Mitä tänään syötäisiin? Peli on päättynyt!

Pelien viimeinen lepopaikka, jonne kyläläiset kokoontuvat muistelemaan menneitä pelejä ja keskustelemaan niiden tapahtumista.

Re: Mitä tänään syötäisiin? 2. päivä päättyy ma 05.11 klo 22

ViestiKirjoittaja Halima » 04.11.2018 22:24:51

Vampire: Tube-epäilyni katosi siihen, miten Tube käyttäytyi loppuillasta. Erikoisroolin claimaamattomuuden oisin vielä voinut uskoa pahiksen/sarjamurhaajan tekevän, mutta se, miten Tube äänesti itseään ja öö en muista enää, mutta mulle tuli eilen illasta tosi vahva fiilis, että ei Tube ois pelannut noin jos ois ei-hyvis. Siksi jouduin pohtimaan muitakin uudestaan, ja päädyin siihen että äänestin Savua, jota epäilin Tuben jälkeen eniten. Tai siis päivän lopussa eniten, kun Tuben epäilyttävyys oli karsinut viimeisen tunnin tms aikana.

Marzzuun kohdalla on muuttunut se, että Marzzuu sanoi jotenkin "vaikka olisin hyvis..." Minusta tää kuulostaa siltä, että nyt Marzzuu ei ole hyvis, joten epäilen häntä ja äänestän häntä. Eilen en epäillyt, eli en päivän lopussa äänestänyt. Ja eilisillan "En toki kauheasti pistä vastaan Marzzuutakaan, uskon että hän on hyvis" tarkoitti lähinnä, että kun Marzzuusta ei voi tietää, ja todennäköisesti ei voi seuraavanakaan päivänä tietää, en kilju raivosta jos muut Marzzuun lynkkaavat. Itse kuitenkin mieluummin äänestän niitä ketä epäilen. Niinkuin muistaakseni tein.

Ja tuo Savun suhteen seilaus. Joo, en muistanut kunnolla mistä epäilin Savua, mutta muistin kuitenkin että olin epäillyt Savua jostain, ja kun kukaan muu ei enää vaikuttanut pahismaiselta, ajattelin että Savu on paras vaihtoehto vaikken enää muistakaan niitä epäilyperusteita. Mulla on huono muisti, mutta muistin kuitenkin että Savu oli epäilyttänyt aiemmin.

Niacin: En koe että mun ääni Marzzuulle oli herättelyääni, koska pelin alussa halusin, että Marzzuu luulee että mä epäilen sitä oikeasti - jotta tulisi puolustautumaan ja ehkä paljastamaan puolensa. En mä siitä mitään koostu että Marzzuu vaan herää sanomaan eipätijuupatienpätiedätrallalaa, kun en siitä osaa Marzzuun puolta päätellä. Mutta jos oisin saanut Marzzuun hätääntymään, että nyt hän on oikeasti lynkkausvaarassa, sieltä olisi saattanut tulla jotain paljastavaa.

Cameronilla hyvä pointti Tubesta: mihin ihmeeseen hän hävisi? Kieltämättä tämä hiljaisuus on epäilyttävää, mielipiteitä pitäisi pikkuhiljaa saada.
Avatar
Halima
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1276
Liittynyt: 22.02.2016 20:02:26
Kotiyhteisö: Kylä
Palkinnot: 13

Re: Mitä tänään syötäisiin? 1. yö päättyy pe 02.11 klo 20:00

ViestiKirjoittaja Tube » 05.11.2018 05:15:55

Vampire kirjoitti:Haluankin siis kysyä kaikilta Savua äänestäneiltä, että miksi juuri Savu, miksi ei esim. Marzzuu, joka tuossa vaiheessa oli toisena äänissä ja siten olisi ollut potentiaalinen pudotettava?

No siis. Kuten ekana päivänä toin esiin, niin en ollut saanut Marzuusta mitään readejä. Itseni pelastaakseni olisin tietysti voinut äänestää Marzuuta, mutta en ollut varma onko se hyvisten voiton kannalta järkevää vaiko ei. Okei, minut tapettaisiin hyviksenä, mutta materiaalia muille hyviksille olisi tarjolla tosi paljon. Totta kai näissä peleissä on kiva olla hengissä mahdollisimman kauan, mutta sitä edelle vetää kuitenkin oman tiimin etu. Mitä jos Marzuu on hyvis ja se lynkkaamalla ei saada mitään aikaiseksi? Mua epäillään taas D2, ja ei saada silloinkaan mitään aikaiseksi. Sitten taas tuntui siltä, että Savu loi liiaksikin etäisyyttä siihen mahdollisuuteen, että mä olisin pahis, ja koska siinä kohtaa oli melko todennäköistä, että mä olisin päätymässä lynkattavaksi, niin jäi sellainen olo, että Savu loi skenaariota, jossa hän voi toisena päivänä sitten sanoa: "Mitäs mä sanoin?", ja luoda sillä tavalla itselleen hyviskredua. Savun pahius ei ollut vahva read, ja nyt todistetusti väärä, mutta tuo oli se järkeily, jolla ääneni osui Savuun.
Vampire kirjoitti:Oon julma tuplapostaaja, mutta en usko, että tämän päivän käyttäminen Marzzuun tappamiseen on järkevää, ellei Marzzuu oikeasti ja rehellisesti ole se epäilyttävin pelaaja (mitä epäilen, Marzzuu on mitäänsanomaton ja hämmentävä, mutta tuskin epäilyttävin pelaaja koko pelissä). Jos me käytetään tää päivä siihen, että tiputetaan Marsu, niin silloinhan me ollaan pahimmassa tapauksessa hassattu kaksi päivää siihen, että saadaan lähinnä minimaalinen määrä peliä edistävää tietoa - eli ollaan vaan siivosti pelattu ei-hyvisten pussiin. Mä käyttäisin itse tämän päivän siihen, että tiputetaan se oikeasti eniten epäilyttävä pelaaja sen sijaan, että tiputettaisiin vain häiritsevä pelaaja. Mä en kuitenkaan ole pelin enemmistö, mä en yksin näitä päätöksiä tee, vaan siihen tarvitaan useampia, mutta imho mä mieluusti yrittäisin oikeasti löytää ne ei-hyvikset.

Samaa mieltä. Tähän asti Marzuu ei ole ollut kovin epäilyttävä, ja meillä on potentiaalisesti mahdollisuuksia saada hänet hengiltä myöhemminkin. Ainakaan hän ei vaikuta kovin vahvasti vaikuttavan äänestysten lopputuloksiin, eli sikäli voi olla kohtalaisen turvallista jättää Marzuu ainakin hetkeksi rauhaan.
Horaaneko kirjoitti:Tuben marttyyrisointi tos päivän lopussa häiritsee ihan jäätävästi. Se kuitenki ehk vähän laski mun silmis tuben pahis (tai no, ei-hyvis) pisteitä. Tho mäkää en heittäis Tubee varmaks hyvikseks varsinki nyt ku selvis et pelissä on sarjamurhaaja eli tilanne on pakosti sellanen, et ei-hyvikset pelaa soolona. Kun mieles ei paina vastuuntunto pelin voittamisest muuten ku omalta osalta, en näkis mahdottomana tollast "no tappakaa nyt sitten" asennoitumistakaa. Pointtina siis et pelaaja voi luovuttaa pelin suhtee oli sit hyvis tai ei, ja se luovuttaminen käy varmaan helpommin jos pelaat yksin.

Termiä marttyyri käytetään niin paljon negatiivisessa valossa, että mun on vaikea lukea tuota ottamatta sitä negatiivista konnonaatiota mukaan, mutta yritän silti. Tarkoitus oli tosiaan se, että mun kuolemalla saataisiin oikeasti positiivista keskustelua aikaiseksi D2. Nyt kun en sitten kuollutkaan, niin se aikomus ei tullut toteen, mutta yritän tässä silti miettiä D2 ääniä ja mielipiteitä siltä kantilta, että mä oikeasti olisin kuollut ja kaikki tietäisivät, että mä olen hyvis. Ikävä kyllä teillä muilla ei sitä tietoa nyt ole, joten te ette voi sitä lukea samojen lasien läpi, ja mä en ole vielä napannut mitään sellaista aiemmista viesteistä, joista voisin sanoa jotain. :(
Jinmuru kirjoitti:Määki mietin et Tuben käytös vois periaatteesa sopia sellaselle, joka pelaa vaan ittensä puolesta, mut luulis et silti ois ei-hyviksenä ollu vähän enemmän taistelutahtoa?

Tämän kyllä myönnän. Jos olisin ainokainen pahis (jollainen tämän hetken tietojen perusteella olisin, jos olisin pahis), niin voisin ehkä pelata tuolla tavalla. Todennäköisesti kuitenkin en, koska olisi todella vaikeaa feikata tuota eilistä fiilistäni siitä, että noh, onneksi mun lynkkauksella saadaan ainakin jotain aikaiseksi, mutta voisin kyllä yrittää. En kuitenkaan lukisi pois mahdollisuuksista sitä, että olisin kykeneväinen tekemään tuon onnistuneesti, vaikka se vähän epätodennäköiseltä tuntuukin.
Halima kirjoitti:Toki nyt on ei-hyvisten määrä sama, eli jos meillä ois kultti, se ei oo levinnyt viime yönä.

Eli siis kultin leviämisen voi kaikissa peleissä nähdä aina päivän aloitusviesteistä ei-hyvisten lukumääränä? Kultti ei voi levitä "salaa"? Tietävätkö kaikki kultin jäsenet aina olevansa kultin jäseniä? Jos meillä on tosiaan kultti ja sarjamurhaaja, niin siinä tapauksessa luultavasti meillä olisi käynyt niin, että sarjamurhaaja tappaa parillisina öinä ja kultin leviäminen olisi epäonnistunut ensimmäisenä yönä, eikö totta? Vai voiko olla niin, että kulttikin leviää vain parillisina öinä? Jos kultti leviää joka yö, joko kultti osui pahikseen, hyvisten rooliin tai sitten roolinestäjä tai muu vastaava osui kultinjohtajaan. Onko muita järkeviä vaihtoehtoja, jos otaksumme, että pelaamme kulttia ja sarjamurhaajaa vastaan?
Halima kirjoitti:Painostin Marzzuuta ekan päivän aluksi siksi ja vain siksi, että Marzzuu tulisi puolustautumaan ja hänen puolestaan voitaisiin saada jonkinlaista osviittaa. Olen koko pelin ollut sitä mieltä, että Marzzuu on todennäköisemmin hyvis. En ymmärrä miten tää on niin vaikea asia miinalle ymmärtää. Miina on kuitenkin älykäs ihminen (tiedän kun tunnen), joten tää ettei miina suostu käsittämään mun motiivia Marzzuun äänestämiseen ja painostamiseen, epäilyttää ihan todella.

Jatkokeskusteluun: Mun ääni Marzzuulle EI OLLUT HERÄTTELYÄÄNI!!! Ärsyttää ihan hulluna kun mua ei ymmärretä.

Jos äänestät Marzuuta vain saadakseen hänet heräämään, niin mitä muuta se on kuin herättelyääni? Voisitko vähän avata tätä? "Yritin herättää Marzuuta, mutta en yrittäny herättää Marzuuta" ei tunnu kovin fiksulta kommenilta.
Halima kirjoitti:Lisäksi ärsyttää se, että porukka (ainakin Vampire) edelleen puhuu pahiksista, kun nyt on kuitenkin lähes satavarmaa, että tässä pelissä ei ole pahiksia.

Mä tulen puhumaan pahiksista pelin loppuun asti. Pahis = eri voittokeino kuin hyviksillä. Voi olla, että ne teknisesti ottaen ovat kolmansia osapuolia tai jotain, mutta puhun silti pahiksista tämän pelin kontekstissa, vaikka meillä ei olisi pelissä ainuttakaan perinteistä "pahista".
Marzzuu kirjoitti:
Marzzuu kirjoitti:Täällä kun Niacin ja Horaa ainakin jo mua kaipailivat topsun puolelle :) ja anteeksi totaalihiljenemiseni, sain tietää torstaina, että maanantaina saan lopullisesti tietää jatkanko nykyisissä töissäni eli olen vähän hermostunut, mutta yritän jotain puristaa peliin liittyenkin itestäni.

Voi kökkö, siinä meni erikoinen kun Savu lynkkaantui. Täällä onkin jo ihmetelty sitä joten en sörki aihetta enempää.

Tuben käytöksestä
"Määki mietin et Tuben käytös vois periaatteesa sopia sellaselle, joka pelaa vaan ittensä puolesta, mut luulis et silti ois ei-hyviksenä ollu vähän enemmän taistelutahtoa?"
Tuo Jinin viestistä napattu kohta mietityttää täälläkin. Peliä hätäisesti lukeneena muodostan nyt aitoMarsutyylillä mielpiteitäni, mutta.

Ou... Äänestyspakkokin näköjään alla joten
++Tube ainakin nyt, syy löytyy lainaamastani #minun kirjoittamasta viestistä. Voisin kyllä myös äänestää +Marzzuu kun oon kuitenkin epäilyttävä vaikka olisin !hyvis, mutta itsensä äänestämisellä ei juurikaan auta hyvisten peliä.

Tämän perusteella melkein tekisi mieli laittaa ääni Marzuulle, mutta syvemmin luettuna jää sellainen olo, että Marzuu yrittää jotenkin olla sarkastinen, ja epäonnistuu siinä täydellisesti. Se ei vielä tarkoita, että Marzuu olisi pahis, vaan saattaa vain olla sekava. En tiedä, miten Marzuu normaalisti pelaa, mutta aiempien viestien ja tämän perusteella ilmeisesti melko sekavasti. Ehkä päädyn äänestämään Marzuuta, mutta tämä viesti ei tule olemaan pääsyy sille.
Vampire kirjoitti:Tuben jatkuva hyvistely on kanssa kulmia kohotuttelevaa. Olisko hyviksen oikeasti tarve korostaa asiaa noin paljon? En usko. Mä väännän hyvistelystä vähintään jonkun (yleensä Haliman) kanssa varmaan joka pelissä, mutta mä koen hyvistelyn pahismaisena, koska hyviksellä ei pitäisi missään tilanteessa olla tarvetta erikseen korostaa omaa hyvikseyttään, kun taas pahiksen on pakko yrittää näyttäytyä hyviksenä, jolloin sitä ehkä tulee korostettuakin enemmän.

Normaalisti ei olekaan. Se on tarpeen vain ja ainoastaan silloin, kun teen havaintoja siitä positiosta, että olen hyvis, kun minua epäillään pahikseksi. Ei ole mitään tarvetta korostaa omaa hyviasemaa silloin, kun se on "odotusarvo", mutta kun enemmistö tuntuu ajattelevan, että olen pahis, on pakko muistuttaa, että hei, miettikääs tätä tilannetta siitä positiosta, että mä olenkin hyvis. Hyvä huomio sikäli kyllä, ja jos joku korostaa omaa hyvikseyttään "ilman syytä" (tai oikeastaan toistaa mitä tahansa hyvispositiota korostavaa asiaa, kts. SM-kisat ja justyn "meillä menee niin hyvin, että...") olisi se minunkin mielestä aika huolestuttavaa.

Vampire tuntuu tarttuneen minun potentiaaliseen pahikseuteeni paljon kovemmin kiinni, ja siitä jää vähän sellainen fiba, että "hei älkää unohtako, että tämä tyyppi on epäilyttävä kuten eilen itse sanoitte". Tulee hitusen epätoivoinen pahiksen harjoittama toiminta mieleen, mutta en mene tämän suhteen kovin pitkälle. Enemmän ehkä se, että jos minut yötapetaan tai lynkataan, niin pitäkää tämä Vampiren toiminta mielessä, edes pikkasen. Vampiren positio huudella olisi myös tosi hyvä pahikselle, mutta en sillä perusteella vielä voi sanoa, että Savu olisi pahis. Ehkä on pahis, ehkä ei, mutta tuo tilanne, jossa hän ei ollut loppusählingeissä mukana, toisi todella mukavaa etua, jos hän sattuisi olemaan pahis. Sitten otetaan huomioon se, että hän itse petasi itselleen tilanteen, jossa ei ollut mukana loppusählingeissä tai edes äänestämässä ketään, niin alkaa tuntua jo aika paljon huolestuttavammalta. Clementine remembers this.

Niacin kirjoitti:Myöskin se, että Cameron epäilytti hiljentymisen takia, mutta justy ei ollut tuossa vaiheessa laittanut edes sitä aloitusviestiä (eikä vielä pudottautunut), mutta silti juuri Cameronin hiljaisuus oli pahismaista.

Mikä siitä teki siis pahismaista siinä kohtaa, oli nimenomaan se, että Cameron oli osoittanut erittäin selkeästi sen, että hän oli tietoinen pelin alkamisesta, ja oli jo reagoinut siihen, mutta ei siitä huolimatta ollut jatkanut peliä millään tavalla. Justyn hiljaisuus taas oli mun mielessä enemmän kategoriaa "ehkä se ei muistanut, että peli alkoi", johon oli helpompi samastua, kun olin itse tullut postaamaan ensimmäisen viestini pikkasen myöhässä. Tämä ei alun alkaenkaan ollut kovin vahva argumentti, mutta jotain, johon kiinnitin huomioni. Ehkä turha huomio, ehkä ei.

Niacin kirjoitti:Vampiresta pisti silmään myös tuo Savun lynkkauksen taivastelu. En edes tajunnut tuota ennenkuin joku muu huomautti, mutta Vampire ei itse äänestänyt eilen ollenkaan, eikä siis millään tapaa vaikuttanut siihen kuka tulee tai ei tule lynkatuksi. Sellaisesta asemasta on vähän hassua tulla syyllistämään muita huonosta valinnasta.

Hyvä pointti, ja itse asiassa tämä vaikutti aiemmin esttiämäni mielipiteen muotoiluun. (Vaikka lainaukset ovat suunnilleen kronologisessa järjestyksessä, niin palaan kyllä joskus aiempiin jos joku tuo esiin jonkun hyvän pointin myöhempänä ketjussa.)

Jinmuru kirjoitti:Tube alko sit kolme minsaa ennen päivän päättymistä taas pelastamaan itteensä, mihin sulla Tube hävis se idea et ois parempi ettei me mietittäis sua sit koko seuraavaaki pelipäivää?

Joo, no toi toki vähän kusi sikäli. Jotenkin tuntui siltä, että epäilykset olivat mun harteilta vähän lievenneet, joten D2 ei tulisi olemaan niin vahvasti mun kimpussa olemista, jolloin mun pelastautuminen ei johtaisi siihen, että D2 olisi pelkkää mun epäilemistä. Mitä tämä D2 onneksi ei ole ollut, joten mun ajatus oli sikäli oikea. Vaikka mut lynkattaisiin nyt, niin tänään on saatu paljon järkevää keskustelua aikaiseksi, eikä homma ole pyörinyt mun ympärillä koko päivää. Siinä kohtaa ajatus, vaikkakin todella nopeasti läpikäyty sellainen, oli se, että jos mut lynkataan, kuolee 100 % hyvis, mutta jos saadaan ehkä-pahis lynkattua ja huomenna jotain järkevää keskustelua aikaiseksi, niin se on sen arvoista. Tietty nyt jälkikäteen, kun tiedetään Savun rooli, on sellainen fiilis, että mun lynkkaaminen olisi voinut tuoda enemmän arvoa pöytään, koska erikoisroolit ovat aina arvokkaita. Toisaalta taas meillä ei olisi vielä 100 % varmuutta siitä, että meillä on sarjamurhaaja mukana, koska pelaajat voivat väittää olevansa mitä vain. "Hei mulla on luotiliivit" tj (vaikka ihan kaikki ei tietenkään menisi läpi). Eli siis jälkikäteen en voi oikeastaan edes sanoa, oliko mun pelastuminen hyvä vaiko huono juttu, mutta ainakin siltä vältyttiin, että D2 olisi ollut pelkkää mun läpikäyntiä, mikä oli se syy, että uskalsin lähteä pelastautumaan, vaikka en sitä ehkä ihan näin kirjaimellisesti muutaman kymmenen sekunnin mietitäntäajalla pohtinutkaan.

Cameron kirjoitti:Täytyy sano että oon ollu vähän pettynyt Tuben tämän päivän tähänastiseen peliin. Vähän tuntuu, että hän on nyt huokaissut helpotuksesta että jee selvisin! Ja vetäytynyt nurkkaan. Tube on siis käynyt kysymässä voiko olla kaksi sarjamurhaajaa, vastaamassa mun esittämään kysymykseen ja kommentoimassa että Halima halusi Marzzuulle vaan herättelyääniä. Eli 0 mielipidettä tai kommenttia yhdestäkään pelaajasta. Tube: kenet kaksi ajattelisit tällä hetkellä ei-hyviksiksi ja miksi?

Pakko myöntää. Oon lukenut tämän päivän viestejä, ja käteen jäänet todella vähän, etenkin, kun ajattelin, että nyt D2 pääsen oikein kunnolla iskemään. Ei vain oikein ole ollut kovin paljoa, mihin tarttua. Sen verran puolustaudun, että kyse ei ole ollut niinkään paljon siitä, että olen vain huokaissut helpotuksesta, vaan, että ei ole tullut eteen tarpeeksi kommentoitavaa. Meinasin jo eilen kommentoida jotain, jossa vain totean tämän ääneen, ja harmittelen, että en ole keksinyt mitään tarpeeksi tärkeää sanottavaa. Sen sijaan jätin sanomatta mitään ja toivoin, että keksin jotain ennen kuin lähetän "oikean viestin". Nyt kävin kunnolla ketjun läpi, ja jäi edes jotain käteen. Itselleni ei jäänyt kovin vahvasti käteen kovin paljoa, mutta eniten saan yleensä itse jotain irti jonkun toisen nostamasta näkökulmasta, eli toivottavasti jokin minun nostama pointti saisi jonkun ajatukset laukkaamaan johonkin suuntaan.

Cameron kirjoitti:++Savu koska mun hyvismäisimmät pelaajat äänestää häntä. I count on you kun ite en oo perillä!

Suurimmilta osin sillä perusteella, että tämä oli heikoin peruste äänestää Savua, mutta myös sen takia, että olin D1 lukevinani Cameronin hiljaisuuden olleen strategioitua ++Cameron. Muut selititte, että Cameron ei käyttäisi pahiksena hiljaisuutta strategianaan, mutta miten vahvasti voitte oikeasti sanoa samaa vaikka kolmannen osapuolen roolista? Mitä jos hän varta vasten valitsi uuden strategian vähän harvinaisempaa roolia varten? Cameron on alkanut jutella aika paljon, mutta vasta sen jälkeen, kun minä hänen hiljaisuudestaan huomautin, joten en ole täysin valmis luopumaan siitäkään ajatuksesta, että hänen hiljaisuutensa oli tarkoituksellista. En kuitenkaan tarraudu tähän liian kovaa, koska primäärinen syy äänestää Cameronia on hänen heikko perusteensa Savun äänestämiselle, ei tuo D1 hiljaisuus. D1 hiljaisuus on vain pieni lisäperuste. Toisaalta hyppään sen taakse, että voisin aivan yhtä hyvin antaa itse vastaavanlaisen äänen ihan vain sen takia, että en halua olla ulkona siitä porukasta, joka äänestää jonkun ulos, olin sitten oikeassa tai väärässä. Ääneni ei ole vahva, eli mun mieltä on aika helppo muuttaa tässä kohtaa, mutta tähän asti Cameron on epäilyttävin. Esimerkiksi miinan erittäin voimakas reagointi kaikkeen häntä etäisestikin epäilevään kommenttiin vaikuttaa aika paljon pahismaisuudelta, joten oma vaaka saattaa illan loppuun mennessä kallistua siihenkin suuntaan. Vampire on toinen, jota epäilen voimakkaasti, eli ainakin siihen suuntaan minut olisi kohtalaisen helppo taivuttaa.
Avatar
Tube
Kyläläinen
 
Viestit: 106
Liittynyt: 23.09.2018 10:44:48
Paikkakunta: Turku
Kotiyhteisö: Resetti.net
Palkinnot: 1

Re: Mitä tänään syötäisiin? 2. päivä päättyy ma 05.11 klo 22

ViestiKirjoittaja Tube » 05.11.2018 05:16:39

Ja joo huomenta vaan kaikille. Pelataan tämä päivä hyvin, niin saadaan D2 kunnolla purkkiin. Toivottavasti joku pahis hengiltä.
Avatar
Tube
Kyläläinen
 
Viestit: 106
Liittynyt: 23.09.2018 10:44:48
Paikkakunta: Turku
Kotiyhteisö: Resetti.net
Palkinnot: 1

Re: Mitä tänään syötäisiin? 1. yö päättyy pe 02.11 klo 20:00

ViestiKirjoittaja miina » 05.11.2018 09:14:51

Ei tarvii kun olla muutama hetki ettei oo niin mukana, ja tuntuu että on kamalan hankala saada enää peliä kiinni.. Apuaaaa

Tube kirjoitti: Esimerkiksi miinan erittäin voimakas reagointi kaikkeen häntä etäisestikin epäilevään kommenttiin vaikuttaa aika paljon pahismaisuudelta, joten oma vaaka saattaa illan loppuun mennessä kallistua siihenkin suuntaan.


Käyppä lukasemassa vaikka ihan vaan yks sivu jostakin miun aiemmasta pelistä niin huomaat miten se on mulla melko tavallinen tapa, ikävä kyllä. En oikein tajua miks se aina on läpinäkyvää vaikka en ite sitä mitenkään huomaa.

Siis nyt tässä on jotakin outoa tässä pelissä. Tänään on täysin samat henkilöt saamassa ääniä kuin eilen, vaikka kumpaakaan niistä ei tiputettu kun eivät vaikuttaneet silloin eikä nytkään pahismaisilta (ja minäkin tulen todennäköisesti käyttämään pahis-sanaa vaikka meillä ketä olis koska se on vaan helpompaa..).. ääh.. Tuo Marzzuun lipsautus kyllä on taas jotakin niin eeppistä. Vähän sama kuin mitä Tube väläytti aiemmin sen voitoehdon kanssa, mutta Marzzuusta ei ikinä tiiä.

Mulla muuten puuttuu näppiksestä p-kirjain ja joudun vähän kikkailemaan sen saadakseni, jotta jos joku lause vaikuttaa oudolta niin lisäämällä p-kirjaimia, siitä voi tulla selkeämpi.
Avatar
miina
Kyläläinen
 
Viestit: 812
Liittynyt: 27.05.2017 20:39:37
Palkinnot: 7

Re: Mitä tänään syötäisiin? 2. päivä päättyy ma 05.11 klo 22

ViestiKirjoittaja Marzzuu » 05.11.2018 11:52:45

Höö, eli jos laskin oikein, niin äänitilanne on nyt

Marzzuu 3 (Niacin, Halima, Cameron)
Tube 2 (Marzzuu, Vampire)
Cameron 1 (Tube)

Eli näyttää siltä, että miun peli olisi pelattu.
Varoitus!
Olen Jack Sparrow'n suojeluksessa!
Ja Johnny Depp on suosikkini! :)
Avatar
Marzzuu
Kyläläinen
 
Viestit: 415
Liittynyt: 09.08.2016 14:31:29
Paikkakunta: Mäntyharju
Palkinnot: 1

Re: Mitä tänään syötäisiin? 2. päivä päättyy ma 05.11 klo 22

ViestiKirjoittaja Jinmuru » 05.11.2018 12:38:55

Tässä on koko päivä aikaa, Marzzuu! Nyt vaan mielipiteitä kehiin niin hyvinki saattaa äänet vielä jonneki muualle kallistua. Vai yritätkö kenties luovutusstrategiaa, ku näit miten hyvin se Tubella toimi (ottamatta kantaa tässä nyt Tuben rooliin, koska Tuben hyvispisteet vaan nousi mun silmisä ton äskesen viestin myötä).

Huomasin yhen pelaajan viestistä erittäin mielenkiintosen asian, joka voi kertoa aika paljo kyseisen henkilön roolista, ja oon täsä ootellu, et sanoisko kukaan muu siitä mitään. Ei oo sanonu, mut nyt vaan mietin et johtuuko se siitä et kukaan muu ei oo kiinnittäny siihen huomiota (toisin sanoen: luenko ite tilannetta väärin) vai siitä, ettei sitä kannata sanoa ääneen (ja siks en itekään sano sitä ainakaan vielä). Jos joku aattelee hoksaavansa, mistä puhun, niin sanokaa vaikka hep :D
Paras hiljaisten vuosien peli (Salemin kylä), kulta
Paras ingame & virallinen whatsappaaja, hopea
Pelien ilopilleri, pronssi
Avatar
Jinmuru
Kyläläinen
 
Viestit: 715
Liittynyt: 03.02.2014 17:06:38
Paikkakunta: Oulu
Palkinnot: 6

Re: Mitä tänään syötäisiin? 2. päivä päättyy ma 05.11 klo 22

ViestiKirjoittaja Horaaneko » 05.11.2018 17:57:02

Jinmuru, uskosin et jos saisit jostai pelaajasta ei-hyvis roolivibaa nii sanoisit sen suoraa, eli oletan et puhut täs erikoisroolist? Miks jotai sellast pitäs tuoda topicis esille?
(ja mul ei oo hajuukaa mist puhut mut en oo kyl ehtiny lukee uusii viestei huolel :D)
voi veljet
Avatar
Horaaneko
Kyläläinen
 
Viestit: 271
Liittynyt: 15.11.2013 11:34:05
Paikkakunta: Voi pojat
Palkinnot: 3

Re: Mitä tänään syötäisiin? 2. päivä päättyy ma 05.11 klo 22

ViestiKirjoittaja Jinmuru » 05.11.2018 18:00:25

Uskot väärin, Horaa :D
Paras hiljaisten vuosien peli (Salemin kylä), kulta
Paras ingame & virallinen whatsappaaja, hopea
Pelien ilopilleri, pronssi
Avatar
Jinmuru
Kyläläinen
 
Viestit: 715
Liittynyt: 03.02.2014 17:06:38
Paikkakunta: Oulu
Palkinnot: 6

Re: Mitä tänään syötäisiin? 2. päivä päättyy ma 05.11 klo 22

ViestiKirjoittaja Cameron » 05.11.2018 18:03:02

Hmm Kahvilan lukupiirin aloitus sattui kyllä nyt vähän huonoon aikaan...jos joku nimittäin oikein sanoo että pitää lukea Potteri niin määhän en siis muuta teekkään ku vajoan siihen maailmaan :D Ja sitte tämmöset niinku töihin lähteminen, harrastuksiin lähteminen, pelin pelaaminen ym. kärsii :D


Vampire kirjoitti:Ilmeisesti en ookaan kommentoinut tota aihetta ollenkaan (muistan kyllä miettineeni sitä ja luulin kirjoittaneenikin, mutta näköjään en)... Mutta tiivistetysti: mä en näe kulttia todennäköisenä, koska yleensä kultisti ei pysty käännyttämää erikoishyviksiä tai pahiksia puolelleen. Salaisessa roolilistassa taas ei ole oikein järkeä, jos pelissä on kasa taviksia (joka on yleensä ollut ainoa rooli, jonka kultisti pystyy käännyttämään puolelleen), joten voidaan olettaa että kaikilla/lähes kaikilla on joku erikoisuus, jolloin taviksia käännyttävälle kultille ei olisi käännytettävää. Jos taas kultisti pystyy käännyttämään myös erikoishyviksiä, niin mun mielestä silloin kultista tulee nopeasti todella vahva, koska saa puolelleen erikoisrooleja - tämä etenkin, jos kulttilaiset tietäis toisensa, mutta myös muuten, koska ei-hyviksiksi kääntyneet erikoishahmot mun mielestä keikauttaisi pelin aika nopeasti epätasapainoon hyvisten osalta. Pidän siis itse todennäköisempänä, että joko mukana on kaksi tappavaa ei-hyvistä tai tappava ja etsivä.

Siis kyllähän salaisessa roolilistassa voi hyvinkin olla kasa taviksia mukana :) Esim. Tässä #kuningastraumat pelissä oli kaks tavallista pahista, yks kuningas ja loput (6kpl) oli tavallisia hyviksiä.

Horaan viesti oli taas hyvää pohdintaa. En tosin tiedä miten tuon Marzzuun viestin voi tulkita niin, että hän olisi hyvis :D Paitsi jos hän oikeasti kirjoitti väärin...mikä ei tietenkään oo mahdotonta mutta melkein mieluummin tuollaisen jälkeen jo tarkistan pelaajan kortit kuin jään arpomaan.

Haliman perustelut Savun äänelle ja Marsun äänelle ymmärrän hyvin, meillä näköjään ajatuksenjuoksu kulkee aika samalla lailla tässä pelissä.

Tuohon Tuben Kultti-kysymykseen en osaa tuoda kyllä uusia näkökulmia. Mutta sitä jäin miettiin että jaksaisko kulttilainen pyörittää ite tuollasta ajatusmyllyä läpi kultista? :D Ehkä ei, eli en tällä hetkellä usko että Tube olisi osa mahdollista kulttia. Tämä siis mieleen sille varalle, jos paljastuu että meillä on kultti, muita ei-hyvis -roolejahan tämä ei sulje pois. Ja tuosta että ei ole ollut oikein mitään kommentoitavaa niin oot ollut hiljaa -eihän peliin koskaan tule mitään kommentoitavaa, jos ei kukaan aloita. Eli nytkin vaikka ite sanoit ettei sulla nytkään ollu vielä kovin paljoa asiaa, oli jo paljon asiaa, joka kertoo sun ajatuksen juoksusta ja reaktioista muiden pelaajien kommentteihin.

Tube kirjoitti:Mikä siitä teki siis pahismaista siinä kohtaa, oli nimenomaan se, että Cameron oli osoittanut erittäin selkeästi sen, että hän oli tietoinen pelin alkamisesta, ja oli jo reagoinut siihen, mutta ei siitä huolimatta ollut jatkanut peliä millään tavalla. Justyn hiljaisuus taas oli mun mielessä enemmän kategoriaa "ehkä se ei muistanut, että peli alkoi", johon oli helpompi samastua, kun olin itse tullut postaamaan ensimmäisen viestini pikkasen myöhässä. Tämä ei alun alkaenkaan ollut kovin vahva argumentti, mutta jotain, johon kiinnitin huomioni. Ehkä turha huomio, ehkä ei.
--
Cameron kirjoitti:++Savu koska mun hyvismäisimmät pelaajat äänestää häntä. I count on you kun ite en oo perillä!

Suurimmilta osin sillä perusteella, että tämä oli heikoin peruste äänestää Savua, mutta myös sen takia, että olin D1 lukevinani Cameronin hiljaisuuden olleen strategioitua ++Cameron. Muut selititte, että Cameron ei käyttäisi pahiksena hiljaisuutta strategianaan, mutta miten vahvasti voitte oikeasti sanoa samaa vaikka kolmannen osapuolen roolista? Mitä jos hän varta vasten valitsi uuden strategian vähän harvinaisempaa roolia varten? Cameron on alkanut jutella aika paljon, mutta vasta sen jälkeen, kun minä hänen hiljaisuudestaan huomautin, joten en ole täysin valmis luopumaan siitäkään ajatuksesta, että hänen hiljaisuutensa oli tarkoituksellista. En kuitenkaan tarraudu tähän liian kovaa, koska primäärinen syy äänestää Cameronia on hänen heikko perusteensa Savun äänestämiselle, ei tuo D1 hiljaisuus. D1 hiljaisuus on vain pieni lisäperuste. Toisaalta hyppään sen taakse, että voisin aivan yhtä hyvin antaa itse vastaavanlaisen äänen ihan vain sen takia, että en halua olla ulkona siitä porukasta, joka äänestää jonkun ulos, olin sitten oikeassa tai väärässä. Ääneni ei ole vahva, eli mun mieltä on aika helppo muuttaa tässä kohtaa, mutta tähän asti Cameron on epäilyttävin.

Savun ääntä oon jo selittänyt jo, joten en oikein tiedä miten voisin enää tähän ääneen puolustautua. Mun ekan päivän "hiljaisuutta" on jo käsitelty kans ihan riittävästi. Et muuten vastannu mun kysymykseen sulle, ketkä ois kaksi pahismaisinta? Minä ilmeisesti toinen, mutta entä se toinen?

Tää oli muuten hyvä:
Tube kirjoitti: Hyvä huomio sikäli kyllä, ja jos joku korostaa omaa hyvikseyttään "ilman syytä" (tai oikeastaan toistaa mitä tahansa hyvispositiota korostavaa asiaa, kts. SM-kisat ja justyn "meillä menee niin hyvin, että...") olisi se minunkin mielestä aika huolestuttavaa.

Tuben seuraava viesti:
Tube kirjoitti:Ja joo huomenta vaan kaikille. Pelataan tämä päivä hyvin, niin saadaan D2 kunnolla purkkiin. Toivottavasti joku pahis hengiltä.

En ois kiinnittänyt tähän edes niin paljon huomiota ilman tätä hänen ekaa kommenttiaan :D Mutta joo, ehkä pieni hyvistely sallitaan, en tätä niin pahismaisena nää.

Jinmuru hep! Luulen tietäväni mistä puhut, ja jos puhutaan samasta asiasta, en usko että aihetta kannattaa vielä nostaa pinnalle.
//horaa, Jin... no sitte en tiiäkkään mistä puhutaan :D
- There will come a time when you have a chance to do the right thing.
- I love those moments! I like to wave at them as they pass by.
Avatar
Cameron
Mafioso
 
Viestit: 653
Liittynyt: 08.03.2016 11:38:51
Kotiyhteisö: Kylä
Palkinnot: 6

Re: Mitä tänään syötäisiin? 2. päivä päättyy ma 05.11 klo 22

ViestiKirjoittaja Cameron » 05.11.2018 18:04:33

Marzzuu: tässä on vielä neljä tuntia päivän päättymiseen joten vaikka mitä voi tapahtua! Ei kannata antaa periksi noin vaan. Tuu puollustautuun ja kertoon kuka sun mielestä pitäisi pudottaa!
- There will come a time when you have a chance to do the right thing.
- I love those moments! I like to wave at them as they pass by.
Avatar
Cameron
Mafioso
 
Viestit: 653
Liittynyt: 08.03.2016 11:38:51
Kotiyhteisö: Kylä
Palkinnot: 6

Re: Mitä tänään syötäisiin? 2. päivä päättyy ma 05.11 klo 22

ViestiKirjoittaja Jinmuru » 05.11.2018 18:15:03

Tai siis tilanne ei oo ihan noin yksinkertanen, koska en myöskään halua paljastaa omaa rooliani!
Paras hiljaisten vuosien peli (Salemin kylä), kulta
Paras ingame & virallinen whatsappaaja, hopea
Pelien ilopilleri, pronssi
Avatar
Jinmuru
Kyläläinen
 
Viestit: 715
Liittynyt: 03.02.2014 17:06:38
Paikkakunta: Oulu
Palkinnot: 6

Re: Mitä tänään syötäisiin? 2. päivä päättyy ma 05.11 klo 22

ViestiKirjoittaja Jinmuru » 05.11.2018 18:16:15

Oho, Cameron väliin. Ootellaan vielä huomaako muut...
Paras hiljaisten vuosien peli (Salemin kylä), kulta
Paras ingame & virallinen whatsappaaja, hopea
Pelien ilopilleri, pronssi
Avatar
Jinmuru
Kyläläinen
 
Viestit: 715
Liittynyt: 03.02.2014 17:06:38
Paikkakunta: Oulu
Palkinnot: 6

Re: Mitä tänään syötäisiin? 2. päivä päättyy ma 05.11 klo 22

ViestiKirjoittaja Jinmuru » 05.11.2018 18:18:28

Marzzuu tällä hetkellä, oon loppuillasta huonosti paikalla mut vikan puol tuntia todnäk ainaki.
Paras hiljaisten vuosien peli (Salemin kylä), kulta
Paras ingame & virallinen whatsappaaja, hopea
Pelien ilopilleri, pronssi
Avatar
Jinmuru
Kyläläinen
 
Viestit: 715
Liittynyt: 03.02.2014 17:06:38
Paikkakunta: Oulu
Palkinnot: 6

Re: Mitä tänään syötäisiin? 2. päivä päättyy ma 05.11 klo 22

ViestiKirjoittaja Tube » 05.11.2018 18:19:47

Cameron, en oikein osaa sanoa kumpi on pahempi, miina vaiko Vampire.

Jinmuru, kenelläkään ei taida olla mitään käsitystä, mistä puhut, joten jos aavistelet jotain pahisroolia, niin eiköhän se kannattaisi sanoa ääneen? Nyt kuitenkin jo paljastit, että sulla on joku erikoisrooli, joten olet todennäköisesti kuitenkin yötapettavien joukossa, ja toisaalta voidaan vähän päätellä, mikä rooli sinulla voisi olla, jos se kerran linkittyy johonkin toiseen rooliin.
Avatar
Tube
Kyläläinen
 
Viestit: 106
Liittynyt: 23.09.2018 10:44:48
Paikkakunta: Turku
Kotiyhteisö: Resetti.net
Palkinnot: 1

Re: Mitä tänään syötäisiin? 2. päivä päättyy ma 05.11 klo 22

ViestiKirjoittaja Tube » 05.11.2018 18:25:31

Niacin kirjoitti:Vampiresta pisti silmään myös tuo Savun lynkkauksen taivastelu. En edes tajunnut tuota ennenkuin joku muu huomautti, mutta Vampire ei itse äänestänyt eilen ollenkaan, eikä siis millään tapaa vaikuttanut siihen kuka tulee tai ei tule lynkatuksi. Sellaisesta asemasta on vähän hassua tulla syyllistämään muita huonosta valinnasta. Oon samaa mieltä siitä, että Savun lynkkaus tuli vähän puskista, mutta jotenkin tuo tuntuu vähän liian dramatisoidulta tavalta tulla jälkeenpäin kertomaan ettei missään nimessä olisi pitänyt Savua pudottaa. Ymmärtäisin paremmin jos olisit yrittänyt tehdä jotain sen estämiseksi. Nyt jää enemmän fiilis että haluat vain korostaa että sinä et ainakaan ollut mukana lynkkaamassa hyvistä eilen. Samoin jäi hiertämään se, että Vampire pitin Tuben huolta raaka-aineiden paljastamisesta jotenkin tuulesta temmattuna ja huomion siirtämisenä.

Oikeastaan suunnilleen näillä perusteilla --Cameron ++Vampire.
Avatar
Tube
Kyläläinen
 
Viestit: 106
Liittynyt: 23.09.2018 10:44:48
Paikkakunta: Turku
Kotiyhteisö: Resetti.net
Palkinnot: 1

Re: Mitä tänään syötäisiin? 2. päivä päättyy ma 05.11 klo 22

ViestiKirjoittaja Vampire » 05.11.2018 18:31:04

Tube, mä oon noihin Niacinin epäilyihin puolustautunut sillä, että mä en kerennyt Kylään ennen kuin päivä oli ehtinyt päättyä. Muuten olisin kyllä tullut osallistumaan. Syyllistää en oo halunnut, enemmän oon vaan halunnut tietää, mitkä on olleet ne syyt, joiden takia Savu tiputettiin + toi "dramaattisuus" tuli ihan siitä, että oon spontaani pelaaja ja tuossa kohtaa olin niin turhautunut tilanteeseen, kun tiputettiin pelaaja, jota mun sen hetken ymmärryksen perusteella ei oltu edes epäilty paljoa. Sen sijaan pidän varsin mielenkiintoisena sitä, että tunnut äänestävän Niacinin perusteilla. Ei siinä mitään, mun äänestäminen on täysin sallittua, mutta en ymmärrä toisten perusteilla äänestämistä.
私は悪魔で執事ですから。
Avatar
Vampire
Kepitetty kyläläinen
 
Viestit: 452
Liittynyt: 15.11.2013 00:56:15
Paikkakunta: Pohjois-Karjala
Kotiyhteisö: FinFanFun
Palkinnot: 8

Re: Mitä tänään syötäisiin? 1. yö päättyy pe 02.11 klo 20:00

ViestiKirjoittaja Halima » 05.11.2018 18:47:53

Tube kirjoitti:
Halima kirjoitti:Toki nyt on ei-hyvisten määrä sama, eli jos meillä ois kultti, se ei oo levinnyt viime yönä.

Eli siis kultin leviämisen voi kaikissa peleissä nähdä aina päivän aloitusviesteistä ei-hyvisten lukumääränä? Kultti ei voi levitä "salaa"? Tietävätkö kaikki kultin jäsenet aina olevansa kultin jäseniä? Jos meillä on tosiaan kultti ja sarjamurhaaja, niin siinä tapauksessa luultavasti meillä olisi käynyt niin, että sarjamurhaaja tappaa parillisina öinä ja kultin leviäminen olisi epäonnistunut ensimmäisenä yönä, eikö totta? Vai voiko olla niin, että kulttikin leviää vain parillisina öinä? Jos kultti leviää joka yö, joko kultti osui pahikseen, hyvisten rooliin tai sitten roolinestäjä tai muu vastaava osui kultinjohtajaan. Onko muita järkeviä vaihtoehtoja, jos otaksumme, että pelaamme kulttia ja sarjamurhaajaa vastaan?

Ei, kaikissa peleissä ei kerrota hyvisten ja ei-hyvisten määrää päivän aloitusviestissä. Tässä pelissä kuitenkin näköjään kerrotaan, niin oletan että siinä puhutaan totta - en toki ole tästäkään varma. Yleensä ainakin kultin jäsenet tietävät olevansa kultin jäseniä, eihän pelissä ois paljon järkeä muuten. Kultin leviämisen on voinut estää myös suojelija.

Tube kirjoitti:Jos äänestät Marzuuta vain saadakseen hänet heräämään, niin mitä muuta se on kuin herättelyääni? Voisitko vähän avata tätä? "Yritin herättää Marzuuta, mutta en yrittäny herättää Marzuuta" ei tunnu kovin fiksulta kommenilta.

Marzzuu oli jo herännyt peliin. En halunnut uutta tyhjänpäiväistä "olen hereillä" -viestiä. Halusin Marzzuun _puolustautumaan_. Se on eri asia kuin heräämään.

Jinmuru kirjoitti:Huomasin yhen pelaajan viestistä erittäin mielenkiintosen asian, joka voi kertoa aika paljo kyseisen henkilön roolista, ja oon täsä ootellu, et sanoisko kukaan muu siitä mitään. Ei oo sanonu, mut nyt vaan mietin et johtuuko se siitä et kukaan muu ei oo kiinnittäny siihen huomiota (toisin sanoen: luenko ite tilannetta väärin) vai siitä, ettei sitä kannata sanoa ääneen (ja siks en itekään sano sitä ainakaan vielä). Jos joku aattelee hoksaavansa, mistä puhun, niin sanokaa vaikka hep :D

Mä en ainakaan oo hoksannut, ja nyt ärsyttää! :D Kiinnostais ihan hulluna mitä oot huomannut, mut voi olla että ei kannata kertoa. Tai en tiiä, päätä ite.
Avatar
Halima
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1276
Liittynyt: 22.02.2016 20:02:26
Kotiyhteisö: Kylä
Palkinnot: 13

Re: Mitä tänään syötäisiin? 2. päivä päättyy ma 05.11 klo 22

ViestiKirjoittaja Halima » 05.11.2018 18:49:15

Horaaneko kirjoitti:Jinmuru, uskosin et jos saisit jostai pelaajasta ei-hyvis roolivibaa nii sanoisit sen suoraa, eli oletan et puhut täs erikoisroolist? Miks jotai sellast pitäs tuoda topicis esille?
(ja mul ei oo hajuukaa mist puhut mut en oo kyl ehtiny lukee uusii viestei huolel :D)

Ja tästä viestistä eteenpäin viestejä en nähnyt omaani lähettäessäni. Kirjoitin sitä siis ensin, sitten otin lapset vastaan ja nyt jatkoin. Mut tää on kyllä kummallista, että väliin voi tulla sata viestiä eikä niistä joskus tuu mitään ilmoitusta.
Avatar
Halima
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1276
Liittynyt: 22.02.2016 20:02:26
Kotiyhteisö: Kylä
Palkinnot: 13

Re: Mitä tänään syötäisiin? 2. päivä päättyy ma 05.11 klo 22

ViestiKirjoittaja Jinmuru » 05.11.2018 19:02:00

Tube kirjoitti:Jinmuru, kenelläkään ei taida olla mitään käsitystä, mistä puhut, joten jos aavistelet jotain pahisroolia, niin eiköhän se kannattaisi sanoa ääneen? Nyt kuitenkin jo paljastit, että sulla on joku erikoisrooli, joten olet todennäköisesti kuitenkin yötapettavien joukossa, ja toisaalta voidaan vähän päätellä, mikä rooli sinulla voisi olla, jos se kerran linkittyy johonkin toiseen rooliin.

Äh, tää on nyt sellanen jännä tilanne :'D En ihan tiiä kannattasko sanoa mitään vai ei.

Oon ihan Marzzuun ja Vampiren välillä et kumpaa äänestän. Kumpikaan ei oo tän päivän aikana onnistunu vaikuttamaan hyvismäisemmältä. :| Kuitenki nyt
++Marzzuu
ja jos Marzzuu on hyvis ni oon todella vihanen, koska on useita kertoja yritetty saaja se osallistumaan eikä oo onnistunu. Pahikselta antasin anteeks tollasen vättelyn, hyvikseltä en.
Paras hiljaisten vuosien peli (Salemin kylä), kulta
Paras ingame & virallinen whatsappaaja, hopea
Pelien ilopilleri, pronssi
Avatar
Jinmuru
Kyläläinen
 
Viestit: 715
Liittynyt: 03.02.2014 17:06:38
Paikkakunta: Oulu
Palkinnot: 6

Re: Mitä tänään syötäisiin? 2. päivä päättyy ma 05.11 klo 22

ViestiKirjoittaja Niacin » 05.11.2018 19:14:55

Jinmuru: Sama homma täällä, ei oo mikään paljastus pistäny silmään enkä jaksa lukea uudestaan kaikkea sillä silmällä läpi kun en tiiä yhtään mitä haet takaa :D Vaikea siis ottaa kantaa kannattaako kertoa vai ei.
Avatar
Niacin
Kyläläinen
 
Viestit: 506
Liittynyt: 03.07.2017 08:49:32
Palkinnot: 4

Re: Mitä tänään syötäisiin? 2. päivä päättyy ma 05.11 klo 22

ViestiKirjoittaja Horaaneko » 05.11.2018 20:06:29

Fiilaan Halimaa, turhauttaa ku en tajuu mitä tapahtuu :D Mut en tosiaa ehdi viestei lukee nyt ajatuksel nii ehk oon vaa missannu jotain. En siis osaa sanoo yhtää Jin mitä sun pitäis tehdä.

Tarkotaks Cameron nyt tota viestii jos marzu "äänesti" itteää? Se oli kyl mun mielest outo mut en löydä sielt legit paljastusta roolista. Ja Marzu selitteli sitä jälkeenpäi (sekavasti tosin). Puhutaanks me nyt samast viestist ja oonks mä missannu jotai pahasti :D

Mua häiritsee ku oon nii ulkon pelist atm enk tiiiä pääsenks enne illan loppuu paikalle nii en nyt uskalla laittaa ääntä mihinkää suuntaan. Yritän käväst paikal viel ennen tota kymppii silt varalt et tulee joku iltahässäkkä mut en lupaa mitää!
voi veljet
Avatar
Horaaneko
Kyläläinen
 
Viestit: 271
Liittynyt: 15.11.2013 11:34:05
Paikkakunta: Voi pojat
Palkinnot: 3

Re: Mitä tänään syötäisiin? 2. päivä päättyy ma 05.11 klo 22

ViestiKirjoittaja Zey » 05.11.2018 20:25:18

Väliaikalaskenta:

Helpot kaurakeksineliöt

Kuivat ainekset:
2.5 dl gluteenitonta kaurajauhoa
1 dl tattarijauhoa
1.5 dl gluteenittomia kaurahiutaleita
0.5 dl kookoshiutaleita
1/2 tl ruokasoodaa
1/4 tl suolaa
1 tl vaniljasokeria
1 tl kanelia

Nestemäiset ainekset:
0.5 dl fariinisokeria
1 dl sokeria
1 dl rypsiöljyä
0.5 dl kauramaitoa

Lisäksi
1 dl pähkinöitä karkeaksi rouhittuna
1 dl kuivahedelmiä (esim. mulperia, rusinoita tai karpaloita)

Valmistus:
1. Sekoita kaikki kuivat ainekset keskenään.
2. Sekoita toisessa kulhossa kaikki nestemäiset ainekset.
3. Kaada nestemäiset ainekset kuivien aineksien joukkoon ja sekoita.
4. Lisää sekaan pähkinät ja kuivahedelmät.
5. Kaada seos uunivuokaan (n. 23cm x 33 cm) ja paista 180 asteisessa uunissa n. 20-25 min.
6. Kun keksipohja on jäähtynyt leikkaa se neliöiksi.
7. Nauti! :3


Äänet
4 Marzzuu (Niacin, Halima, Cameron, Jinmuru)
2 Tube (Marzzuu, Vampire)
1 Vampire (Tube)

Kuolemassa on Marzzuu suurimmalla äänimäärällä.

Poissaolot
-

Äänestyspakot
Marzzuu, Vampire

Päivä päättyy tänään kello 22:00.
Uskomattoman hykerryttävän tyrmistyttävä.
Avatar
Zey
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1181
Liittynyt: 01.11.2013 22:46:23
Paikkakunta: Turku
Kotiyhteisö: Kylä
Palkinnot: 16

Re: Mitä tänään syötäisiin? 2. päivä päättyy ma 05.11 klo 22

ViestiKirjoittaja Halima » 05.11.2018 21:01:17

Jos jossakin onnistuit Jin, niin siinä että sait mut lukemaan uudestaan viestejä. Mut yhyy, en oo vieläkään bongannut mitään!
Avatar
Halima
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1276
Liittynyt: 22.02.2016 20:02:26
Kotiyhteisö: Kylä
Palkinnot: 13

Re: Mitä tänään syötäisiin? 2. päivä päättyy ma 05.11 klo 22

ViestiKirjoittaja Jinmuru » 05.11.2018 21:02:37

Se ehkä kertoo jotain niitten roolista, jos ei hoksaa sitä, jos mun teoria on oikeen :p Saatan kyllä ylitulkitaki...
Paras hiljaisten vuosien peli (Salemin kylä), kulta
Paras ingame & virallinen whatsappaaja, hopea
Pelien ilopilleri, pronssi
Avatar
Jinmuru
Kyläläinen
 
Viestit: 715
Liittynyt: 03.02.2014 17:06:38
Paikkakunta: Oulu
Palkinnot: 6

Re: Mitä tänään syötäisiin? 2. päivä päättyy ma 05.11 klo 22

ViestiKirjoittaja Halima » 05.11.2018 21:10:43

On mulla mielessä nyt yks pelaaja, jonka puolesta vois _ehkä_ pitkällä langalla johdateltuna päätellä jotain. Mut en tiiä uskonko, että Jinmuru ja Cameron ajattelis samaa asiaa ja samasta pelaajasta. Mut tää asia ois kyllä semmonen, mitä ei vältsillä kannata sanoa ääneen ainakaan tänään vielä.
Avatar
Halima
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1276
Liittynyt: 22.02.2016 20:02:26
Kotiyhteisö: Kylä
Palkinnot: 13

Re: Mitä tänään syötäisiin? 2. päivä päättyy ma 05.11 klo 22

ViestiKirjoittaja miina » 05.11.2018 21:14:35

Apua Tänäänkö loppuu päivä! Mie oon ollu koko päivän synnytyksessä ja nyt menossa töihin ja ajattelin että kerkeen yössä selata viestit.

Mulla ei oo myöskään mitään käsitystä mistä Jinmuru ja Cameron puhui kooten tästä voi jo olettaa että kenestä EI puhuta. Ja olette tätä puhuttiin kuitenkin ehkä hyviksestä..

Mulla on raportti kymppiin asti että oon varmaan ulkona loppupäivästä.

Nyt en äänestä kyllä ketään. Marsun kyllä haluaisin ulos jos ei muuta.
Avatar
miina
Kyläläinen
 
Viestit: 812
Liittynyt: 27.05.2017 20:39:37
Palkinnot: 7

Re: Mitä tänään syötäisiin? 2. päivä päättyy ma 05.11 klo 22

ViestiKirjoittaja Jinmuru » 05.11.2018 21:16:35

Joo ei, en sano. Nyt alko vaan kuumotella et jos sitteki kuolen yöllä, mut sattuneista syistä en usko et kuolen :D #kryptisyys

Onko kaikki nyt tyytyväisiä siihen et Marzzuu lynkataan? Ei nyt samanlaista sekoilua ainakaan ku eka päivänä...
Paras hiljaisten vuosien peli (Salemin kylä), kulta
Paras ingame & virallinen whatsappaaja, hopea
Pelien ilopilleri, pronssi
Avatar
Jinmuru
Kyläläinen
 
Viestit: 715
Liittynyt: 03.02.2014 17:06:38
Paikkakunta: Oulu
Palkinnot: 6

Re: Mitä tänään syötäisiin? 2. päivä päättyy ma 05.11 klo 22

ViestiKirjoittaja Marzzuu » 05.11.2018 21:23:51

Äh. Näköjään olisi pitänyt pudottautua hyvän sään aikana muttakun halusin olla Sitkeä Sisupussi ja pelata vaikka oli sata ja yksi asiaa tulessa. Sori :(
(Puh. Jatkan nykyisessä työssäni onneksi♡)
Varoitus!
Olen Jack Sparrow'n suojeluksessa!
Ja Johnny Depp on suosikkini! :)
Avatar
Marzzuu
Kyläläinen
 
Viestit: 415
Liittynyt: 09.08.2016 14:31:29
Paikkakunta: Mäntyharju
Palkinnot: 1

Re: Mitä tänään syötäisiin? 2. päivä päättyy ma 05.11 klo 22

ViestiKirjoittaja Jinmuru » 05.11.2018 21:27:20

No haluatko Marzzuu vaikka kertoa roolis :D
Paras hiljaisten vuosien peli (Salemin kylä), kulta
Paras ingame & virallinen whatsappaaja, hopea
Pelien ilopilleri, pronssi
Avatar
Jinmuru
Kyläläinen
 
Viestit: 715
Liittynyt: 03.02.2014 17:06:38
Paikkakunta: Oulu
Palkinnot: 6

Re: Mitä tänään syötäisiin? 2. päivä päättyy ma 05.11 klo 22

ViestiKirjoittaja Halima » 05.11.2018 21:30:44

Tässä vaiheessa sanoisin että kannattaa paljastaa.
Avatar
Halima
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1276
Liittynyt: 22.02.2016 20:02:26
Kotiyhteisö: Kylä
Palkinnot: 13

EdellinenSeuraava

Paluu Hautausmaa

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron