Anniversarypeli 2. Peli päättyi?

Pelien viimeinen lepopaikka, jonne kyläläiset kokoontuvat muistelemaan menneitä pelejä ja keskustelemaan niiden tapahtumista.

Re: Anniversarypeli 1. päivä päättyy 22.5. klo 23:00!

ViestiKirjoittaja Zey » 23.05.2019 22:29:01

Ihan jo sekin, että musta edelleen Pyra ei pystynyt selittää miksi oli ok, että Ketulla ei ollut mielipiteitä ja mulla se ei ollut. Koska se, että Pyra ois unohtanut, ettei mulla ois mitään mielipiteitä ollut, on vale, kerran siinä viestissä sanoo, ettei mulla oo muita mielipiteitä pelaajista kuin raynista. Muita pahismaisia Pyralla oli Marzzuu (joka oli väkisin väännetty ja helppo epäilyksen kohde) ja Keturin. Tulee olo, että haluttiin ottaa Ketuun pesäeroa, kerta justy oli jo äänestänyt Ketua, mut sit haluttiin se mahdollinen kohde äänelle kuitenkin, ettei välttisti tarttis pahiskaveria äänestää, ja siksi mulle ei ollutkaan ok, ettei niin aikasessa vaiheessa peliä ois mielipiteitä pelaajista. Ja Ketun kohdalla nyt muutenkin oli, että ei sano mitään, mikä epäilyttää, mut toisaalta se on ok, koska peli on niin alussa. Vähän juupas eipäs meninkiä, jolla saatiin sekä epäiltyä Ketua, että puolustettua sitä tuomalla esiin, että päivä on näin alussa, ettei vielä voi näennäisaktiiviseksi kutsua tai ihmetellä mielipiteiden puutosta.
Fiksubjs dilmaattinen
Avatar
Zey
Kyläläinen
 
Viestit: 2506
Liittynyt: 01.11.2013 22:46:23
Paikkakunta: Turku
Kotiyhteisö: Kylä
Palkinnot: 16

Re: Anniversarypeli 1. päivä päättyy 22.5. klo 23:00!

ViestiKirjoittaja Zey » 23.05.2019 22:32:18

Se, että Horaa puolusteli Camia, ei musta oo mikään semmonen juttu, mitä Horaa ei tekis pahiksena. Koska Horaa tekee mielellään pahiksena semmosta, mihin voi sanoa, et ei nyt pahis tommosta tekis. Mut se, että Pyra lähti kritisoimaan Horaan "en mä noin ainakaan pahiskaverina tekis" -juttuun tuntu kyl helppoon kohteeseen tarttumiselta. Vähän tekee epätodennäkösemmäksi, että ois samassa tiimissä.
Fiksubjs dilmaattinen
Avatar
Zey
Kyläläinen
 
Viestit: 2506
Liittynyt: 01.11.2013 22:46:23
Paikkakunta: Turku
Kotiyhteisö: Kylä
Palkinnot: 16

Re: Anniversarypeli 1. päivä päättyy 22.5. klo 23:00!

ViestiKirjoittaja justy » 23.05.2019 22:33:21

Zey kirjoitti:Mä en justy niinkään ihmettele Slenkun tappoa. Jos miettii, että meitä oli 6 hyvismäistä, minä, sinä, Slen, rayn, Hali, Ae. Ae ei äänestänyt Camia, Hali ei äänestänyt Camia, sä äänestit viime tipassa ku asialla ei ollu mitään merkitystä enää, rayninkään ääni ei ollut niin merkityksellinen. Mä olin ajamassa Camia kuolemaan ja Slen oli se joka eka äänesti Camia ja palas Camiin vielä niin, et oli merkityksellistä. Eli Camin kuoleman kannalta mä ja Slen oltiin ne vahvimmat toimellepanijat = varmimmat hyvikset. Ja jos miettii mitä me ollaan rooleistamme vihjattu, niin aika helposti näkee miks Slen kuoli enkä mä.


No joo. Mä ajattelin ehkä enemmän siltä kannalta, että jos sun kuusikko on kokonaan hyviksiä, pahisten on pakko rikkoa se jos ne haluu voittaa. Slendie ja Hali oli tossa porukassa ne, jotka oli kerännyt jotain ääniä, joten olisin pitänyt heitä epätodennäköisimpinä yötapettavina (jos ei siis ajatella mitään suojelija-pohdintoja), koska siellä ois jotain harhalynkkauksen saumaa. Mut kuten sanottua, Pyra selvästi näki Camin kuoleman tarkoittavan et Slendietä pidetään hyviksenä (sanoi näin ketjussa ainakin), joten en ihmettele et Slendie tapettiin.



Zey kirjoitti:Mitä tulee horaaseen, niin omalla tavalla nään, että se heikentää, mut ehken oo valmis vielä clearaamaan. Ts. mäkin hetkeks hämäännyin, että mitä väliä sillä on, onko se tuplaääni vai tasatilanne, vaikka sanoisin yleisesti, että mun roolitietämys on vahva yleisesti. Mut toki pahiksen luulisi paremmin muistavan ja enemmän miettineen missä tilanteissa se vaikuttaa ja missä ei.


Mjoo, oon ehkä samoilla linjoilla. Plus Horaa puolusteli Camia eilen aika toivottomassa tilanteessa. Ei ehkä ois tehnyt sitä pahiksena, vaikka se puolustelu olikin sellaista "logiikassanne on virhe" -tyylistä, millä pahiskin voisi vielä ehkä toivoa junan kääntävänsä.

Zey kirjoitti:Mut kyllä mä sanoisin, että Jin ois pahiksena aktiivisempi tai jos ei aktiivisempi, niin ehkä kuitenkin koittaisi näyttää enemmän innokkaammalta tuomaan mielipiteitään esille? Marzzuussakin on se, ettei tosiaan tunnu olevan paineita vaikuttaa siltä, et jahtais pahiksia, mitä pahiksella kuitenkin varmaan ois. Eli mä sanoisin, että todennäköisimmältä vikalta pahikselta tuntuu ++Keturin 500


Mulla on aika huono meta Jinistä, mut musta hänen epäaktiivisuutensa tuntuu pelin ulkopuolisista seikoista riippuvalta - vähän niin kuin Keturinilla. Tosin en oo kyllä koskaan nähnyt pahis-ketua, ehkä tää on mitä tapahtuu foorumimafiassa.

++Keturin 1000
Avatar
justy
Kyläläinen
 
Viestit: 2166
Liittynyt: 24.05.2016 14:34:33
Palkinnot: 12

Re: Anniversarypeli 1. päivä päättyy 22.5. klo 23:00!

ViestiKirjoittaja justy » 23.05.2019 22:34:37

Zey kirjoitti:Ihan jo sekin, että musta edelleen Pyra ei pystynyt selittää miksi oli ok, että Ketulla ei ollut mielipiteitä ja mulla se ei ollut. Koska se, että Pyra ois unohtanut, ettei mulla ois mitään mielipiteitä ollut, on vale, kerran siinä viestissä sanoo, ettei mulla oo muita mielipiteitä pelaajista kuin raynista. Muita pahismaisia Pyralla oli Marzzuu (joka oli väkisin väännetty ja helppo epäilyksen kohde) ja Keturin. Tulee olo, että haluttiin ottaa Ketuun pesäeroa, kerta justy oli jo äänestänyt Ketua, mut sit haluttiin se mahdollinen kohde äänelle kuitenkin, ettei välttisti tarttis pahiskaveria äänestää, ja siksi mulle ei ollutkaan ok, ettei niin aikasessa vaiheessa peliä ois mielipiteitä pelaajista. Ja Ketun kohdalla nyt muutenkin oli, että ei sano mitään, mikä epäilyttää, mut toisaalta se on ok, koska peli on niin alussa. Vähän juupas eipäs meninkiä, jolla saatiin sekä epäiltyä Ketua, että puolustettua sitä tuomalla esiin, että päivä on näin alussa, ettei vielä voi näennäisaktiiviseksi kutsua tai ihmetellä mielipiteiden puutosta.


Jos Ketu on vika pahis, muistuta mua tästä viestistä kun äänestetään seuraavan kerran Keppejä.
Avatar
justy
Kyläläinen
 
Viestit: 2166
Liittynyt: 24.05.2016 14:34:33
Palkinnot: 12

Re: Anniversarypeli 1. päivä päättyy 22.5. klo 23:00!

ViestiKirjoittaja Zey » 23.05.2019 22:40:24

justy kirjoitti:
Zey kirjoitti:Mitä tulee horaaseen, niin omalla tavalla nään, että se heikentää, mut ehken oo valmis vielä clearaamaan. Ts. mäkin hetkeks hämäännyin, että mitä väliä sillä on, onko se tuplaääni vai tasatilanne, vaikka sanoisin yleisesti, että mun roolitietämys on vahva yleisesti. Mut toki pahiksen luulisi paremmin muistavan ja enemmän miettineen missä tilanteissa se vaikuttaa ja missä ei.

Mjoo, oon ehkä samoilla linjoilla. Plus Horaa puolusteli Camia eilen aika toivottomassa tilanteessa. Ei ehkä ois tehnyt sitä pahiksena, vaikka se puolustelu olikin sellaista "logiikassanne on virhe" -tyylistä, millä pahiskin voisi vielä ehkä toivoa junan kääntävänsä.

Mä taas en tän takia jättäis Horaata ulkopuolelle. Oon liian monta kertaa tehnyt Horaan kohdalla sen virheen, että oon miettinyt, et ei pahiksena nyt noin tekis - ja kuitenkin pahis se on ollu. :D

justy kirjoitti:Mulla on aika huono meta Jinistä, mut musta hänen epäaktiivisuutensa tuntuu pelin ulkopuolisista seikoista riippuvalta - vähän niin kuin Keturinilla. Tosin en oo kyllä koskaan nähnyt pahis-ketua, ehkä tää on mitä tapahtuu foorumimafiassa.

Joo siis ehkä nimenomaa painottaisin sitä, että miten esiintyy topassa kun esiintyy. Että pahiksena Jinillä ois suuremmat paineet vaikuttaa siltä, että kyl hän niitä pahiksia metsästelee. Vaikka ei yhtään ton useammin pahiksena pääsis puhumaan mitä nyt on puhunut, ni Jinin viestit haiskahtaa enemmän siltä, että "oon hyvis, ei mitään käsitystä kauheesti pelistä, liikaa sivuja et ehtisin tai jaksaisin lukea, ihan sama". Kun taas pahiksella ois enemmän (ja Jinin tuntien Jin ois tähän taipuvainen) paineita, ihan jo tiiminsä takia, näyttää siltä, että niissä vähissä viesteissään näyttäis siltä, että kyllä hän täällä koittaa aktiivisesti pahiksia metsästää, vaikkei ehdikään niin kauheesti pelaamaan. Et kaipa vois sanoa, et semmosten väkisin väännettyjen juttujen puute viestissä ois se, miks enemmän taipuisin luokittelee Jinin hyvikseks ku pahikseks.
Fiksubjs dilmaattinen
Avatar
Zey
Kyläläinen
 
Viestit: 2506
Liittynyt: 01.11.2013 22:46:23
Paikkakunta: Turku
Kotiyhteisö: Kylä
Palkinnot: 16

Re: Anniversarypeli 1. päivä päättyy 22.5. klo 23:00!

ViestiKirjoittaja Zey » 23.05.2019 22:40:52

justy kirjoitti:
Zey kirjoitti:Ihan jo sekin, että musta edelleen Pyra ei pystynyt selittää miksi oli ok, että Ketulla ei ollut mielipiteitä ja mulla se ei ollut. Koska se, että Pyra ois unohtanut, ettei mulla ois mitään mielipiteitä ollut, on vale, kerran siinä viestissä sanoo, ettei mulla oo muita mielipiteitä pelaajista kuin raynista. Muita pahismaisia Pyralla oli Marzzuu (joka oli väkisin väännetty ja helppo epäilyksen kohde) ja Keturin. Tulee olo, että haluttiin ottaa Ketuun pesäeroa, kerta justy oli jo äänestänyt Ketua, mut sit haluttiin se mahdollinen kohde äänelle kuitenkin, ettei välttisti tarttis pahiskaveria äänestää, ja siksi mulle ei ollutkaan ok, ettei niin aikasessa vaiheessa peliä ois mielipiteitä pelaajista. Ja Ketun kohdalla nyt muutenkin oli, että ei sano mitään, mikä epäilyttää, mut toisaalta se on ok, koska peli on niin alussa. Vähän juupas eipäs meninkiä, jolla saatiin sekä epäiltyä Ketua, että puolustettua sitä tuomalla esiin, että päivä on näin alussa, ettei vielä voi näennäisaktiiviseksi kutsua tai ihmetellä mielipiteiden puutosta.


Jos Ketu on vika pahis, muistuta mua tästä viestistä kun äänestetään seuraavan kerran Keppejä.

? :D
Fiksubjs dilmaattinen
Avatar
Zey
Kyläläinen
 
Viestit: 2506
Liittynyt: 01.11.2013 22:46:23
Paikkakunta: Turku
Kotiyhteisö: Kylä
Palkinnot: 16

Re: Anniversarypeli 1. päivä päättyy 22.5. klo 23:00!

ViestiKirjoittaja justy » 23.05.2019 22:46:15

Zey kirjoitti:Joo siis ehkä nimenomaa painottaisin sitä, että miten esiintyy topassa kun esiintyy. Että pahiksena Jinillä ois suuremmat paineet vaikuttaa siltä, että kyl hän niitä pahiksia metsästelee. Vaikka ei yhtään ton useammin pahiksena pääsis puhumaan mitä nyt on puhunut, ni Jinin viestit haiskahtaa enemmän siltä, että "oon hyvis, ei mitään käsitystä kauheesti pelistä, liikaa sivuja et ehtisin tai jaksaisin lukea, ihan sama". Kun taas pahiksella ois enemmän (ja Jinin tuntien Jin ois tähän taipuvainen) paineita, ihan jo tiiminsä takia, näyttää siltä, että niissä vähissä viesteissään näyttäis siltä, että kyllä hän täällä koittaa aktiivisesti pahiksia metsästää, vaikkei ehdikään niin kauheesti pelaamaan. Et kaipa vois sanoa, et semmosten väkisin väännettyjen juttujen puute viestissä ois se, miks enemmän taipuisin luokittelee Jinin hyvikseks ku pahikseks.


Eiks se Marzzuu suluissa hyviksenä, vaikkei oikeasti tarkoittanut et Marzzuu on hyvis oo vähän väkisin väännettyä?

Tai se, että on neljä silmälläpidettävää, joista kahta voisi äänestää (ja joista toinen oli pahis) - ja samalla uskoo että hiljaisten joukossa on ainakin yksi pahis (niin kuin muuten olikin).


Itse asiassa, noi on hämmentävän osuvat readit listauspostissa. :o
Avatar
justy
Kyläläinen
 
Viestit: 2166
Liittynyt: 24.05.2016 14:34:33
Palkinnot: 12

Re: Anniversarypeli 1. päivä päättyy 22.5. klo 23:00!

ViestiKirjoittaja justy » 23.05.2019 22:46:41

Zey kirjoitti:
justy kirjoitti:
Zey kirjoitti:Ihan jo sekin, että musta edelleen Pyra ei pystynyt selittää miksi oli ok, että Ketulla ei ollut mielipiteitä ja mulla se ei ollut. Koska se, että Pyra ois unohtanut, ettei mulla ois mitään mielipiteitä ollut, on vale, kerran siinä viestissä sanoo, ettei mulla oo muita mielipiteitä pelaajista kuin raynista. Muita pahismaisia Pyralla oli Marzzuu (joka oli väkisin väännetty ja helppo epäilyksen kohde) ja Keturin. Tulee olo, että haluttiin ottaa Ketuun pesäeroa, kerta justy oli jo äänestänyt Ketua, mut sit haluttiin se mahdollinen kohde äänelle kuitenkin, ettei välttisti tarttis pahiskaveria äänestää, ja siksi mulle ei ollutkaan ok, ettei niin aikasessa vaiheessa peliä ois mielipiteitä pelaajista. Ja Ketun kohdalla nyt muutenkin oli, että ei sano mitään, mikä epäilyttää, mut toisaalta se on ok, koska peli on niin alussa. Vähän juupas eipäs meninkiä, jolla saatiin sekä epäiltyä Ketua, että puolustettua sitä tuomalla esiin, että päivä on näin alussa, ettei vielä voi näennäisaktiiviseksi kutsua tai ihmetellä mielipiteiden puutosta.


Jos Ketu on vika pahis, muistuta mua tästä viestistä kun äänestetään seuraavan kerran Keppejä.

? :D


Äänestän sua parhaaks hyvikseks ja laitan tän perusteluiksi.
Avatar
justy
Kyläläinen
 
Viestit: 2166
Liittynyt: 24.05.2016 14:34:33
Palkinnot: 12

Re: Anniversarypeli 1. päivä päättyy 19.5. klo 23.00

ViestiKirjoittaja justy » 23.05.2019 22:48:26

Jinmuru kirjoitti:Ekan lukukerran perustelemattomia fiiliksiä. Ketään en suoralta osaa sanoa pahikseks, voisin ehkä äänestää Pyraa tai Halimaa. Veikkaisin et ainaki yks pahis on Horaa, Ae tai Cam, koska ei muuten tuu oikeen mitään vahvaa fiilistä mistään parista tai kolmikosta et ne ois pahiksia.


Listaisko pahis-Jin molemmat kaverinsa tällä tapaa?
Avatar
justy
Kyläläinen
 
Viestit: 2166
Liittynyt: 24.05.2016 14:34:33
Palkinnot: 12

Re: Anniversarypeli 1. päivä päättyy 22.5. klo 23:00!

ViestiKirjoittaja Horaaneko » 23.05.2019 22:52:38

Note: kirjotin viestin ennen päivän alkua, nii jotkut kohdat irrelevanttei nyt ku pyra paljastu pahikseks ja slendie kuoli. Also hei hyvää pelii pyra, en ois uskonu sua camin kaveriks!

--

Lueskelin tos nopee Cameronin viestit läpi. Ekast viestist ei saa oikei mitää otetta, kun Cam jättää suurimman osan mielipiteistään auki "vois ol pahis mut sit taas ehk ei" -tyyppisel pohdinnal, ja monet vaa "tuntuu pelaavan itellee ominaisesti" vaan Justyn heittää selkeest hyvismäiseks. Epäilyttävät pelaajatkin (eli pyra ja keturin) saa vaan "lievästi epäilyttävä" leiman.

Aelinasta ei osaa sanoa mitään, ja Aelina puolestaan listaa Camin "ihan ok hyvismäiseks"

Cam äänestäis pyramidia mieluummin ku ketua. Ei kuitenkaan äänestä. Aelinalle lähtee ihmettelyä raynist mut ei mitään painavaa asiaa.

Cameron äänestää Keturinia, kun Zey huomauttaa asiasta. Jännää ettei äänestä pyraa, mut toisaalta ennakoi ketuääntä sil et haluu painostaa sitä. 

Miettii Haliman pahis-mahdollisuutta kosk Hali reagoi Raynin painostukseen. Ei kuitenkaan sulje epäilyä, vaan pitää halii edelleen muuten hyvismäisenä.

Zey on oikeestaan eka joka heittää epäilyksenpoikasta camille. Justy on eka joka puolustaa camia.

Cam haluu Justyn messiin iltatehtävään. Tää vois ol iha mielenkiintone tapa yrittää ujuttaa pahiskaveri joukkoon. Riskialtis toisaalta, koska linkittää pelaajat, mut ei ehk niinkään justyn kohdalla kosk justy on yleisesti hyvismäisenä pidetty pelaaja.

Slendie huomauttaa Cameronin jäätymisestä (tosin Cam sano että netti pätkii, millä varmaan osittain selittyy toi. Oisko pahiskaveri muistanu tällasen irl-ongelman eikä keksiny epäillä siitä? Possibly) Slendie ehottaa et Cam ois hyvä äänestyskohde. Eka joka Camia äänestää. Ray tulee perään huuteleen, ettei sitten äänestä ketään pelastaakseen jotain toista. En vielkää tajuu mikä ihme tän viestin pointti on.

Zey äänestää Camia toisena.

Justy äänestää Camia kolmantena. Perusteita äänelle ei oikein nimekskään. Tää on imo Justylta aik outoo käytöstä, oon tottunu siihen et sen äänien takana on ain pettämätönt logiikkaa? Nyt puhuu vaan et Cam on ollu ympäripyöree.

Jin ei nää Cameronia pahismaisena, mutta perustelee et Cam vois ol pahis, kosk muut vaikuttaa hyvismäisilt. Ei äänestä.

Täs äänienheittelyn keskel Ae on aik oudon hissukseen. Pieni kommentti marzusta väliin ja seuraava viesti basically pelkkää metaa pelaajien pelityyleist.

Ketu tulee takas peliin eik kommentoi oikei mitää, äänestää Aelinaa.

Slendie vaihtaa äänen Pyramidille.

Justy vaihtaa äänen Slendielle. Mun pitää varmaan tarkistaa oonko missannu jonkun justyn viestin. Cam "edelleen epäilyttää" mutta _miks_? Et oo antanu sille oikein mitään syytä. "Slendien jälkeen epäilyttävin". Slendielle Justy taas on tehny kunnon keissin, joten tää mitäänsanomattomuus Cameronin epäilyttävyyden takana on outoo.

Pyramidi äänestää Cameronii neljäntenä.

... must jotenki tuntuu et slendie on hyvis. Ei kukaa pahis jaksais vetää tollasii teorioit

Slendie vaihtaa äänen takas Camille. Ray tulee perässä.

Cameron heittää nopeet vibat pelaajista. Tost en oikei osaa vetää mitää johtopäätöksii, ku perusteit ei oo tai ne on epämääräsii.

Justy ilmoittaa et pitää äänen slendiellä, cameronin lynkkausta vastaan ei kuitenkaan kuulemma mitään. Vaihtaa äänen Camille, kun tällä on alla 6 ääntä.

Sanosin et nää ois nyt mahdollisimpii parei Cameronille:
- Aelina
- Justy
- Keturin
- Marzzuu
- Jinmuru
- Halima

Tähän en iha usko mut vois ollaki:
- Raynpelikoneet

En usko pariks:
- Zey
- pyramidi
- slendie


Kattelen huomen pyramidin linkittymät ja vastailen muihin juttuihi, nyt nukkuu --->

Ps semisti naurattaa tää ku mietitte voiks siit vetää johtopäätöksii et sanoin camin keppii tuplaääneks, ku iha rehellisesti luulin puhuvani asiaa sanomal sitä tuplaääneks, vaik eihä se ihan sitä ollu :---D huomaa kui jaksan panostaa tähä peliin lukemal viestit kunnol ja sillee sksksll

// justy
voi veljet
Avatar
Horaaneko
Kyläläinen
 
Viestit: 449
Liittynyt: 15.11.2013 11:34:05
Paikkakunta: Voi pojat
Palkinnot: 3

Re: Anniversarypeli 1. päivä päättyy 22.5. klo 23:00!

ViestiKirjoittaja Zey » 23.05.2019 22:56:16

justy kirjoitti:Eiks se Marzzuu suluissa hyviksenä, vaikkei oikeasti tarkoittanut et Marzzuu on hyvis oo vähän väkisin väännettyä?

Tai se, että on neljä silmälläpidettävää, joista kahta voisi äänestää (ja joista toinen oli pahis) - ja samalla uskoo että hiljaisten joukossa on ainakin yksi pahis (niin kuin muuten olikin).

Ei musta. Tai siis se, et Marzzuu on siellä suluissa hyviksenä, ni ei lisää musta mitenkään sitä tunnetta siihen postiin, että kyllä Jin niitä pahiksia etsii. Et enemmän oisin nähnyt väkisin väännettyjä perusteluja tms. Lisäksi en pidä sitä itsessään omituisena, että aatteli kanssa hiljaisissa olevan pahis, jos on ollut tunne, että ei noista neljästä järkevää pahiskolmikkoa saa. Mut se kyllä mietityttää, et kuitenkin osui niin hyvin oikeaan. Mut toisaalta, en tiiä onko se mikään ihmeellinen juttu, et siihen Jin ois tarvinnut jotain lisäinfoa. :D Tai siis mä ja Slenkin oltiin näistä kahdesta aika hyvin kert jäljillä. :P Ja se, että jos Jin sanoo, että näiden 7 pelaajan sisällä on pahiksia, ni ihan randomillakin vedettynä ihan hyvät mahkut saada sinne niitä pahiksia. :D Et tarkemmin mietityttynä ei mietitytä enää ja oon edelleen vahvasti Ketun kannalla.
Fiksubjs dilmaattinen
Avatar
Zey
Kyläläinen
 
Viestit: 2506
Liittynyt: 01.11.2013 22:46:23
Paikkakunta: Turku
Kotiyhteisö: Kylä
Palkinnot: 16

Re: Anniversarypeli 1. päivä päättyy 22.5. klo 23:00!

ViestiKirjoittaja Zey » 23.05.2019 22:58:08

justy kirjoitti:
Zey kirjoitti:
justy kirjoitti:
Zey kirjoitti:Ihan jo sekin, että musta edelleen Pyra ei pystynyt selittää miksi oli ok, että Ketulla ei ollut mielipiteitä ja mulla se ei ollut. Koska se, että Pyra ois unohtanut, ettei mulla ois mitään mielipiteitä ollut, on vale, kerran siinä viestissä sanoo, ettei mulla oo muita mielipiteitä pelaajista kuin raynista. Muita pahismaisia Pyralla oli Marzzuu (joka oli väkisin väännetty ja helppo epäilyksen kohde) ja Keturin. Tulee olo, että haluttiin ottaa Ketuun pesäeroa, kerta justy oli jo äänestänyt Ketua, mut sit haluttiin se mahdollinen kohde äänelle kuitenkin, ettei välttisti tarttis pahiskaveria äänestää, ja siksi mulle ei ollutkaan ok, ettei niin aikasessa vaiheessa peliä ois mielipiteitä pelaajista. Ja Ketun kohdalla nyt muutenkin oli, että ei sano mitään, mikä epäilyttää, mut toisaalta se on ok, koska peli on niin alussa. Vähän juupas eipäs meninkiä, jolla saatiin sekä epäiltyä Ketua, että puolustettua sitä tuomalla esiin, että päivä on näin alussa, ettei vielä voi näennäisaktiiviseksi kutsua tai ihmetellä mielipiteiden puutosta.


Jos Ketu on vika pahis, muistuta mua tästä viestistä kun äänestetään seuraavan kerran Keppejä.

? :D


Äänestän sua parhaaks hyvikseks ja laitan tän perusteluiksi.

Kiitos. :D Muistutan!

justy kirjoitti:
Jinmuru kirjoitti:Ekan lukukerran perustelemattomia fiiliksiä. Ketään en suoralta osaa sanoa pahikseks, voisin ehkä äänestää Pyraa tai Halimaa. Veikkaisin et ainaki yks pahis on Horaa, Ae tai Cam, koska ei muuten tuu oikeen mitään vahvaa fiilistä mistään parista tai kolmikosta et ne ois pahiksia.


Listaisko pahis-Jin molemmat kaverinsa tällä tapaa?

Hmm. Tästä näkökulmasta on kyl kans hyvä pohtia. Sanoisin, et todennäköisempää ois, et Jin ois vaan tyytynyt pahiksena näihin neljään silmällä pidettävään ja todennut vaan, et nää kolme ei oo herännyt, ei siis mitään mielipidettä tms.
Fiksubjs dilmaattinen
Avatar
Zey
Kyläläinen
 
Viestit: 2506
Liittynyt: 01.11.2013 22:46:23
Paikkakunta: Turku
Kotiyhteisö: Kylä
Palkinnot: 16

Re: Anniversarypeli 1. päivä päättyy 22.5. klo 23:00!

ViestiKirjoittaja Zey » 23.05.2019 23:05:28

Miks Horaa et uskonut, et Pyra olis Camin pahiskamu?
Fiksubjs dilmaattinen
Avatar
Zey
Kyläläinen
 
Viestit: 2506
Liittynyt: 01.11.2013 22:46:23
Paikkakunta: Turku
Kotiyhteisö: Kylä
Palkinnot: 16

Re: Anniversarypeli 1. päivä päättyy 22.5. klo 23:00!

ViestiKirjoittaja justy » 23.05.2019 23:15:11

Horaaneko kirjoitti:Justy vaihtaa äänen Slendielle. Mun pitää varmaan tarkistaa oonko missannu jonkun justyn viestin. Cam "edelleen epäilyttää" mutta _miks_? Et oo antanu sille oikein mitään syytä. "Slendien jälkeen epäilyttävin". Slendielle Justy taas on tehny kunnon keissin, joten tää mitäänsanomattomuus Cameronin epäilyttävyyden takana on outoo.


Ei mulla ennen huoltotaukoa ollut kovin vahvoja pahisreadeja kenestäkään. Äänenvaihtoni Ketusta Camiin johtui lähinnä siitä, että Ketun hiljaisuus venyi, mikä teki todennäköisemmäksi sen mahdollisuuden et hän ei vaan ehdi pelata (vaihtoehtona siis sille, että oli näennäisaktiivinen pelin alussa koska oli pahis).

Cam sai äänen Ketulta oikeastaan siksi, että hän oli tehnyt jotain mikä tuntui oudolta: eli pyöritellyt Ketua ja Pyraa just silleen ympäripyöreästi. Sit myöhemmin Zeyn kommentit siitä miten Cam yleensä äänestää aktiivisemmin, ja Camin selitykset (enhän äänestä nopeasti, en äänestänyt koska keppi) ei vakuuttaneet.

Tauon jälkeen sit Slendie oli musta ihan selvä pahis, koska valehteli. Hän meni selvästi Camin ohi epäilyttävyydessä, mutta Caminkin epäilyttävyys lisääntyi kun tajusin hänen "en aio marttyroida" -veistinsä alkoi kuulostavan ärsyyntyneen pahiksen kirjoittamalta.

Mut tosiaan, Cam ei missään vaiheessa huoltotauon jälkeen epäilyttänyt Slendietä enempää. Siks ääneni pysyi Slendiellä siinä toivossa et joku lähtis mukaan. Sit kun aika loppui, käytin ääneni mielummin Camiin kuin Ketuun (joka oli toisena kahdella äänellään).


Sinänsä ihan hyvä huomio, en ollut tosiaan eilen kirjoittanut kauheasti Cam-ajatuksiani ketjuun. Yllätyin itsekin miten vähän olin hänestä sanonut ennen huoltotaukoa.
Avatar
justy
Kyläläinen
 
Viestit: 2166
Liittynyt: 24.05.2016 14:34:33
Palkinnot: 12

Re: Anniversarypeli 1. päivä päättyy 22.5. klo 23:00!

ViestiKirjoittaja Zey » 23.05.2019 23:17:53

Musta on ihmeellistä päätyä siihen, et Pyra ei sopis Camin pahiskaveriksi. Tai siis Pyra kyllä äänesti Camia, mut koko Cam epäily lähti nimenomaa siitä, että epäilin Camia ja Pyraa pahiskavereiksi. Musta luonnollisin ajatus tohon ois, että pahiksenakin Pyra vois tehdä ton hakeakseen pesäeroa (kuten selkeesti tekikin). Ja Pyra ei kuitenkin paukuttanut musta mitenkään Camia lynkattavaksi.

Ihmetyttää, kun itse olin sillä mielellä liikkeellä, et ääni lähtee Pyralle heti päivän alussa ja horaa on päässy ihan vastakkaiseen tulokseen.
Fiksubjs dilmaattinen
Avatar
Zey
Kyläläinen
 
Viestit: 2506
Liittynyt: 01.11.2013 22:46:23
Paikkakunta: Turku
Kotiyhteisö: Kylä
Palkinnot: 16

Re: Anniversarypeli 1. päivä päättyy 22.5. klo 23:00!

ViestiKirjoittaja Zey » 23.05.2019 23:22:11

Eiku justykin oli näköjään sitä mieltä, että Pyra ei voi olla pahis. Ehkä se sit on mielipide, joka hyvikselläkin voi olla. :D
Fiksubjs dilmaattinen
Avatar
Zey
Kyläläinen
 
Viestit: 2506
Liittynyt: 01.11.2013 22:46:23
Paikkakunta: Turku
Kotiyhteisö: Kylä
Palkinnot: 16

Re: Anniversarypeli 1. päivä päättyy 22.5. klo 23:00!

ViestiKirjoittaja justy » 23.05.2019 23:25:04

Zey kirjoitti:Musta on ihmeellistä päätyä siihen, et Pyra ei sopis Camin pahiskaveriksi. Tai siis Pyra kyllä äänesti Camia, mut koko Cam epäily lähti nimenomaa siitä, että epäilin Camia ja Pyraa pahiskavereiksi. Musta luonnollisin ajatus tohon ois, että pahiksenakin Pyra vois tehdä ton hakeakseen pesäeroa (kuten selkeesti tekikin). Ja Pyra ei kuitenkin paukuttanut musta mitenkään Camia lynkattavaksi.

Ihmetyttää, kun itse olin sillä mielellä liikkeellä, et ääni lähtee Pyralle heti päivän alussa ja horaa on päässy ihan vastakkaiseen tulokseen.


Mä päädyin myös siihen tulokseen, että Pyra ei sovi Camin pahiskaveriksi. Mut ehkä en nähnyt sun Pyra-epäilyä merkittävänä Pyran toimintaa ohjaavana tekijänä, vaan ajattelin et olis outoa jos kaks pahista aloittaa ekan päivän epäilemällä toisiaan.
Avatar
justy
Kyläläinen
 
Viestit: 2166
Liittynyt: 24.05.2016 14:34:33
Palkinnot: 12

Re: Anniversarypeli 1. päivä päättyy 22.5. klo 23:00!

ViestiKirjoittaja justy » 23.05.2019 23:26:19

Mut selvästi mä vaan aliarvioin Pyran pahispelin. Musta hänen ajatuksenkulkunsa on edennyt aika omalla tavallaan aiemmissa hyvispeleissään, ja Pyran ajatuksenkulku tässä pelissä näytti hyvin samanlaiselta.
Avatar
justy
Kyläläinen
 
Viestit: 2166
Liittynyt: 24.05.2016 14:34:33
Palkinnot: 12

Re: Anniversarypeli 1. päivä päättyy 22.5. klo 23:00!

ViestiKirjoittaja Zey » 23.05.2019 23:27:59

Joo. Ja ehkä mäkin oisin epäröinyt Pyran kohdalla enemmän, jos en ois huomannut, miten selkeesti valehteli päivän lopulla ja tullut siinä kohtaa jo sitä tunnetta, et jaahas, Pyra on varmasti pahis. Ja vaikka koitin tuoda sitä valhetta sillonkin esille, niin ei se välttämättä ehkä niin selkeesti tullut, jos ei muistanut enää alkuperäistä kommenttia, mikä luonnollisesti ei ehkä muille oo niin hyvin jäänyt mieleen. Et joo, ok, ei tartte Horaa vastata tohon kysymykseen. :D

//justy, joo. :D Ja tosiaan mullakin ehkä siihen tosiaan vaikutti se, että ihan just ennen päivän päättymistä tuli tosi vahva tunne siitä, et Pyra on pahis. Et ehkä ilman sitä oisin helpommin saattanut päätyä kans siihen, että ei Pyra oo Camin pahiskamu. :D

//justy, mä en niin hyvin muista miten Pyran ajatuksenkulku on yleensä mennyt, lähinnä noi epäloogisuudet pisti silmään. Mut katotaan, jos nekin selittyis Ketun pahikseudella. :P
Fiksubjs dilmaattinen
Avatar
Zey
Kyläläinen
 
Viestit: 2506
Liittynyt: 01.11.2013 22:46:23
Paikkakunta: Turku
Kotiyhteisö: Kylä
Palkinnot: 16

Re: Anniversarypeli 1. päivä päättyy 22.5. klo 23:00!

ViestiKirjoittaja Keturin » 23.05.2019 23:29:07

Ekan päivän päättyminen meni multa täysin ohi kiitos foorumisoftan päivityssäätöjen. Olen pahoillani,

Kuitenki semmonen homma, että mun rooli tässä larppauspelissä on Foorumin admini Zey ja mulla on käytössäni kaksi näkijätarkastusta pelin aikana. Käytin niistä toisen viime yönä Horanekoon ja vastaukseksi sain, että tämä olisi pahis. Eipä muuta, palataan aamulla asiaan

++Horaaneko

//Zey
Avatar
Keturin
Kyläläinen
 
Viestit: 316
Liittynyt: 27.08.2018 22:37:01
Palkinnot: 1

Re: Anniversarypeli 1. päivä päättyy 22.5. klo 23:00!

ViestiKirjoittaja justy » 23.05.2019 23:31:50

--Keturin 1000
++Horaaneko 1000
Avatar
justy
Kyläläinen
 
Viestit: 2166
Liittynyt: 24.05.2016 14:34:33
Palkinnot: 12

Re: Anniversarypeli 1. päivä päättyy 22.5. klo 23:00!

ViestiKirjoittaja Zey » 23.05.2019 23:32:16

Dääm, ilmeisesti äänestin sit kuitenkin väärin. :D Noh, horaa olis ollut heti Ketun jälkeen ja kuitenkin sain jo 2/3 pahiksista äänestettyä, et jos pelissä jää yhteen hutiin ni oon fine asian kanssa. :P

--Keturin 500 ++Horaaneko 500
Fiksubjs dilmaattinen
Avatar
Zey
Kyläläinen
 
Viestit: 2506
Liittynyt: 01.11.2013 22:46:23
Paikkakunta: Turku
Kotiyhteisö: Kylä
Palkinnot: 16

Re: Anniversarypeli 1. päivä päättyy 22.5. klo 23:00!

ViestiKirjoittaja Keturin » 23.05.2019 23:32:40

Ja lol oliks tää tässä vai onks pahisten puolella joku roolinsotkija ":D"
Avatar
Keturin
Kyläläinen
 
Viestit: 316
Liittynyt: 27.08.2018 22:37:01
Palkinnot: 1

Re: Anniversarypeli 1. päivä päättyy 22.5. klo 23:00!

ViestiKirjoittaja justy » 23.05.2019 23:32:45

Toki jos joku muu on roolinimeltään Zey, niin counterclaim ois nyt paikallaan.
Avatar
justy
Kyläläinen
 
Viestit: 2166
Liittynyt: 24.05.2016 14:34:33
Palkinnot: 12

Re: Anniversarypeli 1. päivä päättyy 22.5. klo 23:00!

ViestiKirjoittaja Keturin » 23.05.2019 23:33:10

//Justy

Lol totta

<b>++Horaaneko 850</b>
Avatar
Keturin
Kyläläinen
 
Viestit: 316
Liittynyt: 27.08.2018 22:37:01
Palkinnot: 1

Re: Anniversarypeli 1. päivä päättyy 22.5. klo 23:00!

ViestiKirjoittaja justy » 23.05.2019 23:33:20

Keturin kirjoitti:Ja lol oliks tää tässä vai onks pahisten puolella joku roolinsotkija ":D"


Cameronilla oli "näkymätön tarkastuksille" -esine, joten sen lisäksi roolinsotkija ois aika kova.
Avatar
justy
Kyläläinen
 
Viestit: 2166
Liittynyt: 24.05.2016 14:34:33
Palkinnot: 12

Re: Anniversarypeli 1. päivä päättyy 22.5. klo 23:00!

ViestiKirjoittaja Zey » 23.05.2019 23:33:32

Keturin kirjoitti:Ja lol oliks tää tässä vai onks pahisten puolella joku roolinsotkija ":D"

Roolinsotkija? :D Aa, lavastaja, joka vois lavastaa?
Fiksubjs dilmaattinen
Avatar
Zey
Kyläläinen
 
Viestit: 2506
Liittynyt: 01.11.2013 22:46:23
Paikkakunta: Turku
Kotiyhteisö: Kylä
Palkinnot: 16

Re: Anniversarypeli 1. päivä päättyy 22.5. klo 23:00!

ViestiKirjoittaja Keturin » 23.05.2019 23:34:02

Keturin kirjoitti://Justy

Lol totta

<b>++Horaaneko 850</b>


Ei jeesus oon sählä ++Horaaneko 850

//Justy
//Zey, nii lavastaja.
Avatar
Keturin
Kyläläinen
 
Viestit: 316
Liittynyt: 27.08.2018 22:37:01
Palkinnot: 1

Re: Anniversarypeli 1. päivä päättyy 22.5. klo 23:00!

ViestiKirjoittaja justy » 23.05.2019 23:34:45

justy kirjoitti:
Keturin kirjoitti:Ja lol oliks tää tässä vai onks pahisten puolella joku roolinsotkija ":D"


Cameronilla oli "näkymätön tarkastuksille" -esine, joten sen lisäksi roolinsotkija ois aika kova.


Tai ei näkymätön, mut tarkastukset antaisi roolin sijaan random kysymyksen. Eli ei niin vahva kuin näkymättömyys, joten kai joku "kyläläinen joka näyttää pahikselta" ois mahdollinen hyvisrooli.
Avatar
justy
Kyläläinen
 
Viestit: 2166
Liittynyt: 24.05.2016 14:34:33
Palkinnot: 12

Re: Anniversarypeli 1. päivä päättyy 22.5. klo 23:00!

ViestiKirjoittaja Zey » 23.05.2019 23:35:17

Sanoisin, että jos horaa ei paljastukaan pahikseksi, ni sitten Ketu on kyl seuraava lynkattava. Koska ois vaan liian kätevää, et päivän ykkösepäily sattuis olee ennustaja ja osunut lavastajan lavastamaan pelaajaan. :P
Fiksubjs dilmaattinen
Avatar
Zey
Kyläläinen
 
Viestit: 2506
Liittynyt: 01.11.2013 22:46:23
Paikkakunta: Turku
Kotiyhteisö: Kylä
Palkinnot: 16

EdellinenSeuraava

Paluu Hautausmaa

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 95 vierailijaa

cron