Humanistit vs. tiedekunta 5. päivä päättyy 7.12. klo 21.00

Pelien viimeinen lepopaikka, jonne kyläläiset kokoontuvat muistelemaan menneitä pelejä ja keskustelemaan niiden tapahtumista.

Humanistit vs. tiedekunta 5. päivä päättyy 7.12. klo 21.00

ViestiKirjoittaja Violet » 11.11.2017 22:53:39

PJ: Violet
VPJ/APJ: Haku on auki!
Pelityyppi: Peruspeli
Pelaajamäärä: 11
Äänestystapa: UÄ
Pelimode: Jitachi

Olipa kerran yliopisto. Yliopistolla meni hyvin. Opiskelijat saivat paljon opintotukea. Niin paljon opintotukea, että eräs opiskelija osti sillä toistuvasti täytekkakuja, ja järjesti niillä kovia bileitä iltaisin. Yhtäkkiä yliopistolla ei enää mennytkään niin hyvin. Koulutuslupaus oli petetty, ja nyt säästötoimissa liitettiin kaksi tiedekuntaa - humanistinen ja pienempi matemaattinen tiedekunta yhdeksi kokonaisuudeksi. Tämäkään ei riittänyt, vaan tiedekunnan edustajat alkoivat kirjaimellisesti leikkaamaan opiskelijoita pois kurssilta säästösyistä. Tätä systeemiä vastaan opiskelijat alkoivat taistelemaan. Yksi matemaattisen tiedekunnan oppilas alkoi taistelemaan kuitenkin omalla tavallaan - humanistiset tieteet ovat heikkoja tieteitä, ja hänen tehtävänsä oli saattaa nämä poloiset rationaalisen maailman turvalliseen satamaan. Mitä tiedekunnasta on lopuksi enää jäljellä, ja onko se enää se sama humanistinen tiedekunta, mikä se oli hakiessasi sinne?

Päivä ja äänestys (UÄ):
Päivä kestää aina 4 vuorokautta.
Päivän aikana keskustellaan ja äänestetään pelitopicissa. Ääni merkitään boldattuna ja plussilla ++Nimi. Muuten merkittyjä ääniä ei lasketa. Ääntään saa vaihtaa päivän aikana niin monta kertaa kuin haluaa. Äänen peruminen merkitään boldattuna, mutta plussat ovat vaihtuneet miinuksiin --Nimi. Vain oikein kirjoitetut äänet lasketaan. Uutta henkilöä ei saa äänestää, ennen kuin aiempi ääni on poistettu. (Jos ette poista ensin ääntä edelliseltä henkilöltä, pelinjohtaja ei laske uutta ääntänne mukaan, vaan laskee vanhan äänen mukaan.) Äänitilanne selviää PJ:n tai APJ:n tekemistä väliaikalaskennoista.
Päivän lopuksi lynkataan se, jolla on sillä hetkellä eniten ääniä. Tasatilanteessa saman äänimäärän ensin saanut lynkataan. Jos ääniä ei ole, lynkattava arvotaan.
Viestien muokkaus on ehdottomasti kiellettyä.

Yö:
Yö kestää yhden vuorokauden. Kaikkien erikoishahmojen toivotaan laittavan yönimi, eli kyseisen yön kohde, mahdollisimman pian yön alkamisen jälkeen. Lisäksi Kylässä on käytössä varanimisysteemi, johon pääsee tutustumaan varanimisysteemi -topicissa. Mikäli yönimeä ei ole käytettävissä kun vuorokausi on umpeutunut (aikaisemmin vain, jos pelinjohtaja on erikseen ilmoittanut kyseisen yön umpeutumisajan olevan lyhyempi), eivät erikoishahmot toimi lukuun ottamatta varanimisysteemi -topicissa mainittuja rooleja.


Poissaoloja ja epäaktiivisuutta koskevat säännöt:
Pelissä on puhepakko joka pelipäivä. Jokaisen pelaajan tulee siis kirjoittaa peliketjuun vähintään kerran pelipäivän aikana. Mikäli pelaaja ei täytä puhepakkoa, hänet poistetaan sen päivän iltana ulos äänestetyn pelaajan mukana. Tällöin puhepakkoaan suorittamattomalle pelaajalle haetaan varapelaajaa. Ellei varapelaajaa löydy, pelaaja tapetaan aamunkoitossa. Jos usealle pelaajalle tarvitaan varapelaaja eikä kaikille saada, aamulla lynkattavat antiaktiivit arvotaan.
Jos pelaaja korvataan varapelaajalla kesken päivän, säilyy pudottautuneen pelaajan ääni voimassa.
Poissaolo suojaa pelaajaa, jos tämä on paikalla enintään yhden vuorokauden. Ilmoitettu poissaolo suojelee enintään yhden kierroksen ajan.

Hahmot:

Hyvät:

7 tavallista kyläläistä nukkuvat yöt ja yrittävät päivällä löytää joukostaan murhaajat ja äänestää nämä hirteen. Kyläläisten tavoite on saada kaikki pahikset pois pelistä.
1 vannoutunut humanisti, joka on niin uskollinen tavoilleen, että vaatii kaksi käännytyskertaa kääntyäkseen luonnontieteilijäksi. Ei tiedä olevansa vannoutunut humanisti. Kultisti erottaa hänet pahiksesta huomattuaan käännytyksen epäonnistuneen.

Pahat:
Pahikset tuntevat toisensa ja voivat puhua keskenään yksityisviestein. Joka yö he valitsevat yhden muista pelaajista tapettavaksi ja päivällä he yrittävät esittää viatonta ja saada samalla hyvikset äänestämään jonkun viattoman kuolemaan. Pahisten tavoite on tappaa niin monta hyvistä, että pahiksia on saman verran tai enemmän kuin hyviksiä.

1 tavallinen pahis

1 paha ennustaja - tiedekunnan tenttivalvoja, joka tutkii koepaperit erittäin tarkkaan, ja osaa tunnistaa luonnontieteilijät marginaaleista löytyviä numeroita. Kyseessä on pahis, joka kykenee ennustustoiminnollaan paikantamaan luonnontieteilijöitä. eli kulttilaisia. Voi ennustaa joka yö tarkkuudella onko kohde kultin jäsen vai ei. Kyky toimii yöjärjestyksissä kultistin käännytyksen jälkeen, eli jos ennustaja ja kultisti osuvat samaan kohteeseen, kohde liittyy kulttiin, ja ennustaja tietää tämän olevan kultissa.

3.osapuoli:
1 Kultisti, joka rekryää joka yö yhden pelaajan kulttiinsa. Tämä ei voi rekrytä pahiksia taikka erikoishahmoja. Kultisti sekä kultti voittavat, kun sen pelaajat muodostavat enemmistön kylästä. Kultti voi kommunikoida keskenään.

Kiertävät esineet:

Täytekakku

Täytekakun haltija voi järjestää valitsemanaan yönä juhlat. Päätettyään minä yönä hän pitää juhlat, hän lähettää pelinjohtajalle listan kutsutuista pelaajista. Kyseiset pelaajat sekä juhlan pitäjä saavat puhua yön aikana viestiketjussa. Juhliin kutsutut pelaajat eivät voi käyttää yökykyjään. Ainut poikkeus tähän on pahisten yötappo, johon kyky ei vaikuta. Illan keskipisteenä olevaa juhlanpitäjää ei kuitenkaan voi tappaa ilman, että hänet tappanut pahis paljastuisi. Esineen käyttö ei paljasta täytekakun haltijan henkilöllisyyttä muille pelaajille. Juhlien ulkopuolelle jääneet henkilöt voivat käyttää kykyjään. Juhlien pitäjä voi kutsua kaikki pelaajat juhliin.

Kiertävänä esineenä kakun voi antaa toiselle pelaajalle yön aikana, jos haltija näin tahtoo. Tämä toteutetaan lähettämällä pelinjohtajalle viestiä. Kakun lähettäjän henkilöllisyys ei selviä vastaanottajalle.

Jos täytekakun haltija kuolee päivällä, seuraavan yön aikana pidetään muistelutilaisuus, eli juhlat, joihin kaikki osallistuvat. Jos kakun haltija kuolee yönä, pidetään muistelutilaisuus seuraavana yönä. Jos kultisti käännyttää täytekakun haltijan, ei sillä ole vaikutusta kakun toimintaan.

Täytekakku arvotaan pelin alussa sattumanvaraiselle hyvikselle. Pelin ainut erikoishyvis, vannoutunut humanisti, voi myös päätyä arvalla täytekakun haltijaksi.

Voittaminen:
Hyvikset voittavat, kun kaikki uhat kylästä on eliminoitu (sisältää pahikset sekä kultin)
Pahikset voittavat, kun he muodostavat vähintään puolet kylästä.
Kultisti sekä tämän kultti voittavat, kun he muodostavat vähintään puolet kylästä.

Jos pahikset sekä kultistit saavuttavat 50 % osuuden pelaajista saman vaiheen aikana, pahikset voittavat, sillä 1) Kultisti ei voi rekrytä enää pelaajia puolelleen ja 2) pahisten yötappo säilyisi pelissä, jolloinka he ovat tässä tilanteessa vahvempi osapuoli.

Mukana:

Halima
raynpelikoneet
Cameron
Lauchuo
Ariel
Zey
miina
Jeku
Anblick
Niacin
Slendie

Varapelaajat:

Nego
justy
Geraldine

(varapelaajat ilmosta poikkeavassa järjestyksessä, sillä viestien perusteella Nego on valmis aloittamaan pelaamisen aikaisemmin, jos on tarve).
Paras hyvis, aktiivisin kyläläinen & paras varapelaaja kepit vuodelta 2014
Avatar
Violet
Mafioso
 
Viestit: 1327
Liittynyt: 15.11.2013 07:17:57
Kotiyhteisö: Kylä
Palkinnot: 14

Re: Humanistit vs. tiedekunta, coming soon!

ViestiKirjoittaja Violet » 12.11.2017 00:06:53

Kuten hyvin tiedät, ei yliopistossa koulun kellot pirise. Sen sijaan kello tikittää hiljakseen luentosalin etuosassa, mistä se läsnäolollaan muistuttaa hupenevasta ajasta. Kuinka moneen tehtävään ehdit vastata, ennen kuin tiedekunta leikkaa sinut? Ja miksi jostain kuuluu laskimen näpertelyä?

Peli alkaa nyt, ja päättyy 16.11.2017 klo 21.00!

Puhepakot ovat kaikilla suorittamatta!
Paras hyvis, aktiivisin kyläläinen & paras varapelaaja kepit vuodelta 2014
Avatar
Violet
Mafioso
 
Viestit: 1327
Liittynyt: 15.11.2013 07:17:57
Kotiyhteisö: Kylä
Palkinnot: 14

Re: Humanistit vs. tiedekunta 1. päivä päättyy 16.11. klo 21

ViestiKirjoittaja raynpelikoneet » 12.11.2017 00:08:53

Kolmeen.
Out of order
Avatar
raynpelikoneet
Kyläläinen
 
Viestit: 1338
Liittynyt: 08.08.2017 09:37:10
Paikkakunta: Vaasa
Kotiyhteisö: TL Mafia
Palkinnot: 6

Re: Humanistit vs. tiedekunta, coming soon!

ViestiKirjoittaja Slendie » 12.11.2017 00:10:32

Hei kaikki!

Tärkeä juttu heti alkuun -- täytekakun saaja on clear, joten haluamme hänen todnäk claim:aavan jossain vaiheessa D1. Mutta, mielestäni on parempi, jos se ei tapahdu kuin vasta aikavälillä 48h-24h ennen D1 (eli siis päivä 1) päättymistä. Joten älkää ainakaan aivan ekassa postauksessanne kakku-claim:atko :) Olisi parempi että threadissä tapahtuisi muita asioita ennen claim:iä.
Avatar
Slendie
Kyläläinen
 
Viestit: 134
Liittynyt: 10.11.2017 22:09:53

Re: Humanistit vs. tiedekunta 1. päivä päättyy 16.11. klo 21

ViestiKirjoittaja raynpelikoneet » 12.11.2017 00:14:50

Yhdyn edelliseen. Tosin jos kakun haltija on epäilysten alla on parempi tulla esiin aiemminkin, vain siksi ettei tuhlata aikaa kyseisen henkilön joukkueen selvittämiseen (siis käytetä aikaa turhaan). Mutta joo, lähtökohtaisesti sun ehdotukses on optimaalinen.

