Pieni luolaseikkailu 3 - Peli on päättynyt

Pelien viimeinen lepopaikka, jonne kyläläiset kokoontuvat muistelemaan menneitä pelejä ja keskustelemaan niiden tapahtumista.

Pieni luolaseikkailu 3 - Peli on päättynyt

ViestiKirjoittaja justy » 12.10.2018 16:09:22

PJ: Justy
APJ: Niacin
Pelityyppi: Erikoispeli (salainen roolilista)
Pelaajamäärä: 9
Äänestystapa: muokattu
Pelimode: Jitachi

Suuri paha on voittanut jo kaksi taistelua. Kyläläiset ovat odottaneet sankareidensa paluuta, mutta turhaan. Maanjäristykset, ja syvältä onkaloista purkautuvat myrkylliset höyryt ovat tehneet elämästä hankalaa. Eräänä aamuna kyläläiset kuitenkin huomasivat, että kylän ulkopuolelle oli ilmestynyt kammottava luurankoarmeija! On aika käydä viimeiseen taistoon, mutta sitä ennen täytyy tietenkin löytää kyläläisten riveihin soluttautuneet petturit!

Päivä ja äänestys (UÄ):
Päivä kestää aina 3 vuorokautta.
Päivän aikana keskustellaan ja äänestetään pelitopicissa. Ääni merkitään boldattuna ja plussilla ++Nimi. Muuten merkittyjä ääniä ei lasketa. Ääntään saa vaihtaa päivän aikana niin monta kertaa kuin haluaa. Äänen peruminen merkitään boldattuna, mutta plussat ovat vaihtuneet miinuksiin --Nimi. Ääni lasketaan, jos pelinjohtaja tietää ketä äänellä tarkoitetaan. Aiempaa ääntä ei tarvitse poistaa ennen uuden pelaajan äänestämistä.

Päivän lopuksi lynkataan se, jolla on sillä hetkellä eniten ääniä. Tasatilanteessa saman äänimäärän ensin saanut lynkataan. Jos ääniä ei ole, lynkattava arvotaan.
Viestien muokkaus on ehdottomasti kiellettyä.

Yö:
Yö kestää yhden vuorokauden. Kaikkien erikoishahmojen toivotaan laittavan yönimi, eli kyseisen yön kohde, mahdollisimman pian yön alkamisen jälkeen. Lisäksi Kylässä on käytössä varanimisysteemi, johon pääsee tutustumaan varanimisysteemi -topicissa. Mikäli yönimeä ei ole käytettävissä kun vuorokausi on umpeutunut (aikaisemmin vain, jos pelinjohtaja on erikseen ilmoittanut kyseisen yön umpeutumisajan olevan lyhyempi), eivät erikoishahmot toimi lukuun ottamatta varanimisysteemi -topicissa mainittuja rooleja.


Poissaoloja ja epäaktiivisuutta koskevat säännöt:
Kaksi kierrosta äänestämättä olleet poistetaan pelistä toisen päivän iltana sen päivän äänestetyn mukana, eli hänelle haetaan varapelaaja. Ellei varapelaajaa löydy, pelaaja tapetaan aamunkoitossa. Jos usealle pelaajalle tarvitaan varapelaaja eikä kaikille saada, aamulla lynkattavat antiaktiivit arvotaan.
Jos pelaaja korvataan varapelaajalla kesken päivän, säilyy pudottautuneen pelaajan ääni voimassa.
Poissaolo suojaa pelaajaa, jos tämä on paikalla enintään yhden vuorokauden. Ilmoitetun poissaolon kierrokset vähennetään välistä. Siis esim. jos henkilö ei ole äänestänyt kierroksella 1 ja on kierroksen 2 poissa, hänen täytyy äänestää kierroksella 3 tai hän lentää pelistä ulos sen päivän iltana. Ilmoitettu poissaolo suojelee enintään 2 peräkkäisen kierroksen ajan.

Roolit ja hahmot:

Pelissä on salainen roolilista. Kaikki roolit löytyvät Kylän roolilistasta, mutta niissä saattaa olla pieniä muutoksia. Roolin lisäksi jokaisella pelaajalla on hahmoluokka, joista osa on tuttuja aiemmista Pieni luolaseikkailu -peleistä ja osa uusia.

Pelissä ei ole rooleja, jotka voivat herättää kuolleita pelaajia.

Jos et ole varma miten roolisi toimii, kysy pelinjohtajalta. Kannattaa myös tutustua yötoimien järjestykseen.

Hyvät:
7 hyvistä.

Pahat:
2 pahista. Pahikset tuntevat toisensa ja voivat puhua keskenään yksityisviestein.


