muutama aatelinen. Koko kartano sen jälkeen tuhottiin maan tasalle.” ”Oikeasti siellä tapahtui jotain hyvin noloa, prinsessa Beatrice kuoli minun palkkaaman miehen käsissä ja se tietenkin peiteltiin. Nyt on aika tehdä jotain, jota ei pystytä peittämään.” ”En tiedä uskonko sinua, se sinun lähettämä viestisi, kun oli samaa paskaa. Verellä kirjoitit, koska taidat vain olla täyshullu.” Ignacy ei hermostunut, vaan puhui: ”Tiedät, että verellä kirjoitetaan minun piireissäni vain vakavat asiat. Sinuna olisin suhtautunut siihen vakavasti.” ”Sinun piireissäsi”, puuskahti Zemo ja jatkoi saman tien: ”Sinun piirisi tiedän, pelkkiä kurkunleikkaajia. Salakuljettajana on paljon kunniallisempaa.” Ignacy vastasi: Ja samaan aikaan näyttelet hyvin vahvasti kuninkaallista, vaikka olet vain jonkin pikkuhuoran poika, joka ei sinusta halunnut huolehtia.” Zemon kasvot kävivät hyvin punaisiksi parran alla ja Ignacy arveli ehkä menneensä liian pitkälle, hän ei kuitenkaan perääntynyt: ” Ja väität olevan niin kunniallinen, mutten ole nähnyt sinunkaan maksavan mitään veroja koskaan.” ”Minä en maksa veroja, minä kannan ne.” ”Niin, joiltain pikkusalakuljettajilta, jotka ovat liian laiskoja ollakseen rehellisiä rosvoja ja jotka tuhlaat suoraan tähän ylellisyyteen.” Ignacy sanoi tämän ja osoitti huoneen ylellistä tammikalustoa. Zemo jatkoi: ”No, meistä jokainen käyttää rahansa siihen, minkä katsoo sen arvoiseksi. Minulle tämä on sitä. Mitä tulee sinun apuvälineisiin, luin toki viestisi. Ne maksavat hieman, mutta tiedän sinun olevan rehellinen. Voin nähdä sen silmistäsi. Ja sitä paitsi, jos saat aikaan jotain levottomuutta, alkavat tavarat liikkumaan hitaammin ja sitä myöten meille muille yrittäjille tulee hyvät markkinat. Joten tule toki hakemaan ne tavarasi, jotka viestissäsi mainitsit, myöhemmin. Ilmoitan sitten kun ne ovat valmiina. Nyt, ole hyvä ja poistu. Ilta on nuori ja minulle on työtä jäljellä.” Ignacy lähti ulos, mutta iski sitä ennen silmäänsä Zemolle. Voit jopa saada jotain muutakin kuin rahaa, joten jos kiinnostaa, ole saatavilla myöhemmin.” Sen sanottuaan Ignacy hörppäsi lopun viinistä, lähti ulos ja lähtiessään potkaisi ihan vahingossa ovea vartioivaa nuorukaista kovasti jalkaan, niin että hän kaatui ja parkaisi, Ignacy lähti tyytyväisenä ulos. He muistivat hänet nyt ja hän saisi tarvitsemansa. vaikka hän luottikin Sofian arvostelukykyyn salamurhaajissa, ei hän suinkaan jättäisi heitä avuttomiksi. Oli muitakin keinoja vaikuttaa tähän asiaan kuin salamurhaajien välityksellä.
Muutamaa päivää myöhemmin Alfred-katupoika oli päässyt Scotlan Yardin ulkorakennuksen eteen, mutta jäi katselemaan kauas. Hän halusi odottaa, että joku tulisi kauemmas rakennuksesta tai hänet hyvin saatettaisiin saada pidätettyä irtolaisuudesta. Alfred oli odottanut muutaman päivän viestinsä kanssa tekemättä mitään, mutta lopulta oli tuntenut, että oli pakko tehdä jotakin. Vaikka hän ei maataan tai poliisia rakastanut, mahdollisuus siitä, että hänen vastuullaan olisi ihmishenkiä, sai hänet lopulta viemään viestiään poliisille. Kuten myös se hyvin todennäköinen tapahtuma, että joku poliisi saattaisi ilomielin antaa hänelle muutaman kolikon. Samassa Scotlan Yardin rakennuskesta tuli ulos nuori konstaapeli. Alfred tunnisti hänet samaksi konstaapeliksi, joka oli ollut aiemmin partioimassa samoilla kaduilla kuin hän oli kerjnnyt ja yritti väistää. Hawkess kuitenkin tunnisti katupojan noilta samoilta ajoilta vuosien takaa ja harppasi vikkelästi katupojan kiinni. ”Et kai aio kerjätä täällä?” ”En tietenkään”, sanoi Alfred ja samassa sanoi taas: ”Jäljensin viestin, jonka minut käsi viemään joku hyvin ilkeä mies rantakapakkaan. Liittyen kuningattaren julkiseen esiintymiseen.” Hawkess käsitti saman tien asian vakavuuden ja vei Alfredin nopeasti sivummalle. ”Miten sait tietää siitä?” Kuvitteletko oikeasti, että palatsista eivät juorut ja huhut liiku. Kuka tahansa korvillaan kuunteleva tietää.” Hawkess punastui kevyesti tästä Alfredin näpäytyksestä ja jatkoi: ”Mitä viestejä kuljetit, anna se tänne.” Alfred vastasi: ”Ennen kuin toimitin viestin, jäljensin sen toiselle paperille, jonka ostin rahalla, jonka sain siitä, että kuljetin viestin. Se maksaa vain sinulle kaksi shillinkiä”, Alfred sanoi hyvin viattoman kuuloisena, silmät omituisen suurina ja ääni oikein nöyränä. Hawkess ärtyneenä, mutta kuuliaisena kaiveli virkapukunsa taskua ja löysi kuin löysikin sieltä kaksi shillinkiä. Se olisi pieni hinta mahdollisesta tiedosta. ”Ole hyvä, nyt tänne se viesti.” ”Kiitos”, sanoi Alfred, puri nopeasti konstaapeli Hawkessin kättä, jolla Hawkess piteli häntä aloillaan ja Hawkess kirosi ja päästi otteensa. Ovella ollut vartiopoliisi kuuli tämän ja tuli lähemmäs, mutta Alfred oli jo vikkelästi karussa. Hawkess jatkoi edelleen kiroiluaan, mutta myös poimi suttuisen paperirullan maasta, joka oli jo maksanut hänelle kaksi shillinkiä ja vähän kipua. Hawkess sanoi ärtyneenä toiselle poliisille, joka oli tullut Scotland Yardin ulko-oven edestä vartiosta: ”Jos tuo poika vielä näyttää naamansa täällä, pidätä hänet. Kerro muillekin ja jaa hänen tuntomerkkinsä.” ”Mutta en minä nähnyt pojan kasvoja, sanoi poliisi ja Hawkess muisteli hetken pojan ulkonäköä ja tajusi samanlaisia katujen kasvatteja olevan lukemattomia Lontoossa. Hän antoi asian ja lähti kulkemaan kohti kotiaan, pitäen ostamaansa jäljennöstä taskusssaan. Vaikka oli todennäköistä, että poika oli huijannut häneltä kaksi shillinkiä, ei voinut heittää hukkaan mahdollisuutta, että siinä oli jotain hyvääkin tietoa.
Tämä tapahtui pari päivää ennen kuningattaren julkista esiintymistä. Hawkess tuli seuraavana päivänä töihin mietittyään ensin illan vuokrahuoneessaan, hänellä ei ollut varaa mihinkään parempaan, oliko kyseessä tarpeeksi vakava viesti, että sillä kannatti vaivata päällikköä. Päällikkö oli aiemmin ylentänyt hänet suoraan alaisuuteensa eikä Hawkess suinkaan halunnut aloittaa uraansa päällikön alaisuudessa tuomalla itseään naurunalaiseksi. Kuitenkin Hawkessilla oli koko illan ajan tunne, että tässä oli jotain paljon vakavampaa takana ja aamulla hän kulki päällikön toimistoon Scotland Yardin virkarakennuksen ylimpään kerrokseen. Sir Edward oli ilmeisesti juuri saapunut töihin, hän oli riisunut ulkotakkinsa ja ripustanut sen naulaan huoneen nurkassa ilmeisesti aika vasta, koska Hawkess näki kankaan olevan kostea. Sir Edward ei ollut parina viimeisenä päivänä juurikaan nukkunut, vaan hän oli ollut kovasti huolissaan mitä tulisi. Ei ollut helppoa tehdä turvajärjestelyjä parin päivän viiveellä Lontooseen. Nytkin Sir Edward oli levittänyt työpöydälleen avoimeksi Lontoon kartan, jossa tarkasti erinäköisiä viivoja. Hawkess erotti juuri, että yhden viivan pää oli Buckinghamin palatsissa ja toinen Kensingtonin kaupunginosassa, viimeisteli ilmeisesti reittiä, jota pitkin kuningatar Viktoria kuljetetaan tilaisuuteen. Muiden viivojen tarkoitusta hän ei tiennyt. Hawkess köhäisi hermostuneena ja Sir Edward kohotti yllättyneenä katseensa. ”Mitä asiaa Hawkess, sinullahan oli muita töitä?” Tällä Sir Edward viittasi Hawkessin omiin töihinsä poliisina, vaikka hän tekikin nyt enemmän töitä suoraan hänen alaisuudessaan. Sir Edward kun oli tarvinnut jonkun luotettavista poliiseistaan avukseen turvajärjestelyjen toteuttamisessa. Ylemmät tahot ministeriössä olivat hikoilleet, kun Sir Edward oli esittänyt ottavansa miehistöä mukaan suunnitteluportaaseen, mutta ilmeisesti luotto häneen oli sen verran kova, ettei suurempia vastalauseita ollut esitetty. ”Sir, satuin saamaan käsiini tällaiseen viestin, jonka minulla antoi yksi katupoika eilen illalla. Sanoi kopioineensa sen viestistä, jonka oli saanut toimitettavakseen ja joka kuulemma liittyy kuningattaren vierailuun.” ”Näytä sitä viestiä Hawkess”, sanoi Sir Edward ja nousi seisomaan. Hawkess ojensi hänelle viestin ja Sir Edward luki sen mietteliäänä. Sir Edward näki, ettei kirjoittajalla ollut paljoa kaunokirjallista koulutusta. Sen verran kauhean näköisiä harakanvarpaita, jotka hämärästi muistuttivat kirjoitusta. Sen verran pahoin kieroutuneita ne olivat ja Sir Edward mietti, että se saattoi hyvinkin olla katupojan jäljennös jostain oikeasta kirjoituksesta. Kuitenkin muutaman sanan erotti ja niistä sai selvän. Nämä sanat, ilmeisesti joitain tarvikkeita kirjoittaja halusi, olivat kuitenkin kyllin huolestuttavia: dynamiittia, aseita jne. Sir Edward kuitenkin katsoi Hawkessia, joka edelleen seisoi asennossa hänen työpöytänsä edessä selvästi vaivautuneen näköisenä. ”Ymmärrän huolesi, mutta mikään ei todista tämän olevan juuri sitä, minkä uskot sen olevan. Ja katupoika on vain saattanut kuulla väärin tai tuonut tämän sinulle, koska joku maksoi siitä hänelle kaksi shillinkiä.” Hawkess samassa muuttui punaiseksi kasvoiltaan ja selvästi nolostui. ”Mitä, maksoitko hänelle kaksi shillinkiä tästä tiedosta?” Hawkess nyökkäsi selvästi nolostuneena, mutta Sir Edward siirtyi jo seuraavaan aiheeseen. Hän tiesi, ettei ollut tarvetta hyökätä alaistaan kohtaan tällä tavoin.
”Minusta ei tullut Lontoon ja Scotlan Yardin poliisipäällikköä sillä, että sanon ei varoitukselle, kun sellaisen saan. Joten on pakko ryhtyä joihinkin toimiin. Vaikka epäilen tämän olevan vitsi, ei kuningattaren turvallisuudella sovi leikkiä. Ja muistat varmasti, että Ignacy ja Sofia varmasti hautovat kostoa parin vuoden takaisesta. Sain tämän kirjeen silloin tuntemattomilta”, Sir Edward sanoi ja näytti samaisen kirjeen parin vuoden takaa, jonka oli joku katupoika toimittanut. Hawkess luki ja näki sen olevan selkeä varoitus kostosta tulevaisuudesta, joka olisi ehkä nyt. ”Sir, mihin toimiin olet ryhtynyt tilanteen takia?” Sir Edward vastasi alaiselleen kohtuu anteliain sanoin: ”Konstaapeli Hawkess, muistat kahden vuoden takaisen menestyksen. Olit mukana silloin. Nyt on tilanne täysin sama ja yllättäen tilaisuus on hieman samankaltainen kuin kaksi vuotta sitten. Käy vain järkeen, että nuo kaksi venäläistä keisarin salamurhaajaa yrittäisivät samaa nytkin. Loppujen lopuksi, yleensä joku haluaa kostonsa juuri siten, että tilanne on mahdollisimman samanlainen. Meillä on päivä aikaa valita joukko aatelisia, joiden joukossa nuo salamurhaajat ovat. He todennäköisesti haluavat kuningattaren kuolevan, joten he ovat hänen läheisessä aatelisjoukossaan. Todennäköisesti kuten silloin, nytkin naamioituneena vähäisemmiksi aatelisiksi, jottei heihin kiinnitetä huomiota. Minulla on yksi ryhmä aatelisten joukossa, jota olen valmistanut samanlaiseen tilanteeseen. He osaavat erinäköisiä taitoja, jotka tekevät taistelusta salamurhaajia vastaan paljon helpomman. En tiedä, mitä taidot ovat, mutta jotain hyödyllistä todennäköisesti.” Hawkess nyökkäsi osoittaen syvän kunnioituksensa. ”Olette valmistautuneet esimerkillisesti Sir”, sanoi Hawkess. ”Nyt Hawkess, mene toimittamaan tieto näille aatelisille mitä huomenna todennäköisesti koittaa. Heidän on oltava valmiina. Mene. Vie myös sana jollekin toiselle konstaapelille, että valvoo tilanteen hyvin huomenna. Missä on konstaapeli Nibsen muuten, hän toimi niin hyvin pari vuotta sitten.” ”Yritän löytää hänet, sir.” Hawkess nosti kätensä lippaan ja astui ulos huoneesta. Samaan aikaan hän näki jonkun naisen olevan lähettyvillä. ”Mitä teette täällä rouva?” Kysyi Hawkess ja nainen nosti katseensa ollen aivan selkeästi eksyksissä. Nainen, pukeutuneena hyvälaatuiseen siniseen mekkoon, käänsi katseensa Hawkessia päin, mutta suunnaten silti katseensa maahan, näyttäen olevan todella noloissaan jostakin. ”Olen pahoillaani konstaapeli, etsin vain tiskiä missä ilmoittaa asiani.” ”Se on alakerrassa, sallithan minun näyttää tietä rouva?” ”Totta kai, olette hyvin ystävällinen konstaapeli, pyydän anteeksi omin päin harhailemistani.” Nainen ja Hawkess lähtivät kulkemaan alaspäin kohti ilmoitusasioiden tiskiä. Nainen kätki ilmeensä lakkinsa alla, hän oli Sofia valepuvussa. Ja oli kuullut kaiken, mitä oli puhuttu aiemmin. Pyytäen anteeksi ilmoitustiskillä väärää asiaansa ja saatuaan kuulla normaalit miesten kommentit, kuinka naiset olivat täydellisiä tolloja, Sofia lähti nöyrtyneen näköisenä kohti kaupungin laitamia. Hän oli saanut tietää, mitä oli tapahtumassa huomenna muttei ollut huolissaan. Hän oli myös soluttanut jo aikaa sitten salamurhaajat näiden vähäarvoisten aatelisten sekaan ja tiesi Sir Edwardin yrityksistä valmistautua tulevaan antamalla aatelisille pientä valmistuskoulutusta hätätilan varalta. Mikä onni, että hän oli toiminut jo niin varhain. Jälleen kerran todistus siitä, että valmistautuminen oli kaikkein tärkeintä. Tuleva tilaisuus kun olisi toden totta unohtumaton koko Lontoossa.
Päivä ja äänestys (UÄ):Päivä kestää aina 4 vuorokautta.
Päivän aikana keskustellaan ja äänestetään pelitopicissa. Ääni merkitään boldattuna ja plussilla
++Nimi. Muuten merkittyjä ääniä ei lasketa. Ääntään saa vaihtaa päivän aikana niin monta kertaa kuin haluaa. Äänen peruminen merkitään boldattuna, mutta plussat ovat vaihtuneet miinuksiin
--Nimi. Ääni lasketaan, jos pelinjohtaja tietää ketä äänellä tarkoitetaan. Uutta henkilöä ei saa äänestää, ennen kuin aiempi ääni on poistettu. (Jos ette poista ensin ääntä edelliseltä henkilöltä, pelinjohtaja ei laske uutta ääntänne mukaan, vaan laskee vanhan äänen mukaan.) Äänitilanne selviää PJ:n tai APJ:n tekemistä väliaikalaskennoista.
Päivän lopuksi lynkataan se, jolla on sillä hetkellä eniten ääniä. Tasatilanteessa saman äänimäärän ensin saanut lynkataan. Jos ääniä ei ole, lynkattava arvotaan.
Viestien muokkaus on ehdottomasti kiellettyä.Yö:Yö kestää yhden vuorokauden. Kaikkien erikoishahmojen toivotaan laittavan yönimi, eli kyseisen yön kohde, mahdollisimman pian yön alkamisen jälkeen. Lisäksi Kylässä on käytössä varanimisysteemi, johon pääsee tutustumaan
varanimisysteemi -topicissa. Mikäli yönimeä ei ole käytettävissä kun vuorokausi on umpeutunut (aikaisemmin vain, jos pelinjohtaja on erikseen ilmoittanut kyseisen yön umpeutumisajan olevan lyhyempi), eivät erikoishahmot toimi lukuun ottamatta varanimisysteemi -topicissa mainittuja rooleja.
Poissaoloja ja epäaktiivisuutta koskevat säännöt:Pelissä on puhepakko joka pelipäivä. Jokaisen pelaajan tulee siis kirjoittaa peliketjuun vähintään kerran pelipäivän aikana. Mikäli pelaaja ei täytä puhepakkoa, hänet poistetaan sen päivän iltana ulos äänestetyn pelaajan mukana. Tällöin puhepakkoaan suorittamattomalle pelaajalle haetaan varapelaajaa. Ellei varapelaajaa löydy, pelaaja tapetaan aamunkoitossa. Jos usealle pelaajalle tarvitaan varapelaaja eikä kaikille saada, aamulla lynkattavat antiaktiivit arvotaan.
Jos pelaaja korvataan varapelaajalla kesken päivän, säilyy pudottautuneen pelaajan ääni voimassa.
Poissaolo suojaa pelaajaa, jos tämä on paikalla enintään yhden vuorokauden. Ilmoitettu poissaolo suojelee enintään yhden kierroksen ajan.
Hahmot:Pelissä on salainen roolilista. Kukin pelaaja ilmoittautumisensa yhteydessä laittaa yksärin ilmoittaen haluamansa roolit. PJ ja pelimode sitten tasapainottavat pelin roolit näiden pohjalta sopivaksi. Lisäksi erikoisuutena kukaan pelaaja ei välttämättä saa roolia, jota pyysi, vaan kunkin ilmoittamat roolitoiveet lisätään yhteen kasaan, josta roolit sitten arvotaan pelaajien kesken.
Pahista ei tarvitse toivoa, koska pelaajan puoli arvotaan sen jälkeen, kun roolit on pelaajille jaettu. Paitsi, jos yksi rooli on salamurhaaja tai muu kolmas osapuoli.
Pelin alussa ilmoitetaan pahisten lukumäärä ja mahdollisten kolmansien osapuolien lukumäärä. Tarkkaa koostumusta ei kerrota.
Voittaminen:Hyvikset voittavat, kun kaikki pahikset ovat kuolleet.
Pahikset voittavat, kun heitä on saman verran tai enemmän kuin hyviksiä.
Ilmoittautuminen:Ilmoittautua voi ilmoittaumistopaan tai yksityisviestillä, mutta pyydän kaikkia ilmoittautuneita pelaajia laittamaan haluamansa roolitoiveet, mitä haluaa pelin sisältävän yksityisviestillä. Kukin voi ilmoittaa kolme eri roolitoivetta, jonka listaa numeroilla 1-3, joista 1 on sinun suosikkirooli peliin ja kaksi muuta ovat varanimiä, joita käytetään siinä tapauksessa, mikäli joku toinen toivoi ensimmäistä toivetta tai sitä ei ole mahdollista toteuttaa pelissä.