Juonittelun SM - finaali 2017 on päättynyt, pahikset vei!

Vuoden 2017 SM-kilpailut

Re: Juonittelun SM - finaali, 2.päivä päättyy 11.10. klo 21:

ViestiKirjoittaja Xatalos » 10.10.2017 22:47:55

jeekaka kirjoitti:
Xatalos kirjoitti:Odo/justy: olen kyllä aika moniakin epäillyt pelin aikana. Monia niistä, joita olen aiemmin epäillyt, en vain epäile enää (mm. Violet, Nevski, Pivot). Ja aika moni nyt on ehdollinen riippuen siitä, mikä totuus on tästä Shirokami/Odo-parivaljakosta, joten mieluiten selvittäisin sen ennen mitään muuta. Jos kumpaakaan teistä ei olisi olemassa, niin varmaan sitten äänestäisin miinaa. Tämä on kuitenkin enemmän akateeminen kysymys, koska olette olemassa. Kaikki muuttuu sen jälkeen, kun homma on selvinnyt (toivottavasti nyt tässä lynkkauksessa viimeistään).


Siis eikös tämä nyt ideaalitilanteessa paljastu kun Shirokami tulee paljastamaan ennustustuloksensa (ja todennäköisesti luulisi tulevan, jos teoriasi on oikea). Eikö nyt oikeasti kannattaisi miettiä myös muita pahiksia, Odoa ei edes tarvitse lynkata tänään jos on jo jäänyt kiinni.


Miksi lynkata satunnainen pelaaja jos pahis on jo jäänyt kiinni? :D Pahimmassa tapauksessa voisi vaikka jokin rooli kuolla siinä mylläkässä. Ja lisäksi jokin seuraava päivä täysin tuhlaantua, kun kaikki vain äänestäisivät Odoa.

No, toivottavasti tilanne tosiaan selviää hyvissä ajoin ennen aikarajaa. En nyt jaksa tällä sekunnilla miettiä vaihtoehtoisia skenaarioita liikaa, kun kuitenkin alle vuorokauden päästä viimeistään tilanteen pitäisi selkeytyä.
TL (Team Liquid) Mafia
- aina oikeassa, paitsi aina väärässä raynpelikoneet:n suhteen
Avatar
Xatalos
Kyläläinen
 
Viestit: 824
Liittynyt: 09.08.2017 20:13:32
Palkinnot: 3

Re: Juonittelun SM - finaali, 2.päivä päättyy 11.10. klo 21:

ViestiKirjoittaja Violet » 10.10.2017 22:52:08

Mielestäni pitäisi ehkä vielä varautua skenaarioon, ettei Shirokam saavu paikalle varmistamaan mitään. Pahin skenaario on, että pahis!Shirokamia uskotaan nyt ennustajaksi, lynkkaamme Odon päivällä ja huomenna hän vetoaa siihen, että hänen ennustajuutensa olikin vain pitkälle menevää teoriaa. Tällä hetkellä hänen ennustajuutensa vaikuttaa kuitenkin perin uskottavalta, mutta yritin läpikäydä mahdolliset skenaariot päässäni.
Paras hyvis, aktiivisin kyläläinen & paras varapelaaja kepit vuodelta 2014
Avatar
Violet
Mafioso
 
Viestit: 1405
Liittynyt: 15.11.2013 07:17:57
Kotiyhteisö: Kylä
Palkinnot: 14

Re: Juonittelun SM - finaali, 2.päivä päättyy 11.10. klo 21:

ViestiKirjoittaja Xatalos » 10.10.2017 22:57:30

Violet kirjoitti:Mielestäni pitäisi ehkä vielä varautua skenaarioon, ettei Shirokam saavu paikalle varmistamaan mitään. Pahin skenaario on, että pahis!Shirokamia uskotaan nyt ennustajaksi, lynkkaamme Odon päivällä ja huomenna hän vetoaa siihen, että hänen ennustajuutensa olikin vain pitkälle menevää teoriaa. Tällä hetkellä hänen ennustajuutensa vaikuttaa kuitenkin perin uskottavalta, mutta yritin läpikäydä mahdolliset skenaariot päässäni.


Hm, mitä sitten ehdottaisit siinä tapauksessa? miinan lynkkaamista ilmeisesti? On kyllä varsin vahva tunne nyt siitä, että joko Odo tai Shirokami on pahis, ja kaiken järjen mukaan se on Odo... Mutta varmasti ei molemmat. Kauhuskenaario olisi tietty se, että molemmat olisivat hyviksiä, mutta en oikein usko siihen.

Voisi kyllä harkita sitä, että jos ennustaja onkin joku muu kuin Shirokami, tämä voisi paljastaa itsensä ennen aikarajaa. Jos rooli nyt kuitenkin on kertakäyttöinen, niin ei siitä oikein hyötyä ole pitää salassa... Ainakaan niin hirveästi? Ja auttaisi kyllä päättämään tuloksen, vaikka olisikin vain hyvis-check, koska tässä pelissä kaikki ennustajan tulokset ovat aina oikein.
TL (Team Liquid) Mafia
- aina oikeassa, paitsi aina väärässä raynpelikoneet:n suhteen
Avatar
Xatalos
Kyläläinen
 
Viestit: 824
Liittynyt: 09.08.2017 20:13:32
Palkinnot: 3

Re: Juonittelun SM - finaali, 2.päivä päättyy 11.10. klo 21:

ViestiKirjoittaja Xatalos » 10.10.2017 22:59:17

Siinä toki menettäisi sen mahdollisuuden kaivaa lisää informaatiota siitä näkökulmasta, että joku hyvis tietäisi enemmän kuin muut ja voisi ohjailla pahiksia esim. tekemään virheitä paremmin. Toisaalta yleishyöty kahdesta varmistetusta hyviksestä tai yhdestä hyviksestä ja yhdestä pahiksesta olisi varsin hyvä, ehkä jopa parempi. Ja tässä tapauksessa, jos olen väärässä Shirokamin suhteen, se selkeyttäisi muutenkin tilannetta paljon.
TL (Team Liquid) Mafia
- aina oikeassa, paitsi aina väärässä raynpelikoneet:n suhteen
Avatar
Xatalos
Kyläläinen
 
Viestit: 824
Liittynyt: 09.08.2017 20:13:32
Palkinnot: 3

Re: Juonittelun SM - finaali, 2.päivä päättyy 11.10. klo 21:

ViestiKirjoittaja jeekaka » 10.10.2017 23:04:15

Odohan ei ole varsinaisesti jäänyt kiinni, ennen kuin Shirokami varmistaa teorian, ja mielestäni pitäisi vielä ehkä myös varautua skenaarioon, että Shirokami tulee paikalle kertomaan, ettei olekaan ennustaja :D Äänen siirto Odolle tarvittaessa on kuitenkin helpommin tehty kuin alkaa miettiä siinä vaiheessa että onko Odon lynkkaaminen järkevää jos selviää, ettei tämä olekaan varma pahis.
Avatar
jeekaka
Kyläläinen
 
Viestit: 1113
Liittynyt: 17.07.2017 16:12:42
Palkinnot: 3

Re: Juonittelun SM - finaali, 2.päivä päättyy 11.10. klo 21:

ViestiKirjoittaja Xatalos » 10.10.2017 23:08:42

Ei tunnu hirveän todennäköiseltä, että Shirokami sanoisi olevansa tavis. Pahis-Shirokami varmaankin vain pysyisi poissa pelistä aikarajaan asti, kun taas en näe hyvis-Shirokamin olevan muuta kuin ennustaja... Etenkin miettien miten satavarma nyt yhtäkkiä oli Odon olevan pahis... Mutta nojaa, kai kaikki on teoriassa mahdollista.
TL (Team Liquid) Mafia
- aina oikeassa, paitsi aina väärässä raynpelikoneet:n suhteen
Avatar
Xatalos
Kyläläinen
 
Viestit: 824
Liittynyt: 09.08.2017 20:13:32
Palkinnot: 3

Re: Juonittelun SM - finaali, 2.päivä päättyy 11.10. klo 21:

ViestiKirjoittaja Violet » 10.10.2017 23:20:37

Xatalos kirjoitti:Ei tunnu hirveän todennäköiseltä, että Shirokami sanoisi olevansa tavis. Pahis-Shirokami varmaankin vain pysyisi poissa pelistä aikarajaan asti, kun taas en näe hyvis-Shirokamin olevan muuta kuin ennustaja... Etenkin miettien miten satavarma nyt yhtäkkiä oli Odon olevan pahis... Mutta nojaa, kai kaikki on teoriassa mahdollista.

Eli eikö tämän perusteella pitäisi heittää äänet Shirokamille, ja siirtää Odolle, jos hän tulee esiin ennustajana?
Paras hyvis, aktiivisin kyläläinen & paras varapelaaja kepit vuodelta 2014
Avatar
Violet
Mafioso
 
Viestit: 1405
Liittynyt: 15.11.2013 07:17:57
Kotiyhteisö: Kylä
Palkinnot: 14

Re: Juonittelun SM - finaali, 2.päivä päättyy 11.10. klo 21:

ViestiKirjoittaja Xatalos » 10.10.2017 23:23:21

Violet kirjoitti:
Xatalos kirjoitti:Ei tunnu hirveän todennäköiseltä, että Shirokami sanoisi olevansa tavis. Pahis-Shirokami varmaankin vain pysyisi poissa pelistä aikarajaan asti, kun taas en näe hyvis-Shirokamin olevan muuta kuin ennustaja... Etenkin miettien miten satavarma nyt yhtäkkiä oli Odon olevan pahis... Mutta nojaa, kai kaikki on teoriassa mahdollista.

Eli eikö tämän perusteella pitäisi heittää äänet Shirokamille, ja siirtää Odolle, jos hän tulee esiin ennustajana?


Olisihan sekin kai periaatteessa yksi lähestymistapa. Uskon tosin Shirokamin olevan tässä tapauksessa ennemmin ennustaja, joten siksi ääneni on Odolla toistaiseksi.
TL (Team Liquid) Mafia
- aina oikeassa, paitsi aina väärässä raynpelikoneet:n suhteen
Avatar
Xatalos
Kyläläinen
 
Viestit: 824
Liittynyt: 09.08.2017 20:13:32
Palkinnot: 3

Re: Juonittelun SM - finaali, 2.päivä päättyy 11.10. klo 21:

ViestiKirjoittaja jeekaka » 10.10.2017 23:45:38

Mun mielestä näyttää myös mahdolliselta, että miina ja Xatalos eivät halua äänestää toisiaan, koska eivät halua äänestää pahistoveria, ja miina ei halua äänestää Odoa koska se voisi näyttää pahistoverin selustan turvaamiselta. Jos tämä Odo-Shirokami -teoria menee tällaisenaan läpi, Odo lynkataan tänään hyviksenä, Kuula tippuu hyviksenä antiaktiivisuuteen ja Shirokami lynkataan huomenna hyviksenä eikä suojelija osu, ollaankin jo mun laskujen mukaan 3vs3 tilanteessa, mikä kai käytännössä tarkoittaisi pahisten voittoa.
Avatar
jeekaka
Kyläläinen
 
Viestit: 1113
Liittynyt: 17.07.2017 16:12:42
Palkinnot: 3

Re: Juonittelun SM - finaali, 2.päivä päättyy 11.10. klo 21:

ViestiKirjoittaja miina » 11.10.2017 00:35:08

Kyllä Mie nyt oletan että mikäli shirokami ei ole oikea ennustaja niin se todellinen jollakin tapaa yrittää estää tämän ennen huomista.. ja yksi vaihtoehto tietty on että kuula on ennustaja, mutta sit on kyllä surkia homma jos kuolee antiaktiivisuuteen! Mutta ei miusta kyllä odon vastaukset edes kauheesti hälvennä epäilyjä.
Avatar
miina
Kyläläinen
 
Viestit: 928
Liittynyt: 27.05.2017 20:39:37
Palkinnot: 7

Re: Juonittelun SM - finaali, 2.päivä päättyy 11.10. klo 21:

ViestiKirjoittaja Kiirsu » 11.10.2017 00:41:11

Olen samoilla linjoilla jeekakan kanssa. Minusta yksi mahdollisuus on sekin, että Xatalos on pahis, Odo hyvis ja Shirokami vain tavis, joka on vakuuttunut Odon pahikseudesta. Itse en näe ainoina vaihtoeina sitä, että Shiro on pahis tai ennustaja. On myös mahdollisuus, että Shiro ei vain ehdi tulla sanomaan mitään ennen päivän päättymistä, vaikka ei tahallaan yrittäisi pysyä poissa.

Toisaalta miinan suhteen sekin on minusta täysin mahdollista, että hän ei halua äänestää Odoa, koska tässä on pahiskaveri kyseessä. Ääniä on lennellyt vähän sinne tänne, niin ehkä hän toivoo, että tässä saataisiin joku muu putoamaan.

Odo-Xatalos-pariskunta alkoi tuntua epäuskottavalta melkein heti, kun olin siitä puhunut, mutta tässä tilanteessa veikkaisin toisen heistä olevan pahis. Shiron ennustajuus on sen verran järkeenkäypä teoria, että Xatalos voisi hyvin lähteä sellaista ajamaan pahiksenakin ja väittää sitten vain olleensa väärässä. miinakin istuisi kaveriksi heistä oikeastaan kummalle vain ja miinan vastahakoisuus äänestää Odoa on erittäin outoa.

Jos Shirosta ei kuulu, lähtisin näillä näkymin itse äänestämään joko Odoa tai Xatalosta riippuen ihan siitä, mitä muuta tässä vielä tapahtuu.
Avatar
Kiirsu
Kyläläinen
 
Viestit: 57
Liittynyt: 19.09.2017 22:27:05
Kotiyhteisö: FinFanFun
Palkinnot: 1

Re: Juonittelun SM - finaali, 2.päivä päättyy 11.10. klo 21:

ViestiKirjoittaja Xatalos » 11.10.2017 07:18:43

Noh, saa nyt nähdä mitä käy. Jos Shirokamia ei näy ennen muutamia tunteja aikarajaan, sitten pitää miettiä, onko Odo nyt kuitenkaan paras vaihtoehto. Ei Odo kyllä kovin hyvältä viime aikoina ole näyttänyt, vaan lähinnä pitäytynyt päivän alun kannoissaan, vaikka paljon on muuttunutkin.
TL (Team Liquid) Mafia
- aina oikeassa, paitsi aina väärässä raynpelikoneet:n suhteen
Avatar
Xatalos
Kyläläinen
 
Viestit: 824
Liittynyt: 09.08.2017 20:13:32
Palkinnot: 3

Re: Juonittelun SM - finaali, 2.päivä päättyy 11.10. klo 21:

ViestiKirjoittaja miina » 11.10.2017 07:29:21

Kyllä mulla on ihan tarkotus saada myös odo tippumaan, mitä se tällä hetkellä tekisikin, mutta alkaa pikkuhiljaa mietityttää mikä tämä justyn pelastushomma tässä oikein on? Miks mua ohjaillaan niin voimakkaasti vaihtamaan ääni pois justylta, eihän se ole edes tippumassa? Ja vaikka oliskin tippumassa niin ehkä pitäisin silti ääneni justylla, jostakin syystä olen melko vakuuttunut myös justyn pahisroolista
Avatar
miina
Kyläläinen
 
Viestit: 928
Liittynyt: 27.05.2017 20:39:37
Palkinnot: 7

Re: Juonittelun SM - finaali, 2.päivä päättyy 11.10. klo 21:

ViestiKirjoittaja Xatalos » 11.10.2017 07:31:20

Miksi justy nyt olikaan pahis sinusta, Miina?
TL (Team Liquid) Mafia
- aina oikeassa, paitsi aina väärässä raynpelikoneet:n suhteen
Avatar
Xatalos
Kyläläinen
 
Viestit: 824
Liittynyt: 09.08.2017 20:13:32
Palkinnot: 3

Re: Juonittelun SM - finaali, 2.päivä päättyy 11.10. klo 21:

ViestiKirjoittaja Xatalos » 11.10.2017 07:36:54

Hetkinen....

Nyt vasta kiinnitin huomioni tähän (Shirokamilta):

"ennustaja ei melko varmasti outtaa itseään ennen kuin on pakollista niin lynkkaamalla meistä jommankumman saisimme eniten inffoa, eiks tää oo loogista? tällä tavalla saadaan ainakin yksi confirmed hyvis tämän päivän lynkkauksesta."
TL (Team Liquid) Mafia
- aina oikeassa, paitsi aina väärässä raynpelikoneet:n suhteen
Avatar
Xatalos
Kyläläinen
 
Viestit: 824
Liittynyt: 09.08.2017 20:13:32
Palkinnot: 3

Re: Juonittelun SM - finaali, 2.päivä päättyy 11.10. klo 21:

ViestiKirjoittaja Xatalos » 11.10.2017 07:41:00

Vähän ristiriitaiset tunteet jäi tuosta. Tavallaan vahvistaa sen, että jos Shirokami on ennustaja, niin viivyttäisi pidemmälle paljastuksen. Olisikohan jopa vihjaus ennustajan rooliin. Toisaalta en tietä, mitä tarkoitti tuolla "confirmed hyvis" -jutullaan.
TL (Team Liquid) Mafia
- aina oikeassa, paitsi aina väärässä raynpelikoneet:n suhteen
Avatar
Xatalos
Kyläläinen
 
Viestit: 824
Liittynyt: 09.08.2017 20:13:32
Palkinnot: 3

Re: Juonittelun SM - finaali, 2.päivä päättyy 11.10. klo 21:

ViestiKirjoittaja jeekaka » 11.10.2017 07:54:09

++Xatalos

En nyt uskalla jättää tilannetta tälleen, koska näyttää siltä että juonitte miinan kanssa taas jotakin :D Mietin vielä tarkemmin ääntäni ja perustelen myöhemmin.
Avatar
jeekaka
Kyläläinen
 
Viestit: 1113
Liittynyt: 17.07.2017 16:12:42
Palkinnot: 3

Re: Juonittelun SM - finaali, 2.päivä päättyy 11.10. klo 21:

ViestiKirjoittaja Xatalos » 11.10.2017 07:56:49

Mitä ihmettä :D
TL (Team Liquid) Mafia
- aina oikeassa, paitsi aina väärässä raynpelikoneet:n suhteen
Avatar
Xatalos
Kyläläinen
 
Viestit: 824
Liittynyt: 09.08.2017 20:13:32
Palkinnot: 3

Re: Juonittelun SM - finaali, 2.päivä päättyy 11.10. klo 21:

ViestiKirjoittaja Xatalos » 11.10.2017 08:00:17

Huoh. Alan kyllä ymmärtää, miksi rayn on usein niin kärttyisä. Ei tällaisesta vatkaamisesta edes osaa sanoa, tuleeko hyvikseltä vai ei..
TL (Team Liquid) Mafia
- aina oikeassa, paitsi aina väärässä raynpelikoneet:n suhteen
Avatar
Xatalos
Kyläläinen
 
Viestit: 824
Liittynyt: 09.08.2017 20:13:32
Palkinnot: 3

Re: Juonittelun SM - finaali, 2.päivä päättyy 11.10. klo 21:

ViestiKirjoittaja jeekaka » 11.10.2017 08:50:38

Okei, koitan selventää mun logiikkaa :D Xatalosin suhteen on nyt liian monta sattumaa, joiden uskominen on itselleni vaikeaa.

Aiempi väite siitä miten pahiksena toimisi ja miten toimii nyt aivan täysin päinvastoin.
rayn komppailu nyt, koska ray pelaa nyt rakentavammin kuin yleensä -> sinänsä aivan loogista ja voisin kyllä ostaa tämän.
Yötapon pohtiminen sävyyn miksei rayta lynkattu ja myöhemmin toistaa väitteensä siitä että 100% varmasti lynkkaisi rayn -> tää nyt kyllä edelleen tökkii jonkun verran.

Shirokamin suunnitelman paljastaminen.
Periaatteessa voisin kuvitella, että hyvis innostuttuaan hyvän teorian keksimisestä lipsauttausi sen ääneen, vaikka se samalla paljastaisi kortit pahiksille.

Tässä vaiheessa olin vielä valmis luovuttamaan, koska kuten Hukka sanoi, Xatalos oli lähdössä aika helpolla. Käytännössä kaikki muut paitsi ray, Shirokami ja Kuula olivat epäilleet Xatalosia aika vahvastikin. Oikeastaan miinan perustelut olivat heppoisimmat ja mietin että periaatteessa ehkä voisi jopa olla mahdollinen pahispari, koska pahistoveria äänestämällä ja epäilemällä vei kyllä mua viime pelissä kuin litran mittaa :D Kun tilanne eskaloitui siihen, että useammallakin pelaajalla oli ääniä, niin kiinnosti nähdä mitä tapahtuu jos kaikki ovat tasatilanteessa, varsinkin kun sieltä löytyi mahdollisia pahisparituksia.

Ei sitten yllättäen tapahtunut mitään. Xatalos poteroitui aika vahvasti siihen, että Odo on lynkattava tänään, vaikka miina olisi ollut hänelle vaihtoehto, ei tätä vaihtoehtoa mietitty ennen sitä, vaikka tosiaan jos ennustajateoria on oikea, Odon roolin selvittäminen ei vaadi lynkkausta ja paineen antaminen miinalle selvittäisi ehkä mahdollisesti enemmän. Pahiksia kuitenkin on kolme. Varauksettomaan ennustajateorian uskomiseen liittyy hyvisvoiton kannalta riskejä, ja mun mielestä on yksiselitteisen pahismaista ettei suostu oikeastaan edes miettimään muita vaihtoehtoja. Lisäksi miina poteroitui yhtä vahvasti olemaan äänestämättä Odoa vielä, luopui aika perusteetta teoriastaan, jonka mukaan joko Xatalos tai ray on pahis ja melkein yhtä perusteetta vakuuttui justyn pahikseudesta. Oikeastaan mietin itsekin olisiko miinan äänestäminen tässä tilanteessa järkevämpää.

Ennustajateoria on kyllä sinänsä hyvä, mutta ennustajalla ei tosiaan ole mitään syytä olla vahvistamatta sitä jos yksi pahis on nalkissa ja muut luultavasti hyvin varovaisia tekemään asian suhteen mitään.

miina kirjoitti:Kyllä Mie nyt oletan että mikäli shirokami ei ole oikea ennustaja niin se todellinen jollakin tapaa yrittää estää tämän ennen huomista..


Jos on pahis, epäilen vähän :D
Avatar
jeekaka
Kyläläinen
 
Viestit: 1113
Liittynyt: 17.07.2017 16:12:42
Palkinnot: 3

Re: Juonittelun SM - finaali, 2.päivä päättyy 11.10. klo 21:

ViestiKirjoittaja Halima » 11.10.2017 09:37:46

Väliaikalaskenta

Äänestystilanne:
3 Xatalos (Odo, Hukka, jeekaka)
2 Odo (Shirokami, Xatalos)
2 justy (raynpelikoneet, miina)
2 miina (justy, Violet)

Tällä hetkellä kuolemassa on Xatalos äänienemmistöllä.

Puhepakot (puhuttu/pitää puhua):
Kuula (0/3)

2.päivä päättyy tänään 11.10. kello 21.00.
Avatar
Halima
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1755
Liittynyt: 22.02.2016 20:02:26
Kotiyhteisö: Kylä
Palkinnot: 14

Re: Juonittelun SM - finaali, 2.päivä päättyy 11.10. klo 21:

ViestiKirjoittaja Xatalos » 11.10.2017 10:39:54

jeekaka: sinänsä yllättävän järkevää pohdintaa. Olet kyllä oikeassa siinä, että voi olla järkevää miettiä muitakin vaihtoehtoja samalla. Jos Shirokami tosiaan aikoo olla ilmestymättä ketjuun (toivottavasti ei...) niin mahdollisesti olisi järkevämpää selvittää tämä tilanne vasta huomenna. Toisaalta siinä voi mennä päivä hukkaan Odoa lynkatessa... Mutta jos epävarmuus vielä vallitsee, niin ehkei Odon lynkkaus ole riskin arvoista..

Kai sinä sitten olet hyvis. Ainakin ymmärrän nyt, miksi teet kuten teet, vaikka oletkin väärässä.

Pitää muuten mainita, että olen varsin usein hyviksenä käyttänyt argumenttia tapaan "en olisi sallinut pahistiimin tehdä näitä yötappoja/roolitekoja". Enkä muistaakseni koskaan pahiksena, koska... no, ei olisi mitään sanottavaa, jos olisin siinä tiimissä mukana päättämässä :D
TL (Team Liquid) Mafia
- aina oikeassa, paitsi aina väärässä raynpelikoneet:n suhteen
Avatar
Xatalos
Kyläläinen
 
Viestit: 824
Liittynyt: 09.08.2017 20:13:32
Palkinnot: 3

Re: Juonittelun SM - finaali, 2.päivä päättyy 11.10. klo 21:

ViestiKirjoittaja Xatalos » 11.10.2017 10:51:54

Lynkkaisin nyt kyllä varmaan Odon joka tapauksessa. Jotenkin niin välinpitämätön ollut päivän suhteen ja vain hyräillyt tyytyväisenä, kun minulle on tullut ääniä, vaikka vaikeaa uskoa että hän itsekään uskoo syitään epäillä minua. Eikä mikään ole epäilyjä muuttanut, vaikka kaikkien muiden mielipiteet ovat sentään kehittyneet päivän kuluessa.
TL (Team Liquid) Mafia
- aina oikeassa, paitsi aina väärässä raynpelikoneet:n suhteen
Avatar
Xatalos
Kyläläinen
 
Viestit: 824
Liittynyt: 09.08.2017 20:13:32
Palkinnot: 3

Re: Juonittelun SM - finaali, 2.päivä päättyy 11.10. klo 21:

ViestiKirjoittaja justy » 11.10.2017 13:25:18

Xatalos, mun on vaikea oikeasti ymmärtää ajatuksenjuoksuasi Odon ympärillä. Alla on summaukseni siitä mitä käsitän.

Pidit Odoa aluksi neutraalina ja ihmettelit hänen Xatalos/rayn-teoriaansa. Tällöin pidit Shirokamia epäilyttävänä.

Myöhemmin keksit, että voisit äänestää Odoa, koska tällä oli jo ääniä, jotta voisit pakottaa muut pelaajat valitsemaan sinun ja Odon välillä. Tässä vaiheessa epäilet jo Shirokamin olevan ennustaja, joka löysi pahis-Odon. Haluat luoda dipolin sinun ja Odon välille, jotta näkisit miten pahikset toimivat.

Seuraavaksi toteat, että vaikka Shirokami ei tulisikaan esiin, olisit valmis lynkkaamaan Odon.

Xatalos kirjoitti:Alunperin äänestin Odoa siksi, että tahdoin saada aikaan tilanteen, jossa on 2 isoa wagonia (minä & Odo). Sitten, jos/kun Shirokami paljastaisi roolinsa, olisi vielä enemmän informaatiota tarjolla siitä, miten pahistiimi toimi tänä päivänä. Luovuin kuitenkin lopulta siitä ajatuksesta, koska tosiaan ei ollut mitään varmuutta, että kaikki todella heittäisivät ääneni Odoon tai minuun - tai edes olisivat kunnolla paikalla huomenna. Rooli oli näköjään myös kertakäyttöinen, joten ei sen paljastuksesta olisi Shirokamille haittaakaan.

Nyt ääneni on Odossa enemmän placeholderina. En ole ihan varma, kuka olisi paras lynkata, jos Shirokami ei palaa peliin. Luultavasti Odo edelleen, mutta silti toivoisin että Shirokami nyt selvittäisi tilanteen.

Onhan tämä kaikki melko iso oletus. Kaikki kuitenkin menee niin loogisesti, että helpompaa se on uskoa kuin että pahis-Shirokami olisi tuollaisen pelitavan valinnut ja melkein kerjännyt joutuvansa lynkatuksi ennemmin tai myöhemmin.


Eli tunnut pitävän vaihtoehtoina:
- Shirokami on hyvisennustaja, joka on napannut Odon (todennäköisempi)
-Shirokami on pahis (epätodennäköisempi)

Tuo analyysi vaikuttaisi olevan perustasi Odo-epäilyille. Mutta eikö ole mahdollista, että Shirokami on hyvis, mutta ei ennustaja? (Teoriassa kai on myös mahdollista, että shirokami on hyvisennustaja, joka ei ole tarkastanut Odoa).

En pääse kiinni siihen varmuuteen, jolla olet tehnyt tuon Shriokami/Odo hyvis/pahis-dipolin. Varsinkin kun se saa sinut lynkkaamaan aiemmin neutraalin pelaajan koska toinen pelaaja, joka aiemmin oli mielestäsi pahismainen, tekee jotain jonka voisi selittää sillä että tämä toinen pelaaja on ennustaja.

Xatalos kirjoitti:Täytyy myös sanoa, että on merkillepantavaa, kuinka kukaan ei juuri tunnu pitävän Odoa hyviksenä (?), mutta kukaan ei häntä myöskään juuri äänestä. Yleensä jos hyvis on parrasvaloissa, niin ääniä kertyy huomattavasti sulavammin.


Minä pidän häntä neutraalina, mutta jos pitäisi valita onko neutraalius pahikseen vai hyvikseen kalleellaan, niin hyviskeen. Mielestäni hän on pelannut avointa ja rohkeaa peliä, mitä nyt vähän aikarajoitteista.

Ääniä Odo on saanut sinulta ja Xatalosilta. Miina epäilee häntä (sinun tavoin) koska pitää Shirokamia ennustajana. Rayn epäili häntä siksi koska hänellä oli huono pointti rayn/Xatalos-parista. Eli puolet hänen epäilyistään tulee siitä, että uskotte pelaajan, joka ei ole itse niin sanonut, olevan ennustaja.

Xatalos kirjoitti:
Violet kirjoitti:Mielestäni pitäisi ehkä vielä varautua skenaarioon, ettei Shirokam saavu paikalle varmistamaan mitään. Pahin skenaario on, että pahis!Shirokamia uskotaan nyt ennustajaksi, lynkkaamme Odon päivällä ja huomenna hän vetoaa siihen, että hänen ennustajuutensa olikin vain pitkälle menevää teoriaa. Tällä hetkellä hänen ennustajuutensa vaikuttaa kuitenkin perin uskottavalta, mutta yritin läpikäydä mahdolliset skenaariot päässäni.


Hm, mitä sitten ehdottaisit siinä tapauksessa? miinan lynkkaamista ilmeisesti? On kyllä varsin vahva tunne nyt siitä, että joko Odo tai Shirokami on pahis, ja kaiken järjen mukaan se on Odo... Mutta varmasti ei molemmat. Kauhuskenaario olisi tietty se, että molemmat olisivat hyviksiä, mutta en oikein usko siihen.

Voisi kyllä harkita sitä, että jos ennustaja onkin joku muu kuin Shirokami, tämä voisi paljastaa itsensä ennen aikarajaa. Jos rooli nyt kuitenkin on kertakäyttöinen, niin ei siitä oikein hyötyä ole pitää salassa... Ainakaan niin hirveästi? Ja auttaisi kyllä päättämään tuloksen, vaikka olisikin vain hyvis-check, koska tässä pelissä kaikki ennustajan tulokset ovat aina oikein.


Jos ennustaja paljastaa itsensä ennen kuin on käyttänyt kykyään, pakotamme hänet käyttämään kykyään ensi yönä (ja suojelijan suojelemaan häntä). Yleensä olen tällaisia paljastuksia vastaan, mutta ei se välttämättä huono veto olisi. Päättäköön ennustaja itse (paitsi jos on Shirokami/Kuula, jotka eivät tunnu enää peliä seuraavan).

Xatalos kirjoitti:Lynkkaisin nyt kyllä varmaan Odon joka tapauksessa. Jotenkin niin välinpitämätön ollut päivän suhteen ja vain hyräillyt tyytyväisenä, kun minulle on tullut ääniä, vaikka vaikeaa uskoa että hän itsekään uskoo syitään epäillä minua. Eikä mikään ole epäilyjä muuttanut, vaikka kaikkien muiden mielipiteet ovat sentään kehittyneet päivän kuluessa.


Tarkoittaako tuo "joka tapauksessa" sitä että et vaihda Shirokamiin kuten Violet ehdotti, vai sitä että Odo on nyt epäilyttävin pelaaja kaikista?
Avatar
justy
Kyläläinen
 
Viestit: 2166
Liittynyt: 24.05.2016 14:34:33
Palkinnot: 12

Re: Juonittelun SM - finaali, 2.päivä päättyy 11.10. klo 21:

ViestiKirjoittaja justy » 11.10.2017 13:29:27

--miina
++Kuula

Mietin tätä eilen nukkumaanmentyäni. Sekä miina että Kuula epäilyttävät. Miinan reaktio Kuula-ääneeni vaikutti pahismaiselta, mutta vain kontekstissa jossa Kuula on pahis. Jos miina on pahis ja Kuula hyvis, miksi noin vahva reaktio?

Kuula on putoamassa antiaktiivisuuteen, miina on osallistunut aktiivisesti (varsinkin kun häntä on epäilty). Joten jos olen Kuulasta väärässä, mielummin lynkkaan hänet kuin otan riskin että olen väärässä myös miinan suhteen. Ja jos Kuula/miina on pahis, lähtisin varmasti toisen perään seuraavaksi, sen verran miinan reaktio ääneeni Kuulalle tuntuu viittaavan miina/Kuula-pariin.

Vastailen miinan viesteihin töiden jälkeen.
Avatar
justy
Kyläläinen
 
Viestit: 2166
Liittynyt: 24.05.2016 14:34:33
Palkinnot: 12

Re: Juonittelun SM - finaali, 2.päivä päättyy 11.10. klo 21:

ViestiKirjoittaja Xatalos » 11.10.2017 13:39:57

Mieluiten Odo tällä hetkellä, vaikka ei olisikaan checkiä. Sen verran epäilyttää ja/tai ärsyttää tuo vakaa mielipide minun pahismaisuudestani, riippumatta siitä mitä tapahtuu, ja ottaen huomioon että muiden epäilijöideni mielipiteet ovat sentään kehittyneet D2 kuluessa (joskin jeekakan tapauksessa virheelliseen suuntaan, mutta ainakin ymmärrän miksi..).

Miksi Kuula, voisitko vielä tarkentaa? Lähinnä vain miinan reaktion takia?
TL (Team Liquid) Mafia
- aina oikeassa, paitsi aina väärässä raynpelikoneet:n suhteen
Avatar
Xatalos
Kyläläinen
 
Viestit: 824
Liittynyt: 09.08.2017 20:13:32
Palkinnot: 3

Re: Juonittelun SM - finaali, 2.päivä päättyy 11.10. klo 21:

ViestiKirjoittaja Violet » 11.10.2017 14:04:11

Kuulan putoaminen ei kyllä kertoisi paljoakaan pelistä. Ja hän todennäköisesti putoaa vielä varapelaajan puutteeseen. Siksi en kyllä ole Kuulan lynkkaamisen kannalla. Omasta mielestäni Xatalos ja Odo jo ääniä saaneista kertoisi ehkä eniten, myös Shirokami. Sinäänsä Xatalos ja Shirokami voisivat yhdessä pelata pahisjuonta, jossa Shirokami käyttäytyy ennustajamaisesti, ja Xatalos tämän avulla nyt rakentaa Odon wagonia. Tarkoituksena myös houkutella aitoa ennustajaa esiin. Xataloksen haluttomuus äänestää Shirokamia olisi pointti tämän puolesta.

Aikaisempi ääneni miinalle oli lähinnä reaktionhakua, sillä ajattelin, että toinen ääni nostaisi miinan varsinaiseksi putoamiskandidaatiksi, herättäisi joko miinassa tai muissa jotakin reaktiota. En ole vielä ehtinyt lukea kaikkea kunnolla läpi.
Paras hyvis, aktiivisin kyläläinen & paras varapelaaja kepit vuodelta 2014
Avatar
Violet
Mafioso
 
Viestit: 1405
Liittynyt: 15.11.2013 07:17:57
Kotiyhteisö: Kylä
Palkinnot: 14

Re: Juonittelun SM - finaali, 2.päivä päättyy 11.10. klo 21:

ViestiKirjoittaja Xatalos » 11.10.2017 14:16:33

Niin, luulisin kyllä että Odo olisi informaation kannalta myös paras kohde, ennemmin kuin joku "ulkopuolisempi" kuten Miina tai Kuula..
TL (Team Liquid) Mafia
- aina oikeassa, paitsi aina väärässä raynpelikoneet:n suhteen
Avatar
Xatalos
Kyläläinen
 
Viestit: 824
Liittynyt: 09.08.2017 20:13:32
Palkinnot: 3

Re: Juonittelun SM - finaali, 2.päivä päättyy 11.10. klo 21:

ViestiKirjoittaja Xatalos » 11.10.2017 14:17:24

Ilmeisesti minäkin nyt olen sinun listallasi, Violet, vai? Voisitko selventää ajatuksiasi?
TL (Team Liquid) Mafia
- aina oikeassa, paitsi aina väärässä raynpelikoneet:n suhteen
Avatar
Xatalos
Kyläläinen
 
Viestit: 824
Liittynyt: 09.08.2017 20:13:32
Palkinnot: 3

Re: Juonittelun SM - finaali, 2.päivä päättyy 11.10. klo 21:

ViestiKirjoittaja Violet » 11.10.2017 14:38:42

Mulla ei tällä hetkellä ole mitään koherenttia listaa tehtynä, sillä opiskelu vei aikaa, minkä lisäksi sain yllätyksenä kutsun videohaastatteluun työpaikasta ja olen flunssaisena kyhjöttänyt sängynpohjalla, niin siksi otteeni kokonaiskuvasta on heikentynyt.

Mitä tulee sinuun Xatalos, niin tällä hetkellä ääniä saaneista pelajista sinä ja Odo kerrotte mielestäni pelistä enemmän kuin Justyn tai miinan kuolema. Jeekakan huomio on ihan hyvä, että kun miina nousi lynkkauslistalle, aloit puskea voimakkaammin Odoa kohti. Minun pitää yrittää selvittää kuviota sinusta, miinasta ja Kuulasta. Mitä kaikkea informatiivista vaikutusta saisimme mielestäsi Odon kuolemasta?
Paras hyvis, aktiivisin kyläläinen & paras varapelaaja kepit vuodelta 2014
Avatar
Violet
Mafioso
 
Viestit: 1405
Liittynyt: 15.11.2013 07:17:57
Kotiyhteisö: Kylä
Palkinnot: 14

EdellinenSeuraava

Paluu Juonittelun SM 2017

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 5 vierailijaa

cron