Leppäkertut II Peli on ohi

Pelien viimeinen lepopaikka, jonne kyläläiset kokoontuvat muistelemaan menneitä pelejä ja keskustelemaan niiden tapahtumista.

Leppäkertut II Peli on ohi

ViestiKirjoittaja Zey » 12.09.2017 19:31:30

Leppäkertut II

PJ: Zey
VPJ/APJ: Hukka
Pelityyppi: Erikoispeli
Pelaajamäärä: 9
Äänestystapa: KKÄ
Pelimode: justy

Olipa kerran päiväkotiryhmä nimeltä leppäkertut.

Päivä ja äänestys (KKÄ):
Äänestystapa (ja niin ollen myös ohjeet) valitaan kuukauden äänestyksen avulla. Vaihtoehtoina ovat KKÄ, RÄ, PNÄ, UÄ ja VÄ. KKÄ ja PNÄ tulivat tasoihin, mistä arpa sitten valitsi KKÄ:n.

Päivä koostuu kahdesta osiosta, aamupäivästä ja iltapäivästä. Aamupäivä kestää 3 vrk ja sinä aikana keskustellaan ja äänestetään pelitopickissa. Ääni merkitään boldattuna ja plussilla ++Nimi. Muuten merkittyjä ääniä ei lasketa. Ääntään saa vaihtaa päivän aikana niin monta kertaa kuin haluaa. Äänen peruminen merkitään boldattuna, mutta plussat ovat vaihtuneet miinuksiin --Nimi. Vain oikein kirjoitetut äänet lasketaan. Uutta henkilöä ei saa äänestää, ennen kuin aiempi ääni on poistettu. (Jos ette poista ensin ääntä edelliseltä henkilöltä, pelinjohtaja ei laske uutta ääntänne mukaan, vaan laskee vanhan äänen mukaan.) Äänitilanne selviää PJ:n tai APJ:n tekemistä väliaikalaskennoista. Aamupäivän päättyessä alkaa iltapäivä, joka kestää 1 vrk. Iltapäivällä pelaajat voivat äänestää vain kahta aamupäivällä eniten ääniä saaneita pelaajia. Äänestys tapahtuu samalla tavalla kuin aamupäivällä ja ääntään voi myös vaihtaa. Muunlainen puhuminen on kiellettyä. Kaksi eniten aamupäivällä ääniä saanutta pelaajaa eivät saa äänestää, mutta sen sijaan he saavat puhua ja puolustautua syytteiltä. Eniten ääniä saanut lynkataan. Mikäli aamupäivän aikana ei tule ainuttakaan ääntä, lynkattava arvotaan. Mikäli aamupäivällä vain yksi pelaaja on saanut äänen/ääniä, tämä lynkataan. Aamupäivällä tasatilanteissa ensimmäiseksi (ja toiseksi) äänimäärän saanut on iltapäivällä äänestysvaihtoehtona. Mikäli aamupäivällä useampi on saanut ääniä, mutta iltapäivällä ääniä ei tule, lynkattava arvotaan aamupäivällä kahden eniten ääniä saaneen kesken. Mikäli iltapäivällä päädytään tasatilanteeseen, ensin äänet saanut lynkataan.

Viestien muokkaus on ehdottomasti kiellettyä.

Yö:
Yö kestää yhden vuorokauden. Kaikkien erikoishahmojen toivotaan laittavan yönimi, eli kyseisen yön kohde, mahdollisimman pian yön alkamisen jälkeen. Lisäksi Kylässä on käytössä varanimisysteemi, johon pääsee tutustumaan varanimisysteemi -topicissa. Mikäli yönimeä ei ole käytettävissä kun vuorokausi on umpeutunut (aikaisemmin vain, jos pelinjohtaja on erikseen ilmoittanut kyseisen yön umpeutumisajan olevan lyhyempi), eivät erikoishahmot toimi lukuun ottamatta varanimisysteemi -topicissa mainittuja rooleja.

Poissaoloja ja epäaktiivisuutta koskevat säännöt:
Kaksi kierrosta äänestämättä olleet poistetaan pelistä toisen päivän iltana sen päivän äänestetyn mukana, eli hänelle haetaan varapelaaja. Ellei varapelaajaa löydy, pelaaja tapetaan aamunkoitossa. Jos usealle pelaajalle tarvitaan varapelaaja eikä kaikille saada, aamulla lynkattavat antiaktiivit arvotaan.
Jos pelaaja korvataan varapelaajalla kesken päivän, säilyy pudottautuneen pelaajan ääni voimassa.
Poissaolo suojaa pelaajaa, jos tämä on paikalla enintään yhden vuorokauden. Ilmoitetun poissaolon kierrokset vähennetään välistä. Siis esim. jos henkilö ei ole äänestänyt kierroksella 1 ja on kierroksen 2 poissa, hänen täytyy äänestää kierroksella 3 tai hän lentää pelistä ulos sen päivän iltana. Ilmoitettu poissaolo suojelee enintään 2 peräkkäisen kierroksen ajan.
Äänestyspakon suorittamiseksi riittää, että äänestää joko aamupäivällä tai iltapäivällä.

Hahmot:

Hyvät:

1 suojelija ilmoittaa pelinjohtajalle, ketä hän suojelee yöllä. Jos joku hyökkää suojellun kimppuun, tämä ei kuole. Suojelija ei voi suojella itseään, eikä ketään kahta kertaa peräkkäin.

6 tavallista kyläläistä nukkuvat yöt ja yrittävät päivällä löytää joukostaan murhaajat ja äänestää nämä hirteen. Kyläläisten tavoite on saada kaikki pahikset pois pelistä.

Pahat:

2 pahista tuntevat toisensa ja voivat puhua keskenään yksityisviestein. Joka yö he valitsevat yhden muista pelaajista tapettavaksi ja päivällä he yrittävät esittää viatonta ja saada samalla hyvikset äänestämään jonkun viattoman kuolemaan. Pahisten tavoite on tappaa niin monta hyvistä, että pahiksia on saman verran tai enemmän kuin hyviksiä.

Voittaminen:
Hyvikset voittavat, kun kaikki pahikset ovat kuolleet.
Pahikset voittavat, kun heitä on saman verran tai enemmän kuin hyviksiä.

Mukana:
Jii
Violet
Viuhti (tavallinen kyläläinen, 1.päivä)
Jeku (suojelija, 1.yö)
Sahe (tavallinen kyläläinen, 3.yö)
jeekaka (tavallinen kyläläinen, 2.yö)
Niacin
miina (pahis, 4.päivä)
Cameron (pahis, 2.päivä)

Nyt pitäisi olla kaikille rooliviesti tullut. Mikäli et kuitenkaan sellaista ole saanut tai sinulla on jotain kysyttävää rooliisi liittyen, ota yhteyttä yksityisviestillä. Peli ei ole vielä alkanut, vaan alkaa aamuviestin saapuessa!
Fiksubjs dilmaattinen
Avatar
Zey
Kyläläinen
 
Viestit: 2506
Liittynyt: 01.11.2013 22:46:23
Paikkakunta: Turku
Kotiyhteisö: Kylä
Palkinnot: 16

Re: Leppäkertut II 1.aamupäivä päättyy 15.9. klo 21.00.

ViestiKirjoittaja Zey » 12.09.2017 19:57:00

1.aamu:

(Leppäkertut -pelistä tietämättömät: ingame kertoi leppäkertut-nimisen päiväkotiryhmän ruokailuun menosta. Matkalla oli paljon tönimistä ja kaatumisia, minkä seurauksena suurin osa lapsista on kuraisia. Tämä on erittäin tärkeää tietoa, sillä ingame jatkuu siitä mihin jäätiin. Mutta nyt te tietämättömät olette sivistyneitä ja tiedätte tarinan alun pääpiirteissään ja voimme jatkaa tarinaa.)

Kun ruokailusta oli selvitty ja jokaiselle lapselle oli saatu puhtaat ja kuivat vaatteet päälle, oli aika opetella elämän tärkeitä asioita parhaimman oppimismetodin kautta: leikkimällä. Niinpä energiset leppäkerttulaiset valtasivat suuren leikkihuoneen ja alkoivat pohtia mikä olisi tämän päivän tärkeä oppimisen kohde.

”Leikitään kauppaa”, Jii ehdotti osoittaen muovista kassakonetta.
”Joo, mä olen kassatäti!” Cameron innostui. ”Ja te kaikki muut ootte asiakkaita!”
”Eiku mä olen pomo”, jeekaka ilmoitti. ”Mä olen tosi stressaantunut, kun mulla on niin paljon töitä.”
”Mut kyllä sulla sitten täytyy olla silmälasit”, Violet sanoi ja katsoi arvioivasti jeekakaa. ”Et sä voi olla stressaantunut ilman silmälaseja.”
”Totta”, jeekaka sanoi ja rupesi etsimään silmälaseja. Lopulta hän löysi mustat silmälasit, joissa oli nenä ja viiksetkin valmiina. ”Nyt mä oon pomo. Ja Cameronin pitää mennä töihin, muuten asiakkaat menee naapuri kauppaan ostamaan kärpäsiä.”
”Nyt mäkin oon stressaantunut”, Cameron huokaisi. ”Mut mä oon silti aina iloinen asiakkaille.”
”Mut mä en löydä banaaneja mistään”, Sahe sanoi epätoivoisesti. ”Mun pitäisi tehdä banaanikeittoa, enkä mä löydä banaaneja.”
”Osta päärynöitä? Nekin on vihanneksia, joten ne maistuu samalta kuin banaanit”, Jeku ehdotti avuliaasti.
”Mutta kyllä banaanit täytyy löytää!” miina huudahti tomerasti. ”Meillä on täällä myymälävalas!”
”Myymälävalas? Mitä ne tekee?” Viuhti kysyi ihmeissään.
”Ne on kuin myymälävarkaita, mutta paljon isompia ja pahempia”, miina tiedotti.
”Huh, kyllä se myymälävalas täytyy saada kiinni”, Niacin sanoi pikkuisen hädissään.


Äänestyspakot:
Ei ole.

Poissaolot:
Ei ole.

Aamupäivä alkaa nyt ja päättyy perjantaina 15.9. kello 21.00!
Fiksubjs dilmaattinen
Avatar
Zey
Kyläläinen
 
Viestit: 2506
Liittynyt: 01.11.2013 22:46:23
Paikkakunta: Turku
Kotiyhteisö: Kylä
Palkinnot: 16

Re: Leppäkertut II 1.aamupäivä päättyy 15.9. klo 21.00.

ViestiKirjoittaja Violet » 12.09.2017 20:14:15

Tämä peli tulee olemaan itselleni vähän hankala yliopistoelämän alkamisen vuoksi. Yritän näes ottaa kiinni muita kanssaopiskelijoita, jotka intin aikana pääsivät ohittamaan minut. Aikaa ei siis ole niin paljon investoitavaksi.

Jaahas, menin näköjään suoraan asiaan, vaikka olisi pitänyt tervehtiä muita! Sahe on itselleni uusi tuttavuus, ja jeekakan sekä Jiin kanssa olen pelannut varmaan ikuisuus sitten. Sahelle esittäisin nyt sen klassisen kysymyksen uusista pelaajista, eli kuinka paljon kokemusta löytyy? Kävin lunttaamassa propagandatoimistosta, että olisit livenä aiemmin pelannut.

Yleensä olen hyvin paljon herätysääniä vastaan, mutta koen, että nyt niille voi olla tarvetta. ++Jeku, perusteluna tälle aikaisempi pelikäytös. Jeku on monessa pelissä jäänyt hiljaiseksi ja etäiseksi, minkä lisäksi hän on myös pudottautunut peleistä. Etenkin pahiksena hän on pelannut hiljaisesti. Tiedän, ettei mikään näistä pointeista missään mielessä vaikuta hänen rooliinsa (perustelut olivatkin pointteja siitä, miksi hän saattaa kaivata herättelyä, ei että miksi on pahismainen), mutta ehkä peli lähtee hänen kohdallaan käyntiin reippaammin pienen kannustuksen myötä.
Paras hyvis, aktiivisin kyläläinen & paras varapelaaja kepit vuodelta 2014
Avatar
Violet
Mafioso
 
Viestit: 1405
Liittynyt: 15.11.2013 07:17:57
Kotiyhteisö: Kylä
Palkinnot: 14

Re: Leppäkertut II 1.aamupäivä päättyy 15.9. klo 21.00.

ViestiKirjoittaja Marzzuu » 12.09.2017 20:49:50

Täällä ollaan! :)
Ah, Violetilta lennähtikin jo herättelyääni, tai oikeammin kannustusääni mulle: hereillä ja aiemmilla pudottautumisillani ei tosiaan ole ollut roolini kanssa tekemistä, vaan työelämä on ollut yllättävän kiireinen itsellä, josko nyt ehtisin oikeasti pelatakin. :D
Mutta joo. Ensimmäisen päivän ongelma: asian keksiminen tuntuu työläältä vähäisen materiaalin vuoksi, mutta siis vaikuttaa hauskalta peliltä, tykkäsin tarinasta jonka ympärille peli sijoittuu :)
Marzzuu on marzzuuheimon ainoa jäsen, tunnusmerkkinä tuulentuivertamat vaaleanruskeat hiukset, joita jotkut sanovat punaisiksi, pieni koko, pelokkuus portaissa/liukuportaissa, iloinen perusilme, puheliaisuus varautuneisuuden jälkeen ja kömpelöt liikkeet.
Avatar
Marzzuu
Kyläläinen
 
Viestit: 632
Liittynyt: 09.08.2016 14:31:29
Paikkakunta: Espoo
Kotiyhteisö: FinFanFun
Palkinnot: 1

Re: Leppäkertut II 1.aamupäivä päättyy 15.9. klo 21.00.

ViestiKirjoittaja miina » 12.09.2017 20:55:15

Viime pelistä muutama kuukaus aika, onpa huippua pelata taas! Huomenna luen säännöt tarkemmin, koska ilmosin peliin viime hetkellä (eli sen jälkeen) paniikissa mitään selvittämättä! Mutta hei siis vaan miunkin puolesta!
Avatar
miina
Kyläläinen
 
Viestit: 928
Liittynyt: 27.05.2017 20:39:37
Palkinnot: 7

Re: Leppäkertut II 1.aamupäivä päättyy 15.9. klo 21.00.

ViestiKirjoittaja Violet » 12.09.2017 21:07:18

--Jeku

Nyt ei huolestuta enää niin paljoa.

Kellään mitään kokemusta muuten äänestyssysteemistä? Itse olen pari irc-peliä aikanaan tällä pelannut, enkä itse kovinkaan hyvin menestynyt. Nytkin toivoin, että pnä tai rahaäänestys olisivat voittaneet. Tärkeintä on varmaan huomioida, että aamupäivän jälkeen vain kaksi henkilöä pääsevät puhumaan, ja he ovat ne, keistä muut äänestävät. Muut pääsevät tällöin kirjoittelemaan ääniviestejään, ja suosittelisin, että tätä käytetään oman kannan osoittamiseen äänestäessä. Ainakin itse varmaan tulen iltapäivävaiheen aikana vaihtelemaan ääntäni sen perusteella, kumpi milloinkin vaikuttaa epäilyttävältä.
Paras hyvis, aktiivisin kyläläinen & paras varapelaaja kepit vuodelta 2014
Avatar
Violet
Mafioso
 
Viestit: 1405
Liittynyt: 15.11.2013 07:17:57
Kotiyhteisö: Kylä
Palkinnot: 14

Re: Leppäkertut II 1.aamupäivä päättyy 15.9. klo 21.00.

ViestiKirjoittaja Cameron » 12.09.2017 21:16:49

Jahuu viime hetkellä ehdin hyppäämään mukaan tähän(kin) kelkkaan :D Sahe näyttää olevan pelaajalistassa uusi tuttavuus, hei vain! :) Olikos se niin että oot livemafiaa pelaillut joskus mutta tämä on eka kerta foorumimuodossa?

Violetin herättelyääni Jekulle oli ihan hyvin perusteltu, voisin kuvitella Violetin tekevän noin roolista riippumatta.
Kiva tosiaan päästä pelaamaan vähän erilaisella äänestyssysteemillä. Violet tuota jo kommentoikin, ei ole mullakaan kokemusta tästä. Eli siis vaan kaksi eniten ääniä saanutta päätyy toiselle kierrokselle. Tällöin minusta on tärkeää huolehtia, että iltapäivän äänestyskierrokselle tosiaan saadaan kaksi vaihtoehtoa, jotta lynkattavasta saadaan mahdollisimman paljon informaatiota irti ennen päätöstä. Eli jokaisen kannattanee miettiä joka aamupäivä, ketkä ovat kaksi itselleen epäilyttävintä pelaajaa ja huolehtia että mielellään molemmat olisivat ääniä saavien kärkipäässä?
- There will come a time when you have a chance to do the right thing.
- I love those moments! I like to wave at them as they pass by.
Avatar
Cameron
Mafioso
 
Viestit: 744
Liittynyt: 08.03.2016 11:38:51
Kotiyhteisö: Kylä
Palkinnot: 6

Re: Leppäkertut II 1.aamupäivä päättyy 15.9. klo 21.00.

ViestiKirjoittaja Jii » 13.09.2017 13:15:59

Ohai. o/

Tuli jo pieni paniikki, että unohdinko pelin alun mutta en näköjään oo kuin päivän myöhässä eli hurraa minä. :D Juonittelusta ja pahisten nappaamisesta on aikaa ihan liian pitkään, joten saa nähdä miten tää nyt sitten sujuu. Viime kylä pelistä (mistä en antiaktiivisuuden takia oo pudonnut.. :D) on aikaa pieni ikuisuus, mutta muutamia livepelejä oon tainnut tämän tauon aikana pelaamaan joten ehkä en ihan ruosteessa olisi. Ei ihan hirveen pitkä peli oo kuitenkaan tulossa kun pelaajia on näin vähän, niin ehkä mä tästä tällä kertaa selviän. o/

KKÄ taitaa olla mulle tuttu lähinnä irc-peleistä kun sitä niissä lähinnä aina käytettiin. En usko että tämä hirveesti muuttaa mitään kuitenkaan, yritetään vaan ne kaksi epäilyttävämpää löytää joukostamme, mutta juuri koskaan nämä heidän viimeiset viestit ei kuitenkaan saa muutettua muiden mielipidettä heistä, joten sinällään se ei muuta mitään. Ainoa merkittävä ero tällä systeemillä on normaaliin verrattuna erikoishahmojen käyttäytymisessä eli tässä pelissä siis suojelijan. En oo ihan varma, olisiko suojelijan paras kertoa roolinsa ensimmäisellä vai toisella kierroksella, jos on uhattuna, koska varmaa hyvistä ei missään nimessä toiselle kierrokselle haluttaisi. Suojelijan kannattaa ehdottomasti kuitenkin imo ilmoittaa heti roolistaan, jos onnistuu pelastamaan edes yhden kyläläisen kuolemalta, koska 2 varmaa hyvistä näin pienessä pelissä on ihan älyttömästi ja auttaa pahisten nappaamisessa enemmän, kuin mitä hyödyttäisiin mahdollisesta toisesta onnistuneesta suojelusta. Mutta vaikka en siis ole ihan varma, että kannattaako suojelijan ilmoittaa henkilöllisyys 1. vai 2. kierroksella, niin se on ainakin varmaa että jos joku näin päättää tehdä, kannattaa siihen suhtautua aika varauksella. Mikäli pahis joutuu toiselle kierrokselle, ja oikea suojelija on turvassa, ei oikea suojelija pääse sanomaan vastaan pahikselle, joka esittää suojelijaa. Toki huijari saadaan sit seuraavana päivänä kiinni, mutta kun kyseessä on näin pieni peli, on yksikin harhalynkkays aika paha juttu.
Avatar
Jii
Kepitetty kyläläinen
 
Viestit: 372
Liittynyt: 15.11.2013 00:26:35
Palkinnot: 11

Re: Leppäkertut II 1.aamupäivä päättyy 15.9. klo 21.00.

ViestiKirjoittaja Niacin » 13.09.2017 16:17:52

Moi vaan kaikille tutuille ja tuntemattomille!

Jotenkin ajattelin eilen, että aamuviesti tulee vasta tänään aamulla, mutta eilenhän tämä jo alkokin. :D Edellinen peli (Kissan viikset) tuntu mulle aika raskaalta, mutta päätin viimehetkellä antaa juonareille vielä toisen mahollisuuden, kun vaikutti vähän pienempi peli tulevan tästä. Harmi vaan, että melkein kaikki erikoishahmot jäi pois pienemmän pelaajamäärän takia, ne vaikutti tosi kiinnostavilta. Ja hellyyttävä teema! En tosin hoksannut, että tämä on jatko-osa johonkin aiempaan, mutta haitanneeko tuo. Koitan pelata vähän rennommalla otteella tällä kertaa, että pysyis itelle kivempana kokemuksena loppuun asti, pahoittelen jo etukäteen jos vaikutan laiskemmalta. Asiaan!

Jii kirjoitti:Suojelijan kannattaa ehdottomasti kuitenkin imo ilmoittaa heti roolistaan, jos onnistuu pelastamaan edes yhden kyläläisen kuolemalta, koska 2 varmaa hyvistä näin pienessä pelissä on ihan älyttömästi ja auttaa pahisten nappaamisessa enemmän, kuin mitä hyödyttäisiin mahdollisesta toisesta onnistuneesta suojelusta

En ihan ymmärtänyt tätä. Miten suojelijan roolin paljastamisesta seuraa kaksi varmaa hyvistä? Hyvä pointti kyllä se, että kakkoskierroksella pahis voi täysin esteittä esiintyä suojelijana, ellei sitten satu sinne oikean suojelijan kanssa.
Avatar
Niacin
Mafioso
 
Viestit: 728
Liittynyt: 03.07.2017 08:49:32
Palkinnot: 4

Re: Leppäkertut II 1.aamupäivä päättyy 15.9. klo 21.00.

ViestiKirjoittaja Jii » 13.09.2017 16:31:06

Niacin kirjoitti:
Jii kirjoitti:Suojelijan kannattaa ehdottomasti kuitenkin imo ilmoittaa heti roolistaan, jos onnistuu pelastamaan edes yhden kyläläisen kuolemalta, koska 2 varmaa hyvistä näin pienessä pelissä on ihan älyttömästi ja auttaa pahisten nappaamisessa enemmän, kuin mitä hyödyttäisiin mahdollisesta toisesta onnistuneesta suojelusta

En ihan ymmärtänyt tätä. Miten suojelijan roolin paljastamisesta seuraa kaksi varmaa hyvistä?

Jos suojelija onnistuu suojelemaan yökuoleman, tiedetään että tämä suojeltu henkilö on myös varma hyvis. Eli kun suojelija paljastaa olevansa suojelija sekä sen henkilön nimen, ketä suojeli tapolta, saadaan kaksi hyvistä. Pelissä on on 9 pelaajaa, ja ensimmäinen mahdollisuus tämän tapahtumiseen olisi 2. päivä, jolloin on mukana 8 pelaajaa, joten näistä saadaan rajattua mahdolliset pahikset heti kuuteen ja kun pahiksia on 2 (olettaen että ensimmäisenä päivänä lynkataan hyvis), on mahdollisuus saada yksikin pahis kiinni jo 33%. Tietty suojelija ja suojeltu henkilö seuraavina öinä ihan varmasti lynkataan, mutta jo yhden suojelun onnistuminen tekee suojelijasta ihan älyttömän vahvan. Jos suojelija onnistuu suojelemaan toisen yön tapon, on kolmantena päivänä pelissä 6 pelaajaa ja jos yhtään pahista ei ole vielä lynkattu, on meillä silloin pelissä 2 varmaa hyvistä, 2 pahista ja 2 kyläläistä, eli suojelijan ja suojellun paljastuminen helpottaa peliä vieläkin enemmän kuin 2. päivänä.

Totta kai sitten on se mahdollisuus että pahikset pelaa nerokasta pahispeliä ja saa suojelijan suojelemaan pahista ja pahikset uhkapelaa ja yrittää yötappaa tämän pahiksen ja saa näin tälle pahikselle varman hyviksen leiman, mutta sanotaanko etten ikinä monen vuoden juonittelun aikana oo tämmöiseen törmännyt. :D
Avatar
Jii
Kepitetty kyläläinen
 
Viestit: 372
Liittynyt: 15.11.2013 00:26:35
Palkinnot: 11

Re: Leppäkertut II 1.aamupäivä päättyy 15.9. klo 21.00.

ViestiKirjoittaja jeekaka » 13.09.2017 17:45:43

Morjensta vain tähänkin peliin.

Itse olen aikoinaan tainnut yhden irkkipelin pelata, mutta siitä ei ole kyllä suurempia muistikuvia ja muutenkin rytmiltään ja dynamiikaltaan erilaista kuin foorumipeli, eikä siinä muistaakseni saanut vaihtaa ääntä. Se voisi kyllä foorumipelissäkin olla ihan hauska kokeilu, mutta onhan se tietysti aina rennompaa kun ääni ei ole lopullinen.
Avatar
jeekaka
Kyläläinen
 
Viestit: 1113
Liittynyt: 17.07.2017 16:12:42
Palkinnot: 3

Re: Leppäkertut II 1.aamupäivä päättyy 15.9. klo 21.00.

ViestiKirjoittaja miina » 13.09.2017 19:41:57

Jii kirjoitti:Totta kai sitten on se mahdollisuus että pahikset pelaa nerokasta pahispeliä ja saa suojelijan suojelemaan pahista ja pahikset uhkapelaa ja yrittää yötappaa tämän pahiksen ja saa näin tälle pahikselle varman hyviksen leiman, mutta sanotaanko etten ikinä monen vuoden juonittelun aikana oo tämmöiseen törmännyt. :D

Hui, Voisko tuollasta edes oikeesti tapahtua! Aika riskiä, sekä pelottavaa jos siinä pahikset onnistuis!

Tuo äänestys on mulle ihan uus juttu ja tiiän jo nyt että jos/kun joskus tuon kahen joukkoon joudun niin tuun olemaan pulassa äänettömän yleisön edessä. Hädin tuskin osaan perustella toimiani kysyttäessä, saati sitten jos pitää selittää ilman niitä :)

Ja oon hyvin tyytyväinen että ääntä saa vaihtaa. Oon niin arka äänestämään muutenkin, saati sitten jos se olis kerralla lopullinen.
Avatar
miina
Kyläläinen
 
Viestit: 928
Liittynyt: 27.05.2017 20:39:37
Palkinnot: 7

Re: Leppäkertut II 1.aamupäivä päättyy 15.9. klo 21.00.

ViestiKirjoittaja Niacin » 13.09.2017 20:29:26

Jii: Aa, niin joo. :D Mietin jo, että oliko suojelijalla jotain selvännäkijän kykyjä, mutta niinhän tuo tosiaan toimii. Toki vaan siinä tapauksessa, että on suojellut oikeaa yötapon kohdetta, onnistuin jotenki käsittään tuon ensin niin, että heti ensimmäisen suojelun jälkeen pitäisi paljastaa roolinsa ja se kuulosti oudolta. Onkohan myös niin, että hyvisten ei kannata hirveästi vinkkailla, ketä pitäisi suojella, ettei pahikset sitten väistä just sitä?
Avatar
Niacin
Mafioso
 
Viestit: 728
Liittynyt: 03.07.2017 08:49:32
Palkinnot: 4

Re: Leppäkertut II 1.aamupäivä päättyy 15.9. klo 21.00.

ViestiKirjoittaja Violet » 13.09.2017 22:42:07

Jos suojelija onnistuu suojelemaan, on kohde lähes varmasti hyvis. Aika vähän syytä uskoa enää toisin.
Paras hyvis, aktiivisin kyläläinen & paras varapelaaja kepit vuodelta 2014
Avatar
Violet
Mafioso
 
Viestit: 1405
Liittynyt: 15.11.2013 07:17:57
Kotiyhteisö: Kylä
Palkinnot: 14

Re: Leppäkertut II 1.aamupäivä päättyy 15.9. klo 21.00.

ViestiKirjoittaja Sahe » 14.09.2017 10:01:59

Moikka vaan kaikki tunteelliset j tuntemattomat! o/ "Aamulla" jäi tosiaan kirjottamatta ku joku siis tosiaan muisti koko pelin juu. Tää on eka foorumipeli, mutta oon livenä pelannu ja rekisteröitymisen jälkeen parisenkymmentä ToS peliä. Nyt voisin jättää tän viestin tähän ja jatkaa matkaa liikkatunnille ettei sormet jäävy ku takkiki jäi koululle. Hyvä minä. Ja nyt ois tarvetta niille panaaneille ku en muistanu välipalaakaan käyä syömässä ennen matikankoetta (hyvin se meni kiitos kysymäsä) :D Ei jääny sitte viesti siihen mihin piti...
~Sahe~
Avatar
Sahe
Kyläläinen
 
Viestit: 24
Liittynyt: 27.08.2017 16:08:16

Re: Leppäkertut II 1.aamupäivä päättyy 15.9. klo 21.00.

ViestiKirjoittaja miina » 14.09.2017 10:05:47

Kirjoitin pitkän tekstin miten ajattelin, että suojelijan kannattais tehä/ei tehä, kunnes tajusin, että eihän tässä oo mitään järkeä! :) En oo siis vielä varma miten suojelija toimii. Jos siis suojelija suojelee jotakin hyvistä, jonka pahikset on päättäneet yötappaa, niin kumpikaan niistä ei kuole? Eikö vaan? Oisko tämän kannalta siis jopa järkevää näin pienessä pelissä yrittää jollakin keinolla (eli vahingossa :D) saaha pahikset osumaan suojeltuun, jonka jälkeen seuraavan päivänä suojelija kertois suojellun, jolloin tiedossa olis kaksi hyvistä? Ihmiset jotka osaa laskea näitä päiviä
ja öitä ja todennäköisyyksiä (itse en kuulu niihin) vois vielä tarkentaa, että miten se meneekään?
Avatar
miina
Kyläläinen
 
Viestit: 928
Liittynyt: 27.05.2017 20:39:37
Palkinnot: 7

Re: Leppäkertut II 1.aamupäivä päättyy 15.9. klo 21.00.

ViestiKirjoittaja Marzzuu » 14.09.2017 16:09:41

Violet kirjoitti:Jos suojelija onnistuu suojelemaan, on kohde lähes varmasti hyvis. Aika vähän syytä uskoa enää toisin.

Komppaus tälle.

Olen itse yrittänyt tahallani olla enempi äänessä kun kaikki osallistujat ovat päässeet jotain sanomaan. Tiedä kuinka hyvä taktiikka on tai ei ole mutta juu.
Marzzuu on marzzuuheimon ainoa jäsen, tunnusmerkkinä tuulentuivertamat vaaleanruskeat hiukset, joita jotkut sanovat punaisiksi, pieni koko, pelokkuus portaissa/liukuportaissa, iloinen perusilme, puheliaisuus varautuneisuuden jälkeen ja kömpelöt liikkeet.
Avatar
Marzzuu
Kyläläinen
 
Viestit: 632
Liittynyt: 09.08.2016 14:31:29
Paikkakunta: Espoo
Kotiyhteisö: FinFanFun
Palkinnot: 1

Re: Leppäkertut II 1.aamupäivä päättyy 15.9. klo 21.00.

ViestiKirjoittaja jeekaka » 14.09.2017 17:39:14

*kohottaa rillejä*

miina kirjoitti:Kirjoitin pitkän tekstin miten ajattelin, että suojelijan kannattais tehä/ei tehä, kunnes tajusin, että eihän tässä oo mitään järkeä! :) En oo siis vielä varma miten suojelija toimii. Jos siis suojelija suojelee jotakin hyvistä, jonka pahikset on päättäneet yötappaa, niin kumpikaan niistä ei kuole? Eikö vaan? Oisko tämän kannalta siis jopa järkevää näin pienessä pelissä yrittää jollakin keinolla (eli vahingossa :D) saaha pahikset osumaan suojeltuun, jonka jälkeen seuraavan päivänä suojelija kertois suojellun, jolloin tiedossa olis kaksi hyvistä? Ihmiset jotka osaa laskea näitä päiviä
ja öitä ja todennäköisyyksiä (itse en kuulu niihin) vois vielä tarkentaa, että miten se meneekään?


Henkilökohtaisesti en oikein keksi, millä muilla keinoin kuin sattumalta suojelijan ja pahikset voisi yllyttää samaan kohteeseen :D Sellainen "suojelija älä suojele ainakaan tätä ;);)" on ehkä vähän turhan läpinäkyvää :D Lisäksi suojelija ei voi tietää, onko ehdottaja pahis vai ei, ja toisaalta pahikset mielellään löytäisivät suojelijan itse ensin. Tällaisessa pelissä, jossa erikoishahmo on itse täysin suojaton, niin sen suhteen on melko turha tehdä mitään suurempia planeja, varsinkin kun pahikset voi osua suojelijaan jo ekana yönä ihan joko sattumalta tai jos äänestys pakottaa paljastamaan roolin. Näin pienessä pelissä sattumalla on aika suuri mahdollisuus kumpaankin suuntaan (eli pahikset ja suojelija osuu samaan tai suojelija kuolee ennenkuin ehtii tehdä mitään), joten en silleen laskisi hirveästi erikoishahmon varaan, vaikka onhan se aina mukavaa jos siitä on hyötyä.
Avatar
jeekaka
Kyläläinen
 
Viestit: 1113
Liittynyt: 17.07.2017 16:12:42
Palkinnot: 3

Re: Leppäkertut II 1.aamupäivä päättyy 15.9. klo 21.00.

ViestiKirjoittaja Hukka » 14.09.2017 20:16:53

Väliaikalaskenta

Ei ääniä. Mikäli aamupäivän aikana ei tule ainuttakaan ääntä, lynkattava arvotaan.

Äänestyspakot:
Ei ole.

Poissaolot:
Ei ole.

Aamupäivä päättyy vajaan vuorokauden päästä perjantaina 15.9. klo 21.00!
Avatar
Hukka
Kyläläinen
 
Viestit: 150
Liittynyt: 15.07.2017 18:34:03
Kotiyhteisö: Kylä
Palkinnot: 3

Re: Leppäkertut II 1.aamupäivä päättyy 15.9. klo 21.00.

ViestiKirjoittaja Jii » 14.09.2017 21:06:15

miina kirjoitti:Oisko tämän kannalta siis jopa järkevää näin pienessä pelissä yrittää jollakin keinolla (eli vahingossa :D) saaha pahikset osumaan suojeltuun, jonka jälkeen seuraavan päivänä suojelija kertois suojellun, jolloin tiedossa olis kaksi hyvistä? Ihmiset jotka osaa laskea näitä päiviä ja öitä ja todennäköisyyksiä (itse en kuulu niihin) vois vielä tarkentaa, että miten se meneekään?

Sähän sanot tässä siis ihan tismalleen samaa, mitä jo itse selitin todennäköisyyksineen kaikkineen..?
Jii kirjoitti:Jos suojelija onnistuu suojelemaan yökuoleman, tiedetään että tämä suojeltu henkilö on myös varma hyvis. Eli kun suojelija paljastaa olevansa suojelija sekä sen henkilön nimen, ketä suojeli tapolta, saadaan kaksi hyvistä. Pelissä on on 9 pelaajaa, ja ensimmäinen mahdollisuus tämän tapahtumiseen olisi 2. päivä, jolloin on mukana 8 pelaajaa, joten näistä saadaan rajattua mahdolliset pahikset heti kuuteen ja kun pahiksia on 2 (olettaen että ensimmäisenä päivänä lynkataan hyvis), on mahdollisuus saada yksikin pahis kiinni jo 33%. Tietty suojelija ja suojeltu henkilö seuraavina öinä ihan varmasti lynkataan, mutta jo yhden suojelun onnistuminen tekee suojelijasta ihan älyttömän vahvan. Jos suojelija onnistuu suojelemaan toisen yön tapon, on kolmantena päivänä pelissä 6 pelaajaa ja jos yhtään pahista ei ole vielä lynkattu, on meillä silloin pelissä 2 varmaa hyvistä, 2 pahista ja 2 kyläläistä, eli suojelijan ja suojellun paljastuminen helpottaa peliä vieläkin enemmän kuin 2. päivänä.


Suojelija on yksi lempparirooleistani ikinä. Se nyt on ihan päivänselvää, että meidän ei kannata alkaa puuttumaan suojelemiseen millään tavalla. Mahdollisuus suojelemisen onnistumiseen vaan laskee, kun pahikset saa edes jotain vihiä, miten suojelija voisi toimia. Sen sijaan nään tällaisen ajattelun jopa hieman pahismaisena - "hei, aletaanko puhumaan siitä, miten ja ketä suojelija suojelee, jotta minä ja pahistoverini voidaan sitten välttyä sen henkilön tappamiselta koska suojelijan merkittävä tässä pelissä on aika iso!".

Jeku kirjoitti:Violet kirjoitti:
Jos suojelija onnistuu suojelemaan, on kohde lähes varmasti hyvis. Aika vähän syytä uskoa enää toisin.

Komppaus tälle.

En siis missään vaiheessa tosissani edes tarkoittanut että tätä pitäisi alkaa epäilemään, kunhan toin vaihtoehtoja esille. :D Lisäksi tuo olisi pahiksille loppujen lopuksi äärettömän epäedullista - kun huomataan, ettei "varma hyvis" kuolekaan yöllä, ei siinä jää ihan hirveästi mitään epäilyksien varaan enää (ellei pahikset pelaa vieläkin nerokkaampaa pahispeliä x)
Avatar
Jii
Kepitetty kyläläinen
 
Viestit: 372
Liittynyt: 15.11.2013 00:26:35
Palkinnot: 11

Re: Leppäkertut II 1.aamupäivä päättyy 15.9. klo 21.00.

ViestiKirjoittaja jeekaka » 14.09.2017 21:31:55

Jii kirjoitti:Suojelija on yksi lempparirooleistani ikinä.


Itse olisin tykännyt eniten ystävystyjästä, mutta sen merkitys ilman muita erikoisrooleja olisi jäänyt kyllä aika pieneksi :'(

Jii kirjoitti:Se nyt on ihan päivänselvää, että meidän ei kannata alkaa puuttumaan suojelemiseen millään tavalla. Mahdollisuus suojelemisen onnistumiseen vaan laskee, kun pahikset saa edes jotain vihiä, miten suojelija voisi toimia. Sen sijaan nään tällaisen ajattelun jopa hieman pahismaisena - "hei, aletaanko puhumaan siitä, miten ja ketä suojelija suojelee, jotta minä ja pahistoverini voidaan sitten välttyä sen henkilön tappamiselta koska suojelijan merkittävä tässä pelissä on aika iso!".


Erikoisten toimilla spekulointi on Kylässä perinteisesti niin pahismaista, että mun kirjoissa miina saa enemmän hyvisvibaa siitä, että koittaa saada porukan pohtimaan yhteistä taktiikkaa. Toki tässä pelissä myös kohtuullisen iso mahdollisuus pahisporukalle, joka ei tunne tällaisia kirjoittamattomia sääntöjä, mutta silti.
Avatar
jeekaka
Kyläläinen
 
Viestit: 1113
Liittynyt: 17.07.2017 16:12:42
Palkinnot: 3

Re: Leppäkertut II 1.aamupäivä päättyy 15.9. klo 21.00.

ViestiKirjoittaja Niacin » 14.09.2017 21:56:51

jeekaka kirjoitti:
Jii kirjoitti:Suojelija on yksi lempparirooleistani ikinä.


Itse olisin tykännyt eniten ystävystyjästä, mutta sen merkitys ilman muita erikoisrooleja olisi jäänyt kyllä aika pieneksi :'(

Minä taas ihastuin puhehäiriköijään :)

Eli tiivistettynä: Suojelija suojelkoot kaikessa hiljaisuudessa parhaaksi katsomallaan tavalla, onnistuneen suojelun jälkeen suositeltavaa olisi kertoa oma rooli ja suojellun nimi. Oliko muilla ajatusta siitä, kannattaako epäilyksen alla rooli paljastaa jo 1.kierroksen aikana vai vasta 2.vaiheessa?

Kylläpäs vauhdilla lähestyy ensimmäinen äänestys, ei vielä tässä vaiheessa ole oikein kummoista mielipidettä kenestäkään. Jeekaka ja Jii nyt lähinnä jääneet positiivisesti mieleen kun ovat useamman viestin kirjoitelleet, en ainakaan heitä olisi heti ulos äänestämässä. Todella vaikea lähtä liikkeelle kyllä, suojelijakin nyt loppujenlopuksi aika simppelin oloinen rooli, niin ei siitäkään kauheasti jutun juurta keksi. Miten nämä pelit oikein saa käyntiin? :D
Avatar
Niacin
Mafioso
 
Viestit: 728
Liittynyt: 03.07.2017 08:49:32
Palkinnot: 4

Re: Leppäkertut II 1.aamupäivä päättyy 15.9. klo 21.00.

ViestiKirjoittaja Marzzuu » 14.09.2017 22:25:03

^Niinpä :D Kukaan ei vaikuta vielä pahismaisesti epäilyttävältä, mutta taas ajatus että Zey muuttuisi itsevaltiaaksi ja arpoisi äänestettävät. Noup.
Pöh. :D
Marzzuu on marzzuuheimon ainoa jäsen, tunnusmerkkinä tuulentuivertamat vaaleanruskeat hiukset, joita jotkut sanovat punaisiksi, pieni koko, pelokkuus portaissa/liukuportaissa, iloinen perusilme, puheliaisuus varautuneisuuden jälkeen ja kömpelöt liikkeet.
Avatar
Marzzuu
Kyläläinen
 
Viestit: 632
Liittynyt: 09.08.2016 14:31:29
Paikkakunta: Espoo
Kotiyhteisö: FinFanFun
Palkinnot: 1

Re: Leppäkertut II 1.aamupäivä päättyy 15.9. klo 21.00.

ViestiKirjoittaja jeekaka » 14.09.2017 22:39:51

Niacin kirjoitti:Jeekaka ja Jii nyt lähinnä jääneet positiivisesti mieleen kun ovat useamman viestin kirjoitelleet, en ainakaan heitä olisi heti ulos äänestämässä.


Ollaan taidettu kirjoittaa kolme viestiä kumpikin, niinkuin myös sä ja miina sekä jeku. En välttämättä siis hyvisvibaa antaisi siitä, koska varsinkin kokeneiden pelaajien on suht helppoa vaikuttaa peliä edistäviltä positiivisilta hahmoilta puhumalla aika perus liibalaabaa.

Niacin kirjoitti:Todella vaikea lähtä liikkeelle kyllä, suojelijakin nyt loppujenlopuksi aika simppelin oloinen rooli, niin ei siitäkään kauheasti jutun juurta keksi. Miten nämä pelit oikein saa käyntiin? :D


Jonkun pitää vaan rohkeasti lähteä vänkäämään jostakin :D

Mieluummin toki itsekin lähtisin hakemaan lynkattavaa epäaktiivisemmasta päästä, jos sellaista nyt ehtii muodostua. Viuhti taitaa olla ainoa, joka ei ole herännyt?
Avatar
jeekaka
Kyläläinen
 
Viestit: 1113
Liittynyt: 17.07.2017 16:12:42
Palkinnot: 3

Re: Leppäkertut II 1.aamupäivä päättyy 15.9. klo 21.00.

ViestiKirjoittaja Violet » 14.09.2017 22:49:50

Kukaan ei halua jättää äänestystä arvonnan varaan, eihän? Ja nyt on alle vuorokausi aamupäivän päättymiseen. Nyt kun tilanne on epäselvä epäilyjen suhteen, ja kaksi eniten ääntä saanutta pelaajaa joutuvat vielä taistelemaan lopussa keskenän selviytymisestä, olen ainakin itse valmis hyväksymään äänet jo vibapohjalla. Parempi se on ainakin kuin tämä hiljaisuus.

Niacin: Riippuu ihan suojelijasta itsestään, kuinka todennäköisenä pitää sitä, että selviää toisesta kierroksesta? Jos pelissä on viisi henkilöä, neljä äänestää yhtä ja tämä yksi äänestää suojelijaa, voi suojelija olla aika varma omasta selviytymisestään. Jos taas neljä äänestää suojelijaa samassa tilanteessa, aikainen esiintulo voi olla eduksi.

Niacinista saan pientä hyvisvibaa, sillä uskoisin, että pahiksena hän olisi uomannut aikaisemmin, että miten suojelija voi esiintulolla tuoda kaksi varmaa hyvistä peliin - pahisnäkökulmasta ajatellen tuo ajatuskulku on luontevampi.

Tällä hetkellä olisin valmis heittämään ainakin Cameronin kaksintaisteluun tuohon loppupeliin. Muutkin 0-1 viestiä lähettäneet voisi sinne heittää näin alkuun. Olisi erittäin sääli, jos ennen tätä pilaatte minun suunnitelmani lähettämällä lisää viestejä, minkä jälkeen en voi materiaalin vähyydellä perustella teidän äänestämistä (lause sisältää sarkasmia).

++Cameron

/ Jeekaka, vänkäänkö tarpeeksi?
Paras hyvis, aktiivisin kyläläinen & paras varapelaaja kepit vuodelta 2014
Avatar
Violet
Mafioso
 
Viestit: 1405
Liittynyt: 15.11.2013 07:17:57
Kotiyhteisö: Kylä
Palkinnot: 14

Re: Leppäkertut II 1.aamupäivä päättyy 15.9. klo 21.00.

ViestiKirjoittaja jeekaka » 14.09.2017 22:55:18

Violet, et ainakaan vielä vänkää tarpeeksi mulle, koska olin samaa mieltä epäaktiivisten äänestämisestä :D

Laitetaan sitten lisää löylyä, ++Viuhti
Avatar
jeekaka
Kyläläinen
 
Viestit: 1113
Liittynyt: 17.07.2017 16:12:42
Palkinnot: 3

Re: Leppäkertut II 1.aamupäivä päättyy 15.9. klo 21.00.

ViestiKirjoittaja Jii » 15.09.2017 01:18:23

jeekaka kirjoitti:Erikoisten toimilla spekulointi on Kylässä perinteisesti niin pahismaista, että mun kirjoissa miina saa enemmän hyvisvibaa siitä, että koittaa saada porukan pohtimaan yhteistä taktiikkaa. Toki tässä pelissä myös kohtuullisen iso mahdollisuus pahisporukalle, joka ei tunne tällaisia kirjoittamattomia sääntöjä, mutta silti.

Mä en edes muista, mitkä jutut täällä mielletään tyypillisesti pahismaiseksi. :D En nää siis mitään vikaa siinä, että tämmöisiä peliteknisyyksiä mietitään, mutta hieman alkaa mietityttää, kun yritetään selkeästi ehdottamaan että voitaisi mahdollisesti yhdessä miettiä suojelijan toimintaa öisin, mikä ei ole hyviksille loppujen lopuksi millään tavalla eduksi, imo. Toki pitää miettiä asioita siis myös siltä kannalta, että tää meidän nerokas "suojelija onnistuu ja paljastaa 2 varmaa hyvistä, jee!" suunnitelma ei onnistukaan, sitten ollaankin ihan tavallisessa juonittelussa. :D

Violet kirjoitti:Niacin: Riippuu ihan suojelijasta itsestään, kuinka todennäköisenä pitää sitä, että selviää toisesta kierroksesta? Jos pelissä on viisi henkilöä, neljä äänestää yhtä ja tämä yksi äänestää suojelijaa, voi suojelija olla aika varma omasta selviytymisestään. Jos taas neljä äänestää suojelijaa samassa tilanteessa, aikainen esiintulo voi olla eduksi.

Itse näen, että suojelijan paljastaminen 2. kierroksella hyödyttää lähinnä pahiksia, ellei suojelija sitten ole ihan varma selviytymisestään, mutta siltikin pitäisin sitä pienenä riskin ottona. Jos suojelija joutuu toiselle kierrokselle ja tulee vasta silloin ääneen roolistaan, on mukana sen lisäksi ainoastaan yksi henkilö, ja se taas rajaa entisestään mahdollisuuksia että meillä olisi toisella kierroksella mukana pahis. Puhumattakaan siitä, että jos pahis joutuu toiselle kierrokselle suojelijan kanssa, voivat molemmat väittää olevansa suojelia ja siinä ollaan sit väittelyssä, johon kukaan muu ei pääse osallistumaan ja pahimmassa tapauksessa lynkataan itse oikea suojelija.

++miina on tällä hetkellä pistänyt itselläni eniten silmään. Juurikin esimerkiksi tämän suojelijan toiminnan miettimisen takia, sekä lisäksi hänen ensimmäinen viesti sai vibatutkani hyräilemään. "Voi ei, eivät kai pahikset noi voisi tehdä?!" sekä hieman hyvispisteitä sekä sympatiaa puoleensa pyytävä kommentti siitä, kuinka hän ei osaisi toisella kierroksella puolustautua mitenkään. miina - miten sun sanomiset on tähän mennessä mielestäsi edistäneet (hyvisten) peliä ja kuka sun mielestä on tällä hetkellä epäilyttävin pelaaja?
Avatar
Jii
Kepitetty kyläläinen
 
Viestit: 372
Liittynyt: 15.11.2013 00:26:35
Palkinnot: 11

Re: Leppäkertut II 1.aamupäivä päättyy 15.9. klo 21.00.

ViestiKirjoittaja Niacin » 15.09.2017 05:33:06

jeekaka kirjoitti:Ollaan taidettu kirjoittaa kolme viestiä kumpikin, niinkuin myös sä ja miina sekä jeku. En välttämättä siis hyvisvibaa antaisi siitä, koska varsinkin kokeneiden pelaajien on suht helppoa vaikuttaa peliä edistäviltä positiivisilta hahmoilta puhumalla aika perus liibalaabaallaan taidettu kirjoittaa kolme viestiä kumpikin, niinkuin myös sä ja miina sekä jeku. En välttämättä siis hyvisvibaa antaisi siitä, koska varsinkin kokeneiden pelaajien on suht helppoa vaikuttaa peliä edistäviltä positiivisilta hahmoilta puhumalla aika perus liibalaabaa.

Kappalemäärällisesti joo, mutta ehkä laajemman sisällön vuoksi sinä ja Jii ootte kuitenkin jääny miinaa ja Jekua paremmin mieleen. Ja "positiivisesti mieleen" tarkoitin lähinnä, että mukava kun joku tuottaa peliin jo sisältöä, hyvis/pahismaisuudesta en vielä osaa sanoa. Ekat päiväthän tässä tosiaan oli oikein hyvä sauma aktiiviselle pahisliibalaabailullekin, kun kukaan ei ollut oikein kunnolla päässyt vielä käyntiin. Nyt on onneksi vähän muutkin tulleet paremmin mukaan, niin ei toivottavasti tarvi pelkkien heräämisviestien perustella arpoa lynkattavaa.

Laitetaan nyt tässä kohtaan ++++Viuhti, kun näin pienellä porukalla ei taida olla kovin mielekästä pitää kokonaan nukkuvia pelaajia mukana. Katson uusiksi jos Viuhti vielä ilmestyisi jostain tälle päivää tai muuten herää enempi ajatuksia muista.
Avatar
Niacin
Mafioso
 
Viestit: 728
Liittynyt: 03.07.2017 08:49:32
Palkinnot: 4

Re: Leppäkertut II 1.aamupäivä päättyy 15.9. klo 21.00.

ViestiKirjoittaja Violet » 15.09.2017 11:05:20

Huomauttaisin vielä, että Viuhti voi olla heräämätön suojelija. Nyt kuitenkin alkaa luento, niin tää jää vaan pikaiseksi huomautukseksi.
Paras hyvis, aktiivisin kyläläinen & paras varapelaaja kepit vuodelta 2014
Avatar
Violet
Mafioso
 
Viestit: 1405
Liittynyt: 15.11.2013 07:17:57
Kotiyhteisö: Kylä
Palkinnot: 14

Re: Leppäkertut II 1.aamupäivä päättyy 15.9. klo 21.00.

ViestiKirjoittaja miina » 15.09.2017 14:29:05

Jii kirjoitti:
miina kirjoitti:Oisko tämän kannalta siis jopa järkevää näin pienessä pelissä yrittää jollakin keinolla (eli vahingossa :D) saaha pahikset osumaan suojeltuun, jonka jälkeen seuraavan päivänä suojelija kertois suojellun, jolloin tiedossa olis kaksi hyvistä? Ihmiset jotka osaa laskea näitä päiviä ja öitä ja todennäköisyyksiä (itse en kuulu niihin) vois vielä tarkentaa, että miten se meneekään?

Sähän sanot tässä siis ihan tismalleen samaa, mitä jo itse selitin todennäköisyyksineen kaikkineen..?

Sorge, niinpä teinkin.

Jii kirjoitti:miina - miten sun sanomiset on tähän mennessä mielestäsi edistäneet (hyvisten) peliä ja kuka sun mielestä on tällä hetkellä epäilyttävin pelaaja?

Noh, ajattelisin, että miun viesteistä ei ikinä ole ollu hyviksille mitään suurempaa hyötyä, näin kun mun pelejä katsoo: olenhan melkein aina ollu ensimmäinen lynkkauksen kohde :D Mutta yritettävä on, jotenkin ajattelen, että alussa jokainen kirjoitettu viesti on kuitenkin plussaa, koska alku tuntuu (ainakin minusta) aina niin tahmealta. Nyt oikeastaan ekaa kertaa missään pelissä otin mitään kantaa erikoisrooleihin liittyvään keskusteltuun, aiemmin olen rooleista tajunnut vieläkin vähemmän. Ei se tainnut nytkään ihan putkeen mennä :D

Mutta minun pointi suojelija keskusteluun oli, että suojelija tekee omat päätökset ja niihin on melko hankala vaikuttaa. Mutta tämä nyt ei mun viesteistä tullut ehkä tarpeeks selkeästi ilmi.

Tuo Violetin kommentti Viuhdin suojelijana olemisesta on ihan totta, mutta ei kai sen perusteella voi jättää äänestämättä? Viuhtin lisäksi olisin huolissani pelaajista, jotka ovat täällä käyneet, mutta eivät ole yhtä viestiä enempää kirjoittaneet, tähän kuuluu sahe ja cameron. Niistä haluaisin kuulla lisää.

Miten muuten jos iltapäivälle olisi tarjolla kolme nimeä niin äänestetäänkö niiden kolmen välillä vai arpooko Zey saman verran ääniä saaneista toisen toiselle kierrokselle?
Avatar
miina
Kyläläinen
 
Viestit: 928
Liittynyt: 27.05.2017 20:39:37
Palkinnot: 7

Seuraava

Paluu Hautausmaa

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 61 vierailijaa

cron