Joulupukin kuuma linja - PAHIKSET VOITTIVAT

Pelien viimeinen lepopaikka, jonne kyläläiset kokoontuvat muistelemaan menneitä pelejä ja keskustelemaan niiden tapahtumista.

Re: Joulupukin kuuma linja - 2. päivä päättyy 19.12. klo 21.

ViestiKirjoittaja Zey » 19.12.2017 16:07:31

Gera: Violet puhui torstaina puoli yhdeltätoista illalla, jolloin kukaan ei ollut vielä edes äänestänyt Lauchuota -> ei mahdollisuuttaa pelastaa itseään. Seuraavaksi Violet puhuikin vasta 9 minuuttia ennen päivän päättymistä, jolloin mosaiikki oli jo pelastanut Violetin (eikä Violetilla näin ollen ollut tarvetta itseään pelastaa kun oli jo kerran pelastettu). Ei siis voida tietää, onko Violet edes ollut paikalla silloin, kun hän olisi itseään voinut pelastaa – varsinkin kun hän valitteli sitä, ettei hänellä ole mahdollisuuksia paljoakaan kirjoitella pelipäivän aikana, kun perjantainakin oli tenttiä ja perhetapaamista. Jos tiedettäisiin Violetin olleen paikalla (= hänellä on edes mahdollisuus äänestää Lauchuota), voitaisiin asiaa pohtia, olisiko pahis jättänyt pelastamatta itsensä vai ei. Nyt ei kuitenkaan ole mitään todisteita, että Violetilla on edes ollut mahdollisuutta pelastaa itsensä silloin kun siihen on ollut tarve.
Fiksubjs dilmaattinen
Avatar
Zey
Kyläläinen
 
Viestit: 2506
Liittynyt: 01.11.2013 22:46:23
Paikkakunta: Turku
Kotiyhteisö: Kylä
Palkinnot: 16

Re: Joulupukin kuuma linja - 2. päivä päättyy 19.12. klo 21.

ViestiKirjoittaja raynpelikoneet » 19.12.2017 16:13:33

Zey kirjoitti:
ray kirjoitti: sanokaa mitä sanotte, mutta minä uskon tähän jokatapauksessa, sillä hyvistä saattaa olla kiinnostamatta lynkataanko hänet vai ei, pahista kiinnostaa aina enemmän.

Pidätkö siis todennäköisempänä, että Violet olisi ollut paikalla niin, että olisi voinut pelastaa itsensä ja olisi vain ajatellut, että ihan sama (mikä ei mielestäni ole yhtään violetmainen ajatus) kuin sitä, että kenties Violetilla oli niin kiireinen perjantai mitä sanoi olevan, eikä päässyt Kylään aikaisemmin kuin tuli – milloin Violetin itsensä pelastamattomuus ei kerro mitään Violetin roolista?

Periaatteessa ei kerrokaan. Tosin pahis todennäköisesti (ainakin ollessaan itse lynkkausuhan alla -- ja tietäessään sen, kuten Violet tiesi aivan varmasti) tulisi ainakin nopeasti tarkistamaan onko mitään tehtävissä. Kuten sanoin, pahista kiinnostaa aina enemmän tuleeko itse lynkatuksi vai ei. Ja tuo Meizin väittämä, että Violetin "ei tarvinnut" on aivan shaibalaijaa, koska lopullinen tulos oli 4-3, yksi ääni kaiken muuttaa voi.

ray kirjoitti: Minä en itseasiassa usko että Violet on pahis. On eräs asia joka hieman tuossa kaivertaa ja puhuu sen puolesta, ja se on se, että oikeastaan kaikki (paitsi Zey -- päivän 1 perusteella) epäilevät Halimaa koska -- ja aiemmin pääsääntöisesti sen perusteella, että hän on Violetin pahiskaveri, mutta yllättäen kukaan ei ole valmis äänestämään Violetia Haliman sijaan (jonka pitäisi olla looginen ratkaisu).

Mitä sä päättelet tästä? Et kuitenkaan ilmeisesti usko, että ihmiset eivät olisi valmiita äänestämään Violetia Haliman sijaan, koska voivat olla Violetin pahiskavereita, kun et kerran usko Violeti olevan pahis. Jos Violet on hyvis, eikö Violetin tappaminen tänään olisi pahiksille ihan hyvä juttu, jolloin luulisi pahisten olevan myös valmiita äänestämään Violetia?

En tiedä. en rehellisesti sanottuna tiedä mitä tästä pitäisi ajatella. Ehkä molemmat ovat hyviksiä ja mafia menee sinun pillisi mukaan. Mitä sinä ajattelet siitä että kaikki pelaajat jotka uskoivat eilen Violetin olevan mafia ja Haliman olevan mafia "KOSKA Violetkin on mafia" haluavat tänään äänestää Halimaa ennemminkun Violetia? Lue oikeasti tuo Meizin viime postaus ennen sun omaa ja katso mitä hän sanoo, mä en oikeasti edes jaksaisi vastata kun tuossa on kaikki niin väärin....

ray kirjoitti: Yksi vinkki niille kaupunkilaisille jotka tuota Halima -- Violet kuviota pohtivat. Älkää koskaan perustako readianne jostain siihen, mitä joku toinen (vielä pelissä oleva pelaaja) on jostain sanonut. Mafia voi puolustaa mafiaa, mafia voi puolustaa kaupunkilaista, aivan yhtä hyvin kaupunkilainen voi tehdä molempia. Se että joku sanoo sinusta jotain ei tee sinusta yhtään minkään joukkueen edustajaa -- varsinkin jos kumpikin pelaaja teistä on vielä elossa. Miettikääpä itse omalle kohdallenne worst case scenariona:

Te olette Violet ja olette kaupunkilainen. Oletetaan että "Halima pitäytyi äänestämästä Violetia" (itse en tähän aivan tällä tavalla usko, koska minusta se näytti hieman muulta) on totta. Onko teistä reilua että teitä syytetään pahikseksi sen takia mitä Halima teki? Mitä te voitte mielestänne vastata tuohon syytökseen muutakuin "enpä ole"?

Nyt mä kyllä vähän tipahdin. Viestisi alussa kuitenkin sanot, että jos epäilee Haliman olevan Violetin pahiskaveri, looginen ratkaisu olisi se, että Violet äänestettäisiin pois, ei Halima. Tän perusteella sain kuitenkin kuvan, että Halima pitäisi lynkata, koska kyseessä oli Haliman teot/sanat, eikä Violet ole voinut millään tavoin asiaan vaikuttaa, jos hän on hyvis. Mikä siis susta olisi tässä tapauksessa looginen lynkkauksen kohde: Violet vai Halima?

Meiz.

Haluatko muuten vielä ray pitää miina mielipiteesi salassa?

En.

Ensin oli tuo vastaus Violetin kysymykseen. Minä uskon että miina olisi pahiksena joko a) jäätynyt tai b) "overplayannut" vastauksensa. Siis tarkoitan sitä, että miina onnistui viime pelissä hyvin feikkaamaan "fiilistänsä" sen mukaan mitä postasi. Mä ymmärrän Violetin lopputuleman tuosta, mutta en ole samaa mieltä. Minusta miina olisi mafiana joko antanut erilaisen vastauksen, tai sitten esittänyt olevansa iloisempi kun on (kun kerran sen osasi viime pelissäkin -- varsinkin alussa) tehdä.

Toisekseen on tämä:
miina kirjoitti:Miekää en ymmärrä Rayn kysymystä. Ennemmin miettisin pelaako joku pahiksena erilailla kuin hyviksenä. Ei kai meidän nyt tarvihe ettiä niitä erikoishyviksiä tavallisista vaan enemmänkin pahiksia hyviksistä..

Miksi ihmeessä pahismiinaa kiinnostaa yritänkö minä outata erikoisia? Hänhän siis tässä viestissään selvästi sanoo uskovansa että mun kysymyksen tarkoitus sulle oli nimenomaan tuo. Minä uskon että miina olisi pahiksena ollut vaan aivan hiljaa ja ottanut joko erikoisreadin tai sitten ollut ottamatta, jos niin käy.

Ekaan quoteen viitaten tämä vaikuttaa hyvismäiseltä:
miina kirjoitti:Ääh, näpyttelin viestin ja puhelin kaatuu, argh!

No mutta kuitenki. En usko violetin äänen olleen mulle muuta ku painetta. Mutta silti vähän outo. Sitä paitsi, enkö muka ihan vakuuttavasti viime pelissäkin loppui lopuks sanonu olevani kyläläinen ;D että mitä nyt ajattelet miun vastauksesta?


Tuon alun perusteella miina vaikutti jotenkin, en tiedä... surulliselta? Halusin nähdä jatkuuko tuo, vai oliko tuon Violetin kysymykseen perustuvan epäilyn puolustautuminen vaan sitä, että miina onkin pahis. Mutta tuo viimeinen viesti oli mielestäni sellaista hyvis!miinaa. Samoin se viesti jossa kysyin häneltä siitä vitsistä, se vastaus oli mielestäni hyvis!miinaa. Samoin se, että hän oikeasti laittoi Lauchuon pahiskategoriaan (ihan mitään ilman muttia) ja oikeasti äänesti häntä myöhemmin. En ole koskaan nähnyt pahis!miinan olevan noin varma readista (poislukien kultisti!Cameron, mutta sitä ei lasketa koska pahis voi oikeasti ajatella jonkun olevan kultisti). pahis!miina haluaa vain mennä porukan mukana ja kun epäilee OIKEASTI perustellusti, epäillä pahiskavereitaan.
Out of order
Avatar
raynpelikoneet
Kyläläinen
 
Viestit: 1669
Liittynyt: 08.08.2017 09:37:10
Paikkakunta: Vaasa
Kotiyhteisö: TL Mafia
Palkinnot: 7

Re: Joulupukin kuuma linja - 1. päivä päättyy 15.12. klo 21.

ViestiKirjoittaja raynpelikoneet » 19.12.2017 16:34:33

Ensimmäinen päivä:
Meiz kirjoitti:Haliman tulkinta mosaiikista ei nyt vakuuta, molemmat pointit ovat tavallaan valideja (jep, näin saattaisi olla), mutta mielestäni silti aika kaukaa haettuja ideoita. Äänen puute kummastuttaa myös, miksei ääni jo lähde Lauchuon tai mosaiikin suuntaan kun perusteluja tuntuu löytyvän?

Violetilta odottelen edelleen viestiä joka herättäisi jonkin sortin luottoa hänen hyvismäisyydestä. Mieluiten pudottaisin kumman tahansa heistä tällä hetkellä. ++Violet

Allaolevan kysymys on jollekin muulle kun Halimalle.
Meiz kirjoitti:Onko Violetin viesteissä jotain mikä saa sinut ajattelemaan hänet hyvikseksi? Jos on niin mitä?


Toinen päivä:
Meiz kirjoitti:Halima epäilyttää enemmän viestien sävyn ja mun silmään väkinäisten epäilyjen takia. Violet postaa toivottavasti tänä pelipäivänä aktiivisesti ja pääsen tulkitsemaan paremmin hänen rooliaan.

Meiz kirjoitti:++Halima, tästä olen lähes täysin vakuuttunut eilisen illan viestien perusteella. Mahdollisesti Violetin pahiskamu, epäilen että tarvitsi tekosyitä muista epäilyistä jotta voisi päätyä Lauchuoon tai mosaiikkiin ennen Violettia.

Meiz kirjoitti:
Halima kirjoitti:Eli epäilet mua siksi että en äänestänyt eilen Violettia? Onko sulla joku muu syy epäillä mua? Tai miksi mä oon epäilyttävämpi kuin esim mosaiikki, joka heitti Lauchuolle sen viimeisen ja merkitsevän äänen?

Myönnettäköön että mulla on nyt takaraivossa hyvin vahva epäily sinun ja Violetin pahiskaveruudesta. Ero sinun ja mosaiikin välillä on se, etten kokenut epäilyjesi muodostuneen kovinkaan luontevasti eilen. En jaksa uskoa että olisit aidosti nähnyt Lauchuon kiireistä puhumisen selkeänä merkkinä hänen pahismaisuudestaan. Pikemminkin tuosta tulee mielikuva että jotain epäilyttävää tästä pelaajasta piti löytää. Ideasi mosaiikin ja Violetin pahiskaveruudesta antaa osviittaa siihen että epäilit Violettia jonkin verran ja sinulla olisi kiinnostusta paljastaa Violetin rooli lynkkauksella. Se että päädyitkin äänestämään Lauchuota kiireiden takia käy hyvin yhteen sen ajatuksen kanssa, että Violetista piti olla jotain sanottavaa, mutta sen verran lievästi että voit hyvillä mielin olla äänestämättä häntä (tai äänestää jopa mosaiikkia ennen Violettia).

Meiz kirjoitti:
Zey kirjoitti:
Meiz eilen kirjoitti: Äänen puute kummastuttaa myös, miksei ääni jo lähde Lauchuon tai mosaiikin suuntaan kun perusteluja tuntuu löytyvän?

Meiz tänään kirjoitti: ++Halima, tästä olen lähes täysin vakuuttunut eilisen illan viestien perusteella. Mahdollisesti Violetin pahiskamu, epäilen että tarvitsi tekosyitä muista epäilyistä jotta voisi päätyä Lauchuoon tai mosaiikkiin ennen Violettia.

Tämä tuntuu oudolta. Ensiksi tunnutaan olevan sitä mieltä, että hyviksenä Haliman tulisi äänestää Lauchuota tai mosaiikkia ja sitten mielipide onkin yhtäkkiä vaihtunut, että jommankumman äänestäminen onkin pahismainen asia.

Ymmärrät minut ainakin osittain väärin tässä. Koin jo eilen että Halima tuntuu jarruttelevan äänensä kanssa ja epäilin ettei hän halua äänestää Violettia mikäli on tämän pahiskaveri. Ajatus syntyi nimenomaan siitä ettei nuo epäilyt Lauchuota ja mosaiikkia kohtaan tuntuneet muodostuvan kovinkaan luontevan oloisesti. Päätin sitten painostaa häntä tuosta asiasta nähdäkseni miten homma etenee. Violetin jätin tarkoituksella mainitsematta.

Kamoon Zeyyyyyyyyyyyyyyy... :)

Viestissä blablala (eka quote) kerron suht selkeästi että olisin valmis äänestämään myös Halimaa. Äänestin Violettia koska Violetilla oli ennestään ääniä alla ja ääneni nosti hänet yli Lauchuon tasatilanteessa. En nähnyt mitään syytä alkaa tuossa vaiheessa ajamaan Halimaa uudeksi lynkkauskohteeksi Violetin yli.

Joooooooo.



Toinen homma, tokan päivän alussa:
Hyvis-rayn piti ensimmäisen päivän pahishunttia todella tärkeänä, ja nyt pelistä jää aika laiska kuva varsinaisten epäilyjen suhteen.

tokana päivänä myöhemmin:
Selität tähän astisen hyvispelisi IRL kiireillä. Samaan syssyyn kerrot kuinka pahiksena kontrolloisit peliä vahvasti, mikä tekee sinusta nyt hyviksen. Tämä ei vain päde, juurikin IRL kiireistä johtuen. Olet oikeassa siinä että eka päiväsi voi selittyä IRL kiireillä, minkä takia en sinua olekaan ajamassa ykköslynkattavaksi.

Ensinnäkin en selitä. Toisekseen, touche.
Out of order
Avatar
raynpelikoneet
Kyläläinen
 
Viestit: 1669
Liittynyt: 08.08.2017 09:37:10
Paikkakunta: Vaasa
Kotiyhteisö: TL Mafia
Palkinnot: 7

Re: Joulupukin kuuma linja - 2. päivä päättyy 19.12. klo 21.

ViestiKirjoittaja raynpelikoneet » 19.12.2017 16:35:41

Eikun oli se sittenkin Halimalle. No ihan sama.
Out of order
Avatar
raynpelikoneet
Kyläläinen
 
Viestit: 1669
Liittynyt: 08.08.2017 09:37:10
Paikkakunta: Vaasa
Kotiyhteisö: TL Mafia
Palkinnot: 7

Re: Joulupukin kuuma linja - 2. päivä päättyy 19.12. klo 21.

ViestiKirjoittaja raynpelikoneet » 19.12.2017 16:37:46

Itseasiassa tuo tekee tästä vain enemmän pahismaista:
Myönnettäköön että mulla on nyt takaraivossa hyvin vahva epäily sinun ja Violetin pahiskaveruudesta. Ero sinun ja mosaiikin välillä on se, etten kokenut epäilyjesi muodostuneen kovinkaan luontevasti eilen. En jaksa uskoa että olisit aidosti nähnyt Lauchuon kiireistä puhumisen selkeänä merkkinä hänen pahismaisuudestaan. Pikemminkin tuosta tulee mielikuva että jotain epäilyttävää tästä pelaajasta piti löytää. Ideasi mosaiikin ja Violetin pahiskaveruudesta antaa osviittaa siihen että epäilit Violettia jonkin verran ja sinulla olisi kiinnostusta paljastaa Violetin rooli lynkkauksella. Se että päädyitkin äänestämään Lauchuota kiireiden takia käy hyvin yhteen sen ajatuksen kanssa, että Violetista piti olla jotain sanottavaa, mutta sen verran lievästi että voit hyvillä mielin olla äänestämättä häntä (tai äänestää jopa mosaiikkia ennen Violettia).

Joku sanoi, en musita kuka, että "miksi sinä Meiz annoit Halimalle vaihtoehdot jossa Halima on a)pahis tai b)pahis?" ja tämä on juurikin sitä.
Out of order
Avatar
raynpelikoneet
Kyläläinen
 
Viestit: 1669
Liittynyt: 08.08.2017 09:37:10
Paikkakunta: Vaasa
Kotiyhteisö: TL Mafia
Palkinnot: 7

Re: Joulupukin kuuma linja - 2. päivä päättyy 19.12. klo 21.

ViestiKirjoittaja raynpelikoneet » 19.12.2017 16:46:15

summa summarum.

Meiz päätyy Halima scumreadiin sen takia, että Violet on pahis, ja Halima ei halua äänestää häntä. Tuossa vaiheessa päivää, kun Meiz itse äänestää Violetia, olisi aivan hyvin voinut puskea vielä Haliman lynkkausta, hän kuitenkin päätyy äänestämään Violetia ja petaa toisen päivän peliä. Toisena päivänä hän sanoo että itseasiassa epäili Halimaa jo ekana päivänä ehkä vhän enemmän kun Violetia, mutta ei jaksanut kiinnostaa koska Violet oli "helpompi lynkata". Lukekaa tuo hänen Halima epäily. Samat syyt kun Violet epäilyssäkin, paitsi että bonuksena "Halima on mafia koska Violet". Ja yllättäen toisena päivänä ääni vaihtuu, yrittää vielä väittää että mukamas epäili Halimaa yhtä paljon ekana päivänä. Ei voi pitää paikkaansa. Ei vaan voi pitää paikkaansa.
Out of order
Avatar
raynpelikoneet
Kyläläinen
 
Viestit: 1669
Liittynyt: 08.08.2017 09:37:10
Paikkakunta: Vaasa
Kotiyhteisö: TL Mafia
Palkinnot: 7

Re: Joulupukin kuuma linja - 2. päivä päättyy 19.12. klo 21.

ViestiKirjoittaja raynpelikoneet » 19.12.2017 16:55:23

Jos minun pitää valita Violetin ja Haliman väliltä niin äänestän aina Halimaa mutta en usko että he ovat pahiksia, kumpikaan.
Out of order
Avatar
raynpelikoneet
Kyläläinen
 
Viestit: 1669
Liittynyt: 08.08.2017 09:37:10
Paikkakunta: Vaasa
Kotiyhteisö: TL Mafia
Palkinnot: 7

Re: Joulupukin kuuma linja - 2. päivä päättyy 19.12. klo 21.

ViestiKirjoittaja miina » 19.12.2017 17:54:47

Meiz: tekisikin omia päätelmiä jos ne henkilöt kirjottais jotakin. Esim. Jeekaka oli ensimmäisenä päivänä erikoinen ja epäilisin sitä mutta ei siltä oo tullu nyt mitään mistä sais suuntaan tai toiseen ajatusta. Epäreilua jos äänestän jeekakaa eikä se tule puolustautumaan. Mutta on myös tylsää jos pahis vaan muhii taustalla. Halima epäilyttää myös mutta vedetäänkö mua niinku pässiä narussa.

Meizin oon ajatellu olevan hyvis, mutta joku sen pelityylissä on jännää. En kylläkään oo pelannu Meizin kanssa kun yhen pelin..

Miun mielestä zeyllä on ihan hyviä pointteja. Ja Halima mullakin epäilyttää tällä hetkellä eniten.

++Halima
Avatar
miina
Kyläläinen
 
Viestit: 928
Liittynyt: 27.05.2017 20:39:37
Palkinnot: 7

Re: Joulupukin kuuma linja - 2. päivä päättyy 19.12. klo 21.

ViestiKirjoittaja raynpelikoneet » 19.12.2017 18:11:02

eh uh eh, et kyllä ole ajatellut Meizin olevan hyvis.
Out of order
Avatar
raynpelikoneet
Kyläläinen
 
Viestit: 1669
Liittynyt: 08.08.2017 09:37:10
Paikkakunta: Vaasa
Kotiyhteisö: TL Mafia
Palkinnot: 7

Re: Joulupukin kuuma linja - 2. päivä päättyy 19.12. klo 21.

ViestiKirjoittaja miina » 19.12.2017 18:16:38

Ja mie oon nyt yrittäny lukea taas tuota Rayn tekstiä, mutta mie en ymmärrä sua, en siis lähes ollenkaan. Jotenkin siun ajatukset juoksee aivan liian nopeeta.

//Ray, Meiz ei ole ollut mulla missään vaiheessa pahis, enemmänkin kysymysmerkki. Nyt pikkuhiljaa alan kallistua ettei olisi hyviskään. Näytä mulle missä oon sanonu sen olevan pahis..
Avatar
miina
Kyläläinen
 
Viestit: 928
Liittynyt: 27.05.2017 20:39:37
Palkinnot: 7

Re: Joulupukin kuuma linja - 2. päivä päättyy 19.12. klo 21.

ViestiKirjoittaja raynpelikoneet » 19.12.2017 18:17:19

olipas, oli pahis. ei mene enää läpi.

--Meiz
++miina
Out of order
Avatar
raynpelikoneet
Kyläläinen
 
Viestit: 1669
Liittynyt: 08.08.2017 09:37:10
Paikkakunta: Vaasa
Kotiyhteisö: TL Mafia
Palkinnot: 7

Re: Joulupukin kuuma linja - 2. päivä päättyy 19.12. klo 21.

ViestiKirjoittaja raynpelikoneet » 19.12.2017 18:18:08

miina kirjoitti://Ray, Meiz ei ole ollut mulla missään vaiheessa pahis, enemmänkin kysymysmerkki. Nyt pikkuhiljaa alan kallistua ettei olisi hyviskään. Näytä mulle missä oon sanonu sen olevan pahis..

eikä varsinkaan ollut HYVIS. Niinkuin sanoit juuri äsken.
Out of order
Avatar
raynpelikoneet
Kyläläinen
 
Viestit: 1669
Liittynyt: 08.08.2017 09:37:10
Paikkakunta: Vaasa
Kotiyhteisö: TL Mafia
Palkinnot: 7

Re: Joulupukin kuuma linja - 2. päivä päättyy 19.12. klo 21.

ViestiKirjoittaja miina » 19.12.2017 18:32:55

raynpelikoneet kirjoitti:
miina kirjoitti://Ray, Meiz ei ole ollut mulla missään vaiheessa pahis, enemmänkin kysymysmerkki. Nyt pikkuhiljaa alan kallistua ettei olisi hyviskään. Näytä mulle missä oon sanonu sen olevan pahis..

eikä varsinkaan ollut HYVIS. Niinkuin sanoit juuri äsken.


Siis mitä täällä tapahtuu? Mulla on siis aika monta jotka ei ole varmoja hyviksiä, mutta en minä niitä kaikkia äänestele.
Avatar
miina
Kyläläinen
 
Viestit: 928
Liittynyt: 27.05.2017 20:39:37
Palkinnot: 7

Re: Joulupukin kuuma linja - 2. päivä päättyy 19.12. klo 21.

ViestiKirjoittaja miina » 19.12.2017 18:33:40

Ja mikä ei mene läpi?
Avatar
miina
Kyläläinen
 
Viestit: 928
Liittynyt: 27.05.2017 20:39:37
Palkinnot: 7

Re: Joulupukin kuuma linja - 2. päivä päättyy 19.12. klo 21.

ViestiKirjoittaja raynpelikoneet » 19.12.2017 18:40:32

Sanoit että:
miina kirjoitti:Meizin oon ajatellu olevan hyvis, mutta joku sen pelityylissä on jännää. En kylläkään oo pelannu Meizin kanssa kun yhen pelin..


miina kirjoitti:Meiz ei ole ollut mulla missään vaiheessa pahis, enemmänkin kysymysmerkki. Nyt pikkuhiljaa alan kallistua ettei olisi hyviskään.

Kahdenkymmenen minuutin sisään, ei posteja sen välillä, paitsi mun yks jossa kyseenalaistan sua sun readistas.
This is a mafia post.
Out of order
Avatar
raynpelikoneet
Kyläläinen
 
Viestit: 1669
Liittynyt: 08.08.2017 09:37:10
Paikkakunta: Vaasa
Kotiyhteisö: TL Mafia
Palkinnot: 7

Re: Joulupukin kuuma linja - 2. päivä päättyy 19.12. klo 21.

ViestiKirjoittaja miina » 19.12.2017 18:47:38

Siis nyt sie ymmärrät nuo postit väärin. Tuossa ekassa tarkotan, että olen ajatellut Meizin (aikaisemmin) olleen hyvis. Eli en tarkota että tällä hetkellä.
Avatar
miina
Kyläläinen
 
Viestit: 928
Liittynyt: 27.05.2017 20:39:37
Palkinnot: 7

Re: Joulupukin kuuma linja - 2. päivä päättyy 19.12. klo 21.

ViestiKirjoittaja raynpelikoneet » 19.12.2017 18:49:29

Koska, ja mihin viitaten?
Out of order
Avatar
raynpelikoneet
Kyläläinen
 
Viestit: 1669
Liittynyt: 08.08.2017 09:37:10
Paikkakunta: Vaasa
Kotiyhteisö: TL Mafia
Palkinnot: 7

Re: Joulupukin kuuma linja - 2. päivä päättyy 19.12. klo 21.

ViestiKirjoittaja raynpelikoneet » 19.12.2017 18:51:46

Hei myt oikeasti kaikki, kahdella äänellä ei tulla lynkkaamaan mafiaa. chop chop plz.
Out of order
Avatar
raynpelikoneet
Kyläläinen
 
Viestit: 1669
Liittynyt: 08.08.2017 09:37:10
Paikkakunta: Vaasa
Kotiyhteisö: TL Mafia
Palkinnot: 7

Re: Joulupukin kuuma linja - 2. päivä päättyy 19.12. klo 21.

ViestiKirjoittaja miina » 19.12.2017 18:52:09

raynpelikoneet kirjoitti:Koska, ja mihin viitaten?


No omiin ajatuksiin viitaten, mihinkäs muuhunkaan :D
Avatar
miina
Kyläläinen
 
Viestit: 928
Liittynyt: 27.05.2017 20:39:37
Palkinnot: 7

Re: Joulupukin kuuma linja - 2. päivä päättyy 19.12. klo 21.

ViestiKirjoittaja raynpelikoneet » 19.12.2017 18:53:33

Siis koska Meiz oli mielestäsi hyvis ja miksi?
Out of order
Avatar
raynpelikoneet
Kyläläinen
 
Viestit: 1669
Liittynyt: 08.08.2017 09:37:10
Paikkakunta: Vaasa
Kotiyhteisö: TL Mafia
Palkinnot: 7

Re: Joulupukin kuuma linja - 2. päivä päättyy 19.12. klo 21.

ViestiKirjoittaja miina » 19.12.2017 18:55:46

raynpelikoneet kirjoitti:Hei myt oikeasti kaikki, kahdella äänellä ei tulla lynkkaamaan mafiaa. chop chop plz.


Eikö halimalla oo jo kolme ääntä ja miks ei vois sillä lynkata mafaa? Mie en ikinä tajua tätä perustelua..

// Ray, Meiz on ollu mulla monessakin tekstissä epäselvä. Ei se tarkota, että olis pahis. Syytä en oikein osaa sanoa. Sama syy jonka takia mm. Jeekaka vaikuttaa olevan pahis, mutumutu.
Avatar
miina
Kyläläinen
 
Viestit: 928
Liittynyt: 27.05.2017 20:39:37
Palkinnot: 7

Re: Joulupukin kuuma linja - 2. päivä päättyy 19.12. klo 21.

ViestiKirjoittaja raynpelikoneet » 19.12.2017 19:00:08

miina kirjoitti:
raynpelikoneet kirjoitti:Hei myt oikeasti kaikki, kahdella äänellä ei tulla lynkkaamaan mafiaa. chop chop plz.


Eikö halimalla oo jo kolme ääntä ja miks ei vois sillä lynkata mafaa? Mie en ikinä tajua tätä perustelua..

// Ray, Meiz on ollu mulla monessakin tekstissä epäselvä. Ei se tarkota, että olis pahis. Syytä en oikein osaa sanoa. Sama syy jonka takia mm. Jeekaka vaikuttaa olevan pahis, mutumutu.

Siksi koska Geraldinellakin on ääni ja sinulla on kaksi jos en ole väärässä. Jos joku noista on hyvis niin kolmella äänellä ei lynkata mafiaa koska mafia voi lynkata kaupunkilaisen mafian sijaan.

Ei kun miksi Meiz oli sinulle hyvis, sanoit kirjaimellisesti että "Meizin oon ajatellu olevan hyvis", miksi? Älä kiertele.
Out of order
Avatar
raynpelikoneet
Kyläläinen
 
Viestit: 1669
Liittynyt: 08.08.2017 09:37:10
Paikkakunta: Vaasa
Kotiyhteisö: TL Mafia
Palkinnot: 7

Re: Joulupukin kuuma linja - 2. päivä päättyy 19.12. klo 21.

ViestiKirjoittaja jeekaka » 19.12.2017 19:20:47

Fuuuu ai päivä päättyy tänään :D Reissuni venähti ja oon bussissa ja unohdin laturini jonnekin :P En tuu pystymään kirjoittamaan mitään järkevää viestiä.

Musta Meiz on tänään ollut hyvismäisempi kuin D1, ja Violeyista oo tavallaan vähän kahden vaiheilla. Yhdessä eivät joka tapauksessa varmasti ole pahiksia.

Raynia pidän hyvismäisenä, koska on kiinnittänyt aika moniin samoihin juttuihin huomiota ja ymmärrän rayn logiikkaa. Too bad jos oon vaan ite väärässä niissä :D Zeyn yötappo ei myöskään ois mielestäni ollut worth it bluffi. Zey myös mielestäni hyvismäinen, jopa enemmän kuin edellisessä inkarnaatiossaan :D
Avatar
jeekaka
Kyläläinen
 
Viestit: 1113
Liittynyt: 17.07.2017 16:12:42
Palkinnot: 3

Re: Joulupukin kuuma linja - 2. päivä päättyy 19.12. klo 21.

ViestiKirjoittaja raynpelikoneet » 19.12.2017 19:22:14

jeekaka kirjoitti:Zeyn yötappo ei myöskään ois mielestäni ollut worth it bluffi.

hä?
Out of order
Avatar
raynpelikoneet
Kyläläinen
 
Viestit: 1669
Liittynyt: 08.08.2017 09:37:10
Paikkakunta: Vaasa
Kotiyhteisö: TL Mafia
Palkinnot: 7

Re: Joulupukin kuuma linja - 2. päivä päättyy 19.12. klo 21.

ViestiKirjoittaja raynpelikoneet » 19.12.2017 19:22:53

jos mä oon hyvismäinen niin äänestätä miinaa jeekaka.
Out of order
Avatar
raynpelikoneet
Kyläläinen
 
Viestit: 1669
Liittynyt: 08.08.2017 09:37:10
Paikkakunta: Vaasa
Kotiyhteisö: TL Mafia
Palkinnot: 7

Re: Joulupukin kuuma linja - 2. päivä päättyy 19.12. klo 21.

ViestiKirjoittaja jeekaka » 19.12.2017 19:25:06

Siis ei sun ois kannattanut tappaa Zeytä, kerta pidit taviksena. Mutu ettet pitäisi sitä tarpeeksi hyödyllisenä että joku saattaisi ajatella ettet tekisi niin vs. yrittää tappaa erikoinen :D
Avatar
jeekaka
Kyläläinen
 
Viestit: 1113
Liittynyt: 17.07.2017 16:12:42
Palkinnot: 3

Re: Joulupukin kuuma linja - 2. päivä päättyy 19.12. klo 21.

ViestiKirjoittaja miina » 19.12.2017 19:26:18

Eikö sulla Rayn oo mitään välimuotoja? Meiz on ollu (menny, oli.. What ever) mulle neutraali, kuitenkin ehkä enemmän hyvis kuin pahis. Jossakin vaiheessa Meizin jutut oli miun mielestä eteenpäin vieviä, enää en oo ihan varma. Äh. Jäät nyt vaan hinkkaamaan johonki kun mukamas keksit jotakin järkevää.
Avatar
miina
Kyläläinen
 
Viestit: 928
Liittynyt: 27.05.2017 20:39:37
Palkinnot: 7

Re: Joulupukin kuuma linja - 2. päivä päättyy 19.12. klo 21.

ViestiKirjoittaja raynpelikoneet » 19.12.2017 19:26:31

jeekaka kirjoitti:Siis ei sun ois kannattanut tappaa Zeytä, kerta pidit taviksena. Mutu ettet pitäisi sitä tarpeeksi hyödyllisenä että joku saattaisi ajatella ettet tekisi niin vs. yrittää tappaa erikoinen :D

olisipa. jos mä oon pahis niin mun olisi kannattanut tappaa Zey.
Out of order
Avatar
raynpelikoneet
Kyläläinen
 
Viestit: 1669
Liittynyt: 08.08.2017 09:37:10
Paikkakunta: Vaasa
Kotiyhteisö: TL Mafia
Palkinnot: 7

Re: Joulupukin kuuma linja - 2. päivä päättyy 19.12. klo 21.

ViestiKirjoittaja Meiz » 19.12.2017 19:26:37

No tämähän riippuu myös soitä kuinka oikeassa Zey olo ekana päivänä. Moi rayn :D
Avatar
Meiz
Kyläläinen
 
Viestit: 876
Liittynyt: 16.11.2013 09:33:02
Kotiyhteisö: Kylä
Palkinnot: 4

Re: Joulupukin kuuma linja - 2. päivä päättyy 19.12. klo 21.

ViestiKirjoittaja raynpelikoneet » 19.12.2017 19:27:12

miina kirjoitti:Eikö sulla Rayn oo mitään välimuotoja? Meiz on ollu (menny, oli.. What ever) mulle neutraali, kuitenkin ehkä enemmän hyvis kuin pahis. Jossakin vaiheessa Meizin jutut oli miun mielestä eteenpäin vieviä, enää en oo ihan varma. Äh. Jäät nyt vaan hinkkaamaan johonki kun mukamas keksit jotakin järkevää.

Missä koska? Sun postit kun ei oo koskaan sanonut noin.
Out of order
Avatar
raynpelikoneet
Kyläläinen
 
Viestit: 1669
Liittynyt: 08.08.2017 09:37:10
Paikkakunta: Vaasa
Kotiyhteisö: TL Mafia
Palkinnot: 7

EdellinenSeuraava

Paluu Hautausmaa

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 74 vierailijaa

cron