Yleistä löpinää

Kaikki juonittelu- tai kylä-aiheinen keskustelu kuuluu yökerhoon. Höpise harhalynkkauskaavasta, kylän tulevaisuudesta ja kylämiiteistä sydämesi kyllyydestä! Muista kuitenkin, että käynnissä olevista peleistä puhuminen on kielletty!

Re: Yleistä löpinää

ViestiKirjoittaja Halima » 02.06.2017 11:36

Sopisko kaikille nyt siis se mun ehdottama aikataulu, että joka kuukauden 1.-10. päivä ois ilmoittautumiset auki, 12. päivä alkais peli? Mietin että lisäksi vois aikatauluttaa seuraavan kuun pelin äänestyksen, eli oisko äänestys vaikka edellisen kuun 20.-viimeinen päivä?

Äänestyksissä vois kokeilla vaihtelevia juttuja, joskus vois olla pari-kolme eriteemaista peliä joista äänestää, joskus voisi olla äänestys vaikka päivän pituudesta ja joskus samateemaisen pelin erikoishahmoista. Esim jos nyt Jinmuru aikoo tehdä heinäkuun peliksi kissateemaisen pelin, niin voisiko äänestyksessä olla vaikka pari erilaista erikoishahmoyhdistelmää? Tyyliin: kumpi erikoishahmokokoonpano miellyttää sinua enemmän? Tokihan lopulliset erikoishahmot voi päättää vasta kun tietää montako pelaajaa on mukana, mutta alustavaa kyselyä että haluaako tyypit ennustajaa vai ei. :)
Avatar
Halima
Ylläpitäjä
 
Viestit: 518
Liittynyt: 22.02.2016 21:02

Re: Yleistä löpinää

ViestiKirjoittaja justy » 02.06.2017 12:47

Halima kirjoitti:Sopisko kaikille nyt siis se mun ehdottama aikataulu, että joka kuukauden 1.-10. päivä ois ilmoittautumiset auki, 12. päivä alkais peli? Mietin että lisäksi vois aikatauluttaa seuraavan kuun pelin äänestyksen, eli oisko äänestys vaikka edellisen kuun 20.-viimeinen päivä?

Äänestyksissä vois kokeilla vaihtelevia juttuja, joskus vois olla pari-kolme eriteemaista peliä joista äänestää, joskus voisi olla äänestys vaikka päivän pituudesta ja joskus samateemaisen pelin erikoishahmoista. Esim jos nyt Jinmuru aikoo tehdä heinäkuun peliksi kissateemaisen pelin, niin voisiko äänestyksessä olla vaikka pari erilaista erikoishahmoyhdistelmää? Tyyliin: kumpi erikoishahmokokoonpano miellyttää sinua enemmän? Tokihan lopulliset erikoishahmot voi päättää vasta kun tietää montako pelaajaa on mukana, mutta alustavaa kyselyä että haluaako tyypit ennustajaa vai ei. :)


Tää aikataulu kuulostaa hyvältä pelien ja ilmoittautumisten suhteen.

Äänestyksistä jättäisin kyllä hahmokokoonpanot ja muut pelimekaaniset jutut pois, jotta pelin vetäjä saa suunnitella haluamansa pelin. Ehkä äänestää voisi juuri päivän pituudesta, tai aktiivisuussäännöistä? Ja sitten erikoishahmoista esittää vähemmän virallisia toiveita vaikkapa tässä ketjussa, josta pelinjohtajat voivat niitä halutessaan poimia.
Avatar
justy
Mafioso
 
Viestit: 544
Liittynyt: 24.05.2016 15:34

Re: Yleistä löpinää

ViestiKirjoittaja Violet » 02.06.2017 13:16

Noissa säännöllisissä peleissä kannattaa sitten pitää jouatavat pelaajamäärät, sillä koko niiden pointti on taata pelejä kaikille!
Paras hyvis, aktiivisin kyläläinen & paras varapelaaja kepit vuodelta 2014
Avatar
Violet
Mafioso
 
Viestit: 820
Liittynyt: 15.11.2013 08:17
Kotiyhteisö: Kylä

Re: Yleistä löpinää

ViestiKirjoittaja Halima » 02.06.2017 13:57

Jinmuru vois vaikka itse miettiä minkä aiheen haluais tämän kuun äänestykseen? Onhan tässä toki vielä aikaa, jos oletetaan että äänestysaika alkaa 20.6. :D Mä en vaan taas malttais odottaa! :D
Avatar
Halima
Ylläpitäjä
 
Viestit: 518
Liittynyt: 22.02.2016 21:02

Re: Yleistä löpinää

ViestiKirjoittaja Halima » 02.06.2017 13:58

Ja sitten jatkossa tietysti jos on useampia halukkaita pelinvetäjiä, niin voi aivan hyvin mun mielestä olla äänestys että mikä niistä valittavana olevista peleistä halutaan pelata just seuraavana.
Avatar
Halima
Ylläpitäjä
 
Viestit: 518
Liittynyt: 22.02.2016 21:02

Re: Yleistä löpinää

ViestiKirjoittaja Jinmuru » 02.06.2017 18:25

Mulla ei oo niin mielipiteitä pelinjohtajana tästä heinäkuun peruspelistä (sit jos piän taas ToS-tyyppistä ni kinostaa enemmän :D) eli sinänsä oisin avoin ihan kaikelle ideoille!
This is the story of how I died.
Ava (c) Okakettu
Avatar
Jinmuru
Kyläläinen
 
Viestit: 361
Liittynyt: 03.02.2014 18:06
Paikkakunta: Oulu

Re: Yleistä löpinää

ViestiKirjoittaja Tetradynamia » 21.06.2017 19:45

En oikein tiedä, mihin tämän laittaisi joten oksennan tähän. (entisessä Kylässä minulla oli lempilapseni Juonittelupelit: Ideaali vs. Todellisuus, ikäänkuin henkilökohtaisena sontatunkiona, sinne tämäkin henkisesti kuuluu)

Takavuosina yhdessä Kylämiitissä porukalla mietittiin, että otetaanpa muutama kierros livemafiaa. Minä tarjouduin pelinjohtajaksi ja roolit jakautuivat sillä tavalla, että se toinen paikalla ollut henkilö oli pahis. Hauskaa oli ja miellen jäi erityisesti, että pahikset voitti. Aina.

Usein erilaisissa historioissa toistuvat kolme vaihetta: nousu, uho ja tuho. En varsinaisesti paikanpäällä elänyt Kylän nousuvaihetta, mutta koin sekä uhon, että yhäti jatkuvan tuhon. Aikanaan kun uho kääntyi pikkuhiljaa tuhon puolelle, väki ja vilkkaus Kylässä väheni, reagoitiin siihen muun ohessa pienentämällä pelien kokoa. Olen siitä asti pohtinut, oliko se oikeasti hyvä ratkaisu lainkaan.

Henkilökohtainen mieltymykseni on, että tavanomaisessa pelissä on oltava maksimissaan 20 ja minimissään 15, tiukan tullen 12 pelaajaa. Pienemmätkin pelit voivat joskus toimia, mutta se vaatii jotain ihan muuta, johon en puutu tässä. Shakkipelin yhteydessä puhutaan joskus alkupelistä, keskipelistä ja loppupelistä. Alkupeli käsittää muutamat ensimmäset siirrot ja loppupeli on käsillä sitten, kun suuri osa nappuloista on lyöty laudalta (joskus peli päättyy ilman varsinaista loppupeliäkin, joskus jo alkupelissä). Juonittelupeleissä tämän voisi ajayella niin, että alkupeli on noin ensimmäinen päivä ja loppupeli sitten suunnilleen se, kun pahiksia on oikeasti pakko saada kiinni.

No nyt jos pelin pelaajamäärää vähennetään, niin alkupeli ei muutu juuri miksikään. Asemat haetaan aina pakostakin jotenkin. Loppupelikään ei juuri muutu, jossain kohdin hyvikset ovat selkä seinää vasten samalla tavoin. Vaikutus on kuitenkin se, että keskipelin vaihe lyhenee. Pahimmillaan alkupelistä siirrytään suoraan loppupeliin! Ei hyvä. Minua ei kiinnosta.

Kysymys kuuluu aiheuttaako Kylän aktiivisuustason lasku pelien pienenemisen vai pelien pieneneminen Kylän aktiivisuutason laskun? (Muna vai kana -ongelma)

Loppuun gallupkysely: Jos saisist valita vapaasti, mikä olisi pelin ideaalinen pelaajamäärä?
Tetradynamia
paras pahis
 
Viestit: 214
Liittynyt: 15.11.2013 09:24

Re: Yleistä löpinää

ViestiKirjoittaja Halima » 21.06.2017 20:29

Oisit Tetra tehnyt tästä oman topicin! On niin hyvää pohdintaa että ois ansainnut ihan oman osuvan otsikon mun mielestä. :)

Noista historian vaiheista. Koen että Kylän nousu, uho ja tuho on jo mennyt, eli oisko nyt yritelmä uudesta noususta? Toivotaan että tästä noustaan oikein kunnon uhoon! :D

Suosikkipelaajamäärää on hirmu vaikea sanoa, koska jos kaikki pelit aina ois sillä samalla pelaajamäärällä, niin sekin rupeaisi kyllästyttämään. Tykkään välillä pelata pienempiä ja välillä isompia, mutta ehkä jos pitäisi yksi suosikki valita niin 15 on kyllä aika hyvä. Sama juttu pätee erikoishahmoihin: välillä on kiva pelata ihan kokonaan erikoishahmotonta peliä, ja välillä on mukavaa kun saa niitä varmoja hyviksiä erikoishahmojen muodossa. Vaihtelu virkistää.

Mutta siis 15. Se on hyvä määrä ja helppo tasapainottaa.
Avatar
Halima
Ylläpitäjä
 
Viestit: 518
Liittynyt: 22.02.2016 21:02

Re: Yleistä löpinää

ViestiKirjoittaja justy » 21.06.2017 23:29

Mun mielestä loppupeli on juonittelupelien suola. Alkupeli on usein sellaista hakuammuntaa ja keskipelaaja jää helposti junnaaman paikoilleen. Tylsinmät pelit joissa olen pelannut ovat sellaisia, että pahiksia on vain yksi jäljellä hyvin aikaisessa vaiheessa. Pahiksena sellainen voi olla jännääkin, mutta kyläläisenä nuo pelit menevät helposti tylsäksi kun on niin vähän keinoja jahdata sitä vikaa pahista (ei mitään vuorovaikutusta etsittäväksi) ja jahdissa ei myöskään ole painetta kun on varaa lynkata harhaan niin monta kertaa.

Toki erikoiseoooit voivat tuoda lisää jännitystä keskipeliin, mutta mä tykkään jos muutamassa päivässä päästään jo siihen että hevosten on pakko osua oikeaan. Plus on kiva jos pelit eivät veny IRL kauhean pitkiksi.
Avatar
justy
Mafioso
 
Viestit: 544
Liittynyt: 24.05.2016 15:34

Re: Yleistä löpinää

ViestiKirjoittaja Vampire » 22.06.2017 00:41

Mun on pakko yhtyä justyn mielipiteeseen siitä, että nimeomaan loppupelit ovat juonittelupelien suola. Ainakin ne ovat se oman mielenkiintoni parhaiten ylläpitävä osuus, joka saa mut toimimaan kaikista tehokkaimmkn. Onpa mulla osunut vastaan pelejä, joissa loppupelissä on ollut tilanne et mut ollaan hyviksenä lynkkaamassa, mutta keskellä yötä (mun keskiyön oivallukset oli joskus alkuaikoina aika lennokkaita) tajusin, ketkä ovat pahiksia ja sain perusteltua kantani tosi vahvasti ja yksi kerrallaan lynkattiin kyseiset pelaajat, jotka myös osoittautuivat pahiksiksi. Silloin tuli huomattua, että loppupeli nimenomaan on se hetki, kun jaksan oikeasti keskittyä ja milloin juonari oikeasti tuo sen haasteen, jota kaipaan. Alkupeli ja keskipeli on enemmän lämpimikseen lätisemistä, mutta loppupeli saa mut syttymään.

Mun oma ihanne pelaajamäärä on 20. Se toki tuntuu näin pienempiin peleihin tottumiseen tottuneena kauhean isolta, mutta sulloin ehtii ottamaan aikansa ja miettimään, kun ei ole kiire löyää pahilska, kun pahiksilla on myös enemmän aikaa mokata. Mulle isot pelit on helpompia sekä pelata että PJ:ttää, koska pelaajana ehdin ajatella ja ottaa aikani ennen kun loppupelissä syttyy kunnolla, kun pelaaminen kiinnostaa erityisen paljon.

Mun nykyinen ongelma juonareissa on keskittymiskyvyn puute, mikä melko suoraan johtuu siitä, et alkupeli ja keskipeli ei tuo mulle kauheasti haastetta vaan on enemmän vaan puhumista ja lämmittelyä loppupeliin. Mulle se mielenkiinnon lähde ja haasteen tarjoaja on se pakkotilanne saada pahis kiinni. Koska silloin on pakko panna parastaan tai it's game over. Pakko keskittyä koko ajan ja aivot työskentelee yölläkin, koska pistän loppujem lopuks juonareihin aika paljon sekä aikaa että energiaa, kosla totta kai pelaan voittaakseni... ja juonarit on mulle myös vähän ehkä pulmapähkinöitä... Siinä missä toiset ratkoo ristikoita ä, sudokuja tai jotain pulmapelejä, mä haen haasteeni juonittelupeleistä.
♥ Always. ♥
1946-2016
Avatar
Vampire
Vuoden kirjailija
 
Viestit: 316
Liittynyt: 15.11.2013 01:56
Paikkakunta: Pohjois-Karjala

Re: Yleistä löpinää

ViestiKirjoittaja Tetradynamia » 22.06.2017 07:51

Olen ehkä naiivi idealisti, mutta minua harmittaa ajattelutapa, jonka mukaan juonittelupeleissä on varaa lynkata harhaan koskaan, Henkilökohtaisesti pyrin aina välttämään harhalynkkauksia, mutta ikävä kyllä kaikki eivät näin tee. Joskus äänestys jopa perustellaan halulla tarkistaa pelaajan rooli, ja silloin sydämeni itkee. Halu välttää harhaluynkkauksia on tavallaan myös syy sille, miksi periaatteessa suosisin minipelejä, joissa siis lynkkaukseen tarvitaan äänten enemmistö. Ikävä kyllä minipelit eivät ole onnistuneet ikiaikoihin, eikä kukaan taida sellaista enää uskaltaa yrittääkään.

Vampire: Eikö keskittymiskyvyn ylläpitämisessä ole haastetta tarpeeksi? :)
Tetradynamia
paras pahis
 
Viestit: 214
Liittynyt: 15.11.2013 09:24

Re: Yleistä löpinää

ViestiKirjoittaja Halima » 22.06.2017 08:42

Itse kans yritän mieluummin selvitä harhalynkkauksitta. Oishan se hienoa voittaa peli lynkkaamatta yhtään hyvistä! Ja tämän takia toivoisin että kaikki äänestäis joka päivä, jotta saatais sitä informaatiota kaikista ja voitaisiin löytää pahikset ajoissa. Tämän takia myös (joskus vähän liikaakin) painostan puhumaan, puhumaan ja puhumaan. Ilman puhetta ei pelistä tule mitään.
Avatar
Halima
Ylläpitäjä
 
Viestit: 518
Liittynyt: 22.02.2016 21:02

Re: Yleistä löpinää

ViestiKirjoittaja justy » 22.06.2017 10:34

Mäkin pyrin aina lynkkaamaan pelaajan, joka epäilyttää jollain tasolla. Mutta harhalynkkaus on kuitenkin peliteknisesti joissain tilanteissa mahdollista ja se vaikuttaa väkisin siihen miten koen pelin intensiteetin. Ja toisaalta myös loppupelissä pahiksena on enemmän painetta, jos on mahdollista kaverin lynkkaus välttämällä voittaa peli. Pelin alussa tai puolivälissä ei ole niin justiinsa jos pahiskaveri lynkataan, koska silloin lähinnä pyrkii välttämään epäilyttäviä linkkejä itsensä ja kaverin välille.

Olen joskus pelannut peliä, jossa lynkkaukseen tarvitaan äänten enemmistö. Sellaiset pelit on kyllä ihan hauskoja kanssa, ja ne voisivat auttaa pelikulttuurin kehittämisessä siihen suuntaan että pelaajat kokisivat tärkeäksi äänestää joka päivä. Sekin parantaa pelin intensiteettiä, kun kaikki pelaajat ovat aktiivisia ja tuottavat materiaalia jonka perusteella heidän puoltaan voi arvioida.
Avatar
justy
Mafioso
 
Viestit: 544
Liittynyt: 24.05.2016 15:34

Re: Yleistä löpinää

ViestiKirjoittaja Tetradynamia » 22.06.2017 10:53

Niin no, Kylän muinaishistoriassa minipelejä kai oli enemmän, mutta niistä pitkälti luovuttiin jo ennen minun aikaani. Perustelut olivat suunnilleen, että pelit kuolivat pystyyn, kun pelaajat eivät äänestä (ja päivä ei pääty ennen äänienemmistön muodostumista, eli kestää viikkoja). Tarina kertoo jostain pelistä, jossa pahis, pelin jumitukseen tuskastuneena, lopulta äänesti itseään, jotta päivä päättyisi ja peli etenisi. Niinpä sitten on päädytty nykymuotoisiin peleihin lyhyine määrämittaisine päivineen.
Tetradynamia
paras pahis
 
Viestit: 214
Liittynyt: 15.11.2013 09:24

Re: Yleistä löpinää

ViestiKirjoittaja justy » 22.06.2017 11:11

Ehkä jumittumista voisi estää vaikkapa pitämällä kiinteän päivän päättymisajan, mutta tekemällä lynkkauksesta sattumanvaraisen jos kellään ei päivän päättyessä ole enemmistöä? Peli etenisi, mutta silti äänestäminen ja parhaan kohteen hakeminen yhteistyössä olisi tärkeää. Ja pahiksillakin olisi tähän motivaatiota, kun sattumanvarainen lynkkaus voisi osua omaan tiimiin.
Avatar
justy
Mafioso
 
Viestit: 544
Liittynyt: 24.05.2016 15:34

Re: Yleistä löpinää

ViestiKirjoittaja piikkisiili » 23.06.2017 12:05

Jälkeenpäin on hankala käsittää, kuinka silloin aloittaessani 30 pelaajan pelit oli peruspelejä. Minun pää ei vain kestä niin monen pelaajan oikkujen seuraamista. Toisaalta silloin pelin luonne oli hyvin erilainen osaltaan kun ei ollut vielä vakiintuneita käytänteitä. Nykyisillä vaatimuksilla sen kokoisen pelin pelaaminen räjäyttäisi pään. Pelien kokojen pienentyminen johtui mielestäni enemmänkin Kylän hiljenemisestä, sillä suuret pelit oli kuitenkin suosittuja (paljon erilaisia rooleja). Varmaan se sellaisen kierteen synnytti kun pelit pelkistyi toisistaan vain vähän eroaviksi ja siihenhän puutuu. Pienissä peleissä korostuu myös enemmän sisäpiirin merkitys kun kaikki tuntee toisensa eikä se uusille pelaajille houkuttelevaa ole. Ei pidä yllä kuin ehkä kaikista tiiviimmän sisäpiirin peli-intoo ja sittenhän kävi miten kävi.

Tykkäsin kanssa minipeleistä. Oli mukavaa kun ei aina ollut kiire. Jostain syystä ihmiset ei kuitenkaan tykänneet, jos päivä kestää kuukauden..
Tuhahtele vapaasti! -Omalla vastuullasi.
"-- oli ehdottomasti kiinnostava tuttavuus, vaikka aikaisempi tutkailu olikin jättänyt Piikkisiilistä vähän kyseenalaisen kuvan."- lautapeliopas.fi
Avatar
piikkisiili
Paras pelinjohtaja
 
Viestit: 230
Liittynyt: 15.11.2013 01:12
Paikkakunta: lehtikasassa

Re: Yleistä löpinää

ViestiKirjoittaja Cameron » 23.06.2017 21:36

Hoo mielenkiintoinen keskustelu! Ite kans tykkään eniten pelin keski- ja loppuvaiheesta roolista riippumatta. Mun on hankala sisäistää hirmu isoja pelaajamääriä sillä intensiteetillä millä ruukaan, jonka vuoksi alan "kunnolla" pelata vasta puolessa välissä peliä kun ekat on jo kuollu ja analysoitava materiaali on jo merkittävämpää (enemmän äänestyksiä ym. kouriintuntuvaa). Siltikin pidän enemmän isohkoista peleistä (20-25, 15 vielä menee miniminä) juuri tuon pelien parempien variaatio,ahdollisuuksien vuoksi. Peleissä on enemmän muunteluvaraa ja niistä saadaan yksilöllisempiä. :)
- There will come a time when you have a chance to do the right thing.
- I love those moments! I like to wave at them as they pass by.
Avatar
Cameron
Mafioso
 
Viestit: 243
Liittynyt: 08.03.2016 12:38

Re: Yleistä löpinää

ViestiKirjoittaja Tetradynamia » 24.06.2017 10:22

Ëräs monista muista mieltäni askarruttavista seikoista on toisten pelaajien tai pelityylien "tunteminen" ja sen vaikutus pelaamisen (ja prlisuunnittelun) eri tasoilla. Siis kun samat tyypit pelaavat keskenään toistuvasti ja sitten jostain nousee ajatus, että "tiedetään", miten joku pelaa pahiksena tai hyviksenä. OLen jo pidempään ajatellut, että tämä tietämys on illuusio ja sellaisena haitallinen. Joku varmaan on eri mieltä. Pyrin siis tietoisesti jättämään huomiotta tämän illuusion ja ikäänkuin katsomaan sen ohi. Ei se kyllä helppoa ole, kun pelaajia kuitenkin on aika vähän ja ollut jo vuosia. Asiaa voisi auttaa järjestämällä enemmän anonyymipelejä, koska silloin ne samat nimimerkit eivät hypi silmille koko ajan, vaikka pelaajat nimien takana samoja olisivatkin.

Toinen puoli on sitten se, että kun on mukautunut tuttuun ja turvalliseen, niin ei minulla oikein ole rohkeutta lähteä kokeilemaan pelaamista jossain muulla foorumilla tms. Kokeilin joskus, en tykännyt, enkä jaksanut roikkua siellä niin kauaa, että sopeutuisin. Ehkä sama pätee myös toisinpäin, samat jäärät pelaavat Kuylässä ja uusia tulokkaita ujostuttaa ja kokeilu jää ehkä yhteen peliin.

Olisi myös mielenkiintoista tietää, miten juonitteluun vaikuttaa se, jos oikeasti tuntee kanssapelaajansa (esim. sisarus tai läheinen ystävä irl)

No, tällaisia juttuja voi pohtia vaikka saunan jälkeen.
Tetradynamia
paras pahis
 
Viestit: 214
Liittynyt: 15.11.2013 09:24

Re: Yleistä löpinää

ViestiKirjoittaja Vampire » 24.06.2017 10:58

Mua tossa pelityylin tuntemisessa turhauttaa se, miten se rajoittaa kokeellisuutta. Esim. mie en käytännössä voi enää Kylässä kokeilla erilaisia asioita omassa pelityylissäni, koska poikkeamat totutusta ovat pahismaisia. Se vain pakottaa siihen vanhaan muottiin, joka ei välttämättä ole edes ajankohtainen ja joudun väkisin vetämään pelityyliäni eri suuntaan kuin mihin haluan, mikä paitsi tappaa peli-innon myös tekee viesteistä väkinäisiä. Mä nautin siitä, et voin kokeilla eri asioita ja testaamaan, mikä parhaiten sopii mihinkin tilanteeseen, mutta tällä hetkellä se on pitkälti mahdotonta, koska tyypit tuntee mun pelityylin sellaisena, miksikä se on 7 vuoden aikana muotoutunut ja poikkeamat siitä saavat aikaan äänivyöryn. Tässä on myös yksi syy siihen, miks tykkään pelata esim. Vuotiksessa. Siellä oon niin uus pelaaja, et muut ei tunne mun tyyliä ja jos tuntee, eivät osaa yhdistää nimimerkkejä toisiinsa ja mulla on heti vapaammat kädet kokeilla uusia asioita, kuten oon myös tehnyt. Mä oon nykyään varsin laskelmoiva pelaaja (spontaanin lisäksi ristiriidoista välittämättä), että mielelläni kokeilisin uusia asioita ja miten ne toimii kussakin pelissä ja mikä vaikuttaa millä tavalla kuhunkin pelaajaan ja kuinka pitkälle eri asiat voi viedä. Nykyään se tosin on pitkälti mahdotonta sen takia, että mun pelityyli on kaikille tuttu. Olen myös hieman katkera siitä, että tuntuu et mua välillä epäillään jos olen hiljaa, jos olen äänekäs, jos oon aggressiivinen ja jos en oo aggressiivinen tai jos murteella tai jos puhun kirjakielellä. Koska mun pelityyli on niin tuttu tyypeille, niin joudun pelaan tavalla, jota en koe omakseni, koska en voi kokeilla muutakaan.

Eipä sille oikein mitäänkään voi, että pelityylit tunnetaan. Sen siitä saa, kun pelaa 7 vuotta samojen tyyppien kanssa. Silti välillä sitä kaipaa niihin vanhoihin aikoihin, kun mun tyyliä ei tunnettu ja pystyin tekemään kaikenlaisia asioita ja se hyväksyttiin ilman kysymyksiä. Nykyään se ei onnistu, vaan kokeilunhalu palkitaan äänillä ja pahisleimalla..

Olisi myös mielenkiintoista tietää, miten juonitteluun vaikuttaa se, jos oikeasti tuntee kanssapelaajansa (esim. sisarus tai läheinen ystävä irl)

Mä en ole pelannut sisaruksieni kanssa, mutta tunnen ainakin kaksi Kylässä pelannutta myös irl ja aika monen kanssa oon tutustunut sillä tavalla, että melkein sanoisin vähintään ystäviksi. Toki kaikki nää ei ole Kylässä, mutta ollaan pelattu samoissa peleissä. Mun omalla kohdalla se ei varsinaisesti vaikuta itse pelaamiseen siinä mielessä, etten pystyisi pitämään myös tuntemiani ihmisiä pahiksina, mutta enemmän se ehkä auttaa siinä, että tunnistaa, mitkä yksityiskohdat eivät niinkään riipu pelaamastaan roolista, vaan persoonasta - ja mä ainakin itse olen vähän taipuvainen siihen, että jos oikeasti jonkun tunnen hyvin, niin sitten myös sitä läppää lentää ja välillä myös varsin kyseenalaista ja saatan kuittailla pikkuasioista hyväntuulisesti ja muutenkin irvailla. Esim. en pitäis mitenkään outona pelata esim. kumppanini kanssa (jos koskaan intoutuisi juonareista, mikä on erittäin epätodennäköistä) eikä se läheinen suhde ja vuosikausien tunteminen näkyisi oikein mitenkään. Mä tosin olen muutenkin sellainen, että en netissä anna sen vaikuttaa asioihin, jos tunnen jonkun irl - tai jos oon jonkun kanssa tutustunut netissä. Se ei vaikuta ainakaan juonittelussa, koska sillä ei ole mitään syytä vaikuttaa. Sama myös muualla pelaamissani juonareissa, saatan mainita, että tiedän jonkun, mutta sen pidemmälle se ei mene eikä myöskään vaikuta peliin, koska otan peleihin aina objektiivisen otteen ja ikään kuin lähestyn ulkopuolisena tarkkailijana, joka ei tunne pelistä ketään (koska en tiedä juonareissa muiden rooleja, en myöskään tunne heitä)...
Viimeksi muokannut Vampire päivämäärä 24.06.2017 12:43, muokattu yhteensä 1 kerran
♥ Always. ♥
1946-2016
Avatar
Vampire
Vuoden kirjailija
 
Viestit: 316
Liittynyt: 15.11.2013 01:56
Paikkakunta: Pohjois-Karjala

Re: Yleistä löpinää

ViestiKirjoittaja Jitachi » 24.06.2017 12:36

Mm, omasta mielestäni anonyymipelit ovat parhaita juuri sen vuoksi, että kykenen pelaamaan millä tyylillä mua huvittaa ilman että ihmiset rupeavat kyseenalaistamaan pelityyliäni. Välillä tuntuu että Kyläläiset jopa odottavat mun pelaavan tietyssä roolissa tietyllä tavalla, jonka takia toisinaan pelit toistavat itseään. Jos teen jotain itselleni epätyypillistä, olen pahismainen koska hyvis!Jita ei ole ikinä tehnyt niin. Jos taas olen itselleni tyypillinen ja epäilen kaikkia, olen pahis koska agressiivisesti provosoin ihmisiä ja 'katson, löytyykö reaktioista tekosyy mukamas epäillä jotakuta'. Kun juonareita on pelannut kauan, pelaajat oppivat tietyt tyylit ja sitä kautta myös metapelin. Mielenkiinnon kannalta tämä on huono juttu sillä ihmiset eivät voi kokeilla uusia juttuja, ja lopputuloksena jokainen peli toistavat toisiaan samoine pohdintoineen. En pidä sitä itse kovin mielekkäänä. Anonyymitilin kanssa puolestaan voi vapaasti pelata itselleen epätyypillisesti koska kukaan ei varmuudella pj:tä tai pelimodea lukuunottamatta tiedä että olet sinä: pahistoverisi tahallinen heitto katujyrän alle on suorastaan bravuurisi pahispelaajana.
"I love this game that people call “life” from the bottom of my heart."
-Shogo Makishima
Avatar
Jitachi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 531
Liittynyt: 15.11.2013 08:02
Paikkakunta: Turku
Kotiyhteisö: Kylä/pkmn.eu

Re: Yleistä löpinää

ViestiKirjoittaja Vampire » 24.06.2017 12:52

Pakko heittää komppia Jitalle :) Mä en Tahomasta tykkää noin ylipäänsä, mutta silti osallistun aina Tahomiin, koska se tarjoaa tilaisuuden pelata just sillä tavalla kuin haluaa, ilman sitä taakkaa metapelistä, koska kukaan ei tiedä että sä olet sä. Toki mun kompastuskivi Tahomassa on se, että etenkin Finissä tuntuu, että mun kirjoitustyyli tunnetaan todella hyvin ja sitä on todella vaikea lähteä muuttamaan, kun on suunnilleen 12 vuotta harrastanut kirjoittamista ja se oma tyyli on juurtunut niin vahvasti - ja jollain tapaa käytän juonareissa paitsi samaa tyyliä välillä kuin jossain fiktiossa myös tyyliä, jolla puhun, vaikkakin hieman siistittynä, koska veikkaan, ettei kukaan jaksais lukea, jos kirjoittaisin omalla murteella. Joskus sinällään vois olla hauska kokeilla pelata jotain suht normaalia peliä anonyymisti, mut en tiedä olisko se mitenkään mahdollista. Esim. et pelitilien nimet valittais ingamenimien listasta, jossa on taviksille, erikoisille ja pahiksille arvottavat peitenimet, joita käytetään siihen asti, että pelaajan rooli paljastuu roolin kuollessa ja pelaajan identiteetti vasta pelin päätyttyä. Sekin mahdollisesti mahdollistais sen, että pelaajat vois pelata vapaammin ilman sitä oman tunnetun tyylin taakkaa tai pelkoa siitä, että pelistä putoaa, jos identiteetti arvataan (kuten Tahomassa). Käytännössä vaan pelattais kuten normaalisti, mutta pelaajien oikeita identiteettejä ei tarvis arvata ja pelaaminenkin olis ehkä vapaampaa ja mielenkiintoisempaa. Se ehkä pakottas myös oikeasti keskittymään pelissä tulevaan viestintään eikä metatietoon pelaajien tyyleistä. En tiedä, tällänen joku vois myös auttaa uusia tulemaan peliin mukaan, koska kukaan ei tiedä, että roolia x tilin y takana pelaa aloittelija, vaan kaikkiin suhtaudutaan samalla tavalla ja samoilla kriteereillä - kaikki olis tabula rasa.
♥ Always. ♥
1946-2016
Avatar
Vampire
Vuoden kirjailija
 
Viestit: 316
Liittynyt: 15.11.2013 01:56
Paikkakunta: Pohjois-Karjala

Re: Yleistä löpinää

ViestiKirjoittaja Jinmuru » 24.06.2017 13:40

Mää voin josain välisä pitää anonyymipelin (josa ei siis arvailla identiteettejä), nyt ku näyttää olevan kiinnostuneita :3
This is the story of how I died.
Ava (c) Okakettu
Avatar
Jinmuru
Kyläläinen
 
Viestit: 361
Liittynyt: 03.02.2014 18:06
Paikkakunta: Oulu

Re: Yleistä löpinää

ViestiKirjoittaja Jeku » 24.06.2017 13:46

Jinmuru kirjoitti:Mää voin josain välisä pitää anonyymipelin (josa ei siis arvailla identiteettejä), nyt ku näyttää olevan kiinnostuneita :3

Jee! Mä ainakin liityn niihin, joita anonyymipeli kiinnostaisi, en nyt perustele paremmin, koska se, mitä olisin sanonut kirjoitustyylin tunnistamisesta (Finissä) tuli jo sanottua :>
Varoitus!
Olen Jack Sparrow'n suojeluksessa!
Ja Johnny Depp on suosikkini! :)
Avatar
Jeku
Kyläläinen
 
Viestit: 199
Liittynyt: 09.08.2016 15:31
Paikkakunta: Mäntyharju

Re: Yleistä löpinää

ViestiKirjoittaja Jitachi » 24.06.2017 17:24

Totta kai! Mut saa helposti mukaan jos anonyymipelistä on kyse~
"I love this game that people call “life” from the bottom of my heart."
-Shogo Makishima
Avatar
Jitachi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 531
Liittynyt: 15.11.2013 08:02
Paikkakunta: Turku
Kotiyhteisö: Kylä/pkmn.eu

Re: Yleistä löpinää

ViestiKirjoittaja Halima » 25.06.2017 21:53

Toisten pelityylin tuntemisesta ja siitä miten se vaikuttaa pelin/pelaajien lukemiseen ja pelityylin vaihteluun.

No. Ensinnäkin minusta toisen pelityylin tuntemisella on suuri vaikutus. On helpompaa hoksata tutusta pelaajasta onko hän pahis kuin ihan ensimmäistä kertaa toisen kanssa pelatessaan (jos toinen kuitenkin on kokenut pelaaja jossain muualla). Mun championships-pelissä menin suurimpaan osaan ihan täydestä hyviksestä pitkään, mutta täällä kylässä tutut pelaajat olivat jo toisena päivänä julistaneet että pahishan minä. Kylässä en ois voinut pelata sillä pelityylillä mitä siinä pelissä käytin, jäämättä kiinni.

Sitten kuitenkin, kannustan ihmisiä kokeilemaan erilaisia pelityylejä rohkeasti. Mä kokeilin hyvin erilaista tuuliviiri-taktiikkaa tuossa Pienessä peruspelissä, ja joo, ensimmäisenä päivänä sain paljon epäilyitä osakseni, mutta toisena päivänä jo suurin osa oli sitä mieltä että oon kuitenkin hyvis. Ja sitten jos olisikin käynyt niin, että mua ois edelleen pidetty tosi pahismaisena ja lynkattu, niin oisko se nyt ollut niin kauheaa? Mun mielestä pelien pointti on kuitenkin olla viihdyttäviä ja mukavia, joten jos vanhalla pelityylillä pelaaminen kyllästyttää tai suorastaan tympäisee, eikö ole parempi vetää uudella pelityylillä vaikka sillä saisikin normaalia enemmän epäilyksiä päälleen? Ja sitten kun on kerran vaihtanut pelityyliä niin seuraavat pelityylin vaihdokset eivät (ehkä) enää epäilytä muita ihan niin paljon.

Eli siis tämä "ei voi kokeilla uusia pelityylejä" on paljon omien korvien välissä. Sen kun kokeilee. Mikä on pahinta mitä voisi tapahtua?
Avatar
Halima
Ylläpitäjä
 
Viestit: 518
Liittynyt: 22.02.2016 21:02

Re: Yleistä löpinää

ViestiKirjoittaja Tetradynamia » 26.06.2017 10:59

Olen samaa mieltä Haliman kanssa siitä, että on itsestä kiinni, että kokeilee eri pelityylejä ja siitä, että mukavaa ja viihdyttävää pitää olla. Sitten päästäänkin siihen, mitä pahaa siitä voi seurata.

Juonittelupelit ovat tällaisenaan joukkuepelejä, mutta hyvikselle hankaluus on siinä, ettei useinkaan varmasti tiedä, ketkä omalla puolella pelaavat. Lisää työtä teettää, että on ensisijaisesti hyvisten tehtävä etsiä pahikset, eli olla aktiivisia ja tehdä aloitteita. Pahiksille tietyllä tapaa riittää selviytyminen vaikka se tarkoittaisi passivisempaa peliä. Tavoitteena kuitenkin voitto, yksilöstä riippu hakeeko voittoa keinolla millä hyvänsä vai pitäsikö ns. voittaa tyylillä.

Yksittäisellä hyviksellä on siis tavallaan ongelma. Pelatako kuin itseä huvittaa, ehkä kokeiila radikaalejakin peliliikkeitä joko puhtaasti huvikseen tai kehittääkseen omaa pelaamistaan? Vai pitäisikö sittenkin pelata "tasaisemmin", siten kuin on aina tehnyt, jotta kanssahyvikset eivät erehdy luulemaan pahikseksi, kun eivät varmasti tiedä. Ei edistä hyvisten peliä, että äänestetään hyviksiä pois. Pahikset sentään pystyvät paremmin koordinoimaan omat peliliikkeensä. Mihin kukainenkin asettuu individualisti - tiimipelaaja -akselilla.

Lisää päänvaivaa aiheuttaa se, että nykyään pelejä saadaan pystyyn harvakseen. Tämä voi nostaa kynnystä kokeilla taktiikoita, koska jos putoat, niin seuraavaa peliä voi joutua odottelemaan. Ei ole hauskaa, eikä mukavaa pudota pelistä, kun parhaansa yrittää. (ennen vanhaan pelejä oli iv:ssä useita koko ajan, niin putoaminen ei harmittanut ihan niin paljon). Pelien harvatahtisuudesta seuraa toinenkin ongelma. Jos on pelannut samassa porukassa vuosia ja oma pelityyli on sementoitunut tietynlaiseksi kanssapelaajien mieliin, niin sen muuttaminen kestää ehkä kauan. Pitäsi siis olla valmis uhraamaan useita pelejä, jotta kanssapelaajille tulisi selväksi, ettei enää pelaa niin kuin ennen vanhaan.

Eli pahaa voi tapahtua ja paljon, sekä joukkueen että yksilön kannalta.
Tetradynamia
paras pahis
 
Viestit: 214
Liittynyt: 15.11.2013 09:24

Re: Yleistä löpinää

ViestiKirjoittaja Halima » 26.06.2017 11:16

No mä sanoisin että jos edelleen pelaa oman joukkueensa eduksi siinä mielessä, että etsii parhaansa mukaan pahiksia ja kirjoittelee aktiivisesti mielipiteitään, se pelityylin muutos ei ole kovin paha asia yleisesti. Jos joku epäilee siksi että on aggressiivisempi kuin ennen tai puhuu kirjakieltä, niin mä uskon että ne epäilyt siitä tasoittuu jos muuten pelaa hyvismäisesti. Tai siis tarkoitan että eihän kenenkään pelityyli voi olla kiveen kirjoitettu. "Vampire on aina kirjoittanut hirmu pitkiä viestejä kerran-pari päivässä, nyt hän kirjoittaakin viisi kertaa päivässä lyhyempiä viestejä -> varmasti pahis!" En jotenkin usko että kovin monen ajatukset juoksisivat tuohon malliin, jos tosiaan niissä viidessä lyhyemmässä viestissä on kuitenkin hyvin hyvisten peliä edistävää asiaa.

Sitten tietysti jos joku yleisesti aktiivinen pelaaja päättäisi vaihtaa pelityylinsä hyvin hiljaiseen ja mitäänsanomattomaan, on minusta aivan ymmärrettävääkin että epäillään. Mutta miksi kukaan vaihtaisi huonompaan? Tai mä ainakin ajattelisin että se pelityylin vaihdoksen tarve lähtis nimenomaan siitä, että sillä uudella tyylillä pystyisi pelaamaan paremmin tai toivoisi saavansa parempia tuloksia aikaan.
Avatar
Halima
Ylläpitäjä
 
Viestit: 518
Liittynyt: 22.02.2016 21:02

Re: Yleistä löpinää

ViestiKirjoittaja Tetradynamia » 26.06.2017 11:48

Joku voi ajatella, että hiljaisella ja mitäänsanomattomalla tyylillä saa parempia tuloksia.

Aikanaan ajattelin, että peli on osaltani mennyt hyvin, jos omalla aktiivisella, räiskyvällä ja huomiohakuisella pelityylillä, joka on niin minua, että kaikki muu tuntuu / tuntui luonnottomalta, selviän pelissä 3. päivään asti. Tällaisessa tilanteessa voisi ajatella, että hiljaisemmalla tyylillä selviää pelissä pidempään ja siten: a) materiaalia on enemmän, joten pahiksia on ehkä helpompi saada kiinni b) ei aiheuta hyviksille omalta kannalta katsoen turhaa harhalynkkausta (samalla välttää myös vetämästä huomiota itseensä eli pois pahiksista). Eli voi olla perusteltua "vaihtaa huonompaan".

Huomioidaan vielä, että hiljaisella tyylillä pääsee tuskastuttavankin usein aika pitkälle samalla, kun aktiivisuudesta jossain mielessä rangaistaan. Hiljaiset ja mitäänsanomattomat pelaajat luokitellaan usein neutraaleiksi, kun ei ole kanttia luokitella heitä pahiksiki materiaalin vähäisyyden vuoksi. Sitten vain toivotaan, että aktivoituisivat. Olen itsekin usein käyttänyt taktiikkaa, jossa ei sanota mitään ja välillä voivotellaan omaa saamattomuutta ja lupaillaan aktivoitumista (jota todennäköisesti ei koskaan kuitenkaan tule)

Omalla kohdalla on ollut aika paljon tasapainon hakua sen välillä, että pelaako itselle vai sille joukkueelle, joka ei ymmärrä. Hauskaa pitäisi oola, mutta jos tavallisesti kokee menevän huonosti, niin hauskaa ei ole.
Tetradynamia
paras pahis
 
Viestit: 214
Liittynyt: 15.11.2013 09:24

Re: Yleistä löpinää

ViestiKirjoittaja justy » 26.06.2017 12:29

Promoan taas pieniä pelejä lääkkeeksi. :) Jos pelissä on maksimissaankin vain kolme tai neljä päivää, ei se haittaa jos tulee äänestetyksi nopeasti ulos pelikokeiluidensa vuoksi - peli ei kuitenkaan kestä enää kauaa. Lisäksi pienessä pelissä, jossa vaaditaan aktiivista osallistumista, tehdään jo nopeasti tärkeitä äänestyksiä (pahiksilla paine pelastaa kavereitaan koska heitä on niin vähän, kyläläiset nopeammin LYLO-paineen alla), jolloin sitten sen pelityylin lisäksi tulee nopeammin tärkeää substanssiakin analysoitavaksi.
Avatar
justy
Mafioso
 
Viestit: 544
Liittynyt: 24.05.2016 15:34

Re: Yleistä löpinää

ViestiKirjoittaja Halima » 26.06.2017 12:51

Tähän mä taas tarjoaisin ratkaisuksi sitä, että ruvettaisiin yleisesti "vaatimaan" aktiivisempaa osallistumista ja äänestämistä lähes joka päivä. Kyllähän se niin on, että hiljaisena pahiksen on helpompi piiloutua, niin minusta myös ois ihan hyvä taktiikka hyviksille, että äänestää niitä epäilyttävämpiä hiljaisia epäilyttävien äänekkäiden sijaan. Epäilyttävät äänekkäät saattavat vieläpä tulevien päivien aikana vahingossa paljastaa vihjeitä pahiskavereistaan, jos saavat elää päivän tai kaksi pidempään. :D
Avatar
Halima
Ylläpitäjä
 
Viestit: 518
Liittynyt: 22.02.2016 21:02

EdellinenSeuraava

Paluu Yökerho

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa