Koiravideoita

Pelien viimeinen lepopaikka, jonne kyläläiset kokoontuvat muistelemaan menneitä pelejä ja keskustelemaan niiden tapahtumista.

Koiravideoita

ViestiKirjoittaja Zey » 14.07.2018 10:06:32

Koiravideoita

PJ: Zey
VPJ/APJ: Lauchuo
Pelityyppi: Salainen roolilista
Pelaajamäärä: 12
Äänestystapa:
Pelimode: Cameron

Ingame:
Normaalin ingamen sijaan aamu- ja iltaviesteissä on tarjolla koiravideo päivää piristämään.

Päivä ja äänestys (UÄ):
Päivä kestää aina 4 vuorokautta.
Päivän aikana keskustellaan ja äänestetään pelitopicissa. Ääni merkitään boldattuna ja plussilla ++Nimi. Muuten merkittyjä ääniä ei lasketa. Ääntään saa vaihtaa päivän aikana niin monta kertaa kuin haluaa. Äänen peruminen merkitään boldattuna, mutta plussat ovat vaihtuneet miinuksiin --Nimi. Vain oikein kirjoitetut äänet lasketaan. Uutta henkilöä ei saa äänestää, ennen kuin aiempi ääni on poistettu. (Jos ette poista ensin ääntä edelliseltä henkilöltä, pelinjohtaja ei laske uutta ääntänne mukaan, vaan laskee vanhan äänen mukaan.) Äänitilanne selviää PJ:n tai APJ:n tekemistä väliaikalaskennoista.
Päivän lopuksi lynkataan se, jolla on sillä hetkellä eniten ääniä. Tasatilanteessa saman äänimäärän ensin saanut lynkataan. Jos ääniä ei ole, lynkattava arvotaan.
Viestien muokkaus on ehdottomasti kiellettyä.

Yö:
Yö kestää yhden vuorokauden. Kaikkien erikoishahmojen toivotaan laittavan yönimi, eli kyseisen yön kohde, mahdollisimman pian yön alkamisen jälkeen. Erikoisroolihahmoilla on oikeus lähettää yönimen lisäksi myös varanimi, jos niin haluaa. Tämä varanimi ei ole mikään virallinen, vaan on mukana vain siltä varalta, että erikoishahmo ei jostain syystä pääse koneelle seuraavan yön aikana. Ensimmäisen yön varanimen voi antaa PJ:lle pelin alussa vastaamalla hahmoviestiin.
Pelinjohtaja käyttää varanimeä vasta kun yön vuorokausi (tai muu aika, jos yön kesto poikkeaa vuorokaudesta) on umpeutunut. Aiemmin vain siinä tapauksessa, että pelinjohtaja on yön alkaessa ilmoittanut, että kyseisen yön umpeutumisaika on lyhyempi. Varanimiä voidaan käyttää myös siinä tapauksessa, että erikoishahmo on ilmoittanut olevansa koko yön ajan poissa.
Koska pelissä todennäköisesti tulee olemaan paljon erikoisrooleja (ainakin aiempina kertoina ovat erikoisroolit olleet suosittuja), jokainen erikoisrooli toimii vaikkei yönimiä (ja varanimiä) olisi käytettävissä, jotta pelin tasapaino ei kärsi liiaksi mahdollisista poissaoloista yms. Poikkeuksen tähän tekevät kuitenkin esimerkiksi kertakäyttöiset roolit, jotka eivät toimi, ellei pelaaja toisin ilmoita, sekä pysyvämmän kohteen valitsevat roolit (esim. marttyyri), joka ei kohdettaan vaihda, jos pelaaja ei toisin ilmoita (mikäli kyseisellä roolilla on siis mahdollisuus vaihtaa kohdettaan). Jokaiselle pelaajalle kerrotaan kuitenkin erikseen rooliviestissä miten rooli toimii, jos yönimeä ei ole käytettävissä. Pääperiaatteena kuitenkin on:
1. Tiedonhankkijat, yötappajat, roolinlukitsijat yms. Jotka tähtäävät pahiksiin: käytetään viimeisintä yhä käytettävissä olevaa nimeä, jota pelaaja on äänestänyt.
2. Suojelijat ynnä muut, jotka tähtäävät hyviksiin: arvotaan pelaajien joukosta, jotka eivät viime kierroksella ole saanut yhtään ääntä.
3. Kohtalon- ja roolinvaihtajat sekä muut kaksinimiset: toiseksi nimeksi otetaan kohdan 1 tyyppinen nimi ja toiseksi kohdan 2 tyyppinen nimi.
4. Viimekädessä jos järkevämpää systeemiä ei keksitä, roolin kohde/kohteet arvotaan.


Poissaoloja ja epäaktiivisuutta koskevat säännöt:
Kaksi kierrosta äänestämättä olleet poistetaan pelistä toisen päivän iltana sen päivän äänestetyn mukana, eli hänelle haetaan varapelaaja. Ellei varapelaajaa löydy, pelaaja tapetaan aamunkoitossa. Jos usealle pelaajalle tarvitaan varapelaaja eikä kaikille saada, aamulla lynkattavat antiaktiivit arvotaan.
Jos pelaaja korvataan varapelaajalla kesken päivän, säilyy pudottautuneen pelaajan ääni voimassa.
Poissaolo suojaa pelaajaa, jos tämä on paikalla enintään yhden vuorokauden. Ilmoitetun poissaolon kierrokset vähennetään välistä. Siis esim. jos henkilö ei ole äänestänyt kierroksella 1 ja on kierroksen 2 poissa, hänen täytyy äänestää kierroksella 3 tai hän lentää pelistä ulos sen päivän iltana. Ilmoitettu poissaolo suojelee enintään 2 peräkkäisen kierroksen ajan.

Hahmot:

Kyseessä on salainen roolilista, joten tarkkaa roolilistaa ei ole pelaajilla tiedossa. Kerrotaan kuitenkin suurin piirtein minkä verran mitäkin roolityyppiä on, esim. tappajia 3-6, mikä tarkoittaa että pelissä on vähintään 3 tappajaa, enintään 6. Omaan rooliin voi vaikuttaa, mistä lisää alempana ilmoittautuminen -kohdassa. Mikäli pelissä on yhdistelmärooleja (esim. vihatun kyläläisen ja suojelijan yhdistelmä), näkyy tämä kaikissa edustamissaan roolityypeissä (esimerkiksi marttyyriennustaja näkyy sekä tiedustelijoissa, että suojelevissa rooleissa).

Manipulaatioroolit: (0-3)
Suojelevat roolit: (0-3)
Tiedustelijat: (1-4)
Käännyttäjät: (0-3)
Tappajat: (0-3)
Muut: (2-7)

Spoilerin takaa löytyy rooleja jaettuna roolityypeittäin, eli jos jollekin on epäselvää mihin roolityyppiin esimerkiksi ennustaja kuuluu, sieltä voi katsoa. Huomioi kuitenkin, ettei listassa välttämättä ole kaikkia rooleja tai variaatioita, joita pelistä kuitenkin voi löytyä.
Spoiler:
Manipulaatioroolit:
Kohtalonvaihtaja
Kohteenvaihtaja
Lavastaja
Lavastettu
Roolinlukitsija
Yllyttäjä
Äänenostaja

Suojelevat roolit:
Arkkienkeli
Marttyyri
Onnekas
Pelokas
Suojelija
Työmatkalainen
Valekuolija
Varasuojelija

Tiedustelijat:
Ennustaja
Ennustajan kuuntelija
Rakastaja
Reportteri
Varaennustaja
Tutkiva vartija
Voimien selvittäjä
Yönimien tietäjä

Käännyttäjät:
Kultisti
Ystävystyjä
Psykiatri

Tappajat:
Hyvistappaja
Ihmissusi
Kirottu
Sarjamurhaaja
Metsästäjä
Pahis
Pormestari
Vartija
Vainoharhainen vartija

Muut:
Tehtävää suorittava 3.osapuoli
Kuningas
Kuolleistaherättäjä
Mediapuhuja
Petturi
Puhehäiriöijä
Rakastavaiset
Syvästi rakastettu kyläläinen
Tavallinen kyläläinen
Tuomari
Tuplaäänestäjä
Vapaamuurari
Mielisairasvartija
Vihattu kyläläinen


Voittaminen:
Jokaiselle kerrotaan rooliviestissä oma voittotapa.

Ilmoittautuminen:
Ilmoittautuminen tapahtuu lähettämällä minulle yksityisviesti, missä kertoo ainakin 3 roolitoivomusta(enemmänkin kyllä saa, jos haluaa). Roolitoivomukset laitetaan niin, että ensimmäinen roolivaihtoehto on mieluisin, toinen toisiksi mieluisin jne. Pelin roolitusta kasattaessa pyritään ottamaan mahdollisimman hyvin huomioon pelaajan esittämät roolitoivomukset, mutta mikäli peliä ei saada tasapainoon, ei välttämättä roolitoivomuksia voida kaikilla täyttää (esim. jos vain yksi on toivonut olevansa pahis, voidaan muitakin laittaa pahiksiksi, vaikkeivat he näin olisi toivoneet). Kokeellisissa rooleissa (eli rooleja, joita ei ole aikaisemmin testattu) on myös riskinsä, eli ne eivät välttämättä toteudu, mikäli rooli vaikuttaa toimimattomalta ainakin tähän peliin. Lisäksi jotain pieniä muutoksia voi tulla, jos pelin tasapaino niin vaatii, esimerkiksi joka yö tappavaa sarjamurhaajaa toivonut voikin olla joka toinen yö tappava jne.

Roolia miettiessä voi katsoa tätä listaa, mutta roolien ei täydy kyseisestä listasta löytyä.

Ilmoittautuneet:
Aelina
Marzzuu - yllyttäjä, 1. päivä
Pyramidi - mediapuhuja Vuh & kertakäyttöinen ennustaja, 1. yö
Jinmuru
justy - ennustaja, 3. päivä
Halima - hyvistappaja, 2. yö
Jitachi - kohteenvaihtaja, 2.yö, antiaktiivisuuskuolema
jeekaka
miina
Violet - mediapuhuja Hau & narri (tehtävää suorittava 3. osapuoli, tehtävänä kuolla), 2. päivä
Niacin -> Hagrid
Mursumus
Uskomattoman hykerryttävän tyrmistyttävä.
Avatar
Zey
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1432
Liittynyt: 01.11.2013 22:46:23
Paikkakunta: Turku
Kotiyhteisö: Kylä
Palkinnot: 16

Re: Koiravideoita 1. päivä alkaa su 15.7. klo 22:00

ViestiKirjoittaja Zey » 14.07.2018 10:07:23

Aamuviesti tulee huomenna kello 22:00. Sitä ennen ei saa vielä puhua.
Uskomattoman hykerryttävän tyrmistyttävä.
Avatar
Zey
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1432
Liittynyt: 01.11.2013 22:46:23
Paikkakunta: Turku
Kotiyhteisö: Kylä
Palkinnot: 16

Re: Koiravideoita 1. päivä alkaa su 15.7. klo 22:00

ViestiKirjoittaja Zey » 15.07.2018 21:00:05

1. aamu

On ne niin höpsöjä.

Äänestyspakot:
Ei kenelläkään.

Poissaolot:
Halima 13.7. - 15.7.
Jinmuru 16.-17.7.
Jitachi 14.-15.7.
justy 13.-15.7.

Päivä alkaa nyt ja päättyy torstaina 19.7. kello 22:00! Jos on vielä epäselvyyksiä oman roolin kanssa, niin heittäkää mua yksärillä!
Uskomattoman hykerryttävän tyrmistyttävä.
Avatar
Zey
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1432
Liittynyt: 01.11.2013 22:46:23
Paikkakunta: Turku
Kotiyhteisö: Kylä
Palkinnot: 16

Re: Koiravideoita 1. päivä alkaa su 15.7. klo 22:00

ViestiKirjoittaja Zey » 15.07.2018 21:00:13

Vuh kirjoitti:Huomenta päivää kaikille kuuntelijoille. Olette juuri höristäeet korvanne kuuntelemaan Koiraradiota ja seurassanne on tänään syvästi rakastettu juontajanne, mutta valitettavasti en voi kertoa kuka olen. Sanokaamme sen sijaan, että radiokanavamme toimittajana ja lähetyksen juontajana tulen tarjoilemaan teille hyviä vinkkejä koirien pitoon, niistä huolehtimiseen, katsauksia nelijalkaisten ystäviemme historiaan ihmisten seurana sekä tietenkin uusimmat juorut koirien ja ihmisten yhteisestä maailmasta. Lisäksi tarjoan vitsejä, jotka eivät naurata ketään ja ärsytän kuuntelijoitammeja päätoimittaja Zeytä niin kovaa, että he haluaisivat jo vaientaa minut. Aloittakaamme hieno päivämme klassisella äänen avauksella, joka saa varmasti useimmat kuulijamme katkaisemaan saman tien yhteyden, mutta valitettavasti se ei onnistu. Toivon, että laulun aikana nostatte tassuja ja sormia ylös aina oikean määrän ja jos mahdollista laulaisitte myös mukana.

Kolme koiraa
istui koirankopin päällä.
Haukuti vuh, haukuti vuh,
yksi juoksi pois.

Kaksi koiraa
istui koirankopin päällä.
Haukuti vuh, Haukuti vuh,
yksi juoksi pois.

Yksi koira
istui koirankopin päällä.
haukuti vuh, haukuti vuh,
yksi juoksi pois.

Kolme koiraa,
istui koirankopin päällä.
Haukuti vuh, haukuti vuh,
kaikki kuolivat pois.

Nyt kun äänet on avattu, siirtykäämme seuraavaan ohjelmanumeroon. Nimittäin voitte seurata suorana kuunnelmaa nimeltä Ketkä söivät toisten ruokakupeista muonat, mutta jonka niuho päätoimittajani nimesi tylsästi Koiravideoita. Tulen palaamaan asiaan niin useasti kuin mahdollista, mutta korvaani huutava päätoimittaja vaatii minua antamaan vuoron jo kuunnelmalle. Palatkaamme siis asiaan kuunnelman ensimmäisen osan jälkeen ja ehkä jo sitä ennenkin. Koiraradion kiitetty ja rakastettu ja ylivoimaisesti parhaimman musiikkimaun omaava toimittajanne kiittää ja kuittaa ja toivottaa kuuntelijoille oikein riemukasta päivää. Nauttikaa! Koiraradio kiittää ja kuittaa tältä erää.

PS: Vaikka muut radiokanavat eivät kuulukaan, ette jää yksin hiljaiseen elämäänne. Aion lähettää niin paljon hienoa viihdettä (jota päätoimittajani kutsuu melusaasteeksi), että pian monen korvat jo rukoilevat hetken taukoa.
Uskomattoman hykerryttävän tyrmistyttävä.
Avatar
Zey
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1432
Liittynyt: 01.11.2013 22:46:23
Paikkakunta: Turku
Kotiyhteisö: Kylä
Palkinnot: 16

Re: Koiravideoita 1. päivä päättyy to 19.7. klo 22:00

ViestiKirjoittaja Jinmuru » 15.07.2018 21:17:49

Jeeeee, mediapuhuja! :D En kestä, tästä pelistä tulee varmasti niin hauska!

Mulla alkaa heti poissaolo töitten takia :'( Pelatkaahan aktiivisesti, hyppään sit mukaan keskiviikkona!
Paras hiljaisten vuosien peli (Salemin kylä), kulta
Paras ingame & virallinen whatsappaaja, hopea
Pelien ilopilleri, pronssi
Avatar
Jinmuru
Kyläläinen
 
Viestit: 783
Liittynyt: 03.02.2014 17:06:38
Paikkakunta: Oulu
Palkinnot: 6

Re: Koiravideoita 1. päivä päättyy to 19.7. klo 22:00

ViestiKirjoittaja Halima » 15.07.2018 21:38:06

Siis ihan samaa mieltä kuin Jinmuru, kiva kun on mediapuhuja, ja näyttää olevan vielä vallan viihdyttävä mediapuhuja! Ja mäkin sain kivan roolin, jee! :)
Avatar
Halima
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1335
Liittynyt: 22.02.2016 20:02:26
Kotiyhteisö: Kylä
Palkinnot: 13

Re: Koiravideoita 1. päivä päättyy to 19.7. klo 22:00

ViestiKirjoittaja Jitachi » 15.07.2018 21:55:37

++Vuh

Eihän tuo laulu edes pysy oikeassa rytmissä! Ja jos kaikki koirat ovat juosseet pois niin eihän meillä ole enää koiria koirankopin päällä kuolemassa :( Näköjään meillä on joukossamme hyvin ärsyttävä mediapuhuja :/ En ihmettelisi jos sattuisi vieläpä olemaan pahis. Villi veikkaukseni Haliman roolista on että hän on saanut tällä kertaa jotain muuta kuin peruspahiksen. Itse olen myös innoissani omasta roolistani ^^
You'll see that my mind is too fast for eyes
Avatar
Jitachi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 740
Liittynyt: 15.11.2013 07:02:40
Paikkakunta: Turku
Kotiyhteisö: Kylä/pkmn.eu
Palkinnot: 7

Re: Koiravideoita 1. päivä päättyy to 19.7. klo 22:00

ViestiKirjoittaja Marzzuu » 15.07.2018 21:59:09

Höhöö, katsotaan kuinka mun käy, onneksi osui kivantuntuinen rooli kohdalle. :) Mie en välttis huomenna ole iltapäivällä kovin aktiivinen, mutta koitan kurkistella peliä jos ehdin.

Ja samaa sanon minäkin; kiva kun mediapuhujakin on mukana!
//Jitachi
Varoitus!
Olen Jack Sparrow'n suojeluksessa!
Ja Johnny Depp on suosikkini! :)
Avatar
Marzzuu
Kyläläinen
 
Viestit: 462
Liittynyt: 09.08.2016 14:31:29
Paikkakunta: Ristiina
Palkinnot: 1

Re: Koiravideoita 1. päivä päättyy to 19.7. klo 22:00

ViestiKirjoittaja Pyramidi » 15.07.2018 23:08:39

Iltaa kaikille pelaajille, niin vanhoille kuin uusile tuttavuuksille. Jotkut saattavat muistaa minut edellisestä kylästä, jossa pelailin kohtuu aktiivisesti. Viimeisestä juonittelusta on muutama vuosi aikaa, joten odotan innolla mitä tästä pelistä kuoriutuu.

Tappajarooleja mukana enintään kolme, joten oletaan, että peli etenee ns. normaalilla tappotahdilla aikaa on kolmisen päivää, jos pahiksia on kolme. Jos joukossa on yksi hyvistappaja, aikaa voi olla hieman enemmän. Mutta mielenkiintoinen roolilista pelissä varmasti on ja mediapuhujakin aktivoitui heti alussa. Tosin minun silmiini ei näytä kovin kehuttavalta mediapuhujalta.

Halima kirjoitti:Ja mäkin sain kivan roolin, jee! :)

Jitachi kirjoitti:Itse olen myös innoissani omasta roolistani ^^


Olisikohan noiden kahden toivomat kivat roolit mahdollisesti pahiskaksikko? Vielä lähettävät viestinsä toistensa perään. Niin kovin epäilyttävää. :/

Katsotaan mitä tästä pelistä tulee, toivottavasti muutkin aktivoituvat mahdollisuuksien rajoissa niin pian kuin voivat, jottei tule antiaktiivista peliä.
Pyramidi
Kyläläinen
 
Viestit: 80
Liittynyt: 13.11.2014 11:14:22
Kotiyhteisö: Kylä
Palkinnot: 2

Re: Koiravideoita 1. päivä päättyy to 19.7. klo 22:00

ViestiKirjoittaja Aelina » 16.07.2018 00:01:28

Hmm. Ihan yleisesti näin aluksi: Mä varmasti teen virheitä, enkä muista sääntöjä, joten mulle voi aina välillä huomautella. Lisäksi olen lukenut järkyttävän kasan juonittelupelejä, vaikka en olekaan koskaan aiemmin pelannut.

Toivon mukaan kaikilla on kivat roolit, kun on itse saanut toivoa. En sitten tiedä, kuinka hyvin Zey on kaikille pystynyt ne järjestämään. Minun roolini on ainakin peräisin (erittäin pitkältä) toivomuslistaltani. :D

Jos olen käsittänyt oikein, kaikki pahikset siis lasketaan tappajiksi? Silloin täällä on todennäköisesti 2 tai 3 pahista. Joku kokeneempi voisi varmaan jakaa mielipiteensä, kumpi on tasapainotuksen kannalta järkevämpi. Koska jos pahiksia on 3, silloin tappajia ei ilmeisesti voi olla muita? Eli vain pahikset tekisivät yötappoja. Jos pahiksia on 2, silloin voisi olla tai olla olematta kolmas tappaja (eli hyvis tai tehtävää suorittava tai joku muu ?). (Miksi mä olen näin sekavassa pelissä?) Ja jos käsitin vielä oikein, pahis voitaisiin laskea tappajiin ja toiseen lokeroon. Tiedustelijoita on sen verran paljon, että luulisi pahiksillakin olevan jonkinlainen ennustaja. Ilmeisesti pahisennustaja laskettaisiin siis tiedustelijoihin ja tappajiin? Mutta todennäköisesti hyviksillä on 1 tai useampi tiedustelija, mikä on sitten ihan kiva juttu.

No niin. Ja sitten on manipulaatiorooleja. Mä en oikein tiedä, onko niistä enemmän haittaa vai hyötyä, ainakaan pelin alussa. Sekoittavat kivasti peliä. :D Suojelevista ei taida mitään haittaa ainakaan olla. Jotenkin mä ajattelin kultistin kuuluvan tehtävää suorittavaan 3. osapuoleen, mutta ilmeisesti olin väärässä. Kultisti ainakin sekoittaisi lisää.

Muista rooleista mediapuhuja jo esittäytyi. Pidän sinusta, olet viihdyttävä, jatkaa samaa rataa! ;) Jotenkin ajattelen mediapuhujat ja puhehäiriöijät yleisesti pahiksiksi (joilla ei kyllä ole sen suurempaa vaikutusta peliin, puhehäiriöijä voi toki vaikeuttaa), vaikka tämän pelin mediapuhujasta tulikin mieleen hyvis. Tuolla listalla pisti silmään petturi, eikö se ole pahisrooli, eli menisi kategoriaan tappajat? En tiedä ollenkaan, kuinka tyypillinen 3. osapuoli on (joku tapporoolikin taitaa kuulua tähän kategoriaan? Kuuluisiko narrikin tehtävää suorittaviin?). Tuolla on lueteltuna paljon rooleja, joita en muista. Lisäksi joissain määrin haitallisia rooleja (rakastavaisissa menetettäisiin kaksi kerrallaan, vihattu tarvii vähemmän ääniä ja tuplaäänestäjällä on melko iso vastuu, vaikka voi olla hyödyllinenkin). Vapaamuurarista ei taida olla muuta hyötyä, kuin ns. varmoja hyviksiä (paitsi jos pahikset esittäisi, tosin luulisi tiedustelijan kyllä tutkivan silloin)?

Veikö tämä peliä eteenpäin: Tuskinpa.
Oliko tässä asiaa: Lähinnä tyhjää.
Auttoiko tämä lopulta minuakaan yhtään selvittämään päätäni: Sekoitti vain lisää. :(

Eli tarkoitus oli vain yrittää päästä enemmän kärryille, ei niinkään tuoda mitään uutta. Eipä tällain alussa ole oikein mitään puhuttavaa ja epäiltävää.
Avatar
Aelina
Kyläläinen
 
Viestit: 407
Liittynyt: 14.06.2018 12:18:04
Palkinnot: 1

Re: Koiravideoita 1. päivä päättyy to 19.7. klo 22:00

ViestiKirjoittaja Violet » 16.07.2018 01:10:15

Olen ollut illan todella kiireinen lautapelien kanssa, mutta lähetän tämän viestin lähinnä noteerauksena siitä, että olen hereillä. Pyramidi lienee minulle uusi tuttavuus, vaikka hän ilmeisesti pelasi myös aikaisemmassa kylässä ja Aelina ainakin on.

Ottaen huomioon, että roolia on saanut itse toivoa, niin Halima ei ole pahisrooli.
Paras hyvis, aktiivisin kyläläinen & paras varapelaaja kepit vuodelta 2014
Avatar
Violet
Mafioso
 
Viestit: 1330
Liittynyt: 15.11.2013 07:17:57
Kotiyhteisö: Kylä
Palkinnot: 14

Re: Koiravideoita 1. päivä päättyy to 19.7. klo 22:00

ViestiKirjoittaja miina » 16.07.2018 06:27:09

Violet kirjoitti:
Ottaen huomioon, että roolia on saanut itse toivoa, niin Halima ei ole pahisrooli.


Hah! Enpä menis vannomaan. Minä en ainakaan saanu lähellekkään sitä mitä toivoin. Piti nimittäin varmaan miljoonasti lukea viesti että onko tämä oikeesti tullu mulle kun tosiaan otti huomioon ne toiveet :D kiitti Zey! Ja kaikenlisäksi, Halima voittaa aina pahiksena.

Mie lähen vielä opiskelemaan tuota mediapuhujaa että mitäs se tekeekään..
Avatar
miina
Kyläläinen
 
Viestit: 870
Liittynyt: 27.05.2017 20:39:37
Palkinnot: 7

Re: Koiravideoita 1. päivä päättyy to 19.7. klo 22:00

ViestiKirjoittaja jeekaka » 16.07.2018 08:40:08

Hei joku varasti mun repliikin siitä ettei Halima oo pahis :D

Aelina kirjoitti:Tuolla listalla pisti silmään petturi, eikö se ole pahisrooli, eli menisi kategoriaan tappajat? En tiedä ollenkaan, kuinka tyypillinen 3. osapuoli on (joku tapporoolikin taitaa kuulua tähän kategoriaan?


Petturi ei ole tapporooli :) Se on kategoriassa muut. Mietin kyllä itekin, että mahtaisiko tässä pelissä olla petturi :D Se oli aika tyypillinen rooli vanhassa kylässä, mutta nykyään ei ole juuri näkynyt. Näin pienessä pelissä en usko kolmeen pahikseen, mutta 2+petturi vois ehkä just olla. Joku kolmas osapuoli ehkä joo, mutta siinä tapauksessa tuskin petturia. Tuskin silti tappavaa (tai maksimissaan joka toinen yö - ja kysymykseen vastaus, sarjamurhaaja ois tällainen). Kolmas osapuoli ei välttämättä ole hirveän tyypillinen, mutta jos sellaista on kovasti toivottu niin miksipä sellaista ei olisi :D Kolmas tapporooli voi olla myös hyvistappaja, jos kolmatta nyt ylipäänsä löytyy. Hyvisten roolit toki vaikuttaa tasapainotukseen jonkun verran, mutta tosiaan pidän todennäköisenä myös että pahiksillakin on erikoisrooleja. Joku pelimoden hommia tehnyt voi arvioida mun logiikkaa :D

Pyramidi, muistanko väärin vai ollaanko joskus hamassa menneisyydessä oltu pahiksia yhdessä :D
Avatar
jeekaka
Kyläläinen
 
Viestit: 765
Liittynyt: 17.07.2017 16:12:42
Palkinnot: 3

Re: Koiravideoita 1. päivä päättyy to 19.7. klo 22:00

ViestiKirjoittaja justy » 16.07.2018 10:18:59

Huomentapäivää. Onpas mukava pelata taas, edellinen yrityskin kun jäi kiireiden takia kesken.


Jitachi kirjoitti:Villi veikkaukseni Haliman roolista on että hän on saanut tällä kertaa jotain muuta kuin peruspahiksen.


Uskotko siis että Halima on toivonut pahisroolia, joka ei ole peruspahis? Vai että jos Zey on arponut Haliman pahikseksi, hän on antanut tälle erikoispahisroolin koska tietää ettei Halima tykkää pelata pahista?



Pyramidi kirjoitti:Iltaa kaikille pelaajille, niin vanhoille kuin uusile tuttavuuksille. Jotkut saattavat muistaa minut edellisestä kylästä, jossa pelailin kohtuu aktiivisesti. Viimeisestä juonittelusta on muutama vuosi aikaa, joten odotan innolla mitä tästä pelistä kuoriutuu.


Hauska päästä pelaamaan uuden tuttavuuden kanssa!

Pyramidi kirjoitti:Tappajarooleja mukana enintään kolme, joten oletaan, että peli etenee ns. normaalilla tappotahdilla aikaa on kolmisen päivää, jos pahiksia on kolme. Jos joukossa on yksi hyvistappaja, aikaa voi olla hieman enemmän.


Kieltämättä jännää kun ei tiedä tarkkaa pahismäärää. Mutta oma arvaukseni on että meillä on kolme pahista. Uskon myös, että vähintään yhdellä pahiksella on erikoisrooli. Jos se on jokin Zeyn listassa mainittu erikoisrooli, tämä tarkoittaisi että mukaan mahtuu myös esim. hyvistappaja. Mutta tietty pahiksella voi olla listaamaton erikoisroolikin.

Pyramidi kirjoitti:
Halima kirjoitti:Ja mäkin sain kivan roolin, jee! :)

Jitachi kirjoitti:Itse olen myös innoissani omasta roolistani ^^


Olisikohan noiden kahden toivomat kivat roolit mahdollisesti pahiskaksikko? Vielä lähettävät viestinsä toistensa perään. Niin kovin epäilyttävää. :/


Eli siis uskot että:
a) pahikset ovat todennäköisemmin innostuneita rooleistaan
b) pahis ja pahis ovat todennäköisemmin samaan aikaan ketjussa postaamassa kuin pahis ja hyvis tai hyvis ja hyvis
c) kaksi pahista eivät pelkää miltä näyttäisi kun he esittävät samankaltaisia ajatuksia posteissaan


Aelina kirjoitti:Jos olen käsittänyt oikein, kaikki pahikset siis lasketaan tappajiksi? Silloin täällä on todennäköisesti 2 tai 3 pahista. Joku kokeneempi voisi varmaan jakaa mielipiteensä, kumpi on tasapainotuksen kannalta järkevämpi. Koska jos pahiksia on 3, silloin tappajia ei ilmeisesti voi olla muita? Eli vain pahikset tekisivät yötappoja. Jos pahiksia on 2, silloin voisi olla tai olla olematta kolmas tappaja (eli hyvis tai tehtävää suorittava tai joku muu ?). (Miksi mä olen näin sekavassa pelissä?) Ja jos käsitin vielä oikein, pahis voitaisiin laskea tappajiin ja toiseen lokeroon. Tiedustelijoita on sen verran paljon, että luulisi pahiksillakin olevan jonkinlainen ennustaja. Ilmeisesti pahisennustaja laskettaisiin siis tiedustelijoihin ja tappajiin? Mutta todennäköisesti hyviksillä on 1 tai useampi tiedustelija, mikä on sitten ihan kiva juttu.


Pahisten määrää on aika vaikea laskea, kun se riippunee siitä millaisia rooleja hyviksillä ja pahiksilla on. Mutta jos pitäisi arvata, sanoisin että meillä on kolme pahista, tai kaksi pahista + petturi (joka on siis pahisten puolella pelaava hyvis, jota ei kuitenkaan pelin loppumisen kannalta lasketa pahisten määrään).

Periaatteessa kaikkien pahisten ei tarvitse olla tappajia. Joskus setupeissa on ns. tappajapahis, jonka pitää suorittaa yötappo. Jos kyseinen pahis kuolee, niin joku muu pahis perii hänen tappajaroolinsa.

Itse olen sitä mieltä, että näin vähän tiedon pelissä on turha keskittyä liikaa siihen mitä rooleja pelissä on (plus rooleista puhuminen lipsauttaa helposti pahiksille tietoa omasta roolistasi, joka voi helpottaa heidän yötappojen suunnittelua). Etsitään pahiksia, ja pohditaan rooleja sitten kun niistä on jotain konkreettista pohdittavaa (esim. joku väittää olevansa rooli X ja tehneensä teon Y).

Aelina kirjoitti:Eli tarkoitus oli vain yrittää päästä enemmän kärryille, ei niinkään tuoda mitään uutta. Eipä tällain alussa ole oikein mitään puhuttavaa ja epäiltävää.


Ymmärrän viehtymyksen puhua rooleista, se on helppo paikka aloittaa. Valitettavasti se vaan harvoin auttaa muita pelaajia päättelemään oletko hyvis vai pahis.

Olet esittelyviestisi perusteella lukenut jonkin verran vanhoja pelejä. Osaisitko sanoa, millaista käytöstä pidät pahismaisena ja millaista hyvismäisenä? Oletko nähnyt jonkun tekevän jotain tässä ketjussa, mikä on vaikuttanut jommaltakummalta? Jos sinun olisi pakko äänestää jo nyt, ketä äänestäisit?


miina kirjoitti:
Violet kirjoitti:
Ottaen huomioon, että roolia on saanut itse toivoa, niin Halima ei ole pahisrooli.


Hah! Enpä menis vannomaan. Minä en ainakaan saanu lähellekkään sitä mitä toivoin. Piti nimittäin varmaan miljoonasti lukea viesti että onko tämä oikeesti tullu mulle kun tosiaan otti huomioon ne toiveet :D kiitti Zey! Ja kaikenlisäksi, Halima voittaa aina pahiksena.



Olen Violetin kanssa samaa mieltä siitä, etten usko Haliman toivoneen pahisroolia. En kuitenkaan sanoisi tämän tarkoittavan että hän on hyvis, sillä uskon että Zey on joutunut arpomaan meille pahiksia. Koska kuka hullu nyt toivoisi pahisroolia? No Violet ehkä, mutta toisaalta hänen halunsa pelata pahista on ollut tiedossa, joten hänen voittomahdollisuutensa olisivat varmaan parhaat toivomalla narrin roolia.

Sekä Jitachi että miina ovat heti iskeneet epäilyä Halimaa kohtaan. Tää on jotain mitä pahikset varmaankin kokisivat tarpeelliseksi, jos tietäisivät että pelissä on pelaaja, joka on pitkään valitellut sitä että joutuu pelaamaan pahista. Koska pahisten kannalta on aina ikävää, jos joku pelaaja saa nopeasti hyvisviitan harteilleen.

miina kirjoitti:Mie lähen vielä opiskelemaan tuota mediapuhujaa että mitäs se tekeekään..


Itse aion olla lukematta mediapuhujan viestejä. En tiedä mitä hyötyä niistä voi olla pelin voittamisen kannalta, ja näen ne lähinnä keinona pahismediapuhujalle sotkea pakkaa.

jeekaka kirjoitti:Petturi ei ole tapporooli :) Se on kategoriassa muut. Mietin kyllä itekin, että mahtaisiko tässä pelissä olla petturi :D Se oli aika tyypillinen rooli vanhassa kylässä, mutta nykyään ei ole juuri näkynyt. Näin pienessä pelissä en usko kolmeen pahikseen, mutta 2+petturi vois ehkä just olla.


Sanoisin mutulla, että 2 + petturi olisi hyvin zey-mäinen tasapainotus. Mutta kuten yllä Aelinalle vastasin, paljon riippuu myös muusta roolituksesta...

Jeekaka, ajatuksia pelaajista?


Summa summarum:
Epäilyttäviä pelaajia Jitachi, miina, pyramidi ja Marzzuu. Jitachilla ja miinalla oli kova tarve epäillä Halimaa pahikseksi. Tämä epäily ei perustunut siihen että kuka tahansa saattaisi olla pahis koska Zey on saattanut joutua arpomaan meille pahiksen. Vaan se keskittyi nimenomaan siihen, että he halusivat taistella sitä ajatusta vastaan, että Halima olisi valinnut hyviksen toiveissaan. En tiedä mitä hyötyä halimalle olisi ollut pahiksen valinnasta, jos hän kerran on tympääntynyt pahiksen pelaamiseen.

Pyramidissa epäilyttää väkisin väännetyt epäilyt Jitasta ja Halimasta. Lieventävä asianhaara: pelissä ei ollut kyllä tapahtunut oikein mitään tuossa vaiheessa.

Marzzuu epäilyttää siksi, että Violetin lisäksi hän on ainoa pelaaja joka olisi ehkä toivonut pahista, koska Marzzuu tuppaa pysymään paremmin pelissä mukana pahiksena kuin hyviksenä. Hän ei kuitenkaan Violetin tavoin ole julkisesti esittänyt haluaan päästä pelaamaan pahiksena.


Ääen saa ++Jitachi. Hänen ajatuksenjuoksunsa oli miinaa kummallisempi (Halima on kyllästynyt pahisrooleihin oli Jitalla muuttunut muotoon Halima ei haluais pelata peruspahista), mikä tuntuu oudolta väännöltä. Miinan viesti on ehkä helpompi lukea kyläläisen paranoiana, vaikka se epäilyttääkin kyllä myös.

Ehkä asettaisin pahisepäilyni seuraavaan järjestykseen:

Jitachi
miina
Marzzuu
Pyramidi
Avatar
justy
Mafioso
 
Viestit: 1559
Liittynyt: 24.05.2016 14:34:33
Palkinnot: 12

Re: Koiravideoita 1. päivä päättyy to 19.7. klo 22:00

ViestiKirjoittaja Jitachi » 16.07.2018 10:46:35

Pyramidi: Miksi Halima toivoisi pahista kun on joutunut viime aikoina pelaamaan sitä roolia lähes joka pelissä? Voisin kylläkin uskoa että että Halima haluaakin vain harhauttaa ihmisiä ja onkin pistänyt toivelistalleen jotain vähän härömpää kuten pahan mediapuhujan koska haluaa nauttia hauskasta roolistaan mahdollisimman pitkään.

Jeekaka on oikeassa. Pahiksillakin on erikoisrooleja hyvin suurella todennäköisyydellä, koska se tasapainottaa peliä heti jonkin verran jos jokaisella on muutenkin jonkinnäköistä roolia. Hyvin todennäköisenä pidän että ainakin yhden pahiksen ekstrakyvyn tyyppi on manipulaatio: lavastaja ja roolinlukitsija ovat hyvin yleisiä pahisrooleja. Loppupelissä tappajia on tässä pelissä 0-3 joka tarkoittaa että pelissä saattaa olla hyvinkin nolla tappajaa eli toisin sanoen peli ilman pahiksia: en kuitenkaan usko tämän skenaarion todennäköisyyteen koska peli olisi tällöin suurella todennäköisyydellä kultistipeli (kokemuksesta voin sanoa että sellainen on hyviksille hyvin vaikea). Ylipäätänsä uskallan väittää että jos pelistä löytyy yksikin suojelija niin skenaariossa on mukana vähintään yksi pahis ja/tai sarjamurhaaja. Joka tapauksessa mä lähtisin strategisesti oletuksella että pelissä on ainakin yksi pahis, todennäköisesti kaksi.

Ja justy näköjään lukee tulkintoja miten huvittaa: en ole Halimasta tällä hetkellä yhtikäs mitään mieltä joten en ymmärrä todellakaan miten sä sait väännettyä mun pikaisesta yksittäisestä kommentista että epäilisin Halimaa. Tiedän hyvin että Halima on jatkuvasti pelannut pahista viime aikoina, joten hän on saattanut ihan mindgame-tasolla valita pahisroolin. Jos suljen sen mahdollisuuden heti pois ja uskon sinisilmäisesti että Halima on hyvis, ja olen väärässä niin siinähän pahikset saavat automaattisesti jonkin verran etumatkaa: mun näkökulmastani on turhaa laskea että joku on varma hyvis vain sen takia että rooleja on saanut itse toivoa. Jos jotakuta syyttäisin väkisin väännetystä epäilystä se olisi justy itse. Olen kylläkin samaa mieltä miten omituisesti Pyramidi rupesi salaliittoilemaan, olettaisin että paluumuuttajana epäilyyn vaikuttaa jonkin verran tieto ettei hän tiennyt Haliman pelanneen jatkuvasti pahista viime aikoina.
You'll see that my mind is too fast for eyes
Avatar
Jitachi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 740
Liittynyt: 15.11.2013 07:02:40
Paikkakunta: Turku
Kotiyhteisö: Kylä/pkmn.eu
Palkinnot: 7

Re: Koiravideoita 1. päivä päättyy to 19.7. klo 22:00

ViestiKirjoittaja miina » 16.07.2018 10:50:54

Joo justy. En epäilly halimaa, ehkä tuo oli vaan huvittunut kommentti omasta roolista (johon siis olen oikein tyytyväinen) ja se oli helppo yhdistää siihen violetin kommenttiin. Ihan vaan smalltalkkia kun siihen mulla pakonomainen tarve on. You know me.
Avatar
miina
Kyläläinen
 
Viestit: 870
Liittynyt: 27.05.2017 20:39:37
Palkinnot: 7

Re: Koiravideoita 1. päivä päättyy to 19.7. klo 22:00

ViestiKirjoittaja justy » 16.07.2018 11:00:59

Jitachi kirjoitti:Ja justy näköjään lukee tulkintoja miten huvittaa: en ole Halimasta tällä hetkellä yhtikäs mitään mieltä joten en ymmärrä todellakaan miten sä sait väännettyä mun pikaisesta yksittäisestä kommentista että epäilisin Halimaa. Tiedän hyvin että Halima on jatkuvasti pelannut pahista viime aikoina, joten hän on saattanut ihan mindgame-tasolla valita pahisroolin. Jos suljen sen mahdollisuuden heti pois ja uskon sinisilmäisesti että Halima on hyvis, ja olen väärässä niin siinähän pahikset saavat automaattisesti jonkin verran etumatkaa: mun näkökulmastani on turhaa laskea että joku on varma hyvis vain sen takia että rooleja on saanut itse toivoa. Jos jotakuta syyttäisin väkisin väännetystä epäilystä se olisi justy itse. Olen kylläkin samaa mieltä miten omituisesti Pyramidi rupesi salaliittoilemaan, olettaisin että paluumuuttajana epäilyyn vaikuttaa jonkin verran tieto ettei hän tiennyt Haliman pelanneen jatkuvasti pahista viime aikoina.


En muistaakseni väittänyt sinun epäilevän Halimaa. Enkä myöskään ole mielestäni sanonut että Halimaa pitäisi pitää varmana hyviksenä. Sun ja miinan kommentissä häiritsi se, että teille tuntui olevan ensisijaisen tärkeää, että Halimaa ei vaan kukaan luksisi hyvikseksi. Sitten seurasi perustelut, jotka varsinkin sun tapauksessa olivat mielestäni aika oudot. Eli sen sijaan että olisit miettinyt tarkoittaakohan se jotain että Halima on todennut kyllästyneensä pahiksen pelaamiseen, tunnut päättäneen että nyt täytyy keksiä perustelut miksi Halimaa ei kannata pitää hyviksenä.
Avatar
justy
Mafioso
 
Viestit: 1559
Liittynyt: 24.05.2016 14:34:33
Palkinnot: 12

Re: Koiravideoita 1. päivä päättyy to 19.7. klo 22:00

ViestiKirjoittaja justy » 16.07.2018 11:02:51

miina kirjoitti:Joo justy. En epäilly halimaa, ehkä tuo oli vaan huvittunut kommentti omasta roolista (johon siis olen oikein tyytyväinen) ja se oli helppo yhdistää siihen violetin kommenttiin. Ihan vaan smalltalkkia kun siihen mulla pakonomainen tarve on. You know me.


Joo, nyt kun luen tuon viestisi uudestaan, niin tää selityksesi on järkevä. Ehkä tuo "halima voittaa aina pahiksena" on vielä vähän sellainen kohta, joka ihmetyttää, mutta olet tainut hävitä viime aikoina pahis-halimalle pari kertaa, joten ehkä se selittää. :)

Mitä mieltä olet pelaajista, miina? Ketkä epäilyttää, ketkä vaikuttavat hyviksiltä? Kenet lynkkaisit?
Avatar
justy
Mafioso
 
Viestit: 1559
Liittynyt: 24.05.2016 14:34:33
Palkinnot: 12

Re: Koiravideoita 1. päivä päättyy to 19.7. klo 22:00

ViestiKirjoittaja Jitachi » 16.07.2018 11:06:06

Perustelut? En ymmärrä mitä oikein sanot: siinä vaiheessa kun lähetit pidemmän viestisi olin kirjoittanut tasan yhden viestin.
You'll see that my mind is too fast for eyes
Avatar
Jitachi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 740
Liittynyt: 15.11.2013 07:02:40
Paikkakunta: Turku
Kotiyhteisö: Kylä/pkmn.eu
Palkinnot: 7

Re: Koiravideoita 1. päivä päättyy to 19.7. klo 22:00

ViestiKirjoittaja Jitachi » 16.07.2018 11:15:01

Myönnän toki että lausejäsentely saattoi olla hieman hassu ja jättää oven auki tahallisille virhetulkinnoille, mutta ainakin itse lukiessani viestiä järjestys oli että epäilen mediapuhujan olevan pahis, ja vasta sitten kiinnitän huomiota siihen että Halima on innoissaan omasta roolistaan -> saattaa olla ihan mitä tahansa mutta en usko että ainakaan peruspahis koska Halima on pelannut sitä niin usein että voisin uskoa hänen silmissään roolin olevan kulunut. Lopuksi mainitsin olevani itse innoissani omasta roolistani. Pidemmät selitykset tulivat vasta viestisi jälkeen, joten käytöksesi ei käy järkeen ellet ole aikamatkailija :D
You'll see that my mind is too fast for eyes
Avatar
Jitachi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 740
Liittynyt: 15.11.2013 07:02:40
Paikkakunta: Turku
Kotiyhteisö: Kylä/pkmn.eu
Palkinnot: 7

Re: Koiravideoita 1. päivä päättyy to 19.7. klo 22:00

ViestiKirjoittaja justy » 16.07.2018 11:24:39

Jita, tulkintani perustui siis äthän virkkeeseen ensimmäisessä viestissäsi:
Villi veikkaukseni Haliman roolista on että hän on saanut tällä kertaa jotain muuta kuin peruspahiksen.


Tulkitsin tuosta, että oletit Haliman toivoneen itselleen erikoispahisroolia, mikä oli mielestäni outo tulkinta. Tai että Zey oli antanut Halimalle erikoispahisroolin, vaikka hän oli toivonut (erikois)hyvisroolia, mikä oli mielestäni myös outo tulkinta. Joten mielestäni on epäilyttävää, että halusit jättää tässä villissä viekkauksessasi mahdollisuuden auki sille että Halima on erikoispahis, koska tää tuntui jotenkin pahismaiselta. Ajatuksena siis, että pahiksille on huono juttu jos hyviksiä pidetään hyviksinä, eli täytyy pitää yllä ajatusta siitä että pahisrooleihin kyllästynyt Halima on kuitenkin voinut toivoa erikoispahisroolia.

Toivottavasti tää selventää asiaa.
Avatar
justy
Mafioso
 
Viestit: 1559
Liittynyt: 24.05.2016 14:34:33
Palkinnot: 12

Re: Koiravideoita 1. päivä päättyy to 19.7. klo 22:00

ViestiKirjoittaja Jitachi » 16.07.2018 11:44:00

Ymmärrän tuon todella hyvin, ja kuten sanoin lausejäsentelyni saattoi vahingossa jättää tilaa virhetulkinnoille: mun silmissäni kommentti "Halima ei ole peruspahis" tarkoittaa yksinkertaisesti "Halima ei ole peruspahis". Samalla tavalla voisin sanoa että "justy ei ole tavallinen kyläläinen" joka tarkoittaa yksinkertaisuudessaan että justyllä on jokin muu rooli kuin peruskyläläisen rooli, ja tietyllä väännöllä osapuoli x voi vääntää että "Jita ajattelee että justy saattaa olla pahis" vaikka oikeasti tarkoitus oli "että justyn rooli ei ole tavallinen kyläläinen"-> aivan sama logiikka. Siksi en tajua tätä muuten kuin että sä joko ylireagoit tai yrität löytää helppoa tarttumapintaa.
You'll see that my mind is too fast for eyes
Avatar
Jitachi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 740
Liittynyt: 15.11.2013 07:02:40
Paikkakunta: Turku
Kotiyhteisö: Kylä/pkmn.eu
Palkinnot: 7

Re: Koiravideoita 1. päivä päättyy to 19.7. klo 22:00

ViestiKirjoittaja justy » 16.07.2018 11:53:11

Jitachi kirjoitti:Ymmärrän tuon todella hyvin, ja kuten sanoin lausejäsentelyni saattoi vahingossa jättää tilaa virhetulkinnoille: mun silmissäni kommentti "Halima ei ole peruspahis" tarkoittaa yksinkertaisesti "Halima ei ole peruspahis". Samalla tavalla voisin sanoa että "justy ei ole tavallinen kyläläinen" joka tarkoittaa yksinkertaisuudessaan että justyllä on jokin muu rooli kuin peruskyläläisen rooli, ja tietyllä väännöllä osapuoli x voi vääntää että "Jita ajattelee että justy saattaa olla pahis" vaikka oikeasti tarkoitus oli "että justyn rooli ei ole tavallinen kyläläinen"-> aivan sama logiikka. Siksi en tajua tätä muuten kuin että sä joko ylireagoit tai yrität löytää helppoa tarttumapintaa.


Oletatko muuten että tässä pelissä on peruspahiksia, vai luuletko kaikkien pahisten saaneen erikoisroolin? Itse oletan jälkimmäistä, koska jos olisin toivonut pahisroolia, olisin toki toivonut samalla jotain erikoisvoimaa. Tästä näkökulmasta katsottuna kun luen tuon viestisi, en oikein osaa tulkita sitä muuten kuin että haluat tuoda esiin pointin että Halima on hyvin saattanut toivoa pahisroolia.

Ja ymmärrän miksi ääneni tuntuu ylireagoinnilta ja heppoisalta, eihän ääneni takana paljoa perusteluja ole. Itse pidän epäilyttäviä kuitenkn tässä vaiheessa peliä parhaina mitä olen löytänyt.
Avatar
justy
Mafioso
 
Viestit: 1559
Liittynyt: 24.05.2016 14:34:33
Palkinnot: 12

Re: Koiravideoita 1. päivä päättyy to 19.7. klo 22:00

ViestiKirjoittaja Jitachi » 16.07.2018 11:58:07

Pidän peruspahiksen roolia hyvinkin mahdollisena. Vastoin kaikkea logiikkaa olen nähnyt sitä ja tavallisen kyläläisen roolin toivomista aikaisemmissa peleissä.
You'll see that my mind is too fast for eyes
Avatar
Jitachi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 740
Liittynyt: 15.11.2013 07:02:40
Paikkakunta: Turku
Kotiyhteisö: Kylä/pkmn.eu
Palkinnot: 7

Re: Koiravideoita 1. päivä päättyy to 19.7. klo 22:00

ViestiKirjoittaja Aelina » 16.07.2018 12:32:28

jeekaka kirjoitti:Petturi ei ole tapporooli :) Se on kategoriassa muut. Mietin kyllä itekin, että mahtaisiko tässä pelissä olla petturi :D Se oli aika tyypillinen rooli vanhassa kylässä, mutta nykyään ei ole juuri näkynyt. Näin pienessä pelissä en usko kolmeen pahikseen, mutta 2+petturi vois ehkä just olla. Joku kolmas osapuoli ehkä joo, mutta siinä tapauksessa tuskin petturia. Tuskin silti tappavaa (tai maksimissaan joka toinen yö - ja kysymykseen vastaus, sarjamurhaaja ois tällainen). Kolmas osapuoli ei välttämättä ole hirveän tyypillinen, mutta jos sellaista on kovasti toivottu niin miksipä sellaista ei olisi :D Kolmas tapporooli voi olla myös hyvistappaja, jos kolmatta nyt ylipäänsä löytyy. Hyvisten roolit toki vaikuttaa tasapainotukseen jonkun verran, mutta tosiaan pidän todennäköisenä myös että pahiksillakin on erikoisrooleja. Joku pelimoden hommia tehnyt voi arvioida mun logiikkaa :D


justy kirjoitti:Pahisten määrää on aika vaikea laskea, kun se riippunee siitä millaisia rooleja hyviksillä ja pahiksilla on. Mutta jos pitäisi arvata, sanoisin että meillä on kolme pahista, tai kaksi pahista + petturi (joka on siis pahisten puolella pelaava hyvis, jota ei kuitenkaan pelin loppumisen kannalta lasketa pahisten määrään).

Periaatteessa kaikkien pahisten ei tarvitse olla tappajia. Joskus setupeissa on ns. tappajapahis, jonka pitää suorittaa yötappo. Jos kyseinen pahis kuolee, niin joku muu pahis perii hänen tappajaroolinsa.

Itse olen sitä mieltä, että näin vähän tiedon pelissä on turha keskittyä liikaa siihen mitä rooleja pelissä on (plus rooleista puhuminen lipsauttaa helposti pahiksille tietoa omasta roolistasi, joka voi helpottaa heidän yötappojen suunnittelua). Etsitään pahiksia, ja pohditaan rooleja sitten kun niistä on jotain konkreettista pohdittavaa (esim. joku väittää olevansa rooli X ja tehneensä teon Y).

Ymmärrän viehtymyksen puhua rooleista, se on helppo paikka aloittaa. Valitettavasti se vaan harvoin auttaa muita pelaajia päättelemään oletko hyvis vai pahis.

--

Sanoisin mutulla, että 2 + petturi olisi hyvin zey-mäinen tasapainotus. Mutta kuten yllä Aelinalle vastasin, paljon riippuu myös muusta roolituksesta...


Okei, kiitos molemmille. :) Alan kallistua epäilemään tuota 2 + petturia. Eiköhän tämä riittänyt nyt roolipohdinnaksi.

justy kirjoitti:Olet esittelyviestisi perusteella lukenut jonkin verran vanhoja pelejä. Osaisitko sanoa, millaista käytöstä pidät pahismaisena ja millaista hyvismäisenä? Oletko nähnyt jonkun tekevän jotain tässä ketjussa, mikä on vaikuttanut jommaltakummalta? Jos sinun olisi pakko äänestää jo nyt, ketä äänestäisit?


Ööö. Ainakin jonkin verran pahismaisena pidän hiljaisuutta, ja lyhyttä vastailua ilman kunnon asiaa. Sellaista pelin välttelyä. Jos ei sano mitään, on vaikeaa myöskin epäillä. Lisäksi jonkin verran epäilyttävää on lähteä johtamaan peliä. Silloin saa paljon huomiota mielipiteilleen ja on helppo lähteä viemään peliä poispäin pahiksista. Tyylin muuttuminen on yksi asia, mutta ennen pelaamattomana en lähtisi sillä epäilemään ketään - en ollenkaan muista/tiedä pelaajien tyylejä. Ja tietysti perusjutut, kuten lipsahdukset ja sanavalinnat. Selkeä pesäero / liian läheinen suhde myös epäilyttää. Vaikeaa tietysti on, että näitä voi tapahtua kaikille. Eiköhän tässä epäilyksiä ala muodostumaan pian. :) Hyvismäisenä pidän epäilyttävien kohtien huomaamista. Viestien ei tarvitse olla pitkiä, kunhan niissä olisi jonkinlaista asiaa. Rauhalliset puolustelut ja perustelut.

Pyramidi kirjoitti:Olisikohan noiden kahden toivomat kivat roolit mahdollisesti pahiskaksikko? Vielä lähettävät viestinsä toistensa perään. Niin kovin epäilyttävää. :/


Joissain määrin pidän tätä epäilyttävänä. Samanaikaisesti tämän voisi tulkita lieväksi sarkasmiksi, kun pitäisi epäilyjä keksiä lyhyistä viesteiksi. Tämän perusteella en äänestäisi tai ehkä edes epäilisi Pyramidia, mutta pitäisin hieman silmällä.

miina kirjoitti:Hah! Enpä menis vannomaan. Minä en ainakaan saanu lähellekkään sitä mitä toivoin. Piti nimittäin varmaan miljoonasti lukea viesti että onko tämä oikeesti tullu mulle kun tosiaan otti huomioon ne toiveet :D kiitti Zey! Ja kaikenlisäksi, Halima voittaa aina pahiksena.


Miinan kommentti omasta roolistaan hieman ihmetytti, mutta käytännössä se roolikin voi olla mitä vain, joten tyydyn vielä pitämään miinaa silmällä. Herättää kysymyksen, että mitä roolia miina ei toivoisi.

justy kirjoitti:Summa summarum:
Epäilyttäviä pelaajia Jitachi, miina, pyramidi ja Marzzuu. Jitachilla ja miinalla oli kova tarve epäillä Halimaa pahikseksi. Tämä epäily ei perustunut siihen että kuka tahansa saattaisi olla pahis koska Zey on saattanut joutua arpomaan meille pahiksen. Vaan se keskittyi nimenomaan siihen, että he halusivat taistella sitä ajatusta vastaan, että Halima olisi valinnut hyviksen toiveissaan. En tiedä mitä hyötyä halimalle olisi ollut pahiksen valinnasta, jos hän kerran on tympääntynyt pahiksen pelaamiseen.

Pyramidissa epäilyttää väkisin väännetyt epäilyt Jitasta ja Halimasta. Lieventävä asianhaara: pelissä ei ollut kyllä tapahtunut oikein mitään tuossa vaiheessa.

Marzzuu epäilyttää siksi, että Violetin lisäksi hän on ainoa pelaaja joka olisi ehkä toivonut pahista, koska Marzzuu tuppaa pysymään paremmin pelissä mukana pahiksena kuin hyviksenä. Hän ei kuitenkaan Violetin tavoin ole julkisesti esittänyt haluaan päästä pelaamaan pahiksena.


Ja tämän takia sinäkin justy hieman epäilytät minua. Jitachin viestin tulkitsin kuten Jitachi kävi sanomassakin. Halima voisi hänen mielestään todennäköisesti olla erikoispahis tai hyvis. Miina taas mielestäni ilmaisi, ettei Halima välttämättä ole saanut mahdollisesti toivomaansa hyviksen roolia, eli voi aivan hyvin olla pahis. Ja mitä tulee Haliman epäilyyn - mielestäni on aivan mahdollista, että Halima olisi pahis (toivomuksellaan tai ilman toivomusta), voisi jopa olla tyytymätön, mutta käy silti iloitsemassa. Se veisi epäilyksiä poispäin.

Halima, Jitachi, Jinmuru, Violet, Marzzuu ja jeekaka ei herätä epäilyksiä oikein minnekään suuntaan. Jossain määrin olisin valmis jopa uskomaan JItachin olevan hyvis vastauksiensa takia. Jeekaka ei herätä ainakaan mitään pahikseen liittyviä tunteita, mutta en ole vielä valmis uskomaan hyvikseksikään. Niacin ja Mursumus eivät ole vielä heränneet, heistä haluaisin kuulla edes jotain.

Jos siis olisi pakko äänestää, äänestäisin ehkä sinua. Mutta tässä vaiheessa en ole valmis vielä siihen. Haluaisin lisää puhetta kaikilta.

//Olen selannut justyn pitkän viestin jälkeiset viestit huonosti. Alan lukea ne nyt tarkemmin.
Avatar
Aelina
Kyläläinen
 
Viestit: 407
Liittynyt: 14.06.2018 12:18:04
Palkinnot: 1

Re: Koiravideoita 1. päivä päättyy to 19.7. klo 22:00

ViestiKirjoittaja jeekaka » 16.07.2018 12:57:54

justy kirjoitti:Jeekaka, ajatuksia pelaajista?


Ajatukset aika hypoteettisella tasolla vielä :D

Mä veikkaan että käytännössä meillä on kaksi vaihtoehtoa: joko pahisroolit on normaalisti arvottu, ja muut roolit on sommiteltu niiden mukaan, tai pahisroolit on menneet niitä toivoville/toiveille, jotka on helppo yhdistää pahiksen, kuten nyt mediapuhuja. Melkein pitäisin ensimmäistä vaihtoehtoa todennäköisempänä, koska jälkimmäinen menee varmaan helposti vähän liikaa metapelin puolelle (joskin jälkimmäinen on silti mahdollinen, koska ainoastaan pahista toivoneet voivat päätellä että näin on :D). Lisäksi miina jo tosiaan sanoi, ettei saanut mitään roolitoiveistaan.

Mun on suht helppo arvailla, ketkä olisi vähemmän todennäköisesti toivoneet pahisroolia. Kuten Halima :D tai Pyramidi, koska jos mun hämärä muistikuva on oikea ja oltiin joskus pahiksia yhdessä, ei oltu kumpikaan siitä kovin innoissaan :D Ehkä Aelina ei toivoisi ekaan peliinsä pahisroolia, joskin toisaalta pahiksilla ois aina tiimi tukena. Violet nyt ainakin olisi voinut pahisroolia toivoakin, ja oli tässä pelissä mukana vissiin jokunen muukin, jolle pahis oli suosikkirooleja. Jitachi, ellen väärin muista? :D

justy kirjoitti:Koska kuka hullu nyt toivoisi pahisroolia?


Et kai vain sinä? ;)

//Aelina
Avatar
jeekaka
Kyläläinen
 
Viestit: 765
Liittynyt: 17.07.2017 16:12:42
Palkinnot: 3

Re: Koiravideoita 1. päivä päättyy to 19.7. klo 22:00

ViestiKirjoittaja Pyramidi » 16.07.2018 13:07:07

Huomenta vaan, yritän koota hieman omia epäilyjäni.

Jitachista en kyllä osaa sanoa paljoa. Puolustelee omia pointtejaan justya vastaan, mutta ei myöskään tuo esille yhtään muita epäilyjä. Toisaalta ymmärrän hyvin tuon puolustautumisen, kun ääni on alla. Lisäksi olen samaa mieltä hänen kanssaan tuosta, että justy lähti aikalailla tyhjästä ottamaan perustelut äänelleen. Ja sitten tuo justyn ja Jitachin keskinäinen väittely tuo minulle myös pientä mietinnän aihetta. Harvemmin pahispari lähtee heti ensimmäisenä päivänä väittelemään keskenään, mutta toisaalta jos jompikumpi sattuukin kuolemaan, tuosta on mahdollista vetää erinomainen savuverho itselleen.

Jitachi kirjoitti:Olen kylläkin samaa mieltä miten omituisesti Pyramidi rupesi salaliittoilemaan, olettaisin että paluumuuttajana epäilyyn vaikuttaa jonkin verran tieto ettei hän tiennyt Haliman pelanneen jatkuvasti pahista viime aikoina.


En kyllä ymmärrä ollenkaan, miten olisin alkanut salaliittoilemaan kenenkään kanssa tuolla lyhyellä viestilläni.

Jitachi kirjoitti:Pyramidi: Miksi Halima toivoisi pahista kun on joutunut viime aikoina pelaamaan sitä roolia lähes joka pelissä? Voisin kylläkin uskoa että että Halima haluaakin vain harhauttaa ihmisiä ja onkin pistänyt toivelistalleen jotain vähän härömpää kuten pahan mediapuhujan koska haluaa nauttia hauskasta roolistaan mahdollisimman pitkään.


Ihan yksinkertaisesti en tiennyt näistä useista Haliman pahispeleistä ja tuo kommenttini mahdollisesta pahisparista oli tarkoitettu enemmänkin kevyeksi heitoksi, josta sitten jäljessä kirjoittavat ovat lähteneet poimimaan suuriakin merkityksiä.

Justy lähti stten aloittamaan peliä kilometripostauksella. Minulla on vain aina paha kutina, kun luen tällaisia kilometripostauksia varsinkin salaisen roolilistan peleissä. Tulee heti mieleen, että pahis yrittää saada itselleen luottamusta ja ottaa eräällälailla roolin itselleen pelinjohtajana. Siinä onkin sitten näppärä asema johdatella aina ajatukset toiseen suuntaan muilta.

justy kirjoitti:Eli siis uskot että:
a) pahikset ovat todennäköisemmin innostuneita rooleistaan
b) pahis ja pahis ovat todennäköisemmin samaan aikaan ketjussa postaamassa kuin pahis ja hyvis tai hyvis ja hyvis
c) kaksi pahista eivät pelkää miltä näyttäisi kun he esittävät samankaltaisia ajatuksia posteissaan


Yleensä näissä peleissä pahikset nyt vain ovat innostuneita roolistaan, olettaisin. Uskon, että yleensä 12 pelaajan joukosta löytyy kaksi kolme pelaajaa, jotka nauttivat pahiksena pelaamisesta. Ymmärrän toki miten päädyt toiseen johtopäätökseen, mutta tuo heittoni oli vain kevennys tuohon viestiin, josta stten sukeutuikin oiva keskustelu sinun tarttuessa siihen hyvin innokkaasti. Kolmatta kohtaa en ymmärrä ollenkaan. Itse katson, että salaisen roolilistan peleissä pahikset ovat yleensä niitä, jotka ovat innostuneita tuosta roolista ja siksi saavat aikaan sen verran hyvät keskustelut ja juonittelut, että johdattavat peliä täydellisesti haluamaansa suuntaan. Mitä muistelen pelejäni vanhasta Kylästä, pahikset yleensä haluavat ottaa etäisyyttä toisiinsa.

Miinan viestistä tuli minulle heti olo, että mitäs tuossa yritetäänkään sanoa.

miina kirjoitti:Minä en ainakaan saanu lähellekkään sitä mitä toivoin. Piti nimittäin varmaan miljoonasti lukea viesti että onko tämä oikeesti tullu mulle kun tosiaan otti huomioon ne toiveet :D kiitti Zey!


Ensin sanoo, ettei ole tyytyväinen rooliinsa ja seuraavassa viestissä sanookin olevansa erittäin tyytyväinen rooliinsa. Onko tässä jotain juttelunpoikasta, jota keksii viestiin vai missaanko jotain tuosta ensimmäisestä kommentista. Viesstitkin toisaalta niin lyhyitä, että tuosta on vaikea lähteä mitään epäilyttävää ottamaan irti muuten.

jeekaka kirjoitti:Pyramidi, muistanko väärin vai ollaanko joskus hamassa menneisyydessä oltu pahiksia yhdessä :D


Minullakin oli alussa olo, että jotain tuttua tuossa nimimerkissä on. Voi hyvinkin olla mahdollista, että olimme samalla puolella vanhassa kylässä jossain pelissä. Mukava nähdä taas.

Tässä tuli taas tällaista juu ei-tuumailua, mutta se taitaa olla minulle tyypillistä näissä juonareissa. pelaajista joita en maininnut on paha lähteä yhtään mitään veistelemään, kun viestit tuollaisia tyypillisiä heräämisviestejä.

//Aelina ja jeekaka väliin, kun kesti ties kuinka pitkään tätä viestiä kirjoittaa.
Pyramidi
Kyläläinen
 
Viestit: 80
Liittynyt: 13.11.2014 11:14:22
Kotiyhteisö: Kylä
Palkinnot: 2

Re: Koiravideoita 1. päivä päättyy to 19.7. klo 22:00

ViestiKirjoittaja Jitachi » 16.07.2018 13:08:55

jeekaka: Suoraan sanoen mä en oo itsekään koskaan kovin innoissani pahisroolin saamisesta mutta jonkunhan on sitä roolia pelattava pelissä.
You'll see that my mind is too fast for eyes
Avatar
Jitachi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 740
Liittynyt: 15.11.2013 07:02:40
Paikkakunta: Turku
Kotiyhteisö: Kylä/pkmn.eu
Palkinnot: 7

Re: Koiravideoita 1. päivä päättyy to 19.7. klo 22:00

ViestiKirjoittaja Mursumus » 16.07.2018 13:47:09

Moikka kaikille, kiva olla taas täällä ja kokeilla tätä taas.

Ensinnäkin yleinen sääntökysymys: jos pelissä on pahiserikoisrooli, sanotaan esimerkin vuoksi pahisroolinlukitsija, niin luetellaanko se alun roolilistalla tappaja- vai manipulaatiorooliksi vai molemmiksi?

justy kirjoitti:
Jitachi kirjoitti:Villi veikkaukseni Haliman roolista on että hän on saanut tällä kertaa jotain muuta kuin peruspahiksen.
Uskotko siis että Halima on toivonut pahisroolia, joka ei ole peruspahis? Vai että jos Zey on arponut Haliman pahikseksi, hän on antanut tälle erikoispahisroolin koska tietää ettei Halima tykkää pelata pahista?


justy kirjoitti:Epäilyttäviä pelaajia Jitachi, miina, pyramidi ja Marzzuu. Jitachilla ja miinalla oli kova tarve epäillä Halimaa pahikseksi. Tämä epäily ei perustunut siihen että kuka tahansa saattaisi olla pahis koska Zey on saattanut joutua arpomaan meille pahiksen. Vaan se keskittyi nimenomaan siihen, että he halusivat taistella sitä ajatusta vastaan, että Halima olisi valinnut hyviksen toiveissaan. En tiedä mitä hyötyä halimalle olisi ollut pahiksen valinnasta, jos hän kerran on tympääntynyt pahiksen pelaamiseen.


Jokin tässä tuntuu vähän oudolta. Aluksi Justy kysyy selvennystä yhteen Jitachin lauseeseen, mutta saman viestin lopussa justy kuitenkin kuvailee kyseistä lausetta kovana tarpeena saada Halima epäilyttäväksi. Tuon toisen kohdan mukaan justy ei olisi pitänyt Jitachin sanomisia vähemmän epäilyttävinä, jos Jitachin perusteena olisi ollut mahdollinen pahisroolien arpominen. Tuntuu siltä, kuin aluksi justy ei olisi täysin varma lauseen merkityksestä ja katsoo, että tietyssä tilanteessa Jitachin ei ole niin epäilyttävä, mutta sitten päättääkin, että Jitachin lauseen merkityksen on täytynyt olla, että Jitachi haluaa "taistella sitä ajatusta vastaan, että Halima olisi valinnut hyviksen toiveissaan", ja että epäily ei missään nimessä voinut perustua arpomiseen.

TL: DR justy aluksi tunnustaa jitachin päätöksenteossa mahdollisen lieventevän tekijän, ja sitten kiistää sen täysin saman viestin aikana.

Muutenkin jokin ylemmässä tekstissä vaikuttaa väkiseltä. Miinan ottaminen mukaan, vaikka hänenkin viestiä en oikein kovaksi tarpeeksi luokittelisi. Ja koko arpomisargumentti vaikuttaa vähän minun korvaan vähän väkisin haetulta oikeutukselta jitachin äänestämiseen.

Miina kirjoitti:Joo justy. En epäilly halimaa, ehkä tuo oli vaan huvittunut kommentti omasta roolista (johon siis olen oikein tyytyväinen) ja se oli helppo yhdistää siihen violetin kommenttiin. Ihan vaan smalltalkkia kun siihen mulla pakonomainen tarve on. You know me


Kirjoitettua sarkasmia, oletan. Vai muuttuiko mieli aidosti?

++justy, voitko avata vähän ajatustenjuoksuasi?

Olisi myös varmaan hyvä saada aikaan laajempaa keskustelua, aika moni asia on liittynyt justy/Jitachiin. Ainakin Violetilta, Halimalta ja Marzzulta olisi kiva saada vähän viestiä.

Aelina, kun mietit "tota kuinka monta pahista pelissä on"- juttua, niin saitko pääteltyä siitä jotain/näitkö siinä jotain konkreettista hyötyä, vai teitko vaan muuten vaan?
Mursumus Walruski, the self-proclaimed walrus king
Avatar
Mursumus
Kyläläinen
 
Viestit: 63
Liittynyt: 23.05.2017 16:38:08

Re: Koiravideoita 1. päivä päättyy to 19.7. klo 22:00

ViestiKirjoittaja Aelina » 16.07.2018 14:02:54

Mursumus kirjoitti:Aelina, kun mietit "tota kuinka monta pahista pelissä on"- juttua, niin saitko pääteltyä siitä jotain/näitkö siinä jotain konkreettista hyötyä, vai teitko vaan muuten vaan?


Lähinnä jälkimmäistä. Jos nyt lasken oikein, ja kuvitellaan, että pelissä on 3 pahista. Muita tappajia ei olisi. Silloin aikaisimmillaan 3. päivänä olisi pakko napata pahis (jos laskupääni toimi). Jos siis oletetaan, että pahikset voittavat, kun hyviksiä ja pahiksia on sama määrä. En tiedä onko muita voittotapamahdollisuuksia pahiksille. Pahisten nappaamista tämä ei tosin auta, että sinänsä kyse oli vain pohdiskelusta ilman parempaa materiaalia.

Sori, mutta inhoan kirjoittaa puhelimella. :(
Avatar
Aelina
Kyläläinen
 
Viestit: 407
Liittynyt: 14.06.2018 12:18:04
Palkinnot: 1

Seuraava

Paluu Hautausmaa

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 0 vierailijaa