Slendy, ketä kakun haltija recruittaa bileisiin?
Out of order
Avatar
raynpelikoneet
Kyläläinen
 
Viestit: 1338
Liittynyt: 08.08.2017 09:37:10
Paikkakunta: Vaasa
Kotiyhteisö: TL Mafia
Palkinnot: 6

Re: Humanistit vs. tiedekunta 1. päivä päättyy 16.11. klo 21

ViestiKirjoittaja Lauchuo » 12.11.2017 00:16:05

Mit... Rayn ootko ihan kunnossa :P

Koska materiaalia luonnollisesti ei ole vielä mitään, niin haluaisin ottaa esille pelin tasapainotuksen. Pelissä on 11 pelaajaa, joista 3 on ei-hyviksiä. Aika suuri määrä verrattuna pelaajamäärään. Eikä hyviksillä ole mitään erityisen vahvoja erikoisroolejakaan. Täytekakku kiertävänä esineenä on mielenkiintoisen oloinen, mutta hankala sanoa, mihin sen käyttö voi johtaa, kun tuommoisesta ei ole minulla aiemmin kokemusta.

// Hyvä huomio Slendieltä. Muakin kiinnostaa raynin kysymys tuosta, ketä kakun haltijan kannattaisi recruitata.
Avatar
Lauchuo
Kyläläinen
 
Viestit: 254
Liittynyt: 12.10.2017 18:35:37
Kotiyhteisö: FinFanFun
Palkinnot: 1

Re: Humanistit vs. tiedekunta 1. päivä päättyy 16.11. klo 21

ViestiKirjoittaja raynpelikoneet » 12.11.2017 00:17:17

Ajattelin vastata kolmeen tehtävään tänään, siis D1, jos sitä pohdit Lauchuo. :p
Out of order
Avatar
raynpelikoneet
Kyläläinen
 
Viestit: 1338
Liittynyt: 08.08.2017 09:37:10
Paikkakunta: Vaasa
Kotiyhteisö: TL Mafia
Palkinnot: 6

Re: Humanistit vs. tiedekunta 1. päivä päättyy 16.11. klo 21

ViestiKirjoittaja Cameron » 12.11.2017 00:21:07

Heippa kaikki ja erityisesti uusi tuttavuus Sclendy! :)
Heti alkuun pyyntö että voitaisiinko puhua suomea
? :D Mulla ainaki menee paljon kauemmin viestien lukemiseen kun pitää alkaa tulkitsemaan jokaista sanaa erikseen että mitähän tällä tarkotetaan... Mutta hassua että haluatte varman hyviksen jo pelin ekana päivänä selville! Mää olin ajatellut että ehkä toisena tai kolmantena päivänä jos hän ei oo todellisessa lynkkautumisvaarassa sitä ennen. Sen jälkeen olisi pienempi joukko mistä rajata loput pahikset. Mutta tässä on varmaan joku sudenkuoppa jonka vuoksi hänen kannattaa tulla jo aiemmin esille?
- There will come a time when you have a chance to do the right thing.
- I love those moments! I like to wave at them as they pass by.
Avatar
Cameron
Mafioso
 
Viestit: 620
Liittynyt: 08.03.2016 11:38:51
Kotiyhteisö: Kylä
Palkinnot: 6

Re: Humanistit vs. tiedekunta 1. päivä päättyy 16.11. klo 21

ViestiKirjoittaja Slendie » 12.11.2017 00:23:03

Kultti on tosi paha meidän kannalta, varsinkin näillä numeroilla. Kaupungin on oltava aktiivinen, ei vain siksi että aktiivinen kaupunki jyrää mafia-tiimit 90% ajasta, vaan myös sen tähden, että inaktiivisuus on täydellinen piilopaikka kulttilaisille.

Hmm. Voi hyvin olla, että kakunhaltijan kannattaa vaan tylysti kutsua kaikki ekana yönä juhliin, koska D1 lynkkauksen jälkeinen keskustelu on äärimmäisen hedelmällistä. Plus sillä tavalla kultti ei pysty ekana yönä rekryamaan yhtään ketään? Kakun antamisesta eteenpäin ei ole hyötyä -- se ei enää tee kenestäkään clear:ia, ja muistelutilaisuus (eli sama asia mikä tapahtuisi jos kakunhaltija vain pitäisi juhlat ekana yönä) vain lykkääntyy yhdellä tai kahdella yöllä. Niin, itseasiassa tällä tavalla taataan, että kakku-clear on myös elossa D2, joten joo, ehdottomasti juhlat kaikille N1 (ekana yönä).
Avatar
Slendie
Kyläläinen
 
Viestit: 134
Liittynyt: 10.11.2017 22:09:53

Re: Humanistit vs. tiedekunta 1. päivä päättyy 16.11. klo 21

ViestiKirjoittaja Slendie » 12.11.2017 00:23:53

Cameron: sori, oon tottunut pelaamaan englanniks. Koitan kiinnittää huomiota anglisismien poistoon! :D
Avatar
Slendie
Kyläläinen
 
Viestit: 134
Liittynyt: 10.11.2017 22:09:53

Re: Humanistit vs. tiedekunta 1. päivä päättyy 16.11. klo 21

ViestiKirjoittaja raynpelikoneet » 12.11.2017 00:26:16

Jos kultti käännyttää kyseisen hyviksen ennen kuin hän tulee esiin niin ollaan niin sanotusti pississä sen kanssa myöhemmin.
On parempi tulla esiin D1, koska vaikka kultti tämän jälkeen käännyttää kakun haltijan (siis N2 esim), on se kaupungilla hyvä asia (siis tässä worst case scenariossa), koska myös mafia haluaa toki tappaa kyseisen henkilön, sillä hän ei ainakaan ole mafia ja kaikki tietävät sen.

//Slendy: ei voi kutsua kaikkia.
Out of order
Avatar
raynpelikoneet
Kyläläinen
 
Viestit: 1338
Liittynyt: 08.08.2017 09:37:10
Paikkakunta: Vaasa
Kotiyhteisö: TL Mafia
Palkinnot: 6

Re: Humanistit vs. tiedekunta 1. päivä päättyy 16.11. klo 21

ViestiKirjoittaja Slendie » 12.11.2017 00:26:59

"Juhlien pitäjä voi kutsua kaikki pelaajat juhliin."

?
Avatar
Slendie
Kyläläinen
 
Viestit: 134
Liittynyt: 10.11.2017 22:09:53

Re: Humanistit vs. tiedekunta 1. päivä päättyy 16.11. klo 21

ViestiKirjoittaja raynpelikoneet » 12.11.2017 00:27:43

Oootas, Violet kuinka monta voi kutsua?
Out of order
Avatar
raynpelikoneet
Kyläläinen
 
Viestit: 1338
Liittynyt: 08.08.2017 09:37:10
Paikkakunta: Vaasa
Kotiyhteisö: TL Mafia
Palkinnot: 6

Re: Humanistit vs. tiedekunta 1. päivä päättyy 16.11. klo 21

ViestiKirjoittaja raynpelikoneet » 12.11.2017 00:28:19

Okei, sitten ehdottomasti kaikki, kultti ei voi rekrytä N1 tässä tapauksessa.
Se on aina optimaalinen peli.
Out of order
Avatar
raynpelikoneet
Kyläläinen
 
Viestit: 1338
Liittynyt: 08.08.2017 09:37:10
Paikkakunta: Vaasa
Kotiyhteisö: TL Mafia
Palkinnot: 6

Re: Humanistit vs. tiedekunta 1. päivä päättyy 16.11. klo 21

ViestiKirjoittaja Lauchuo » 12.11.2017 00:28:41

Toi Slendyn kirjoittama on suora lainaus säännöistä :D
Avatar
Lauchuo
Kyläläinen
 
Viestit: 254
Liittynyt: 12.10.2017 18:35:37
Kotiyhteisö: FinFanFun
Palkinnot: 1

Re: Humanistit vs. tiedekunta 1. päivä päättyy 16.11. klo 21

ViestiKirjoittaja Violet » 12.11.2017 00:29:54

Kyllä, kakun haltija voi kutsua kaikki pelaajat juhliin. Jos kakun haltija kuolee ja kakku käytetään muistelutilaisuuden kautta, on kaikkien pelaajien kutsuminen oletuksena.
Paras hyvis, aktiivisin kyläläinen & paras varapelaaja kepit vuodelta 2014
Avatar
Violet
Mafioso
 
Viestit: 1327
Liittynyt: 15.11.2013 07:17:57
Kotiyhteisö: Kylä
Palkinnot: 14

Re: Humanistit vs. tiedekunta 1. päivä päättyy 16.11. klo 21

ViestiKirjoittaja Cameron » 12.11.2017 00:30:38

Ah joo totta eli ekana yönä sitten juhlat.
- There will come a time when you have a chance to do the right thing.
- I love those moments! I like to wave at them as they pass by.
Avatar
Cameron
Mafioso
 
Viestit: 620
Liittynyt: 08.03.2016 11:38:51
Kotiyhteisö: Kylä
Palkinnot: 6

Re: Humanistit vs. tiedekunta 1. päivä päättyy 16.11. klo 21

ViestiKirjoittaja Lauchuo » 12.11.2017 00:30:47

No oltiinpas samaan aikaan postaamassa. Mut joo, samaa mieltä, ehdottomasti kakunhaltija kertoo kuka on D1 ja kutsuu N1 kaikki juhliin. Cameron, koska kakun voi lähettää eteenpäin, niin jos kakunhaltija paljastaa itsensä vasta esim. D2 tai D3, niin me ei voida koskaan tietää, oliko kyseessä alkuperäinen kakunhaltija vai ei. Ja lisäksi tällöin kakku voi päätyä jollekin muulle kuin hyvikselle, enkä tiiä miksi hyvis haluaisi sitä.
Avatar
Lauchuo
Kyläläinen
 
Viestit: 254
Liittynyt: 12.10.2017 18:35:37
Kotiyhteisö: FinFanFun
Palkinnot: 1

Re: Humanistit vs. tiedekunta 1. päivä päättyy 16.11. klo 21

ViestiKirjoittaja raynpelikoneet » 12.11.2017 00:31:35

Odotetaan nyt vielä muita mutta Lauchuo ei hyvin suurella todennäköisyydellä ole kaupunkilainen. ^^
Out of order
Avatar
raynpelikoneet
Kyläläinen
 
Viestit: 1338
Liittynyt: 08.08.2017 09:37:10
Paikkakunta: Vaasa
Kotiyhteisö: TL Mafia
Palkinnot: 6

Re: Humanistit vs. tiedekunta 1. päivä päättyy 16.11. klo 21

ViestiKirjoittaja Lauchuo » 12.11.2017 00:32:13

Voi rayn :D
Avatar
Lauchuo
Kyläläinen
 
Viestit: 254
Liittynyt: 12.10.2017 18:35:37
Kotiyhteisö: FinFanFun
Palkinnot: 1

Re: Humanistit vs. tiedekunta 1. päivä päättyy 16.11. klo 21

ViestiKirjoittaja Cameron » 12.11.2017 00:33:57

Lähinnä siis ajattelin että hän pitäis kakun itsellään toiseen tai kolmanteen yöhön. Koska toki alkuperäinen kakunlähettäjä voisi tulla esiin jos joku muu väittäisi olevansa alkuperäinen kakkutyyppi.
//jahah ray pääsi jo peliin kiinni :D odotan mielenkiinnolla hänen perusteluitaan!
- There will come a time when you have a chance to do the right thing.
- I love those moments! I like to wave at them as they pass by.
Avatar
Cameron
Mafioso
 
Viestit: 620
Liittynyt: 08.03.2016 11:38:51
Kotiyhteisö: Kylä
Palkinnot: 6

Re: Humanistit vs. tiedekunta 1. päivä päättyy 16.11. klo 21

ViestiKirjoittaja Zey » 12.11.2017 00:39:21

Jees, peli alkoi. Einköhän hyökkää siis roolilistan kimppuun. :>

Pelissä on siis 8 hyvistä, joista 1-2 varmaa hyvistä, 1 kultisti ja 2 pahista. Kultin aikaisin mahdollinen voittoaika on 3.päivänä ja pahisten 4.päivänä, joten hirveästi ei ole harhalynkkauksia käytettävissä.

Roolit on aika simppeleitä ja ainut, jonka tekemisiä täytyy miettiä tuntuu olevan kakun haltija. Olen samaa mieltä, että täytekakun haltijan kannattaa tulla tänään esille, sillä kyseinen henkilö kuitenkin pysyy hengissä 1.yön pitämällä silloin juhlat. Oleellisinta olisi saada kultisti mukaan juhliin, jotta kultti ei laajenisi. Niinpä järkevintä on kutsua kaikki juhliin -> muussa tapauksessa otetaan vain riski, ettei kultisti ole joukossa ja kakun haltija käännytetään. Lisäksi joidenkin kutsumatta jättämisellä ei saavuteta kuin vain yhden pelaajan vähemmän keskusteluissa, mitä en edes pidä hyvänä asiana, sillä lisäinformaatio harvoin on pahasta.

//Lauchuo, rayn, Cam, Slendie, Slendie, rayn, Slendie, rayn, rayn, Lauchuo, Violet, Cam, Lauchuo, rayn, Lauchuo ja Cam väliin. :DD Ehkä lähetän tän ennen kuin luen teidän viestit, koska muuten en taida tällä tahdilla koskaan tätä lähettää. x)
Uskomattoman hykerryttävän tyrmistyttävä.
Avatar
Zey
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1170
Liittynyt: 01.11.2013 22:46:23
Paikkakunta: Turku
Kotiyhteisö: Kylä
Palkinnot: 13

Re: Humanistit vs. tiedekunta 1. päivä päättyy 16.11. klo 21

ViestiKirjoittaja Slendie » 12.11.2017 00:39:57

++Lauchuo:n alku sopii hyvin tyypilliseen ei-kyläläiseen peliin. Tarkemmat perustelut varmaan parempi jättää siihen vaiheeseen kun on nähty muidenkin pelinaloitus.

Cameron ja Lauchuo, keitä pelaajista tunnette entuudestaan? En tarkoita oikeassa elämässä, vaan kylä-peleissä.
Avatar
Slendie
Kyläläinen
 
Viestit: 134
Liittynyt: 10.11.2017 22:09:53

Re: Humanistit vs. tiedekunta 1. päivä päättyy 16.11. klo 21

ViestiKirjoittaja Slendie » 12.11.2017 00:41:38

Zey:ltä taas puolestaan hyvinkin kyläläismäinen pelinavaus mielestäni :) Sulle sama kyssä -- kuinka hyvin tunnet pelaajat entuudestaan?
Avatar
Slendie
Kyläläinen
 
Viestit: 134
Liittynyt: 10.11.2017 22:09:53

Re: Humanistit vs. tiedekunta 1. päivä päättyy 16.11. klo 21

ViestiKirjoittaja raynpelikoneet » 12.11.2017 00:46:39

Lauchuo kirjoitti:Mit... Rayn ootko ihan kunnossa :P

Koska materiaalia luonnollisesti ei ole vielä mitään, niin haluaisin ottaa esille pelin tasapainotuksen. Pelissä on 11 pelaajaa, joista 3 on ei-hyviksiä. Aika suuri määrä verrattuna pelaajamäärään. Eikä hyviksillä ole mitään erityisen vahvoja erikoisroolejakaan. Täytekakku kiertävänä esineenä on mielenkiintoisen oloinen, mutta hankala sanoa, mihin sen käyttö voi johtaa, kun tuommoisesta ei ole minulla aiemmin kokemusta.

// Hyvä huomio Slendieltä. Muakin kiinnostaa raynin kysymys tuosta, ketä kakun haltijan kannattaisi recruitata.

Mä tarraudun tuohon alleviivattuun. Oletetaan että Lauchuo tässä puhuu totta. Muistakaa tuo. Toinen huomio on se, että kun Lauchuo viimeksi pelasi täällä (SM-pelissä, vaikka korvasikin jonkun D3 alussa), hänellä oli heti sanottavaa. Tämä tosin on vähäpätöisempi huomio, koska silloin pelissä oli enemmän materiaalia. Jotenkin minusta vain tuntuu siltä, että tuo posti itsessään näyttää sellaiselta PbP (post by post) analyysilta, jossa otetaan jokainen aiempi posti ja yritetään väkisin vääntää jotain sanottavaa niistä sanomatta kuitenkaan yhtään mitään. No, kuten sanoin, tästä en voi olla varma koska en ole nähnyt Lauchuon aloittavan peliä koskaan pelin alussa.

Sitten hän sanoo näin:
Lauchuo kirjoitti:Toi Slendyn kirjoittama on suora lainaus säännöistä :D

Hän on siis lukenut tämän säännön, josta puhuttiin, jolloin mielestäni jonkunlainen mielipide pitäisi olla jo syntynyt. Se onko mielipide kaupunkilaisen silmin oikea vai väärä on irrelevanttia, mutta kyllä ainakin minulla esimerkiksi syntyi idea, että "näin kakunhaltijan kannattaisi toimia" kun luin säännöt (tosin ilmeisesti en kovin tarkasti :D). Mielestäni myös tässä tilanteessa ei tule sellainen tunne, että Lauchuo saattaisi pantata jotain informaatiota saadakseen enemmän informaatiota muista (mikä olisi ihan ok kaupunkilaisen näkökulmasta).
Out of order
Avatar
raynpelikoneet
Kyläläinen
 
Viestit: 1338
Liittynyt: 08.08.2017 09:37:10
Paikkakunta: Vaasa
Kotiyhteisö: TL Mafia
Palkinnot: 6

Re: Humanistit vs. tiedekunta 1. päivä päättyy 16.11. klo 21

ViestiKirjoittaja raynpelikoneet » 12.11.2017 00:47:44

Slendie kirjoitti:Zey:ltä taas puolestaan hyvinkin kyläläismäinen pelinavaus mielestäni :) Sulle sama kyssä -- kuinka hyvin tunnet pelaajat entuudestaan?

en nyt oikein ymmärrä tätä koska Zeyhän sanoi oikeastaan vain kaiken minkä kaikki muut jo olivat aiemmin sanoneet.
Out of order
Avatar
raynpelikoneet
Kyläläinen
 
Viestit: 1338
Liittynyt: 08.08.2017 09:37:10
Paikkakunta: Vaasa
Kotiyhteisö: TL Mafia
Palkinnot: 6

Re: Humanistit vs. tiedekunta 1. päivä päättyy 16.11. klo 21

ViestiKirjoittaja raynpelikoneet » 12.11.2017 00:56:13

Itseasiassa Zey, kysymys; Kuinka usein sinä mafiana / ei-kaupunkilaisena suoranaisesti valehtelet?
Out of order
Avatar
raynpelikoneet
Kyläläinen
 
Viestit: 1338
Liittynyt: 08.08.2017 09:37:10
Paikkakunta: Vaasa
Kotiyhteisö: TL Mafia
Palkinnot: 6

Re: Humanistit vs. tiedekunta 1. päivä päättyy 16.11. klo 21

ViestiKirjoittaja Niacin » 12.11.2017 00:59:29

Hei hoi kaikille!

Mulla oli tulossa monta kysymystä täytekaakun käytöstä, mutta nyt kun kirjoituksen lomassa luin välissä tulleet viestit, niin se asia olikin jo aikalailla keretty puida. :D Mutta siis kaikkien kutsuminen tai muistotilaisuus siis tarkoittaa vain sitä, että kaikki saavat puhua normaalisti yön aikana, mutta erikoisroolit ei toimi?

Toinen juttu mitä en ymmärrä, on tämä: "Kultisti erottaa hänet (vannoutuneen humanistin) pahiksesta huomattuaan käännytyksen epäonnistuneen." Miten kultisti voi tietää mistä syystä käännytys on epäonnistunut? Jos pahiksiakaan ei voi käännyttää, miten epäonnistunut käännytys auttaa erottamaan näitä kahta toisistaan?

Huhhuh, oon niin hidas kirjoittamaan viestejä, että saapa nähdä miten pysyn tässä vauhdissa mukana.

//Slendie ja raynpelikoneet väliin
Avatar
Niacin
Kyläläinen
 
Viestit: 465
Liittynyt: 03.07.2017 08:49:32
Palkinnot: 4

Re: Humanistit vs. tiedekunta 1. päivä päättyy 16.11. klo 21

ViestiKirjoittaja Violet » 12.11.2017 01:02:39

Vastaus Niacinin kysymykseen: Kultisti saa epäonnistuneesta käännytyksestä palautusviestin, jonka perusteella selviää, onko kohteena vannoutunut humanisti vaiko pahis.
Paras hyvis, aktiivisin kyläläinen & paras varapelaaja kepit vuodelta 2014
Avatar
Violet
Mafioso
 
Viestit: 1327
Liittynyt: 15.11.2013 07:17:57
Kotiyhteisö: Kylä
Palkinnot: 14

Re: Humanistit vs. tiedekunta 1. päivä päättyy 16.11. klo 21

ViestiKirjoittaja raynpelikoneet » 12.11.2017 01:04:23

Itseasiassa on parasta jos täytekakun haltija claimaa vaan suoraan olevansa täytekakun haltija. Saattaa tulla ongelmia tuon kanssa myöhemmin, enemmän kuin hyvää.
Minulla ei ole täytekakkua.
Out of order
Avatar
raynpelikoneet
Kyläläinen
 
Viestit: 1338
Liittynyt: 08.08.2017 09:37:10
Paikkakunta: Vaasa
Kotiyhteisö: TL Mafia
Palkinnot: 6

Seuraava

Paluu Hautausmaa

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa