Sivu 4/8

Re: Undertale 1 päivä päättyy 5.8. klo 21:00

ViestiLähetetty: 05.08.2017 17:51:58
Kirjoittaja Ares
Tässä jotain materiaalia myös minulta.


En lynkkaa

justy
Tuskin perusteluja kaipaa. Hän lienee pelokas.

En lynkkaisi ainakaan tänään

Halima
Kuten Halima itse sen toteaa, hän on ollut kahdessa viimeisessä pelissä juuri ensimmäisenä päivänä epäillyttävä. Nyt sain kuitenkin hiukan hyvisvibaa Haliman viesteistä, vaikka ne olivat pääasiassa erikoishyviksistä. Myös se, miten Halima reagoi Tacodasin (mahdolliseen) esilletuloon, herätti minussa hyvisvibaa. Tuntuisi epäreilulta lynkata Halima taas ensimmäisenä päivänä. Tämä ei tietenkään poissulje sitä mahdollisuutta, että Halima olisi pahis.

Tacodas
En lynkkaisi Tacodasta tänään kahdesta syystä. Ensinnäkin heti pelin alussa Tacodas teki erittäin mielenkiintoisen vedon, jonka uskoisin ennemminkin olevan hyviksen tekemä, kuin pahiksen. Sen lisäksi Tacodasin viestit ovat olleet mielestäni hyviä, ja sain niistä hyvisvibaa. Tacodas voi toki olla myös erittäin taitava pahis.

Hukka
Verrattuna edelliseen peliin, jossa Hukka oli pahis, saan Hukasta tällä kertaa hyvisvibaa. Viestit ovat melko rentoja, ja kuvittelisin ne hyviksen kirjoittamiksi. Ainahan voin toki olla väärässäkin. Hukka on siinä rajalla, kuuluuko tähän vai alempaan kategoriaan.

einari
Luokittelin einarin tähän joukkoon sen takia, koska tällä hetkellä häntä ollaan massaamassa, mikä ei mielestäni ole ollenkaan hyvä juttu. Yleensä ensimmäisenä päivänä lynkkausvaarassa ovat "pahismaiset hyvikset". einarin viesteistä en saa oikein vibaa suuntaan, enkä toiseen. Se johtunee siitä, että viime pelissä einari oli pahis ja pelasi erittäin hyvismäisesti, joten nyt kun hän vaikuttaa hiukan pahismaiselta, uskoisin hänen olevan ehkä hyvis. Kuka tietää? :D

Neutralit

Jitachi
Täysin neutraali kolmen viestin perusteella. Voi olla pahis tai voi olla hyvis.

Zey-?
Jitachin tavoin yhdellä viestillään täysin neutraali.

jeekaka
jeekaka on minulle tuntematon pelaaja. jeekakan viestit ovat melko neutraaleja, joista saan vibaa hiukan enemmän hyvis- kuin pahisviba.

piikkisiili
piikkisiilikin on melko tuntematon minulle. Viestit voisivat olla myös pahiksen kirjoittamia, sillä niistä ei välity niin paljon hyvisvibaa kuin esimerkiksi Hukan viesteistä.

miina
Viime pelissä miinan aloitus oli todella rento. miinalla tuli samanlaisia pikkuvirheitä kuten minulla, ja epäilinkin hänen olevan mahdollisesti erikoishyvis (niin kuin hän olikin). Tässä pelissä miina on taas aloittanut mielestäni paljon varovaisemmin, mikä on hiukan epäillyttävää jopa.


Tällä hetkellä tilanne on kinkkinen. En haluaisi äänestää Halimaa tai einaria. Uskon, että he saattavat hyvinkin olla hyviksiä, koska useimmiten pahikset osaavat pysyä sivussa ensimmäisen päivän äänestyksessä. Saan myös Hukastakin hiukan hyvisvibaa pohjautuen viime peliin. En äänestä myöskään Zeytä tai Jitachia, koska heiltä ei ole tullut paljoa materiaalia. Olen valmis äänestämään jeekakaa, piikkisiiltä ja miinaa. jeekakan ja piikkisiilen viestit ovat mielestäni olleet melko neutraaleja, jopa hyvismäisiä. Kuitenkin en tunne heidän tyyliään, joten he voivat olla jopa pahiksia. miinan tyyli taas muuttui mielestäni hälyyttävästi, joten ainakin alustavasti annan ääneni ++miinalle. Ääni voi hyvinkin vielä muuttua. Kuten saatatte huomata, ensimmäisenä päivänä minun on vaikea analysoida peliä.

Re: Undertale 1 päivä päättyy 5.8. klo 21:00

ViestiLähetetty: 05.08.2017 18:11:34
Kirjoittaja miina
einari kirjoitti:
Ja miina näköjään massasi myöskin minua. Mulla ei ole juu ääntä tällä hetkellä kenelläkään, en oikein tiedä ketä äänestäisin.


Mulla vähän ahistaa tämä kun koko ajan puhutaan, ettei kannata hajauttaa ääniä, koska siitä on pahiksille hyötyä, mutta sitten kuitenkin jos antaa äänen jollekkin kellä jo ääniä on, niin se onkin massausta (mitä siis onkin..). En tiiä miten toimia. *Repii hiuksia päästään*

Re: Undertale 1 päivä päättyy 5.8. klo 21:00

ViestiLähetetty: 05.08.2017 18:16:32
Kirjoittaja Ares
miina kirjoitti:
einari kirjoitti:
Ja miina näköjään massasi myöskin minua. Mulla ei ole juu ääntä tällä hetkellä kenelläkään, en oikein tiedä ketä äänestäisin.


Mulla vähän ahistaa tämä kun koko ajan puhutaan, ettei kannata hajauttaa ääniä, koska siitä on pahiksille hyötyä, mutta sitten kuitenkin jos antaa äänen jollekkin kellä jo ääniä on, niin se onkin massausta (mitä siis onkin..). En tiiä miten toimia. *Repii hiuksia päästään*

Jokuhan on tietenkin lynkattava, mutta en lynkkaisi einaria tai Hukkaa.

Re: Undertale 1 päivä päättyy 5.8. klo 21:00

ViestiLähetetty: 05.08.2017 18:43:16
Kirjoittaja Violet
Jeku on saapunut varittamaan Zeytä!

Re: Undertale 1 päivä päättyy 5.8. klo 21:00

ViestiLähetetty: 05.08.2017 19:08:37
Kirjoittaja Hukka
piikkisiili kirjoitti:Molemmilla kerroilla on ollut sellaista muodollista sovittelua (selittämisen mukaan ympätty kiitoksia ja pahoitteluja ja sanamuotoilut virallisen kuulostavia).

Hauskaa kuulla arviota omasta kirjoitustyylistä :D

Halima kirjoitti:Yritän siis sanoa, että mä oon näköjään aina epäilyttävä eikana päivänä. Eli voisitteko mitenkään antaa mulle aikaa toiseen päivään? Jos vielä silloinkin vaikutan pahismaiselta, niin lynkatkaa pois, mutta tällä aina-ekana-päivänä-pahismainen -historialla on vaan tosi tympeää olla aina se ekan päivän äänimagneetti. Jooko?

Tämä herättää sympatioita Haliman puoleen. En lähde häntä tänään äänestämään.

jeekaka kirjoitti:Tää on todennäköisesti mun illan viimeinen viesti peliin, ja pidän ääneni Halimalla, koska äänenvaihto einarille haiskahtaa pelastautumisyritykselle, ja vaikka olisivatkin pahispari niin kaverin äänestäminen oikeastaan ainoa looginen valinta tilanteessa, jossa alkaa näyttää siltä että jompikumpi on todennäköinen lynkattava.

Mistä näin suuri huoli siitä, miltä oma äänestäminen näyttää muiden silmissä?

miina kirjoitti:Öö, ehkä ajatusvirhe, en tajua itsekään, että miten päin sanat nyt oikein pitäis asetelle. Tarkoitan siis, että piikkisiili ei aiheuta suurempia hyvisvärinöitä, mutta en osaa sanoa että miksi olisi pahismainenkaan. Tuliko se nyt yhtään selkeämmin?

Tätä arvelinkin. Mun mielestä tämä vastaus vaikuttaa ihan vilpittömältä ja että kyseessä tosiaan oli ajatusvirhe (tietysti ajatusvirhe voisi tulla helpommin, jos tietää toisen roolin, mutta en nää sitä nyt erityisen todennäköisenä).

einari kirjoitti:Miten impulsiivisuus ja jeekakan hiljeneminen liittyvät toisiinsa? Tämän jälkeen tökin jeekakan suuntaan, mutta se ei kyllä ollut mitenkään sinun lietsomiseksesi tarkoitettu. :D

En nyt tiedä, haluatko vain toistella kysymystä vai etkö oikeasti nähnyt vastaustani:
Hukka kirjoitti:Tuota en tosiaan ajatellutkaan. Jotenkin itse liitän impulsiivisuuden myös äänekkyyteen, tai ainakin siihen, että uskaltaisi puhua, mutta tämäkin vain lisää hänen pahismaisuuttaan.

Ja joo huomasin kyllä tökkimisen, mutta minusta se vaan vaikutti heti lietsonnalta, koska jos se oli sitä, se onnistui...

Ares kirjoitti:Tässä pelissä miina on taas aloittanut mielestäni paljon varovaisemmin, mikä on hiukan epäillyttävää jopa.

Ymmärrän mitä ajattelet ja olen jokseenkin samaa mieltä, mutta samalla voisin uskoa tuon varovaisuuden johtuneen nyt siitä, että tämän pelin erikoisroolikeskustelu on ollut paljon syvällisempää ja vaativampaa. Itsekin epäilytti kommentoida asiaa, kun en ymmärtänyt.

Aresilta toivoisin myös tarkempaa selostusta luokittelutavasta “en lynkkaisi ainakaan tänään” ja “neutraalit”, koska neutraaleissa oli niitä, joita selkeästi todella pidit neutraaleina mutta myös niitä, joita olisit valmis äänestämään. Eli siis voisitko avata, miksi juuri tällaiset kategoriat, jos niihin oli jotain syytä?

Re: Undertale 1 päivä päättyy 5.8. klo 21:00

ViestiLähetetty: 05.08.2017 19:10:48
Kirjoittaja justy
Äh, miksi tää on aina näin hankalaa. Vähän käy aina alussa putoavaa Halimaa sääliksi ja tekisi mieli äänestää jotakuta muuta ihan vain että Halima pääsisi pelaamaan enemmän. Ongelma vain on se, että Halima on mielestäni selkeästi epäilyttävin pelaaja. Alla kolme syytä:

-Haliman ääni einarille on perusteltu sillä että einari on epäilyttävä, mutta samalla se sopivasti osui pelaajalle jolla oli jo yksi ääni alla. Olettaisin että äänen motivaationa oli myös oman itsensä pelastaminen, missä ei ole mitään väärää. Mutta miksei rehellisesti sanoa, että äänestää einaria (ainakin osittain) oman nahkansa vuoksi?

-Haliman puolustus on ollut vaisua, mikä on mielestäni ristiriidassa hänen puolustukseensa Pienessä peruspelissä, jossa hän oli hyvis. Tämäkään ei ole kyllä kauhean vahva pointti, koska vaisuuden voisi lie selittää se sama kiire, jonka takia hyvis-Halima olisi seikoillut mekaniikkapuheissa.

-Halima ei ole pystynyt selittämään epäloogisuuksia, joista häntä epäilin edellisessä viestissä. Siksi aiemmat äänestyssyyni ovat mielestäni edelleen valideja.

En suoraan sanottuna osaa enää sanoa einarista. Hän on selvästi päässyt vauhtiin, enkä ole hänen pelissään mitään ihmeellistä havainnut. Hän on kyllä hyvä välttämään epäilyksiä pahiksena, joten en tiedä miten suuria virheitä hänen voisi olettaakkaan tekevän 1. päivänä.

Olen hieman samaa mieltä Areksen kanssa siitä, että melkein säästäisin sekä Haliman että einarin 1. päivänä. Ongelma vain on se, etten haluaisi lynkata sattumanvraisesti ketään muutakaan. Eli jos teillä on hyviä syitä lynkata joku muu kuin Halima tai einari, kuulisin mielelläni vielä tiivistelmän epäilyistänne.


Einari ja Hukka: tulkitsin jeekakan kommentin äänenvaihdosta koskevan sitä että häntä epäilytti Haliman äänenvaihto einarille, ei sitä että hän olisi ollut vaihtamatta ääntään einarille koska se olisi epäilyttävää. Olen samaa mieltä, että Haliman ääni einarille oli epäilyttävä.

Re: Undertale 1 päivä päättyy 5.8. klo 21:00

ViestiLähetetty: 05.08.2017 19:13:51
Kirjoittaja justy
Jeku, tervetuloa peliin. Valitettavasti olet kuitenkin se pelaaja, jonka taakse piiloudun tänä yönä. Syynä on se, että Zeysta (ja samalla nyt siis sinusta) on vähiten tietoa ketjussa.

Ares tuskin on pahis, koska kukaan ei tarttunut aiemmin ajatukseeni siitä että voisin vaihtaa suojani Arekesta Zeyhyn. Luulisi, että pahiksilla olisi ollut motivaatiota kannattaa tätä ideaa.

@Vartija: Älä vartioi minua ÄLÄKÄ Jekua ensi yönä. Suosittelen sinua vartioimaan jotakuta hyviksenä pitämääsi pelaajaa, jonka voisit kuvitella pahisten tappavan. Älä kuitenkaan vieläkään vihjaa mitään siitä, että olet vartija.

Re: Undertale 1 päivä päättyy 5.8. klo 21:00

ViestiLähetetty: 05.08.2017 19:23:26
Kirjoittaja piikkisiili
Hyvä tässä kännykällä yrittää pelata... Halimasta on jäänyt huono maku tässä loppua kohden. Hän ei vastannut kysymykseeni, vaihtaa melkein tyhjästä äänensä einarille ilmeisesti itsensä pelastamiseen ja hänen säälipistekeräilynsä ei vetoa minuun. Ei mulla ennen tällaista fiilistä Halimasta ole ollut. Tyhmältä hänen äänestäminen sinäänsä tuntuisi, koska hän ei tosiaan ole vastannut minulle eikä voi ilmeisesti tänään enää puolustaa itseään. Katsotaanko saanko vielä tämän vikan tunnin sisällä itseäni ajan tasalle tapahtumista

Re: Undertale 1 päivä päättyy 5.8. klo 21:00

ViestiLähetetty: 05.08.2017 19:29:13
Kirjoittaja justy
einari kirjoitti:Ymmärsin, että Tacodasin suunnitelma oli tavishyviksenä tulla lynkatuksi, jottei vahingossa osuttaisi erikoishahmoon (kuten ensimmäisenä päivänä on tapana). Mun mielestä Tacon olisi ollut loogista pitää äänensä itsellään, mikäli hän edelleen piti suunnitelmaansa toimivana. Hänellä oli kuitenkin ensimmäinen ääni ja hän oli lynkkautumassa, ja on ihan mahdollista ettei kukaan saa ekana päivänä kahta ääntä. Toisaalta tietysti kukaan ei lähtenyt Tacon suunnitelmaan mukaan, joten sinänsä järkevämpi vaihtaa äänensä itseä epäilyttävälle pelaajalle, koska jos joku saa päivän aikana enemmän kuin yhden äänen, se ei ole ainakaan Tacodas.


Minusta toisen erikoisen esiintulo on jo järkevä syy luopua tästä suunnitelmasta, vaikka olisikin pitänyt sitä hyvänä tapana suojella molempia erikoisia. Eli sinänsä Tacodasin teko oli minusta looginen siinä vaiheessa kun olin tullut esiin pelokkaana.

piikkisiili kirjoitti:Siitä, miten Hukan kirjoitustyyli olisi sama kuin viime pahispelissä, niin katsoin miten hän vastaa hänelle esitettyihin kysymyksiin ja syytöksiin. Molemmilla kerroilla on ollut sellaista muodollista sovittelua (selittämisen mukaan ympätty kiitoksia ja pahoitteluja ja sanamuotoilut virallisen kuulostavia). En ole siis lukenut hänen kaikkia viestejään läpi enkä myöskään tiedä missä konseptissa ne on esitetty, kun en tunne peliä. Hän esitti ilmeisesti myös pahiksena rohkeasti mielipiteitään pelaajista (myös epäloogisesti). En tarkoita, että Hukan hyvä pelissäolo olisi pahismaista, mutta Kissan viikset- pelin perusteella siitä ei antaisi itsestään hyvispisteitäkään.


Tuo on hyvä pointti, että jos pelaaja pelaa samanlaista peliä pahiksena (mutta ei tietoa pelaako hyviksenä), niin hänelle ei kannata antaa hyvispisteitä siitä pelistä. Sama pätee ainakin einariin, jonka pahispelistä minulla on kokemusta, mutta hyvispelistä ei.

miina kirjoitti:
einari kirjoitti:
Ja miina näköjään massasi myöskin minua. Mulla ei ole juu ääntä tällä hetkellä kenelläkään, en oikein tiedä ketä äänestäisin.


Mulla vähän ahistaa tämä kun koko ajan puhutaan, ettei kannata hajauttaa ääniä, koska siitä on pahiksille hyötyä, mutta sitten kuitenkin jos antaa äänen jollekkin kellä jo ääniä on, niin se onkin massausta (mitä siis onkin..). En tiiä miten toimia. *Repii hiuksia päästään*


Joo, olen tästä kyllä samaa mieltä. Kun peliä on pari tuntia jäljellä, kannattaa äänestää pelaajaa joka voi tulla lynkatuksi, koska sillä tavalla vaikuttaa päivän tulokseen. Toki voi sanoa jos joku muu pelaaja epäilyttää enemmän, tai jos kaikki vaihtoehdot ovat omasta mielestä hyviksiä.


Äänitilanne on kai tällä hetkellä:

3 einari (Tacodas, Halima, miina)
2 Halima (justy, jeekaka)
1 jeekaka (Hukka)

Eli vaikka einari äänestäisi Halimaa, hän olisi tällä hetkellä tippumassa.

Re: Undertale 1 päivä päättyy 5.8. klo 21:00

ViestiLähetetty: 05.08.2017 19:35:29
Kirjoittaja justy
Mulla ei varsianisesti ole mitään Haliman eikä einarin putoamista vastaan, koska he ovat molemmat epäilyttäviä jossain määrin. Kuitenkin Haliman ääni einarille oli mielestäni näille kahdelle pelaajalle annetuista äänistä epäilyttävin (tai no, Tacodasin ääni on olemattomasti perusteltu, mutta hän on muuten hyvismäinen). Tästä syystä Halima on mielestäni einaria epäilyttävämpi.

Miinaa ja Jeekakaa on epäilty.

Miina on pelannut mielestäni samalla hyvismäisellä tyylillä kuin millä hän pelasi Pienessä peruspelissä. Hänen pelinsä on kuitenkin selvästi parantunut siitä pelistä, joten on kai mahdollista että nyt on tullut apuja pahiskaverilta. Todennäköisemmin kuitenkin kokemus näkyy pelissä. En halua miinaa lynkata.

Jeekaka on myös ollut aktiivinen, eikä hänen posteissaan ole mitään erityisen epäilyttävää. Jotkut ovat kommentoineet hänen Halima-ääntään mielestäni virheellisesti sanoessaan että Jeekaka olisi viitannut siihen että hän ei äänestä einaria koska se olisi epäilyttävää. Mielestäni jeekaka puhui selkeästi Haliman äänestä epäilyttävänä.

Re: Undertale 1 päivä päättyy 5.8. klo 21:00

ViestiLähetetty: 05.08.2017 19:40:06
Kirjoittaja justy
20 min päivää jäljellä. Piikkisiili, Jeku, Jitachi, Ares, einari: nyt ääntä kehiin! Ja jos ette ole tyytyväisiä tarjolla oleviin vaihtoehtoihin, ehdottakaa nopeasti jotakuta epäilyttävää (ja perustelkaa).

Re: Undertale 1 päivä päättyy 5.8. klo 21:00

ViestiLähetetty: 05.08.2017 19:42:19
Kirjoittaja Hukka
Ja tervetuloa Jeku!

miina kirjoitti:Siitä huolimatta, pakko äänestä tänään, koska huomisesta en tiedä

Tässä pelissä on puhepakko joka päivä, äänestyspakkoja ei ole lainkaan.

einari kirjoitti:Jos Ares on pahis, niin justy kyllä kuolee mikäli pahikset häneen tähtäävät, mutta justyn kuollessa saadaan myös selville, että Ares on pahis, mikä ei ole ollenkaan huono tilanne sekään. :D

Mutta miksi pahikset näin tekisivät? En usko, että varman hyviksen poissaaminen olisi pahiksen paljastumisen arvoista.

Halimaa en lynkkaisi tänään.
einari on varsin mielenkiintoinen hahmo. Pahismaisuuksia näen minäkin, mutta jotenkin tuntuu, että ei ole pahis? Juuri sen takia, että ensimmäisenä päivänä äänestetään niitä pahismaisia hyviksiä ulos ja varsinkin kun einaria epäillään suureksi osaksi viboilla. Kuitenkin jos häntä ei tiputeta, pohdimme hänen rooliaan vielä huomennakin. (Tämä koskee tietysti myös Halimaa, mutta hänen historiansa ensimmäisen päivän ääniharavana taas puhuu hänen puolestaan, mutta einarilla tällaista ei ole puolustuksenaan.)
jeekaka vaikuttaa myös mielestäni mielenkiintoiselta pelaajalta. Kuitenkin nyt pahisvibatteluni johtuvat lähinnä hiljaisuudesta, jolle jo tuli syy, eli viboiltani lähti pohjat pois. Katsellaan.
piikkisiili jatkaa myös pahismaisena, mutta vaikea sanoa. Minulla sellainen mielikuva, että tämä on hänen pelityylinsä.
Ares taas vibattelee lievästi hyvismäisenä. Tuo hyvää pohdintaa peliin ja vaikuttaa vilpittömältä. Pelokkaan kilpi -vapaaehtoisuus ei mielestäni kerro roolista mitään.
Tacodas vaikuttaa myös hyvismäiseltä. Lähinnä vibapohjalta kylläkin.

justy kirjoitti:Einari ja Hukka: tulkitsin jeekakan kommentin äänenvaihdosta koskevan sitä että häntä epäilytti Haliman äänenvaihto einarille, ei sitä että hän olisi ollut vaihtamatta ääntään einarille koska se olisi epäilyttävää. Olen samaa mieltä, että Haliman ääni einarille oli epäilyttävä.

No totta, tämä varmaan oli ajatuksena. Olen myös samaa mieltä Haliman äänestä. Ja perustelet edelleen Haliman pahismaisuuden niin hyvin, että jos et olisi varma hyvis alkaisin epäillä sinua. En tiedä oikein, mitä ajatella. En haluaisi lynkata Halimaa, mutta kun vaikuttaa niin pahismaiselta?

justy kirjoitti:Eli jos teillä on hyviä syitä lynkata joku muu kuin Halima tai einari, kuulisin mielelläni vielä tiivistelmän epäilyistänne.

Ainahan voimme lynkata Tacodasin, joka oli päivän alussa vapaaehtoinen? En pidä sitä varsinaisesti hyvänä vaihtoehtona, mutta mahdollisuus on?

piikkisiili kirjoitti:Halimasta on jäänyt huono maku tässä loppua kohden. Hän ei vastannut kysymykseeni, vaihtaa melkein tyhjästä äänensä einarille ilmeisesti itsensä pelastamiseen ja hänen säälipistekeräilynsä ei vetoa minuun. Ei mulla ennen tällaista fiilistä Halimasta ole ollut. Tyhmältä hänen äänestäminen sinäänsä tuntuisi, koska hän ei tosiaan ole vastannut minulle eikä voi ilmeisesti tänään enää puolustaa itseään.

Jotenkin alan kallistua ehkä sittenkin siihen, että Haliman voisi äänestää nyt pois? Ääää en tiedä.

justyn väliaikalaskut vaikuttavatkin siltä, että einari on putoamassa. (mutta minä olen kyllä poistanut äänen jeekakalta)

Hukka kirjoitti:
Halima kirjoitti:Hei jeekakan epäilijät, huomasitteko tätä:
jeekaka kirjoitti:Huomenta kaikille! Oon kieli pitkällä odottanut pelin alkua, mutta mun aikataulut menikin uusiksi, joten voi olla että eka päivä nyt jää kumminkin vähän epäaktiivisemmaksi mun osalta.


En tosiaan huomannut! Ja jeekaka tuleekin heti itsekin tästä muistuttamaan. Nyt mua epäilyttää einari, joka tuli niin sujuvasti lietsomaan minun epäilyjäni jeekakaa kohtaan... No joka tapauksessa --jeekaka. Uudessa viestissä ei mitään ihmeellistä, jonka vuoksi ääntäni säilyttäisin siellä suunnalla.

Mielestäni einarin pudottaminen on varmaankin tämän päivän paras vaihtoehto? Saamme ainakin tietää yleisesti melko pahismaisena pidetyn pelaajan roolin. Halimakin tietysti samassa tilanteessa, mutta minuun tehosi sympatian haku...

Re: Undertale 1 päivä päättyy 5.8. klo 21:00

ViestiLähetetty: 05.08.2017 19:46:27
Kirjoittaja piikkisiili
Jooh en ole vielä sisäistänyt miksi einaria epäillään, siis: ++ Halima, vaikka vielä olis ollut kiva hänen kanssaan jatkaa kun pitkästä aikaa mutta ei mennä tunne puolelle

Re: Undertale 1 päivä päättyy 5.8. klo 21:00

ViestiLähetetty: 05.08.2017 19:49:11
Kirjoittaja justy
Hukka, en oikein ymmärrä logiikkaasi. Syyni epäillä ja äänestää Halimaa ovat niin hyviä että pitäisit minua pahiksena ellet tietäisi että olen hyvis? Voisitko avata tätä ajatusta vähän lisää?

Ja siis et äänestä Halimaa, koska vaikka hänen epäilyynsä on hyviä syitä, hänen puolustuksensa oli niin sympaattinen? Onko tuo sympaattisuus siis ainoa syy miksi einari menee Haliman ohi?

Re: Undertale 1 päivä päättyy 5.8. klo 21:00

ViestiLähetetty: 05.08.2017 19:51:07
Kirjoittaja justy
Äänitilanne:

3 einari (Tacodas, Halima, miina)
3 Halima (justy, jeekaka, piikkisiili)

Ja Hukka on sanonut kallistuvansa einarin puoleen.

Re: Undertale 1 päivä päättyy 5.8. klo 21:00

ViestiLähetetty: 05.08.2017 19:51:40
Kirjoittaja justy
Miksi pahis-einari ei äänestänyt?

Re: Undertale 1 päivä päättyy 5.8. klo 21:00

ViestiLähetetty: 05.08.2017 19:53:23
Kirjoittaja Ares
einari on tällä hetkellä tippumassa. Tulin juuri saunasta, joten vastailen ainakin Hukan esittämään kysymykseen, koska nyt ei ole aikaa. En lynkkaisi einaria enkä Halimaa, joten en siirrä ääntäni (huom. justy :D), jonka tosiaan oon antanut miinalle.

// 3x justy

Re: Undertale 1 päivä päättyy 5.8. klo 21:00

ViestiLähetetty: 05.08.2017 19:54:04
Kirjoittaja justy
Äänitilanne:

3 einari (Tacodas, Halima, miina)
3 Halima (justy, jeekaka, piikkisiili)
1 miina (Ares)

Sori Ares!

Re: Undertale 1 päivä päättyy 5.8. klo 21:00

ViestiLähetetty: 05.08.2017 19:55:08
Kirjoittaja Ares
Korjausta: vastailen siis huomenna. Joku voisi nyt ratkaista tämän tilanteen einarin tai Haliman hyväksi.

// justy jälleen
Ei mitään!

Re: Undertale 1 päivä päättyy 5.8. klo 21:00

ViestiLähetetty: 05.08.2017 19:55:23
Kirjoittaja justy
Jos einari on pahis, hän ei käyttänyt ääntään itsensä pelastamiseen. Halima käytti äänen itsensä pelastamiseen, mutta perusteli sen äänenä epäilyttävimmälle. Mielestäni näistä kahdesa toiminnasta Haliman toiminta on pahismaisempaa.

Re: Undertale 1 päivä päättyy 5.8. klo 21:00

ViestiLähetetty: 05.08.2017 19:55:42
Kirjoittaja Violet
Äänet

einari 3 (Tacodas, Halima, miina)
Halima 3 (justy, jeekaka, piikkisiili)
miina 1 (Ares)

Putoamassa einari ensiksi saaduilla äänillään. Päivän loppuun viitisen minuuttia.

Re: Undertale 1 päivä päättyy 5.8. klo 21:00

ViestiLähetetty: 05.08.2017 19:56:34
Kirjoittaja Hukka
justy kirjoitti:Hukka, en oikein ymmärrä logiikkaasi. Syyni epäillä ja äänestää Halimaa ovat niin hyviä että pitäisit minua pahiksena ellet tietäisi että olen hyvis? Voisitko avata tätä ajatusta vähän lisää?

Ja siis et äänestä Halimaa, koska vaikka hänen epäilyynsä on hyviä syitä, hänen puolustuksensa oli niin sympaattinen? Onko tuo sympaattisuus siis ainoa syy miksi einari menee Haliman ohi?

Olet ollut niin keskittynyt Halimaan. Nyt olet kuitenkin selkeästi pyytänyt muilta pelaajilta mielipiteitä einarin ja Haliman lisäksi, mikä mielestäni on oikein hyvä (koska tarvitsemme niitä!).

Tällä hetkellä tosiaan syy, miksi ehkä olisin valmis lynkkaamaan einarin mieluummin (mistä en ole varma = en ole äänestänyt kumpaakaan), on se, että Halimalla on historia olla epäilyttävä ensimmäisenä päivänä. En tosiaan tiedä varmaksi ollenkaan.

einari kai äänestää kohta Halimaa pelastaakseen itsensä?

Re: Undertale 1 päivä päättyy 5.8. klo 21:00

ViestiLähetetty: 05.08.2017 19:57:29
Kirjoittaja justy
Ares kirjoitti:einari on tällä hetkellä tippumassa. Tulin juuri saunasta, joten vastailen ainakin Hukan esittämään kysymykseen, koska nyt ei ole aikaa. En lynkkaisi einaria enkä Halimaa, joten en siirrä ääntäni (huom. justy :D), jonka tosiaan oon antanut miinalle.

// 3x justy


Eikö kumpikaan epäilytä sinua edes vähää enempää? Nyt käytännössä äänestät einaria, koska hän tippuu kun pidät äänesi miinassa. En sano että sinun pitäisi tämän vuoksi äänestää Halimaa, huomautan vain että käytännössä otat nytkin kantaa vaikka pysytteletkin miinassa.

Re: Undertale 1 päivä päättyy 5.8. klo 21:00

ViestiLähetetty: 05.08.2017 19:58:10
Kirjoittaja piikkisiili
Musta kuulostaa oudolta, että pelaajalle olisi jotenkin pelityylin takia olla juuri ekana päivänä epäilyttävä.. tai mistä ae sitten johtuisi?

Re: Undertale 1 päivä päättyy 5.8. klo 21:00

ViestiLähetetty: 05.08.2017 19:59:11
Kirjoittaja justy
Halima on myös välillä tullut tapetuksi 1. yönä, eli ei hän aina kuole lynkkauksessa.

Ja Hukka: joo, luulisin einarin tulevan äänestämään, mutta on myös mahdollista että hän ei pääse paikalle.

Re: Undertale 1 päivä päättyy 5.8. klo 21:00

ViestiLähetetty: 05.08.2017 19:59:30
Kirjoittaja Ares
Oliko niin, ettei einari pääse seurailemaan iltamenoja?

// justy
En ole valmis lynkkaamaan kumpaakaan, joten en ota kantaa. Voin poistaa ääneni, mutta en ole varma, miten aktiivinen voi olla toisena päivänä.

// justy, piikkisiili

Re: Undertale 1 päivä päättyy 5.8. klo 21:00

ViestiLähetetty: 05.08.2017 20:00:15
Kirjoittaja Hukka
piikkisiili kirjoitti:Musta kuulostaa oudolta, että pelaajalle olisi jotenkin pelityylin takia olla juuri ekana päivänä epäilyttävä.. tai mistä ae sitten johtuisi?

Se on kyllä ihan totta. Mä nyt taidan sittenkin äänestää Halimaa? ÄÄää. En halua ratkaista tätä kuitenkaan. no joo ++Halima

Re: Undertale 1 päivä päättyy 5.8. klo 21:00

ViestiLähetetty: 05.08.2017 20:00:34
Kirjoittaja Ares
Ja puuin itsestä eli voin* olla

// Hukka

*puhuin

Re: Undertale 1 päivä päättyy 5.8. klo 21:00

ViestiLähetetty: 05.08.2017 20:01:13
Kirjoittaja Violet
Päivä on päättynyt. Hukan viesti tuli päättymisajan jälkeen, joten sen ääntä ei voida valitettavasti hyväksyä.

Re: Undertale 1 päivä päättyy 5.8. klo 21:00

ViestiLähetetty: 05.08.2017 20:09:22
Kirjoittaja Violet
1 ilta

Äänet

Äänet

einari 3 (Tacodas, Halima, miina)
Halima 3 (justy, jeekaka, piikkisiili)
miina 1 (Ares)

Putoaa siis einari ensiksi saaduilla kolmella äänellään!

Kuningas Asgore hiljensi myrskyisän salin, jossa oli riidelty jo pitkään. Kaikki nimittäin taistelivat viimeisestä piirakanpalasesta. Paitsi tietenkin Temmie, joka hyperventiloi liioista raksuista. Liiallisesta ahmimisesta syytettiin Friskiä.

"Frisk, taasko sinä hamstraat HP:ta palauttavia tavaroita? Aivan kuin olisit valmistautumassa taisteluun?"

Friskin sanattomat vastalauseet kantautuivat kuuroille korville. Olihan hän muutenkin hyvin epäilyttävä, sillä hänhän oli ihminen, eikä monsteri. Kuka tietää, missä vaiheessa hän sekoaisi, ja ryhtyisi monstereiden joukkosurmiin. Päätitte työntää hänet koneeseen ja toivoa, että hänen sielunsa uhraaminen auttaa tilanteeseen jotenkin.

Nyt kun päivän työ oli tehty, pohditte josko tohtisitte pyytää Torielia leipomaan uuden piiraan.

Spoiler:
Rooli: Tavallinen hyvis

Hahmo: Frisk

Olet Frisk, aikamatkaaja pelissä. Voimiisi kuuluu tallentaminen ja tallennuksen lataaminen. Näiden toimintojen avulla seikkailet maailmassa kokeillen erilaisia vaihtoehtoja, mennen päättäväisyytesi turvin eteenpäin. Kerran kokeilu meni pahalla tavalla pieleen, ja herätit jotain pahaa. Et saa enää tallennuksia ladattua, joten olet jumissa tässä vieraassa aikalinjassa. Onneksi sinulla on vielä ystäviä. Nyt tehtäväsi on pysäyttää se. Otappa siis balettitossusi käyttöön, ja valmistaudu taisteluun! Tai älä, sillä se nostaa Loveasi sekä expaasi (Level of violence ja execution points).

Hahmosi laulu/esittelyvideo (sisältää animoitua väkivaltaa): https://www.youtube.com/watch?v=OQ3z6oxNheo&t=47s

Voitat, kun kaikki pahikset on eliminoitu. Onnea matkaan.


Kuolleet:

Päivä 1: einari - frisk, tavallinen kyläläinen

Yö alkaa nyt, ja se päättyy 6.8. klo 21.00. Sitä ennen yönimet minulle, kiitos!