Mietteitä Kylän nykytilanteesta

Kaikki juonittelu- tai kylä-aiheinen keskustelu kuuluu yökerhoon. Höpise harhalynkkauskaavasta, kylän tulevaisuudesta ja kylämiiteistä sydämesi kyllyydestä! Muista kuitenkin, että käynnissä olevista peleistä puhuminen on kielletty!

Mietteitä Kylän nykytilanteesta

ViestiKirjoittaja Jita » 21.12.2018 14:49:57

Yo, Jita täällä!

Kuten osa tietää, oma pelimotivaationi on ollut jo pidemmän aikaa nollassa. Totta opiskelukiireet ovata alun alkaenkin vaatineet oman osan, mutta henkilökohtaisella tasolla tunnen, että suurin syy huonolle fiilikselle tulee aivan jostain muualta. Pelaamisen tulee olla hauskaa, eli jos se ei ole kivaa ollenkaan niin pelaamisessa ei ole mitään järkeä ja mieluummin kulutan aikaa johonkin muuhun kuten vaikka pelivideointiin tai animen katsomiseen. Tästä pääsenkin eteenpäin ensimmäiseen mielessäni olevaan kysymykseen. Onko pelaaminen mielestäni tällä hetkellä hauskaa? Vastaus tähän on ei.

En rupea mainitsemaan nimiä tai ketkä tarkalleen tuppaavat harrastamaan tietynlaista käyttäytymistä koska ongelma ei heijastu vain pariin tiettyyn pelaajaan. Yksinkertaisemmin sanoen kysymys on enemmänkin Kylän yleisestä kulttuurista. Kun olin noin 17-vuotias löysin Kylän ensimmäisen kerran. Ihastuin lämpimään ilmapiiriin ja rentoon meininkiin, joka sai mut viihtymään useammankin pelin parissa. Nyt vuonna 2018 musta tuntuu että rento meininki on ainoastaan muisto. Jos päätät pelata hyviksenä hieman omituisempaa strategiaa, poikkeat Kylämetan mukaan omasta Kylämetasta jonka myötä olet automaattisesti pahis. Entäpä jos sinulla sattuu olemaan työ, jonka luonteeseen kuuluu hyvin omituiset työvuorot jotka kirjaimellisesti saattavat aiheuttaa viime hetkellä useamman päivän poissaolon? Tietenkin joku valopää keksii että olet pahis joka on keksinyt ottaa useamman päivän poissaolon välttääksesi vastailun koska hiljainen pahis ilman poissaoloa olisi aivan liian epäilyttävää. Entäpäs se yksi peli joka sua kiinnostaa yhtä paljon kuin luisteleminen rantalomalla? Pelihän on yhtä pelaajaa vaille täynnä jotan napataan randomisti yksi pelaaja mukaan ihan vain sen vuoksi ettei peliä vain missään tapauksessa jouduttaisi pienentämään yhdellä pelaajalla. Lopputuloksena hyvin äkäinen ja turhautunut Kyläläinen josta todennäköisesti ei kuulla kyseisen pelin jälkeen enää ikinä.

Edellä olevat tapaukset ovat vain muutama esimerkki, jotka ovat ihan oikeasti tapahtuneet pelitilanteessa. Omasta mielestäni tämä on huolestuttavaa. Ensinnäkin se, että käytän ylipäätään termiä Kylämeta kertoo jo jonkin verran. Peli on mennyt sille tasolle, että pelaajat rupeavat nykyisin analysoimaan pelaajan käytöstä hyvin pitkälti sen pohjalta miten he ovat menneisyydessä pelanneet, ja jos tämä poikkeaa vähänkin siitä miten toinen pelaaja on aikaisemmassa pelissä pelannut tai sanonut, kyseessä on hyvinkin epäilyttävä pelaaja. Ihan kuin pelaajat eivät kykene muuttumaan tai kokeilemaan uusia asioita. Yleisesti ottaen tosiasiassa vertaileminen aikaisempiin peleihin on hieman arveluttavaa, sillä jokainen peli on lähtökohtaisesti uniikki joten toisten pelaajien käytöstä miettiessä on tärkeää myös muistaa pelin konteksti. Suurempana ongelmana kuitenkin tunnen hyvin paljon nousseet vaatimustasot. Ollessani nuori, aktiivisuudeksi riitti pari pidempää analysointipostausta. Nykyisin tuntuu että jos koittaisit samaa, olisit hyvin laiska. Jos puolestaan kirjoitat usein ja hyvin lyhyttä tekstiä olet näennäisaktiivinen vaikka kirjoittamasi teksti olisi tosiasiassa hyvin asiapitoista. Tiedän että muutamalla pelaajalla on mahdollisesti hyvin paljon enemmän vapaa-aikaa käytössään kuin muilla joten kerron pienen yllätyksen: tavallisen pelaajan on tasapainoiltava työn, muun elämän ja juonareiden välillä. Kaikilla pelaajilla ei yksinkertaisesti ole aikaa panostaa peliin samalla tavalla ja se olisi ymmärrettävä.

Henkilökohtaisesti musta tuntui lopputuloksena että ei ole oikein jatkaa Mafian jäsenenä. Omatuntoni ei salli mun olevan mukana ruokkimassa pelikulttuuria jota suoraan sanoen inhoan. Jos Kylä on paikka, jossa pelaajat ovat liian tosissaan pelin suhteen ja jopa viimeinen kirjautuminen otetaan epäilyissä huomioon jotain on mielestäni selvästi väärin.
You'll see that my mind is too fast for eyes
Avatar
Jita
Kyläläinen
 
Viestit: 804
Liittynyt: 15.11.2013 07:02:40
Paikkakunta: Turku
Kotiyhteisö: Kylä/pkmn.eu
Palkinnot: 7

Re: Mietteitä Kylän nykytilanteesta

ViestiKirjoittaja Vampire » 21.12.2018 15:50:36

Pakko sanoa, että samat kokemukset täälläkin. Mä jossain kohtaa yritin tehdä paluuta Kylään, koska mulla oli ikävä tätä paikkaa, mutta nykyään ei kauheasti tee mieli pelata, koska pelimotivaatio katoaa suurinpiirtein saman tien ja joutuu pelien tullessa ilmoittautumiseen miettimään, että onko mulla juuri sillä hetkellä voimia ottaa sitä riskiä, että pistän pahimmassa tapauksessa mielenterveyteni likoon vain, jotta saisin pelata. Mä voin sanoa suoraan, että mulle täällä pelaaminen ei ole ollut kovin rentouttavaa tai hauskaa pitkään aikaan - oon myös joutunut tiputtautumaan peleistä, mitä en oo tainnut koskaan aikaisemmin tehdä, koska kevyillä syillä en sitä tee. Toki se nimenomainen peli ei ollut pääsyy siihen, miksi siihen päätökseen päädyin - koska syytän enemmän yleisesti peli-ilmapiiriä.

Mä itse inhoan metapeliä, mä inhoan sitä, jos pelaajan peliä aletaan analysoimaan sen pohjalta, miten on joskus aikaisemmin pelannut - koska pelityyli elää joskus pelien välilläkin. Ja ylipäänsä se, että pitäisi olla koko ajan postaamassa tai ei riitä, että osallistuu silloin kuin kerkeää ja juuri sen verran kuin kerkeää. Tuntuu, että nykyään Kylässä ei mikään riitä ja melkein mikä tahansa on väärin - ja jos kyseenalaistaa epäilyt tai kommentoi johonkin kriittisemmin, niin se koetaan loukkaantumisena. Mä en ota näitä pelejä henkilökohtaisesti, mä en ole enää se teini, joka saattoi jopa suuttua pelissä, kyllä mä tiedän, että tämä on vain peliä eikä muhun kohdistettavat epäilyt ole henkilökohtaisuuksia (toki voivat olla, jollon se on suoraan epäasiallista ja itse oon hyvin allerginen sille).

Voisin lainata aikalailla Jitachin koko viestin, koska oon siitä kaikesta niin samaa mieltä - jopa siinä mielessä, että tällä hetkellä (ja jo pidempään) mä oon pelannut lähinnä Kylän ulkopuolella, koska Kylän pelikulttuuri on muuttunut ja asiat otetaan aivan liian tosissaan. Tämä on harrastus, meillä kaikilla on myös elämä tämän harrastuksen ulkopuolella (otetaan nyt vaikka esimerkiksi minut, oon täysipäiväinen opiskelija, jonka päivät saattaa venyä 12 tuntisiksi, sen lisäksi mulla on myös sosiaalinen elämä, muu elämä, yritän pitää mielenterveyteni kasassa, toimin toisen foorumin ylläpidossa ja siihen päälle mielellään pelaisi juonittelupelejäkin, mutta sen on tapahduttava kaiken muun ohella eikä sen sijasta). Kaikilla ei ole aikaa käyttää koko päivää pelitopicin vahtaamiseen ja juonitteluun, mikä saattaa johtaa siihen, että on pakko olla poissaololla tai olla hiljaisempi.

Mulla on henkilökohtaisesti ikävä vanhaa Kylää, jonka pelikulttuurissa koki olonsa tervetulleeksi ja jossa pelaaminen on oikeasti hauskaa. Koska tällä hetkellä se ei mullekaan ole kauhean hauskaa, ja peleihin osallistuessa tulee väkisinkin mietittyä, että miksi mä edes teen tätä. Koska tällä hetkellä mun mielestä pelikulttuuri on lähinnä ahdistava, vaikka toki on todella paljon ihania tyyppejä, joiden kanssa haluaisi pelata, mutta kun se itse pelaaminen on muuttunut pakkopullaksi ja ahdistavaksi - ja silti mä aina välillä jaksan yrittää yhden tai kahden pelin ajan. Sanoisin, että jos pelaaja kokee, etät haluaa vain tippua pelistä asap, jotta ei tarvisi stressata tai ahdistua, niin sillon jotain on mun mielestä pielessä.
心配ないからね。
Avatar
Vampire
Kepitetty kyläläinen
 
Viestit: 511
Liittynyt: 15.11.2013 00:56:15
Paikkakunta: Pirkanmaa
Kotiyhteisö: FinFanFun
Palkinnot: 8


Paluu Yökerho

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 17 vierailijaa

cron