Voittaminen:
Hyvikset voittavat, kun kaikki pahikset ovat kuolleet.
Pahikset voittavat, kun heitä on saman verran tai enemmän kuin hyviksiä.
Lisäksi pelissä saattaa olla muita voittoehtoja, jotka eivät ole pelin alussa julkista tietoa.

Pelaajat:
Spoiler:
jeekaka - kuoli 2. yönä, kuningas
Marzzuu - kuoli 1. päivänä, tavallinen pahis
Aelina Meiz
miina - kuoli 2. päivänä, tavallinen hyvis
Jinmuru
Cameron
Horaaneko
Mus
Savu


1. päivä alkaa pe 12.10. klo 20.00
Avatar
justy
Kyläläinen
 
Viestit: 2166
Liittynyt: 24.05.2016 14:34:33
Palkinnot: 12

Re: Pieni luolaseikkailu 3 - 1. päivä alkaa pe 12.10. klo 20

ViestiKirjoittaja justy » 12.10.2018 19:00:02

Hurja luurankoarmeija on hyökännyt väsymättä puolustuksianne vastaan.

Kuva


Toistaiseksi olette onnistuneet torjumaan hyökkäykset, mutta välillä tuntuu siltä, että joku on vinkannut armeijaa puolustuksenne heikoista kohdista. Nyt on löydettävä petturit, jotka uhkaavat kylän olemassaoloa. On aika käydä viimeiseen taistoon!

Ensimmäinen päivä on alkanut ja se päättyy maanantaina 15.10. klo 21.00.
Avatar
justy
Kyläläinen
 
Viestit: 2166
Liittynyt: 24.05.2016 14:34:33
Palkinnot: 12

Re: Pieni luolaseikkailu 3 - 1. päivä alkaa pe 12.10. klo 20

ViestiKirjoittaja Mus » 12.10.2018 19:00:27

Kuva
Eläkkeellä - Käyn kuitenkin välillä tarkistamassa mitä Kylään kuuluu :-).
Pelan nykyään Englnninkielisellä foorumilla.
Avatar
Mus
Kyläläinen
 
Viestit: 278
Liittynyt: 01.11.2013 21:34:51
Paikkakunta: Espoo
Kotiyhteisö: ResetEra
Palkinnot: 17

Re: Pieni luolaseikkailu 3 - 1. päivä alkaa pe 12.10. klo 20

ViestiKirjoittaja Mus » 12.10.2018 19:01:12

Jokainen saa oman kysymyksen!

jeekaka – Millainen pelaaja koet olevasi pahiksena? Miten koet sen eroavan hyvispelaamisestasi?

Marzzuu – Miten uskot että hahmoluokat vaikuttavat peliin? Miten hahmoluokat (jos niitä oli?) vaikuttivat peliin aikaisemmissa luolaseikkailuissa?

Aelina – Oletko pelannut aiemmin Cameronin kanssa? Jos olet, miten koet hänet pelaavan hyviksenä, ja miten pahiksena? Jos et ole pelannut aikaisemmin Cameronin kanssa, kuvailisitko jotain toista pelaajaa pelaajalistalta samoilla kriteereillä.

miina – Pelissä on vain yhdeksän pelaajaa, mutta roolilista on salainen. Uskotko että on realistista, että pelissä olisi yhtään ylimääräistä tapporoolia pahisten yötapon lisäksi?

Jinmuru – Oletko pelannut aiemmin Savun kanssa? Jos olet, miten koet hänet pelaavan hyviksenä, ja miten pahiksena? Jos et ole pelannut aikaisemmin Cameronin kanssa, kuvailisitko jotain toista pelaajaa pelaajalistalta samoilla kriteereillä.

Cameron – Miten erottelet antiaktiivisen pahiksen antiaktiivisesta hyviksestä? Tässä tapauksessa oletetaan, että kys. pelaaja olisi kuitenkin postannut ainakin 3-5 viestiä päivän aikana, eikä ole täysin hiljaa.

Horaaneko – Koetko epäilyttävänä, jos pelaajalla on aktiivinen ääni käytössä koko päivän ajan? Vai koetko epäilyttävämpänä sen, että pelaajalla ei ole ääntä käytössä, kuin vasta päivän loppupuolella?

Savu – Mikä aktiivisustaso on mielestäsi toivottavaa, jotta pelaajasta pystyisi tekemään hyvän arvion hänen hyviksydestä tai pahikseudesta?
Eläkkeellä - Käyn kuitenkin välillä tarkistamassa mitä Kylään kuuluu :-).
Pelan nykyään Englnninkielisellä foorumilla.
Avatar
Mus
Kyläläinen
 
Viestit: 278
Liittynyt: 01.11.2013 21:34:51
Paikkakunta: Espoo
Kotiyhteisö: ResetEra
Palkinnot: 17

Re: Pieni luolaseikkailu 3 - 1. päivä alkaa pe 12.10. klo 20

ViestiKirjoittaja Mus » 12.10.2018 19:04:27

Omasta mielestäni kannattaa aina olla ääni pelissä käytössä, varsinkin kun ei pelata majority-rulella. Ääni on hyviksen paras ase.

++Savu

En tunne sinua. Oletko hyvis?
Eläkkeellä - Käyn kuitenkin välillä tarkistamassa mitä Kylään kuuluu :-).
Pelan nykyään Englnninkielisellä foorumilla.
Avatar
Mus
Kyläläinen
 
Viestit: 278
Liittynyt: 01.11.2013 21:34:51
Paikkakunta: Espoo
Kotiyhteisö: ResetEra
Palkinnot: 17

Re: Pieni luolaseikkailu 3 - 1. päivä alkaa pe 12.10. klo 20

ViestiKirjoittaja Mus » 12.10.2018 19:13:05

Muita odotellessa pakolliset teknisyydet:

9 pelaajaa, 7/2 alkutilanne. Olettaen että ylimääräiset tappo/suojeluvoimat eivät muuta tilannetta, on meillä aikaa kolme pelipäivää lynkata pahis. Peli kestää max. 4 pelipäivää. Hirveästi aikaa ei ole.
Eläkkeellä - Käyn kuitenkin välillä tarkistamassa mitä Kylään kuuluu :-).
Pelan nykyään Englnninkielisellä foorumilla.
Avatar
Mus
Kyläläinen
 
Viestit: 278
Liittynyt: 01.11.2013 21:34:51
Paikkakunta: Espoo
Kotiyhteisö: ResetEra
Palkinnot: 17

Re: Pieni luolaseikkailu 3 - 1. päivä alkaa pe 12.10. klo 20

ViestiKirjoittaja jeekaka » 12.10.2018 19:19:55

Mus: En ole pelannut pahista sitten edellisen kylän :D En siis oikein osaa vastata kysymyksiisi kauhean hyvin. Yleisesti ottaen olen aika tuulella käyvä pelaaja, joko menee hyvin tai sitten huonosti. Pahispeli riippuu siis tosi paljon tiimistä, jos kukaan ei hirveästi innostu pahisroolista ja Upin työttömyyskassa näkee suoraan mun sieluun eikä suostu kuolemaan yöllä niin olen surkea pahis :D Kerran oon kyllä myös tainnut pelata yhden suht timanttisen pahispelin.

Itseasiassa mietin juuri aihetta aiemmin kun haaveilin vähän pahisroolista :D

//Mushan tykittää
Avatar
jeekaka
Kyläläinen
 
Viestit: 1113
Liittynyt: 17.07.2017 16:12:42
Palkinnot: 3

Re: Pieni luolaseikkailu 3 - 1. päivä alkaa pe 12.10. klo 20

ViestiKirjoittaja Mus » 12.10.2018 19:21:09

Kuva
Eläkkeellä - Käyn kuitenkin välillä tarkistamassa mitä Kylään kuuluu :-).
Pelan nykyään Englnninkielisellä foorumilla.
Avatar
Mus
Kyläläinen
 
Viestit: 278
Liittynyt: 01.11.2013 21:34:51
Paikkakunta: Espoo
Kotiyhteisö: ResetEra
Palkinnot: 17

Re: Pieni luolaseikkailu 3 - 1. päivä alkaa pe 12.10. klo 20

ViestiKirjoittaja Mus » 12.10.2018 19:22:30

jeekaka kirjoitti:Mus: En ole pelannut pahista sitten edellisen kylän :D En siis oikein osaa vastata kysymyksiisi kauhean hyvin. Yleisesti ottaen olen aika tuulella käyvä pelaaja, joko menee hyvin tai sitten huonosti. Pahispeli riippuu siis tosi paljon tiimistä, jos kukaan ei hirveästi innostu pahisroolista ja Upin työttömyyskassa näkee suoraan mun sieluun eikä suostu kuolemaan yöllä niin olen surkea pahis :D Kerran oon kyllä myös tainnut pelata yhden suht timanttisen pahispelin.

Itseasiassa mietin juuri aihetta aiemmin kun haaveilin vähän pahisroolista :D

//Mushan tykittää


Lisätään sitten samanlainen kysymys kuin parille muulle: Oletko pelannut aiemmin Marzzuun kanssa? Jos olet, miten koet hänet pelaavan hyviksenä, ja miten pahiksena? Jos et ole pelannut aikaisemmin Cameronin kanssa, kuvailisitko jotain toista pelaajaa pelaajalistalta samoilla kriteereillä.
Eläkkeellä - Käyn kuitenkin välillä tarkistamassa mitä Kylään kuuluu :-).
Pelan nykyään Englnninkielisellä foorumilla.
Avatar
Mus
Kyläläinen
 
Viestit: 278
Liittynyt: 01.11.2013 21:34:51
Paikkakunta: Espoo
Kotiyhteisö: ResetEra
Palkinnot: 17

Re: Pieni luolaseikkailu 3 - 1. päivä alkaa pe 12.10. klo 20

ViestiKirjoittaja Mus » 12.10.2018 19:25:01

+

jeekaka kirjoitti:Itseasiassa mietin juuri aihetta aiemmin kun haaveilin vähän pahisroolista :D

//Mushan tykittää


No, tuliko pahisrooli?
Eläkkeellä - Käyn kuitenkin välillä tarkistamassa mitä Kylään kuuluu :-).
Pelan nykyään Englnninkielisellä foorumilla.
Avatar
Mus
Kyläläinen
 
Viestit: 278
Liittynyt: 01.11.2013 21:34:51
Paikkakunta: Espoo
Kotiyhteisö: ResetEra
Palkinnot: 17

Re: Pieni luolaseikkailu 3 - 1. päivä alkaa pe 12.10. klo 20

ViestiKirjoittaja jeekaka » 12.10.2018 19:30:44

Ei :(

Marzzuu on varmaan Kylän pahin lurkkaaja, joka pakon edessä usein ilmestyy tekemään ratkaisunsa. Usein tosin myös pudottautuu jos saa liikaa negatiivista huomiota, mutta mielestäni tekee tätä niin hyviksenä kuin pahiksena.

Suoraan sanottuna en osaa hirveästi tehdä eroa Marzzuun hyvis- ja pahispelin välillä :D
Avatar
jeekaka
Kyläläinen
 
Viestit: 1113
Liittynyt: 17.07.2017 16:12:42
Palkinnot: 3

Re: Pieni luolaseikkailu 3 - 1. päivä alkaa pe 12.10. klo 20

ViestiKirjoittaja jeekaka » 12.10.2018 19:31:50

Oonko mä jotenkin huono vastaamaan näihin kysymyksiin :D
Avatar
jeekaka
Kyläläinen
 
Viestit: 1113
Liittynyt: 17.07.2017 16:12:42
Palkinnot: 3

Re: Pieni luolaseikkailu 3 - 1. päivä alkaa pe 12.10. klo 20

ViestiKirjoittaja Mus » 12.10.2018 19:33:59

No olet parempi vastaaja kuin muut, koska olet ainoa vastaaja tähän mennessä ;)
Eläkkeellä - Käyn kuitenkin välillä tarkistamassa mitä Kylään kuuluu :-).
Pelan nykyään Englnninkielisellä foorumilla.
Avatar
Mus
Kyläläinen
 
Viestit: 278
Liittynyt: 01.11.2013 21:34:51
Paikkakunta: Espoo
Kotiyhteisö: ResetEra
Palkinnot: 17

Re: Pieni luolaseikkailu 3 - 1. päivä alkaa pe 12.10. klo 20

ViestiKirjoittaja miina » 12.10.2018 19:35:17

Apuaaa, mulla on järkyttävä viikonloppu edessä kaikenlaisen touhun ja vieraiden kanssa (niin muuten on Cameronillakin vähän hommaa huomenna) että olis pitäny laittaa poissaolo, mutta en ilkiä kun kerta ilmosin peliin ja Meiz jäi vielä varapelaajaksikin.

Mus: en tajua teknisyyksistä mitään ja yleensä pyydänkin muita laskemaan todennäköisyydet sun muut. En siis pysty yhtään sanomaan onko tapporooleja jommalla kummalla puolella ylimääräisiä ja olisiko se missään tapauksessa tasapainoista. Ja salainen roolilista saa miun pään sekasin. Onneks omasta roolista ei oo paljon kysyttävää.

Ollaanko me Mus pelattu joku peli yhessä? Muistaakseni oltais se tehty, mutta että et kyllä sillon alottanu näin peliä. Käynpä tarkistamassa olitko hyvis vai pahis..
Avatar
miina
Kyläläinen
 
Viestit: 928
Liittynyt: 27.05.2017 20:39:37
Palkinnot: 7

Re: Pieni luolaseikkailu 3 - 1. päivä alkaa pe 12.10. klo 20

ViestiKirjoittaja jeekaka » 12.10.2018 19:35:37

Kiva olla välillä haastateltavana :D

//miina
Avatar
jeekaka
Kyläläinen
 
Viestit: 1113
Liittynyt: 17.07.2017 16:12:42
Palkinnot: 3

Re: Pieni luolaseikkailu 3 - 1. päivä alkaa pe 12.10. klo 20

ViestiKirjoittaja Cameron » 12.10.2018 19:36:38

Meinasin jo kirjoittaa että ikävä tulla pilaamaan Musin hyväntuulista monologia söpöine karhuineen tänne, mutta näyttihän tuo jeekakakin jo häiriköineen :D Ollaan muuten pelattu jeekakan kanssa aiemmin samoissa peleissä, vaikka en ihan ymmärtänytkään sinun kysymystäsi hänelle minuun liittyen.
Mutta vastauksena kysymykseesi:
Se riippuu juuri siitä, mitä niissä 3-5 viestissä päivän aikana lukee. Jos se on tykitetty täyteen hyvää asiaa, omia ajatuksia ja epäilyjä ja käsityksiä pelistä, pidän sitä hyvismäisenä (enkä edes kovin antiaktiivisena. Joku 4 kattavaa viestiä päivän aikana on jo ihan jees, ehkä mun rima ei sitte oo kovin korkealla? :D Riippuu toki pelin muusta aktiivisuustasosta). Sen sijaan pahismaisena antiaktiivisuutena näen sen että 3 kertaa pelipäivän aikana on käyty kommentoimassa "moi oon hereillä ja samaa mieltä kaikesta" tai "hei oon vähän kiireinen, sori", jotka on ihan yhtä tyhjän kanssa, eikä niistä saa mitään muuta irti kuin sen tiedon, että pelaaja tietää pelin olevan käynnissä. Eli annan aika paljon enemmän painoarvoa viestien sisällöille kuin viestien lukumääräiselle aktiivisuudelle :) Ennen pidin jotakin parin lauseen viestiä ihan turhana, mutta nyt oon toisaalta vähän ihastunu tähän Xatalosinpelikoneet -tyyliseen viestittelyyn, jossa pohditaan tilannetta melko vilkkaastikkin ja lyhyin sanamuodoin paikallaolijoiden kanssa. Siinä vuorovaikutus on reaaliaikaista ja siksi ehkä vähän harkitsemattomampaa ja aidompaa kuin nämä pitkät, pohdiskelevat viestit, joita pelaajat voivat viilata melko pitkäänkin. Mutta tämä lähti nyt jo ihan sivuraiteille :D
- There will come a time when you have a chance to do the right thing.
- I love those moments! I like to wave at them as they pass by.
Avatar
Cameron
Mafioso
 
Viestit: 744
Liittynyt: 08.03.2016 11:38:51
Kotiyhteisö: Kylä
Palkinnot: 6

Re: Pieni luolaseikkailu 3 - 1. päivä alkaa pe 12.10. klo 20

ViestiKirjoittaja Mus » 12.10.2018 19:37:18

miina kirjoitti:Ollaanko me Mus pelattu joku peli yhessä? Muistaakseni oltais se tehty, mutta että et kyllä sillon alottanu näin peliä. Käynpä tarkistamassa olitko hyvis vai pahis..


Yhtä toripeliä lukuun ottamatta en ole tainnut pelata kylässä sitten vuoden 2014 alun.
Eläkkeellä - Käyn kuitenkin välillä tarkistamassa mitä Kylään kuuluu :-).
Pelan nykyään Englnninkielisellä foorumilla.
Avatar
Mus
Kyläläinen
 
Viestit: 278
Liittynyt: 01.11.2013 21:34:51
Paikkakunta: Espoo
Kotiyhteisö: ResetEra
Palkinnot: 17

Re: Pieni luolaseikkailu 3 - 1. päivä alkaa pe 12.10. klo 20

ViestiKirjoittaja Marzzuu » 12.10.2018 19:37:46

Mus kirjoitti:Marzzuu – Miten uskot että hahmoluokat vaikuttavat peliin? Miten hahmoluokat (jos niitä oli?) vaikuttivat peliin aikaisemmissa luolaseikkailuissa?

Väitän että hahmoluokat tekevät pelistä jopa selkeämmän kuin aiemmat luolaseikkailut, en ikävä kyllä muista oliko niissä hahmoluokkia mukana ja itse ajattelen, että olen hahmoluokkien kanssa itselle oudolla maaperällä joten en lupaa pelaavani hyvin mutta katsotaan.

//++puhelin, Mus ja miina eteen ja Cam
Marzzuu on marzzuuheimon ainoa jäsen, tunnusmerkkinä tuulentuivertamat vaaleanruskeat hiukset, joita jotkut sanovat punaisiksi, pieni koko, pelokkuus portaissa/liukuportaissa, iloinen perusilme, puheliaisuus varautuneisuuden jälkeen ja kömpelöt liikkeet.
Avatar
Marzzuu
Kyläläinen
 
Viestit: 632
Liittynyt: 09.08.2016 14:31:29
Paikkakunta: Espoo
Kotiyhteisö: FinFanFun
Palkinnot: 1

Re: Pieni luolaseikkailu 3 - 1. päivä alkaa pe 12.10. klo 20

ViestiKirjoittaja Mus » 12.10.2018 19:39:21

Mitä mieltä marzzuu olet jeekakan arivoinnista sinusta?
Eläkkeellä - Käyn kuitenkin välillä tarkistamassa mitä Kylään kuuluu :-).
Pelan nykyään Englnninkielisellä foorumilla.
Avatar
Mus
Kyläläinen
 
Viestit: 278
Liittynyt: 01.11.2013 21:34:51
Paikkakunta: Espoo
Kotiyhteisö: ResetEra
Palkinnot: 17

Re: Pieni luolaseikkailu 3 - 1. päivä alkaa pe 12.10. klo 20

ViestiKirjoittaja miina » 12.10.2018 19:40:06

Mus kirjoitti:
miina kirjoitti:Ollaanko me Mus pelattu joku peli yhessä? Muistaakseni oltais se tehty, mutta että et kyllä sillon alottanu näin peliä. Käynpä tarkistamassa olitko hyvis vai pahis..


Yhtä toripeliä lukuun ottamatta en ole tainnut pelata kylässä sitten vuoden 2014 alun.


Joo kävinkin tarkistelemassa. Sekotin ehkä siut MursuMUSiin.. Otan siis lauseeni takaisin.
Avatar
miina
Kyläläinen
 
Viestit: 928
Liittynyt: 27.05.2017 20:39:37
Palkinnot: 7

Re: Pieni luolaseikkailu 3 - 1. päivä alkaa pe 12.10. klo 20

ViestiKirjoittaja Cameron » 12.10.2018 19:42:28

miina kirjoitti:Onneks omasta roolista ei oo paljon kysyttävää.

Voisin kuvitella miinan kirjoittamaan tämän kommentin myös sen jälkeen ku oot lähettänyt PJ:lle kymmenkohtaisen kysymyspatterin PJ:lle :D Eli en kyllä poissulje sun kohdalta vielä mitään sarjamurhaajaennustajawannabepahis -rooliakaan pois :>

miina kirjoitti:Apuaaa, mulla on järkyttävä viikonloppu edessä kaikenlaisen touhun ja vieraiden kanssa (niin muuten on Cameronillakin vähän hommaa huomenna) että olis pitäny laittaa poissaolo, mutta en ilkiä kun kerta ilmosin peliin ja Meiz jäi vielä varapelaajaksikin.

Hmmm onko meillä jotain huomenna ennen klo 16? O.o Oonko taas unohtanut jotain...

//Mus, Marzzuu, Mus
Piti ihan palata kattoon että mitä hahmoluokkia se Marzzuu oikeen tarkoittaa. Miten ajattelit hahmoluokkien selkeyttävän peliä Marzzuu? Käsittääkseni ne olivat vain ingamellisia.
//miina
- There will come a time when you have a chance to do the right thing.
- I love those moments! I like to wave at them as they pass by.
Avatar
Cameron
Mafioso
 
Viestit: 744
Liittynyt: 08.03.2016 11:38:51
Kotiyhteisö: Kylä
Palkinnot: 6

Re: Pieni luolaseikkailu 3 - 1. päivä alkaa pe 12.10. klo 20

ViestiKirjoittaja Mus » 12.10.2018 19:44:01

Onko ne siis vaan ingamellisia? Kysyin siitä jo sen vuoksi että alkuviesti ei oikein selkeyttänyt, enkä oo edellisiä luolaseikkailuja katsonut.
Eläkkeellä - Käyn kuitenkin välillä tarkistamassa mitä Kylään kuuluu :-).
Pelan nykyään Englnninkielisellä foorumilla.
Avatar
Mus
Kyläläinen
 
Viestit: 278
Liittynyt: 01.11.2013 21:34:51
Paikkakunta: Espoo
Kotiyhteisö: ResetEra
Palkinnot: 17

Re: Pieni luolaseikkailu 3 - 1. päivä alkaa pe 12.10. klo 20

ViestiKirjoittaja Mus » 12.10.2018 19:45:11

Cameron kirjoitti:Meinasin jo kirjoittaa että ikävä tulla pilaamaan Musin hyväntuulista monologia söpöine karhuineen tänne, mutta näyttihän tuo jeekakakin jo häiriköineen :D Ollaan muuten pelattu jeekakan kanssa aiemmin samoissa peleissä, vaikka en ihan ymmärtänytkään sinun kysymystäsi hänelle minuun liittyen.
Mutta vastauksena kysymykseesi:
Se riippuu juuri siitä, mitä niissä 3-5 viestissä päivän aikana lukee. Jos se on tykitetty täyteen hyvää asiaa, omia ajatuksia ja epäilyjä ja käsityksiä pelistä, pidän sitä hyvismäisenä (enkä edes kovin antiaktiivisena. Joku 4 kattavaa viestiä päivän aikana on jo ihan jees, ehkä mun rima ei sitte oo kovin korkealla? :D Riippuu toki pelin muusta aktiivisuustasosta). Sen sijaan pahismaisena antiaktiivisuutena näen sen että 3 kertaa pelipäivän aikana on käyty kommentoimassa "moi oon hereillä ja samaa mieltä kaikesta" tai "hei oon vähän kiireinen, sori", jotka on ihan yhtä tyhjän kanssa, eikä niistä saa mitään muuta irti kuin sen tiedon, että pelaaja tietää pelin olevan käynnissä. Eli annan aika paljon enemmän painoarvoa viestien sisällöille kuin viestien lukumääräiselle aktiivisuudelle :) Ennen pidin jotakin parin lauseen viestiä ihan turhana, mutta nyt oon toisaalta vähän ihastunu tähän Xatalosinpelikoneet -tyyliseen viestittelyyn, jossa pohditaan tilannetta melko vilkkaastikkin ja lyhyin sanamuodoin paikallaolijoiden kanssa. Siinä vuorovaikutus on reaaliaikaista ja siksi ehkä vähän harkitsemattomampaa ja aidompaa kuin nämä pitkät, pohdiskelevat viestit, joita pelaajat voivat viilata melko pitkäänkin. Mutta tämä lähti nyt jo ihan sivuraiteille :D


Aivan oikein että sisältö on tärkeää. Tarkennetaan siis kysymystä - viestejä on vähän JA niissä on vähän sisältöä. Miten erottelisit siinä tapauksessa?
Eläkkeellä - Käyn kuitenkin välillä tarkistamassa mitä Kylään kuuluu :-).
Pelan nykyään Englnninkielisellä foorumilla.
Avatar
Mus
Kyläläinen
 
Viestit: 278
Liittynyt: 01.11.2013 21:34:51
Paikkakunta: Espoo
Kotiyhteisö: ResetEra
Palkinnot: 17

Re: Pieni luolaseikkailu 3 - 1. päivä alkaa pe 12.10. klo 20

ViestiKirjoittaja miina » 12.10.2018 19:46:19

Cameron kirjoitti:
miina kirjoitti:Onneks omasta roolista ei oo paljon kysyttävää.

Voisin kuvitella miinan kirjoittamaan tämän kommentin myös sen jälkeen ku oot lähettänyt PJ:lle kymmenkohtaisen kysymyspatterin PJ:lle :D Eli en kyllä poissulje sun kohdalta vielä mitään sarjamurhaajaennustajawannabepahis -rooliakaan pois :>


En tällä kertaa :D Mutta on epäilyttävää että sanoit tuon ääneen että kaikki muutkin näin alkaisivat ajatella.

Cameron kirjoitti:
miina kirjoitti:Apuaaa, mulla on järkyttävä viikonloppu edessä kaikenlaisen touhun ja vieraiden kanssa (niin muuten on Cameronillakin vähän hommaa huomenna) että olis pitäny laittaa poissaolo, mutta en ilkiä kun kerta ilmosin peliin ja Meiz jäi vielä varapelaajaksikin.

Hmmm onko meillä jotain huomenna ennen klo 16? O.o Oonko taas unohtanut jotain...


Ei sulla toivottavasti, meille tulee vieraita aamu kuudelta..
Avatar
miina
Kyläläinen
 
Viestit: 928
Liittynyt: 27.05.2017 20:39:37
Palkinnot: 7

Re: Pieni luolaseikkailu 3 - 1. päivä alkaa pe 12.10. klo 20

ViestiKirjoittaja Mus » 12.10.2018 19:47:05

Jeekaka, kuka tästä pelaajalistasta olisi kaikkein vaarallisin pahiksena? Miksi?
Eläkkeellä - Käyn kuitenkin välillä tarkistamassa mitä Kylään kuuluu :-).
Pelan nykyään Englnninkielisellä foorumilla.
Avatar
Mus
Kyläläinen
 
Viestit: 278
Liittynyt: 01.11.2013 21:34:51
Paikkakunta: Espoo
Kotiyhteisö: ResetEra
Palkinnot: 17

Re: Pieni luolaseikkailu 3 - 1. päivä alkaa pe 12.10. klo 20

ViestiKirjoittaja Cameron » 12.10.2018 19:51:44

Mus kirjoitti:Aivan oikein että sisältö on tärkeää. Tarkennetaan siis kysymystä - viestejä on vähän JA niissä on vähän sisältöä. Miten erottelisit siinä tapauksessa?

No ehkä lähinnä viestien sävy on enää ainut mistä vois saada jotain irti. Onko ne muutamat sanat hätäisiä, puolustelevia, hyökkääviä, rakentavia? Toki ajoitus ja se pienikin viestin sisältö voi vielä vaikuttaa, jos esim. se kolmas viesti on äänenheitto viimeisillä minuuteilla ilman perusteita. Mutta aika heppoisilla eväillä mennään siinä vaiheessa, että en tiedä voiko kenestäkään saada hyvisreadia (tai luotettavaa pahisreadiakaan sen puoleen) kolmen lähes tyhjän viestin perusteella.

miina: May the force be with you!
- There will come a time when you have a chance to do the right thing.
- I love those moments! I like to wave at them as they pass by.
Avatar
Cameron
Mafioso
 
Viestit: 744
Liittynyt: 08.03.2016 11:38:51
Kotiyhteisö: Kylä
Palkinnot: 6

Re: Pieni luolaseikkailu 3 - 1. päivä alkaa pe 12.10. klo 20

ViestiKirjoittaja Cameron » 12.10.2018 19:52:41

Musilta mielenkiintoisia kysymyksiä. Heitetäänpä takaisinkin yksi: Jos olisit pahis ja saisit valita tiimikaverisi, kenet valitsisit ja miksi?
- There will come a time when you have a chance to do the right thing.
- I love those moments! I like to wave at them as they pass by.
Avatar
Cameron
Mafioso
 
Viestit: 744
Liittynyt: 08.03.2016 11:38:51
Kotiyhteisö: Kylä
Palkinnot: 6

Re: Pieni luolaseikkailu 3 - 1. päivä alkaa pe 12.10. klo 20

ViestiKirjoittaja Cameron » 12.10.2018 19:53:46

Ja vaihtoehdot ovat tietenkin tämän pelin pelaajat ja kyseessä tämä peli.
- There will come a time when you have a chance to do the right thing.
- I love those moments! I like to wave at them as they pass by.
Avatar
Cameron
Mafioso
 
Viestit: 744
Liittynyt: 08.03.2016 11:38:51
Kotiyhteisö: Kylä
Palkinnot: 6

Re: Pieni luolaseikkailu 3 - 1. päivä alkaa pe 12.10. klo 20

ViestiKirjoittaja Mus » 12.10.2018 19:55:50

Cameron kirjoitti:Musilta mielenkiintoisia kysymyksiä. Heitetäänpä takaisinkin yksi: Jos olisit pahis ja saisit valita tiimikaverisi, kenet valitsisit ja miksi?


Todennäköisesti sinä, koska sinulla on paljon kokemusta ja todennäköisesti osaat pelata vesitiiviin pahispelin.
Eläkkeellä - Käyn kuitenkin välillä tarkistamassa mitä Kylään kuuluu :-).
Pelan nykyään Englnninkielisellä foorumilla.
Avatar
Mus
Kyläläinen
 
Viestit: 278
Liittynyt: 01.11.2013 21:34:51
Paikkakunta: Espoo
Kotiyhteisö: ResetEra
Palkinnot: 17

Re: Pieni luolaseikkailu 3 - 1. päivä alkaa pe 12.10. klo 20

ViestiKirjoittaja miina » 12.10.2018 19:57:30

Cameron kirjoitti:Musilta mielenkiintoisia kysymyksiä. Heitetäänpä takaisinkin yksi: Jos olisit pahis ja saisit valita tiimikaverisi, kenet valitsisit ja miksi?


Et kysyny multa, mutta Mie ottasin jeekakan, me ei kyllä varmasti voitettais, hmm. Sun kanssa jo pahisteltu aikanaan, paristikkin?
Avatar
miina
Kyläläinen
 
Viestit: 928
Liittynyt: 27.05.2017 20:39:37
Palkinnot: 7

Seuraava

Paluu Hautausmaa

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 62 vierailijaa

cron