Rotta, kuolonsyöjä ja lavastaja SM2018 loppu, hyvikset vei!

Re: Rotta, kuolonsyöjä ja lavastaja SM2018 loppu, hyvikset v

ViestiKirjoittaja justy » 13.10.2018 12:12:41

Katsomossa jo tämän sanoinkin, mutta vielä tänne SM-ketjuun: kiitos kaikille laadukkaasta pelistä. Oli hauska päästä pelaamaan uusien tuttavuuksien, hetken Kylästä poissaolleiden, ja tuttujen kyläläisten kanssa näin korkeatempoisessa pelissä.

Pahisten pelille viimeinen niitti oli, etten minä eikä kai Lauchuokaan tajunnut että roolinlukitsija jo yksin riittää todennäköisesti ratkaisemaan pelin kyläläisille. D2 taktiikkamme olikin yrittää estää mun kuolema ja löytää ennustaja. Ajattelimme, että Lauchuolla olisi vielä mahdollisuudet (joskin hyvin, hyvin, hyvin pienet sellaiset), jos saadaan ennustaja alas. Varmaan jos oltaisi tajuttu että pelkästään onnistunut blokki (onnistunut = blokki johonkin muuhun kuin yötappoon) riittää siihen että peli on ohi, olisin pyytänyt Lauchuota tulemaan äänestämään Tubea, vaikka se olisi samalla romuttanut hänen suojansa. Käsi pystyyn virheen merkiksi, oon aina ollut laiska pohtimaan pelimekaanisia kiemuroita.

Toivottavasti monet teistä ekaa kertaa Kylässä pelanneista päättävät tulla kokeilemaan jotain toistakin peliä täällä. Pelien tempo on paljon tätä peliä hitaampi (ja pelityyli paljon, paljon rennompi kuin monilla ison maailman foorumeilla), mutta ne ovat ehdottomasti kokeilemisen arvoisia. Ja toivottavasti nähdään myös kylästä hetken poissaolleita (Xatalos, rayn, Tingle nyt ainakin) myös taas täällä pelaamassa.


@Ustegius (tai pelinjohto): kenet tutkit ekana yönä? Tapposi perustui merkittävältä osin siihen että Awa ajatteli sun tarkastaneen hänet.

//Xata kyselikin samaa.
Avatar
justy
Mafioso
 
Viestit: 1580
Liittynyt: 24.05.2016 14:34:33
Palkinnot: 12

Re: Rotta, kuolonsyöjä ja lavastaja SM2018 loppu, hyvikset v

ViestiKirjoittaja Tube » 13.10.2018 12:18:13

N2 kiinnostaa myös, vaikka sillä ei väliä ollutkaan.
Avatar
Tube
Kyläläinen
 
Viestit: 106
Liittynyt: 23.09.2018 10:44:48
Paikkakunta: Turku
Kotiyhteisö: Resetti.net
Palkinnot: 1

Re: Rotta, kuolonsyöjä ja lavastaja SM2018 loppu, hyvikset v

ViestiKirjoittaja Zey » 13.10.2018 12:18:31

Muakin kiinnostais ja samoin kenet Ustegius ois toisena yönä kattonut.

//justy. Joo, oli hauskaa pelata kaikkien kanssa, vaikka tää pelin aktiivisuus tulikin puskista enkä ollut lainkaan varautunut. :D Oli kiva päästä kokeilemaan näin aktiivista peliä, vaikka seuraavissa peleissä taidankin olla tyytyväinen siihen, että peli ei ihan kaikkea aikaa vie. :P

//Tube esittämään samaa pyyntöä. :D
Uskomattoman hykerryttävän tyrmistyttävä.
Avatar
Zey
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1440
Liittynyt: 01.11.2013 22:46:23
Paikkakunta: Turku
Kotiyhteisö: Kylä
Palkinnot: 16

Re: Rotta, kuolonsyöjä ja lavastaja SM2018 loppu, hyvikset v

ViestiKirjoittaja justy » 13.10.2018 12:22:59

Mä tykkään näistä SM-peleistä kun pääsee pelaamaan ison postimäärän peliä suomeksi - ei mee niin paljoa energiaa siihen että yrittää ymmärtää mitä toinen sanoo, tai miten ilmaisisi omat ajatuksensa englanniksi.

Mutta kyllä mä tykkään hiljaisemmista peleistäkin, niitä ehtii paremmin pelata työn ohessa. Mutta nyt ärsyttää, kun mulla alkoi just viikon loma, eikä oo enää pelattavaa. :D
Avatar
justy
Mafioso
 
Viestit: 1580
Liittynyt: 24.05.2016 14:34:33
Palkinnot: 12

Re: Rotta, kuolonsyöjä ja lavastaja SM2018 loppu, hyvikset v

ViestiKirjoittaja justy » 13.10.2018 12:26:57

Yks juttu vielä, sit lopetan spämmäämisen:

Jos teillä muissa yhteisöissä on alkamassa pelejä, tulisin mielelläni kokeilemaan pelaamista vieraananne. Kuten Cameron sanoi, yks tän SM-pelin päätavoitteista on tuoda pelaajia yhteen ja mahdollistaa juonareiden pelaamista suomeksi eri tahoilla.
Avatar
justy
Mafioso
 
Viestit: 1580
Liittynyt: 24.05.2016 14:34:33
Palkinnot: 12

Re: Rotta, kuolonsyöjä ja lavastaja SM2018 loppu, hyvikset v

ViestiKirjoittaja Niacin » 13.10.2018 12:28:21

Ennustaja ennusti N1 Haliman ja N2 Zeyn. Muut yönimet tais ollakin jo täällä selvillä.
Avatar
Niacin
Kyläläinen
 
Viestit: 558
Liittynyt: 03.07.2017 08:49:32
Palkinnot: 4

Re: Rotta, kuolonsyöjä ja lavastaja SM2018 loppu, hyvikset v

ViestiKirjoittaja Zey » 13.10.2018 12:30:39

Oo, mun luona onkin 2. yönä kunnolla rampattu. :D
Uskomattoman hykerryttävän tyrmistyttävä.
Avatar
Zey
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1440
Liittynyt: 01.11.2013 22:46:23
Paikkakunta: Turku
Kotiyhteisö: Kylä
Palkinnot: 16

Re: Rotta, kuolonsyöjä ja lavastaja SM2018 loppu, hyvikset v

ViestiKirjoittaja Meiz » 13.10.2018 12:33:54

justy kirjoitti:Jos teillä muissa yhteisöissä on alkamassa pelejä, tulisin mielelläni kokeilemaan pelaamista vieraananne. Kuten Cameron sanoi, yks tän SM-pelin päätavoitteista on tuoda pelaajia yhteen ja mahdollistaa juonareiden pelaamista suomeksi eri tahoilla.

Niin miksipä ei, voisi ihan hyvin käydä testaamassa peliä suomeksi Kylän ulkopuolellakin :]

Vaikka erikoisrooleilla olikin iso merkitys tässä pelissä, ekan ja tokan päivän lynkkaukset hoituivat hyvällä peruspelillä hyvisten puolelta. Itselle jäi erittäin hyvä fiilis koko pelistä :]
Avatar
Meiz
Kyläläinen
 
Viestit: 659
Liittynyt: 16.11.2013 09:33:02
Kotiyhteisö: Kylä
Palkinnot: 4

Re: Rotta, kuolonsyöjä ja lavastaja SM2018 loppu, hyvikset v

ViestiKirjoittaja Cameron » 13.10.2018 12:34:01

Yönimet

1. Yö
Pahikset: Meiz
Roolinlukitsija: (Pyramidi, eikun Halima, eikun) Tube
Ystävystyjä: Halima
Ennustaja: Halima

2. Yö
Pahikset: Ustegius
Roolinlukitsija: Zey
Ennustaja: Zey
- There will come a time when you have a chance to do the right thing.
- I love those moments! I like to wave at them as they pass by.
Avatar
Cameron
Mafioso
 
Viestit: 700
Liittynyt: 08.03.2016 11:38:51
Kotiyhteisö: Kylä
Palkinnot: 6

Re: Rotta, kuolonsyöjä ja lavastaja SM2018 loppu, hyvikset v

ViestiKirjoittaja justy » 13.10.2018 12:39:45

Meiz kirjoitti:
justy kirjoitti:
Vaikka erikoisrooleilla olikin iso merkitys tässä pelissä, ekan ja tokan päivän lynkkaukset hoituivat hyvällä peruspelillä hyvisten puolelta. Itselle jäi erittäin hyvä fiilis koko pelistä :]


Täsmälleen näin. Tää ois vaatinut rooleista huolimatta pahiksilla peliä, johon meidän eväät eivät riittäneet tätä hyvistiimiä vastaan tällä kertaa.
Avatar
justy
Mafioso
 
Viestit: 1580
Liittynyt: 24.05.2016 14:34:33
Palkinnot: 12

Re: Rotta, kuolonsyöjä ja lavastaja SM2018 loppu, hyvikset v

ViestiKirjoittaja Pyramidi » 13.10.2018 12:40:17

Kiitos pelistä kaikille. Toivottavasti muillekin jäi hyvä fiilis pelistä kuten itselleni.

Minua vain kovasti kiinnostaa yksi asia. Aelina, mitä tapahtui tuon ensimmäisen päivän lopussa? Periaatteessa luovutat ensin ja sitten teet fakeclaimin ei ole ehkä se paras järjestys.

Taisi olla onnekasta minun kannalle, että Meiz kuoli ensimmäisenä yönä ottaen huomioon hänen sen hetkiset pahisreadinsa. Meiz, olisitko aloittanut toisena päivänä minun grillaamisen vai etsinyt pahiksia readisi ulkopuolelta?

Xatalos, vaihdoitko ensimmäisen yön nimeäsi oikeasti kolme kertaa?

Pelin tasapainosta sanoisin, että liikavahvat hyvisroolit tässä. Varsinkin ennustaja ja ystävystyjä samassa pelissä vaan antaa niin paljon ilmaista infoa hyviksille, vaikka yönimet menivät samaan osoitteeseen.

/justy
Pyramidi
Kyläläinen
 
Viestit: 84
Liittynyt: 13.11.2014 11:14:22
Kotiyhteisö: Kylä
Palkinnot: 2

Re: Rotta, kuolonsyöjä ja lavastaja SM2018 loppu, hyvikset v

ViestiKirjoittaja Lauchuo » 13.10.2018 12:42:12

justy kirjoitti:Yks juttu vielä, sit lopetan spämmäämisen:

Jos teillä muissa yhteisöissä on alkamassa pelejä, tulisin mielelläni kokeilemaan pelaamista vieraananne. Kuten Cameron sanoi, yks tän SM-pelin päätavoitteista on tuoda pelaajia yhteen ja mahdollistaa juonareiden pelaamista suomeksi eri tahoilla.

Finfanfunissa on alkamassa yötön deadline-peli, jossa vain yhdellä hyviksellä on vaikuttava ääni, joka lopettaa pelipäivän heti. Pelipäivän kesto korkeintaan 2 irl-vuorokautta, äänestävä hyvis saa päättää päivän milloin haluaa. Laitan varmaan tänään ilmotopan pystyyn siellä. Jos ei ehdi tähän peliin mukaan niin tän jälkeen ois vissiinkin ToS-juonarin vuoro :)
Avatar
Lauchuo
Kyläläinen
 
Viestit: 255
Liittynyt: 12.10.2017 18:35:37
Kotiyhteisö: FinFanFun
Palkinnot: 2

Re: Rotta, kuolonsyöjä ja lavastaja SM2018 loppu, hyvikset v

ViestiKirjoittaja Aelina » 13.10.2018 12:45:00

Mun ei ollut tarkoitus tehdä fakeclaimia. Luovutin, Awaclus lähetti viestin ja kehotti tekemään sen. Tiesin kyllä, että siinä vaiheessa vaikutusta ei enää ollut. :D Eli lähinnä sekoitin peliä ja toivoin Awaclusin äänestävän mua, koska aloin näyttää epäilyttävämmältä.
Avatar
Aelina
Kyläläinen
 
Viestit: 408
Liittynyt: 14.06.2018 12:18:04
Palkinnot: 1

Re: Rotta, kuolonsyöjä ja lavastaja SM2018 loppu, hyvikset v

ViestiKirjoittaja justy » 13.10.2018 12:49:37

Lauchuo kirjoitti:
justy kirjoitti:Yks juttu vielä, sit lopetan spämmäämisen:

Jos teillä muissa yhteisöissä on alkamassa pelejä, tulisin mielelläni kokeilemaan pelaamista vieraananne. Kuten Cameron sanoi, yks tän SM-pelin päätavoitteista on tuoda pelaajia yhteen ja mahdollistaa juonareiden pelaamista suomeksi eri tahoilla.

Finfanfunissa on alkamassa yötön deadline-peli, jossa vain yhdellä hyviksellä on vaikuttava ääni, joka lopettaa pelipäivän heti. Pelipäivän kesto korkeintaan 2 irl-vuorokautta, äänestävä hyvis saa päättää päivän milloin haluaa. Laitan varmaan tänään ilmotopan pystyyn siellä. Jos ei ehdi tähän peliin mukaan niin tän jälkeen ois vissiinkin ToS-juonarin vuoro :)


Kuulostaa hyvältä, nyt ois erinomaisesti aikaa pelata. Käynpä tänään tai huomenna rekkaamassa sinne ja etsimässä ilmoketjun. Jos en löydä, laitan sulle viestiä.
Avatar
justy
Mafioso
 
Viestit: 1580
Liittynyt: 24.05.2016 14:34:33
Palkinnot: 12

Re: Rotta, kuolonsyöjä ja lavastaja SM2018 loppu, hyvikset v

ViestiKirjoittaja Mus » 13.10.2018 12:57:45

Pahikset olisivay tarvinneet paremmat counterit hyvisten erikoishahmoille varmaan.
Eläkkeellä - Käyn kuitenkin välillä tarkistamassa mitä Kylään kuuluu :-).
Pelan nykyään Englnninkielisellä foorumilla.
Avatar
Mus
Kyläläinen
 
Viestit: 328
Liittynyt: 01.11.2013 21:34:51
Paikkakunta: Espoo
Kotiyhteisö: ResetEra
Palkinnot: 17

Re: Rotta, kuolonsyöjä ja lavastaja SM2018 loppu, hyvikset v

ViestiKirjoittaja Meiz » 13.10.2018 13:02:41

Pyramidi kirjoitti:Taisi olla onnekasta minun kannalle, että Meiz kuoli ensimmäisenä yönä ottaen huomioon hänen sen hetkiset pahisreadinsa. Meiz, olisitko aloittanut toisena päivänä minun grillaamisen vai etsinyt pahiksia readisi ulkopuolelta?

Varauduin yökuolemaan sen verran, etten lukenut ketjua yön aikana ja nuo pahisheitot katsomon puolella olivat tosi hataralta mutu - pohjalta. Täysin mahdotonta sanoa miten olisin 2 päivän pelannut jos olisin ollut elossa, ja olisitko vakuuttanut hyvisroolilla. Tulee aika vähän selailtua ajatuksen kanssa viestejä jos en ole pelissä mukana.
Avatar
Meiz
Kyläläinen
 
Viestit: 659
Liittynyt: 16.11.2013 09:33:02
Kotiyhteisö: Kylä
Palkinnot: 4

Re: Rotta, kuolonsyöjä ja lavastaja SM2018 loppu, hyvikset v

ViestiKirjoittaja Cameron » 13.10.2018 13:15:16

Neljä on jo antanut äänensä :) Käykäähän loputkin antamassa äänenne niin saadaan mitalit jakoon! :)
- There will come a time when you have a chance to do the right thing.
- I love those moments! I like to wave at them as they pass by.
Avatar
Cameron
Mafioso
 
Viestit: 700
Liittynyt: 08.03.2016 11:38:51
Kotiyhteisö: Kylä
Palkinnot: 6

Re: Rotta, kuolonsyöjä ja lavastaja SM2018 loppu, hyvikset v

ViestiKirjoittaja Xatalos » 13.10.2018 13:18:16

Cameron kirjoitti:Yönimet

1. Yö
Pahikset: Meiz
Roolinlukitsija: (Pyramidi, eikun Halima, eikun) Tube
Ystävystyjä: Halima
Ennustaja: Halima

2. Yö
Pahikset: Ustegius
Roolinlukitsija: Zey
Ennustaja: Zey


Ahaa.. no onneksi ennustajan toimet olivat käytännössä merkityksettömiä (muiden roolien yhteisvaikutuksesta) niin onnistunut tappo ei oikein haitannut mitään :P

Olin tosiaan hyvin epävarma ekan yön kohteesta. Olisi pitänyt vielä tehdä kolmaskin vaihto eli johonkuhun täysin epäilysten ulkopuolella olleeseen (harkitsin mm. Ebsuli, Tingle, Pyramidi, Keturin vielä). Se olisi hyödyttänyt enemmän.
TL (Team Liquid) Mafia
- aina oikeassa, paitsi aina väärässä raynpelikoneet:n suhteen
Avatar
Xatalos
Kyläläinen
 
Viestit: 824
Liittynyt: 09.08.2017 20:13:32
Palkinnot: 3

Re: Rotta, kuolonsyöjä ja lavastaja SM2018 loppu, hyvikset v

ViestiKirjoittaja Xatalos » 13.10.2018 13:24:28

Ihmettelen kyllä miksi Ustegius ”tuhlasi” N2-toimensa. No, ei sillä loppujen lopuksi ollut väliä..
TL (Team Liquid) Mafia
- aina oikeassa, paitsi aina väärässä raynpelikoneet:n suhteen
Avatar
Xatalos
Kyläläinen
 
Viestit: 824
Liittynyt: 09.08.2017 20:13:32
Palkinnot: 3

Re: Rotta, kuolonsyöjä ja lavastaja SM2018 loppu, hyvikset v

ViestiKirjoittaja Zey » 13.10.2018 13:36:11

Mä vaan olin niin pahismainen, ettei yks lukitus riitä. ;)
Uskomattoman hykerryttävän tyrmistyttävä.
Avatar
Zey
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1440
Liittynyt: 01.11.2013 22:46:23
Paikkakunta: Turku
Kotiyhteisö: Kylä
Palkinnot: 16

Re: Rotta, kuolonsyöjä ja lavastaja SM2018 loppu, hyvikset v

ViestiKirjoittaja Tube » 13.10.2018 15:13:46

Ehkä se pelkäsi, että pahikset jättävät yötapon tekemättä --> Zey nähdään pahiksena.
Avatar
Tube
Kyläläinen
 
Viestit: 106
Liittynyt: 23.09.2018 10:44:48
Paikkakunta: Turku
Kotiyhteisö: Resetti.net
Palkinnot: 1

Re: Rotta, kuolonsyöjä ja lavastaja SM2018 3.Pv15.10. klo21

ViestiKirjoittaja Halima » 14.10.2018 20:08:11

Xatalos kirjoitti:Halima: olisi kyllä hyvä kuulla myös sinulta anteeksi, koska kutsuit minua "koulukiusaajaksi" kun "ajoin Awaclusin pelistä" ja olin "täysin empatiakyvytön", vaikka tosiasiassa se olikin vain sääntöjen harmaalla rajalla kikkailua/hyväksikäyttöä eikä mikään tunteellinen pakon edessä poistuminen kuten ajattelin........... Minua nimittäin oikeasti on koulukiusattu ja vaivasi melko paljon se että noin kevyesti kutsuit minua koulukiusaajaksi, vaikka en edes oikeasti mitään pahaa tehnyt Awaclusille, ja tuo pelistä häipyminenkin oli taktista eikä oikeasti mitenkään syytäni.

Anteeksi koulukiusaajavertauksestani. Minuakin on koulukiusattu ja tiedän mitä se on. Tässä pelissä on ollut aika tylyä kohtelua moneltakin pelaajalta moneen eri suuntaan, ja sä et taida olla pahin. Mulle vaan otti silmään se kun sä olit "tyytyväinen", kun Awaclus tipahti pelistä. Ok nyt kun on ilmi, että hän tipahti siksi että hiitti lähtisi slotilta, eikä siis ainakaan täysin sen takia että sortui painostuksen alla, se ei ole enää yhtä paha. Mutta silti, miten voit olla tyytyväinen siitä, että pelaaja tiputtautuu pois pelistä? Nojoo, anteeksi joka tapauksessa siitä koulukiusauskommentista, ei tuo koulukiusausta ollut.

Mun mielestä peli oli tosi korkeatasoinen ja pääosin tosi kiva. Muutamilla pelaajilla meni vähän liian pitkälle henkilökohtaisuuksiin kommentoinnit, mutta kaikkien kanssa pelaan mieluusti jatkossakin. Toivon, että monet jäävät Kylään kokeilemaan muitakin pelejä, missä ei tosiaan pelata näin verenmaku suussa. :)

Niin ja anteeksi, olen hidas antamaan pisteitäni. Nyt olen vihdoin päässyt koneen ääreen todella kiireisen viikonlopun jälkeen, mutta haluan lukea uudestaan vielä toisen pelipäivän, kun en muista kuka teki mitäkin. Koittakaa kestää! :D
Avatar
Halima
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1339
Liittynyt: 22.02.2016 20:02:26
Kotiyhteisö: Kylä
Palkinnot: 13

Re: Rotta, kuolonsyöjä ja lavastaja SM2018 loppu, hyvikset v

ViestiKirjoittaja Xatalos » 14.10.2018 21:32:26

En siis ollut iloinen siitä itsessään, että Awaclus lähti pelistä, vaan siitä, että oma pelinautintoni lisääntyi huomattavasti (ei enää energiaa Awaclus-juttuihin) ja siitä, että voittomahdollisuudet paranivat tuntuvasti (jos Awaclus olisi ollut hyvis, olisi mennyt hukkaan lynkkaus, koska Awaclus oli pakko lynkata pois voiton tieltä, mistä hyvikset olivat aika yksimielisesti samaa mieltä). Olisin valehdellut, jos näiden asioiden takia ensimmäinen reaktioni ei olisi ollut helpotus. En kuitenkaan missään vaiheessa tykännyt Awaclusin pelistä poistumisesta itsessään, etenkin jos siihen olisi liittynyt negatiivisia tunteita pelistä hänellä (mistä ei pahis-chatin perusteella nyt kuitenkaan ollut kyse, vaan rationaalisesta siirrosta pahisten selviämisen helpottamiseksi). En mitään pahaa toivonut Awaclusille tuolla kommentilla. Etenkin nyt kun paljastui pahikseksi, oli se ihan loogista toimintaa lopulta ärsyttää ja "tiltata" muita pelaajia pelaamaan epäoptimaalisesti. Ei ehkä nautinnollisin pelityyli olla vastassa, mutta toisaalta ei se nyt niin erityisen huonokaan idea ole - en olisi ollut yhtään ärtynyt, jos Awaclus olisi esim. ollut kanssani pahistiimissä, koska selvästi Awaclusin peli monin tavoin haittasi hyvisten peliä. En nyt tiedä, onko kuitenkaan väärin tuntea jotain positiivisia tuntemuksia siitä, että tilanteesta pääsi eroon. Mielestäni ainakin Keturin, Tube ja rayn sanoivat merkittävästi "ilkeämpiä" (todella lainausmerkeissä, koska olivat ne kuitenkin faktaa periaatteessa) asioita Awaclusin pelistä, ja siksikin vähän hämmästyin kun aloit vain minua haukkumaan tilanteen jälkeen..
TL (Team Liquid) Mafia
- aina oikeassa, paitsi aina väärässä raynpelikoneet:n suhteen
Avatar
Xatalos
Kyläläinen
 
Viestit: 824
Liittynyt: 09.08.2017 20:13:32
Palkinnot: 3

Re: Rotta, kuolonsyöjä ja lavastaja SM2018 loppu, hyvikset v

ViestiKirjoittaja Xatalos » 14.10.2018 21:35:02

Nojoo, mutta turha kai siitä enää väitellä. Peli on ohi ja oli se kuitenkin pääosin hauskaa, vaikka Awaclusin suhteen pelissä olikin pieniä... ongelmia keskustelun tasossa.
TL (Team Liquid) Mafia
- aina oikeassa, paitsi aina väärässä raynpelikoneet:n suhteen
Avatar
Xatalos
Kyläläinen
 
Viestit: 824
Liittynyt: 09.08.2017 20:13:32
Palkinnot: 3

Re: Rotta, kuolonsyöjä ja lavastaja SM2018 loppu, hyvikset v

ViestiKirjoittaja Niacin » 14.10.2018 22:35:13

Haluaisin vielä hoksauttaa ettei me täällä foorumilla voida aina tietää kaikkea mitä siellä ruudun takana toisten pään sisällä liikkuu. Ei voida vetää jonkun pahischatin sisällön perusteella johtopäätöksiä, etteikö Awaclus olis välttämättä pahoittanut mieltään, vaikkei siitä muille puhuiskaan. Kuulostaa minusta vähän kurjalta että täällä nyt peruutellaan pahoitteluita asiasta tuon takia, vaikka aiemmin moni myönsi itsekin mennensä tuohduksissaan liian pitkälle. :/ Joten koitetaanhan jatkossa pelata niin mukavasti, ettei tarvi edes miettiä onko joku mahdollisesti pudottautu tunnesyistä vaiko ei. :)
Avatar
Niacin
Kyläläinen
 
Viestit: 558
Liittynyt: 03.07.2017 08:49:32
Palkinnot: 4

Re: Rotta, kuolonsyöjä ja lavastaja SM2018 loppu, hyvikset v

ViestiKirjoittaja Keturin » 14.10.2018 23:02:13

Kyllä mua ainaki harmittaa oma käytös ja olen siitä pahoillani edelleen vaikka Awa olikin pahis ja vaikka tekikin ihan selkeästi laskelmoidun perääntymisen hiitin vähentämiseks.
Avatar
Keturin
Kyläläinen
 
Viestit: 287
Liittynyt: 27.08.2018 22:37:01
Palkinnot: 1

Re: Rotta, kuolonsyöjä ja lavastaja SM2018 loppu, hyvikset v

ViestiKirjoittaja Xatalos » 14.10.2018 23:53:38

No, joo. Vaikea tietää mitä Awaclus lopulta näistä ajatteli. En mielestäni mennyt kuitenkaan liian pitkälle hänen ollessaan paikalla (ainakaan ottaen huomioon että hän oli pahis joten pitäisi sietää painetta pelityylistä!). Toisaalta hänen poistuttuaan kommentti "olen tyytyväinen lähdöstä" voi kieltämättä kuulostaa pahalta, jos sen ajattelee niin, että halusin hänestä eroon henkilönä. Siitä ei kuitenkaan ollut kyse, vaan tosiaan siitä, että olin helpottunut peliympäristön paranemisesta hyviksille tässä pelissä - ei siitä, että Awaclusin olisi hyvä pysyä poissa tulevaisuudessa tms. Voisi ajatella samoin kuin niin, että olin helpottunut kun Aelina/justy olivat pahiksia ja saimme heidät lynkattua - en kuitenkaan sen pidemmälle mitään negatiivista ajatellut heistä, vaan peliin kuuluu että syytetään, lynkataan jne.

Siitä olen samaa mieltä että menee liian pitkälle jos kutsuu toista pelaajaa kirosanoilla tai muuten henkilökohtaisilla haukuilla. Ihan hyvä että noita pahimpia juttuja sensuroitiin ketjusta.
TL (Team Liquid) Mafia
- aina oikeassa, paitsi aina väärässä raynpelikoneet:n suhteen
Avatar
Xatalos
Kyläläinen
 
Viestit: 824
Liittynyt: 09.08.2017 20:13:32
Palkinnot: 3

Re: Rotta, kuolonsyöjä ja lavastaja SM2018 loppu, hyvikset v

ViestiKirjoittaja Tube » 16.10.2018 14:37:15

Awaclus on todennäköisesti hyvä tyyppi ja pahischatin lukeminen loi sellaisen olon, että hän pystyy keskustelemaan järkevästi ja olemaan mukavaa seuraa. En kuitenkaan kokenut Awan tavan pelata olevan mukavaa. Awaclus pääsi ihon alle ja että epäonnistuin kertomaan näkökantani sillä tavalla, ettei sitä voisi ajatella hänen henkilönsä kritisoimisena. Pyydän anteeksi ensinnäkin Awaclukselta sitä, että sanoin ilkeästi, ja toiseksi kaikilta peliin osallistuneilta ja sitä lukeneilta, joille jäi minun viesteistäni huono maku suuhun. Pyrin jatkossa miettimään omaa käytöstäni ja toimimaan siten, että tarkoitukseni välittyisi paremmin ilman mahdollisuutta muihin tulkintoihin.
Avatar
Tube
Kyläläinen
 
Viestit: 106
Liittynyt: 23.09.2018 10:44:48
Paikkakunta: Turku
Kotiyhteisö: Resetti.net
Palkinnot: 1

Re: Rotta, kuolonsyöjä ja lavastaja SM2018 loppu, hyvikset v

ViestiKirjoittaja Awaclus » 17.10.2018 20:58:12

Selitänpä sitten myös oman kantani tähän peliin.

Ensiksikin, en ottanut kenenkään kritiikkiä pelityylistäni henkilökohtaisesti. Kun lähetin esimerkkipelejä Dominion Strategystä, valitsin tahallaan sellaisen pelin, jossa hyviksenä pelasin huonosti, ja pyrin muutenkin antamaan itsestäni mahdollisimman paljon sellaista kuvaa, että pelaan hyviksenä huonosti, jotta olisi uskottavaa, että olen hyvis, joka pelaa huonosti. Jos olisin lähettänyt sen sijaan esimerkin siitä, miten pelaan hyviksenä hyvin, olisi ollut ilmiselvää, että olin tässä pelissä pahis, koska on valitettavasti totta, että en osaa jäljitellä sitä pahiksena. Sinänsä hieman harmittaa, jos joku nyt rakentaa käsityksensä minusta tämän pelin ja linkkaamani huonosti pelatun hyvispelin perusteella, mutta harmittaisi enemmän, jos olisin asettanut oman egoni tiimini voiton edelle.

Toiseksi, on totta, että olin D2 hyvinkin turhautunut koko peliin. Se ei johtunut kenenkään kritiikistä minua kohtaan, vaan siitä, että hyvikset olivat osittain hyvispainotteisen setupin ja osittain hyvin pelaamansa alkupelin takia siinä pisteessä, että meininki alkoi muistuttaa sitä, kun Magic: the Gatheringissa pelin jälkeen voittaja alkaa esitellä kaikkia hyviä käsikortteja, jotka häneltä olisi vielä löytynyt:

Xatalos kirjoitti:meillä on tällä hetkellä hyvin varaa tehdä se vaikka olisi hyvis.


En tiedä, olisinko voinut välttää lynkatuksi tulemisen, jos olisin antanut kaikkeni, mutta ei tuntunut kovin mielekkäältä lähteä yrittämään, koska uskoin, että slottini olisi suoritukseni jälkeen ihan hyvässä pisteessä, kunhan tilalleni saataisiin joku, jota ei lynkattaisi ihan vain varmuuden varalta. Siispä tein ratkaisun, joka nähdäkseni oli tiimini voiton kannalta paras ratkaisu, ja droppasin. Se oli myös minun henkilökohtaisen elämäni kannalta ihan hyvä ratkaisu, koska se antoi minulle huomattavan paljon aikaa ja mielenrauhaa terveellisempiin asioihin, esim. nukkumiseen, mutta se oli totta puhuen toissijaista, ja olisin silti jatkanut peliä, jos olisin uskonut pystyväni sen tiimilleni voittamaan.

Minun puolestani kuka tahansa teistä on tervetullut Dominion Strategyyn pelaamaan Mafiaa, jos englannin kieli ei ole este.
Avatar
Awaclus
Kyläläinen
 
Viestit: 156
Liittynyt: 22.09.2018 11:56:56
Kotiyhteisö: Dominion Strategy

Re: Rotta, kuolonsyöjä ja lavastaja SM2018 loppu, hyvikset v

ViestiKirjoittaja raynpelikoneet » 17.10.2018 22:28:58

Ei Awan tavassa pelata ollut mitän vikaa. Mutta jos se ei toimi niin silloin ei vedetä strategista modkilliä vaan kärsitään seuraukset siitä itselle (ja tiimille). Mu a ei koskaan ärsyttänyt Awan tapa pleata, mutta kun näin pahischatin niin rupes huutamaan punasta ja aika pirun kovaa... Koska tuo on aivan hanurista. Et voi pelata tyylillä X ja kun se ei toimi sanoa että "no pannaan sitten joku muu mun tilalle niin se voi "pelastaa" tilanteen". Ei tämä peli niin toimi, ja valitettavasti multa meni maku koko tähän tän vuoden peliin sen jälkeen kun (ironisesti) peli oli jo loppu, kun vielä Lauchuokin rupes jauhaan jotain ihme poopoota. Ja vielä justykään -- modena!! - ei "osannut kertoa" että ei noin tehdä??? For real? Propsit Aelinalle hyvästä yrityksestä, sä sentään pelasit mafiaa. <3

Toki jos haluatte pelata pelejä jossa jos tuntuu siltä ettei voi voittaa tai whatever, niin saa vaan quitata koska "jos joku muu voiskin voittaa mun tilalla", niin pelatkaa sitten. Mun mielestä toi on isoin offense ikinä, varsinkin jos pelataan jotain mestaruuspeliä. Miks jengi hyväksyy tollasta pelleilyä?
Out of order
Avatar
raynpelikoneet
Kyläläinen
 
Viestit: 1338
Liittynyt: 08.08.2017 09:37:10
Paikkakunta: Vaasa
Kotiyhteisö: TL Mafia
Palkinnot: 7

EdellinenSeuraava

Paluu Juonittelun SM 2018 finaali

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa