Pelinjohtajan säännöt ja ohjeet

Tervetuloa vihkiytymään juonittelupelien maailmaan, saamaan opastusta ongelmiin ja löytämään tietoa uusimmista säännöistämme. Uusien kyläläisten kannattaa aloittaa foorumiin tutustuminen täältä, ja Propagandatoimistoon he voivat kirjoittaa itsestään esittelyn.

Pelinjohtajan säännöt ja ohjeet

ViestiKirjoittaja Sukka » 08.07.2017 20:28:04

Pelinjohtajan säännöt ja ohjeet

Pj:ltä odotetaan kunnollista omistautumista pelilleen ja pj on velvollinen huolehtimaan pelistään itse, informoimaan pelaajiaan mahdollisista myöhästelyistä ja ongelmista, tai jos on itse estynyt, huolehtimaan että joku muu hoitaa pelin hänen sijastaan. Tauolle peliä ei voi laittaa kuin vihoviimeisenä vaihtoehtona, pelimoden kanssa neuvoteltua. Pelinjohtaja on aina ensisijaisesti vastuussa pelistään, joten jos esimerkiksi apulaispelinjohtajaa ei jostain syystä näy, väliaikalaskentojen kirjoittaminen jää pelinjohtajalle.

Ennen pelinjohtajaksi ryhtymistä täytyy pelata vähintään kolme peliä loppuun pelaajana. Näiden pelien täytyy olla jo kyseisen henkilön kohdalta loppuneet (eli peli on päättynyt kokonaan tai pelaaja on kuollut. Antiaktiivisuuteen putoaminen ei kelpaa :P), ennen kuin pelinjohtajaksi haluava laittaa peli-ilmoituksen Tulevien pelien topiciin.

Kukin pj saa johtaa vain yhtä peliä kerrallaan.

"Pelinjohdon tikkaat"
Johtaakseen kokeellisen pelin on ensin täytynyt menestyksekkäästi johtaa vähintään yksi perus- tai erikoispeli. Menestyksekäs tarkoittaa, että pelistä ei ole tullut joko pj-kieltoa tai varoitusta (varoituksia eivät ole pelimoden normaalit ohjeistukset).
Jos varsinaisia pelinjohtajia on enemmän kuin yksi, riittää kun yksi pj:stä on kivunnut tikkaita kokeellisen pelin pitämiseen asti.
Pj-kiellon saamisesta seuraa putoaminen tikkaiden alkuun.

Pelin johtamisen vaiheet:

1. Pelin kirjoittaminen.
Suunnittele peliä rauhassa. Hyvä peli-ilmoitus on pelin mainos, joten panosta siihen. Sen laatimiseen löydät apua katsomalla entisiä pelejä sekä näitä topiceja:
Muutenkin koko "Pelin suunnitteluun ja johtamiseen" -ketju on hyvä lukaista läpi.

Kun linkit on luettu, tärkein asia on pelin suunnitteluun käytetty aika. Sääntöjä ja erikoishahmokuvauksia ei voi muuttaa tai tarkentaa kesken pelin (paitsi hätätilanteessa pelimafioson kanssa keskustelemisen jälkeen), joten ne pitää tehdä kunnollisiksi ennen pelin alkua. Tärkeitä tarkistettavia juttuja ovat: hahmokuvausten tarkkuus, pelin tasapaino ja selkeys juonittelupelinä (vrt, se ei ole mikään lottoarvonta). Erikoisvoimien keskinäisissä vaikutuksissa noudatetaan Yötoimien järjestys-ohjeistusta. Hyvä ajatus peliä tehdessä on luetuttaa pelisi toisella kyläläisellä. Varo kuitenkin spoilaamasta pelistäsi sellaista, joka haluaisi ehkä tulla pelaamaan.

Äänestys pelistä?
Mieti haluatko pitää jonkin äänestyksen liittyen peliisi. Tämä äänestys voi liittyä esimerkiksi päivän pituteen tai roolitukseen tai mitä sitten keksitkin. Mikäli haluat pitää pelistäsi äänestyksen, niin ilmaisethan sen selkeästi pelin säännöissä. Esimerkiksi jos haluat, että pelipäivän pituuksista äänestetään ja vaihtoehtoina ovat 3 vrk ja 4 vrk, ilmaise se selkeästi kuten "Päivä pelissä kestää 3 tai 4 vuorokautta. Tämä äänestetään ennen pelin alkua." Näin kun pelisi myöhemmin tarkistetaan, tietää tarkistaja katsoa myös äänestystä ja varmistaa, ettei mikään äänestyksen vaihtoehto ole pelillisesti mahdoton.

Mikä pelityyppi?
Peruspelit: Kaikkein tavallisimpia, perinteisiä, aloittelijaystävällisiä ja muutenkin juonittelupelien kovaa ydintä. Äänestyssysteeminä UÄ (ja joskus harvoin VÄ). Eivät sisällä yllätyksiä eivätkä mitään suurempia ihmeellisyyksiä eivätkä aseta erityisvaatimuksia pelaajilleen. Pienet erikoisuudet sallittuja (esim. perustyyppinen kolmas osapuoli kuten sarjamurhaaja).

Erikoispelit: Erikoisemmalla äänestyssysteemillä pelattavat pelit (KKÄ, PNÄ, minipelit, jne.) sekä muita jo testattuja ja toimiviksi havaittuja erikoisuuksia sisältävät. Myös ingamepelit, paripelit, vihjailupelit, ilman julkista hahmolistaa pelattavat pelit yms. menevät tähän kategoriaan. Erikoispelit vaativat yleensä pelaajiltaan hiukan enemmän tarkkaavaisuutta.

Kokeelliset pelit: Jos pelissä on jotain erikoista, mitä ei ole vielä aiemmin kokeiltu, peli on kokeellinen, oli kyseinen erikoisuus sitten uusi systeemi, täysin uudenlainen keskeinen hahmo tms. Kokeelliset pelit vaativat vielä erikoispelejä enemmän tarkkaavaisuutta ja panostamista, eikä niitä välttämättä suositella ensimmäisiksi peleiksi pelaajilleen. Kun kyseinen erikoisuus yhdessä pelissä testataan kokeellisena, muut samaa erikoisuutta käyttävät pelit menevät sen jälkeen erikoispeleihin. Erikois- ja kokeellispelit eroavat siis käytännössä siinä, onko peli ensimmäinen lajiaan vai toistaako jo jonkun toisen sisältämiä ja toimiviksi testattuja erikoisuuksia.

Maksimipelaajamäärät
Perussääntö on, että pelissä on maksimissaan 20 pelaajaa, enemmän vain erityistapauksessa ja erityisluvalla. Paripeleissä maksimimäärä on 26 pelaajaa.

2. Pelin lisääminen tuleviin ja jonotus
Kun peli on kirjoitettu, mieti se vielä kerran läpi ja postaa sitten tuleviin.

Jonotussysteemi
Kun uuden pelinjohtajan ensimmäinen peli on lisätty tuleviin, pelinjohtaja lisätään pelinjohtajajonon päähän odottamaan omaa pelinpitovuoroaan. Yhdellä pelinjohtajalla saa olla Tulevissa maksimissaan neljä peliä. Ensimmäisen pelin jälkeen uusien pelien lisääminen Tuleviin ei vaikuta pelinjohtajan paikkaan jonossa.

Pelinjohtajajonon järjestystä hoitaa mafia, ja pelinjohtovastuuta tarjotaan aina ensin jonon ensimmäiselle. Pj-ehdokkaalla on neljä (4) vuorokautta aikaa vastata mafian viestiin, jonka jälkeen (jos vastausta ei kuulu tai jos pj ei halua pitää peliään juuri silloin) pelinjohtovuoroa tarjotaan jonon seuraavalle. Tällöin kieltäytyneen/vastaamatta jättäneen pelinjohtajan paikka ei muutu jonossa.

Kun pelinjohtaja ottaa pelinjohtovastuun vastaan ja peli menee ilmoittautumisvaiheeseen, pelinjohtaja tipahtaa jonon hännille. Nyt on kolme vaihtoehtoa:
    1) Peli täyttyy ja menee pelautukseen -> pj pysyy jonon hännillä niin, että pelin ilmoittautumis- ja käynnissäoloaikana pj-jonoon tulleet pj:t pääsevät jonossa kyseisen pj:n edelle.
    2) Peli ei täyty -> pj on siirtynyt jonon hännille, mutta ilmoittautumisaikana jonoon tulleet pj:t menevät kyseisen pj:n taakse.
    3) Peli ei täyty ja kyseessä on pj:n ensimmäinen pj-yritys ikinä -> pj siirtyy takaisin alkuperäiselle paikalleen jonossa (eli yleensä jonon kärkeen). Tämä erityisoikeus ensikertalaisille, jotta uusi pj pääsisi varmemmin vetämään pelinsä pelaajien kiireistä huolimatta. Jos ensikertalaisen pj:n peli ei toisellakaan yrityksellä täyty, pj siirtyy jonon hännille normaalisti.
Mikäli pelinjohtajalla ei ole enää pelejä Tulevissa, hänet poistetaan jonosta.

Mikäli pj ei kahdella peräkkäisellä kerralla vastaa mafian viestiin mitään neljän vuorokauden aikana, tipahtaa hän jonon hännille.

3. Tarkistus
Tarkistus on viimeinen vilkaisu, että pelisi varmasti toimii. Tarkoitus ei kuitenkaan ole, että tarkistaja kirjoittaa toimimattoman ja sekavan pelisi kokonaan uudestaan. Hankalien pelien tarkistaminen ei ole kenenkään mielipuuhaa, joten olettehan kilttejä ja helpotatte sitä niin pitkälle kuin pystytte? Kiitos! ^^

Tarkistuksessa joku Tulevien tarkistajista lukee pelisi läpi ja antaa yksityisviestillä sinulle palautetta sen toimivuudesta sekä esittää kysymyksiä. Tarkistajia kannattaa (ja pitää!) kuunnella. Tarkistajalle saa väittää kyllä vastaankin, mutta rakentavasti ja hyvin perustellen. Sen sijaan turha inttäminen ja yhteistyöhaluttomuus ovat ei-toivottuja (ja jos oikein alat hankalaksi, tarkistaja voi kieltäytyä tarkistamasta peliäsi).

Kun saat tarkistusviestin, sinun oletetaan vastaavan siihen ja tekevän pyydetyt muutokset mahdollisimman pian. Tarkistaminen voi tapahtua yhtä hyvin heti pelin topiciin lisäämisen jälkeen kuin juuri pelin ilmoittautumisvaihetta ennenkin, riippuen tarkistajien kiireistä ja listan muista peleistä. Tarkistusnopeus ei sinällään vaikuta pelinjohtajan ilmoittautumisvaiheeseen pääsyyn mitenkään. Sen sijaan jos tarkistus on jo käynnissä, mutta venyy kohtuuttoman pitkäksi (esim. pj:n hitaan viesteihin vastaamisen tai yhteistyöhaluttomuuden takia), on mahdollista että pj ei pääse pelauttamaan heti peliään vaikka olisi jo pj-jonon ensimmäisenä. Peli ei voi päästä ilmoittautumisvaiheeseen ennen kuin se on tarkistettu! Mikäli peliisi liittyy äänestys, niin tarkistaja tarkistaa vielä pelisi kun äänestys on päättynyt ja olet tehnyt äänestyksen aiheuttamat muutokset sääntöihin (muita muutoksia ei saa tehdä!). Lähinnä tällöin varmistetaan, ettei sääntöihin päässyt mitään lapsuksia, eikä sinuun olla yhteydessä ellei korjattavaa sitten ilmennyt.

4. Ilmoittautumisvaihe (eli IV)
Kun olet kivunnut jonon kärkeen, IV-luvista vastaava mafioso (yleensä joku ylläpidosta) ottaa sinuun yhteyttä. Sinulla on neljä (4) vuorokautta aikaa vastata viestiin, että otat pelinjohtovuoron vastaan. Mikäli et vastaa neljän vuorokauden aikana, tai et halua johtaa peliä nyt, pelinjohtovuoroa tarjotaan jonon seuraavalle. Itse pysyt toki tällaisessa tapauksessa jonon ensimmäisenä, eli kun on aika pelauttaa seuraava peli, sinua kysytään taas ensiksi.
Kun olet vastannut mafiosolle, että otat pelinjohtovuoron vastaan, etsi pelillesi varapelinjohtaja jollet ole sitä vielä tehnyt. Tämän voi tehdä vaikka laittamalla hakuilmoituksen löytötavaratoimiston tiskille.

Mikäli olet päättänyt tehdä jonkin äänestyksen, niin ilmoluvan saatua voit järjestää äänestyksen 20. päivä Kirjastoon. Muista ilmoittaa äänestystopickissa, milloin äänestys loppuu. Pelin ilmoittautumisaika alkaa 1. päivä ja tällöin äänestyksen tulee olla päättynyt ja mahdolliset äänestyksen aiheuttamat muutokset tulee olla tehty pelin sääntöihin. Kannattaa siis varata aikaa muutoksien tekemiseen.

Kun 1. päivä koittaa, saat tehdä ilmoittautumistopicin Kirjastoon. Ilmoittautumistopicin ensimmäiseen viestiin kopioit Tulevissa olevan peli-ilmoituksen sellaisena kuin se tarkistuksen ja äänestyksen jälkeen on. Et voi muuttaa enää mitään pelissä kysymättä asiaa ensin tarkistajalta. Tarkistaja tarkistaa pelisi ilmovaiheen alettua, mutta ei ole yhteyksissä enää, jos mitään korjattavaa ei löydy. Pääasiassa katsotaan, ettei äänestyksen takia sääntöjä muokattaessa tullut mitään virheitä sääntöihin.

Välillä pidetään pelejä myös aikataulutettujen pelien välissä. Kun saat tällaisen pelin pitämiseen luvan, voit perustaa ilmoittautumistopickin Kirjastoon saman tien (ellei muuta IV-luvan yhteydessä mainita). Ilmoittautumistopicin ensimmäiseen viestiin kopioit Tulevissa olevan peli-ilmoituksen sellaisena kuin se tarkistuksen jälkeen on. Äänestyksien pitäminen ei ole toivottavaa kun kyseessä on aikataulutettujen pelien välissä pidettävä peli. Tämä johtuu siitä, että yleensä pelien kysyntä on juuri silloin suuri ja tarkoituksena on saada peli mahdollisimman nopeasti tarjolle ja alkamaan. Ilmoittautumisaika on tällaisissa peleissä 7 vrk ja pelin tulisi alkaa muutaman päivän sisällä pelin täyttymisestä.

Laita ilmoittautumistopicin otsikkoon pelin nimi, ilmoittautuneiden määrä ja milloin ilmoittautumisaika päättyy. Esimerkiksi "Pelin nimi (ilmoittautuneet/pelin koko pelaajamäärä), ilmo auki x.x. klo xx.xx. asti". Otsikon ilmoittautujamäärää voit sitten päivitellä aina sitä mukaa, kun peli täyttyy.
Pelin tullessa ilmoittautumisvaiheeseen joku pelimafiosoista aka pelimodeista ottaa sen moderoinnin vastuulleen ja ilmoittaa pj:lle valvovansa peliä sekä päivittää nimensä pelin alkuviestiin. Tämän jälkeen pelimafioso on pj:n paras apu ja kohde kysymyksille.
... ja sitten vain odotellaan, että väki ilmoittautuu mukaan!

4.5. Jos peli ei täyty
Jos peli ei täyty ilmoittautumisajan aikana (riippuen ajankohdasta joko 7 tai 10 päivää), pelimafioso ja pj neuvottelevat pelin pienentämisestä (pelin tasapaino koko ajan kuitenkin huomioiden). Yleensä peli tällöin aloitetaan sillä pelaajamäärällä kuin nyt on kasassa ja pelin hahmovalikoima muokataan pelimafioson avustuksella sopivaksi.
Jos peliin on ilmoittautunut huomattavan paljon liian vähän pelaajia (että peliä ei saisi järkevästi pystyyn), peli poistetaan ilmoittautumisvaiheesta pelaamattomana. Tällöin pelinjohtaja saa itse päättää jättääkö pelin tuleviin peleihin ja yrittää myöhemmin uudelleen, vai poistaako koko pelin. Jos samaa peliä yritetään jo toistamiseen, eikä se edelleenkään täyty, peli poistetaan tulevista.

5. Pelin täyttyminen ja aloittaminen
Kun olet saanut pelin onnellisesti täyteen, muokkaa otsikon loppuun "(Peli täynnä!)". Tämän jälkeen ilmoittautumisketjuun tulleet ilmoittautumiset ovat ilmoittautumisia varapelaajaksi. Nyt kun peli on täynnä, voit arpoa roolit (Huom! Roolit jaetaan aina arpomalla, pj ei siis koskaan päätä kenelle antaa minkäkin roolin!). Lähetä roolilista ja pelin kaikki tiedot (mahdolliset yllätykset tms.) sekä varapelinjohtajalle että pelin pelimafiosolle.

Ennen pelin alkua, lähetä rooliviestit pelaajille yksityisviesteillä. Huom, jos lähetät monta samanlaista (esim. tavis) rooliviestiä, lähetä ne kuitenkin jokainen erikseen, jotta muut saman roolin saavat eivät näe ketkä muut saivat saman roolin. Aikataulutettujen pelien tulee alkaa kuun 12. päivänä, ja aikataulutettujen pelien välissä pelattavat pelit parin päivän sisällä pelin täyttymisestä. Jos aloitus jostain syystä viivästyy, pelinjohtajan tulee ilmoittaa siitä pelimafiosolle ja pelaajille.

Nyt on aika tehdä pelille oma topic Keskusaukiolle. Ensimmäiseen viestiin kopioidaan suoraan Ilmoittautumistopicin ensimmäinen viesti (peli-info ja pelaajalista). Kun pelistä kuolee pelaajia, boldaa näiden nimet ensimmäisen viestin listaan ja kirjoita perään paljastunut rooli. Myös varapelaajat merkitään sinne.
Pelitopicin otsikoinnissa hyvä kaava on laittaa ensin pelin nimi ja sitten tiedot, monesko päivä tai yö on ja koska se päättyy.
Esimerkiksi Suuri Esimerkkipeli - 3. päivä 12.12. klo 12 asti
Otsikkoa tulee päivittää pelin edetessä. Huomioithan, että pelitopickin otsikko muuttuu vain muokkaamalla topickin ensimmäisen viestin otsikkoa.

Pelinjohtajan viestit:

Aamu:
    - Tarina

    - Kuolleiden pelaajien lista. Kuolleiden listassa pitää mainita minä yönä/päivänä henkilö kuoli, kuolleen nimi ja rooli.

    - Ilmoitus siitä, mikä päivä on ja koska päivä päättyy (tarkka aika, jonka jälkeen tulleita viestejä ei enää oteta huomioon)

    - Päivän ajaksi poissaolleiksi ilmoittautuneiden lista (Poissaolotopicista)

    - Epäaktiivisuutensa takia lynkkausvaarassa olevien lista eli äänestyspakot

    - Muut aiheelliset huomautukset, esim. jos joku on korvattu varapelaajalla
Aamuviestin lisäksi pelinjohtajan tulee päivittää pelitopickin otsikko, boldata ekaan viestiin kuolleet, sekä merkitä mahdolliset pelaajien korvaamiset varapelaajilla.

Ilta:
Pelipäivä päättyy ilmoitetulla minuutilla, vaikka pj ei heti olisikaan paikalla. Aika katsotaan Kylän kellosta ja viimeinen hyväksytty viestin lähetysaika on päivän loppumista edeltävä sekunti. Esim. jos päivä päättyy kello 21, kello 20:59:59 lähetetty viesti hyväksytään, kello 21:00:00 ei enää.

    - Päivän numero

    - Äänestystulos - Montako ääntä kukin sai, kuka äänesti ketäkin. Halutessaan voi myös mainita ketkä jättivät äänestämättä – tästä voi katsoa helposti pelin edetessä ketkä ovat jättäneet minäkin päivänä äänestämättä. Jos äänestyksessä oli esim. tasapeli, tulee mainita millä perusteella se ratkaistiin.

    - Äänestyspakkojen/puhepakkojen täyttäminen ja mahdollisten antiaktiivisuuteen pudonneiden nimet

    - Tarina eli ingame

    - Kuolleiden lista ja roolit

    - Erikoishahmoille ja pahiksille tarkoitettu kehotus lähettää yönimet, ja ilmoitus siitä, koska yö päättyy (tarkka aika!). Jos pj:tä on useampi, myös tieto kenelle yönimet laitetaan.
Iltaviestin lisäksi PJ:n tulee illalla päivittää pelitopickin otsikko ja boldata ensimmäisestä viestistä kuolleet.

Väliaikalaskennat:
Päivän aikana pj tai vpj/apj tekee topiciin väliaikalaskentoja, joissa näkyy sen hetkinen äänitilanne, poissaolijat, äänestyspakossa olevat (ne, jotka ovat suorittaneet pakkonsa, kannattaa yliviivata tai jotenkin muuten korostaa) ja päivän päättymisaika. Puhepakkopeleissä noin vuorokautta ennen päivän päättymistä kannattaa ruveta pitämään listaa sen päivän puhumattomista. Väliaikalaskentoja olisi hyvä tehdä vähintään kerran irl-päivässä, tai jos peli on hyvin aktiivinen, vielä paljon useammin.

Antiaktiivisuus ja varapelaajat:

Pelinjohtajan tulee vahtia pelissään pelaajien aktiivisuutta, ettei peliin kerry kasaa pelaajia, jotka eivät pelaa. Ilmoitus uhkaavasta putoamisesta on annettava ajoissa, eli
- äänestyspakkopeleissä sen pelipäivän aamuviestissä, jonka iltana pelaaja putoaa, jos ei äänestä
- puhepakkopeleissä ilmoitus noin vuorokautta ennen pelipäivän loppumista. Noheva pj voi halutessaan myös muistuttaa putoamisvaarassa olevia pelaajia yksityisviestillä.

Jos joku putoaa antiaktiivisuuteen, pelinjohtaja tarkistaa ilmoittautumisketjusta, onko siellä varapelaajaksi ilmoittautuneita. Jos on, ensimmäiselle laitetaan pudonneen pelaajan rooliviesti ja iltaviestissä ilmoitetaan kuka tuli pudonneen pelaajan tilalle. Jos ilmoittautumisketjussa ei ole varapelaajaksi ilmoittautuneita (tai ne on jo käytetty loppuun), pj ilmoittaa putoamisesta iltaviestissä (ei kuitenkaan kerro pelaajan roolia), ja laittaa Kirjastosta löytyvään Löytötavaratoimiston tiski -topiciin varapelaajanhakuilmoituksen.

Varapelaajaksi otetaan ensisijaisesti pelaaja, joka ei ole vielä kyseisessä pelissä pelannut. Mikäli tällaista ei ole tarjolla, käy myös pelissä pelannut ja siitä tipahtanut (päivälynkkaukseen tai yötappoon) pelaaja, jolla ei ole mitään erityistietoa pelistä. Tällöin pelinjohtajan tulee pyrkiä ensisijaisesti saamaan varapelaajaksi pelaaja, joka on pudonnut päivälynkkaukseen. Vasta jos päivälynkkaukseen tippuneet pelaajat eivät halua varapelaajiksi, voi peliin ottaa mukaan yötappoon kuolleen pelaajan.

Varapelaajaksi otettavien pelaajien järjestys menee siis näin:
    1) Pelaaja, joka ei vielä kyseisessä pelissä ole ollut.
    2) Päivällä kuollut pelaaja.
    3) Yöllä kuollut pelaaja.
    ( 4) Tippunut pelaaja takaisin, mikäli tämä paikkaansa anelee takaisin ja esittää hyvät syyt, miksi niin pääsi käymään, ettei puhunut/äänestänyt kuten piti.)

Erikoisroolin omistajat, esim. pahis tai erikoishyvis eivät yleensä käy. Jos kuitenkin PJ epäilee, että huolimatta edellisestä roolistaan pelaajalla ei ole mitään ylimääräistä tietoa, voi hän ottaa asian puheeksi pelimoden kanssa ja mikäli pelimode asian hyväksyy, niin sitten pelaaja voidaan ottaa takaisin.

Varapelaajan löydyttyä iltaviestiin muokataan, että pelaaja on löytynyt, kerrotaan pelaajan nimimerkki ja lähetetään varapelaajalle yksityisviestillä edeltäjänsä rooliviestin ja mahdolliset aiemmat yötoimet. Varapelaajan antiaktiivisuuslaskenta lähtee puhtaalta pöydältä siitä päivästä, kun tämä tulee mukaan korvaamaan aiempaa pelaajaa. Jos varapelaaja tulee mukaan kesken pelipäivän ja hänen edeltäjänsä on jo antanut äänen, annettu ääni pysyy voimassa, elleivät pelin omat säännöt toisin sano.

Varapelaajan etsimiseen on aikaa se peliyö, jonka alussa pelaaja putosi. Päivällä pudottautuneiden kanssa aikaa on seuraavaan aamuun. Jos tuossa ajassa ei varapelaajaa löydy, pj normaalisti tappaa hahmon aamunkoitteessa ja kertoo tämän roolin. Viime hädässä on myös mahdollista ottaa pudonnut pelaaja takaisin jos selitys on hyvä. "En jaksanu pelata" ei ole hyvä selitys. Tämä on kuitenkin mahdollista vasta kun varapelaajaa on yritetty etsiä ja sitä ei löydy. Perussääntö siis on, että antiaktiivinen pelaaja luovuttaa ensisijaisesti paikkansa varapelaajalle.

Apulaispelinjohtajat:
Jokaisessa pelissä tulisi olla pelinjohtajan lisäksi apulaispelinjohtaja, tai kaksi varsinaista pj:tä. Helpoiten haet apu-pj:tä Löytötavaratoimiston tiskiltä.

Apulaispelinjohtaja on pelin käytännön järjestelyissä auttava henkilö. Apulaispelinjohtajan ei tarvitse tietää pelaajien rooleista tai kirjoittaa aamu-/iltaviestejä, joten hän voi olla myös yksi pelaajista.

Muuta olennaista:

    -Pelinjohtajan on oltava puolueeton ja tasapuolinen. Pelin lopputulokseen ei saa yrittää vaikuttaa kenenkään eduksi. PJ ei siis esimerkiksi päätä kenenkään yönimien kohteita tai rankaise jotakin pelaajaa toisen tekemästä virheestä. Peliin kuuluvia epätasapainoisuuksia (esim. suojelijan kuolema ensimmäisenä iltana, josta on kiistatta haittaa hyviksille) PJ ei saa ryhtyä kompensoimaan.

    -Aamu- ja iltaviestit tulisi kirjoittaa ajallaan. Suositus on, että PJ alottaisi tai lopettaisi päivän kahden tunnin kuluessa ilmoitetusta ajasta. Satunnaiset ja pienet lipsumiset tästä eivät ole vaarallisia. Jos pelissä on monimutkaisempi yösysteemi tai paljon yönimiä lähettäviä hahmoja, joille pitäisi antaa vastauksia, kannattaa harkita yön jakamista ilta- ja aamuyöhön. Päivää tai yötä ei missään nimessä saa lopettaa ennen sovittua aikaa! Ei edes paria minuuttia!

    -Pelinjohtajan toivotaan näkevän ainakin hiukan vaivaa ingamejen kirjoittamiseen. Pelaajien on mukavampi lukea tekstiä, joka ei ole jäänyt parin lauseen mittaiseksi julistukseksi. Ingamettomat pelit ovat poikkeus tästä.

    -Päivien tasamittaisuus on tavoiteltavaa. Kun iltojen ja aamujen ajat on mahdollista arvioida etukäteen, on peli reilumpaa kaikille pelaajille. Tästä poikkeuksena juhlapyhät (esim. joulu, juhannus).

    -Eri erikoishahmojen toimintojen yhteisvaikutuksia voi ratkoa Yötoimien järjestys -topicin avulla.

    -Pelinjohtajan toivotaan käyttävän tervettä järkeä. Uusia sääntöjä, yllätyksiä, rooleja tai mitä tahansa ei koskaan saa keksiä kesken pelin. Apua saa aina (ja pitääkin!) pyytää pelimodelta.

    -Jos pelin pelaajat rikkovat sääntöjä, pelinjohtaja voi tähän puuttua ja huomauttaa asiasta. Radikaalimmista sääntörikkomuksista (esimerkiksi viestien toistuva muokkaaminen, jatkuva ilkeily pelissä jne.) huomauttelee pelimafioso. Pj voi aina ottaa yhteyttä pelimafiosoonsa epäselvissä tilanteissa.

    -Pelinjohtajan on oltava kykenevä vastaanottamaan kritiikkiä, ohjeita ja neuvoja pelistään ja seuraamaan pelimoden ohjeistusta.

    -Jos pelin kanssa on ongelmia tai pelinjohtajalla on muuten vain kysymyksiä, pelin oma pelimode sekä tarvittaessa muu mafia auttavat mielellään. Ensisijaisesti yhteyttä toivotaan kuitenkin otettavan pelimodeen. Jos vaarana on pelin spoilaaminen, tulee siitä aina varoittaa muita mafiosoja - ties vaikka joku haluaisi varapelaajaksi.

Pelinjohtajia rohkaistaan tekemään pelistään oman näköisensä kirjoittamalla hauskoja, liikuttavia ja jännittäviä tarinanpätkiä, oman pelinsä teeman ja oman halunsa mukaisesti sekä ihan suunnittelemalla ja kirjoittamalla pelistänsä omanlaisensa - eri roolit ja eri pelityypit tuovat mukavaa omaleimaisuutta, sillä jokainen peli on taatusti yksilö! Pelin johtaminen on oikeasti kivaa ja kokeilemisen arvoista. :)
Avatar
Sukka
Ylläpitäjä
 
Viestit: 118
Liittynyt: 19.10.2013 13:38:02

Re: Pelinjohtajan säännöt ja ohjeet

ViestiKirjoittaja Sukka » 08.07.2017 20:29:28

Peruspelin pohjat

Tässä on toimivat pohjat yksinkertaiselle peruspelille, jossa on UÄ, päivän pituus on neljä irl-päivää ja yön yksi. Pelaajamäärää voi muokata, hahmoja voi lisätä, aktiivisuussääntöjä muuttaa ja muita muokkauksia voi tehdä oman harkinnan mukaan.
Huom! Vaikka säännöt onkin kirjoitettu valmiiksi, ne tulee lukea ennen pelin lisäämistä Tulevien jonoon.

Ylemmässä peruspelin pohjassa on äänestyspakko joka toinen päivä ja alemmassa peruspelin pohjassa on puhepakko joka pelipäivä.

Koodi: Valitse kaikki
[b]PJ:[/b]
[b]VPJ/APJ:[/b]
[b]Pelityyppi:[/b] Peruspeli
[b]Pelaajamäärä:[/b] 15
[b]Äänestystapa:[/b] UÄ
[b]Pelimode:[/b]

Tähän kohtaan voit kirjoittaa pelisi tarinan, jos siinä on sellainen. Myös muunlainen esittely käy.

[b]Päivä ja äänestys (UÄ):[/b]
Päivä kestää aina 4 vuorokautta.
Päivän aikana keskustellaan ja äänestetään pelitopicissa. Ääni merkitään boldattuna ja plussilla [b]++Nimi[/b]. Muuten merkittyjä ääniä ei lasketa. Ääntään saa vaihtaa päivän aikana niin monta kertaa kuin haluaa. Äänen peruminen merkitään boldattuna, mutta plussat ovat vaihtuneet miinuksiin [b]--Nimi[/b]. Ääni lasketaan, jos pelinjohtaja tietää ketä äänellä tarkoitetaan. Uutta henkilöä ei saa äänestää, ennen kuin aiempi ääni on poistettu. (Jos ette poista ensin ääntä edelliseltä henkilöltä, pelinjohtaja ei laske uutta ääntänne mukaan, vaan laskee vanhan äänen mukaan.) Äänitilanne selviää PJ:n tai APJ:n tekemistä väliaikalaskennoista.
Päivän lopuksi lynkataan se, jolla on sillä hetkellä eniten ääniä. Tasatilanteessa saman äänimäärän ensin saanut lynkataan. Jos ääniä ei ole, lynkattava arvotaan.
[u]Viestien muokkaus on ehdottomasti kiellettyä.[/u]

[b]Yö:[/b]
Yö kestää yhden vuorokauden. Kaikkien erikoishahmojen toivotaan laittavan yönimi, eli kyseisen yön kohde, mahdollisimman pian yön alkamisen jälkeen. Lisäksi Kylässä on käytössä varanimisysteemi, johon pääsee tutustumaan [url=http://juonittelupelit.foorumi.eu/viewtopic.php?f=2&t=424&p=6671#p6671]varanimisysteemi -topicissa[/url]. Mikäli yönimeä ei ole käytettävissä kun vuorokausi on umpeutunut (aikaisemmin vain, jos pelinjohtaja on erikseen ilmoittanut kyseisen yön umpeutumisajan olevan lyhyempi), eivät erikoishahmot toimi lukuun ottamatta varanimisysteemi -topicissa mainittuja rooleja.


[b]Poissaoloja ja epäaktiivisuutta koskevat säännöt:[/b]
Kaksi kierrosta äänestämättä olleet poistetaan pelistä toisen päivän iltana sen päivän äänestetyn mukana, eli hänelle haetaan varapelaaja. Ellei varapelaajaa löydy, pelaaja tapetaan aamunkoitossa. Jos usealle pelaajalle tarvitaan varapelaaja eikä kaikille saada, aamulla lynkattavat antiaktiivit arvotaan.
Jos pelaaja korvataan varapelaajalla kesken päivän, säilyy pudottautuneen pelaajan ääni voimassa.
Poissaolo suojaa pelaajaa, jos tämä on paikalla enintään yhden vuorokauden. Ilmoitetun poissaolon kierrokset vähennetään välistä. Siis esim. jos henkilö ei ole äänestänyt kierroksella 1 ja on kierroksen 2 poissa, hänen täytyy äänestää kierroksella 3 tai hän lentää pelistä ulos sen päivän iltana. Ilmoitettu poissaolo suojelee enintään 2 peräkkäisen kierroksen ajan.

[b]Hahmot:[/b]

[u]Hyvät:[/u]
1 kertakäyttöinen ennustaja voi tarkistaa jonkun pelaajan kerran pelin aikana ja saa tietää onko tämä pahisten vai hyvisten puolella. Variaatiosta riippuen ennustaja saattaa saada myös tietää tarkan roolin.
1 suojelija ilmoittaa pelinjohtajalle, ketä hän suojelee yöllä. Jos joku hyökkää suojellun kimppuun, tämä ei kuole. Yleensä suojelija ei voi suojella itseään, mutta joissakin peleissä tähänkin on mahdollisuus.
2 vapaamuuraria ovat kyläläisiä, jotka tietävät toisensa varmasti viattomiksi. He voivat keskustella keskenään pelin aikana yksityisviesteillä.
8 tavallista kyläläistä nukkuvat yöt ja yrittävät päivällä löytää joukostaan murhaajat ja äänestää nämä hirteen. Kyläläisten tavoite on saada kaikki pahikset pois pelistä.

[u]Pahat:[/u]
2 pahista tuntevat toisensa ja voivat puhua keskenään yksityisviestein. Joka yö he valitsevat yhden muista pelaajista tapettavaksi ja päivällä he yrittävät esittää viatonta ja saada samalla hyvikset äänestämään jonkun viattoman kuolemaan. Pahisten tavoite on tappaa niin monta hyvistä, että pahiksia on saman verran tai enemmän kuin hyviksiä.
1 petturi on kyläläinen, joka on liitossa pahisten kanssa, mutta ei varsinainen pahis. Hän työskentelee pahisten laskuun ja saa keskustella heidän kanssaan yksityisviestein. Päivisin petturi yrittää äänestää mahdollisimman monta viatonta hirteen samalla kun suojelee pahiksia. Ennustaja näkee petturin yleensä viattomana. Petturi voittaa pelin pahisten voittaessa.

[b]Voittaminen:[/b]
Hyvikset voittavat, kun kaikki pahikset ovat kuolleet.
Pahikset voittavat, kun heitä on saman verran tai enemmän kuin hyviksiä.
Petturi voittaa pahisten kanssa.
Petturia ei tarvitse saada hengiltä hyvisten voittoon ja tätä ei lasketa pahikseksi pahisten voitossa.


Koodi: Valitse kaikki
[b]PJ:[/b]
[b]VPJ/APJ:[/b]
[b]Pelityyppi:[/b] Peruspeli
[b]Pelaajamäärä:[/b] 15
[b]Äänestystapa:[/b] UÄ
[b]Pelimode:[/b]

Tähän kohtaan voit kirjoittaa pelisi tarinan, jos siinä on sellainen. Myös muunlainen esittely käy.

[b]Päivä ja äänestys (UÄ):[/b]
Päivä kestää aina 4 vuorokautta.
Päivän aikana keskustellaan ja äänestetään pelitopicissa. Ääni merkitään boldattuna ja plussilla [b]++Nimi[/b]. Muuten merkittyjä ääniä ei lasketa. Ääntään saa vaihtaa päivän aikana niin monta kertaa kuin haluaa. Äänen peruminen merkitään boldattuna, mutta plussat ovat vaihtuneet miinuksiin [b]--Nimi[/b]. Ääni lasketaan, jos pelinjohtaja tietää ketä äänellä tarkoitetaan. Uutta henkilöä ei saa äänestää, ennen kuin aiempi ääni on poistettu. (Jos ette poista ensin ääntä edelliseltä henkilöltä, pelinjohtaja ei laske uutta ääntänne mukaan, vaan laskee vanhan äänen mukaan.) Äänitilanne selviää PJ:n tai APJ:n tekemistä väliaikalaskennoista.
Päivän lopuksi lynkataan se, jolla on sillä hetkellä eniten ääniä. Tasatilanteessa saman äänimäärän ensin saanut lynkataan. Jos ääniä ei ole, lynkattava arvotaan.
[u]Viestien muokkaus on ehdottomasti kiellettyä.[/u]

[b]Yö:[/b]
Yö kestää yhden vuorokauden. Kaikkien erikoishahmojen toivotaan laittavan yönimi, eli kyseisen yön kohde, mahdollisimman pian yön alkamisen jälkeen. Lisäksi Kylässä on käytössä varanimisysteemi, johon pääsee tutustumaan [url=http://juonittelupelit.foorumi.eu/viewtopic.php?f=2&t=424&p=6671#p6671]varanimisysteemi -topicissa[/url]. Mikäli yönimeä ei ole käytettävissä kun vuorokausi on umpeutunut (aikaisemmin vain, jos pelinjohtaja on erikseen ilmoittanut kyseisen yön umpeutumisajan olevan lyhyempi), eivät erikoishahmot toimi lukuun ottamatta varanimisysteemi -topicissa mainittuja rooleja.


[b]Poissaoloja ja epäaktiivisuutta koskevat säännöt:[/b]
Pelissä on puhepakko joka pelipäivä. Jokaisen pelaajan tulee siis kirjoittaa peliketjuun vähintään kerran pelipäivän aikana. Mikäli pelaaja ei täytä puhepakkoa, hänet poistetaan sen päivän iltana ulos äänestetyn pelaajan mukana. Tällöin puhepakkoaan suorittamattomalle pelaajalle haetaan varapelaajaa. Ellei varapelaajaa löydy, pelaaja tapetaan aamunkoitossa. Jos usealle pelaajalle tarvitaan varapelaaja eikä kaikille saada, aamulla lynkattavat antiaktiivit arvotaan.
Jos pelaaja korvataan varapelaajalla kesken päivän, säilyy pudottautuneen pelaajan ääni voimassa.
Poissaolo suojaa pelaajaa, jos tämä on paikalla enintään yhden vuorokauden. Ilmoitettu poissaolo suojelee enintään yhden kierroksen ajan.

[b]Hahmot:[/b]

[u]Hyvät:[/u]
1 kertakäyttöinen ennustaja voi tarkistaa jonkun pelaajan kerran pelin aikana ja saa tietää onko tämä pahisten vai hyvisten puolella. Variaatiosta riippuen ennustaja saattaa saada myös tietää tarkan roolin.
1 suojelija ilmoittaa pelinjohtajalle, ketä hän suojelee yöllä. Jos joku hyökkää suojellun kimppuun, tämä ei kuole. Yleensä suojelija ei voi suojella itseään, mutta joissakin peleissä tähänkin on mahdollisuus.
2 vapaamuuraria ovat kyläläisiä, jotka tietävät toisensa varmasti viattomiksi. He voivat keskustella keskenään pelin aikana yksityisviesteillä.
8 tavallista kyläläistä nukkuvat yöt ja yrittävät päivällä löytää joukostaan murhaajat ja äänestää nämä hirteen. Kyläläisten tavoite on saada kaikki pahikset pois pelistä.

[u]Pahat:[/u]
2 pahista tuntevat toisensa ja voivat puhua keskenään yksityisviestein. Joka yö he valitsevat yhden muista pelaajista tapettavaksi ja päivällä he yrittävät esittää viatonta ja saada samalla hyvikset äänestämään jonkun viattoman kuolemaan. Pahisten tavoite on tappaa niin monta hyvistä, että pahiksia on saman verran tai enemmän kuin hyviksiä.
1 petturi on kyläläinen, joka on liitossa pahisten kanssa, mutta ei varsinainen pahis. Hän työskentelee pahisten laskuun ja saa keskustella heidän kanssaan yksityisviestein. Päivän aikana petturi yrittää äänestää mahdollisimman monta viatonta hirteen samalla kun suojelee pahiksia. Ennustaja näkee petturin yleensä viattomana. Petturi voittaa pelin pahisten voittaessa.

[b]Voittaminen:[/b]
Hyvikset voittavat, kun kaikki pahikset ovat kuolleet.
Pahikset voittavat, kun heitä on saman verran tai enemmän kuin hyviksiä.
Petturi voittaa pahisten kanssa.
Petturia ei tarvitse saada hengiltä hyvisten voittoon ja tätä ei lasketa pahikseksi pahisten voitossa.
Avatar
Sukka
Ylläpitäjä
 
Viestit: 118
Liittynyt: 19.10.2013 13:38:02

Re: Pelinjohtajan säännöt ja ohjeet

ViestiKirjoittaja Sukka » 08.07.2017 20:34:43

Pelityypit

Peruspeli

Se kaikkein tavallisin, perinteinen, juonimiselle hyvät puitteet antava ja kaikin tavoin juonittelupelien kovan ytimen muodostava pelityyppi.

Äänestyssysteemeinä peruspeleissä ovat VÄ ja UÄ, joista jälkimmäinen on huomattavasti yleisempi nykyään. Peruspelien määrittävä tekijä on, että ne eivät sisällä yllätyksiä eivätkä salaisuuksia, kaikki roolit ovat näkyvissä ja peli ei aseta erityisempiä vaatimuksia pelaajilleen.

Pienet erikoisuudet menevät vielä peruspelin määritelmään, esimerkiksi kolmas osapuoli, jonka tehtävä on julkinen.

Maksimipelaajamäärä peruspelissä on 20 henkeä. Yleisin pelaajamäärä on 15-20 pelaajaa, mutta pienemmätkin pelit ovat mahdollisia ja suotavia!

Peruspelejä suositellaan ensimmäisiksi peleiksi niin pelaajille kuin pj:llekin (itse asiassa jälkimmäisille joko sitä tai erikoispeliä suorastaan säännöissä vaaditaan ensimmäiseksi pj:tykseksi). Aloittelevalle pj:lle ihana apu on Peruspelin pohjat, joista saa helposti muokattua toimivan peruspelin vedettäväkseen.


Erikoispeli

Erikoispelit ovat pelejä, jotka sijoittuvat peruspelien ja kokeellisten pelien väliin. Erikoispeleissä on mukana jotain, mikä ei mahdu peruspelin määritelmään, esimerkiksi salainen osapuoli (ei kuitenkaan ennen kokeilematon sellainen) tai erikoisempi äänestyssysteemi (kuten PNÄ tai KKÄ).

Yksinkertaisin määritelmä erikoispelille on "kokeellinen peli, joka on jo testattu toimivaksi ja hyväksi". Eli toisin sanoen sama peli on ensimmäisellä pelikerralla kokeellinen (= koepelautus) ja sen jälkeen erikoispeli lopuilla kerroilla.

Erikoispelit vaativat yleensä pelaajiltaan hiukan enemmän tarkkaavaisuutta kuin normaalit peruspelit.

Erikoispeleissä, joissa päivän pituus ei ole kiinteä (esim. minipeli), pelaajamäärän yläraja on 13 henkeä. Muissa erikoispeleissä kuin paripeleissä ja massamurhissa suurin mahdollinen pelaajamäärä on 20 henkeä.

Erikoispeleihin kuuluvat mm. kaikki seuraavassa viestissä luetellut pelit, erikoisemmat äänestyssysteemit, salaisia hahmoja sisältävät pelit sekä kaikki käytännössä toimiviksi todetut ideat.

Kokeellinen peli

Pelityyppi ja Tulevien pelien kategoria, johon kuuluvissa peleissä on mukana jotakin, jota ei ole aiemmin kokeiltu. Kyse voi olla esimerkiksi kokonaan uudesta äänestyssysteemistä tai uudenlaisesta keskeisestä hahmosta tai jostakin muusta ennen kokeilemattomasta. Myös yllätykset pelissä tekevät pelistä automaattisesti kokeellisen.

Jos ja kun kyseinen erikoisuus yhdessä pelissä testataan kokeellisena, muut samaa erikoisuutta käyttävät pelit menevät sen jälkeen erikoispeleihin. Erikois- ja kokeellisten pelien jono eroavat siis käytännössä siinä, onko peli ensimmäinen lajiaan vai toistaako jo jonkun toisen sisältämiä ja toimiviksi testattuja erikoisuuksia.

Koska Kokeelliset pelit ovat nimensä mukaan testejä, niillä on muita pelejä suurempi riski kehittää ongelmia ja sekasotkuja, ja ne vaativatkin sekä pelinjohtajaltaan että pelaajiltaan enemmän kuin peruspelit ja erikoispelit. Kylän sääntöjen mukaan kokeellista peliä ei voi pelinjohtaa, ennen kuin on johtanut joko perus- tai erikoispelin.
Avatar
Sukka
Ylläpitäjä
 
Viestit: 118
Liittynyt: 19.10.2013 13:38:02

Re: Pelinjohtajan säännöt ja ohjeet

ViestiKirjoittaja Sukka » 08.07.2017 20:35:54

Erikoispelityypit

Anonyymipeli:

Anonyymipeli on peli, joka pelataan salatileillä ja joka voitetaan selvittämällä muiden henkilöllisyydet / huijaamalla muita omasta henkilöllisyydestä. Pelin voittotapa (= muiden henkilöllisyyden selvittäminen, ei siis pahisten nappaus kuten normipeleissä) erottaa anonyymipelit muista.
Salatilien takia pelaajat eivät tiedä toistensa henkilöllisyyksiä. Pelitilit luo yleensä pelinjohtaja, ja hän myös keksii niille nimet. Foorumilla niiden eteen laitetaan usein * merkiksi, että kyseessä ei ole oikea kyläläinen.

Anonyymipelityypit:

Anonyymipelejä on kaksi pääversiota: Valepahispeli ja Tahoma
Valepahispelissä pahiksia on yksi ja hänet päätetään jo ennen pelin alkua ja kaikki tietävät, kuka hän on pelin ulkopuolella. Pahiksen voi valita esim. ihan vain päättämällä tai sitten arpomalla, jos ei päästä sopuun. Pelissä pyritään esittämään pahiksen pelaajaa mahdollisimman hyvin. (Esim. jos Tuulensisko on pahis, kaikki yrittävät käyttäytyä mahdollisimman samalla tavalla kuin Tuulensisko.) Pahiksen tarkoitus on säästyä lynkkaukselta. Muiden pelaajien (=valepahikset) tarkoitus on joko saada pahis kiinni, tai esittää pahiksen pelaajaa niin hyvin, että muut lynkkaavat pahiksena.

Tätä peliä pelatan minipelisysteemillä (ääntään saa vaihtaa, kierros päättyy, kun vähintään puolet äänestää samaa henkilöä). Pelissä on vain yksi kierros, joten peli päättyy kokonaan, kun äänet on saatu kokoon.

Tahomassa pelaavat kaikki toisiaan vastaan ja pyrkivät pudottamaan toiset pois pelistä arvaamalla heidän henkilöllisyytensä. Viimeiset kaksi, jotka jäävät jäljelle, ovat voittajia. Pelissä ei ole varsinaisesti rooleja, vaan kaikki ovat vain taviksia. Äänestys tapahtuu privaviesteillä pj:lle, ja viestissä arvataan jonkun toisen tilin henkilöllisyyttä. Jos osuu oikeaan, toinen putoaa – jos väärään, putoaa itse. '

Muita anononyymihtäviä pelejä:

Sekä valepahispelistä että Tahomasta on olemassa myös Ircversionsa. Niistä lisää Irc-pelit-artikkelissa

Joissakin Kylän muissa peleissä on yhdistetty anonyymiyttä muihin peli-ideoihin. Esimerkiksi anonyymiparipeli, jossa pari pelaa samalla salatilillä, ja anonyymihtävä ingamepeli, jossa offgameperustelujen käyttöä pyritään entisestään vaikeuttamaan ja eläytymistä auttamaan sillä, että jokainen pelaa roolihahmon salatilillä.


Ingamepeli:

Ingamepeli on erikoispelien alalaji. Kyse on peleistä, joisa painopiste on ingamessa ja koko pelin pyöritys pyritään hoitamaan sen kautta mahdollisimman pitkälle.

Ingamepelin yleiset tunnusmerkit:

- Pelaajat valitsevat yleensä pelin alussa roolin tai luonteenpiirteitä itselleen, ja näistä kirjoitellaan peliviesteissä ingametarinaa. Eli rooliin eläytyminen ja roolihahmon esitys (= "ingametus") on suotavaa.

- Offgameperusteluja (näin sinut lukemassa yksäreitäsi / toisiin peleihin vertaaminen jne.) ei käytetä tai käytetään vähän.

- Ingame-epäilysten auttamiseksi PJ poikkeuksellisesti vihjailee aamuviesteissään syyllisistä. Millaiset vihjeet tulevat riippuu siitä, mitä pj:n arpanoppa näyttää. Normaalit vaihtoehdot ovat:
    1= Jälkien peittely epäonnistuu täydellisesti ja murhaajasta jää jonkinlainen jälki murhapaikalle.
    2= Pientä kömpelyyttä, jonka jälkeen paikalle jää epäselvempiä vihjeitä, jotka voivat viitata useampiin.
    3 ja 4= Murha onnistuu ilman ongelmia. Ei merkkejä murhaajista.
    5= Murhaaja onnistuu järjestämään useampaan ihmiseen viittaavia, heikkoja vihjeitä rikospaikalle.
    6= Murhaaja saa lavastettua yhteen syyttömään viittaavaa todistusaineistoa murhapaikalle.
    (Keihin syyttömiin 2, 5 ja 6 kohdissa vihjataan määräytyy arvalla.)

Ns. Anonyymi-ingamepelissä valitaan koko hahmo esimerkiksi jonkin sarjan henkilöistä, tälle tehdään uusi tili tämän nimellä ja peli pelataan eläytyen tähän hahmoon. Tällöin kukaan ei periaatteessa tiedä, kuka kukin on, jolloin offgameperustelujen käyttö vaikeutuu entisestään.


Ingametuspeli:

Ingametuspeli on yksi erikoispelien alalajeista. Siinä painotetaan ingamepohjaisuutta, mutta toisin kuin ingamepelissä, PJ ei viesteissään vihjaile mitään yön tapahtumista. Pelityyppi vastaa "entisajan" peruspeliä ingamen määränsä vuoksi.

Ingametus toimii roolipelaamisen tavoin. Pelaaja valitsee (tai hänelle arvotaan) ilmoittautuessaan itsellensä hahmon, jona esiintyy pelin ajan. Rooli (= ennustaja tms.) ei ole millään tavoin riippuvainen pelaajan valitsemasta hahmosta (= jyrmy maanviljelijä tms.) Pelaamisen tapahtuu ingamen muodossa. Myös epäilysten suositetaan pysyvän enimmäkseen ingamen piirissä.

Lievemmässä versiossa ingametuspelissä kaiken ei tarvitse tapahtua ingamessa (esim. normaalit epäilysperusteet ovat ok), mutta pelissä on jokin ingameen liittyvä teemallinen seikka, jota peliviesteissä kuljetetaan mukana epäilysten ohella.


Kierrosmäärältään rajattu peli:

Kierrosmäärältään rajattu peli toimii täsmälleen nimensä mukaisesti - peli loppuu automaattisesti kun tietty kierrosmäärä X on saavutettu. Pahikset siis voittavat, jos yksikin heistä on hengissä kierroksien kuluttua umpeen ja hyviksillä tämä toimii määräaikana saada pahikset napattua. Tavalliseen peliin verrattuna isoin muutos on näkökanta, sillä pahikselle tärkeintä ei olekaan saada kaikki hyvikset listittyä, vaan pysyä elossa loppuun saakka, mikä muuttaa yötapot haittaamaan myös pahisten peliä. Tämän vuoksi peliä suunnitellessa tulee varoa, ettei pelissä ole liikaa erikoishyviksiä ja muita nimellisiä hahmoja vähentämään pahiksen massaa, johon piiloutua. Myös hyviksillä on suurempi motivaatio saada pahikset ulos pelistä ja vikkelään, ettei aika vaan lopu kesken.
Kierrosmäärä suhteutetaan pelaajamäärään.


Kuningas:

Kuningas on hyvisten "johtohahmo", joka kuollessaan aiheuttaa hyvisten häviämisen. :( Kuningas voittaa kuten muutkin hyvikset eli kun kaikki pahikset on lynkattu. Jotta peli pysyisi mahdollisena kaikille osapuolille, kuningas on usein vapaamuurari jonkinlaisen tiedustelu- tai suojeluhahmon kanssa. Tavallisia ovat myös useamman kuningashahmon pelit.


Massamurha:

Massamurha on peli, jossa tarkoituksena on listiä kaikki muiden puolien pelaajat, niin, että lopussa on vain oman puolen pelaajia. Pelissä on siis tietty määrä tasavahvoja puolia eikä kukaan tiedä oman puolen pelaajiansa. Jujuna on yrittää vihjailla sopivasti peliviesteissänsä omaa puoltansa - esimerkiksi "kuolonsyöjät" "opettajat" "kiltalaiset" - muttei kuitenkaan liikaa, koska silloin vastapuolen pelaaja lynkkaa sinut. Joka yö jokainen antaa sen pelaajan nimen, kenet haluaa surmata. Voittajapuolueeksi selviytyy se, kenen jäsen(et) on hengissä viimeisenä. Jos kaikki kuolevat, kaikki häviävät.

Pelissä ei ole ollenkaan pahiksia tai hyviksiä, on vain puolueita. Päivällä ainoastaan keskustellaan ja koitetaan löytää oman puolen pelaajia.

Vihjailun helpottamiseksi kuolleiden pelaajien rooleja ei paljasteta eikä olemassaolevia puolia kerrota.

Massamurhat ovat suuren kokoluokan pelejä, koska joka yö pelissä kuolee X määrä pelaajia. Pelaajamäärän tulee olla jaollinen luku.

Pelityypin ongelmana on päivien hiljaisuus, kun kukaan ei tunne tarvetta puhua enää varsinkaan pelin edetessä. Vaatii siis hienosäätöä/nykyaikaistamista ennen uutta pelauttamista.


Minipeli:

Minipeli on yksi erikospelin alalajeista ja pelityyppi, jota pelataan minipelin äänestyssysteemillä. Nimi tulee siitä, että nämä pelit ovat yleensä kooltaan pienempiä kuin muut pelit: maksimipelaajamäärä (myös tyypillisin) on 13 pelaajaa. Minipeliä ei kuitenkaan määritellä sen pelaajamäärän vaan äänestyssysteemin mukaan.

Minipeleissä ääntään saa vaihtaa kuten UÄ:ssä, mutta päivällä ei ole vakituista, ennaltamäärättyä kestoa, vaan päivä päättyy heti, kun joku kyläläinen on saanut yli puolet kylän äänistä. Se voi siis kestää tunnista viikkoihin. Tämän systeemin takia minipelit vaativat aivan erityistä aktiivisuutta ja aloitteellisuutta pelaajiltaan.

Minipelin antiaktiivisuussysteemi poikkeaa normaaleista peleistä. Perussääntönä on, että pelissä on äänestettävä vähintään joka 10 IRL-päivän välein, tai putoaa antiaktiivisuuteen.


Paripeli:

Peli, jota nimensä mukaisesti pelataan pareittain. Pohjana on perus-UÄ. Paripelin suurin mahdollinen pelaajamäärä - ja se yleisin versio - on kuitenkin 26 henkeä eli 13 paria. Parit arvotaan yleensä pelin aluksi ja yleensä kerrotaan julkisesti alkuviestissä. Kukin pelaaja tietää oman parinsa ja voi jutella tämän kanssa topicin ulkopuolella. Parilla on aina sama rooli keskenään ja heidät tapetaan yhdessä, mutta he äänestävät erikseen. Siis: Parin molemmilla osapuolilla on oma ääni käytössään (he siis äänestävät erikseen, yhteensä parilla on 2 ääntä), mutta paria äänestetään yhtenä yksikkönä ja he myös kuolevat yhdessä. Parin äänestys merkitään ++Nimi&Nimi (parin oikeilla nickeillä, ei millään lempinimillä. Nimien järjestyksellä ei sen sijaan ole väliä eli ++Jukka&Pekka on yhtä kuin ++Pekka&Jukka. Väliaikalaskennoissa ja äänten lopullisessa laskennassa illalla pari näytetään yhtenä yksikkönä. Esim. Äänet: Jukka&Pekka 3 ääntä, Mari&Liisi 2 ääntä...

Myös pariin yöllä kohdistuvat toimet merkitään molempien parien nimillä. Esim. pahikset tappavat koko parin, eivät vain toista, ja nimeävät yötapettavansa "Jukka ja Pekka".

Poikkeus yhdessä kuolemiseen ovat antiaktiivisuuskuolemat. Tällöin vain antiaktiivinen parin puolikas kuolee ja toiselle etsitään uusi pari tai hän jatkaa parittomana. (Antiaktiivisuuskuolemien sattuessa jos varapelaajia ei saada riittävästi, PJ korvaa pelaajat sellaisessa järjestyksessä, että parien määrä pysyy samana.)

Variantteja:

    - Paripeli, jossa ilmoittautuessa saa valita parinsa.

    - Tuplatilipeli, jossa arvotaan parit alussa ja jokaiselle parille tehdään oma salatili. Kumpikin pari pelaa siis samalla anonyymitilillä ja heillä on yhteinen ääni. Peli pelataan kokonaan anonyymitileillä.

    - Paripeli, jossa pareja ei alussa kerrota. Yleinen variantti vanhemmissa peleissä. Tälläiseen peliin liittyy muutama lisäpointti, jotka täytyy huomioida. Kun pareja ei tiedetä, parien osapuolia äänestetään erikseen (siis ++Jukka tai ++Pekka. Lynkatun pari kuolee mukana, mutta toista kuolijaa ei välttämättä tiedetä ennen iltaa, ellei pari itse sitä kerro. Myös yönimet menevät yksittäisien pelaajien nimillä. Esim. Pahikset tappavat henkilön A, jonka pari on henkilö B, myös B kuolee. Tästä johtuen tälläisessä vanhanmallisessa paripeleissä pj:n on erityisesti kiinnitettävä huomiota sääntöihin, jotka estävät esimerkiksi roolinvaihtajaa vaihtamasta saman parin jäseniä jatkuvasti tai suojelijaa suojelemasta samaa paria loputtomiin vain vaihtamalla nimeä parin jäsenestä toiseen. PJ:n on myös hyvä teroittaa tälläisessa pelissä, että paripelin pointtina on jokaisen pelaajan "vapaamuurarius" aka se pari, kelle voi jutella kivasti pelin aikana ja jolla on yhteinen rooli - tarkoituksena siis ei ole parien salaaminen viimeiseen saakka ja tästä seuraava "sokkolotto" päivälynkkauksessa.


Salainen roolilista:

Salaisen roolilistan pelissä ei ole julkista roolilistaa. Rooleina voi siis olla mitä tahansa maan ja taivaan väliltä, tietyin ehdoin. Pelin alussa kerrotaan sisältääkö peli yhtään aivan uutta (kokeellista) roolia vai löytyvätkö kaikki roolit Kylän roolilistalta. Lisäksi on tapana kertoa pelin puolet eli kuinka monta pahisryhmää pelissä on ja onko mukana kolmansia sekä neljänsiä osapuolia. Pelaajan kuollessa tämän rooli paljastetaan.

Jippona pelityypissä on arvailemisen hauskuus ja sekä hyvisten että pahisten epävarmuus, koska ennalta valmistautuminen on mahdotonta eli mikä tahansa on mahdollista.


Yksäripeli:

Peli, jossa kaikki hengissäolevat pelaajat saavat jutella keskenään myös topicin ulkopuolella pelistä kaikkien pelaajien kanssa (tavallisissa peleissähän tämä on ankarasti kiellettyä). Yhteydenpitoa voi harrastaa yksäreiden lisäksi mesessä, ircissä tai miten ikinä haluaakaan. Sääntönä on kuitenkin, että yhteydenpito ei saa häiritä ei-pelissä mukana olevia ihmisiä esimerkiksi julkisilla irc-kanavilla.

Pelaajat eivät tiedä toistensa rooleja (poislukien pahisporukat, vapaamuurarit ja rakastavaiset yms.) mutta roolinsa saa toki kertoa muille – jos luottaa näihin...

Yksäripelien suunnittelussa erikoispiirteenä on, että ennustajan ottamisessa mukaan täytyy olla hyvin varovainen. Sitä ei suuresti suositella lainkaan, tai pelistä tulee äkkiä pahiksille liian vaikea.

Koko porukalla yksäröintimahdollisuutta on joskus esiintynyt myös kokeellisissa peleissä yhdistettynä muihin peli-ideoihin.


Yötön peli:

Yöttömässä pelissä ei nimensä mukaisesta ole yökierrosta, ainoastaan päiväkierros. Jos esimerkiksi ensimmäinen päivä loppuu lauantaina kello 21.00, lauantaina kello 21.00 siirrytään päivään numero kaksi yön sijaan ja näin jatketaan.

Kaikki yönimien lähettämiset tms. normaalisti yöllä hoidettavat puuhat toimitetaan siis päivän aikana. Toimintoja on yksi yhdelle päivälle aka yksi yötappo pahiksilla, yksi ennustus ennustajalla jne. Erikoishahmot laittavat nimensä PJ:lle mihin aikaan tahansa päivästä ja PJ toteuttaa toimen paikalle osuessaan. Valinnaisesti voi myös esittää toiveen ajasta, milloin toiminta tapahtuu (esim. seuraavana päivänä, torstaina) ja PJ toteuttaa toiveen mahdollisuuksien mukaan. Jos nimeä ei joltain päivältä saavu, PJ käyttää varanimeä ja esimerkiksi pahisten tapauksessa tappaa varanimen mukaisen pelaajan iltaviestissä tai ennustajan kohdalla lähettää varanimen mukaisen tuloksen illan saapuessa jne.

Pelissä ei ole ns. "miettimistaukoja" aka öitä, mikä kannattaa muistaa peliin ilmoittautuessa. Pelinjohdon suhteen tulee huomioida yönimien järjestys sekä PJ:n tavoitettavuus, koska paras olisi, jos toiminnot pystyttäisiin suorittamaan "reaaliajassa".
Avatar
Sukka
Ylläpitäjä
 
Viestit: 118
Liittynyt: 19.10.2013 13:38:02

Re: Pelinjohtajan säännöt ja ohjeet

ViestiKirjoittaja Sukka » 08.07.2017 20:36:47

Äänestyssysteemit

Kahden Kierroksen Äänestyssysteemi (KKÄ)
Kahden Kierroksen Äänestyssysteemi, eli KKÄ, on yksi Kylässä käytetyistä äänestyssysteemeissä. Foorumipeleissä sitä käytetään harvoin, koska se sopii vain pieniin peleihin, mutta sitä käytetään lähes aina irc-peleissä.
Pelinjohtaja ilmoittaa aamun viestissään tarkan ajan, mihin asti on päivä kestää ja mihin asti on aikaa äänestää. Tämän kellonajan ylityttyä tulleita viestejä ei enää oteta mukaan laskentaan. Aika katsotaan Kylän kellosta, koska se on kaikilla samassa ajassa (= reilua) Päivien olisi hyvä olla suunnilleen samanpituisia. Tänä aikana saa puhua kuinka paljon tahansa ja samalla annetaan äänet. Päivän lopussa eniten ääniä saanut lynkataan. Tasatilanteessa ensiksi äänet saanut lynkataan. Jos ääniä ei ole, lynkattava arvotaan kaikkien pelaajien keskuudesta.
Päivä koostuu kahdesta kierroksesta. Ensimmäisellä kierroksella jokaisella pelaajalla on yksi ääni, jonka hän antaa lynkattavaksi haluamalleen henkilölle. Äänen voi myös jättää antamatta, mutta tässä kannattaa huomioida antiaktiivisuussäännöt. Ääni merkitään kirjoittamalla ++Nimi ja se poistetaan --Nimi. Vanha ääni pitää aina poistaa ennen uuden antamista tai pelinjohtaja ei laske uutta ääntä mukaan.
Toisella kierroksella voi äänestää vain kahta ensimmäisellä kierroksella eniten ääniä saanutta pelaajaa. Muu puhuminen ei tällöin ole sallittua, eivätkä kaksi äänestyskohdetta saa äänestää.

Rahaäänestys (RÄ)
Rahaäänestys, eli RÄ, on yksi Kylässä käytetyistä äänestyssysteemeistä.
Pelissä jokaisella on tietty määrä "rahaa", jota voi käyttää muiden pelaajien äänestämiseen. Pelissä voi äänestää useaa pelaajaa. Päivä päättyy kun yksi pelaaja saa tasan tai enemmän pelinjohtajan määrään summan, ja tämä henkilö lynkataan.
Äänestys toimii ilmoittamalla kohteen ja rahasumman, jolla kohdetta haluaa äänestää, eli ++Nimi rahasumma. Äänestyksen voi perua osittain tai kokonaan kirjoittamalla --Nimi rahasumma. Joka aamuna pelaajille, jotka ovat edellisenä päivänä äänestäneet, annetaan ennalta määrätty summa rahaa takaisin.

Uusi äänestyssysteemi (UÄ):
Uusi Äänestyssysteemi, eli UÄ, on yleisin Kylässä käytetty äänestyssysteemi.
Pelinjohtaja ilmoittaa aamun viestissään tarkan ajan, mihin asti on päivä kestää ja mihin asti on aikaa äänestää. Tämän kellonajan ylityttyä tulleita viestejä ei enää oteta mukaan laskentaan. Aika katsotaan Kylän kellosta, koska se on kaikilla samassa ajassa (= reilua) Päivien olisi hyvä olla suunnilleen samanpituisia. Tänä aikana saa puhua kuinka paljon tahansa ja samalla annetaan äänet. Päivän lopussa eniten ääniä saanut lynkataan. Tasatilanteessa ensiksi äänet saanut lynkataan. Jos ääniä ei ole, lynkattava arvotaan kaikkien pelaajien keskuudesta.
Jokaisella kyläläisellä on yksi ääni, jonka hän antaa lynkattavaksi haluamalleen henkilölle. Äänen voi myös jättää antamatta, mutta tässä kannattaa huomioida antiaktiivisuussäännöt. Ääni merkitään kirjoittamalla ++Nimi ja se poistetaan--Nimi. Vanha ääni pitää aina poistaa ennen uuden antamista tai pelinjohtaja ei laske uutta ääntä mukaan.

Vanha äänestyssysteemi (VÄ):
Vanha Äänestyssysteemi, eli VÄ, on yksi Kylässä käytetyistä äänestyssysteemeistä. Nykyään sen käyttö on harvinaista.
Pelinjohtaja ilmoittaa aamun viestissään tarkan ajan, mihin asti on päivä kestää ja mihin asti on aikaa äänestää. Tämän kellonajan ylityttyä tulleita viestejä ei enää oteta mukaan laskentaan. Aika katsotaan Kylän kellosta, koska se on kaikilla samassa ajassa (= reilua) Päivien olisi hyvä olla suunnilleen samanpituisia. Tänä aikana saa puhua kuinka paljon tahansa ja samalla annetaan äänet. Päivän lopussa eniten ääniä saanut lynkataan. Tasatilanteessa ensiksi äänet saanut lynkataan. Jos ääniä ei ole, lynkattava arvotaan kaikkien pelaajien keskuudesta.
Jokaisella kyläläisellä on yksi ääni, jonka hän antaa lynkattavaksi haluamalleen henkilölle. Äänen voi myös jättää antamatta, mutta tässä kannattaa huomioida antiaktiivisuussäännöt. Ääni merkitään kirjoittamalla ++Nimi. Ääntä ei voi vaihtaa.
Avatar
Sukka
Ylläpitäjä
 
Viestit: 118
Liittynyt: 19.10.2013 13:38:02

Re: Pelinjohtajan säännöt ja ohjeet

ViestiKirjoittaja Sukka » 08.07.2017 20:38:48

Yötoimien järjestys

aka. Roolinlukitsija ja metsästäjä tappeli, kumpi voitti?

Erikoiset ja pahikset toimivat öisin listan antamassa järjestyksessä. Listaa käytetään erikoisvoimien yhteisvaikutuksen arviointiin, esim. mitä tapahtuu, jos ennustaja ennustaa tyypistä, jonka noobikultti juuri samana yönä käännyttää, saako hän viattoman vai pahistuloksen tästä?
Yön alussa lähdetään listan alkupäästä. Ennustaja on tiedustelija (listalla numero 3), ja hän saa tulokset siinä vaiheessa. Noobikultti ehtii paikalle käännyttämään kohdetta vasta kohdassa 4. Eli ennustaja saa viattoman tuloksen.

Yötoimien järjestys:
0. Aiemmin aktivoituneet voimat (koko pelin (ainakin teoriassa) voimassa oleva nimi annettu aiemmin) ja voimat, jotka aktivoituvat reaktiona roolinhaltijaan kohdistuvaan tappoon tai sen yritykseen (esim.työmatkalainen, arkkienkeli,metsästäjä).
1. Manipulaatioroolit, jotka toimivat yöllä. (1a. kohteenvaihtaja 1b. roolinlukitsija 1c. kohtalonvaihtaja 1d. lavastaja)
2. Suojelijat
3. Tiedustelijat
4. Käännyttäjät (4a. noobikultti 4b. ystävystyjä 4c muut)
5. Tappajat (kaikki yhtä aikaa ^_^)
6. Manipulaatioroolit, jotka toimivat vasta päivällä eli yleensä äänestysvoimaroolit (esim. äänenostaja, puhehäiriöijä).
7. Kiertävät esineet. Esine tulee uudelle omistajalle aamunkoitteessa, ja vaikuttaa seuraavana yönä siinä kohdassa, jossa se vaikutustensa osalta on (esim. suojeluesine vaikuttaa seuraavana yönä kohdassa 2.)

Lisäesimerkkejä:

Kysymys: Lukitsija lukitsee arkkienkelin ja pahikset yrittävät tappaa kohdetta. Mitä käy?
Vastaus: Arkkienkeli on 0, lukitsija on 1. Arkkienkeli siis aktivoituu ensin, lukitsija ei ehdi lukita tätä ja enkelin suojelus toimii. Huono tuuri, pahikset? :(

Kysymys: Noobikultti käännyttää tyypin X samana yönä kun pahikset tappavat hänet. Merkitäänkö X aamuviestissä hyvikseksi vai hyvi/noobiksi?
Vastaus: Noobit ehtivät käännyttää ennen pahisten tappoa, eli hän oli kuollessaan noobi. Merkitään siis ”hyvis/noobi” tai pelistä riippuen ”noobi”.

Kysymys: Äänenostaja ostaa äänen henkilöltä, jonka pahikset tappavat. Mitä käy?
Vastaus: Pahikset 5, äänenostaja 6. Pahikset ehtivät ensin, tyyppi kuolee eikä äänenostajalle jää mitään ostettavaa. Äänenostajan voima menee hukkaan.
Avatar
Sukka
Ylläpitäjä
 
Viestit: 118
Liittynyt: 19.10.2013 13:38:02

Re: Pelinjohtajan säännöt ja ohjeet

ViestiKirjoittaja Sukka » 08.07.2017 20:39:14

Varanimisysteemi

Kylässä on kaikissa peleissä käytössä varanimisysteemi. Erikoisroolihahmoilla on siis oikeus lähettää yönimen lisäksi myös varanimi. Tämä varanimi ei ole mikään virallinen, vaan on mukana vain siltä varalta, että erikoishahmo ei jostain syystä pääse koneelle seuraavan yön aikana. Ensimmäisen yön varanimen voi antaa PJ:lle pelin alussa vastaamalla hahmoviestiin.

Pelinjohtaja käyttää varanimeä vasta kun yön vuorokausi (tai muu aika, jos yön kesto poikkeaa vuorokaudesta) on umpeutunut. Aiemmin vain siinä tapauksessa, että pelinjohtaja on yön alkaessa ilmoittanut, että kyseisen yön umpeutumisaika on lyhyempi. Varanimiä voidaan käyttää myös siinä tapauksessa, että erikoishahmo on ilmoittanut olevansa koko yön ajan poissa.
Mikäli varanimeäkään ei jostain syystä ole käytettävissä aamunkoittoon mennessä, ei suurin osa erikoishahmoista tee mitään. Poikkeuksena tästä on kuitenkin alla mainitut roolit, joiden toimiminen on tärkeää pelin toimivuuden vuoksi.

Pahikset: Tappavat sen, jota joku heistä viimeksi on äänestänyt.
Sarjamurhaaja: Tappaa sen, jota viimeksi äänesti.
Avatar
Sukka
Ylläpitäjä
 
Viestit: 118
Liittynyt: 19.10.2013 13:38:02

Re: Pelinjohtajan säännöt ja ohjeet

ViestiKirjoittaja Sukka » 08.07.2017 20:43:03

Pelinjohtajan muistilista ja muita ohjeita

PJ:n muistilista

Mitä pelin topicin nimeen kuuluu?
    - Ilmoittautumisvaiheessa pelin nimi ja ilmoittautuneiden määrä (esim. 4/15)
    - Pelin aikana pelin nimi, monesko päivä/yö on menossa ja milloin se päättyy. Voit myös halutessasi ja tarvittaessasi ilmoittaa hakevasi varapelaajaa jos se mahtuu topicin nimeen.

Mitä ensimmäiseen peliviestiin kuuluu?
    - Pelin säännöt kopioituna ilmoittautumistopicista
    - Pelaajalista (johon esim. boldataan kuolleet pelin edetessä)
    - 1. päivän ingame eli tarina
    - Poissaolijat
    - Päivän loppumisaika.
Mitä aamuviesteihin kuuluu?
    - Ingame
    - Kuolleiden ja elossaolevien määrä; lista kuolleista ja heidän rooleistaan
    - Kuinka mones päivä alkaa
    - Päivän päättymisaika (tarkka aika, jonka jälkeen tulleita viestejä ei enää oteta huomioon) TAI Minipelissä montako ääntä tarvitaan samalle ihmiselle päivän päättymiseen (= yli 50 % hengissä olevista)
    - Poissaolijat
    - Epäaktiivisuuden vuoksi tippumisvaarassa olevat
    - Muut aiheelliset huomautukset, esim. jos joku on korvattu varapelaajalla

Mitä iltaviestiin kuuluu?
    - Äänestystulos (Montako ääntä kukin sai, maininnat kuka äänesti ketäkin, ja mielellään myös ketkä jättivät äänestämättä – tämä helpottaa pelinjohtajaa itseään sitten myöhemmin, kun voi helposti katsoa ketkä ovat olleet minäkin päivänä hiljaa. Jos äänestyksessä oli esim. tasapeli, tulee mainita millä perusteella se ratkaistiin.)
    - Mahdolliset antiaktiivisuuteen putoavat
    - Ingame
    - Poissaolijat
    - Ketkä olivat vaarassa tippua epäaktiivisuuteen ja suorittivatko he velvollisuutensa
    - Kuolleiden ja elossaolevien määrä; lista kuolleista ja heidän rooleistaan
    - Milloin yö päättyy ja pahiksille ja erikoisille kehotus lähettää yönimet
    - Kuinka mones yö on

Mitä väliaikalaskentaan kuuluu?
    - Ääntenlasku
    -Äänestyspakot, puhepakot tms, jos sellainen pelissä on käytössä
    - Poissaolijat
    - Päivän päättymisaika

Kaikkia pelejä koskevat ohjeet

Jos jokin askarruttaa, ota yhteyttä kokeneempaan pelinjohtajaan tai pelimodeen!
    - Peliä suunnitellessa voit kysellä asioista muilta kyläläisiltä! Ota pelin mahdollisia salaisia osuuksia miettiessäsi kuitenkin huomioon, että henkilö ei voi osallistua peliin jos tietää niistä etukäteen. Muista siis aina kysyä, että onko henkilö valmis auttamaan myös siinä osuudessa.
    - Pelin ilmoittautumisvaiheessa ja pelivaiheessa ota yhteyttä pelimodeesi tai varapelinjohtajaasi. Älä tällöinkään kysele muilta kuin modeltasi ja vpj:ltäsi peliisi liittyvistä asioista kysymättä ensin haluavatko he esim. varapelaajiksi, elleivät ne koske esim. yleisiä käytäntöjä.
    - Salaisuuksia koskevat kysymykset suunnataan aina tarkistajalle (pelin tarkistusvaiheessa) tai pelimodelle / vpj:lle.
Älä hätäile IV:n aikana
    - Vaikka peli ei täyty heti, älä panikoi. Keskusaukiolla voi olla menossa niin monia pelejä, että juuri sillä hetkellä ei yksinkertaisesti niinkään pienessä paikassa kuin Kylässä riitä pelaajia joka peliin. Myös ajankohta voi vaikuttaa pelien täyttymiseen - moni on usein lomilla matkoilla.
    - Jos sinun täytyy muuttaa jotain pelisi säännöistä esim. pelin pienennyksen takia, ota aina yhteys tarkastajaasi ja/tai pelimodeesi. Näin vältät esim. epätasapainoisen pelin tuomat ikävyydet.
    - Ilmoita pelaajille jos pelisi aloittamisen kanssa on ongelmia tai se viivästyy. Näin pidät pelaajat tyytyväisinä.

Pidä peli tasapuolisena molemmille osapuolille.
    - Jos jostain syystä joudut tekemään jotain, josta on hyötyä vain toiselle puolelle, ota heti yhteyttä pelimodeesi. Epäreilut pelin ulkopuoliset syyt pitää aina kompensoida myös toiselle puolelle, mutta neuvottele asiasta ensin pelimodesi kanssa.

Ajoita aamut ja illat sellaiselle hetkelle, jolloin sinulla on aikaa kirjoittaa kunnollinen lopetusviesti.
    - Satunnaiset yhden irl-päivän heittelyt päivien ja öiden pituuksissa eivät haittaa, kunhan niistä ilmoitetaan jo päivän tai yön alkaessa. Muutaman tunnin ilmoittamattomat vaihtelut eivät kaada maailmaa (kunhan eivät ole järjestelmällisiä), mutta päivä on jo liian pitkä aika.
    - Vaikka VPJ:n tehtävänä on hoitaa peliä varsinaisen PJ:n poissaollessa, yritä saada mahdollisimman paljon tehtyä itse. Jos et ole jatkuvassa yhteydessä omaan varapelinjohtajaasi, voi hän olla hyvinkin pihalla pelistä ja siten helposti sotkea jonkun asian. Pidä ainakin huolta, että VPJ:lläsi (ja pelimodellasi) on aina pelin roolilista ja tiedot mahdollisista yllätyksistä. VPJ:tä myös auttaa mahdollinen paikkaaminen jos lähetät hänelle joka yö varanimet.
    - Jos odotat isompia poissaoloja pelinjohdon aikana, kerro näistä mahdollisimman pian VPJ:llesi. Näin voidaan välttää tilanne, jossa sekä PJ että VPJ ovat poissa yhtä aikaa, tai ainakin tilanne on huomattavasti helpommin hoitaa kuin päivän tai kahden varoitusajalla.
    - Vaikka pelimode viime kädessä auttaa esim. aamuviestin kanssa, hän ei ole VPJ vaan vasta viimeinen oljenkorsi.

Mihin asioihin kannattaa kiinnittää huomioita?
    - Ole paikalla ja jos et ole, varmista että VPJ on paikalla. Jos kumpikaan ei ole paikalla, ilmoita ajoissa pelimodellesi tai etsi varavarapelinjohtaja.
    - Älä muuta päivien pituuksia kesken kaiken. Erityisesti liian aikaisin päättäminen on paha paha asia.
    - Ole ajoissa. Toistuvat, pitkät myöhästelyt on paha asia. Päivää ei tarvitse olla aina päättämässä tai aloittamassa juuri sillä kellonlyömällä kun olet sanonut, mutta useita monen tunnin myöhästelyjä pitäisi välttää.
    - Vaikka päivän päättyessä ingame ei ole tärkeysjärjestyksessä ensimmäinen, on pelaajien kannalta kivaa jos aamu- ja iltaviesteissä ei jatkuvasti puutu kunnollinen ingame (poislukien ingamettomat pelit).
Ole rohkea!
    - Älä turhaan pelkää tekeväsi virhettä. Pikkuvirheet ovat aivan normaaleja, ja niistä ei kukaan sinua lynkkaa. Pelimodet ovat sitä varten, että joku on neuvomassa, vastaamassa kysymyksiin ja auttamassa mahdollisten virheiden korjaaamisessa. Siksi on tärkeää kuunnella heidän ohjeitaan. Tärkeintä on kuitenkin oma asenteesi ja yrittäminen!
    - Jos jokin askarruttaa, kysy heti. Liikaa ei voi kysellä, ja kysymällä voit välttää isommat hankaluudet.

Erikoispelejä ja kokeellisia pelejä koskevat ohjeet

Mieti, miten jaksat vetää peliä.
    - Kokeellinen tai erikoinen peli on yleensä moninkertaisesti työläämpi vetää, ja mitä enemmän erikoisuuksia ja erikoisrooleja ja yllätyksiä pelissä on, sitä enemmän työtä pelissä on.
    - Jos et luota omaan jaksamiseesi, hanki toinen PJ vetämään peliä kanssasi. Myös pelin suunnittelu hoituu kivemmin kahdestaan.

Suunnittele peli järkevästi. Tämä nopeuttaa tarkistusta ja kerralla hyvin tehty työ vaatii myös sinulta vähemmän.
    - Turhat kokeellisuudet kannattaa jättää heti alkuun pois. Ne sekoittavat peliä ja viedä pelin ideaa kauemmaksi juonittelusta. Kokeellinen peli ei aina ole paras vaihtoehto, ja peruspeleihinkin löytyy pelaajia.
    - Peleissä pitäisi olla aina mahdollisimman vähän arvontaa (lukuun ottamatta luonnollisestikin roolien arvontaa - ne täytyy arpoa), mielellään ainoastaan kun varanimenpuuttumismenettelyt siihen pakottavat.
    - Kokeellisissa peleissä valmistaudu perustelemaan päätöksesi pelin suhteen. Jos pelissä on salaisuuksia, tee niistä lista valmiiksi ja lähetä se tarkastajalle.
    - Harkitse tarkkaan, mikä äänestyssysteemi (VÄ/UÄ/PNÄ jne.) toimii parhaiten pelissäsi. UÄ on yleensä parhaiten toimiva; VÄ toimii harvoin muuten kuin nostalgiamielessä sen sitovuuden vuoksi; muut harvinaisemmat äänestyssysteemit harvoin toimivat muiden erikoisuuksien kanssa.
    - Liitä aina säännöt peliviestiisi. Se helpottaa uusien pelaajien mukaan pääsemistä ja tarkastuksesta läpipääsemistä, kun kenenkään ei tarvitse ihmetellä, mikä sääntösovellus pelissäsi on käytössä.

Älä sisällytä peliin turhia yllätyksiä.
    - Tavallisten hahmojen kuten suojelijan tai ennustajan ei tarvitse olla salaisia, se vain sekoittaa peliä. Myöskään salainen kolmas osapuoli (tai muu salainen hahmo) ei ole useimmiten tarpeellinen, vaan yleensä vain hankaloittaa juonittelua.
    - Vältä runsasta määrää peliä sekoittavia rooleja, esim. Luokka:Viihderoolit, kohtalonvaihtaja. Ja mitä enemmän niitä on siellä, sitä enemmän joudut käyttämään Yötoimien järjestys-artikkelia...
    - Salainen roolilista on tarpeellinen ainoastaan, jos kaikilla pelaajilla on jokin erikoisrooli.
    - Yllätykset sekoittavat aina pelin kulkua tavalla tai toisella, joten vältä niitä. Jos pelisi kuitenkin sisältää yllätyksiä, mainitse siitä peliviestissäsi! Voit olla varma, että pelissäsi pelaavat eivät ole tyytyväisiä ilman varoitusta tuleviin yllätyksiin.
    - Kerro aina tarkkaan ja rehellisesti mahdollisten yllätystesi sisältö tarkastajille!

Mieti pelin hahmotasapaino kuntoon jo ennen pelin laittamista tulevien pelien topiciin.
    - Tarkkaile vähän aikaa päättyneiden pelien pahis- ja hyvismäärää. Pelaajien taso muuttuu jatkuvasti, joten vuosi sitten päättyneissä peleissä ollut sopiva määrä ei ehkä toimi täysin enää.
    - Ota huomioon erikoishahmojen määrä. Jos esim. tarkistaja- tai suojelijahahmoja on useampia kuin normaalisti, täytyy myös pahisten määrää nostaa tai kompensoida tilannetta antamalla myös pahiksille voimia. Usein kuitenkin paras ratkaisu on heikentää liian vahvaa puolta ennemmin kuin vahvistaa toistakin.
    - Laita kaikista rooleista aina tarkat roolikuvaukset! Niinkin tavallinen rooli kuin suojelija tarvitsee kuvaukseensa monia asioita, jotka saattavat vaihdella peleittäin (esim. voiko suojella itseään ja saako suojella samaa peräkkäisinä öinä). Nämä voit tarkistaa kunkin roolin artikkelista, jonne löydät linkin Roolit-listasta

Tarkistajien sana on laki
    - Ainakin melkein. Tarkistajat oikeasti tietävät millaiset pelit toimivat ja heidän parannusehdotuksensa ovat vain sinun ja pelaajien hyväksi. Jos haluat väittää vastaan, tarvitset ainakin vahvat perustelut.
Avatar
Sukka
Ylläpitäjä
 
Viestit: 118
Liittynyt: 19.10.2013 13:38:02

Re: Pelinjohtajan säännöt ja ohjeet

ViestiKirjoittaja Sukka » 08.07.2017 20:45:35

Sääntöjen kirjoittaminen

Tämä lista helpottaa pelinjohtajien elämää ja tulevien pelien tarkistajien työtä pelien tarkistamisessa. Tästä saa siis yksinkertaisesti ja nopeasti kopioitua pelinsä sääntöihin niin jonkun kolmesta tavallisimmasta äänestyssysteemistä kuin muutamia muitakin asioita.

Aloitetaan rautalankamallista, mitä tuleviin peleihin laitettavan ilmoituksen tulee sisältää:

Mitä ilmoituksen tulee sisältää?

Peli pähkinänkuoressa:
Pelin nimi:
Pelin tyyppi ja mahdollinen teema: (Peruspeli, erikoispeli, kokeellinen peli, anonyymipeli)
Pelaajamäärä:
Äänestyssysteemi:
PJ:
VPJ/APJ:

Tarkemmat tiedot:
- Pelin ingame-tarina
- Säännöt
    - Päivän ja yön kulku
    - Äänestystapa
    - Antiaktiivisuussäännöt
    - Varanimikäytännöt ja mitä tehdään niiden puuttuessa
    - Mahdolliset erityissäännöt
- Hahmot (mahdollisimman tarkasti)

(Peruspeleissä nämä voi kopioida Peruspelin pohja-artikkelista, jossa on valmiina kaikki paitsi tarina. Muille peleille valmiiksi kirjoitettuja sääntöjä apua löytyy tästä topicista, jota juuri nyt luet.)

Päivä ja äänestys



Päivä kestää aina joko 3 TAI 4 vuorokautta. (PJ valitsee ennen pelin alkua, kumpi kesto otetaan, ja kirjoittaa sen sääntöihin.)

Ääni merkitään ++ Nimi. Ääntään saa vaihtaa päivän aikana niin monta kertaa kuin haluaa. Äänen peruminen merkitään -- Nimi. Vain oikein kirjoitetut äänet lasketaan. Uutta henkilöä ei saa äänestää, ennen kuin aiempi ääni on poistettu. (Jos ette poista ensin ääntä edelliseltä henkilöltä, pelinjohtaja ei laske uutta ääntänne mukaan, vaan laskee vanhan äänen mukaan.) Päivän lopuksi lynkataan se, jolla on sillä hetkellä eniten ääniä. Tasatilanteessa saman äänimäärän ensin saanut lynkataan.

Jotta kaikkien olisi helppo pysyä perillä siitä, paljonko ääniä kenelläkin on milläkin hetkellä, postataan äänestyksen kuluessa muutaman kerran väliaikalaskentoja.

Jos jättää kahtena peräkkäisenä päivänä äänestämättä, lynkataan toisen päivän iltana lynkattavaksi äänestetyn mukana tai menettää paikkansa varapelaajalle.



Päivä kestää aina 2 tai 3 vuorokautta. (Pj valitsee ennen pelin alkua, kumpi kesto otetaan.)
Ääni merkitään ++ Nimi. Vain oikein kirjoitetut äänet lasketaan. Ääntään ei saa vaihtaa. Päivän lopuksi lynkataan se, jolla on sillä hetkellä eniten ääniä. Tasatilanteessa saman äänimäärän ensin saanut lynkataan.

Jotta kaikkien olisi helppo pysyä perillä siitä, paljonko ääniä kenelläkin on milläkin hetkellä, postataan äänestyksen kuluessa muutaman kerran väliaikalaskentoja.

Jos jättää kahtena peräkkäisenä päivänä äänestämättä, lynkataan toisen päivän iltana lynkattavaksi äänestetyn mukana tai menettää paikkansa varapelaajalle.

Minipeli

Päivällä ei ole vakituista kestoaikaa. Päivä päättyy heti, kun joku kyläläinen on saanut yli puolet kylän äänistä. Se voi siis kestää tunnista viikkoihin. Jos kyläläiset eivät näytä pääsevän sopuun lynkattavasta, voi pelinjohtaja määrätä deadlinen. Mikäli deadlineenkaan mennessä ei olla mihinkään tulokseen päästy, lynkataan se, jolla on sillä hetkellä eniten ääniä tai tasatilanteessa ensimmäisenä saman äänimäärän saanut.

Ääni merkitään ++ Nimi. Ääntään saa vaihtaa päivän aikana niin monta kertaa kuin haluaa. Äänen peruminen merkitään -- Nimi. Uutta henkilöä ei saa äänestää, ennen kuin aiempi ääni on poistettu. (Jos ette poista ensin ääntä edelliseltä henkilöltä, pelinjohtaja ei laske uutta ääntänne mukaan, vaan laskee vanhan äänen mukaan.) Vain oikein kirjoitetut äänet lasketaan. Jotta kaikkien olisi helppo pysyä perillä siitä, paljonko ääniä kenelläkin on milläkin hetkellä, postataan äänestyksen kuluessa väliaikalaskentoja.

Jos jättää kymmenenä peräkkäisenä IRL-päivänä äänestämättä, putoaa antiaktiivisuuteen.

UÄ paripeli (jossa on julkiset parit)

Päivä kestää aina joko 3 TAI 4 vuorokautta. (PJ valitsee ennen pelin alkua, kumpi kesto otetaan, ja kirjoittaa sen sääntöihin.)

Parit äänestävät erikseen eli molemmilla parin osapuolilla on oma äänensä käytössään. Ääntään saa vaihtaa päivän aikana niin monta kertaa kuin haluaa. Uutta henkilöä ei saa äänestää, ennen kuin aiempi ääni on poistettu. (Jos ette poista ensin ääntä edelliseltä henkilöltä, pelinjohtaja ei laske uutta ääntänne mukaan, vaan laskee vanhan äänen mukaan.) Päivän lopuksi lynkataan se, jolla on sillä hetkellä eniten ääniä. Tasatilanteessa saman äänimäärän ensin saanut lynkataan.

Paria äänestetään (ja heihin kohdistetaan yötoimia) parina. Parille annetut äänet merkitään ++NimiA&NimiB. Äänen peruminen merkitään --NimiA&NimiB. Nimet täytyy olla oikeassa kirjoitusasussa, ei siis lempinimillä. Sen sijaan väliä ei ole nimien järjestyksellä (siis ++NimiA&NimiB ja "'++NimiB&NimiA hyväksytään molemmat. Yötoimien osalta pahikset, suojelijat ja muut ilmoittavat kohteeksi "Nimi A ja B"

Jotta kaikkien olisi helppo pysyä perillä siitä, paljonko ääniä kenelläkin on milläkin hetkellä, postataan äänestyksen kuluessa muutaman kerran väliaikalaskentoja. Myös väliaikalaskennoissa parien saamat äänet merkitään parikohtaisesti. siis esim. NimiA&NimiB 4 ääntä.

Jos jättää kahtena peräkkäisenä päivänä äänestämättä, lynkataan kolmannen päivän iltana lynkattavaksi äänestetyn mukana tai menettää paikkansa varapelaajalle. Jos toinen parin osapuoli kuolee antiaktiivisuuteen, koko pari ei kuole, vaan pudonneelle etsitään uusi varapelaaja tai jos sitä ei löydy, toinen parin puolikas jatkaa yksin. Tilanteessa, jossa useita pelaajia täytyy korvata varittajilla ja varapelaajia ei ole tarpeeksi, heidät korvataan sellaisessa järjestyksessä, että parien määrä pelissä pysyy samana.



Yö kestää normaalisti vähintään yhden vuorokauden, enintään kaksi. Kaikkien erikoishahmojen toivotaan laittavan nimet mahdollisimman pian yön alkamisen jälkeen. Erikoishahmot laittavat jokaiseen yöviestiinsä kaksi nimeä. Ensimmäinen on kyseisen yön kohde, seuraava varanimi. Tämä varanimi ei siis ole mikään virallinen, vaan mukana ainoastaan siltä varalta, että erikoishahmo ei jostain syystä pääse koneelle seuraavan yön aikana. Pelin alussa jokainen hahmo myös vastaa saamaansa hahmoviestiin ja antaa jo silloin yhden nimen (ensimmäisen yön varanimen).

Pelinjohtaja käyttää varanimeä vasta kun kaksi vuorokautta on umpeutunut (aiemmin vain siinä tapauksessa, että pelinjohtaja on yön alkaessa ilmoittanut, että kyseisen yön umpeutumisaika on lyhyempi).

Varanimiä voidaan käyttää myös siinä tapauksessa, että erikoishahmo on ilmoittanut olevansa koko yön ajan poissa.

Mikäli varanimeäkään ei jostain syystä ole käytettävissä aamunkoittoon mennessä, otetaan käyttöön varanimenpuuttumismenettely, joka riippuu erikoisroolista:
Pahikset: Tappavat sen, jota joku heistä viimeksi on äänestänyt.
Ennustaja: kysyy siitä, jota viimeksi äänesti. Jos tämä henkilö on kuollut tai tästä on jo kysytty, kysyy edellisestä äänestämästään henkilöstä. Jne. Jos kaikki henkilön äänestämät ovat kuolleet tai heistä on jo kysytty, kysyy yleisten äänestysten perusteella. (Viimeisimmän äänestyksen toinen, kolmas... sitä edellisen toinen jne.)
Suojelija: suojelee viimeisintä aiemmin suojelemaansa, johon hänellä on mahdollisuus. Jos tällaista hahmoa ei ole, arvotaan suojeltava niiden kesken, joita ei ole äänestetty lainkaan kahden edellisen päivän aikana. (Muille erikoishahmoille, mikäli niitä on pelissä mukana, täytyy pj:n keksiä itse järkevät varanimienpuuttumismenettelyt ja kirjoittaa ne pelin infoon. Vanhat pelit ovat oivia malleja tässä.))

Erikoishahmojen kuvaukset

Erikoishahmojen kuvauksissa on tärkeä, että ei jää epäselvyyksiä, miten rooli toimii. Tarkemmat selitykset yleisimpien hahmojen peli-infoon vaadittavista asioista löydät tästä topickista roolit -viestistä.

Esimerkiksi:
Suojelija
- Voiko suojella itseään?
- Voiko suojella jotakuta useampana yönä peräkkäin?

Mahdottomat erikoisroolit

Tarkista, ettei pelistäsi löydä mitään erikoisrooleja, jotka on listattu Kiellettyihin rooleihin. Näitä rooleja on ehdotettu toistuvasti Kylän historian aikana, osa on päässyt joskus kokeiltaviksi pelautukseenkin asti - ja tulos ei ole ollut kaunis, yleensä pilalle mennyt peli. Sen tähden nämä roolit on katsottu parhaaksi kieltää ja ne poistetaan pelistä lähes poikkeuksetta. Älä siis edes tarjoa niitä.

Muita seikkoja

Näihin kannattaa peliä suunnitellessa erityisesti kiinnittää huomiota.

Monimutkaisempi ei aina ole parempi - Uusia juttuja on hauska kokeilla ja ne tuovat sopivasti käytettyinä piristettä peliin. Kannattaa kuitenkin muistaa, että jos keksitte kauheasti erilaisia erikoisuuksia, peli voi mennä sekavaksi ja samalla mielenkiinnottomaksi. Myös aivan peruspeleillä tai vain hiukan erikoisuuksia sisältävillä peleillä on paikkansa, eikä niitä pidä mitenkään väheksyä. Sama pätee myös ns. viihderooleihin

Turhat salaroolit yms. erikoisuudet - Miksi julistaa salaiseksi rooliksi aivan normaali suojelija? Tekee itse juonittelun hankalaksi. Hahmon salaiseksi laittamiselle pitää olla syy, ei salarooleja salaroolien takia.
Avatar
Sukka
Ylläpitäjä
 
Viestit: 118
Liittynyt: 19.10.2013 13:38:02

Re: Pelinjohtajan säännöt ja ohjeet

ViestiKirjoittaja Sukka » 08.07.2017 20:46:34

Roolit

Juonittelupeleissä esiintyviä rooleja.

Roolit on kerätty pääosin Kylän vanhoista peleistä, mutta myös pitkin nettiä ja alkuperäisestä mafiapelistä ja ovat siis eri ihmisten keksintöä, samoin hahmojen nimet ja niiden suomennokset. Esitämme kiitokset kaikille, joiden ideoita tässä on lainattu. ;)

Roolien toimintaa ja niiden vaikutuksia toisiinsa valottaa artikkeli Yötoimien järjestys. Erittäin suositeltavaaa luettavaa kaikille pj:lle ja muillekin kiinnostuneille.


Arkkienkeli

    Arkkienkeli on hyvin tehokas suojelija. Tämä minä tahansa yönä valita pelaajan, jota suojelee yömurhilta ja lynkkauksilta koko loppupelin ajan. Kun valinta on tehty, sitä ei voi peruuttaa. Vain arkkienkelin kuolema poistaa suojan.

    Arkkienkelin voi varioida suojelemaan vain yökuolemilta kaikkien sijaan tai tämän voi sallia antavan nimen päivälläkin. Joissain peleissä voima kumoutuu hetkellisesti esimerkiksi roolinlukitsijan avulla.

    Mitä roolista täytyy mainita peli-infossa
    - Suojeleeko vain yöllä vai myös päivällä?
    - Voiko nimen antaa vain yöllä vai myös päivällä?
    - Suojeleeko vain pahiksia vastaan vai myös kolmatta osapuolta?
    - Lukittuuko arkkienkelin voima, jos pelissä on roolinlukitsija / hypnotisoija tms.?


Ennustaja

    Pelistä riippuen ennustaja saattaa saada myös tietää, onko pelaajalla erikoisroolia vai onko tämä tavallinen, tai joissakin peleissä myös tämän tarkan roolin. Ns. ingame-ennustaja saa tuloksensa pelin teemaan liittyvänä tarinana, josta ennustajan on pääteltävä kohteen rooli. Tällaiset tarinat voivat olla hyvinkin epäselviä pelistä riippuen.

    Jotkut roolit voivat antaa ennustajalle väärän tuloksen. Yleisimpiä näistä ovat hyviksinä näkyvät pahikset pääpahis ja joskus petturi sekä pahiksina näkyvä hyvis lavastettu.

    Ennustajavariaatiot

    Ennustajavariaatiot käsittelevät erilaisia tapoja, joilla ennustajan tulokset voivat tulla "väärinä". Tavallinen ennustaja on ylivoimaisesti tavallisin variaatio, ja jos pelin ennustajan on mahdollista olla jokin muu kuin tavallinen ennustaja, siitä on maininta pelin infoviestissä. Ennustaja itse sen paremmin kuin kukaan muukaan kylässä ei kuitenkaan tässäkään tapauksessa yleensä tiedä varmasti, onko ennustaja tavallinen, vainoharhainen, herkkäuskoinen vai mielenvikainen.
    - Vainoharhainen ennustaja - saa kaikista pelaajista syyllisen tuloksen
    - Herkkäuskoinen ennustaja - saa kaikista pelaajista viattoman tuloksen
    - Mielenvikainen ennustaja - saa viattomista syyllisen tuloksen ja syyllisistä viattoman tuloksen

    Eräs variaatioista on kertakäyttöinen ennustaja, joka siis saa ennustaa ainoastaan kerran pelin aikana. Ero reportteriin on, ettei kertakäyttöennustajan tarvitse julkistaa tuloksiaan.

    Mitä roolista täytyy mainita peli-infossa
    - Millä tarkkuudella tulokset tulevat? (hyvis-pahis/tarkka rooli...)
    - Millä tavalla tulokset tulevat? (Ingame-ennustaja / suora puhe)
    - Onko pelissä hahmoja, joista ennustaja voi saada väärän tuloksen (ts. näkyykö esim. petturi pahiksena vai hyviksenä)?


Ennustajan kuuntelija
    Ennustajan kuuntelija on passiivinen ennustajahahmo, joka ei itse lähetä yönimiä. Sen sijaan ennustajan kuuntelija nimensä mukaisesti vakoilee oikeaa ennustajaa (jonka henkilöllisyyttä hän ei kuitenkaan yleensä tiedä) ja saa kuulla tämän tulokset. Ennustajan kuuntelija voikin esiintyä vain pelissä, jossa on mukana toinen, nimiä lähettävä ennustaja.

    Oikea ennustaja päättää siis, kenestä kysyy. Pelistä riippuen tämä voi saada itsekin tuloksensa tai saa itse väärät tulokset (ennustajan kuuntelijan saadessa oikeat) tai ei saa itse lainkaan tuloksia.

    Mitä roolista täytyy mainita peli-infossa
    - Millä tarkkuudella tulokset tulevat? (hyvis-pahis/tarkka rooli...)
    - Millä tavalla tulokset tulevat? (Ingame-ennustaja / suora puhe)
    - Saako oikea ennustaja myös tulokset / väärät tulokset / ei tuloksia lainkaan?
    - Tietääkö ennustajan kuuntelija ennustajan henkilöllisyyden? Entä toisin päin?


Hyvistappaja
    Hyvistappaja on kylän puolella oleva tappaja, joka yrittää osua pahiksiin. Pelikohtaisesti hyvistappaja voi valita, ettei jonakin yönä tapa ketään. Toisissa peleissä hänen täytyy tappaa joka yö tai joka toinen yö.

    Mitä roolista täytyy mainita peli-infossa
    - Onko pakko tappaa joka yö tai joka toinen yö?


Ihmissusi

    Ihmissusi on hyvän puolen erikoisrooli, josta voi roolin pelaajasta riippuen olla omalle puolelleen pikemminkin haittaa kuin hyötyä. Ihmissusi on hyvis, mutta täysikuun aikaan ei hallitse itseään ja tappaa kaikki, jotka tulevat silloin häntä lähelle - oli kyseessä sitten suojelija, ennustaja tai pahis tai mikä tahansa muu hahmo. Jos ihmissutta lähestyy pahis, tilanne päättyy molempien kuolemaan.
    Täysikuu on yleensä joka toinen yö, mutta hahmosta on variantti, joka tappaa joka yö. Samaten myös pahan puolen ihmissusi on mahdollinen rooli.

    Ihmissusi tietää itse olevansa susi.

    Mitä roolista täytyy mainita peli-infossa
    - Minä öinä on täysikuu parilliset vai parittomat) tai mistä sen saa tietää (kerrotaan ihmissudelle itselleen, mainitaan aamuviestissä tms.)?
    - Miten kuolija määräytyy pahisjoukon kesken, jos pahikset osuvat ihmissuteen? (Yleensä nimenlähettäjä kuolee, tai se, jonka pahikset ovat erikseen nimenneet tapon suorittajaksi sinä yönä.)


Kiertävät esineet

    1. Kiertävät erikoisvoimat

    Kiertävät esineet ovat eräänlaisia pelissä henkilöltä toiselle kulkevia voimia. Ensimmäinen kiertävä esine Kylässä oli Suojelutalismaani, joka on tavallisen suojelijan mobiiliversio. Suojelutalismaani arvotaan jollekin henkilölle pelin alussa. Joka yö sen haltija lähettää pelinjohtajalle viestin kenelle talismaanin haluaa antaa ja se suojelee yön sitä henkilöä kenelle se on annettu. Seuraavana yönä sen saanut antaa sen taas eteenpäin jne.

    Tyypillisesti muut kiertävät esineet toimivat kierron osalta samalla tavalla, mutta esineiden voimat vaihtelevat. Valikoimaa ovat eri erikoishahmojen voimat esineissä (esim. tappo, kertaennustus, puhehäiriö...) sekä muut, mitä pj:t vain keksivät.

    Useimmiten esineet vaikuttavat kaikkiin rooleihin, jotka saavat ne käsiinsä, mutta jotkut saattavat esimerkiksi pelin teemaan liittyen olla sidoksissa vain tiettyihin pelaajiin ja aktivoitua vasta näiden haltuun joutuessaan.

    2. Etsittävät esineet

    Toinen tyyppi kiertäviä esineitä ovat esineet, joita etsitään. Tällainen esine kiertää pelaajien kesken, ja saattaa tehdä jotain tai olla tekemättä, samalla kun sitä etsii joku rooli (yleisimmin tehtävää suorittava kolmas osapuoli). Etsittävän esineen löytäminen voi johtaa osapuolen voittoon pelissä.

    Toimimattomia kiertäviä esineitä:
    - Kiertävä ennustusesine. Tekee pelistä äkkiä miltei mahdottoman pahiksille, koska tällaista ennustajaa on käytännössä mahdoton tappaa.
    - Iso määrä kiertäviä esineitä. Kiertävä esine voi olla mukava lisä pelissä, mutta niitä kehotetaan käyttämään hyvin harkiten. Iso kasa kiertäviä esineitä, erityisesti sellaisia, jotka liikkuvat henkilöltä toiselle oudoilla tavoilla tai salaisin tavoin, ja joista seuraa saajalleen "yllätyksiä" tekevät pelistä äkkiä oikean sirkuksen, josta pelaajat (ja pahimmassa tapauksessa myös pj) ovat pihalla. Enemmän ei aina ole parempi.

    Mitä roolista täytyy mainita peli-infossa
    - Esineen voimat, vaikutusaika (se yö kun esineen saa / seuraava päivä / seuraava yö?)
    - Toimiiko voima kaikille pelaajille vai vain osalle? (tietyt roolit)
    - Mitä tapahtuu, jos esineen nykyinen haltija kuolee?
    - Miten esineen siirtyminen seuraavalle määräytyy? (arvontaa ei suositella vastaukseksi)
    - Jos esine päätyy pahikselle, voivatko pahikset pallotella esinettä lopun peliä keskenään? (= iso epätasapainon aiheuttaja)


Kirottu

    Kirottu on pelin alussa hyvisten puolella oleva hahmo, jolle yleensä kerrotaan hänen olevan tavallinen kyläläinen. Jos pahikset hyökkäävät kirotun kimppuun yöllä, hän ei kuitenkaan kuole vaan kääntyykin pahisten puolelle täysivaltaiseksi pahikseksi. Tällöin näyttää syntyneen yötapoten yö.

    Päivällä lynkattaessa kirottu kuitenkin kuolee normaalisti.

    Mitä roolista täytyy mainita peli-infossa
    - Tietääkö olevansa kirottu (oletus on, että ei tiedä)
    - Jos pelissä on useampi pahisosapuoli tai pahikset ja 3. osapuoli, kääntyykö kirottu kaikkien puolelle? Entä jos eri osapuolet iskevät samana yönä?


Kohtalonvaihtaja

    Voi vaihtaa kahden henkilön ulkonäöt ja kohtalot keskenään joka yö (mutta aina vain sen yhden yön ajaksi). Esimerkiksi jos ennustaja tällöin päättää tarkistaa toisen näistä henkilöistä, hän saakin kuulla tuloksen siitä, jonka kanssa tämän rooli on vaihdettu.


Kohteenvaihtaja

    Kohteenvaihtaja nimensä mukaisesti pystyy manipuloimaan muiden yövoimia laittamalla kaksi nimeä: sen pelaajan, jonka yönimen haluaa vaihtaa ja sen, joksi tuon nimen haluaa vaihtaa. Jälkimmäinen nimi korvaa kyseisen erikoishahmon itse lähettämän nimen ja kohdistaa tämän yötoiminnan kohteenvaihtajan haluamaan kohteeseen.

    Rooli on tehokkaimmillaan peleissä, jossa kaikilla on erisvoimia - ja samalla sekavimmillaan. Peleissä, joissa on mukana myös tavallisia, kohteenvaihtajan voima ei toimi mikä hän yrittää vaihtaa sellaisen henkilön yönimeä, joka ei yönimeä lähetä.

    Mitä roolista täytyy mainita peli-infossa
    - Tuleeko kohteenvaihdosta tieto sille pelaajalle, jonka yönimi vaihdetaan? Jos kyllä, miten tarkasti? (saako tietää vain että yönimi vaihtui vai myös mihin se vaihtui?)
    - Jos kohteenvaihtaja yrittää vaihtaa yönimen sellaiseen nimeen, jota yönimen alkuperäinen lähettäjä ei olisi voinut antaa (esim. yrittää laittaa itseään suojelemaan kykenmättömän suojelijan suojelemaan itseään tai pakottaa roolinlukitsijan lukitsemaan kaksi kertaa peräkkäin saman vaikka säännöt tämän kieltävät), toimiiko kohtalonvaihtajan voima silti? Yleensä tällöin otetaan käyttöön kohtalonvaihtajan varanimi, jos se on sellainen, jonka käytön säännöt sallivat.
    - Voiko kohteenvaihtaja laittaa itseään siksi henkilöksi, johon hän pakottaa toisen hahmon tähtäämään? Voiko hän tehdä sen useita kertoja peräkkäin?
    - Voiko kohteenvaihtaja ottaa samoja kohteita peräkkäin? (Yleensä ei voi).


Kolmas osapuoli

    Kolmasosapuoli on pelissä tavallisten kahden osapuolen eli hyvisten ja pahisten lisäksi oleva puoli, joka pelaa omaan pussiinsa ja voittaa itsekseen.
    Kolmansia osapuolia on eri tyyppejä:

    1) Sarjamurhaajat. Perinteisin tyyppi on sarjamurhaaja, joka on yksin omalla puolellaan, tappaa öisin ja voittaa, kun viimeisten joukossa mukana pelissä, esim kaksin jonkun kanssa. Sarjamurhaajasta on muita variantteja: joka toinen tai joka kolmas yö tappava sarjamurhaaja, sarjamurhaaja (erit. juuri ei-jokayötappava, koska nämä tarvitsevat lisävoimia)+jokin muu voima, esimerkiksi ennustaja-sarjamurhaaja, joka tekee vuoroöin kumpaakin.

    2) Tehtävää suorittava kolmas osapuoli. Osapuolelle annetaan pelin alussa jokin tehtävä, jonka hoidettuaan tämä voittaa. Esimerkkejä tehtävistä voivat olla vaikkapa jonkun henkilön tai pelissä kiertävän esineen löytäminen tai jonkun yksittäisen henkilön järjestäminen ulos pelistä. Viimeksimainitusta on olemassa myös versio, jossa pelissä on kolmas ja neljäs osapuoli, jotka kumpikin yrittävät saada nimenomaan toistaan hengiltä. Yleisin 3. osapuolen muoto nykyisessä Kylässä.

    3) Noobikultti-osapuoli eli seuraajia keräävä heppu. Pelin alussa kultissa on vain yksi jäsen, mutta joka yö tämä yrittää käännyttää lisää väkeä porukkaansa pahiksiksi. Tämä malli kolmatta osapuolta ei tapa. Käännytys ei toimi erikoisiin eikä pahiksiin. Kultti voittaa, kun heitä on enemmistö pelissä.

    Kolmansien osapuolien voittomahdollisuudet on aina punnittava huolellisesti, koska näistä rooleista tulee helposti sellaisia, joiden pelaajilla on käytännössä 0,00001 % mahdollisuudet voittaa.

    Salaiset kolmannet osapuolet tekevät pelistä erikoispelin (ellei siinä ole kokeellisia elementtejä), samoin erikoisemmat tai uudet variaatiot edellisistä kolmesta kategoriasta. Jos kolmas osapuoli on jokin joka ei sisälly edellisiin ryhmiin, peli on kokeellinen. Suurin osa peleistä, joissa on kolmas osapuoli, ovat kuitenkin peruspelejä (taas pois lukien mahdolliset erikoiset ja kokeelliset elementit).


Kultisti

    Kultisti on pelissä joko pahis tai 3. osapuoli. Jälkimmäinen on ollut tähän asti tavallisempi ja on todennäköisesti toimivampi.

    Pelin alussa kultisti on yleensä yksin tai voi omata yhden tai useamman apurin, jos tasapaino sitä vaatii. Joka yö tämä yrittää käännyttää lisää väkeä porukkaansa. Käännytetyistä tulee uusia kultinseuraajia. Käännytys ei yleensä toimi erikoisiin eikä pahiksiin. Kultti voittaa, kun heitä on enemmistö pelissä. Yleensä vain alkuperäinen kultin perustaja voi käännyttää, ja jos tämä kuolee, kultti ei enää kasva isommaksi. Joskus kultistin voima periytyy tämän kuollessa esim. tämän ensimmäiselle apurille, mutta tämän kanssa on oltava tarkkana, ettei ryhmä kasva liian vahvaksi.

    Mitä roolista täytyy mainita peli-infossa
    - Mihin kaikkiin pelissä oleviin rooleihin käännytys tehoaa? (normaalisti vain taviksiin)
    - Voivatko käännytetyt keskustella keskenään yksärein?
    - Voiko vain alkuperäinen pääkultisti käännyttää vai myös tämän seuraajat, jos pääkultisti on kuollut?


Kuningas

    Kuningas on hyvisten "johtohahmo", joka kuollessaan aiheuttaa hyvisten häviämisen. :( Kuningas voittaa kuten muutkin hyvikset eli kun kaikki pahikset on lynkattu. Jotta peli pysyisi mahdollisena kaikille osapuolille, kuningas on usein vapaamuurari jonkinlaisen tiedustelu- tai suojeluhahmon kanssa. Tavallisia ovat myös useamman kuningashahmon pelit.

    Mitä roolista täytyy mainita peli-infossa
    - Kenen kanssa on vapaamuurari? (Jos ei ole, miten tasapaino säilyy?)


Kuolleistaherättäjä

    Pahissuojelija on vahva hyvän puolen rooli, joten sitä suositellaan käytettäväksi todella harkiten. Voiman on myös melkein pakko olla kertakäyttöinen, koska muuten peli ei lopu ikinä. Kuolleistaherättäjä tekee justiinsa sen, mitä nimi sanoo eli herättää pelistä jo pudonneen pelaajan takaisin henkiin. Tästä yleensä seuraa sitten varma hyvis peliin (tai kaksikin jos kuolleistaherättäjä tulee myös esiin).

    Rooli toimii niin, että kuolleistaherättäjä laittaa yhtenä yönä peissä nimen pelinjohtajalle (nimen olisi suotavaa olla se, jonka haluaa herättää kuolleista). Tämän jälkeen pj ilmoittaa aamulla henkilön palanneen henkiin ja vetää yli ex-kuolleen nimen kuolleiden listasta.

    Jos on nähty myös variaatioita, jotka voivat herättää vain tietyt kuolleet (esim. vain tavikset, vain yötapetut, ei päivälynkattuja...)

    Mitä roolista täytyy mainita peli-infossa
    - Kertakäyttöisyys! Käytettyään voimansa muuttuu tavikseksi
    - Voiko herättää kaikki mahdolliset tyypit? (oletus on, että voi jos ei muut mainita)
    - Toimiiko yöllä ennen pahiksia vai näiden jälkeen?


Lavastaja

    Lavastaja on pahis, joka saa joka yö lavastaa jonkun pelaajan syylliseksi. Jos lavastuksen kohde sinä yönä tarkistetaan, hän näkyy ennustajalle pahiksena.


Lavastettu

    Lavastettu on tavallinen kyläläinen, jonka ennustaja näkee kuitenkin syyllisenä. Lisäksi nimeä lavastettu voidaan käyttää lavastajan kohteeksi joutuneesta pelaajasta.

    Mitä roolista täytyy mainita peli-infossa
    - Tietääkö lavastettu olevansa lavastettu?


Marttyyri

    Marttyyri on kyläläisten puolella pelaava suojeluhahmo. Hän voi valita itselleen suojeltavan (tai olla valitsematta), jonka puolesta hän kuolee, mikäli tämä lynkataan päivällä tai yöllä. Marttyyri saa vaihtaa suojeltavaansa oletusarvosesti niin usein kun haluaa, mutta se, saako nimeä vaihtaa päivän aikana vai ainoastaan öisin, on pelinjohtajan päätettävä.

    Mitä roolista täytyy mainita peli-infossa
    - Voiko vaihtaa suojeltavaa?
    - Suojeleeko vain yöllä vai myös päivällä? (Oletus on, että molempina.)
    - Saako vaihtaa suojeltavaa myös päivällä?


Mediapuhuja

    Mediapuhuja on erikoishahmo, joka voi lähettää pelinjohtajan kautta nimettömiä (yleensä roolihahmon nimellä) viestejä pelitopiciin. PJ postaa nämä viestit omissa viesteissään quoteina paljastamatta mediapuhujan henkilöllisyyttä.

    Yleensä rooli on lähinnä kevennystä ja viihdettä pelissä, mutta mediapuhuja-voimaa voidaan myös yhdistää esimerkiksi ennustajaan tai pahikseen, jolloin viesteissä voidaan yrittää muiluttaa läpi näiden tietoja tai näkökantaa asioihin.

    Mitä roolista täytyy mainita peli-infossa
    - Milloin pj postaa saamansa viestit? (Heti saatuaan? Voiko mediapuhuja esittää toiveita, mihin aikaan viesti laitetaan näkyviin?)
    - Miten tiukka sensuuri viesteissä on?


Metsästäjä
    Metsästäjä on hyvisten erikoisrooli, joka pelin alussa valitsee jonkun pelaajan kuolemaan kanssaan. Nimetylle pelaajalle ei tapahdu mitään, ennen kuin metsästäjä kuolee. Tällöin metsästäjä viime tekonaan ingamessa tappaa nimeämänsä pelaajan. Tämä tapahtuu riippumatta siitä, kuoleeko metsästäjä päivälynkkaukseen vai yömurhaan.

    Mitä roolista täytyy mainita peli-infossa
    - Saako metsästäjä muuttaa valintaansa? Jos kyllä, saako muuttaa sitä vain yöllä vai myös päivällä?
    (Normaali käytäntö on, että valinta on tehtävä pelin alussa ja sitä saa muuttaa joka yö halutessaan tai sen voi pitää samana.)


Onnekas

    Onnekas on varsin onnekas tyyppi ja selviää yhdestä yötaposta hengissä. Eli jos onnekasta yritetään tappaa, yötappo epäonnistuu aka kukaan ei kuole kyseisenä yönä ja onnekas muuntuu tavikseksi. Onnekas ei kuitenkaan tiedä omaamastaan kyvystä, vaan kuvittelee autuaasti olevansa alusta asti tavallinen tavis. Harvemmin käytetty suojarooli.

    Onnekas on toimiva vaihtoehto kielletylle Luotiliivit-roolille työmatkalaisen ja valekuolijan ohella.

    Mitä roolista täytyy mainita peli-infossa
    - Saako tietää tappoyrityksestä?


Pahis

    Pahis on pahan puolen perushahmo, heidän vastineensa tavalliselle kyläläiselle. Toisin kuin tavalliset kyläläiset, mafiosot kuitenkin tuntevat toisensa heti pelin alusta alkaen ja voivat jutella keskenään pelitopicin ulkopuolella.

    Joka yö he valitsevat yhden muista pelaajista tapettavaksi, lähettävät yönimen pelinjohtajalle ja kohde kuolee :( Päivällä he yrittävät esittää viatonta ja saada samalla kyläläiset äänestämään jonkun viattoman kuolemaan. Pahisten tavoite on tappaa niin monta kyläläistä, että pahiksia on jäljellä yhtä paljon kuin kyläläisiä. Pahiksella voi olla erikoisvoimia, variaatioita ovat esimerkiksi pahisennustaja, pahissuojelija, pahisroolinlukitsija jne.

    Pahista voidaan käyttää myös kattoterminä, jolloin se kattaa paitsi normipahikset myös pääpahiksen, pahisennustajan ja kaikki muutkin pahispuolen erikoishahmot. Laajimmillaan nimitykseen voi sisältyä myös kolmannet osapuolet ja pahisten apurit esim. kirotut ja petturit.

    Mitä roolista täytyy mainita peli-infossa
    - Kuka vastaa nimienlähettelystä pahisporukassa vai vastaako kukaan?


Pahisennustaja

    Pahisennustaja on pahan puolen erikoisrooli.
    Rooli on normaali pahiksen rooli (kaikkine normaalin pahiksen voimineen ja voittotapoineen), jossa on lisänä kyky ennustaa.

    Pahisennustaja voi joka yö kysyä pelinjohtajalta jostakin pelaajasta ja saa tietää vastauksena yleisimmin onko kohde tavallinen vai erikoinen. Pelinjohtaja voi myös suunnitella peliinsä pahisennustajan, joka saa tietää kohteen tarkan roolin. Joskus pahisennustaja lisäksi näkyy hyvisennustajalle viattomana.

    Pahisennustaja voi olla ingame-ennustaja tai saada tulokset suorana puheena.

    Mitä roolista täytyy mainita peli-infossa
    - Millä tarkkuudella tulokset tulevat? (tavallinen-erikoinen / tarkka rooli...)
    - Millä tavalla tulokset tulevat? (Ingame-ennustaja / suora puhe)
    - Jos pahisennustaja näkyy hyviksenä hyvisennustajan kyselyissä, siitä täytyy erikseen sanoa.


Pahissuojelija

    Pahissuojelija on pahan puolen erikoisrooli.

    Rooli on normaali pahiksen rooli (kaikkine normaalin pahiksen voimineen ja voittotapoineen), jossa on lisänä kyky suojella jotakuta yötapoilta. Koska kyse on pahiksesta, oletuksena suojelija haluaa suojella vain omia pahiskavereitaan - ja jotta tälle taas olisi mitään järkeä, pelissä täytyy olla mukana joko toinen pahisporukka tai sarjamurhaaja. Pahissuojelija esiintyykin vain useamman pahisjoukon peleissä tai joskus harvoin sarjamurhaajia sisältävässä pelissä.

    Rooli toimii samaan tapaan kuin normaali suojelijakin, eli pahissuojelija laittaa nimen pelinjohtajalle (sekä varanimen) ja kohde on sen yön suojassa.

    Mitä roolista täytyy mainita peli-infossa
    - Voiko suojella itseään?
    - Voiko suojella samaa useamman kerran?


Pelokas

    Pelokas valitsee yhden pelaajista, joka kuolee pelokkaan puolesta kun tätä uhataan yöllä tai päivällä. Valittu pelaaja toimii siis ihmiskilpenä. Kerran uhattuna eli ihmiskilven kuoltua pelokkaan erikoisvoimat ovat käytetyt ja hänestä tulee tavis. Eräänlainen käänteinen marttyri.

    Mitä roolista täytyy mainita peli-infossa
    - Saako vaihtaa kohdettaan (ja kuinka usein)?
    - Saako tietää yötappoyrityksestä?


Petturi

    Petturi on pahan puolen erikoisrooli, joka on suhteellisen yleinen peleissä. Petturi voittaa pahisten voittaessa.
    Petturi on pahisten "apuri". Erona varsinaisiin pahiksiin on kyky tappaa yöllä ja voittaa yksinään. Petturi ei siis osallistu yömurhiin ja jos kaikki pahikset ovat jo kuolleet, yömurhat eivät jatku vaikka petturi olisikin vielä hengissä.

    Petturi ei ole siis varsinainen pahis, muttapyrkii auttamaan pahiksia ja työskentelee näiden laskuun yrittämällä esimerkiksi äänestää viattomia hirteen päivällä tai vetää epäilyksiä itseensä ja pois pahiksista. Petturia on perinteisesti pidetty pahistiimin "uhrattavimpana" hahmona, joka voi vetää äänekästä roolia ja hämätä hyviksiä.

    Ennustaja näkee petturin yleensä viattomana. Tästä on hyvä kuitenkin aina mainita erikseen ennustajan tai petturin kohdalla, jos pelissä on petturi.

    Oma varianttinsa petturista on sellainen, joka ei tunne pahiksia eivätkä nämä tunne häntä. Tällaisen petturin kanssa pelaaminen on pahiksille haasteellista, ja yleensä petturinkin on vaikea olla näin hyödyksi.

    Mitä roolista täytyy mainita peli-infossa
    - Tietääkö pahikset ja nämä hänet? Voiko puhua näiden kanssa?
    - Näkyykö ennustajalle hyviksenä vai pahiksena?


Pormestari

    Pormestari saa määrätä valitsemansa pelaajan kuolemaan kerran pelin aikana. Käytettyään voimansa (saa siis tappaa vain yhden kerran) pormestari on tavallinen kyläläinen. Valittu voi kuolla joko välittömästi tai päivän ja yön vaihteessa, aamu- tai iltaviestin mukana.

    Mitä roolista täytyy mainita peli-infossa
    - Milloin kuolemantuomio astuu voimaan?


Psykiatri

    Psykiatri yrittää parantaa sarjamurhaajan. Hän lähettää joka yö pelinjohtajalle jonkun pelaajan nimen, ja jos nimetty pelaaja on sarjamurhaaja, hän paranee ja on siitä lähtien tavallinen kyläläinen ja hyvis. Myös psykiatrista tulee tällöin tavallinen. Jos sarjamurhaaja kuolee psykiatrin osumatta häneen, psykiatrista tulee tavallinen kyläläinen.

    Psykiatrin rooli vaatii peliin mukaan sarjamurhaajan (yleensä tavallinen, tappava sarjamurhaaja, joka toimii yksin) koska roolissa ei muuten ole järkeä. Psykiatri ei voi käännyttää tai "parantaa" pahisjoukon jäsentä vaan vain yksinään toimivan osapuolen, tai muuten törmätään kaikkiin samoihin ongelmiin kuin hyvikseksi kääntyvä pahis.


Puhehäiriöijä

    Puhehäiriöijä valitsee joka yö henkilön, joka pystyy seuraavana päivänä ääntelemään vain esimerkiksi jonkun eläimen äänillä tai pelkillä konsonanteilla. Lisäksi pelaajalta saattaa puuttua päivän aikana mahdollisuus äänestää. Puhehäiriö kestää yhden päivän, jonka jälkeen pelaaja voi jälleen pelata normaalisti.

    Mitä roolista täytyy mainita peli-infossa
    - Voiko hahmon kohde äänestää?


Pääpahis

    Pääpahis on pahan puolen erikoisrooli ja nimensä mukaan pahisjoukon johtaja. Riisutussa muodossa tämä rooli esiintyy miltei jokaisessa pelissä, jossa on pahisporukka. Tällöin pääpahis on yksinkertaisesti tavallinen pahis kaikkine tavallisen pahiksen voimineen, mutta hänellä on lisäksi erikoisvastuu lähettää pahisjoukon yönimet pelinjohtajalle. Tämä käytäntö helpottaa pelinjohtajan työtä, kun on selvästi osoitettu yksi pahis, jolta nimiä voi odottaa. :)

    Toinen, erilaisempi, versio pääpahiksesta sisältää myös muita voimia, esimerkiksi suojan ennustajaa vastaan (ennustaja saa tietää kummisedän olevan viaton, jos kysyy tästä) tai suojan yötappoja vastaan (pääpahis ei voi kuolla yöllä, esim. sarjamurhaajan tappamana). Jos näitä lisävoimia on, niistä täytyy kuitenkin aina mainita pelin infoviestissä.

    Mitä roolista täytyy mainita peli-infossa
    - Onko yksinään vastuussa nimienlähettelystä?
    - Näkyykö ennustajalle hyviksenä vai pahiksena?
    - Sisältääkö muita voimia?


Rakastaja

    Rakastaja ja rakastettu ovat pelaajapari, jossa rakastaja saa lähettää viestejä rakkautensa kohteelle, mutta tämä ei saa vastata viesteihin. Samalla rakastaja saa myös toimia eräänlaisena ennustajana: hän tutkii joka yö yhden pelaajan huoneen ja saa vastauksen epämääräisenä ingame-viestinä. Tutkittu pelaaja saa myöskin tietää jonkun käyneen huoneessaan. Rakastaja voittaa rakkautensa kohteen (oli tämä sitten hyvis tai pahis) voittaessa. Mikäli rakkauden kohde kuolee, rakastaja menehtyy sydänsuruun.

    On tärkeää, ettei rakastajaa ja rakastettua sekoiteta rakastavaisiin: rakastavaiset voivat puhua keskenään ilman mitään estoja topickin ulkopuolella ja he kuolevat, jos kumpi vain kuolee.

    Mitä roolista täytyy mainita peli-infossa
    - Ennustustuloksen tarkkuus


Rakastavaiset

    Rakastavaiset ovat kaksi pelaajaa, jotka tuntevat toisensa heti pelin alussa, tietävät toisensa viattomiksi ja voivat puhua keskenään topicin ulkopuolella. Erona vapaamuurareihin rakastavaiset välittävät toisistaan niin paljon, että jos toinen kuolee, myös toinen menehtyy sydänsuruun välittömästi. Tämän takia rakastavaiset ovat usein hyvisrooli, jonka pelissäolosta on pahiksille (lievää) etua, koska he saavat kaksi hyvistä kerralla pois.

    Rakastavaiset hyvis + pahis

    Rakastavaisista on myös olemassa variantti, joissa toinen rakastavaisista on hyvis ja toinen pahis. Tällöin takastavaiset tietävät toisensa, eivätkä saa äänestää toisiaan lynkkauksissa, mutta pahistiimi voi yötappaa hyvisrakastavaisen (jolloin pahisrakastavainen kuolee perässä heti) tai kylä lynkata kumman tahansa rakastavaisista (jolloin myös toinen rakastavainen kuolee).

    Eri puolilla pelissä olevat rakastavaiset muodostavat poikkeuksen normaaleihin voittosääntöihin. Sen lisäksi että kumpikin voi voittaa oman puolensa mukana, rakastavaiset voivat myös voittaa yhdessä. Siinä tapauksessa, että he ovat kaksin viimeisinä hengissä pelissä, he unohtavat puoltensa eroavaisuudet ja voittavat yhdessä rakastavaisina. Tämä on tähän asti toteutunut Kylässä vain yhdessä pelissä.

    Mitä roolista täytyy mainita peli-infossa
    - Jos rakastavaiset ovat hyvis + pahis, siitä on mainittava erikseen, samoin näiden voittosääntöpoikkeuksesta


Reportteri

    Reportteri on hyvän puolen erikoisrooli, joka on heikompi versio tavallisesta ennustajasta. Rooli onkin käytännössä kertakäyttöinen ennustaja. Reportteri voi kerran pelin aikana (minä tahansa yönä) kysyä kenestä vain pelaajasta ja saa tietää tämän tarkan roolin. Reportteri joutuu kysyttyään jostakusta seuraavana päivänä julkistamaan saamansa tiedot kaikille pelissä oleville. (Jos tätä ei tapahdu, PJ paljastaa tiedot iltaviestin yhteydessä.)

    Käytettyään voimansa reportteri on tavallinen kyläläinen lopun peliä.


Roolinlukitsija

    Roolinlukitsija valitsee joka yö jonkun pelaajan, joka estyy sinä yönä käyttämästä voimiaan (jos hänellä on sellaisia). Eli esimerkiksi ennustaja ei ennusta, pahis ei tapa, suojelija ei suojele jne. Usein roolinlukitsija on vaikea hahmo tasapainottaa, sillä se on yhtä haitallinen hyviserikoisille kuin pahiksillekin. Tämän vuoksi sitä voidaan käyttää niin hyvisten kuin pahistenkin puolella.

    Mitä roolista täytyy mainita peli-infossa
    - Voiko lukita saman peräkkäisinä öinä?
    - Täytyykö lukitsijan osua yötappoa tekevään pahikseen vai riittääkö kuka tahansa pahiksista?


Suojelija

    Suojelija on yksi yleisimpiä hyvän puolen erikoisrooleja ja yksi perushahmoista. Joka yö suojelija ilmoittaa pelinjohtajalle, ketä hän suojelee sinä yönä. Jos joku pahisjoukko (tai muu osapuoli) hyökkää suojellun kimppuun, tämä ei kuole.

    Yleensä suojelija ei voi suojella itseään, mutta joissakin peleissä tähänkin on mahdollisuus. Myös suojelijan tehokkuus saattaa vaihdella (kahden pahisjoukon peleissä suojelee vain toiselta, ei suojele jos useampi kuin yksi hyökkää suojellun kimppuun).

    Suojelijaa pidetään Kylässä hiukan "kirottuna" hahmona, koska jostain selittämättömästä syystä roolin haltija on huomattavan usein kuollut heti alkuunsa. Uskokoon ken tahtoo...

    Suojelijavariantit
    Noitatohtori on suojelijan heikompi ellei suorastaa omalle puolelleen vahingollekin versio. Jos hän valitsee jonkun suojeltavakseen yöllä, hän pystyy pelastamaan tämän, jos tämän kimppuun hyökätään. Jos hän sen sijaan valitsee suojeltavakseen jonkun, jonka kimppuun ei sinä yönä hyökätä, potilas kuolee.

    Mitä roolista täytyy mainita peli-infossa
    - Voiko suojella itseään?
    - Voiko suojella samaa useamman kerran?
    - Jos pelissä on mukana useampi pahisjoukko tai sarjamurhaajia, toimiiko suojelija kaikkia vastaan?


Syvästi rakastettu kyläläinen

    Syvästi rakastettu kyläläinen on yksi niitä rooleja, jotka periaatteessa ovat hyvisten puolella, mutta joista on helposti omalle puolelleen enemmän haittaa kuin hyötyä. Tämä tekee roolista toisaalta myös oivan pelin tasapainottajan joissain tilanteissa, ja toisaalta hyvin ärsyttävän pelattavan.

    Jos syvästi rakastettu tapetaan yöllä, koko peli viettää seuraavan päivän suruaikaa eikä äänestä (toisin sanoen siis, hypätään suoraan seuraavaan yöhön ja pahikset ja muut yötoimijat saavat kaksi perättäistä yökierrosta ilmaiseksi). Jos syvästi rakastettu kyläläinen lynkataan päivällä, hänelle viimeisen äänen antanut pelihahmo tekee itsemurhan. Tämä voi johtaa niin ylimääräisen pahiksen kuin hyviksenkin poismenoon.

    Mitä roolista täytyy mainita peli-infossa
    - Tietääkö syvästi rakastettu olevansa se? (oletus on, että tietää)


Tavallinen kyläläinen

    Tavallinen kyläläinen eli tuttavallisemmin tavis on juonittelupelien perusrooli ja samalla yleisin rooli. Taviksia on yleensä pelin alkaessa enemmistö ja ylärajaa ei oikeastaan edes ole - yksinkertaisin juonittelupeli koostuu yhdestä pahiksesta ja joukotsa tavallisia kyläläisiä, jotka etsivät häntä.

    Roolin nimi vaihtelee pelistä toiseen teeman mukana, mutta roolin sisältö säilyy: tavallinen kyläläinen nukkuu yöt (= ei tee mitään) ja päivällä puhuu ja äänestää etsien pahiksia.

    Yksinkertaisuudestaan huolimatta tavisrooli on pelin tärkeimpiä. Melkein kaikki muut roolit pahiksesta hyviserikoisiin yrittävät normaalisti pelata niin, että näyttäisivät olevan taviksia. Taviksia on yleensä pelin alkaessa enemmistö. Erikoisvoimien puute myös antaa taviksille mahdollisuuden vapaampaan pelaamiseen, kun erikoisroolin pelaamisen aiheuttama hermoilu ja vastuu puuttuvat.


Tuomari

    Tuomarilla on valta lykätä kerran pelin aikana pelaajan päivälynkkausta seuraavaan iltaan. Lykkäys on siis pelipäivän mittainen, eikä peruta kuolemantuomiota lopullisesti. Pelaaja, jonka kuolemaa on lykätty kuolee seuraavana iltana seuraavan päivän lynkatun kera. Kerran lykättyään pelaajan kuolemaa, tuomari on käyttänyt voimansa ja muuttuu tavista vastaavaksi.
    Tuomari ilmoittaa PJ:lle lykkäyksestä yksityisviestillä ennen päivän päättymistä.


Tuplaäänestäjä

    Tämä kyläläinen on tärkeä heppu omassa pikku Kylässään ja siksi hänen äänensä vastaa kahta. Aina. Toisin kuin rikkaalla kyläläisellä ylimääräinen ääni ei ole keneltäkään muulta pois.
    Yleensä ylimääräistä ääntä ei merkitä näkyviin ääntenlaskennassa, paitsi päivän lopussa, jos se ratkaisee lynkattavan.

    Variaationa tunnetaan myös kertakäyttöinen tuplaäänestäjä, jolla on valta kerran pelin aikana saada tuplaääni. Tällöin "kiinnijäämisriski" ei ole niin suuri. (Pelaaja ilmoittaa PJ:lle, milloin näin tahtoo tapahtuvan.)

    Mitä roolista täytyy mainita peli-infossa

    - Näkyvätkö ylimääräiset äänet koko ajan ääntenlaskennassa vai vain päivänpäätöslaskennassa, jos ne ratkaisevat lynkattavan?


Työmatkalainen

    Työmatkalainen on hyvän puolen erikoisrooli. Roolin haltija on poissa kylästä joka toisen yön, jolloin pahikset eivät häntä pysty löytämään eivätkä siis tappamaankaan. Joka toisena yönä työmatkalainen sen sijaan kuolee normaalisti. Muut hahmot kuin pahikset yleensä voivat käyttää kuitenkin voimiaan työmatkalaiseen kaikkina öinä, esimerkiksi ennustaja.

    Mitä roolista täytyy mainita peli-infossa
    - Mitkä yöt työmatkalainen on turvassa (parilliset vai parittomat) tai mistä sen saa tietää (kerrotaan työmatkalaiselle itselleen, mainitaan aamuviestissä tms.)?


Valekuolija
    Valekuolija on yhden kerran yötaposta selviytyvä rooli. Jos valekuolijaa yritetään tappaa yöllä, hän lavastaa oman kuolemansa ja on poissa pelistä seuraavan päivän eikä saa mitenkään osallistua peliin sen aikana. PJ:n viestit yleensä antavat ingamen osalta ymmärtää hänen kuolleen, mutta pelaajan roolia ei kerrota eikä häntä lisätä kuolleiden listalle. Valekuolija herää "kuolleena" viettämänsä päivän jälkeen aamulla taas henkiin ja on sen jälkeen täysin tavallinen kyläläinen, joka toisella yötappoyrityksellä kuolee normaalisti.

    Peliteknisesti valekuolemapäivä siirtää roolin pelaajan äänestyspakkoa tai puhumispakkoa päivällä eteenpäin (eli tämä ei voi pudota antiaktiivisuuteen, jos ei puhu,kun puhuminen on kielletty.)
    Työmatkalaisen ohella valekuolija on hyvä vaihtoehto kielletylle luotiliivit-roolille.

    Mitä roolista täytyy mainita peli-infossa
    - Miten äänestyspakot suhtautuvat valekuolemaan?
    - Väitetäänkö ingamessa tämän kuolleen?


Vapaamuurari

    Vapaamuurarit ovat yksi kaikkein yleisimpiä hyvän puolen hahmoja pelissä. He ovat muuten tavallisia kyläläisiä, mutta heti pelin alussa he tietävät toisensa hyviksi ja heillä on lupa keskustella keskenään topicin ulkopuolella. Vapaamuurarit eivät kuitenkaan kuole yhdessä (vrt. rakastavaiset).

    Tavallisin määrä vapaamuurareita on kaksi. Kolmen tai useamman hengen vapaamuurariryhmiä yritetään välttää, koska ne tuottavat äkkiä hyvin voimakkaita klikkejä ja kasan viattomia heiluttaen näin pelin tasapainoa.


Varaennustaja

    Varaennustaja on nimensä mukaisesti varsinaisen ennustajan varamies, joka aloittaa pelinsä ilman erityiskykyjä. Oikean ennustajan kuoltua varaennustaja ottaa hoitaakseen tämän roolin, minkä jälkeen varaennustaja toimii täysin samoin kuin varsinainen ennustaja sillä erotuksella, että hän ei saa käyttöönsä edeltäjänsä jo aiemmin tekemien tutkimusten tuloksia.

    Rooli ei voi esiintyä peleissä, joissa ei ole ensin normaalia ennustajaa, jonka manttelin varaennustaja voi periä.

    Mitä roolista täytyy mainita peli-infossa
    - Alkaako ennustaa jo samana yönä / vasta seuraavana ennustajan kuolemasta lukien? Entä jos ennustaja kuolee päivällä?


Varasuojelija

    Varasuojelija on nimensä mukaisesti varsinaisen suojelijan varamies, joka aloittaa pelinsä ilman erityiskykyjä. Oikean suojelijan kuoltua varasuojelija ottaa hoitaakseen tämän roolin, minkä jälkeen varasuojelija toimii täysin samoin kuin varsinainen suojelija.

    Rooli ei voi esiintyä peleissä, joissa ei ole ensin normaalia suojelijaa, jonka manttelin varasuojelija voi periä.

    Mitä roolista täytyy mainita peli-infossa
    - Alkaako suojella jo samana yönä / vasta seuraana suojelijan kuolemasta lukien? Entä jos suojelija kuolee päivällä?


Vartija

    Yleisin variantti roolista on ns. Tavallinen vartija. Hän valitsee joka yö jonkun vahdittavakseen. Jos vahdittavan kimppuun hyökätään, vartija ampuu hyökkääjän. Samalla vahdittava kuitenkin kuolee, sillä vartija ei pysty estämään murhaa. Ammuttuaan jonkun vartijasta tulee sen jälkeen lopuksi peliä tavallinen kyläläinen.

    Muut vartijatyypit:
    - Tutkiva vartija ei ammu hyökkääjää vaan saa sen sijaan tietää tämän henkilöllisyyden ja roolin (jos hyökkääjä on pahisjoukko, hän saa tietää yhden pahiksen henkilöllisyyden, yleensä sen joka yötapon suoritti (mikäli pahisjoukko on antanut erikseen sellaisen nimen).
    - Vainoharhainen vartija taas ampuu kenet vain, joka lähestyy hänen vartioitavaansa yöllä, oli kyseessä sitten tutkiva poliisi, suojelemaan tuleva lääkäri tai hyökkäävä pahisjoukko.
    - Mielisairas vartija ampuu itseään jalkaan, eikä pysty äänestämään seuraavana päivänä.

    Vartija voi pelissä tietää tai olla tietämätön siitä, millainen vartija hän on (joskin mielisairas vartija ei yleensä tiedä olevansa sellainen). Silloin kun vartija ei tarkemmin tiedä tyyppiään, pelin alussa kuitenkin mainitaan, jos on mahdollisuus, että vartija on jokin muu kuin tavallinen.

    Mitä roolista täytyy mainita peli-infossa
    - Mikä vartijatyyppi? Tietääkö vartija itse olevansa esim. mielisairas vartija?


Vihattu kyläläinen

    Vihattu kyläläinen on niin inhottu, että hänen tappamiseensa tarvitaan yksi ääni vähemmän. Eli jos päivän loputtua vihatulla kyläläisellä on 3 ääntä ja pelaajalla X 4, vihattu lynkataan, tai jos vihatulla kyläläisellä on yhtä monta ääntä kuin pelaajalla X, vihattu lynkataan riippumatta äänien saantijärjestyksestä. Tilanteessa, jossa pelaajalla X on 1 ääni ja vihatulla on nolla, vihattu lynkataan myöskin.

    Vihattu kyläläinen on pienoinen miinus hyvispuolelle ja vaikeutus ko. pelaajan pelille.


Voimien selvittäjä

    Voimien selvittäjä on hyvin voimakkaan ennustajan tapainen tiedusteluhahmo. Selvittäjä saa tietoonsa tarkan kuvauksen pelaajan voimasta ja siitä milloin se toimii ja mitä se tekee (myös sellaista informaatiota, mitä pelaaja itse ei tiedä), kun taas tavallinen ennustaja saa tietoonsa pelkän roolinimen. Selvittäjä saa myös tuloksia jo kuolleista, minkä takia rooli toimii erityisen hyvin pelissä, jossa kuolleiden rooleja ei paljasteta suoraan.

    Mitä roolista täytyy mainita peli-infossa
    - Saako tuloksia myös kuolleista?


Yllyttäjä

    Yllyttäjä saa joka toinen päivä yhden pelaajan äänestämään oman tahtonsa mukaan. Lähettää joka toinen yö pelinjohtajalle kaksi nimeä, joilla määrää, kenet komentaa äänestämään ja ketä. Yllytetty joutuu äänestämään yllyttäjän valitsemaa kohdetta, muttei saa peliviestissä kertoa tai edes vihjailla, ettei äänestä oman tahtonsa mukaisesti. Pahiskavereille/vapaamuurarikaverille/jollekin, jolle pelaajalla on oikeus jutella sen sijaan saa kertoa tulleensa pakotetuksi.

    Mitä roolista täytyy mainita peli-infossa
    - Saako käskeä samaa henkilöä useampana yönä?


Ystävystyjä
    Ystävystyjä lähettää PJ:lle yönimen, joka kertoo, kenen kanssa haluaa ystävystyä eli olla vapaamuurarina loppupelin ajan. Ystävystymisen jälkeen ystävystyjä ja tämän kaveri saavat siis jutella keskenään savumerkeillä, ircissä, messengerissä tai muulla kivaksi toteamallaan keinolla. Yleensä ystävystyjä ei voi ystävystyä erikoishahmon kanssa, koska tästä seuraisi liian suuri etu hyviksille.

    Mitä roolista täytyy mainita peli-infossa
    - Voiko ystävystyä erikoishahmon kanssa? (Jos ei voi, täytyy huomioida, että kyseessä on ennustushahmo, joka näkee kohteensa tarkkuudella erikoinen/tavis, ja sen perusteella päättää maksimimäärä ystävystymisyrityksiä.)


Yönimien tietäjä

    Yönimien tietäjä saa aamuyöstä tietoonsa kyseisen yön yönimet. Hänen pitäisi pystyä päättelemään nimistä muiden rooleja aka on eräänlainen ennustaja. Pelistä riippuen voi olla kertakäyttöinen, toimia joka toinen yö tai jokainen yö.

    Mitä roolista täytyy mainita peli-infossa
    - Mihin asti tietäjä saa tuloksia? (kunnes kuusi pelaajaa, kunnes kahdeksan pelaajaa jne.)
    - Toimiiko rooli jokainen yö?


Äänenostaja

    Äänenostaja voi "ostaa" haluamansa henkilön äänen yhden kerran pelin aikana. Oston kohteeksi joutuneen pelaajan ääntä (tai äänestämättömyyksiä) ei lasketa, ja äänenostajalle lasketaan yksi ylimääräinen ääni. Yleensä ylimääräistä ääntä ja toisaalta äänen puutetta äänensä menettäneen osalta ei merkitä aantenlaskentaan, paitsi päivän lopussa, jos ne ratkaisevat kuolijan.

    Käytettyään voimaansa rikas kyläläinen muuttuu tavalliseksi kyläläiseksi pelin loppuun asti.

    Mitä roolista täytyy mainita peli-infossa
    - Saako äänensä menettävä pelaaja tietää, että hänen äänensä on ostettu pois?
    - Voiko nimen antaa vain yöllä vai myös päivällä?
    - Näkyvätkö ylimääräinen ääni ja äänen puute koko ajan ääntenlaskennassa vai vain päivänpäätöslaskennassa, jos ne ratkaisevat lynkattavan?
Avatar
Sukka
Ylläpitäjä
 
Viestit: 118
Liittynyt: 19.10.2013 13:38:02

Re: Pelinjohtajan säännöt ja ohjeet

ViestiKirjoittaja Sukka » 08.07.2017 20:49:35

Kielletyt roolit:

Hyvikseksi kääntyvä pahis

    Pahikseksi kääntyviä hyviksiä eli kirottuja on peleissä paljonkin, ja rooli toimii ok, mutta päinvastainen idea eli hyvikseksi kääntyvä pahis, on pahimman luokan ongelma. Yleensä tällainen rooli kaataa koko pelin, kun uusi hyvis tietää valmiiksi muut pahikset ja luonnollisesti kertoo tietonta, minkä jälkeen hyviksillä on helppoa vain äänestää pahikset pihalle.
    Tämän takia hyvikseksi kääntyvät pahikset ovatkin ehdoton ei ei.

    Poikkeuksen muodostavat yksinäiset pahikst (ts. yleensä sarjamurhaaja), jolla ei ole pahistovereiden henkilöllisyyksiä tiedettävänään. Tällaiset pahikset voivat muuttua kyllä hyviksiksi, kuten tapahtuu yhden tyypin sarjamurhaajale, jos psykiatri onnistuu hänet parantamaan

    Mitä roolista täytyy mainita peli-infossa
    - Erittäin hyvä selvitys, miten rooli muka toimii niin, ettei koko peli kaadu siihen? ^^


Luotiliivit

    Luotiliivit on hyvän puolen erikoisrooli. Luotiliivein varustautunut kyläläinen selviää hengissä pahisporukan yöllisistä hyökkäyksistä, eikä tätä siis voi tappaa yöllä lainkaan. Jotkut luotiliivit kuolevat kuitenkin esimerkiksi sarjamurhaajan tappamana.

    Rooli erittäin voimakas hyvispuolen rooli, ja se onkin todettu pahiksille kohtuuttoman kovaksi vastukseksi. Tämän takia rooli on ollut 1.12.06 alkaen Kylässä kielletty. Se hyväksytään peliin vain erittäin, erittäin poikkeusoloissa. Luotiliivejä peliinsä halajavalle pj:lle ehdotetaan suosimaan mieluummin esimerkiksi työmatkalaista tai kertakäyttöluotiliivejä.

    Mitä roolista täytyy mainita peli-infossa
    - Erittäin hyvät syyt, miksi pj haluaa kielletyn roolin mukaan ;)


Puolensa valitsija

    Pahikseksi kääntyviä hyviksiä eli kirottuja on peleissä usein, ja tämä rooli toimii hyvin, niin kauan kuin kirotun kääntymyksen laukaisee jokin ulkopuolinen seikka esim. pahisten osuminen häneen yöllä tai kirotun oikeaan osuva arvaus pahisporukan jäsenistä tai mikä tahansa muu sovelias pelitekninen ratkaisu. Ongelmia syntyy, jos hyvis pystyy koska tahansa ja ihan vain niin halutessaan päättämään, että on tästä eteenpäin pahis. Pahisten pelaaminen kun tuntuu olevan hyvinkin suosittua ja jännäksi miellettyä.

    Tällainen rooli siis aiheuttaa epätasapainoa ja on kohtalaisen pointitonkin vielä.

    Poikkeuksena ovat kirotun-tyyppiset, omasta tahdosta riippumattomasti pahikseksi muuttujat. Näissäkin suositellaan voimakkaasti, että he eivät saa tietää roolistaan, joskin poikkeuksia on esiintynyt.

    Mitä roolista täytyy mainita peli-infossa
    - Erittäin hyvä selvitys, miksi pj haluaa mukaan kielletyn hahmon ja miten sen pitäisi toimia?


Superhypermegahyvis

    Superhypermegahyvis on se rooli, josta äitisi sinua varoitti (tai varoittaisi, jos pelaisi juonittelupelejä). Tämä kaikkivoipaisuuskompleksista kärsivä rooli sisältää pelistä riippuen minkä tahansa lukumäärän erikoisvoimia väliltä 1-niin monta kuin pj vain keksi. Esimerkiksi ennustajahyvistappajasuojelijaluotiliivitvapaamuurari tai roolinlukitsijavartijaarkkienkeliennustajamediapuhuja. Suhteettoman vahva ja pelin tasapainon vaarantava hyvis siis.

    Roolin on tarkoitus on olla cool ja jännittävä, mutta tosiasiassa se on lähinnä sekava ja mikä vielä pahempaa vie koko peliltä idean, koska yleensä kenenkään muun pelaajan toimilla ei ole yhtään mitään väliä, sillä superhypermegahyvis hoitaa joka tapauksessa koko pahisjahdin itsekseen ja muut pelaajat ovat vain turhia ja tiellä. Pahikset taas vihaavat superhypermegahyvistä, koska heidän on miltei mahdoton voittaa tätä vastaan.

    Tuloksena siis hyvin toimimaton peli ja kasa traumatisoituneita pelaajia. Ethän halua sitä? Ajattele pelaajaparkojesi hyvinvointia. :(

    Mitä roolista täytyy mainita peli-infossa
    - Mikset ole vielä poistanut sitä sieltä?
Avatar
Sukka
Ylläpitäjä
 
Viestit: 118
Liittynyt: 19.10.2013 13:38:02

Re: Pelinjohtajan säännöt ja ohjeet

ViestiKirjoittaja Sukka » 10.07.2017 00:26:27

Pelinjohtokielto
(Tunnetaan myös nimellä pj-kielto)
Pelinjohtokielto on kielto johtaa pelejä ja laittaa uusia pelejä Tulevien pelien topiciin. Kiellon antaa YA pelimoden kanssa keskusteltuaan. Pelinjohtokiellon yleisin kesto on nykyään 3 kk, mutta se voi YA:n harkinnan mukaan olla muukin.

Kiellon vaikutus

    - Ei saa johtaa pelejä. Jos pj:llä on kesken jokin peli, kun hän saa kiellon, yleensä sen saa vetää loppuun ja kielto alkaa vasta sen jälkeen.

    - Kiellon alkaessa kaikki pj:n pelit poistetaan Tulevista (ne voi laittaa takaisin kiellon päätyttyä).

    - Pelinjohtokiellon yhteydessä pj putoaa pelinjohdon tikkailla takaisin alkuun, eli seuraavana täytyy vetää peruspeli tai erikoispeli.

Kielto ei vaikuta mitenkään peleihin osallistumiseen pelaajana eikä muuhun Kylässä oleskeluun, pelkästän pelinjohtoon.

Syyt pelinjohtokieltoon

Pelinjohtokieltoa ei anneta pikkuongelmista (niitä sattuu kaikille) ja se on suhteellisen harvinainen.
Pelinjohtokieltoa edeltää varoitus ja ohjeistuksia pelimodelta/muulta mafialta. Pelinjohtokiellon saamiseen vaaditaan yleensä useampi seuraavista:
    a) ongelmien toistuminen (pohjalla on annettu varoitus tai kasa huomautuksia ja ohjeistuksia, joista huolimatta ongelmat jatkuvat)
    b) asenneongelma (pj ei yritäkään korjata ongelmia, ei ole kiinnostunut siitä meneekö peli päin puuta, yhteistyökyky nolla, pj käyttäytyy asiattomasti kun asioita yritetään korjata)
    c) pelin hylkääminen ja viisveisaaminen siitä, hoituuko peli loppuun vai ei ja jos niin kenen toimesta.
    (Tai mikä tahansa muu syy, jonka YA erikseen katsoo pelinjohtokieltoa vaativaksi.)

Kiellon perusteet kussakin tilanteessa ja kiellon tarkka kesto ilmoitetaan huomautus-yksärissä, jolla kielto annetaan.
Avatar
Sukka
Ylläpitäjä
 
Viestit: 118
Liittynyt: 19.10.2013 13:38:02

Bloomberg News Today

ViestiKirjoittaja XRumer23ves » 16.02.2024 19:49:54

Bloomberg delivers business and markets news, data, analysis, and video to the world, featuring stories from Businessweek and Bloomberg News Today.

https://www.bloombergnewstoday.com/
XRumer23ves
 


Paluu Tietotoimisto

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 3 vierailijaa

cron