Rotta, kuolonsyöjä ja lavastaja SM2018 loppu, hyvikset vei!

Re: Rotta, kuolonsyöjä ja lavastaja - SM 2018

ViestiKirjoittaja Aelina » 01.10.2018 20:41:37

Halima on aina pahis. :D (Toivottavasti saat uuden työpaikan pian!)

Joo, äänestäminen kannattaa kyllä joka tilanteessa. Jos ei äänestä, ei vaikuta pudotukseen, eivätkä muut saa pelaajasta mitään selkoa.

Ystävystyjän käyttäminen ennustajana olisi kyllä hyvä juttu, kunhan siihen keksisi jonkun järkevän taktiikan. Aina on vaarana, että ystävystyjä osuu erikoiseen, mikä sitten julistetaan täällä. En osaa sanoa, miten ystävystyjää voisi käyttää enemmän hyödyksi. En tiedä olisiko ihan tyhmää, että johonkin vapaaehtoiseen (mieluiten epäilyksen alla olevaan) kohdistettaisiin ystävystyjän voima, jolloin saataisiin varma hyvis. Tällöin (kuten Zey sanoi) lavastaja ei pääse vaikuttamaan, ja saataisiin epäilyttävästä hyvis. Iso miinuspuolihan on, että pahiksetkin tietäisi kohteen. Toisaalta pelin alussa ehkä ystävystyjän ystävä (onko molemmat tässä vaiheessa vapaamuurareita, vai enkö nyt ymmärrä?) ei olisi pahiksille se tärkein kohde. Toisaalta taas voi miettiä, onko kuitenkin järkevää mennä hakuammunnalla ja saada sillä tavalla varma hyvis. Suosittelen ystävystyjää miettimään tätä. Musta tuntuu, että tämä vapaaehtois-juttu ei toimisi käytännössä, vaikka olisikin hieno tapa todistaa pelaaja hyvikseksi/pahikseksi. Roolinlukitsija vaikuttaa tosi hyödylliseltä, mutta vaarallinen myös hyvisten erikoisille. Ennustajan voimaa haittaa lavastaja, mutta toisaalta ehkä osuminen ainakin pelin alkuun on epätodennäköistä.

Awaclus pistää nyt ihan ekana silmään heittelemällä ääniä minne sattuu.

//Zey, Meiz, Awaclus
Avatar
Aelina
Kyläläinen
 
Viestit: 874
Liittynyt: 14.06.2018 12:18:04
Palkinnot: 1

Re: Rotta, kuolonsyöjä ja lavastaja - SM 2018

ViestiKirjoittaja Aelina » 01.10.2018 20:51:18

Awaclus kirjoitti:
Aelina kirjoitti:Ystävystyjän käyttäminen ennustajana olisi kyllä hyvä juttu, kunhan siihen keksisi jonkun järkevän taktiikan. Aina on vaarana, että ystävystyjä osuu erikoiseen, mikä sitten julistetaan täällä. En osaa sanoa, miten ystävystyjää voisi käyttää enemmän hyödyksi. En tiedä olisiko ihan tyhmää, että johonkin vapaaehtoiseen (mieluiten epäilyksen alla olevaan) kohdistettaisiin ystävystyjän voima, jolloin saataisiin varma hyvis. Tällöin (kuten Zey sanoi) lavastaja ei pääse vaikuttamaan, ja saataisiin epäilyttävästä hyvis.


Muissa uutisissa, tää on itse asiassa ihan järkevä ajatus. Hakuammunnalla ei tiedä, osuuko epäonnistunut yritys pahikseen vai hyvisten rooliin.

Siltä kannaltahan tämä olisi ihan hyvä, ettei vahingossa osu erikoishyvikseeen, mutta vapaaehtoinen on myös hyvä kohde pahiksille, mikä mua tässä koko hommassa mietityttää.
Avatar
Aelina
Kyläläinen
 
Viestit: 874
Liittynyt: 14.06.2018 12:18:04
Palkinnot: 1

Re: Rotta, kuolonsyöjä ja lavastaja - SM 2018

ViestiKirjoittaja Aelina » 01.10.2018 21:01:06

Joo, olet oikeassa. Eli parasta varmaan olisi, jos ystävystyjä yrittäisi ystävystyä ihan ensin jonkun hämärän / hiljaisen tyypin kanssa. (Koska hiljaisista on vaikea ottaa selkoa, ei tarvitsisi käyttää harhalynkkausta sinne suuntaan.)
Avatar
Aelina
Kyläläinen
 
Viestit: 874
Liittynyt: 14.06.2018 12:18:04
Palkinnot: 1

Re: Rotta, kuolonsyöjä ja lavastaja - SM 2018

ViestiKirjoittaja Aelina » 01.10.2018 21:08:57

Jos ystävystyjä toimii ekalla kerralla, ei kai se toista kertaa voi ystävystyä?

Mä mietin tuota ystävystyjän vapaaehtoista lähinnä tilanteeseen, jossa hyvis on lynkkautumassa. Mutta en oikein tiedä, että toimisiko se, koska pahikset. En oikeastaan usko, että se on informaation minimointia, koska mehän suoraan ojennettaisiin pahiksille "hei, tästä on tulossa erikoishyvis", vaikka ennustajan takia epäilyttävän ystävystymistä mietin.

//Awaclus, Violet
Avatar
Aelina
Kyläläinen
 
Viestit: 874
Liittynyt: 14.06.2018 12:18:04
Palkinnot: 1

Re: Rotta, kuolonsyöjä ja lavastaja - SM 2018

ViestiKirjoittaja Aelina » 01.10.2018 21:22:04

Zey kirjoitti:
Violet kirjoitti:En mobiilin varassa lähde kirjoittamaan romaaneja, mutta ennen kuin viette suunnitelmia eteenpäin, niin huomauttaisin että ystävystyjä voi myös epäonnistua roolinlukitsijan toimesta. Tämä sekoittaisi suunnitelmat ja tulee huomioida, kun mietitään ystävystyjän kohteen roolia.

Totta, ei anna varmaa pahista missään vaiheessa, ellei tiedetä roolinlukitsijan kohteet.

Roolinlukitsijanhan tulee osua ystävystyjään, ei kohteeseen. Eli ystävystyjän ei kannata tätä miettiä roolinlukitsijan kannalta. Ja sitten on tietysti se, että paljonko roolinlukitsijan osuessa saa tietoa (roolinlukitsija esti osumasta kohteeseen vrt et voinut ystävystyä). Mutta roolinlukitsija on samaan aikaan erittäin hyödyllinen, ja jossain määrin haitallinen rooli. Roolinlukitsija voi yötapottomasta yöstä päätellä jotain, mutta voipa myös estää erikoishyvisten voimat.
Avatar
Aelina
Kyläläinen
 
Viestit: 874
Liittynyt: 14.06.2018 12:18:04
Palkinnot: 1

Re: Rotta, kuolonsyöjä ja lavastaja SM 2018 1.pv 5.10.klo21

ViestiKirjoittaja Aelina » 02.10.2018 07:07:20

Olen koulussa, joten kunnon kommentointi jää iltaan, jos en nukahda. Tämä sivu on huonosti luettu.

Okei, eli ekana Zeyn kysymys. Awaclus pisti silmään siinä, että ääniä tuli useampi. Yksi ääni alkuun ok, mutta mikä pointti on laittaa niitä monia heti alkuun? Ja nuo Awacluksen perustelut ei vakuuta, ja moni on siitä sanonutkin, eli en tähän nyt perustele. Mutta toisaalta Awaclus vetää erittäin paljon huomiota itseensä juuri nyt, enkä tiedä olisiko pahikselle kannattavaa pelata noin. Toki hyviksenäkin tuollainen huomion vetäminen ja nuo perustelut on tosi kyseenalaisia, mutta Awaclus nosti itsensä juuri vahvaksi lynkkausvaihtoehdoksi jo päivän alussa, mikä on pahiksena jopa vähemmän kannattavaa kuin hyviksenä. Luulisi pahiksena olevan vähän varovaisempi.

Eli Awaclus epäilyttää melko vahvasti, mutta ei kai pahis voi olla noin ilmiselvä?

Mua tosin kiinnostaisi kuulla, miksi Zey meni tuohon ääneen vastaamaan. Alussa Awaclus kuitenkin heitteli niitä ääniä minne sattuu, eli ei vaikuttanut niin epäilyttävältä kuin perustelujensa jälkeen. Toki tässä on voinut olla Zeyn suunnalta pelkkää reaktionhakua, eli en tiedä onko epäilyttävää. Muuten Zeyltä on tullut hyviä perusteluja ja mielipiteitä.
Avatar
Aelina
Kyläläinen
 
Viestit: 874
Liittynyt: 14.06.2018 12:18:04
Palkinnot: 1

Re: Rotta, kuolonsyöjä ja lavastaja SM 2018 1.pv 5.10.klo21

ViestiKirjoittaja Aelina » 02.10.2018 08:15:03

Awaclus kirjoitti:Täällä onkin kätevästi jo näköjään esitetty minun puolestani argumentti siitä, että en pelaisi pahiksena tällä tavalla uudessa ympäristössä, kun tiedän, miten paljon huomiota tämä vetää puoleensa.

Mun mielestä sä tukeudut nyt ihan liikaa minun mielipiteisiini. Miten itse puolustautuisit? Mitä mieltä olet muista pelaajista?
Avatar
Aelina
Kyläläinen
 
Viestit: 874
Liittynyt: 14.06.2018 12:18:04
Palkinnot: 1

Re: Rotta, kuolonsyöjä ja lavastaja SM 2018 1.pv 5.10.klo21

ViestiKirjoittaja Aelina » 02.10.2018 12:22:05

//Erittäin paljon väliin ja huonosti luettuna

Täällä on tullut kohtuu nopeaan tahtiin viestejä, joten vastaan nyt vähän jäljessä kaikkeen ja valikoidusti, mulla on pieni hetki vaan aikaa. Kirjoitin edellistä viestiä Kylään, ja se poistui.

Halima antaa melko hyvismäisen kuvan tällä hetkellä verrattuna pahis-Halimaan. Tyyli on erilainen siihen verrattuna. Mikäänhän ei sano, että tyyli ei voisi muuttua, mutta tällaiset ensimmäiset mietteen.

Awaclus vaikuttaa tosi varmalta omasta tyylistään, mutta minä hieman kyseenalaistan sitä. Moni onkin jo kommentoinut tätä, mutta en nyt ymmärrä miten tiedon minimointi pahiksilta auttaa. Ihan loppupelissä pahiksia voi olla melkein puolet, jolloin pahiksilla on ehdoton yliasema, kun voivat jakaa ajatuksiaan keskenään. Hyviksenä olet yksin, jolloin yhdessä miettiminen auttaa (vaikka tietysti pahikset tällöin varmasti yrittää manipuloida). Varsinkin, kun yksi pelaaja ei välttämättä kaikkea näe. Ainoa keino hyvikselle on jakaa ajatuksia ja katsoa reaktioita. Mihin sinä saat reaktion, jos et kerro pelaajalle, mistä haluat reaktion? Tosin melko rohkeaa, jos pahiksena julistaa, että ei halua kertoa mielipiteitään, kunhan äänestää. En kyllä näe suurta järkeä kummallakaan puolella.

Zeyltä tulee mun mielestä ihan hyvää pohdintaa, mutta hieman tuo aiempi ääni mietityttää. Miksi lähdit vastaamaan jonkin sortin herättelyääneen (toisaalta tämähän tietysti voi olla reaktionhakua)? Ymmärrän kyllä tällä hetkellä pointin äänestää Awaclusta, mutta miksi äänestit aiemmin?

Mulla loppuu aika. Ustegius äänesti minua, joten vastataanpa siihen vähäsen. Mä olen koko ajan nostanut esille asiaa, että tämä antaa pahiksille tapettavan (missä ainoa hyvä puoli on, että se ei ole erikoinen). Sen takia kyseenalaistin jo alkuun, että onko tällainen järkevää, jos joku muu löytäisi pointin kuitenkin. Mulle tärkein pointti asiassa oli, että hyvis päivän lopussa voisi ainakin ekana päivänä ilmoittautua vapaaehtoiseksi (erikoinen taas tulisi tässä esiin), jolloin ystävystyjä yrittäisi käännytystä. Mutta pahiksen tappokohde on iso miinuspuoli, minkä takia en tahtonut lähteä tätä ajamaan sen kovempaa, kuin mainitsemalla. Mä olen aiemmissa peleissä puhunut, kuinka mä mietin asiaa -> mainitsen -> seuraavalla kerralla voin olla jo eri mieltä.

Pakko mennä, tunti alkaa.
Avatar
Aelina
Kyläläinen
 
Viestit: 874
Liittynyt: 14.06.2018 12:18:04
Palkinnot: 1

Re: Rotta, kuolonsyöjä ja lavastaja SM 2018 1.pv 5.10.klo21

ViestiKirjoittaja Aelina » 02.10.2018 19:46:36

Kamalalla vauhdilla pukkaa taas viestejä. Ajattelin ihan lähteä listauksella liikkeelle nyt. Sori, jos taas löytyy epäloogisuuksia, kun en käy ihan aikajärjestyksessä.

Tube kirjoitti:Ihan yleinen kysymys kaikilta: mitä roolia pelaatte mieluiten?

Jaa-a, erittäin hyvä kysymys. :D En tiedä, olen tyytyväinen kaikkeen. Minulla on takana 3 peliä + 1 varapelaus. Kolmesti olin normi hyvis ja kerran hyvisrakastavainen (parina kulttipetturi, käännyin itsekin kulttiin viimeisellä hetkellä), eli kamalasti ei ole kokemusta eri rooleista. Tietysti olen utelias kaikkea kohtaan, mutta ihan tyytyväinen taviksenakin.

Zey kirjoitti:
Aelina kirjoitti:Halima antaa melko hyvismäisen kuvan tällä hetkellä verrattuna pahis-Halimaan. Tyyli on erilainen siihen verrattuna.

Millä tavalla tyyli on erilainen?

raynpelikoneet kirjoitti:
Aelina kirjoitti://Erittäin paljon väliin ja huonosti luettuna
Halima antaa melko hyvismäisen kuvan tällä hetkellä verrattuna pahis-Halimaan. Tyyli on erilainen siihen verrattuna. Mikäänhän ei sano, että tyyli ei voisi muuttua, mutta tällaiset ensimmäiset mietteen.

Selittäisitkö tarkemmin? Mikä on erilaista?


Minä alan nyt käydä läpi uudestaan viestejä, mutta mielestäni Halima pahiksena ohjaa keskustelun yhteen tai kahteen henkilöön. Hyviksenä taas käsittelee melko monipuolisesti. Haliman alku vaikutti ihan kivalta, mutta käyn kohta viestit läpi, niin mietin vielä.

Zey kirjoitti:
Aelina kirjoitti: Zeyltä tulee mun mielestä ihan hyvää pohdintaa, mutta hieman tuo aiempi ääni mietityttää.

Enhän mä ole kirjoittanut mitään sitten viime viestisi, jossa mua kommentoit?
Sun kysymyksees on vastaus ylempänä, kun kerta kysyit nyt uudestaan samaa.


Minä en osaa käydä aikajärjestyksessä asioita, joten viittasin aiempiin viesteihisi. Mulla on ongelmia tuoda ajatuksia yhdessä nätissä kasassa. Tai selkeästi (omasta mielestäni viestini ovat usein selkeitä - muiden mielestä ei).

AWACLUS - Ekana: Awacluksella on jotenkin mun mielestäni käsittämätön pelitapa. En ymmärrä, miten tämä hyödyttää peliä. Mä olen Awaclusia jo kommentoinut tästä asiasta. Mun on vaikea uskoa pahiksen pelaavan tällä tavalla, mutta niin myös hyviksen. Vaikka en usko, että Awaclusin kannattaisi pahiksena näin pelata, minun mielestäni hän on kuitenkin lievästi epäilyttävä. Vaikea sanoa mitään ja todellakin näyttää uskovansa kantaansa. Mua arveluttaa mennä muiden mukana, mutta näköjään ainakin muiden (myös Awaclusin edellisten pelien) pelaajien mukaan näin Awaclus pelaa hyviksenä. Hän ei putoa epäilylistan pohjalle, mutta epäilyttää kyllä. Aiotko sä kertoa meille muille mitään siitä, mitä mietit?

EBSULI - Hiljaa.

HALIMA - Haliman pelityylistä oli mun osaltani puhetta. Eli tosiaan hyviksenä Halima mun mielestä pohtii kattavasti pelaajia, mutta pahiksena keskittyy 1-2 pelaajaan. Toki pelityyliä voi aina vaihtaa. Ekana Halima lähti melko kattavasti pohtimaan pelaajia heti alussa. Mua vähän häiritsee se, että pitää Awaclusia niin vahvasti hyvismäisenä, ja yhtenä syynä se, että Awaclusin avulla peli on lähtenyt käyntiin. Ehkä Haliman tyylillä tämä olisi ihan positiivista, mutta kuten Halima Xatalosille sanoi, kaikki eivät pelaa samalla tyylillä. Lievästi hyvismäinen.

KETURIN - Minä luen tätä vähän huonossa vaiheessa, kun keskustelu on juuri menossa. Mutta mun mielestä Keturinin viestit ovat ristiriidassa. Keskityt yhteen pelaajaan, ja tulet sanomaan, että ei ole materiaalia? Minä en näe pointtia Awaclusin sinne sun tänne äänestelyllä, mutta ehkä tässä tuli jonkinlainen vastaus, mitä Awaclus taisi hakea (siis vastaus tuohon ääneen). Täällä on monta sivua tekstiä, joten takuulla täällä on materiaalia. Epäilyttää hieman.

MEIZ - Meiz on miettinyt vain Halimaa ja Awaclusta. Mitään suuntaan tai toiseen en vielä saa sanottua, mutta ihan hyvää mietintää. Vähän mitäänsanomaton ehkä edellistä hyvis-Meiziä ajatellen. Kaipaisin lisää mietintää, mutta varmaan sieltäkin on tulossa. Neutraali.

RAYNPELIKONEET - Melko aktiivista peliä, mutta mua vaivaa sama kuin Awaclusin kanssa. Raylta tulee kyllä listaus, mutta mitään tuosta ei voi päätellä. Ei myöskään perustele monia epäilyjään. Heittelee myös noita “*joku* on varmasti mafia” ilman kummempia selityksiä. Moni epäilee Awaclusia, mutta mun mielestä ray pelaa ihan samalla tavalla. Joissain hetkissä vaikuttaa hieman järkevämmältä. Mua hämmästyttää, että ray ei ole kiinnittänyt pelaamisellaan huomiota muissa. Toki näissä on pieni ero, mutta ovat kuitenkin melko samanlaisia. Eli epäilyttävä myös, sinne Awaclusin rinnalle.

TINGLE - Minä oon kyllä samaa mieltä Tinglen kanssa, mutta Tinglen kommentti jäi vähän turhan hiljaiseksi. Ryntäsi syyttämään yhtä henkilöä, eikä ottanut muihin oikein mitään kantaa. Haluaisin kuitenkin vähän enemmän materiaalia, ennen kuin osaan sanoa mitään. Neutraali.

TUBE - Täältäkin kaipailisin enemmän materiaalia. Mun mielestä Tube on epäillyt enemmän yhtä pelaajaa, mutta toisaalta kyllä miettinyt kaikkia (tai ainakin kiinnittänyt moneen huomiota). Ehkä pienellä varauksella lievästi hyvismäinen, mutta tosiaan kaipailisin lisää.

USTEGIUS - Mulla ei ole ongelmaa sen kanssa, että mua epäilyttää. Mutta Ustegius sinkoaa esille, heittää mulle äänen lyhyillä perusteluilla (ja kommentoi Awaclusia) ja katoaa. Niin mitä juuri tapahtui? Suoraan sanoen tuntuu, että Ustegius haluaisi multa jonkun reaktion. Neutraali, kunnes kuulen lisää.

VIOLET - Hiljainen.

XATALOS - Ihan hyvää mietintää, mutta keskittyy turhan paljon yhteen pelaajaan, vaikka lopulta laajentaakin useampaan (haluaisin kuulla tämänhetkiset mietteet linjalta Halima/Zey/Meiz, kun olet niitä miettinyt). Mua myös vaivaa se, että yhdessä välissä tuntui jo päättäneen, että Awaclus on hyvismäisempi kuin pahismaisempi, mutta silti halusi kauan pitää ääntään. Ehkä eniten mua häiritsee lause “Puoliksi tekisi vain mieli jatkaa tällä ja lynkata Awaclus pois tieltä riippumatta mikä on. Toisaalta jos on hyvis, se kyllä hukkaisi vain koko ekan päivän..” Tämä on jostain syystä mun pelaamissa peleissä aina ollut huono merkki. Sanoja yleensä on pahis, joka on löytänyt hyvän syyn edes olla etsimättä pahismaista pelaajaa.

ZEY - Tosiaan, toistan hieman itseäni. Mun mielestä Zeyltä tulee ihan hyvää pohdintaa, mutta käsittelee vain muutamia pelaajia, joista toisia tosi paljon. Ymmärrän kyllä tuon erityisesti muutamaan pelaajaan kohdistuneet viestit, koska peli on kuitenkin kohtuu alussa, eivätkä kaikki ole edes heränneet. Silti mulle jäi vähän mitäänsanomaton olo. Toivoisin ehkä nyt jotain kattavampaa listausta ja mielipiteitä, mutta uskoisin kyllä, että sellaisia on tulossa.

Mua vaivaa hieman tämä uusin Keturiniin kääntynyt äänestys. Okei, raylta lähti painostusta, mutta miksi Awaclus liittyi siihen? Tai ehkä ennemminkin Xatalos, Awaclus näyttää edelleen heittelevän ääniä minne sattuu? Eikä kukaan kummemmin vaivaudu perustelemaan? Herättelyääni juu, mutta kolme?

Eli monelta pelaajalta toivoisin laajempaa pelaajien käsittelyä.

Elikkäs suunnilleen näin:

Halima
Tube
---
Zey
Meiz
Tingle
Ustegius
---
Keturin
Awaclus
Raynpelikoneet
Xatalos

Ebsuli ja Violet hiljaisia.

Kirjoitin tätä melko pitkään, joten väliin on tullut monta viestiä. En tällä sekunnilla käy läpi tarkemmin, mun on pakko tehdä koulujuttuja.
Avatar
Aelina
Kyläläinen
 
Viestit: 874
Liittynyt: 14.06.2018 12:18:04
Palkinnot: 1

Re: Rotta, kuolonsyöjä ja lavastaja SM 2018 1.pv 5.10.klo21

ViestiKirjoittaja Aelina » 02.10.2018 20:06:38

Ehkä ihan samalla tavalla on pientä liioittelua, mutta lähelle. Kuten sanoin, raylta tulee ihan hyvää tekstiäkin välillä, mutta samalla tavalla heittelee epäilyjään perustelematta, ja lopulta sitä perusteltua on melko vähän. Haluaisin kovasti kuulla ajatuksia esim listan takaa.

Kyllä, voidaan miettiä, onko Awaclus hyödyllinen loppupelissä, mutta mun huomioni mukaan "tapetaan tämä pelaaja, se ei ole hyödyllinen" tulee usein pahiksilta. Saa hyvän syyn tappaa ilman, että etsii suoraan pahismaista pelaajaa. Minä kyllä tässä toivoisin, että Awaclusista kuulisi jotain hyödyllistä seuraavana päivänä. En tiedä, onko se ihan turha toivo?

//puhelin
Avatar
Aelina
Kyläläinen
 
Viestit: 874
Liittynyt: 14.06.2018 12:18:04
Palkinnot: 1

Re: Rotta, kuolonsyöjä ja lavastaja SM 2018 1.pv 5.10.klo21

ViestiKirjoittaja Aelina » 02.10.2018 20:32:56

Minä en ole keksinyt parempaa keinoa kuin itse laskeminen. Sama tarkkojen äänestystulosten kanssa (äänet hetki hetkeltä).
Avatar
Aelina
Kyläläinen
 
Viestit: 874
Liittynyt: 14.06.2018 12:18:04
Palkinnot: 1

Re: Rotta, kuolonsyöjä ja lavastaja SM 2018 1.pv 5.10.klo21

ViestiKirjoittaja Aelina » 02.10.2018 23:48:29

Xatalosilla on siinä pointti, että parempi lynkata hyviksenä alkupelissä, mikä multa itseltä on jäänyt osittain huomaamatta noissa muissa peleissä. Kuitenkin haluan nostaa esille sen seikan, että tuollaisesta lynkkauksesta on vaikea saada lisätietoa. Lisäksi sinä olet nostanut esille seikan, että Awaclusin peli vaikuttaa enemmän hänen hyvispeliltään (vaikka voisi feikata), mikä saa kommentin vaikuttamaan oudolta. Mä olen aiemmin ollut ja olen yhä sitä mieltä, että ennemmin kannattaisi oletusarvoisesti yrittää lynkata ne oikeasti pahismaiset, kuin omituisella tyylillä pelaavat pelaajat.

Mä olen lukenut nyt nuo rayn viestit uudestaan vielä huolellisemmin ja myönnän yhden virhearvion, mun olisi pitänyt sijoittaa ray Awaclusin yläpuolelle jo noilla kommenteilla (ja mietin huomenna uusimpien viestien valossa esim. Keturinia ja Ebsulia uudelleen). Sen lisäksi tarkennan: Joo, olen lukenut turhan väsyneenä, ja en tiedä mikä blackout kävi, kun luulin Zey/Halima viesteistäsi olevan kauemman aikaa (=eiliseltä/yöltä) ja niiden olleen lyhkäisempiä. Vaikeapa niistä on muuta sanoa, kun henkilöt eivät taida olla tänään käyneet kovin ahkerasti kommentoimasta. (Ja mun ei todellakaan kannattaisi näköjään mennä osittain muistin varassa vilkkaammassa pelissä.) Sen sijaan tuosta listauksestasi halusin mainita, että mikä mua ihmetytti, oli noiden pelaajien perustelujen puute. Esimerkiksi Tubesta, Xatalosta ja Awaclusta et ole käsitellyt, vaikka esim Awaclusin pelityyliä kommentoit paljon. Onko sulla joku syy olla näistä hiljaa? Lisäksi tuo Kerturinin ääni tuli vähän puskista. Ymmärrän, että se oli vastaus Keturinin kommenttiin, mutta miksi? Mikä sai sinut ajattelemaan, että Keturin olisi varmasti pahis? Ilmeisesti listauksestasi puuttuvat neutraalit. Meizin kommentti menee vähän siihen kategoriaan, että itse olisin luokitellut ennemmin neutraaliksi, vaikka siellä olikin “ihan ok pointteja”. Toisaalta sinun Halima-epäilys vaikuttaa tähän.

Joo, myönnän että mä en ole ollut selkeästikään tarpeeksi hereillä miettiessäni näitä ja mietin vielä uudelleen huomenna. Nyt kun luin uudelleen, mun mielestä pointit Zeytä ja Halimaa vastaan olivat ihan hyviä.

Ja sellainen yleinen kommentti, että viimeistään torstaina yritän äänestää.

// Tube
Avatar
Aelina
Kyläläinen
 
Viestit: 874
Liittynyt: 14.06.2018 12:18:04
Palkinnot: 1

Re: Rotta, kuolonsyöjä ja lavastaja SM 2018 1.pv 5.10.klo21

ViestiKirjoittaja Aelina » 02.10.2018 23:53:03

Ebsuli kirjoitti:tässä vaiheessa peli tyylin vaihto herättäisi ehkä enemmän kysymyksiä ja epäilyjä. toisaalta ei ole tavatonta että joku pahiksista uhraa itsensä muiden hyväksi, hieman epätavallista näin ihan alkuun kyllä koska siitä ei olisi pahiksille mitään hyötyä.

Awaclus pelaa tällä hetkellä niin epäilyttävästi, että hänenä olisin kyllä ennemmin vaihtanut tyyliä kuin lähtenyt noin pelaamaan.

Ebsuli kirjoitti:Halimasta tulee itselle hyvis viboja ja mietin että jos Keturin olisikin lavastaja, mutta olisiko tällöin niin suorasti tullut lynkkaamaan Awaclusia hiljaisuuden jälkeen ilman suurempia pohdintoja vai halusiko vain osallistua johonkin, koska ensimmäinen päivä on aina vaikein ja kenen vain pudottaminen on ok. jos osuu pahikseen se on vain plussaa, jos tavis niin sillä ei ole väliä, ja jos on erikoinen niin sitten vähän kirpaisee, kunhan ennustaja ei tipu.

Ymmärränkö nyt väärin, vai miksi Keturin olisi juuri lavastaja?
Avatar
Aelina
Kyläläinen
 
Viestit: 874
Liittynyt: 14.06.2018 12:18:04
Palkinnot: 1

Re: Rotta, kuolonsyöjä ja lavastaja SM 2018 1.pv 5.10.klo21

ViestiKirjoittaja Aelina » 03.10.2018 00:09:46

No kommentoidaan nyt vielä paria kommenttia. Huomenna palaan miettimään, pakko mennä nukkumaan.

Tube kirjoitti:Ps. Kylän mobiilikäyttöliittymä on aivan yhtä hirveä kuin kaikilla foorumeilla.

Minä oon päätynyt käyttämään ihan tuota tietokoneversiota puhelimellakin.

Tube kirjoitti:Jos Keturin on pahis, niin oma mututuntuma ois, että Tingle on myös. Tingle, alkupelin täydellisen radiohiljaisuuden jälkeen, saapui juuri sopivasti syyttelemään Awaa, kun lynkkausjuna Keturinia kohtaan oli alkanut. Tämä voi tietysti olla täysin sattumaakin, enkä tyhjiössä näe Tinglen viesteissä kovin paljoa epäilyttävää. Jos Keturin lynkattaisiin ja jos Keturin paljastuisi pahikseksi, Tingle olisi aika vahva ehdokas seuraavaksi lynkatuksi mun kirjoissani.

Mitä jos Keturin tai Tingle paljastuu hyvikseksi?

Keturin kirjoitti:Tää kolmen minuutin aikarajan stressi ja kiire on niin syöpynyt mun takaraivoon, että mä olen lynkkauttanut jokaisen pelin aikana larppaavan, aikaisemmista peleistä puhuvat ja perussääntöjä kertaavat. Jokainen sana ja hengenveto joka ei tue pahisten löytämistä, on kellosta ja kylältä pois. Vaikka tää kello ei tässä pelissä ole niin paljon huolenaiheena, pidän silti kaikenmaailman metakeskustelua pelaajien pelityyleistä tai analyyseja aikaisemmista peleistä täysin turhana.

Mutta eikö kaikesta materiaalista ole hyötyä? Foorumimafia on nyt siinä mielessä erilaista, että sitä aikaa kuitenkin on, vaikka tietysti koko pelipäivää ei kannata käyttää saman asian vatvomiseen.

Keturin kirjoitti:Jos tyypit täällä kokee, että näistä tiedoista voi saada jotain hyödyllistä irti tän pelin voittamisen kannalta niin tulee kyl tosi paha mieli. Paha mieli siitä miten huonojen pelaajien kanssa te ootte pelannu aikasemmin. Mulle jokainen peli elää omassa tyhjiössään ja tällä asenteella oon kehittänyt itselleni tehokkaan ja siistin työkalupakin jonka kanssa hyvikset ja pahikset haluaa molemmat ystävystyä.

Tämä kyllä saa vähän hälytyskellot soimaan. Niin miten meidän pitäisi sitten pelata? Millä tavalla epäillä? Pelityyli nyt vaan on yksi tekijä, jonka perusteella voi päätellä pelaajan puolen. Ei se mitenkään aukoton ole, mutta yksi asia. Eikä pelkästä pelityylistä kannata nyt päätellä että tuo on hyvis tai pahis, mutta se on osa kokonaisuutta.
Avatar
Aelina
Kyläläinen
 
Viestit: 874
Liittynyt: 14.06.2018 12:18:04
Palkinnot: 1

Re: Rotta, kuolonsyöjä ja lavastaja SM 2018 1.pv 5.10.klo21

ViestiKirjoittaja Aelina » 03.10.2018 10:20:06

Violet: Jos ymmärsin oikein, pelissä ei ole äänestyspakkoa. Niinpä kannatan vahvasti äänestämistä, vaikka en vielä ole ehtinyt äänestää. Aikomus on kyllä äänestää (tänään/huonenna).

Zey: Miksei näitä pointteja äänestää Keturinia nostettu mitenkään esille?

Haliman viestin olin ihan täysin unohtanut, hyvä että nostit esille.

Tube oli sanonut Keturinista tämän verran: "En tiedä miksi, mutta Keturinin viesti vaikutti omaan silmään tosi peesailevalta, eikä uutta sisältöä ollut senkään vertaa kuin minulla on viestissäni, mistä johtuen aion ainakin jatkossa tarkkailla hänen viestejään vähän tarkemmin."
- Peesailevia, pitää silmällä. Tingle-Tube mietintä tuli minun jälkeeni.

Xatalos: Minä en ole äänestänyt vielä.
Avatar
Aelina
Kyläläinen
 
Viestit: 874
Liittynyt: 14.06.2018 12:18:04
Palkinnot: 1

Re: Rotta, kuolonsyöjä ja lavastaja SM 2018 1.pv 5.10.klo21

ViestiKirjoittaja Aelina » 03.10.2018 10:58:44

Koska halusin vielä miettiä. Vaikka kävin läpi listauksessa kaikki pelaajat, tiesin sen, että en ole käynyt tarpeeksi läpi ja pitäisi olla huolellisempi (=paremmalla ajalla). Siinä nousee esille viestit, joihin olin aiemmin kiinnittänyt huomiota, kuten esim Haliman kommentti on mennyt silmien ohi.

Tuijottelin tuota melko pitkään, ennen kuin tajusin sen olevan screenshot.
Avatar
Aelina
Kyläläinen
 
Viestit: 874
Liittynyt: 14.06.2018 12:18:04
Palkinnot: 1

Re: Rotta, kuolonsyöjä ja lavastaja SM 2018 1.pv 5.10.klo21

ViestiKirjoittaja Aelina » 03.10.2018 16:47:22

Meiz on oikeassa. Mutta ei tuo kyllä hyviksellekään ole kovin hyvä äänestysperuste/argumentti. Perehdyn vähän myöhemmin tuohon Tube vs Keturin keskusteluun.
Avatar
Aelina
Kyläläinen
 
Viestit: 874
Liittynyt: 14.06.2018 12:18:04
Palkinnot: 1

Re: Rotta, kuolonsyöjä ja lavastaja SM 2018 1.pv 5.10.klo21

ViestiKirjoittaja Aelina » 03.10.2018 16:48:24

(Hyvää syntymäpäivää, Tube!)
Avatar
Aelina
Kyläläinen
 
Viestit: 874
Liittynyt: 14.06.2018 12:18:04
Palkinnot: 1

Re: Rotta, kuolonsyöjä ja lavastaja SM 2018 1.pv 5.10.klo21

ViestiKirjoittaja Aelina » 03.10.2018 17:03:58

Meiz, mihin haluat lisää vastauksia? Joihinkin kohtiin yritin ainakin vastata, mutta voin palata asiaan vielä koneen ääressä.
Avatar
Aelina
Kyläläinen
 
Viestit: 874
Liittynyt: 14.06.2018 12:18:04
Palkinnot: 1

Re: Rotta, kuolonsyöjä ja lavastaja SM 2018 1.pv 5.10.klo21

ViestiKirjoittaja Aelina » 03.10.2018 18:20:09

Meiz kirjoitti:
Aelina kirjoitti:Meiz, mihin haluat lisää vastauksia? Joihinkin kohtiin yritin ainakin vastata, mutta voin palata asiaan vielä koneen ääressä.

Pahoittelut, tuo viimeisin vastaus meni ohi. Reaktiot esitettyihin pointteihin jäivät nyt aika lyhytsanaisiksi, enkä saa niistä hirveästi irti. En tosin tiedä kuinka paljon noita voi laajentaakaan. Haliman viesti policy lynkkauksesta oli mennyt ohi, Tuben "Miettinyt monia" pointissa viitattiin tosiaan kahteen pelaajaan ja Keturin äänissä epäilytti niiden lyhytsanaisuus / pelkän äänen antaminen?

Mun tekee mieli hakata päätä seinään nyt. Sori, mä ymmärsin ja luin ja vastasin taas ihan väärin tuohon Tubeen. :D Eli siis, minä tarkoitin, että Tube on tainnut kaikilla kysyä/sanoa jotain muiden kommentteihin, mutta epäilyksiä kohdistanut vain yhteen henkilöön. Zey nosti esiin tuossa tuon Keturinin (mistä ajattelin, että onhan Tube epäillyt Keturiniakin), eli minun mielestäni Tube ei ole epäillyt varsinaisesti Keturinia, vaan sanonut vain pitävänsä silmällä. Muille Tube on vastaillut (eli kiinnittänyt huomiota pelaajiin), eli ei ole nostanut esille epäilyjä. Eli miettiminen (jonka kyllä itse sanoin) on väärä verbi, enemmän tuo "kiinnittänyt huomiota", mistä on vähän turhan helppo vetää vääriä johtopäätöksiä, kun en tuota tarkentanut. Ja tämän takia kaipasin Tubelta lisää materiaalia. Ja se mikä ero oli, että sanoin varauksella lievästi hyvismäinen: Ustegius ja Tingle kävivät vain kommentoimassa 1-2 pelaajaa ja lähtivät pois. Tubesta sain alkupelissä hyvismäisemmän mielikuvan kuin sinusta ja Zeystä, mutta se on vähän enemmän tunne kuin järkisyyt. Tämän jälkeen sinusta ja Zeystä (ja Tubesta) on kuulunut enemmän, mihin palaan myöhemmin. Kunhan saan tämän läksypinon taas pienemmäksi.

Mutta Halima ja Keturin joo, noin. Keturinin äänissä nimenomaa se, että raynpelikoneet kommentoi lyhyesti kommenttia, jonka jälkeen veti johtopäätöksen, että Keturin on varmasti pahis. Tätä lähti tuossa tilanteessa kaksi henkilöä seuraamaan. Nyt Keturinista on kuulunut enemmän, mutta tosiaan palataan myöhemmin asiaan.

Joku on saattanut jo tajuta, etten nyt ole vielä ehtinyt panostaa tähän ihan niin paljoa kuin haluaisin...
Avatar
Aelina
Kyläläinen
 
Viestit: 874
Liittynyt: 14.06.2018 12:18:04
Palkinnot: 1

Re: Rotta, kuolonsyöjä ja lavastaja SM 2018 1.pv 5.10.klo21

ViestiKirjoittaja Aelina » 03.10.2018 22:59:13

Päällimmäisiä ajatuksia vuorokaudesta, pakko ehtiä suihkuun ja nukkumaan.

Zey kyseli Haliman hyvismäisyydestä. Mä kyseenalaistan Awaclusin selkeästi hyvismäiseksi leimaamisen. Tuo Haliman kommentti eroaa nyt hieman Xatalosin vastaavasta siinä, että Halima uhkaa (luo painetta) ja Xatalos on valmis äänestämään. Ehkä me sitten ollaan tästä asiasta Xatalosin kanssa eri mieltä. Hyvä pointti tosiaan siinä, että eka päivänä pahiksille vähemmän kannattavaa. Xatalosin kannalta katsoen Haliman kommentti on epäilyttävämpi (jättää tilaisuuden äänestää myöhemmin, vaikka nyt ei äänestä). Ehkä mä olen turhan heikoilla siinä, että mun mielestä Halimalla on nyt hyvismäinen tyyli, ja listauksen kannalta olin kuitenkin turhan heikosti peliin keskittynyt. Mutta mun mielestä Halima pelaa hyvismäisesti, ja pahiksena Haliman ei nyt vain ole kannattavaa leimata yksi hyvikseksi keinolla millä hyvänsä. Mä en vaan näe järkeä tässä, ellei Halima nyt yritä pahiksena saada hyvistä mukanaan hautaan (mutta Awaclus oli menossa siinä vaiheessa sinne ensin). Jos Halima on pahis, en näe järkeä noin epäilyttävän henkilön pelastamisessa. Toki silloin voi jättää hämmentävän pelaajan peliin mukaan, mutta enemmänkin se aiheuttaa epäilyjä Halimaa kohtaan. Lisäksi Halima on käsitellyt pelaajian monipuolisesti, mikä ei ole pahis-Halimaa. Toisaalta en kyllä epäile Haliman kykyjä feikata asiaa. Mä en tiedä, miksi mulla tuli jo Zeyn ekasta kommentista lähtien mieleen, että Zey yrittää tehdä Halimasta väkisin pahiksen.

Olettaisin, että Violetilta on tulossa listaa, kun on kuitenkin pelin käsitellyt? Mun mielestä Violet on nyt omituisen neutraali. Kommentoi peliä ja äänestää mua ilmeisesti lähinnä painostaakseen äänestämään (tai ainakaan muuta syytä ei sanonut). Siinä mielessä kovin helpon kohteen valitsi, koska tosiaan en ole vielä äänestänyt (ja kyllä, teen sen ajoissa ennen pelipäivän loppua). Meillä on ehkä tässä nyt pieni mielipide-ero. Toki äänet tuo paineita, mutta mun mielestä ne tulee ihan tarpeeksi ilmi listauksista. Minä en nyt vain ole sellainen, joka heittelee ääniä sinne ja tänne (=sen hetkiselle kovimmalle epäilylle), vaikka tässä pelissä näköjään on nyt sellainen tapa. Mua ihmetyttää Violetin neutraalius ja helppo äänestyskohde ja -peruste. Ja vielä tuosta äänestyspakosta: Äänestyspakottomuus ei mielestäni ole syy jättää äänestämättä, mutta kyllä useinkin joku jättää sen takia äänestämättä. Sen takia kannustan äänestämään. Tosin melko turhauttavaa on se, kun ilmestytään ensimmäisen kerran puoli tuntia ennen pelipäivän loppumista ja aletaan äänestämään. Sellaisesta ei ehdi keskustelemaan, ja saa hyvän syyn vaan heittää äänen kun tahtoo nyt kuitenkin äänestää, vaikka ei oikein tiedä pelistäkään mitään.

Olen kyllä huomannut, että ääntä saa vaihtaa, kiitos vain Awaclus. Mua vähän kummastuttaa, kuinka helpolla Awaclus nyt pääsee. Onhan sieltä tullut kaksi tai kolme ihan hyvää lainausta, mutta jotenkin kaikki ovat nyt luovuttaneet Awaclusin suhteen. Ja Xatalos epäilyttää vielä samasta syystä, eli siitä, että luopuu epäilystä ja silti pitää äänen (ja kun tämä nyt on nostettu esille, niin Zey taisi tehdä samaa). Tosin tässä vaiheessahan Xatalos on jo äänensä laittanut muualle.

Awaclusin ja Xatalosin keskustelu pahistaktiikasta taitaa nyt olla vähän turha. Ainoa tilanne, missä tuosta hyötyisitte, olisi pahischat (kaukaa haettuna ajatuksena mietin kyllä, että Xatalos pahiksena olisi tylsistynyt Awaclusin pelityyliin. Okei, turhan kaukaa haettuna.)

Keturin on kuuma puheenaihe. Mun mielestä on jännä, miten Keturin tuntuu omista puheenaiheistaankin syyttävän Tubea ja pitää nerokkaana pahisjuonena. Jos Tube näillä perusteilla paljastuu pahikseksi, niin onneksi olkoon. Villeimmissä mielikuvissakaan en osaa kehittää tuollaista teoriaa. Mun mielestä Keturinin teoria on turhan kaukaa haettu, ja tuntuu tosiaan unohtavan oman äänensä. Niin ja siis lempirooli pelissä ei tosiaan ole se hyödyllisin tieto pelissä, mutta pelityyli minusta on. Ja tässä pelissä nyt ihan oikeasti aikaa on, ja jos sen osaa käyttää, lempirooli nyt ei paljoa aikaa vie kirjoittaa.

Kommentoin Ebsulin kommenttia “lavastaja-Keturin”ista. Yhä olen kiinnostunut kuulemaan, millä ihmeen johtopäätöksellä Ebsuli epäilee Keturinia lavastajaksi? Siinä nyt vaan ei ole logiikkaa, ellei roolia satu tietämään. Freudilainen?

Tingle ja Ustegius vaivaa samasta syystä. Kumpikin on heittänyt epäilyn ja äänet 1-2 pelaajalla ja häipynyt. Mitä te ajattelette? Ustegius varsinkin, kun viimeisestä viestistä alkaa olla aikaa. Tingleä huhuilen kyllä myös.

Kolmella viimeisellä on pakolliset puhepakot. Muuten olisin miettinyt sinne suuntaan äänestämistä, mutta heidän on pakko nyt muutenkin käydä kommentoimassa. Violet taas on kirjoittanut monta viestiä, mutta silti jää neutraaliksi, eikä oikein kuitenkaan sano mitään. Meinasin äänestää huomenna, mutta toisaalta ääntähän voi aina vaihtaa tarvittaessa, joten ++Violet Ajatuksia?
Avatar
Aelina
Kyläläinen
 
Viestit: 874
Liittynyt: 14.06.2018 12:18:04
Palkinnot: 1

Re: Rotta, kuolonsyöjä ja lavastaja SM 2018 1.pv 5.10.klo21

ViestiKirjoittaja Aelina » 03.10.2018 23:03:21

Sori, mutta jaksaisiko ja osaisiko joku laskea, kauanko tämä peli kauimmillaan kestää?
Avatar
Aelina
Kyläläinen
 
Viestit: 874
Liittynyt: 14.06.2018 12:18:04
Palkinnot: 1

Re: Rotta, kuolonsyöjä ja lavastaja SM 2018 1.pv 5.10.klo21

ViestiKirjoittaja Aelina » 03.10.2018 23:11:51

Ja kun Zey mietti noita mun epäloogisuuksia ja pelin lukemista, niin jos siihen ryhdyt niin ehdotan Pelottomia (paitsi, että mulla on nyt tiukempi aikataulu). Kapteeni käskee on myös ok, mutta siinäkin oli enemmän aikaa minulla (siitä pelistä olen tosin lopulta melko ylpeä). Koiravideoita oli ajallisesti ja roolilta melko eri lähtökohdat kuin nyt (rakastavainen ja kesäloma).

// Keturin väliin. Minäkin haluaisin kuulla raysta. Ustegius ei ole täyttänyt postausvaatimuksia vielä.
Avatar
Aelina
Kyläläinen
 
Viestit: 874
Liittynyt: 14.06.2018 12:18:04
Palkinnot: 1

Re: Rotta, kuolonsyöjä ja lavastaja SM 2018 1.pv 5.10.klo21

ViestiKirjoittaja Aelina » 04.10.2018 01:50:12

Enpä saa unta. Huonenna yritän koulupäivän jälkeen nukkua päiväunet, mutta palailen viimeistään yöllä.

Vastailen äkkiä Zeylle: Rayn noiden viestien kohdalla vetoan tähän: "Kamalalla vauhdilla pukkaa taas viestejä. Ajattelin ihan lähteä listauksella liikkeelle nyt. Sori, jos taas löytyy epäloogisuuksia, kun en käy ihan aikajärjestyksessä." "Kirjoitin tätä melko pitkään, joten väliin on tullut monta viestiä. En tällä sekunnilla käy läpi tarkemmin, mun on pakko tehdä koulujuttuja." Tuossa kohtaa noista rayn viesteistä oli mennyt puolisentoista tuntia. Loppuviestiin katsoin äänestykset, mutta äänien kanssa olevissa viesteissä ei kukaan kommentoinut kummemmin. Sen jälkeen en sen kummemmin ilmeisesti palannut mun viestejä ennen tulleisiin viesteihin. Kyllä, hävettää oma pelini. Raynin kanssa mua ylipäätään sekoittaa se, että äänet ja epäilyttävät henkilöt löytyvät eri viesteistä kuin epäilyksien syyt. Xataloskin on kaipaillut perusteluja, kuten myös Keturin. Tätä et kuitenkaan nostanut esille?

Aiheuttaa epäilyjä sillä, että Halima lähtee puolustelemaan valtaosan mielestä epäilyttävää pelaajaa.

Typo, ei siellä pitäisi n-kirjainta olla. :D "...mistä [Zey] ajatteli, että onhan Tube epäillyt Keturiniakin), eli minun mielestäni Tube ei ole epäillyt varsinaisesti Keturinia..."

Halima? taisi sinun väittää luopuneen / heikentäneen? epäilyistä. Ilmeisesti näin et sitten tehnyt edes pelin alussa.

Ja epäloogisuuksiin Pelottomat liittyi siten, että taisin joka listaan vaihtaa Savun paikkaa, koska en lukenut viestejä kunnolla läpi... (Siitä pelistä puolestaan en ole kamalan ylpeä.)

Raynia kohtaan epäilyt aiheutuivat siitä, että kukaan ei kuitenkaan raynia epäillyt, vaikka kaikki kävivät (ymmärrettävästi) Awaclusin päälle. Tämä sai epäilemään, että keskustelua ohjattiin tahallaan sinne, mutta rayn yritettiin (pahiskavereiden taholta) jättää rauhaan. Olin ensin merkitsemässä Awaclus / raynpelikoneet ja Meiz / Zey, eli nuo olivat kuitenkin melko liikkuvat osat keskenään.

Tubea tarkoitin noin, mutta selkeästikään asiaa en noin osannut ilmaista. Typoja, typoja... Onnettomasti olin kyllä suluissa asian yrittänyt ilmaista. Siinä vaiheessa mietin Tingleä ja Ustugiusta, jotka eivät olleet edes kiinnittäneet huomiota muihin pelaajiin. Siinä mielessä Tube vaikutti erittäin aktiiviselta.

Vastasinhan mä kaikkeen?
Avatar
Aelina
Kyläläinen
 
Viestit: 874
Liittynyt: 14.06.2018 12:18:04
Palkinnot: 1

Re: Rotta, kuolonsyöjä ja lavastaja SM 2018 1.pv 5.10.klo21

ViestiKirjoittaja Aelina » 04.10.2018 06:55:47

Jatketaan vieläkin ei-kamalan-virkeänä. Eli ehkä oon Tuben kommenteista vetänyt turhan paljon johtopäätöksen, että olisi varsinaisesti miettinyt pelaajia, mutta tosiaan osaan verrattuna mielikuva on parempi siltä osin. Eli Tuben kohdalla turhan suora johtopäätös ja ilmaisu, rayn viestit turhan huonosti luettu. Valitettavasti olen ihminen, joten ihan kaikkea en huomaa tai muista (=Haliman kommentti).

Raynilta erittäin hyvä huomio. Muistelin Tuben sanoneen jotain asiasta, joten kaivelin tämän: "Siinä olet kyllä oikeassa, että jälkikäteen ajatellen varmaan rakensin viestiäni tunteja samalla ketjua lueskellen ja välillä muuta tehden, ja sun viesti pullahti sinne väliin ennen kuin lähetin viestini. (En ole tästä aivan varma: voi olla, että olit jo lähettänyt sen ennen kuin edes aloitin kirjoittamisen.) Päätös äänestää Awaa oli kuitenkin riippumaton sun viestistä, ja syntynyt jo aiempia sivuja lukiessa. Tämän muistikuvan takia kuitenkin edes kävin katsomassa sitä timestämppiä. Olisi tietty ollut hyvä, jos olisin vielä katsonut sitä oikein. Mutta jos sä tosissasi rakennat keissin tuolle, niin se puhuu omaa kieltään." Eilen yhdeltä päivällä.
Avatar
Aelina
Kyläläinen
 
Viestit: 874
Liittynyt: 14.06.2018 12:18:04
Palkinnot: 1

Re: Rotta, kuolonsyöjä ja lavastaja SM 2018 1.pv 5.10.klo21

ViestiKirjoittaja Aelina » 04.10.2018 07:40:46

Sori Meiz, yritän alkaa laittamaan nuo lainaukset! Vastaukset pikana kommenttiisi:

Mutta kannattaako pahiksen alkaa vetämään vastavirtaa yhden pelaajan kanssa? Ennemmin kannattaisi seurata yleistä mielipidettä. Mutta hyvä pointti tuon justyn kanssa, ehkä tämä on mulle pelkkää hyvistä pelanneena vaikea tajuta. Mielestäni olen kyllä nostanut esille sen, että kyseenalaistan tuota Awaclusin selkeää mielipidettä, eli en nyt koe olevani sokea Haliman pahistyylille, vaikka pidän/pidin (en ole nyt hetkeen miettinyt) Haliman pelityyliä hyvismäisenä. Mä mietin kyllä jossain vaiheessa noita pahispuolia, voin etsiä sen myöhemmin (en menetä koko ruotsin tuntia), jatkan miettimistä myöhemmin.

// Meiz, rayn, Meiz, rayn, rayn...
Avatar
Aelina
Kyläläinen
 
Viestit: 874
Liittynyt: 14.06.2018 12:18:04
Palkinnot: 1

Re: Rotta, kuolonsyöjä ja lavastaja SM 2018 1.pv 5.10.klo21

ViestiKirjoittaja Aelina » 04.10.2018 07:56:38

Voi apua, keskitynpä paljon. Meiz lainasi nämä ja tässä ne nostin esille. Mun nähdäkseni Halima siis pelaa eri tavalla kuin pahiksena...

// Väliin edellisestä viestistäni.
Avatar
Aelina
Kyläläinen
 
Viestit: 874
Liittynyt: 14.06.2018 12:18:04
Palkinnot: 1

Re: Rotta, kuolonsyöjä ja lavastaja SM 2018 1.pv 5.10.klo21

ViestiKirjoittaja Aelina » 04.10.2018 17:34:46

Zey kirjoitti:Mikäli Halimaa ja Awaa epäiltäisiin pahiskavereiksi tilanteessa, jossa Halima on pahis ja Awa hyvis, epäilys kumoutuisi aika hyvin lynkkaamalla Awan.

Näköjään olemme tästä eri mieltä. Mun mielestä alunperinkään ei kannattaisi pahiksena lähteä noin paljoa puolustelemaan.

Aelinan syy pitää ray pahismaisempana kuin Awa on ok. Samoin uskon, ettei lukenut raynin & muiden viestejä sen enempää, mutta pidän kyllä kummallisena sitä, että kun Aelina kuitenkin näki äänet, niin miksei sitten ollut kiinnostunut lukemaan, että mitä ihmettä tilanteessa tapahtuu. Kuitenkin Aelinan epäilylle tuli kolme ääntä -> perusteluiden pitäisi kiinnostaa. Ja kun äänien antajat olivat vielä kaikki Aelinan mielestä pahismaisia, niin kiinnostuksen pitäisi olla tässä vaiheessa olla todella korkealla. Kiire voisi asiaa selittää, mutta kuitenkin Aelina on reilun puolen tunnin päästä vielä topassa lukemassa viestejä ja vastailemassa muissa asioissa, muttei kiinnitä asiaan huomiota.

Huoh. Tämän koen selittäneeni. Aloin kirjoittaa viestiä - > nuo viestit tulivat - > onnistuin missaamaan ne (ihan sillä, että löytyivät äänestyksen jälkeen. Ennen ääniä tai äänien aikana perusteita ei mainittu. Huolimattamuutta puoleltani) - > lähetin viestin - > tein muuta - > unohdin kommentit. Kiire tarkoittaa vaihtelevasti sitä, että en ehdi koko topicia avata, tai ehdin lukea viestit läpi ja yritän vastata. Lisäksi se tarkoittaa sitä, etten ole niin perillä viesteistä kuin haluaisin. Paikallaoloa ja kommentointia on monenlaista.

Ja lopuks heitetään peliin vielä tunne, että hän nyt vain tuntui hyvismäiseltä, jota alkuperäisessä viestissä ei lähdetty ilmaisemaan ja tunne on helppo aina vetää mukaan, kun muuten ei saa enää mielipiteitään järkeväksi.

En kirjoittanut kaikkea yhteen viestiin - > epäilyttävää? Ymmärrän pointtisi, mutta musta tuntuu, että kaivamalla kaivat kaiken epäilyttäväksi, jos päädyt tulokseen, että joku asioista puoleltani olikin ihan ymmärrettävää. Pointti hyvismäisestä tunteesta on ymmärrettävä, mutta vedät sen nyt esiin, kun jostain muusta luovuit?

Toi vaan tuntuu niin siltä, että haluaa vaikuttaa aktiiviselta ja peliä eteenpäin vievältä, eikä sit ollakaan kiinnostuneita loppujen lopuksi niistä pelaajista ja kumpaa puolta he ovat vaan saamaan vain jotain paperille, että kyllä niitä mielipiteitä on.

Sori, mua nyt vaan turhauttaa vastata viesti viestin perään näihin kysymyksiin. Susta tuntuu, että esitän aktiivista ja latelen huvikseen mielipiteitä. Selvä. Mä en koe esittäväni aktiivista, enkä taida olla edes tämän pelin mittakaavassa mitenkään aktiivinen. Ja mistä sulla tulee tunne, että yritän vain saada mielipidettä ulos ilman todellista halua? Kyllä, listasta löytyi virheitä, ne myönnän. Pahiksena ehkä yrittäisin pikkuisen faktatietoisempi ja olla esittämättä mielipiteitä, jotka vaikuttavat keksityiltä.

// pari kommenttia väliin
Avatar
Aelina
Kyläläinen
 
Viestit: 874
Liittynyt: 14.06.2018 12:18:04
Palkinnot: 1

Re: Rotta, kuolonsyöjä ja lavastaja SM 2018 1.pv 5.10.klo21

ViestiKirjoittaja Aelina » 04.10.2018 18:42:37

Koontaa tulossa täältäkin, mutta kaksi asiaa kommentoin:
Zey, tarkoituksena ei ollut käyttää viimeistä puolustuksena, mutta pahiksena varmaan haluaisin olla vähän enemmän kartalla kuin nyt olen. :D Ja ihmettelen kyllä, miten Halima ajattelee minun olevan hyvin mukana pelissä.
Xatalos, mikä ääni? Olen aiemminkin tätä sanonut - sinua en ole kertaakaan äänestänyt.
Avatar
Aelina
Kyläläinen
 
Viestit: 874
Liittynyt: 14.06.2018 12:18:04
Palkinnot: 1

Re: Rotta, kuolonsyöjä ja lavastaja SM 2018 1.pv 5.10.klo21

ViestiKirjoittaja Aelina » 04.10.2018 19:21:02

--Violet

Ehkä tämä selittää Violetin neutraaliutta. Kiire? En usko, että kukaan kuitenkaan haluaa epäilyksien takia pudottautua. Äänestän, kunhan saan sen viestin tehtyä.
Avatar
Aelina
Kyläläinen
 
Viestit: 874
Liittynyt: 14.06.2018 12:18:04
Palkinnot: 1

Seuraava

Paluu Juonittelun SM 2018 finaali

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa