Juonittelun SM - finaali 2017 on päättynyt, pahikset vei!

Vuoden 2017 SM-kilpailut

Re: Juonittelun SM - finaali, 2.päivä päättyy 11.10. klo 21:

ViestiKirjoittaja Hukka » 08.10.2017 13:23:00

Violet kirjoitti:Hukka, miksi et äänestänyt eilen ketään?

Mä olin totta puhuen hyvin hämmentynyt, mutta äänestyksestäni puhuin jo aiemmin:
Hukka kirjoitti:Olisin tällä hetkellä taipumassa Xatalosin pahikseuteen. Ongelmani siinä on vain se, että tuntemukseni pääsyynä oleva ajatusvirhe/puheiden peruminen voi hyvin olla Xatalosilta ihan aito virhe, minkä puolesta puhuisi erityisesti se, ettei meinannut tajuta, mitä hain takaa epäilykselläni. Oikeastaan sen takia vielä äänestämättä olen jättänyt.

Tähän päälle sitten tulivat vielä Odon muuttuminen jokseenkin pahismaiseksi, Jontun äärimmäisen epäilyttävä mutta outo käyttäytyminen, samoin Kuulan omituiset äänestelyt sun muut. En kokenut olevani tarpeeksi kartalla pelistä tai lähinnä kai omista ajatuksistani voidakseni äänestää.

Xatalos pelin alussa kirjoitti:(En tosin muuten sulkisi tuolla perusteella täysin pois että Odo/Kiirsu eivät ole yhdessä. Ei mikään kovin suuri urakka etäännyttää pelin alussa noin kevyesti, ja olenhan itsekin useamman kerran tehnyt niin ja nähnyt tehtävän.)
Xatalos kirjoitti:Kieltämättä tuo oli tosin jo pikkaisen omituista, että niin kova huomio keskittyi yksityiskohtiin siitä, miten häntä[rayn]/minua vertailtiin hyvyydessä/pahuudessa.
Xatalos kirjoitti:Täytyy kyllä sanoa että tuo Xatalos/rayn pahistiimi on aika fantasiaa :D En edes ihan ymmärrä, miksi epäilet meitä erillisinä pelaajina, saati sitten yhtenä tiiminä (joka olisi täysin mahdoton voittavana strategiana, koska en näe miten silloin voisimme selvitä loppupeliin asti... paljon turvallisempaa on ns. "pelata monia puolia" pahiksena eli välttää vahvaa linkittymistä äänissä/mielipiteissä).

Mikä mussa on, että näen Xatalosin niin pahismaisena? Koska siis näissä viesteissä näen jotenkin puolustelua sekä sille, että he olisivat muka eri puolilla, että sille, että he ovat samalla puolella. Kaikki ajatukset ovat vääriä, ja he ovat siis ilmeisesti molemmat hyviksiä hänen mukaansa? Musta tää linkittyminen voisi olla oiva tapa pelata. Viime aikoina mä olen ainakin nähnyt tosi paljon sitä, että pahiskaveri heittää toisen junan alle, mitä vastaan toimiminen eli siis linkittyminen voisi olla oikein hyvä keino, koska “eiväthän pahikset näin tekisi”. Mutta ollaan tästäkin jo keskusteltu, että “aina voi mennä yhden asteen syvemmälle” jne. Xatalosin muistivirheet vaikuttavat muuten lisääntyvän entisestään.

Odo kirjoitti:En osaa mainita peliä, missä räikeää pahiskomboa olisi ollut, mutta muistelisin kyllä sellaisessa pelanneeni. Tuo on kyllä hyvin räikeää yhteen pelaamista, mutta voisin itsekin tehdä saman, joskaan en ehkä ihan tuolla tyylillä. Varsinkin tällaisessa pelissä, missä tunnutaan yleisesti uskovan siihen, ettei pahisparit linkittyvät toisiinsa. Kuten sanoin, se on mielestäni sinisilmäistä ja mielestäni kaikki vaihtoehdot tulee ottaa huomioon.

Tätä komppailen, mutta tätä:
Odo kirjoitti:Minulla ei ole mitään hävittävää, joten valokeilaan joutuminen ei pelota. Mieluusti tuon esille villitkin teoriat siitä huolimatta, että joutuisin valokeilaan. Voi olla, että teoriani on villi ja ehkä epätodennäköinen, mutta en henkilökohtaisesti jätä tuomatta asioita esille vain siksi, että pelkäisin valokeilaa. Se ei edistä hyvispeliä ja vaikka olisin väärässä toisesta tai molemmista, olenpahan ainakin tuonut oman kantani esille, mikä on aina parempaa kuin hiljaisuus.

ihmettelen. Jotenkin ylimääräistä hyvistelyä: “Minulla ei ole mitään hävittävää” ja muiden syyttelyä: “olenpahan ainakin tuonut oman kantani esille, mikä on aina parempaa kuin hiljaisuus.”

No joo. Xatalosista tosiaan löydän pahismaisuuksia, mutta en kuitenkaan ole yhtään varma asiasta? justylta mielestäni oikein vahva aloitus, miinalle tsemppiä myös peliin mukaan pääsemiseen.
Avatar
Hukka
Kyläläinen
 
Viestit: 150
Liittynyt: 15.07.2017 18:34:03
Kotiyhteisö: Kylä
Palkinnot: 3

Re: Juonittelun SM - finaali, 2.päivä päättyy 11.10. klo 21:

ViestiKirjoittaja Xatalos » 08.10.2017 13:30:34

Kännykällä en kovin hyvin pysty lukemaan ketjua (kuten nyt näkee vaikka tuosta virheestä Odon viestin suhteen), mutta laitan itse asiassa ääneni Shirokamille.

++Shirokami

Kahdesta syystä:

1) Jätti käytännössä väliin eilisen lynkkauksen, kunhan heitti äänensä Odolle melko varhain. Jonttu oli hyvis, ja Odo on hyvin mahdollisesti myös hyvis. Näin ollen Shirokami sopii erinomaisesti siihen profiiliin "äänestys oli menossa hyvin pahiksille joten ei kiinnostusta asiaan".
2) Syyt Odoa vastaan olivat vähän kummalliset, eivätkä lainkaan vakuuttavat. Lisäksi ne tuntuivat muuttuvan välissä ääni -> myöhempi selitys kun pyysin tiivistelmää äänen syille.

Jos nyt tuli virheitä, niin huomauttakaa ihmeessä.
TL (Team Liquid) Mafia
- aina oikeassa, paitsi aina väärässä raynpelikoneet:n suhteen
Avatar
Xatalos
Kyläläinen
 
Viestit: 824
Liittynyt: 09.08.2017 20:13:32
Palkinnot: 3

Re: Juonittelun SM - finaali, 2.päivä päättyy 11.10. klo 21:

ViestiKirjoittaja Xatalos » 08.10.2017 13:41:58

Pidin tosiaan justyn aloituksesta ja viimeaikaisista viesteistä. Varmaankin on hyvis.

Hukka... enpä tiedä. Tuo pakkomielle/epävarmuus minun suhteeni on tavallaan jopa hyvismäistä. Ainakaan se ei tunnu valheelliselta, kun noin suuri osa ajasta siihen kuluu ja jopa suht loogisin perustein.
TL (Team Liquid) Mafia
- aina oikeassa, paitsi aina väärässä raynpelikoneet:n suhteen
Avatar
Xatalos
Kyläläinen
 
Viestit: 824
Liittynyt: 09.08.2017 20:13:32
Palkinnot: 3

Re: Juonittelun SM - finaali, 2.päivä päättyy 11.10. klo 21:

ViestiKirjoittaja Xatalos » 08.10.2017 13:43:12

Mikä tosin oli se "Odon muuttuminen pahismaiseksi"?
TL (Team Liquid) Mafia
- aina oikeassa, paitsi aina väärässä raynpelikoneet:n suhteen
Avatar
Xatalos
Kyläläinen
 
Viestit: 824
Liittynyt: 09.08.2017 20:13:32
Palkinnot: 3

Re: Juonittelun SM - finaali, 2.päivä päättyy 11.10. klo 21:

ViestiKirjoittaja Xatalos » 08.10.2017 13:43:27

(Hukalle)
TL (Team Liquid) Mafia
- aina oikeassa, paitsi aina väärässä raynpelikoneet:n suhteen
Avatar
Xatalos
Kyläläinen
 
Viestit: 824
Liittynyt: 09.08.2017 20:13:32
Palkinnot: 3

Re: Juonittelun SM - finaali, 2.päivä päättyy 11.10. klo 21:

ViestiKirjoittaja miina » 08.10.2017 14:57:37

Tää on ihan kamalaa lukea näitä teidän jättiposteja kun tuntuu että jokaisella on hyviä pointteja mutta ette te kaikki voi olla hyviksiä!

Raynpelikoneet ja xatalos tuntuu herättävän tunteita ja huomaan miten itekki tuntuu että onpas ne pahoja, mutta ne ei ole mun omia ajatuksia vaan kaikkien muiden. Molemmat saa siis vielä multa rauhan.

Itse näin äkkiseltään ajattelisin että tiputtautuneet on alkuun mulle hyviksiä. Näin paljon viestejä omaavassa pelissä on raskasta olla yksin, pahiksilla on kaverinsa. Mutta lueskelen tiputtautuneita/korvaajia kuitenkin melko tiukalla silmällä, koska kaiketi yleisesti ajatellaan että ns. kanafileenä oleminen on tiputtautujille yleisempää.. (eli justy, shirokami, jeekaka ja MINÄ). Nyt muuten viestin lähetystä ennen lueskelin mm. Pivotin viestejä niin on kyllä vähän epäilyttävä mutta justy ei niin epäilytä..

Odon viestit antaa ihan mukavan tuntuman. En lähtis äänestämään.

Kuulan eka viesti oli hulvaton, juuri sitö mitä ite tein lukiessa viestejä! Ja juuri sellanen viesti jonka olisin itekkin saattanut laittaa. Seuraava viesti ei enää vakuuttanut joten tarkkailen jatkoa.

Violet on mulle aina jotenkin hyvis, ehkä johtuu loogisista viesteistä joita minun on helppo kompata. Mutta tiedostan tämän minun violet-fiksaation ja yritän lukea viestejä ilman vaaleanpunaisia laseja..

Kiirsusta ei sanottavaa, ehkä siis epäilisin?

Hukasta saan jostakin syystä pahisfiilistä, Sorge, en pysty erittelemään miksi..

Miun pelaaminen on sitten hyvin fiilispohjaista, voitte kysyä perusteluja ja yritän niitä ehkä etsiä sitten, mutta hyvin todennäköistä on että sen perustelujen etsimisen jälkeen muutan mieltäni :D
Avatar
miina
Kyläläinen
 
Viestit: 928
Liittynyt: 27.05.2017 20:39:37
Palkinnot: 7

Re: Juonittelun SM - finaali, 2.päivä päättyy 11.10. klo 21:

ViestiKirjoittaja Violet » 08.10.2017 18:34:01

Justy kirjoitti:@Violet, sanoit jossain kohtaa että olet ollut viime peleissä hyvis. Muistatko milloin olit viimeksi pahis? Olisi kiva nähdä miten pelaat siinä roolissa.

Mafia Universen massiivista peliä ei varmaankaan lasketa. Hautausmaan peleistä olen ollut pahis pelissä "Murha kylässä" ja "Mafiapeli III", siis mitä tän kylän puolella on tullut pelattua. Voi olla, että unohdin jonkun pelin välistä, mutta aika vähän olen pahistellut.

Nyt Justy ja Odo ovat nousseet tekemään casea rayta ja Xatalosta vastaan. Jos heillä ei olisi ollut hyviä syitä hiljaisuudelle eilen, niin tämä hieman yhtäkkinen liike tuntuisi oudolta. Heidän pointtinsa tuntuvat sinäänsä ihan hyviltä, mutta en usko, että pahiksena Xatalos olisi halunnut sitoutua noin vahvasti rayn tulkkaamiseen ja tukemiseen. Itsestäni tuntuu, että toinen voisi olla pahis, mutta molemmat olisi jo aika yllättävää.

Xatalos kirjoitti:Täytyy kyllä sanoa että tuo Xatalos/rayn pahistiimi on aika fantasiaa :D En edes ihan ymmärrä, miksi epäilet meitä erillisinä pelaajina, saati sitten yhtenä tiiminä (joka olisi täysin mahdoton voittavana strategiana, koska en näe miten silloin voisimme selvitä loppupeliin asti... paljon turvallisempaa on ns. "pelata monia puolia" pahiksena eli välttää vahvaa linkittymistä äänissä/mielipiteissä). Ilmeisesti tämä "linkittyminen" kannoissamme vieläpä on suuri syy epäilyllesi meitä kohtaan.. Joten enpä oikein tiedä mitä sanoa. Olen eri mieltä melkein kaikesta mitä sanoit.

Mutta eikö pelisi sitten ole "monen puolen" peliä? Puolustelet rayn pelityyliä ja ns. "tulkkaat" häntä, mutta et kovinkaan vahvasti sitoudu häneen tavalla, joka viittaisi pahispariuuteen. Sen verran olet kuitenkin kysellyt häneltä tarkennuksia ja eriytynyt. Jos ray paljastuisi pahikseksi, pystyisit vielä puhumaan itsesi siitä ulos. Vahvoja mielipiteitä sinulta ei ole tullut erityisen paljoa, mikä jättää sinulle paljon liikkumavaraa. Mietityttää kyllä, että jos olisit pahis ja ray hyvis, niin lähtisitkö tälle linjalle, sillä hän saattaisi kritisoida sinua siitä, että jäät hänen varjoihin. Riski ei välttämättä ole kovinkaan suuri, riippuen teidän yhteisestä metasta, ja melko lailla olematon, jos satutte molemmat olemaan pahiksia. Odo mielestäni esitti hyvin asian pelityylistäsi, joka ei sitoudu voimakkaasti epäilyjensä ja ääniensä taakse.

miina puolustelee hieman liian innokkaasti mielestäni pudottautuneita pelaajia, sillä pahiksena pelaaminen on stressaavampaa kuin hyviksenä pelaaminen.

Odo on aloittanut tämän päivän aika voimakkaasti, enkä usko, että hän pahiksena olisi halunnut lähteä noin suoraan rayta/Xatalosta vastaan. Jos kaikki kolme olisivat pahiksia, niin tätä kuviota suoritetaan monta päivää liian aikaisin. Annan siis Odolle hyvispisteitä jonkin verran. Justyn kanssa oikeastaan sama homma, pahiksena hän olisi voinut aloittaa staattisemmin, katsoa mihin päivän aikana ollaan menossa ja ohjailla sen mukaisesti toimintaa haluamaansa suuntaan.
Paras hyvis, aktiivisin kyläläinen & paras varapelaaja kepit vuodelta 2014
Avatar
Violet
Mafioso
 
Viestit: 1405
Liittynyt: 15.11.2013 07:17:57
Kotiyhteisö: Kylä
Palkinnot: 14

Re: Juonittelun SM - finaali, 2.päivä päättyy 11.10. klo 21:

ViestiKirjoittaja Hukka » 08.10.2017 18:44:02

Xatalos kirjoitti:Mikä tosin oli se "Odon muuttuminen pahismaiseksi"?

Pelin alkuvaiheessa pidin häntä hyvismäisenä, mutta päivän loppua kohti alkoi vaikuttaa epäilyttävämmältä ja niin tekee yhä. Fiilistuntumalla enemmän kuin millään oikealla perusteltavalla syyllä.

miina, minä siis olen pahismaisin tällä hetkellä ja raynpelikoneet ja Xatalos hyvismäisimmät? Tulkitsinko oikein?

Musta on muuten hassua, kuinka varapelaajat vaikuttavat paljon hyvismäisemmiltä kuin heidän varittamansa pelaajat. Siis esim epäilyttävän Nevskin korvaaja jeekaka vaikuttaa minusta hyvismäiseltä, samoin kuin Pivotin tilalle tullut justy. Negon ja Shirokamin tapauksessa ei ehkä niin radikaali muutos, koska Negoakin pidin varovaisesti hyvismäisenä. Rappiosta ja miinasta on vielä vaikea sanoa. Sinänsä saavat siis lisää hyvispisteitä, koska uskoisin, että tällaiseen peliin vaikea tulla kesken kaiken mukaan varsinkin pahiksena, ja nyt toimineet jopa hyvismäisesti. Virallisella hyvismäisin-listallani pitäisin Violetia ja Shirokamia, pahismaisimmat-listalla nyt Xatalos sekä Kuula ja Odo. Olen mielestäni kaikki syyt kirjoittanut jo aiemmin, mutta tämä lista taitaa olla nyt kyllä melko paljon tuntuman mukaan.

Violet kirjoitti:Nyt Justy ja Odo ovat nousseet tekemään casea rayta ja Xatalosta vastaan. Jos heillä ei olisi ollut hyviä syitä hiljaisuudelle eilen, niin tämä hieman yhtäkkinen liike tuntuisi oudolta.

No niinpä, mä jo keksin taas uuden salaliittoteorian siitä, kuinka justy ja/tai Odo saisi tässä nyt Xatalosista hyvän kohteen massaukselle (olipa pahiskaveri tai sitten hyvis), kun pahismaisuuksia löytyy ja häntä jo epäilty.
Avatar
Hukka
Kyläläinen
 
Viestit: 150
Liittynyt: 15.07.2017 18:34:03
Kotiyhteisö: Kylä
Palkinnot: 3

Re: Juonittelun SM - finaali, 2.päivä päättyy 11.10. klo 21:

ViestiKirjoittaja Xatalos » 08.10.2017 18:59:49

Miksi Shirokami oli sinulle hyvismäisin, Hukka? Missasitko täysin omat mietteeni hänestä, vaikka muuten olit minuun suht fiksautunut..?

Vähän hämäräksi jäi yhä Odo-ajatuskulkusi :D
TL (Team Liquid) Mafia
- aina oikeassa, paitsi aina väärässä raynpelikoneet:n suhteen
Avatar
Xatalos
Kyläläinen
 
Viestit: 824
Liittynyt: 09.08.2017 20:13:32
Palkinnot: 3

Re: Juonittelun SM - finaali, 2.päivä päättyy 11.10. klo 21:

ViestiKirjoittaja miina » 08.10.2017 19:39:19

Hukka: joo ehkä tuosta viestistäni saa sellaisen kuvan kuin en muita epäilisi kuin sinua, mutta epäilen kyllä myöskin kiirsua, kuulaa sekä pivotia eli justya. Jotenkin tekisi mieli myös uskoa että xatalos tai ray on pahis, mutta kun pelityyli vaikuttaa melko samanakaltaiselta niin hankala vielä sanoa että kumpi..

Violet: puolustelin ehkä liikaa tiputtautuneita. Mutta ainakin itse edellisessä pelissä pahiksena koin että backup-tuki tarvittaessa rentoutti hieman omaa pelaamista eikä tuntunut siksi niin raskaalta. Tämä edellisen viestin pointti siis pohjautui aivan omaan kokemukseen.
Avatar
miina
Kyläläinen
 
Viestit: 928
Liittynyt: 27.05.2017 20:39:37
Palkinnot: 7

Re: Juonittelun SM - finaali, 2.päivä päättyy 11.10. klo 21:

ViestiKirjoittaja Halima » 08.10.2017 23:09:50

Väliaikalaskenta

Äänestystilanne:
1 raynpelikoneet (justy)
1 Xatalos (Odo)
1 Shirokami (Xatalos)

Tällä hetkellä kuolemassa on raynpelikoneet ensiksi saadulla äänellä.

Puhepakot (puhuttu/pitää puhua):
Hukka (2/3)
Kiirsu (0/3)
Kuula (0/3)
Shirokami (0/3)
jeekaka (0/3)
raynpelikoneet (0/3)

2.päivä päättyy keskiviikkona 11.10. kello 21.00.
Avatar
Halima
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1755
Liittynyt: 22.02.2016 20:02:26
Kotiyhteisö: Kylä
Palkinnot: 14

Re: Juonittelun SM - finaali, 2.päivä päättyy 11.10. klo 21:

ViestiKirjoittaja Xatalos » 09.10.2017 11:44:14

Onpa täällä nyt ollut hiljaista. Hukka, oletko jossain? Entä rayn, sinusta ei ole kuulunut pitkään aikaan? Ja tietty moni muu samoin (ml. Shirokami).
TL (Team Liquid) Mafia
- aina oikeassa, paitsi aina väärässä raynpelikoneet:n suhteen
Avatar
Xatalos
Kyläläinen
 
Viestit: 824
Liittynyt: 09.08.2017 20:13:32
Palkinnot: 3

Re: Juonittelun SM - finaali, 2.päivä päättyy 11.10. klo 21:

ViestiKirjoittaja Hukka » 09.10.2017 15:35:15

Xatalos kirjoitti:Miksi Shirokami oli sinulle hyvismäisin, Hukka? Missasitko täysin omat mietteeni hänestä, vaikka muuten olit minuun suht fiksautunut..?

Minusta häneltä tuli ihan järkevää pohdintaa. Sinun kahdesta syystäsi äänestää häntä ensimmäisen koen invalidina, koska itsekin jätin äänestämättä ja minusta pahiksena olisi jopa helpompaa mennä massaukseen mukaan / antaa joku lisävaihtoehto kun lynkkauksen lopputulos on jo hyvin selvillä, ja toinen syy taas on ok, mutta ei muuta yleistä mielikuvaani hänestä.

Xatalos kirjoitti:Vähän hämäräksi jäi yhä Odo-ajatuskulkusi :D

No siis ensimmäisenä päivänä häneltä tuli mielestäni vilpittömältä näyttävää viestiä aluksi ja ihan hyvää pohdintaa, sain hyvisvibaa. Sitten hänen viesti, jossa mainitsi pelkästään kiireensä, sai vähän muuttamaan mielipidettäni pikkuhiljaa ja nyt en ole enää niin vakuuttunut hänen viestiensä hyvismäisyydestä. Saattanee muuten johtua pelityylin muutoksesta (tai no kiireiden loppumisesta, mistä tulee ehkä vähän “tilannetta korjailemaan äkkiä” -tuntuma? Yritän vaan miettiä)

Tää lista kyllä ihmetyttää:
Halima kirjoitti:Kiirsu (0/3)
Kuula (0/3)
Shirokami (0/3)
jeekaka (0/3)
raynpelikoneet (0/3)
Avatar
Hukka
Kyläläinen
 
Viestit: 150
Liittynyt: 15.07.2017 18:34:03
Kotiyhteisö: Kylä
Palkinnot: 3

Re: Juonittelun SM - finaali, 2.päivä päättyy 11.10. klo 21:

ViestiKirjoittaja Hukka » 09.10.2017 15:38:56

miina kirjoitti:Tää on ihan kamalaa lukea näitä teidän jättiposteja kun tuntuu että jokaisella on hyviä pointteja mutta ette te kaikki voi olla hyviksiä!
...
Miun pelaaminen on sitten hyvin fiilispohjaista, voitte kysyä perusteluja ja yritän niitä ehkä etsiä sitten, mutta hyvin todennäköistä on että sen perustelujen etsimisen jälkeen muutan mieltäni :D

Olisiko muuten nyt hyvä hetki tälle? Peli on hiljentynyt niin ei ole kauheasti uutta mietittävää. Joten, miksi minä, Kiirsu, Kuula ja Pivot-justy ovat epäilyttävimmät ja kuka epäilyttävin?
Avatar
Hukka
Kyläläinen
 
Viestit: 150
Liittynyt: 15.07.2017 18:34:03
Kotiyhteisö: Kylä
Palkinnot: 3

Re: Juonittelun SM - finaali, 2.päivä päättyy 11.10. klo 21:

ViestiKirjoittaja justy » 09.10.2017 16:10:16

Vähän on taas kiireinen viikko töissä, mutta jatkan siitä mihin viimeksi jäin. Eli ajatuksia Kuula-Odo-Rappio/miina -joukosta ja jos aikaa jää, niin Hukan ja Shirokamin uudelleenluku voisi olla myös paikallaan. Jotain kommentteja tuolla taisi ainakin Violetilta suuntaani olla, olkoot ne kolmantena agendalla.

Kuula
(Viestihistoria täältä)

Aluksi keskittyy puolustamaan omaa poppareita ja sivustaseurantaa -aloitustaan. Pahikselle tämä olisi periaatteessa helppo aihe keskustella, koska jos toimii tuolla tapaa hyviksenäkin voi perustella toimiaan rehellisesti. Ja aiheesta keskustelemalla ei tarvitse keskustella pelaajista, mikä on aina vaikeampaa pahikselle. Ehkä kuitenkin vähän riskialtis aloitus, koska vetää huomiota puoleensa, mistä pahikset eivät pidä.

Kuulan Odo-äänen perustelu on aika heppoinen, ja mielestäni epälooginen. Nimittäin edeltäjäni Pivot reagoi pelin alkuun Odon ja Kiirsun välissä (kuten teki Violetkin, mutta Violetin poisluvulle Kuula antaa jotkin perustelut). Tiedän että Pivot on hyvis, mutta mistä sinä Kuula sen tiesit? Vai miten hänen reaktionsa erosi Odon ja Kiirsun reaktiosta?

Myöhemmin ääni siirtyy Jontulle. Perustelut Jontun epäilyyn lähinnä muiden mietteiden toistoa, pari omaa pointtiakin lisänä (pitää pahismaisena sitä ettei Jonttu ole äänestänyt, ei halua äänestää Odoa yhdessä Shirokamin kanssa joka epäilyttää, ja haluaa äänestää Rayn/Xatalosin kanssa(?)). En ole ihan varma ymmärsinkö tuota Ray-Xatalos-pointtia oikein, mutta jotenkin näiden kahden hyvismäisyys vaikutti Kuulan mielipiteeseen.

Lopputulema: epäilyttävä

Odo

Pelin alussa voimakkaasti aiempien pelien käytöksen perusteella pahisten jahtaamista vastaan. Jos Odo pahis, tämä voisi viitata siihen, että muut Finfanfunin edustajat (Nevski/miina ja Kiirsu) ovat hyviksiä? Ehkä.

Odo aloittaa pelin vahvasti ja tuo mielestäni järkeviä pointteja esiin, ja kommentoi muiden pointteja järkevästi. Paluu kiireiden aiheuttamasta hiatuksesta on vähän vähemmän hyvismäinen. Hyvismäistä edelleen miten hänen Violet-ajatuksensa tuntuvat kehittyvän luontevasti. Vähemmän hyvismäistä on se itsetietoinen tapa, jolla hän puhuu siirtäessään äänensä Jontulle.

Odo kirjoitti:Epäilyttävimpänä taas puolestani pidän Jonttua eli siirrän ääneni sinne, vaikka meneekin massaamisen puolelle ++Jonttu. Tiedän, miten massaääniin reagoidaan, mutta pelin henkeen kuuluu äänestää epäilyttävintä pelaajaa. Jonttu ei ole tuonut peliin juuri mitään ja keskittyy viesteissään vaan itsensä puolusteluun ja marttyrisointiin, mikä särähtää aika paljon korvaan. Viesteissä ei ole juurikaan sisältöä, ääni olisi lähtenyt Rappiolle, jolloin ääntä ei olisi edes tarvinnut perustella. Mielestäni tämä ei edistä hyvispeliä ja jää fiilis, että tässä pahiksena koetetaan olla sotkematta enää pahiskavereita omaan suohon, mihin on päätynyt.


Eli puolustelee kovasti ääntään mahdollisia epäilyitä vastaan. Muita epäiltyjä ovat Xatalos, Kuula, Shirokami (ja ehkä rayn?). kuitenkaan lähde äänestämään näitä hajauttaakseen ääniä vaan äänestää "pelin hengen mukaan epäilyttävintä". Rayn on myös Jos Odo on pahis, veikkaan että tuossa kolmikossa voisi olla ainakin yksi kaveri. Ei varmaankaan Xatalos, sen verran vahvasti Odo lähti tämän perään 2. päivänä.

@Odo: oliko Rayn epäilyttävä kun kirjoitit tämän viestin ekana päivänä? Jos ei, mikä teki hänestä epäilyttävän 2. päivän alkuun mennessä?

2. päivänä Odo aloitti taas aika vahvasti, mielestäni hänen viesteistään välittyy looginen ajatustenjuoksu.

Lopputulema: neutraali.


Nyt lopppuu taas aika...
Avatar
justy
Kyläläinen
 
Viestit: 2166
Liittynyt: 24.05.2016 14:34:33
Palkinnot: 12

Re: Juonittelun SM - finaali, 2.päivä päättyy 11.10. klo 21:

ViestiKirjoittaja Xatalos » 09.10.2017 16:25:32

justylta taas ihan hyvää tavaraa. Kuulaa pitäisi varmaankin katsoa kyllä tarkemmin.

Hukka: voitko perustella, miten Shirokamilta tuli järkevää pohdintaa? Taidat olla ensimmäinen, joka oli tuota mieltä? Itse ainakin lähinnä hämmennyin hänen viesteistään Odoa vastaan..

Hyväksyn jos pidät pointtia Shirokamin äänestyskäytöksestä hieman heikkona. Ei se tosiaan kovin vahvasti pahismaisuutta osoita, mitä nyt vähän häiritsee että ei tuntunut välittävän lopputuloksesta, kunhan sai jonkin epäilyksen (Odo) mainittua. Saattoi periaatteessa vain loppua peli siihen IRL-syistä. Odo-äänen perustelut silti häiritsevät.. no, pitäisi varmaan katsella muitakin pelaajia samalla. En kuitenkaan yhtään ymmärrä edelleenkään, miten päädyit siihen, että Shirokami oli hyvismäisin pelaaja.... etenkin kun pidit hänen ääntään myös ilmeisesti outona?
TL (Team Liquid) Mafia
- aina oikeassa, paitsi aina väärässä raynpelikoneet:n suhteen
Avatar
Xatalos
Kyläläinen
 
Viestit: 824
Liittynyt: 09.08.2017 20:13:32
Palkinnot: 3

Re: Juonittelun SM - finaali, 2.päivä päättyy 11.10. klo 21:

ViestiKirjoittaja Violet » 09.10.2017 16:25:56

Itselläni on tulossa aika pahat tentit nyt seuraavina perjaintaipäivinä, joten olen joutunut panostamaan aikaani nyt ihan muuhun kuin tähän peliin. Yritän silti kirjoittaa joka ilta sen yhden pitemmän viestin tänne.

Xatalos: Mitkä ovat mielipiteesi pelaajista tällä hetkellä?

Justy: Sanot, että Kuulan aloitus oli aihe, josta pahiksen on helppo keskustella. Onko pahiksen myös helppo aloittaa peli hänen tavallaan?

jeekaka: Onko mielipiteesi Kiirsusta pysynyt vielä samana? Entä raysta?
Paras hyvis, aktiivisin kyläläinen & paras varapelaaja kepit vuodelta 2014
Avatar
Violet
Mafioso
 
Viestit: 1405
Liittynyt: 15.11.2013 07:17:57
Kotiyhteisö: Kylä
Palkinnot: 14

Re: Juonittelun SM - finaali, 2.päivä päättyy 11.10. klo 21:

ViestiKirjoittaja Xatalos » 09.10.2017 16:34:47

Kuulaa en kuitenkaan nyt lähtisi lynkkaamaan. Tuli enemmän sellainen vaikutelma, että oli pihalla oleva hyvis kuin pahis alkupelissä. Lisäksi Cameron ja rayn tuntuivat pitävän hyviksenä, ja olen molempien viesteistä ollut pelin ajan muuten aika samaa mieltä.
TL (Team Liquid) Mafia
- aina oikeassa, paitsi aina väärässä raynpelikoneet:n suhteen
Avatar
Xatalos
Kyläläinen
 
Viestit: 824
Liittynyt: 09.08.2017 20:13:32
Palkinnot: 3

Re: Juonittelun SM - finaali, 2.päivä päättyy 11.10. klo 21:

ViestiKirjoittaja justy » 09.10.2017 16:39:30

Violet kirjoitti:Itselläni on tulossa aika pahat tentit nyt seuraavina perjaintaipäivinä, joten olen joutunut panostamaan aikaani nyt ihan muuhun kuin tähän peliin. Yritän silti kirjoittaa joka ilta sen yhden pitemmän viestin tänne.

Xatalos: Mitkä ovat mielipiteesi pelaajista tällä hetkellä?

Justy: Sanot, että Kuulan aloitus oli aihe, josta pahiksen on helppo keskustella. Onko pahiksen myös helppo aloittaa peli hänen tavallaan?

jeekaka: Onko mielipiteesi Kiirsusta pysynyt vielä samana? Entä raysta?


(Lainaan kaiken kun olen kännyllä).

Sanoisin että Kuulan aloitustyylin helppous riippuu ehkä enemmän pelaajan tyylistä kuin alihnmentista. Itselle ainakin olisi korkea kynnys aloittaa meemillä puolesta riippumatta. Mutta kuten sanoin, on huomion vetäminen itseensä pahikselle aina riski.

Komppaan Hukkaa hänen miinalle esittämänsä toiveen suhteen. Olisi kiva jos Miina pystyisit vähän avaamaan ajatuksiasi.
Avatar
justy
Kyläläinen
 
Viestit: 2166
Liittynyt: 24.05.2016 14:34:33
Palkinnot: 12

Re: Juonittelun SM - finaali, 2.päivä päättyy 11.10. klo 21:

ViestiKirjoittaja justy » 09.10.2017 16:40:38

Xatalos kirjoitti:Kuulaa en kuitenkaan nyt lähtisi lynkkaamaan. Tuli enemmän sellainen vaikutelma, että oli pihalla oleva hyvis kuin pahis alkupelissä. Lisäksi Cameron ja rayn tuntuivat pitävän hyviksenä, ja olen molempien viesteistä ollut pelin ajan muuten aika samaa mieltä.


Mulle tuli myös tuo fiilis, mutta toisaalta oletan että täällä on lähinnä kokeneita pelaajia. Siksi en anna hyvispisteitä pihalla olemisesta.
Avatar
justy
Kyläläinen
 
Viestit: 2166
Liittynyt: 24.05.2016 14:34:33
Palkinnot: 12

Re: Juonittelun SM - finaali, 2.päivä päättyy 11.10. klo 21:

ViestiKirjoittaja Xatalos » 09.10.2017 16:42:17

Violet kirjoitti:Itselläni on tulossa aika pahat tentit nyt seuraavina perjaintaipäivinä, joten olen joutunut panostamaan aikaani nyt ihan muuhun kuin tähän peliin. Yritän silti kirjoittaa joka ilta sen yhden pitemmän viestin tänne.

Xatalos: Mitkä ovat mielipiteesi pelaajista tällä hetkellä?

Justy: Sanot, että Kuulan aloitus oli aihe, josta pahiksen on helppo keskustella. Onko pahiksen myös helppo aloittaa peli hänen tavallaan?

jeekaka: Onko mielipiteesi Kiirsusta pysynyt vielä samana? Entä raysta?


Tiivistäen pitäisin jossain määrin hyvismäisenä ainakin justya, jeekakaa, raynia ja Kuulaa. Sanoisin että myös sinuakin. Unohdin varmaan jonkun joukosta. Hukka ja Odo menisivät ehkä vaivoin myös hyvyyden puolelle, mutta molemmissa on kyllä kysymysmerkkejäkin.

Sitten on läjä pelaajia, joista olen epävarma / lievemmin epäileväinen. Kuten Shirokami, miina. Kiirsua en ole hetkeen ajatellut, mutta ei oikein tullut mieleen kallistumista puoleen tai toiseen. Pitäisi varmaan katsoa uudelleen.
TL (Team Liquid) Mafia
- aina oikeassa, paitsi aina väärässä raynpelikoneet:n suhteen
Avatar
Xatalos
Kyläläinen
 
Viestit: 824
Liittynyt: 09.08.2017 20:13:32
Palkinnot: 3

Re: Juonittelun SM - finaali, 2.päivä päättyy 11.10. klo 21:

ViestiKirjoittaja Xatalos » 09.10.2017 16:49:53

En oikein osaa päättää Kirsun suhteen uuden selailun jälkeen. Kai hän voisi painua myös lynkkausjonoon, kun hyviksiltä alkaa vaikuttaa jo aika moni. Lisäksi olisi melko klassinen pahiksen positio tuollainen aika neutraali, keskiaktiivinen ja peliin suuremmin vaikuttamaton. Ei kyllä mitään isompaa pistänyt silmään hänestä, joten saa nähdä miten jatkaa.
TL (Team Liquid) Mafia
- aina oikeassa, paitsi aina väärässä raynpelikoneet:n suhteen
Avatar
Xatalos
Kyläläinen
 
Viestit: 824
Liittynyt: 09.08.2017 20:13:32
Palkinnot: 3

Re: Juonittelun SM - finaali, 2.päivä päättyy 11.10. klo 21:

ViestiKirjoittaja justy » 09.10.2017 16:52:47

Xatalos, oletko pelannut tämän pelin osallistujista muiden kuin raynin kanssa, jos sitä yhtä peliä Kylässä ei lasketa?
Avatar
justy
Kyläläinen
 
Viestit: 2166
Liittynyt: 24.05.2016 14:34:33
Palkinnot: 12

Re: Juonittelun SM - finaali, 2.päivä päättyy 11.10. klo 21:

ViestiKirjoittaja justy » 09.10.2017 16:54:26

Xatalosin pohdinnasta muistinkin että mun piti katsoa onko Kiirsu-hyvisvibsni perusteltu. Lisääviä to do listalle.
Avatar
justy
Kyläläinen
 
Viestit: 2166
Liittynyt: 24.05.2016 14:34:33
Palkinnot: 12

Re: Juonittelun SM - finaali, 2.päivä päättyy 11.10. klo 21:

ViestiKirjoittaja Xatalos » 09.10.2017 16:57:15

justy kirjoitti:Xatalos, oletko pelannut tämän pelin osallistujista muiden kuin raynin kanssa, jos sitä yhtä peliä Kylässä ei lasketa?


En muistaakseni?
TL (Team Liquid) Mafia
- aina oikeassa, paitsi aina väärässä raynpelikoneet:n suhteen
Avatar
Xatalos
Kyläläinen
 
Viestit: 824
Liittynyt: 09.08.2017 20:13:32
Palkinnot: 3

Re: Juonittelun SM - finaali, 2.päivä päättyy 11.10. klo 21:

ViestiKirjoittaja Xatalos » 09.10.2017 16:58:00

Shirokami-nimi on kyllä jostakin tuttu. Olisikohan ollut ylläpitäjänä VS:ssä tms.
TL (Team Liquid) Mafia
- aina oikeassa, paitsi aina väärässä raynpelikoneet:n suhteen
Avatar
Xatalos
Kyläläinen
 
Viestit: 824
Liittynyt: 09.08.2017 20:13:32
Palkinnot: 3

Re: Juonittelun SM - finaali, 2.päivä päättyy 11.10. klo 21:

ViestiKirjoittaja raynpelikoneet » 09.10.2017 17:08:53

justy kirjoitti:raynpelikoneet

En tiedä oliko kyse pelikulttuurieroista, joista tässä pelissä ja JooJoo:ssa paljon on puhuttu, mutta raynpelikoneiden 1. päivä herätti kyllä epäilyitä hänen suuntaansa. Rayn peli tuntui olevan hyvin itsetietoista ("mitä muut ajattelevat minusta"), mikä tuo minulle mieleen pahikset jotka stressaavat sitä miten muut näkevät heidän pelinsä.

..ja Xatalos sinä pidät tätä "järkeenkäypänä pointtina"? En minä oikein tiedä mitä tähän sanoisi. Selvitä ajatuksiasi -> olet pahis koska sinä selvität ajatuksiasi, älä tee sitä -> olet varmaankin pahis koska et halua selvittää ajatuksiasi. Mitä tekemistä sillä, että olen itsetietoinen, on sen kanssa, mihinkä joukkueeseen kuulun?
Alla pari esimerkkiä, joihin tämä tulkinta perustuu:

1) Hämmentävän vahva reaktio Kiirsun epäilyihin: viewtopic.php?f=28&t=493&start=30#p9840

Etenkin tuo ”et kyllä voi pitää Xatalosia minua hyviksempänä kun olet kanssani samaa mieltä yhdestä pointista” on oudon vahva reaktio. Miksi hyvis-ray välittäisi siitä, pitääkö Kiirsu häntä vai Xatalosia hyviksempänä?

..niin, Kiirsun "case" nyt vaan oli ihan yhtä järkevä, kun olisi väittää että "rayn on pahis koska kesällä lehdet ovat puissa yleensä vihreitä".

2)Vastauksessaan Hukalle, kun tämä oli sanonut ettei osaa sanoa mitään raysta:
raynpelikoneet kirjoitti:Sinun tämänhetkinen pahislistasi on siis käytännössä täysin sama kuin minunkin, mutta sinulla ei ole mielipidettä minusta. Okei....
. Olenko ainoa, jonka silmissä tämä kääntyy muotoon: "Olet kanssani samaa mieltä että nämä ovat pahiksia, pidä minua hyviksenä!"?

..tähän, ja edeltävään Kiirsun Xatalos readiin, mikä tuossa on ihmeellistä? Tuohan on täysin epäloogista, mitä nuo molemmat sanovat. Jos joku sanoo sinusta, tai jostain toisesta aivan käsittämättömän epäloogisia asioita, ei se tee SINUSTA pahista, jos sinä kyseenalaistat niitä. Tuohan on aivan typerä väite. Mietipä itse:
"justy, sinä olet pahis koska puut ovat kesällä yleensä vihreitä". Noniin, eikö ookkin mahtava case? Nyt jos:
1) et puolusta itseäsi olet "pelkuri" ja sitäkautta pahis koska et puolusta itseäsi ja toivot etteivät muut vaan huomaa sitä
2) jos puolustat itseäsi niinolet kyllä pahis joka stressaa siitä kuinka muut näkevät hänen pelinsä
Kuullostaako järkevältä? Newsflash; sinä teit juuri tuon käytännössä.

Muita havaintoja, joita tein:
-Pelin alussa outo näkemys jonka mukaan rayn äänestää violetia jos tämä toimii tietyllä tavalla riippumatta siitä onko Violet hyvis vai pahis - varsinkin Violet on jo edellisessä pelissään osoittanut että kyseinen toimintatapa kuuluu hänen hyvisrepertuaariinsa. Tätä ihmetystäni lievensi kyllä Rayn myöhempi selitys hänen pelifilosofiaastaan.

..niin eli mitä painoarvoa tuolla havainnolla sitten on, kun et edes voi tulla itsesi mukaan siitä mihinkään johtopäätökseen?

Lopputulema: raynpelikoneet vaikuttaa epäilyttävältä koska hän tuntuu miettivän liikaa sitä mitä muut hänestä ajattelevat. Lisäksi hän vielä aktiivisesti tuntuu vaativan pelaajia pitämään häntä hyviksenä tai ainakin lakkaamasta epäilemästä häntä jos he ovat jostakin asiasta samaa mieltä, mikä on mielestäni aika outo vaatimus tällaisessa pelissä, jossa pahikset nimenomaan pyrkivät tekemään tekoja jotka ovat samanlaisia kuin mitä kyläläiset tekevät.

Anteeksi nyt mutta tämä on aika paljon minun sanojeni väärintulkitsemista. Minä en KOSKAAN pidä ketään pahiksena sen takia, että joku scumreadaisi minut. Jos syyt ovat aivan epäloogiset, eikä niissä ole mitään järkeä, silloin kyllä. Ja kyllä, minä olen sitä mieltä, että sinun tulisi pitää hyviksinä sellaisia pelaajia, jotka sanovat "oikeita asioita". Tällä tarkoitan sitä, että hyvikset yrittävät löytää pahiksia, kaikilla hyviksillä tässä pelissä on sama "agenda". Jos joku tekee hyvän pointin jostain toisesta pelaajasta, niin kyllä, minun mielestäni se on automaattisesti peruste pitää tätä pelaajaa hyvismäisenä, vain koska se on LOOGISTA. Pahikset haluavat lähtökohtaisesti pitää vaihtoehdot avoinna, koska jos he esim kutsuvat jotain hyvistä hyvikseksi, saattaa tulla tilanne jossa he joutuvat valitsemaan vaikkapa tämän hyviksen ja oman pahiskaverin lynkkaamisen välillä, jolloin he joutuvat joko muuttamaan mieltään jollain huonolla, epäloogisella perusteella (joka yleensä näkyy), tai lynkkaamaan oman pahiskaverinsa (joka on ainakin yhtä huono vaihtoehto). Minä yritän ajaa pelin tilanteisiin, jossa tälläisiä tapauksia tulee, koska niiden pohjalta kaikkein todennäköisimmin saadaan kiinni pahiksia. Siksi minä myös pidän sitä pahismaisena, että kaiken logiikan mukaan jonkun pitäisi ajatella toisen henkilön olevan todennäköisemmin hyvis, mutta hän ei näin tee -- se on nimenomaan tuota "keep your options open", joka IHAN OIKEASTI on pahismaista, toisin kun aika moni asia joita noin 70% tämän pelin pelaajista väittää olevan.

En nyt oikein tiedä kumpi on pahempi, tuo perustelu äänellesi, vai se että Xatalos pitää erityisesti tuota viestiä jotenkin hyvänä.
Out of order
Avatar
raynpelikoneet
Kyläläinen
 
Viestit: 1669
Liittynyt: 08.08.2017 09:37:10
Paikkakunta: Vaasa
Kotiyhteisö: TL Mafia
Palkinnot: 7

Re: Juonittelun SM - finaali, 2.päivä päättyy 11.10. klo 21:

ViestiKirjoittaja raynpelikoneet » 09.10.2017 17:09:35

Xatalos kirjoitti:
justy kirjoitti:Xatalos, oletko pelannut tämän pelin osallistujista muiden kuin raynin kanssa, jos sitä yhtä peliä Kylässä ei lasketa?


En muistaakseni?

Et ole. Pelsit yhden pelin diplomacya hänen kanssaan.
Out of order
Avatar
raynpelikoneet
Kyläläinen
 
Viestit: 1669
Liittynyt: 08.08.2017 09:37:10
Paikkakunta: Vaasa
Kotiyhteisö: TL Mafia
Palkinnot: 7

Re: Juonittelun SM - finaali, 2.päivä päättyy 11.10. klo 21:

ViestiKirjoittaja raynpelikoneet » 09.10.2017 17:17:16

Oho, meinasin siis Shirokamia tässä, jäi tuo seuraava quote pois.
Out of order
Avatar
raynpelikoneet
Kyläläinen
 
Viestit: 1669
Liittynyt: 08.08.2017 09:37:10
Paikkakunta: Vaasa
Kotiyhteisö: TL Mafia
Palkinnot: 7

Re: Juonittelun SM - finaali, 2.päivä päättyy 11.10. klo 21:

ViestiKirjoittaja raynpelikoneet » 09.10.2017 17:19:41

Odo kirjoitti:Tiedän, että olen valittanut kiireistäni aiemmin ja olen jopa harkinnut pelistä tiputtautumista. Odotin kuitenkin tätä peliä niin paljon, etten aio tehdä sitä, ellei oikeasti mene tilanne opiskeluiden kanssa niin pahaksi. Huomenna kuitenkin tentti, joten sen jälkeen pitäisi helpottaa, ainakin vähän, kun se on alta pois.

Edellisestä äänestyksestä on paha sanoa oikeastaan mitään, siinä on useampi äänestänyt Jonttua, ja joukossa voi todennäköisesti olla pahis. Nostin esille Xataloksen jo edellisenä päivänä ja hankin löytyy äänestäneiden joukosta. Mielestäni peli ei jatku hänen osaltaan kovin imartelevasti vieläkään, sillä heti päivän alkuun puolustellaan raynpelikoneita, mitä on tehty jo aiemmin. Xataloksella tuntuu olevan joku pakkomielle puolustella pelityyliä, mikä ilmeisesti on tuon tyyppinen muuallakin. Molempien (Xataloksen ja rayn) huoli myös siitä, että vieraissa peleissä ray tiputetaan pois, koska pelityyli on minusta aika pahismaisia. Tulee fiilis "älkää nyt äänestäkö sitä, koska se tippuu aina heti alussa" ja nyt tätä vielä vahvisti Xataloksen huomio siitä, että joko ray tiputetaan tai tämä nappaa pahiksen. Kyllähän sitä sanotaan, että ollaan seurailukannalla, mutta musta jää edelleen tuosta varsin puolusteleva kanta, jota koetetaan pehmitellä sillä "seurailu"argumentilla.

++Xatalos, koska epäilyttää tällä hetkellä eniten. Minulla on tällä hetkellä viba Xatalos/ray-komboon, mutta en siitä uskalla vielä olla varma, koska rayn peliviestestä en ole saanut niin hyvin otetta kuin olisin halunnut (tähän toivottavasti tulee muutos). Molemmat ovat vahvasti linkittyneet toisiinsa ja justyllä oli hyvää pohdintaa myös raysta. Uskon, että toinen on vähintäänkin pahis, ellei jopa molemmat. Kummankaan pelityyliä en tunne entuudestaan, mutta kuva suhteellisen rohkeista pelaajista on jäänyt. Rohkeilta pelaajilta tuommoinen linkittyminen voisi jopa olla mahdollinen, varsinkin, kun täällä on tuotu esille ajatusta siitä, että ainakin toinen olisi hyvis, jos toinen paljastuu pahikseksi. Jos kyseessä on parivaljakko niin linkitystekniikka ainakin toimii, koska täällä tuntuu monilla olevan kanta yleensäkin linkittyneisiin pelaajiin se, että vähintään toinen on hyvis, mikä on musta hassua. Muistaakseni joku mainitsi senkin, että minusta ja Kiirsustakin toinen on todennäköisesti hyvis, jos toinen paljastuu pahikseksi. Mielestäni tällaiseen ajatukseen uskominen on puhtaasti sinisilmäistä, enkä siksi antaisi luottoa kummallekaan epäilyistäni.

Toinen päivä ei ole vielä herättänyt suurempia ajatuksia, joten mitään uutta sanottavaa ei ole kovinkaan paljoa. Violetia ja rayta aion seurata, Xatalosta epäilen, kuten äänestäkin voipi päätellä. Muista minulla ei ole vielä kovin vahvaa kuvaa, joskin Kuula epäilyttää jonkun verran, joten toivoisin että siltä suunnalta tulisi jotain ajatuksia. Eilen mainituista myös pidän silmällä Shirokamia ja odotan tuleeko sieltä jonkunlaista vastausta epäilyilleni. Siinä olisi ollut toinen vaihtoehto äänelleni, vähintäänkin herättelymielessä ellei muutenkin.

Jos pitää jonkunlaista kevyttä hyvisvibaa antaa niin se menisi tällä hetkellä varmaan Kiirsun suuntaan, tuon yhden viestin perusteella myös varmaan justylle, mistä jäi hyvä fiilis. En kuitenkaan yhden viestin perusteella halua luottoa antaa. Aluksi mietin, että Hukkakin vaikuttaa hyvismäiseltä, mutta muiden nostamien ajatuksien pohjalta olen alkanut vähän epäillä omia ajatuksiani sen suhteen. Muista ei ole oikeastaan jäänyt minkäänlaista kuvaa niin pitää varmaan koettaa perehtyä peliin paremmin, jos vain on aikaa. Useimmiten minulla on tapana tarttua peliin kunnolla vasta toisena päivänä, koska ensimmäinen on yleensä hieman häsellystä, että sillä taktiikalla menen varmaan nytkin.

Tämä on ehkä 2. päivän heikoin postaus.
Out of order
Avatar
raynpelikoneet
Kyläläinen
 
Viestit: 1669
Liittynyt: 08.08.2017 09:37:10
Paikkakunta: Vaasa
Kotiyhteisö: TL Mafia
Palkinnot: 7

EdellinenSeuraava

Paluu Juonittelun SM 2017

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 10 vierailijaa

cron