justy kirjoitti:justy kirjoitti:Meiziltä kuulisin mieluusti myös Zey-readin. Ehkä se tulee vielä, kun luen eteenpäin. Päivän alussa esittää vähän vasta-argumentteja / kysymyksiä liittyen Zeyn keissiin mua kohtaan, mutta ei näytä jatkavan sitä linjaa mihinkään. Olitko Meiz tyytyväinen Zeyn vastauksiin, tuntuuko hänen logiikkansa vedenpitävältä?
Tai oikeastaan, kuulisin mieluusti sulta yleisesti mitä mieltä olet pelaajista. Tuntuu, että olet tokan päivän lähinnä seurannut sivusta, ilman että readisi ovat kauheasti kehittyneet.
Pikaisena summarynä.
Zeyn peli vaikuttaa hyvin samanlaiselta mitä muistan hänen aiemmissa hyvispeleissään pelanneen. Esimerkkinä yhdessä pelissä olin hänen äänensä kohde koko ensimmäisen päivän, putosin siihen ja silti pidin häntä hyvispelaajana :D Vastaavasti tässä pelissä en saanut pahisfiilistä alkup. kuulusteluista itseäni kohtaan, enkä päivän jatkoistakaan. Toisena vahvemmista readeista on Äng, jo alleviivatuilla pointeilla. Halimasta jäänyt parempi fiilis , osittain sen takia että viestittely ollut melko rentoa ja pysynyt paremmin kärryillä mihin mielipiteet perustuvat. Ja osittain vaikuttaa sekin, ettei Halima lähtenyt täysillä takomaan päätä minun kanssa, vaikka pahiskena olisi ollut helppoa jatkaa mm. paritusta justy-meizistä. Ja nyt raynistakin tullut parempi fiilis ihan tuoreempien postien osalta, kun ei ole jumissa vain äng readinsa suhteen.
Marzzuusta en kyllä uskalla sanoa mitään vahvempaa, koska noin lyhyillä viesteillä puoli voi lopulta olla kumpi vain. Pistin muutaman aika tiukankin kysymyksen hänen suuntaan, joissa ei ainakaan lipsunut (suoraa verraten aiemman pelin kuningas-slippiin)
jeekaka vedellyt tämän päivän aika taka-alalla ja oon yllättynyt äänen panttaamisesta. Jotenkin muistelen ettei hän ennen olisi ollu mitenkään panttaileva äänestämisen suhteen. Jos flippaisit hyvikseksi niin alkupäivän instant kääntymisen sinua vastaan näkisin epäilyttävänä. Vähän sellaista kaveerausta myös Zeyn ja mm. horaan kanssa, minkä näkisin hyväksi taktiikaksi hänen pahispelilleenkin.
Ja lopuksi, Horaasta jäänyt aika mauton kuva, viesteissä on kyllä asiaa mutta mitään vahvempaa hyvisfiilistä ei ole päässyt syntymään. Edellinen häviöni oli pahis-horaanekolle ja täyttä asiaa tuli sielläkin pitkien listojen muodossa. Mun silmään kommentointi sinun suuntaan oli puolihaalealla tasolla, että luultavasti lähden horaan perään jos flippaat pahikseksi.
