Murha kylässä, murhaajat saatu kiinni :3

Pelien viimeinen lepopaikka, jonne kyläläiset kokoontuvat muistelemaan menneitä pelejä ja keskustelemaan niiden tapahtumista.

Re: Murha kylässä 4.päivä loppuu 30.3. kello 21.00

ViestiKirjoittaja Zey » 30.03.2016 21:18:48

4.ilta

Kaikki katselivat toisiaan epävarmana. Ketään ei kiinnostanut jakaa salaisuuksiaan kaikkien kesken, mutta toisaalta Arielilla oli ollut pointtinsa. Ja joka tapauksessahan tässä piti salaisuudet paljastaa.

”Mä en nauti tästä”, Zey lopulta puuskahti. ”Mä vihaan tätä! Mutta kertokaa, mitä muita vaihtoehtoja mulla muka on? No?” Kun kukaan ei sanonut mitään, Zey jatkoi: ”No niinpä. Mutta kyllä mä kannatan sitä, että alatte vaan omia aikojanne kertomaan salaisuutenne. Ei mua kiinnosta olla se ilkeä, jonka tarvii kaikki kaivaa esiin. Mutta kyllä mä ne kaivan, ihan Charlesin tähden.”
”Mitä välii”, Halima kohautti olkiaan. ”Ehkä kerron, ehkä en.”
Zey kohotti kulmakarvojaan tietämättä mitä mies oli oikein edes tarkoittanut.
”Olen samaa mieltä. Lintujen maailmassa on kaikki hyvin”, Horaaneko hymyili ja silitti päätään ryppyisellä kädellään. Ja sitten alkoi se hyräily. Siinä oli toinen hullu. No kaipa joka kylään pari kylähullua mahtuu.
”Mitä jos pyöritettäisiin pulloa siitä kuka paljastaa seuraavaksi?” veare ehdotti varovaisesti.
”Ai muovipulloa?” Cameron kysyi ja mulkaisi vearea, mikä ei ollut lainkaan tyypillistä käytöstä Cameronille.
”Jos täällä olisi kissa, niin se voisi valita”, einari huomautti.
”Joo, muttei ole”, Horaaneko kivahti kiukkuisen oloisesti saaden kaikki kummastumaan. ”Joten jos Cameronille ei käy muovipullo, niin olkoon sitten seuraava.” Sanojensa vahvistukseksi Horaaneko marssi porkkanan ja Xanien pöydän luokse ja tönäisi nurin porkkanan lasin. porkkana näytti aika kauhistuneelta koko tilanteesta. Ei se tosin mitään ihme ollut, Horaaneko kun vaikutti olevan erittäin epätasapainoinen.
”En”, Cameron sanoi. Nyt hänen alahuulensa alkoi väristä, hienoa!
”Mikä nyt on muka niin kauheaa?” Zey tivasi.
”En mä voi kertoa!” Nyt kyyneleet valuivat jo poskia pitkin.
”Sä kuolet mielummin kuin kerrot?” Zey kohotti kulmiaan.
”Ei se oo sen arvoista”, veare sanoi hiljaa.
”Mut, mut”, Cameron parkui ”Mä oon niin… pahoillani. Se sulkalaukku, jota… kaikki niin kehui. Se ei… ollut mun tekemä, mä tilasin sen netistä!” Viimeiset sanat tulivat niin korkeina, että Zey ei voinut kuin ihmetellä, että kykeni edes kuulemaan moisen ulvonnan.

Äänet:
3 Cameron (porkkana, Halima, einari)
2 Xanie (Violet, Cameron)
1 Halima (Xanie)
1 porkkana (Horaaneko)

Äänestyspakot:
veare, keira, Xanie

veare ja keira eivät suorittaneet äänestyspakkoaan, joten heille etsitään varapelaajia.

Poissa:
Ei kukaan.

Kuolleet:
1.päivä: Halima – tavallinen kyläläinen
1.yö: flyra – kertakäyttöinen ennustaja
2.päivä: Meiz – tavallinen kyläläinen
2.yö: Lenune - vapaamuurari 
3.päivä: Vampire – tavallinen kyläläinen
3.yö: Ariel – vapaamuurari
4.päivä: Cameron – tavallinen kyläläinen

Yö alkaa nyt ja päättyy huomenna kello 23.00. Yönimet siis viimeistään kello 21.00.
Fiksubjs dilmaattinen
Avatar
Zey
Kyläläinen
 
Viestit: 2506
Liittynyt: 01.11.2013 22:46:23
Paikkakunta: Turku
Kotiyhteisö: Kylä
Palkinnot: 16

Re: Murha kylässä 4.yö loppuu 31.3. kello 23, yönimet kello

ViestiKirjoittaja Zey » 31.03.2016 22:00:19

5.aamu

”Vau”, vearen henkäisy rikkoi hiljaisuuden. Sitten tyttö tuntui itsekin vasta tajuavan sanoneensa sen ääneen. Punan levitessä poskille ja kaulaan, veare jatkoi nolostuneena: ”Tai siis musta Cameron oli rohkea. Kun kerran se ei paljastanut vain jotain salaisuutta, vaan asian josta se oli valehdellut.”
”Musta olis ollut rohkeampaa olla valehtelematta”, Xanie huomautti kohottaen silmälasejaan.
”Mä ainakin pidän sitä rohkeana. Itse asiassa kuka haluaa tulla kutsutuksi fiktiivisen hahmon mukaan”, veare pohti. ”Mielummin mä tulen kutsutuksi Cameroniksi. Se on sentään oikean elämän sankari.”
Zey alkoi pohtia oliko tässä kylässä jotenkin vesi tai ilma saastunut. Täällä kun tuntui jokainen olevan tavalla tai toisella sekaisin.
”Jos kuitenkin pitäydytään asiassa”, Zey huokaisi lannistuneena. Violet murahti, mikä kuullosti myöntävältä murahdukselta. Sellaiselta, jonka toiminnan keskellä oleva sankari murahtaa vahvistaakseen sotasuunnitelman, ennen kuin juoksee aseensa kanssa vihollisjoukon keskelle takkia perässä liehuen. Murahdus, joka viestittää, miten keskittynyt sankari on tekemään sotasuunnitelmiaan, mutta silti pystyy huomioimaan kaikki ympärillä tapahtuva. Jos vain Violetilla olisi hieman likaisemmat kasvot, niin että hän näyttäisi tulevan suoraan taistelukentältä, Zey mietti ja kallisti hieman päätään katsellessaan Violetia.
”Mä haluan olla seuraava”, kuului pieni vaikerrus, mikä sai Zeyn ravistamaan päätään. Nyt piti keskittyä johonkin muuhun, kuin Violetin tuijotteluun. Zey joutui hieman katseellaan etsimään, ennen kuin tajusi, että se oli ollut keira joka oli lopettanut korinan ja alkanut ottaa osaa keskusteluun.
”Siitä vain”, Zey nyökkäsi.
”Mä haluan sitten sitä lääkettä ja nopeasti”, keira vaati hiki otsalla kimmeltäen. ”Charles kävi mun luona, koska se halusi puhua mun aasiataustasta. Tai oikeastaan taustasta, jota ei ole.” Tuli pieni hiljaisuus kun keira pyyhki hikeä otsaltaan valkoiseen lautasliinaan. ”Mä en ole oikeasti Aasiasta. Kun mun vanhemmat kuoli, niin mä jouduin järjestelemään kaikkia papereita. Ja mä näin mun syntymätodistuksen, eikä siinä lue, että oon syntynyt Aasiassa! Vaan Filippiineillä.” Nyt keira alkoi itkeä pientä itkua.
Hiljaisuus laskeutui. Zey ei tiennyt olivatko muut hiljaa sen takia, että he pitivät keiran paljastusta järkyttävänä, vai koska keiran maantieto oli järkyttävä. Kyläläisiltä kun ei näköjään voinut kauheasti aivotoimintaa odottaa.
”keira, Filippiinit on maa. Aasia on maanosa. Filippiinit sijaitsee Aasiassa”, Cameron selitti lempeästi.
”Ai niin kuin Itäinen katukin kuuluu Kylään, vaikka se sijaitseekin rautapatsaan toisella puolella?” keira kysyi ihmeissään.
”Joo. Ja niin kuin keittoonkin kuuluu aina leipä”, Cameron vahvisti.
Zey ei enää jaksanut olla ihmeissään. Kunhan hän vain pääsisi pois tästä paikasta pian.

Äänestyspakot:
Ei kenelläkään.

Poissa:
Ei kukaan.

Kuolleet:
1.päivä: Halima – tavallinen kyläläinen
1.yö: flyra – kertakäyttöinen ennustaja
2.päivä: Meiz – tavallinen kyläläinen
2.yö: Lenune - vapaamuurari
3.päivä: Vampire – tavallinen kyläläinen
3.yö: Ariel – vapaamuurari
4.päivä: Cameron – tavallinen kyläläinen
4.yö: keira – tavallinen kyläläinen

vearen tilalle tulee Cameron.

Päivä alkaa nyt ja päättyy maanantaina 4.4. kello 21.00.
Fiksubjs dilmaattinen
Avatar
Zey
Kyläläinen
 
Viestit: 2506
Liittynyt: 01.11.2013 22:46:23
Paikkakunta: Turku
Kotiyhteisö: Kylä
Palkinnot: 16

Re: Murha kylässä 5.päivä loppuu 4.4. kello 21.00

ViestiKirjoittaja porkkana » 31.03.2016 22:20:36

No olipas pettymys että Cameron oli ihan tavallinen tallaaja :( (Ja hyvä että tuli takaisin, mietinkin mahtaako Cameron tulla takaisin kun varapelaajia haettiin.. :>!)

Tämä on sitten kirjoitettu yön aikana, eli kaikki sanomani ei välttämättä ole enää ajankohtaista. /off

Joku mainitsi laskeneensa, että tänään viimeistään on saatava pahis lynkattua. Laskin nyt tässä itsekin, että aivan totta. :/ Meitä on nyt 3 tavista + suojelija + petturi + 2 pahista. Eli neljä hyvisten puolella, kolme pahisten. Tämä taitaa nyt kuitenkin mennä niinkin hassusti, että jos tänään ja yöllä kuolee hyvis niin huomenna on jäljellä 5 pelaajaa. Näistä on 2 hyvistä + petturi + 2 pahista. Eli päivä jatkuu normiin tapaan, mutta koska petturia ei lasketa pahisten voittoon niin pahisten puolella olevat (3kpl) voivat tulla äänestämään hyviksen ulos ja siten voittavat.. (Jos siis olen ymmärtänyt petturin roolin oikein, että tässä tapauksessa näin kävisi.)

Tästä syystä tuon esiin idean, että otetaan suojelija esille. Tällöin meillä on 50-50 mahdollisuus saada tapettua joku pahisten puolelta. Tässä on tosin se huono puoli, että suojelija kuolee varmasti yöllä ja suojelijaa ehkä tarvittaisiin vielä myöhemmin pelissä, mutta 50-50 mahdollisuus pahisten nappamiselle sekä varma hyvis ovat ainakin minun mielestäni tavoittelemisen arvoisia. Lisäksi jos me ei saada tänään pahista kiinni vaikka suojelija tulee esiin, niin pahikset voittavat joka tapauksessa huomenna. Ja jos taas saadaan pahis kiinni (edes petturi!) niin se auttaisi ihan todella paljon pohdinnoissa eikä suojelija olisi turhan takia tullut esiin. Tämä jää toki suojelijan päätettäväksi ja pohdittavaksi. Mutta, suojelijan kannattaa tulla aika ajoissa päivän aikana esiin, eikä viime minuuteilla. Muuten joku pahiksista saattaa esiintyä suojelijana, ja jos oikea suojelija ehtii myös tulla esiin niin ei tiedä enää ketä uskoa. Pahimmassa tapauksessa tapetaan itse meidän suojelija...

Mutta, koska tänään on mahdollisesti viimeinen "kunnollinen" pelipäivä, niin toivottavasti kaikki ovat aktiivisesti mukana!!

--

Sitten pelaajiin. Halimaa vähän sörkittiin eilen, ja sanoinkin tekeväni listauksen Haliman pelaajarooleihin liittyen. Mukana on myös kursiivilla kirjoitettuna vanhan Haliman tekstejä ja mielipiteitä. Piikkisiiltä en ottanut pohdinnoissa mukaan, tältä kun ei pelaajiin liittyvää tekstiä tainnut tulla lainkaan. Tai jos tuli, niin neutraalia taisi olla? Mutta, tällaisen listan sain aikaan:

Halima - Tetradynamia -> Horaaneko
Halima ei lainkaan pidä Tetran kommentoimattomuudesta, ja kaipaa kommentteja pelaajista. Hieman ärtyneen kuuloinen, ja epäilee Tetraa. Puolustelee myös Tetra-ääntään sanomalla Tetran pelityylin olevan täydellistä pahikselle, edelleen hieman ärtyneitä kommentteja siihen suuntaan. Halipiikki ei kommentoi Horaanekoa, päässyt liian helpolla. Jää odottamaan lisäpanostusta. 3. päivän aikana Horaaneko kommentoi, ettei piikkis ole pelaaja joka pahiksena hyppäisi ulos ja Halimalta tullut hyvää porkkana-pohdintaa. Horaaneko antaa vähän kuitenkin myös pahisvibaa Haliman hallitsevasta pelityylistä, mutta taas hyvisvibaa listauksista ja pohdinnoista. Halima taas antaa hyvisvibaa Horaanekolle yhden viestin perusteella. Haliman listauksessa Horaaneko on kahdessa pahisparissa neljästä. 4. päivänä Horaaneko saa edelleen Halimasta sekä pahis- että hyvisvibaa. Pahisvibaa hallitsevasta tyylistä ja "lynkataan Cameron!"-asenteesta, mutta listauksesta hyvisvibaa. Halimaa ihmetyttää Horaanekon porkkana-ääni kun muitakin äänestettäviä olisi.

Mahdollinen pahispari, hieman epäilty puoleen ja toiseen varovaisesti ja Halima tosiaan antoi hyvisvibaa Horaanekolle. Tämä ei tainnut lukea missään muussa kuin einarin ja Haliman kesken käydyssä keskustelussa.

Halima - Tinppa -> veare (-> Cameron)
Tinppa komppaili piikkist, Halima kyseli miksei Tinppa kaipaa perusteluja/pyytää itse perustelemaan. Tinppa vastasi tähän hieman kärkkäästi ettei kaipaa perusteluja, mutta jatkaa että kai se piikkis sieltä tulee vielä perustelemaan. Halima listaa Tinpan hyvismäiseksi, koska tällä on sama pelityyli kuin aiemmin. 2. päivänä Halima listaa Tinpan hyvikseksi, "Ei kukaan voisi sekoilla noin paljon pahiksena. Täytyy olla hyvis.". Seuraavassa kunnollisessa listauksessaan Halima ei edes käsittele Tinppaa. Tinppa pudottautuu, ja veare tulee 3. päivänä ja ihmettelee Cameronin lausahdusta, että Halima olisi aloittanut ärhäkästi (taisi olla kommentti 1. päivän Halimasta?). Muuten ei kommentoi Haliman peliä. Haliman pahisparilistauksessa ainut, joka TinppaVaeren kanssa sopisi pahispariksi on porkkana, mutta ei ole kuitenkaan listannut sitä mahdollisissa pahiskolmikoissaan. (Jos oikein katsoin, niin on myös ainoa pelaaja joka ei Haliman pahiskombo-listauksissa esiintynyt!)

Neutraalilla tasolla pahispari. Vearelta ei kerinnyt tulla tarpeeksi materiaalia että tästä saisi mitään fiksua irti, ja nyt TinppaVearelle etsitään jälleen varapelaajaa. Tämä saa uskomaan, ettei siellä välttämättä ole pahisrooli takana.

Halima - keira -> keira kuoli yöllä
Eihän tästä mitään muuta ole sanottavaa, kuin että Halima on ainut joka on oikeasti ollut ärtynyt keiran poissaolosta. Tämä sai miettimään, että jos Halima on pahis ja tietää keiran olevan petturi/pahis niin harmittaa kun rooli ja pahispari menee "hukkaan". Ei tästä kuitenkaan voi epäillä, itseänikin ärsyttää kun pelissä on koko ajan ollut pelaaja josta ei ole saanut mitään irti...

Keiran yökuolema sai miettimään, että onko Halima nyt mukana pahiksissa kun tämä on niin häiriintynyt keiran poissaolosta. Toisaalta hyvä, nimittäin nyt ei tarvitse hakea toista varapelaajaa ja pahikset tappoivat hiljaisen!

Halima - Xanie
Moneen sivuun ei mitään kommenttia kummaltakaan kummastakaan, kunnes Halima listaa Xanien neutraaliksi kun tästä ei saa oikein mitään otetta. Xanie muistuttaa, että vanhalla Halimalla oli epäilyt valmiina ja tämän on ollut helppo hypätä niin hyvis kuin pahisrooliin. Tämä myös hieman huomauttaa Haliman petaavan seuraavan päivän äänestystä jo (tapaus Meiz-porkkana). Toteaa myös, että jos Meiz tai porkkana on pahis niin ei usko Haliman olevan pahis. 3. päivänä Halima ei epäile Xanieta. Haliman pahiskombo-listassa Xanie kuuluu kahteen mahdolliseen pahispariin kolmesta. Xanie alkaa epäillä Halimaa äänten alullepanevan voiman takia, äänestää Halimaa. Halima ihmettelee Xanien äänestysperusteita.

En usko pahispariksi, tai jos ovat pahispari niin Xanie on pahis ja Halima petturi. Xanie ei ole epäillyt juuri ketään, joten en usko ainoan Xanien mielestä epäilyttävän olevan tämän pahispari.

Halima - Violet
Halima pyytää Violetilta kommenttia toisista pelaajista. Sarkastinen pelityyli hieman pahisvibattaa Halimaa, mutta kuulemma samanlainen kuin toisessa pelissä jossa oli hyvis. Violet saa myös Halimasta samaa vibaa kuin edellisestä pelistä, jossa oli pahis. Piikkiksen Violet listasi hyvismäiseksi. Halima ja Violet keskustelevat aiheesta petturi. Halima listaa Violetin hyvismäisiin 2. päivänä. Violet alkaa epäillä Haliman roolia 3. päivän alussa, epäilee tätä petturiksi. Halima taas listaa Violetin niin hyvismäiseksi, ettei tätä tarvitse edes käsitellä, syynä mm. huoli suojelijasta tuntui aidolta. Violet hieman epäilee mahdollista Halima - Cameron paria. Violet on yhdessä Haliman listaamassa mahdollisessa pahisparissa, Violet kritisoi Halimaa keiran pois jättämisestä ja epäilee Halimaa.

En usko pahispariksi, joskin ovat hyvin huomioineet toisensa mutta joutumatta epäilemään toisiaan hurjasti. Halima ei ole epäillyt Violetia missään kohtaa, mutta Violet on nyt alkanut epäillä Halimaa. Violet on kuitenkin aina epäillyt edes jonkin verran samoja kuin Halima. Esim. viimeisimpänä Violet pitää Cameronia hieman pahismaisena. 2. ja 3. iltana äänestivät samaa kohdetta (Meiz ja Vampire).

Halima - einari
Halima antaa hyvisvibaa einarin nopeasta liikkeelle lähdöstä. Hieman tökkimistä puolin ja toisin ekana päivänä. Toisena päivänä Halima on samaa mieltä einarin kanssa ja pitää tätä neutraalina. Einarilta aika kärkkäällä tyylillä kysymyksiä Halimalle, joka vastaa eikä einari jatka kyselyä. Huomasin kuitenkin erittäin tuttavallisen sävyn viesteistä myös. "Irtoiskos mielipiteitä?" ja "Kui varte?" tyylisiä viestejä ei ole tullut kellekään muulle kuin Halimalle. 3. päivänä einarin listauksessa toteaa Halimalla olevan huono pelityyli pahikselle, jossa keskittyy vain pariin yhteen/kahteen pelaajaan kerralla. Hieman epäilyä einarin suunnalta, jos oikein ymmärsin. Halima listaa einarin kolmeen mahdolliseen pahiskomboon. Einarin listauksessa Haliman pelityyli on nyt muuttunut hyväksi pahistaktiikaksi (hallitsevuuden vuoksi) ja saa pointseja listauksesta.

Tämä on mahdollinen pahispari. Tuttavallinen sävy viesteissä sekä einarin pienet epäilyt Haliman suuntaan (mutta ei kuitenkaan mitään niin raskauttavaa että äänestää pitäisi tai muuten herättäisi huomiota) antavat aihetta epäillä pahispariksi.

--

Tämän perusteella Halima-Horaaneko ja Halima-einari sai multa tuomion mahdollinen pahispari. Halima - veare jäi sinne puolivälille. Monen kohdalla jäi kuitenkin tunne, että jos nämä ovat pahispari niin Halima olisi petturi.

einari kirjoitti:Jos Halima on pahis, niin nostan todellakin hattua siitä, että jaksoit vääntää tuollaisen jäätävän listauksen, vaikkei sinulla todellisia pahispohdintoja olekaan!

Tämä lause jäi mieleen erittäin häiritsevänä. Ihan kuin tietäisit, ettei Halimalla pahiksena ole oikeita pahispohdintoja? Alun "jos" ei jotenkaan pelaa yhteen loppulauseen "vaikkei sinulla todellisia pahispohdintoja olekaan"-kohdan kanssa.

Tuun myöhemmin kertomaan hieman pelaajapohdintoja, se piti kirjoittaa jo nyt mutta en kerinnytkään. :( Tällä hetkellä Halima, Horaaneko sekä einari epäilyttävät eniten ja mahdollinen pahiskombo myös. Haliman pohdintoja lainaten niin myös Horaaneko ja einari ovat mahdolliset pahiskamut keskenään.

En kuitenkaan vielä äänestä, haluan saada ajatukseni kokoon ennen sitä.
Avatar
porkkana
Kyläläinen
 
Viestit: 93
Liittynyt: 10.03.2016 11:23:29

Re: Murha kylässä 5.päivä loppuu 4.4. kello 21.00

ViestiKirjoittaja Violet » 31.03.2016 22:22:00

Kaksi pointtia näin alkuun. Ensinnäkin nyt on se hetki, jollon suojelijan tulisi tulla esiin. Toiseksi, ei pidä antaa nyt yhtä ainutta hajaääntä, koska se tarjoo pahiksille mahdollisuuden massaukseen. Haluun sanoo nää nyt heti alkuun ennen kuin mitään ääniä aletaan heittelemään, joten lähetän tän viestin tälläisenään.

//porkkana väliin
Paras hyvis, aktiivisin kyläläinen & paras varapelaaja kepit vuodelta 2014
Avatar
Violet
Mafioso
 
Viestit: 1405
Liittynyt: 15.11.2013 07:17:57
Kotiyhteisö: Kylä
Palkinnot: 14

Re: Murha kylässä 5.päivä loppuu 4.4. kello 21.00

ViestiKirjoittaja einari » 31.03.2016 22:51:09

Okei, meillä on nyt jäljellä seitsemän pelaajaa, joista kolme ovat pahiksia (siis 2 pahista + petturi). Tiukille menee! Tänään pitäis saada siis pahis lynkattua. Mitä mieltä ootte, pitäiskö ottaa suojelija esiin? Yks varma hyvis helpottaisi kummasti, mutta toisaalta suojelijasta voi olla ensi yönä hyötyä.

Halima puolustautui eilen aika kärkkäästi, ja tuntui "jyräävän" vastamielipiteet aika tehokkaasti. Ei mitään kevyttä puolustautumista, vaan ainakin mun nähdäkseni aika jyränä liikutaan.
Halima kirjoitti:Joo, näin mä just pahiksena ajattelin, että teen tuollaisen pikku listauksen ajankulukseni, niin en sitten ole heti Cameronin jälkeen lynkkausjonossa, jos Cameron on pahis. (/sarcasm)

Halima kirjoitti:Meinaatko tosissaan, että jos mä en ois siirtänyt ääntäni Meizille, olisi ollut mahdollista että porkkana olisi lynkkautunut?

Sellaisen fiiliksen mä näistä ainakin sain. Käytössä myös Violetinkin arvostama sarkasmikortti.

Hyvis-Cameronilta tuli eilen mielestäni hyviä pointteja Xanien "mietoudesta".
Hyvis-Cameron kirjoitti:Eli Xanie ei käytännössä ole epäillyt juuri ketään, eikä ole ottanut kontaktia pelaajiin hirveästi.

Tää on sinällään aika turvallinen taktiikka: olla hajuton ja mauton. Eipä ole Xanie kovin vahvoja epäilyjäkään saanut osakseen?

Hyvis-Cameron kirjoitti:Off//Huomaan myös että porkkana-einari -pahiskaksikko kauhistuttaa mua jonkun vanhan Madagaskar-pelin vuoksi jossa ne pelas järjettömän hyvin pahiksina yhteen ja voitti :F :D //off

Eikä! Alko itellekin heti virrata muistoja mieleen. :D Oispa tämmösii tallessa vielä!

Horaaneko kävi eilen illalla vielä heittämässä nopean äänen porkkanalle ja totesi, ettei koe Cameronia epäilyttävänä:
Horaaneko kirjoitti:Lueskelin Cameronin viestejä enkä koe häntä hirveän epäilyttävänä. En tosin saa mitään supervahvoja hyvisvibojakaan, koska Cameronin pelityyli on ollut aika sellainen jotenkin "massaan hukkuva", tai siis, vaik listauksiakin on tullu ja hyviä pointteja tuntuu jääneen jotenki kovempiäänisten pelaajien varjoon. Mutten koe sitä epäilyttävänä.

Tää ois pahikselle hyvinkin turvallinen kommentti. Vähän tällaista soutamista ja huopaamista, "mutta ei toi kohta putoava Cameron musta oo epäilyttävä". Seuraavana päivänä voi sitten kivasti jatkaa porkkanan epäilyä. Lisäksi tuntui kovin miettimättömältä heitolta ja vaan jatkolta aiempiin epäilyihin. Mulle ei ainakaan tullut sellaista fiilistä, että Horaaneko metsästäisi pahiksia, vaan lähinnä, että hän turvautui helppoon kohteeseen.

Violet kirjoitti:Kaikessa neutraaliuudessaan pahistuttaa Cameron kuitenkin jonkin verran, sillä hän tosiaan on linkittynyt moniin pelaajiin. Aktiivisuus huomioon ottaen on aika jännää, että hän edelleen sopii näin monen pahispariksi

"Aktiivisuus huomioon ottaen" häh? :D Cameronhan oli aika aktiivinen, eikö se silloin ole lähinnä loogisempaa, että hän linkittyy moneen pelaajaan..?

Violet kirjoitti:Cameron kuitenkin toi esille mielestäni hyvän vaihtoehtoisen kolmikon, nimittäin ehdotus porkkanan, Xanien ja einarin mahdollisesta pahiskombinaatiosta (keirakin oisi periaatteessa korvata Xanien).

Ainakin jos oot itse pahis ja omat toverisi eivät tähän kolmikkoon kuulu, niin varmaan aika kiva yhdistely Cameronilta. :> Halipiikki-Tinare-Xanie sen sijaan ei miellyttänyt, löytyiskös sieltä taholta sitten enemmänkin omia kavereita? Violetin omat pahisyhdistelmät ovat sinänsä aika turvallisia, että niissä esiintyvät vähän kaikki pelaajat - mitään kovin vahvoja epäilyjä Violetilta ei lähde, vaan tökkimistä joka suuntaan. Näille pahiskomboille ei myöskään mitään erityisiä perusteluja irronnut?

porkkana kirjoitti:Ja huominen taitaa mennä siihen että käydään läpi Halimaa, kuten moni on sanonut. Tämä taitaa olla ihan ok, Halima kuitenkin ollut hallitsevassa osassa

Ei kai se nyt ihan ok ole, että keskitytään yhteen pelaajaan?

Eniten mua kutkuttaa tällä hetkellä Violet, Halima ja Horaaneko.

//porkkana ja Violet väliin

Porkkana tuo esiin myöskin sen, että suojelija voisi tulla esiin. Samaa mieltä!

porkkana kirjoitti:
einari kirjoitti:Jos Halima on pahis, niin nostan todellakin hattua siitä, että jaksoit vääntää tuollaisen jäätävän listauksen, vaikkei sinulla todellisia pahispohdintoja olekaan!

Tämä lause jäi mieleen erittäin häiritsevänä. Ihan kuin tietäisit, ettei Halimalla pahiksena ole oikeita pahispohdintoja? Alun "jos" ei jotenkaan pelaa yhteen loppulauseen "vaikkei sinulla todellisia pahispohdintoja olekaan"-kohdan kanssa.

No en kai mä nyt siinä tapauksessa pelitopassa Halimaa kehuisi vaan hykertelisin yksityisviesteillä?? :D
Avatar
einari
Kyläläinen
 
Viestit: 75
Liittynyt: 10.03.2016 11:23:30
Palkinnot: 9

Re: Murha kylässä 5.päivä loppuu 4.4. kello 21.00

ViestiKirjoittaja Violet » 31.03.2016 23:22:48

einari kirjoitti:"Aktiivisuus huomioon ottaen" häh? :D Cameronhan oli aika aktiivinen, eikö se silloin ole lähinnä loogisempaa, että hän linkittyy moneen pelaajaan..?

Ainakin jos oot itse pahis ja omat toverisi eivät tähän kolmikkoon kuulu, niin varmaan aika kiva yhdistely Cameronilta. :> Halipiikki-Tinare-Xanie sen sijaan ei miellyttänyt, löytyiskös sieltä taholta sitten enemmänkin omia kavereita? Violetin omat pahisyhdistelmät ovat sinänsä aika turvallisia, että niissä esiintyvät vähän kaikki pelaajat - mitään kovin vahvoja epäilyjä Violetilta ei lähde, vaan tökkimistä joka suuntaan. Näille pahiskomboille ei myöskään mitään erityisiä perusteluja irronnut?

Mielestäni epäaktiiviset pelaajat on helpompi yhdistää moniin pelaajiin, esimerkiksi Xanie on ollut melko hiljainen, jolloin hänet voi kyllä aika moneen pelaajaan yhdistää. Aktiivisilla pelaajilla meneee yleensä sukset ristiin enemmän tai vähemmän useamman pelaajan kanssa, jolloin heitä on vaikeampi yhdistää muiden pelaajien kanssa. Sinäänsä pahikset myös hyötyvät siitä, että kuollessaan heidät voi yhdistää mahdollisimman moneen henkilöön, jolloin heidän rooleistaan on vaikea päätellä muita pahiksia.

Nyt kun palasin tähän hetken mietittyä, niin toi linkittyä on huono sana tohon. Olis ollu parempi kirjottaa, että sopii monen henkilön pahispariksi.

Halima-Tincamvearon (sori tosta nicnamesta)-Xanien kyllä huomioin mahdollisuutena, tosin Xanien paikan voi ihan yhtä hyvin ottaa tässä myös horaaneko. Mitä tulee sinun ja porkkanan yhteyteen, niin olivathan sen kolmannen illan tapahtumat erittäin suotuisia tälläiselle liitolle. Tällä hetkellä veikkaisin pahisten olevan ryhmässä Halima-Timcamvearon-Horaaneko/Xanie (en oo ehtiny miettiä, että kumpi). Kukaan heistä ei kuitenkaan ole herännyt, joten joku heistä lienee suojelija.

Onko joku hyvä matikassa? Jos suojelija ei tulisi esille ja suojelija onnistuisi ensi yönä suojelemaan jotakuta, voittaisimmeko ylimääräisen pelipäivän?
Paras hyvis, aktiivisin kyläläinen & paras varapelaaja kepit vuodelta 2014
Avatar
Violet
Mafioso
 
Viestit: 1405
Liittynyt: 15.11.2013 07:17:57
Kotiyhteisö: Kylä
Palkinnot: 14

Re: Murha kylässä 5.päivä loppuu 4.4. kello 21.00

ViestiKirjoittaja porkkana » 31.03.2016 23:42:22

Violetilta hyvä pointti, että äänet kannattaa keskittää. Sen unohdinkin omasta viestistäni.

einari kirjoitti:Ei kai se nyt ihan ok ole, että keskitytään yhteen pelaajaan?

En tuossa vaiheessa tajunnut, että tänään on saatava pahis tapettua. :D Mutta Halima on päässyt jotenkin todella helpolla pelin ajan, joten mielestäni on hyvä että katseet ovat alkaneet kääntyä myös siihen suuntaan.

einari kirjoitti:No en kai mä nyt siinä tapauksessa pelitopassa Halimaa kehuisi vaan hykertelisin yksityisviesteillä?? :D

Ei sitä koskaan tiedä. ;) No ei, kuulosti vaan niin hassulta lauseelta niin oli pakko ottaa ylös. :D

Violet kirjoitti:Onko joku hyvä matikassa? Jos suojelija ei tulisi esille ja suojelija onnistuisi ensi yönä suojelemaan jotakuta, voittaisimmeko ylimääräisen pelipäivän?

Jos oikein laskin, niin voidaan vielä voittaa! Mutta silloin hyvisten on laitettava eka ääni pahiksille ja ekan äänen on mentävä oikein kun tilanne on 3 + 3 (petturi laskettuna pahiksiin). :/ Ja jos edes yksi pahis on hereillä kun päivä alkaa ja saavat äänestettyä ensin hyvistä, niin pahikset voittavat. Eli koska se menee niin liki niin kannatan ideaa että suojelija tulee esille.

Huomasinpa myös että meillä on suht. aktiiviset pelaajat nyt myös kasassa, jee! :) Tulee kunnon tappelut ja tahtojen taistot.
Avatar
porkkana
Kyläläinen
 
Viestit: 93
Liittynyt: 10.03.2016 11:23:29

Re: Murha kylässä 5.päivä loppuu 4.4. kello 21.00

ViestiKirjoittaja Cameron » 01.04.2016 04:15:09

No niin huomenta uudestaan, uudestisyntynyt suojelianne ilmoittautuu! (ja ei aavistustakaan mitä edeltäjäni ovat ajatelleet) Oon lähössä nyt töihin mutta kattelen työpäivän jälkeen peliä uudemman kerran. Ja jee mustakin on ihanaa kun on näin monta aktiivista jäljellä :D
- There will come a time when you have a chance to do the right thing.
- I love those moments! I like to wave at them as they pass by.
Avatar
Cameron
Mafioso
 
Viestit: 744
Liittynyt: 08.03.2016 11:38:51
Kotiyhteisö: Kylä
Palkinnot: 6

Re: Murha kylässä 5.päivä loppuu 4.4. kello 21.00

ViestiKirjoittaja Cameron » 01.04.2016 04:17:26

Ja ai niin yönimet ovat kuulemma olleet
1.yön varanimenä oli Violet, 1.yönä ei sitten mitään nimiä tullutkaan ja 2.yönä yönimenä oli Ariel ja varanimenä Halima. 3.yönä yönimenä oli einari ja varanimenä porkkana. 4.yönä nyt ei tietystikään voinut yönimiä tulla, joten käytettiin edellisen yön varanimeä porkkana.
- There will come a time when you have a chance to do the right thing.
- I love those moments! I like to wave at them as they pass by.
Avatar
Cameron
Mafioso
 
Viestit: 744
Liittynyt: 08.03.2016 11:38:51
Kotiyhteisö: Kylä
Palkinnot: 6

Re: Murha kylässä 5.päivä loppuu 4.4. kello 21.00

ViestiKirjoittaja Halima » 01.04.2016 11:55:25

Joopa joo, näinpä näin, lannistunein mielin kohti uusia vastoinkäymisiä. Mä en todellakaan muistanut että juonittelupelit on näin turhauttavia. Mulla oli niin hyvä teoria, ja olin niin innoissani noista hienoista mietinnöistä, ja vielä mitä, taas hyvis! Ei oo reilua. Nyt tekis mieli sanoa että äänestäkääpä mut pois kun ei musta kuitenkaan mitään hyötyä oo kun koko ajan epäilen ja äänestän vääriä, mut en kuitenkaan sano, koska tänään ois pakko löytää pahis, että voitais voittaa.

Tässä vaiheessa voinen paljastaa, että mä jätin keiran pois noista listauksista siksi, että ajattelin että se ois suojelija (kuka muu muka ois jättänyt ennustajan ekana yönä suojelematta?), ja näin ollen varma hyvis. Ilmeisesti pahikset on ajatelleet samalla tavalla, kun keira nyt yöllä kuoli. Toki parempi meille, että Tinppa-veare-Cameron onkin suojelija, onpahan yks varma hyvis joukossa.

Mahdollisia pahiksia on siis jäljellä enää 5: Xanie, TetraHoraa, einari, Violet ja porkkana. Näistähän nyt melkeen vois jo vetää arvalla ja todennäköisesti osuis pahikseen, mutta mutta... Viime aikaisen osumisprosenttini varjossa nyt tuntuu, että ketä tahansa epäilen ja lähden äänestämään, onkin hyvis. Eli ei nyt ihan hirveästi nappaa.

Mä yritän kerätä motivaatiota tässä päivän aikana, jospa tässä vielä sais aikaiseksi jotain pohdintaakin. Pakkohan se ois.
Avatar
Halima
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1755
Liittynyt: 22.02.2016 20:02:26
Kotiyhteisö: Kylä
Palkinnot: 14

Re: Murha kylässä 5.päivä loppuu 4.4. kello 21.00

ViestiKirjoittaja Cameron » 01.04.2016 17:53:12

Violet, siis eihän pahikset voi tänään vielä massata? Jos mää äänesäisin jotakuta ja kaks pahista +petturi lähtis äänestään mukana niin munhan täytyy vaan poistaa ääni ja hyvisten täytyy yhessä äänestää jotakuta muuta? Mutta illan päättyessä pitää kyllä olla sormi liipasimella ettei pahikset kellauta äänestystä johonki muualle.
Ja mää olin kans ihan vakuuttunu että keira on suojelija :D
Muttamuttane pahikset tänään! Oon kyllä aika vakuuttunu edellisten pohdiskelujeni pohjalta tästä einari-Xanie -duosta, mutta en tiiä oisko se kolmas sitte se porkkana vai horaaneko. Mitäs muut on mieltä? Ite lähtisin mieluiten ekaksi äänestään einaria tai Xanieta ja mieluusti silleen hyvissä ajoin että nähdään jos pahikset yrittää säätää jotain.
- There will come a time when you have a chance to do the right thing.
- I love those moments! I like to wave at them as they pass by.
Avatar
Cameron
Mafioso
 
Viestit: 744
Liittynyt: 08.03.2016 11:38:51
Kotiyhteisö: Kylä
Palkinnot: 6

Re: Murha kylässä 5.päivä loppuu 4.4. kello 21.00

ViestiKirjoittaja Halima » 01.04.2016 18:24:48

Pikaisesti vain, että Xaniesta ja einarista mua enemmän epäilyttää Xanie. Eli lähettäiskö siitä?

++Xanie
Avatar
Halima
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1755
Liittynyt: 22.02.2016 20:02:26
Kotiyhteisö: Kylä
Palkinnot: 14

Re: Murha kylässä 5.päivä loppuu 4.4. kello 21.00

ViestiKirjoittaja porkkana » 01.04.2016 20:58:49

Aa voi ei, koko pelin kaikkein uusimmat pelaajat ovat olleet suojelijana. :( Varmaan suorituspaineista johtuen ovat lopettaneet ja hakeneet varapelaajaa..

Xanie
1. päivänä Xanie käy heräämässä ja laittaa hieman peliä kokoavan viestin. Tässä viestissä hieman kertailee tapahtumia ja jatkaa erikoiskeskustelua. Ei epäilyjä mihinkään suuntaan. 2. päivänä heittää ensimmäisenä heränneenä kysymyksiä Meizille, mutta myöhemmin päivän aikana tulee hieman jarruttelemaan touhuja sanomalla että Meiz+porkkana on "liian helppo". Muistuttaa myös, että Halimalle on kertynyt pahikselle otolliset epäilyt varmassa hyvisroolissa että ei kannata luottaa tähän. Äänesti Meiziä. 3. päivänä Xanie heräsi hieman kyselemään minun herätysäänestäni jos ollaan Haliman kanssa sovittu äänestävämme hiljaiset ulos. 4. päivänä tulee äänestämään Halimaa äänestyskäyttäytymisen ja hallitsevan pelityylin vuoksi. Ihmettelin eilen Xanien äänestysperusteita ja ne olivat kyllä hieman hassusti muotoiltu. Toisaalta taas Halima on pelannut jotenkin niin virheettömästi, että tätä on vaikea lähteä epäilemään. :D

Loppujen lopuksi Xanie ei siis ole epäillyt oikein ketään, paitsi Halimaa. Tänään Xanie ei edes ole herännyt vielä. Nyt kun kävin peliä enempi läpi niin Xanielta ei edes ole tullut hurjasti viestejä, mutta pelin aikana ollut poissaolo on varmaan tähän vaikuttanut. Tästä viestien peräjälkeen lukemisesta ei kuitenkaan jäänyt oikein mitään käteen, mutta jostain syystä sain hyvisvibaa siitä kun tämän mielestä Meiz-porkkana on liian helppo ja muistuttaa että Halima saattaa olla pahisroolissa tässä pelissä. Toisaalta nämä ovat erittäin hyviä kommentteja pahiksille, sillä jos pelissä oltaisiin menty siihen että Meizin jälkeen minut olisi lynkattu niin Xanie olisi ollut oikeassa (tietäen itseni hyvikseksi). Ja jos Halima ja Xanie ovat petturi-pahis niin tämä myös ajaisi Xanien hyvikseyttä eteenpäin. Hieman hämmentää, että Halima äänestää ihan ilomielin Xanieta (valiten kuitenkin mieluummin Xanien kuin einarin). Toisaalta jos Halima on pahis, tämä pääsee aika helposti pelin loppuun lynkkaamalla pahisparinsa. Hmm, en tiedä. :D

Horaaneko
Horaanekon edeltäjä Tetra oli erittäin hämmentävä, ja jos siellä on hyvis takana niin olisi aika kumma hyvistyyli. :D Tähän Horaaneko ei kuitenkaan voi reagoida, joten hypätään suoraan Horaanekon analysointiin.

Horaaneko käy tosiaan heräämässä 1. päivälle nopsaan, ja tulee 2. päivänä mukaan pidemmällä pohdinnalla. Tästä ei kuitenkaan selviä mitään epäilyjä, vaan enemminkin tökkimistä joka suuntaan ja kysymyksiä pelaajille. 3. päivänä tekee samantapaisen listauksen, jossa epäilee minua ja Vampirea ja lopulta heittää äänen minulle. Nämä syyt eivät jotenkaan vieläkään vakuuta, jotenkin tikusta revittyä asiaa ja ääntä vibapohjalla. Ymmärrän että tämän läpikäymiseen menee aikaa, mutta hieman heppoisilla syillä lähti ääni. Kuitenkin tulee mukaan vielä iltajutuissa ja heittää äänen sittenkin Vampirelle. Sitten käy 4. päivänä epäilemässä minua hieman lisää, muistelee Violetin olevan yleensä hallitsevampi pelissä ja toteaa Haliman olevan hallitseva pelissä.

Tänään Horaaneko ei sitten ole edes herännyt vielä, miettimässä Xanien kanssa pahistaktiikkaa? Kaiken kaikkiaan Horaanekostakaan ei jäänyt kauheasti käteen. Kunnolla epäillyt vain minua ja Vampirea, mutta eilenkään ei äänestänyt kun tarvitsee enemmän aikaa että saa ajatuksensa kasaan. Mielellään niitä kuulisi, meinaan tässä alkaa aika loppua. :( Pahistuttaa kyllä, mutta ei ehkä niin paljon kuin Xanie. Horaaneko on kuitenkin pelannut rohkeammin verrattuna esimerkiksi Xanieen, mutta tämä voi olla pelityylistäkin kiinni. En tiedä, pahisvibattaa kyllä mutta ei niin pahasti kuin Xanie tällä hetkellä.

Violet
Violet herää peliin aktiivisesti ja saa heti einarin peräänsä kyselemään petturi-roolin mainitsemisesta. Violet vastaa ironian täyttämällä viestillä. Jatkaa ottamalla osaa erikoishahmokeskusteluun ja tekee listauksen, jossa antaa jo lievästi pahismaista ja hyvismäistä vibaa. Jatkaa listausta monessa osassa ja on aktiivisesti mukana iltahäslingissä. 2. päivänä tulee puolustautumaan iltahäslingin äänestyksiä, mutta mun mielestä siinä ei ole mitään epäilyttävää. Tai siis, siinä olisi ollut monet eri vaihtoehdot mitä voi tehdä, mutta Violetin äänestyskäyttäytyminen oli kuitenkin hyvismäistä. Vie myös listauksensa loppuun ja toteaa mm. minut epäilyttäväksi. Mielestäni Violetin listauksissa on ollut hyvää pohdintaa, ja on myös lyönyt perään onko pelaaja neutraali, pahismainen tai hyvismäinen. Violetilta myös hyvää pohdintaa ja hyvä idea, että Lenune ja Ariel olisivat tehneet yhdessä listan jonka toinen voi jakaa. 3. päivänä aloittaa äänestämällä hiljaista Horaanekoa hereille. Pitää äänensä siellä päivän loppuun asti, kunnes äänestää Vampirea. Päivän aikana oli lähinnä pohdintaa Vampire-porkkana yhdistelmästä, ja on huolissaan toistuvasta kuviosta jossa petaillaan seuraavan päivän pudotettavaa. 4. päivänä pohtii Halima-Cameron sekä porkkana-einari yhdistelmiä, sekä Haliman listauksen jälkeen muistuttaa keirasta. Pidemmän pohdinnan jälkeen epäilee Xanieta ja Halimaa, ja pitää äänensä Xaniella. Tänään on käynyt heräämässä ja vastaamassa, sekä tuonut mahdollisia yhdistelmiä esiin.

Violetista tulee edelleen sellainen peliä eteenpäin vievä kuva ja erittäin hyvismäinen fiilis. En uskalla luottaa tähän vahvaan hyvisvibaan, mutta tässä on kuitenkin vahvempiakin epäilyjä tarjolla joten en keskity Violetin mahdolliseen pahismaisuuteen nyt. Jos Violet on pahis, niin hyvää pahispeliä kyllä kun on kaikkien mielestä hyvismäinen! :D

--

Taidan jättää mun listauksen tähän ja jatkaa paremmalla ajalla. Käsittelemättä jäivät nyt einari ja Halima, ja näistä nyt tuli jo vähän sanottua aiemmin. Nopsaan kuitenkin niin einari antaa myös hyvisvibaa, mutta Haliman kanssa sopisi pahispariksi. Ei siis yhtä suurta luottoa siihen suuntaan kuin Violetille. Einarilla on ollut kuitenkin ollut mielestäni hyviä pointteja ja juuri nopealla alulla ollut hyvin peliä eteenpäin vievä vaikutus. Tästä saa hyvivibaa, mutta toisaalta voin kuvitella ettei einari pahisroolissakaan jäisi minnekään taakse lymyilemään. :D

Halima taas on näkynyt koko pelin ajan. Pelin hallitsevuus ja äänestysten ohjaaminen saa epäileväiseksi. Halima on ollut aktiivisesti mukana, mutta jostain syystä tämän päivän hieman marttyyri-viesti antoi hieman hyvisvibaa. Toisaalta voi olla että tämä oli juuri pahiksena tarkoituskin (en osaa antaa sen ajatuksen olla, etteikö Halima jollain tapaa pahistiimiin kuuluisi :D) että saadaan hieman säälipisteitä ym. No, en kuitenkaan äänestä Halimaa vaikka oman vibatason pohjalta ehkä pitäisi.

Ilmeisesti nyt on myös Xanie valittu päivän "kohteeksi". Hieman hämmentää, että Cameronin "hyväksynnän" jälkeen Halima valitsee Xaniesta ja einarista juuri Xanien. Miksi juuri tämä eikä einari? Myös "Eli lähettäiskö siitä?" on hieman hassu lause. Jos menee väärin niin huomenna on liian myöhäistä.

En tiedä, Xanie-Halima-Horaaneko on mun mielestä se todennäköisin pahiskombo tällä hetkellä. Violet ja einari hyvisvibattaa kuitenkin sen verran että en näitä epäile pahisketjuun. Mutta sitten einari ja Halima sopi kans pahispariks.. Äh, katsotaan mitä tämä päivä tuo tullessaan! :D
Avatar
porkkana
Kyläläinen
 
Viestit: 93
Liittynyt: 10.03.2016 11:23:29

Re: Murha kylässä 5.päivä loppuu 4.4. kello 21.00

ViestiKirjoittaja Halima » 01.04.2016 22:15:02

porkkana kirjoitti:Toisaalta taas Halima on pelannut jotenkin niin virheettömästi, että tätä on vaikea lähteä epäilemään. :D

Trololoo, mun peli ei oo virheetöntä nähnytkään. Oon epäillyt ja äänestellyt viatonta toisensa perään, ei kyllä vastaa mun mielikuvaa virheettömästä pelistä. :D Mua nyt jotenkin kaivertaa että oisko porkkana (ainut jonka olen päästänyt "pälkähästä" epäiltyäni vahvasti) kuitenkin pahis. Mutta ei porkkana nyt enää oikeastaan epäilytä, joten keskityn nyt ainakin toistaiseksi muihin.

Jotenkin mun luotto itseeni on nyt niin pohjalukemissa, että mä oon valmis menemään ihan suoraan Cameronin ohjauksella melkeinpä ketä vastaan vain. Vaikka Violet kyllä jotenkin kaihertaa, mikset Cameron epäile Violetia?

porkkana kirjoitti:Halima taas on näkynyt koko pelin ajan. Pelin hallitsevuus ja äänestysten ohjaaminen saa epäileväiseksi.

Tähän mun nyt on vaan ihan pakko lainata lautapeliseuran foorumilta yhden pelaajan kirjoittamaa "Perusstrategiaa ww:hen (eli werewolfiin niinkuin siellä juonareita kutsutaan)". Laitan spoilereihin, koska tää ei kuulu oikeastaan mitenkään tähän peliin, mutta pakko vaan laittaa kun kerta toisensa jälkeen mua epäillään nimenomaan näkyvyydestä ja hallitsevuudesta. (Tuolla foorumilla on vähän erit nimet näille perusjutuille, näkijä=ennustaja, kyläläiset=hyvikset/tavikset, sudet=pahikset). Olen karsinut tekstiä ja lainasin vain tähän sopivat kohdat.

Spoiler:
Susia pitää siis etsiä ja näkijä onnistuu usein etsimään jonkun susista, mutta hyvin harvoin useampia johtuen ihan jo siitä, että näkijän ammattiin liittyy tiettyjä lainalaisuuksia, jonka johdosta kuolleisuusprosentti on suuri. Loput sudet pitää siis kaivaa jotenkin muuten. Tässä astuu se pelin hienoin puoli esiin. Eli mielellään on löydettävä jotain syyllisen jättämiä jälkiä, joiden avulla voidaan pistää narun jatkoksi oikea kaveri. Mutta millä metodein tähän pitäisi pyrkiä. Tämä on loputon ideoiden suo, mutta oikeastaan keskityn tässä vain yhteen perusfundamentaaliin. Porukka pitää saada puhumaan. Mitä enemmän kyläläiset puhuvat sitä enemmän tulee mahdollisuuksia virheille. Tässä kohtaa kokemattomat kyläläiset tekevät helposti virheen: he hirttävät sen joka puhuu eniten. Miksi hirttää se, joka tekee eniten työtä syyllisten kiinnisaamiseksi. Varsinkin hyvien pelaajien kohdalla tähän kuuluu usein syytöksiä, syytösten perumisia ja yleensäkin aloittelijasta aika epäilyttävän näköisiä liikkeitä. Mutta miten sudet saadaan savustettua rivikyläläisten joukosta muuten kuin pistämällä heidät riviin. Tietysti luonnollinen heräävä kysymys on, että onko agitaattori pätevä susi, joka usuttaa muut kyläläisten kimppuun. Jos nyt tarkastellaan historian perusteella, niin aktiivisen suden pelaaminen on vaikeaa enkä muista äkkiseltään yhtään tapausta, jossa susi olisi todella pyörittänyt palettia loppuun asti. Osaltaan tämä kyllä johtuu, että äänekkäät ovat joutuneet turhan helposti hirteen. Usein kovimmat syyllisen etsijät ovat ihmisiä.

Sutena pelaamisesta:
Suden kannattaa ajatella, että pulaan ajanutta lajitoveria ei pelasteta vaan ajetaan ennemmin vielä toisenkin kerran ylitse. Tosin ei ehkä sittenkään koska sekin on epäilyttävää. Periaatteess suden olisi parasta pelata antamatta mitään infoa eli olemalla hiljaa. Tämäkin on kuitenkin infon antamista ja kyläläisten velvollisuus on huolehtia hiljaisten nostamisesta parrasvaloihin. Yleisemmin voisi sanoa, että suden on hyvä pelata mallikelpoisen kansalaisen tavoin. Ei johtoportaassa vaan siinä vähäpuheisessa saattojoukossa, joka huutaa ihmiset hirteen. Alusta lähtien äänekäs pelaaminen johtaa helposti näkijän tutkimuksiin, joka ei ole hyvä asia. Muutenkin aktiivisen suden pelaaminen on haastavaa, mutta ei varmasti mahdotonta.

porkkana kirjoitti:Ilmeisesti nyt on myös Xanie valittu päivän "kohteeksi". Hieman hämmentää, että Cameronin "hyväksynnän" jälkeen Halima valitsee Xaniesta ja einarista juuri Xanien. Miksi juuri tämä eikä einari? Myös "Eli lähettäiskö siitä?" on hieman hassu lause. Jos menee väärin niin huomenna on liian myöhäistä.

Xanie on ollut niin hiljainen, että epäilyttää. Viitaten myös tuohon spoileriin laittamaani tekstiin, aktiivisen suden pelaaminen on vaikeampaa kuin hiljaisen. Einari voi ihan hyvin olla pahis, mutta Xanie epäilyttää huomattavasti enemmän. Lisäksi jos olemme häviämässä tämän pelin, häviän mieluummin pahis-einarille kuin pahis-Xanielle, koska arvostan aktiivisia ja ovelia pahispelaajia enemmän kuin hiljaisia.

"Lähettäiskö siitä?" viittasi siihen, että äänestetään nyt ensin Xanieta ja tarkastellaan kaikkien reaktioita. Tässä on vielä kolme vuorokautta tätä pelipäivää jäljellä, eli aikaa äänten siirtämiselle on reilusti. Mun mielestä kannattais nimenomaan kaikkien äänestää nyt kun on vielä hyvin aikaa. Viimeminuuteille jättäminen on hyödyllistä vain pahiksille. Mikset porkkana itse äänestänyt vielä ketään?
Avatar
Halima
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1755
Liittynyt: 22.02.2016 20:02:26
Kotiyhteisö: Kylä
Palkinnot: 14

Re: Murha kylässä 5.päivä loppuu 4.4. kello 21.00

ViestiKirjoittaja einari » 01.04.2016 23:33:47

Mä saan Halimasta tällä hetkellä hyvisvibaa sen verran, että pitäisin ehkä sittenkin todennäköisenä pahiskolmikkona ehkä Violet-Horaaneko-Xanieta. Äääh. Tähän mennessä oon aatellu, että oon niin sinisilmänen, että saan kaikkien puolustautumisista hyvisvibaa, mutta tähän mennessä kaikki on kyllä paljastuneetkin hyviksiksi. :D Jos luottaisin näihin hyvisvibatuksiini, niin tää vähän hiljaisempi kolmikko vois olla pahiksia?

Oon nyt kännykällä, joten en saa sen paremmin viestejä syynättyä, tulin vaan heittämään ajatuksen ilmoille. Ja nyt meen nukkumaan.
Avatar
einari
Kyläläinen
 
Viestit: 75
Liittynyt: 10.03.2016 11:23:30
Palkinnot: 9

Re: Murha kylässä 5.päivä loppuu 4.4. kello 21.00

ViestiKirjoittaja Horaaneko » 02.04.2016 03:14:26

Tulin vaan ilmoittamaan nopeesti että listaus on kahen sivun läpikäymistä vaille kasassa ja sori etten oo vielä ehtiny tähän päivään mukaan. Niinko sanoin jo eilen oon edelleenkin vähän sekaisin pelin tapahtumista, ei tää varittaminen ollu ehkä paras idea kaikkien kiireiden keskellä. Olin myös leikkauksessa keskiviikkona minkä takia en toimi vielä ihan täysillä ja oon semmosissa kolmiolääkemömmöissä 24/7 ettei ajatuskaan kulje. Eli en voi luvata että se listaus on laatua, mutta yritän saada sen tosiaan postattua huomenna päivällä ennen kun lähden kotoa.

Haluun myös tähän samaan syssyyn ihan täysin tän pahisjahdin ulkopuolisesti vähän kritisoida tän pelin "hiljaisten" painostamista. Seurasin mm. suu pyöreenä miten piikkistä monet pelaajat vänkäsi pohtimaan pelaajia pelin toisena irl-päivänä, varsinkin kun piikkis oli jo puhunut pelaajista. Ja myös se, että mie olin yhtenä päivänä putoamisvaarassa pelkkien herätysäänien takia muistaakseni tuntia ennen päivänpäätöstä :D On toki kivaa et kaikki on aktiivisia, mut me eletään kaikki omia elämiämme ja joskus tulee esteitä joita ei voi etukäteen tietää ja näin siis poissaoloilla. Ja ainakin minuu jatkuva puhupuhupuhu! ei motivoi vaan just päinvastoin lannistaa peli-intoa. Eli toivosin oikeesti ettei tästä tulis Kylässä jatkuvaa tapaa!
voi veljet
Avatar
Horaaneko
Kyläläinen
 
Viestit: 449
Liittynyt: 15.11.2013 11:34:05
Paikkakunta: Voi pojat
Palkinnot: 3

Re: Murha kylässä 5.päivä loppuu 4.4. kello 21.00

ViestiKirjoittaja Horaaneko » 02.04.2016 15:40:02

Okkei, yritän nyt kasailla edes jotain pohdintoja. Suoraansanottuna miun peli-into on jotain -10000000 joten oon pahoillani jos se näkyy tässä viestissä kovinkin pahasti. :'D (väsyin kans aika pahasti viimesien sivujen aikana, joten miun pitää ehkä vielä lukaista ne uudestaan ja tarkennella jotain juttuja myöhemmin)

Piikkisiili->Halima

Piikkishän tosiaan aloitti tällä rohkeahkolla herätysviestillään ja jatkoi siitä aika pitkälle erikoishahmopohdinnoilla. En koe piikkiksen pelipohdintoja epäilyttävinä, koska muistelen että piiks niitä tykkää pyöritellä roolista riippumatta, ja innokas vaikuttaa olevan näissäkin viesteissä. Piikkis puolustelee Violetia tuosta petturijutusta (mainitsematta kuitenkaan Violetin nimeä) mm sanoin "syitä voi olla monia, miksi petturia ei pohdinnoissa ole mainittu" ja "enkä kyllä näe erityistä syytä, miksi petturi haluaisi jutustella itsestään". Einarin pelityyliä piikkis kommentoi rohkeaksi mutta jättää auki, onko einari hyvismäinen.
Huomioin tuolla alkupelissä, että piikkis vaikutti useaan otteeseen kummallisen varautuneelta, tuntui että oli jatkuvasti korjailemassa/tarkentamassa sanomisiaan.
Piiks jatkaa teknisyyspohdintaa vielä toisena päivänä, mikä tietenkin tuntuu vähän irrelevantilta kun tuossa vaiheessa erikoisia oli tullut kaapista ulos jo useaan otteeseen. Sanoo, ettei halua jättää mitään kysymyksiä auki, koska hakee varapelaajaa (eli ei selvästi halua varittajalle mitään ylimääräistä, mikä on toki kohteliasta, mutta myös korostaa tätä piiksin kummallisen varovaista pelaamista).
Haliman peli ennen varittamista ei herättänyt sen kummempaa kummastusta, pohdintaa lähti vähän kaikkiin suuntiin (eli siis kaikkia pelaajia huomioitiin tasavertaisesti). Haliman tullessa varittamaan piikkistä tapahtuu mielestäni raju muutos: yhtäkkiä ei pohditakaan enää kaikkia, vaan Halima on nyt aivan varma, että Meiz/Porkkana on pahispari. Myöhemmin Halima tekee "pelaajalistauksen" jossa pohtii ensin pienet romaanit tuota kyseistä paria, ja kirjoittaa sitten muista pelaajista MUUTAMAN lauseen selostukset :D Violet on vähän hyvismäinen, einari neutraali (miksi??) Xanie neutraali ehkä. Tää viesti häiritsee minuu tosi paljon, en vaan näe tätä mitenkään hyvispelaajan kirjoittamana.
- tässä vaiheessa en tiiä minne osa miun pohdinnoista on hävinnyt, koska täällä ei lue mitään esim tuosta Vampiren lynkkauksesta. Koitan myöhemmin lueskella noita päiviä uudestaan, jos en löydä noita kadonneita mietteitä jostain bittiavaruuden syvistä vesistä -
Halima kirjoitti:Ja tää mun tyyli ois aika huono tyyli pahikselle, koska oon aika varma, että jos Cameron ei oo pahis, mä joudun seuraavaks lynkattavaksi.


Mitenniin huono pahistaktiikka? Eihän sua nytkään olla tällä hetkellä lynkkaamassa? :D (äänestitkin itse Xanieta ja haluaisit muut leikkiin mukaan) Miun mielestä on aika hemmetin hyvä pahistaktiikka tehdä listauksia joihin käyttää useita tunteja aikaa, koska niin ei pahisten yleensä oleteta tekevän. On myös hyvä pelitaktiikka epäillä vahvasti jotakuta joka päivä, koska "sehän nyt ois tosi tyhmää pahiksilta, saisivat vaan huomion itteensä" Ja kuitenkin oot selvinnyt hyvin tähän päivään asti, vaikka oot osaltasi aiheuttanut Meizin, Vampiren ja Cameronin lynkkauksen ja nyt olet ajamassa Xanieta hautaan. Miun mielestä siis aika hyvä pahistaktiikka.

>> Luettuani piikkiksen, entisen ja nykyisen Haliman viestit, miulle tulee vahva fiilis siitä että Halima on pahis. Huomattava muutos entisen ja nykyisen Haliman välillä, äänestyskäyttäytymisen ja yleensäkin pelin vahva kontrollointi ja muutamat kohdat joita en vaan saa mahdutettua hyvismuottiin, kuten nyt vaikka tuo älytön pelaajalistaus.

einari

Einarilla ja Violetillahan oli tosiaan alussa pientä vääntöä, tai lähinnä tuollaista toistensa nokkimista. Einarin epäilyt ekana päivänä kohdistuivat hyvin pitkälti flyraan ja Tinppaa ja siis Violetiin satunnaisilla heitoilla. Einari pohtii ettei Xanie/Halima ole uskottava koska piikkis ärsytti Xanieta? Miksei? Eikö tuollainen tunteisiin perustuva ja näin melko pelin ulkopuolinen kommentti olisi ihan hyvä pesäeronotto? Pahiskavereiden kanssa riitely on kuitenkin aika paljon käytetty pahistaktiikka. Myöhemmin Violet saa pieniä hyvisviboja, vaikka alussa epäilyttikin. PiiksHalimaa einari pitää hyvismäisenä. Cameronin kuoliniltana (kuulostaapa hirveeltä xD) einari antaa jopa pientä hyvisvibaa Cameronin suuntaan, mutta päätyy kuitenkin äänestämään tätä?
Tuossa olikin näköjään kaikki mitä oon einarista pistänyt ylös. :D Einarista en itse mitään hirveitä pahisviboja, joten ei tuolta hirveästi pistänyt silmäänkään. Hyvisviba on todellakin tässä tapauksessa vibapohjaista koska ei einari ole hirveästi tehnyt mitään "todistaakseen" hyvikseyttään, eli einari on kyllä avoin moneen pahiskomboon liitettäväksi. En kuitenkaan yksittäisenä pelaajana koe einaria pahismaisena.

porkkana

Öööö mitähän miun tabletin muistikirja sekoilee kun porkkanasta ekana kirjotettu huomio on "porkkana hyvistelee, voisi äänestää itseään" kai miul jotain sanottavaa oli hänestä ekanakin päivänä? Tai sit ei?? :D Niin no, tää on edelleen särkylääkemömmöissä kirjotettua pohdintaa.
No anyway,
porkkanan tetradynamialle heitetyn äänen kanssa sekoilu tuntuu itselleni hyvismäiseltä. Uskois että pahis ois vaan ettinyt tiedon tetran pudottautumisesta topicin ulkopuolella tai kysynyt pahiskavereilta. TOISAALTA (ahahha vihaan tuota sanaa) oon itekkin harrastanut "sekoilua" pahiksena ansaitakseni hyvispointseja. Sekoilua porkkanalta onkin tullut juurikin tuon äänestämisen merkeissä. Okei korjataan, HALUAISIN saada tästä hyvisvibaa mutta koska porkkana on häirinnyt mun sielunrauhaa jollain tosi syvällä tasolla läpi pelin, en tiedä mitä sanoa tuosta.
Porkkana on epäillyt Halimaa melkein kokoajan, muttei kuitenkaan tarpeeksi paljon äänestäkseen. Jos porkkana/Halima on pahispari, pitää taputtaa selälle hienosta pahisparitaktikoinnista. Pidän tätä paria siis täysin mahdollisena. Haliman porkkanaepäilyt on tehnyt aika hienon ja siistin u-käännöksen joka ei ole sen kummemmin ihmetystä aiheuttanut. Nyt porkkanalla on Halima tutkassa, mutta niin myös moni muukin joten Haliman äänestäminen ei ole pakollista eikä porkkanaa varmasti oudoksuta jos hän ei Halimaa äänestä.

>> pahismainen. En osaa pukea täysin selväksi lauseeksi että MIKÄ porkkanassa on niin pahismaista itselleni, ehkä johtuu juuri siitä kun niitä tekijöitä on niin monta. Halima epäilyttää mua vahvasti ja porkkanan ja Haliman linkittyminen on vähintään mielenkiintoista. Häiritsee myös edelleen tuon Meiz-Porkkana-episodin aikaan miten porkkana kovasti halusi puhetta muista, mutta osallistui itsekin pääosin tähän hässäkkään. Sanoit, ettei sillon ollut mitään muuta puhuttavaa. Mikset syynännyt vaikka peliä läpi ja tehnyt listausta, tai linkittänyt mahdollisia pahispareja? Porkkana on myös hyvistellyt useaan otteeseen, ja on noita kohtia jotka itteeni häiritsee. Koko porkkanan olemus on sellanen hymiöivä "jee :) napataan vaan pahikset :) en muuten oo sellanen :))))))" (kärjistetysti)
- En usko äänestäväni porkkanaa tänään koska kun yritän ajatella porkkanaa mustavalkoisesti joko hyvis- tai pahiskastissa, miun aivot ylikuormittuu ja alkaa miettimään miten ulkona onkin kaunis päivä ja haluisin jo saada tän listauksen loppuun... Mutta jos Halima on pahis, on porkkana aika vahva pahiskaveriehdokas.

Itse asiassa katoin ulos ja katoin kelloa ja huomasin että miun pitäis jo olla menossa kaverin luokse, joten tää jää nyt tähän ja jatkan myöhemmin. Vastailen myös miulle suunnattuihin epäselvyyksiin sitten!
voi veljet
Avatar
Horaaneko
Kyläläinen
 
Viestit: 449
Liittynyt: 15.11.2013 11:34:05
Paikkakunta: Voi pojat
Palkinnot: 3

Re: Murha kylässä 5.päivä loppuu 4.4. kello 21.00

ViestiKirjoittaja Violet » 02.04.2016 18:45:40

En oo tätä peliä ehtiny oikeen kattoo, ku juhlistettiin porukalla ylppärien päättymistä. Jos Cameron on kuitenkin nyt suojelija. niin jäljelle jää: Halima, einari, Xanie, porkkana ja Horaaneko. Näistä Halima ja porkkana yhdessä eivät mielestäni sovellu pahispariksi. Einari ja porkkana soveltuvat erityisen hyvin pahispareiksi, mutta yksittäin eivät oikein pahistuta. Xanie ja Horaaneko sopivat kumpaankin kolmanneksi pyöräksi, eikä mikään poissulje sitä, etteivätkö he voisi olla yhdessä pahiksia. Nämä ovat päällimmäisiä ajatuksia tällä hetkellä, yritän vielä syventyä näihin eri parimahdollisuuksiin.
Paras hyvis, aktiivisin kyläläinen & paras varapelaaja kepit vuodelta 2014
Avatar
Violet
Mafioso
 
Viestit: 1405
Liittynyt: 15.11.2013 07:17:57
Kotiyhteisö: Kylä
Palkinnot: 14

Re: Murha kylässä 5.päivä loppuu 4.4. kello 21.00

ViestiKirjoittaja Horaaneko » 02.04.2016 19:29:25

Violet, miksei siun mielestä Haliporkkana oo mahollinen?

(En nyt ehi enempää, oon kavereiden luona)
voi veljet
Avatar
Horaaneko
Kyläläinen
 
Viestit: 449
Liittynyt: 15.11.2013 11:34:05
Paikkakunta: Voi pojat
Palkinnot: 3

Re: Murha kylässä 5.päivä loppuu 4.4. kello 21.00

ViestiKirjoittaja Violet » 02.04.2016 23:00:25

Horaa: Toisena päivänä kun pohdittiin Meizin ja/tai porkkanan pudottamista, lähti Halima erittäin voimakkaasti lynkkaamaan porkkanaa. Voi olla, että porkkana on petturi ja Halima pahis, ja tämä on vain äärimmäisen pitkälle venynyt yritys saada hyvisten luottamus tappamalla petturi, mutten oikein ole vakuuttunut. Haliman peli on sinällänsä myös petturilta vaikuttavaa, joten siksi tilanne vaikuttaa siksi epätodennäköiseltä. porkkana on myös mennyt tänä päivänä Haliman suhteen aika vahvalle epäilylinjalle, esim. ensimmäinen viesti koski lähinnä pelaajien linkittymisiä Halimaan.

Halimassa mietityttää nyt tuo hiljaisten tappamisen linja. Tähän mennessä kaksi kuollutta hiljaista (Vampire, keira) ovat paljastuneet hyviksiksi, ja hiljainen Tincamvearon olikin suojelija. Jotenkin hiljaisista tänne asti on selvinnyt tähän päivään asti Xanie ja Horaaneko (oon melko varma että ainakin toinen on pahis, koska ainut kombinaatio jossa tämä ei tapahdu (Halima-einari-porkkana) sisältää sen verran satunnaismuuttujia ja interaktioita pelaajien kesken etten jaksa uskoa mahdolliseksi).

Eli tällä hetkellä pohdinnan tuloksena:

porkkana ja Halima eivät ole pari -> koska näistä kahdesta Halima tuntuu pahismaisemmalta, vaikuttaa porkkana siis hyvismäiseltä
Xanie tai Horaaneko on todennäköisesti pahis
porkkanan tai einarin ollessa pahis on toinen osapuoli suuremmalla todennäköisyydellä pahis - tällä ei ihan yhtä paljoa painoarvoa, sillä on noita muita epävarmempi, sillä sisältää ehdon, että toisen on oltava pahis.

Kannattaisiko pelaajien tehdä listat siitä, että missä järjestyksessä lähtisitte lynkkaamaan pelaajia? Mun oma lista näyttäisi nyt tämän tapaiselta:

1. Halima
2. Xanie
3. Horaaneko
4. porkkana
5. einari
----
:<. Cameron

porkkana ja einari ovat tässä järjestyksessä, sillä jos he eivät molemmat ole pahiksia, niin tuo porkkanan pelastaminen päivä-äänestykseltä ei vaikuta pahismaiselta teolta, sillä pahiksena hän olisi siitä varmaan hyötynyt porkkanan kuolemasta enemmän.
Paras hyvis, aktiivisin kyläläinen & paras varapelaaja kepit vuodelta 2014
Avatar
Violet
Mafioso
 
Viestit: 1405
Liittynyt: 15.11.2013 07:17:57
Kotiyhteisö: Kylä
Palkinnot: 14

Re: Murha kylässä 5.päivä loppuu 4.4. kello 21.00

ViestiKirjoittaja Violet » 02.04.2016 23:05:30

Tossa listausideassa on muuten yksi huono puoli, mikä tuli mieleen nyt jälkikäteen. Kuilu Haliman ja Xanien välillä on esimerkiksi paljon pienempi kuin Horaanekon ja porkkanan välinen kuilu. Halima pääsi nyt huipulle kontrolloivan otteensa vuoksi, mutta toi Xanien sopivuus niin monien pariksi antaa kyllä aika kovan vastuksen. Vähintäänkin nyt olisi Xanien aika sanoa jotain kantaaottavaa.
Paras hyvis, aktiivisin kyläläinen & paras varapelaaja kepit vuodelta 2014
Avatar
Violet
Mafioso
 
Viestit: 1405
Liittynyt: 15.11.2013 07:17:57
Kotiyhteisö: Kylä
Palkinnot: 14

Re: Murha kylässä 5.päivä loppuu 4.4. kello 21.00

ViestiKirjoittaja Halima » 03.04.2016 07:51:19

Violet kirjoitti:Halimassa mietityttää nyt tuo hiljaisten tappamisen linja. Tähän mennessä kaksi kuollutta hiljaista (Vampire, keira) ovat paljastuneet hyviksiksi, ja hiljainen Tincamvearon olikin suojelija.

En ole missään vaiheessa meinannut tai yrittänyt lynkata keiraa tai Tincamvearonia, lähinnä olen epäilyttävistä äänestänyt mieluummin hiljaista kuin äänekkäämpää. Eli porkkanan sijasta Vampire. Tänään nyt enää ei oikeastaan hiljaisuudella ole väliä, kun on pakko löytää pahis, mutta Xanie on hiljaisin ja mun mielestä myös epäilyttävin.

Violet kirjoitti:Kannattaisiko pelaajien tehdä listat siitä, että missä järjestyksessä lähtisitte lynkkaamaan pelaajia?

Hyvä idea! Mun lista ois tällainen:
1. Xanie
2. Violet
3. Horaaneko
4. einari
5. porkkana

Mun mielestä kyllä nyt viimeistään tänään pitäisi ruveta porukan äänestämään! Eikai me oikeasti haluta sitten maanantai-iltana sekoilla tämän homman kanssa, kun nyt ois vielä aikaa? Eli äänestäkää nyt edes jotain, jos vaikka tultaisiin johonkin lopputulokseen. Ja mun mielestä ei kannata odottaa Xanien reaktiota ennen äänestämistä, silloinhan pahis-Xanien nimenomaan kannattaisikin pysyä hiljaa jos monet vaan odottaa häneltä kommenttia ennen ääntä.
Avatar
Halima
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1755
Liittynyt: 22.02.2016 20:02:26
Kotiyhteisö: Kylä
Palkinnot: 14

Re: Murha kylässä 5.päivä loppuu 4.4. kello 21.00

ViestiKirjoittaja einari » 03.04.2016 08:56:36

Mua tällä hetkellä pahistuttaa eniten ehkä Violet. Sommittelin häntä jo Horaanekon ja Xanien kaveriksi, mutta ei voi sulkea pois sitäkään mahdollisuutta, että Halima tai porkkana olisi pahis... Nyt kannattaisi keskittää äänet, jolloin Xanie olisi mullekin hyvä kohde, mutta pelottaa että astun suoraan Haliman ansaan. :D Ketä Cameron ajattelit äänestää?
Avatar
einari
Kyläläinen
 
Viestit: 75
Liittynyt: 10.03.2016 11:23:30
Palkinnot: 9

Re: Murha kylässä 5.päivä loppuu 4.4. kello 21.00

ViestiKirjoittaja Violet » 03.04.2016 13:29:19

++Xanie

Pitää saada Xanielle nyt vähintäänkin kolme ääntä, mieluusti enemmän, sillä pahiksethan voivat aina äänestää Xanieta ja jälkeenpäin siirtää äänensä, jolloin he pääsevät vapaasti valitsemaan enemmistöllä äänestettävän.
Paras hyvis, aktiivisin kyläläinen & paras varapelaaja kepit vuodelta 2014
Avatar
Violet
Mafioso
 
Viestit: 1405
Liittynyt: 15.11.2013 07:17:57
Kotiyhteisö: Kylä
Palkinnot: 14

Re: Murha kylässä 5.päivä loppuu 4.4. kello 21.00

ViestiKirjoittaja Horaaneko » 03.04.2016 13:50:02

Itse olisin äänestämässä Halimaa. Tän päivän perusteella en usko Xanieta ja Halimaa pahiskavereiksi ja alan olla aika varma että Halima kuuluu pahistrioon. Toisena voisi olla porkkana ja ehkä einari. Xanie ehkä vielä sopisi petturin rooliin, mutten nyt tiedä. Sitten taas, jos Halima ja Xanie olisi pahiskavereita, uskoisi Haliman hoputtavan tätä enemmän puhumaan. Xanie on myös vahvasti epäillyt Halimaa.

(Ja jatkan muuten listausta tänään myöhemmin kun löydän itelleni vähän vapaa-aikaa c:)
voi veljet
Avatar
Horaaneko
Kyläläinen
 
Viestit: 449
Liittynyt: 15.11.2013 11:34:05
Paikkakunta: Voi pojat
Palkinnot: 3

Re: Murha kylässä 5.päivä loppuu 4.4. kello 21.00

ViestiKirjoittaja Violet » 03.04.2016 13:55:01

Horaa, miksi Xanie ja Halima eivät soveltuisi pahiskavereiksi?
Paras hyvis, aktiivisin kyläläinen & paras varapelaaja kepit vuodelta 2014
Avatar
Violet
Mafioso
 
Viestit: 1405
Liittynyt: 15.11.2013 07:17:57
Kotiyhteisö: Kylä
Palkinnot: 14

Re: Murha kylässä 5.päivä loppuu 4.4. kello 21.00

ViestiKirjoittaja Horaaneko » 03.04.2016 14:38:55

Violet, en ainakaan pidä XaniHalia todennäköisenä pahisparina ottaen huomioon sen että Halima on ollut Xanien ainoa kunnon epäily ja Halima äänesti tänään Xanieta (peräti ekana?) Voi olla tietty radikaali pahistaktiikka, mutta Halima on aika hyvin kontrolloinut peliä tähän asti ja saisi varmaan lynkkauksen suunnattua muuallekin kuin pahiskaveriin.
voi veljet
Avatar
Horaaneko
Kyläläinen
 
Viestit: 449
Liittynyt: 15.11.2013 11:34:05
Paikkakunta: Voi pojat
Palkinnot: 3

Re: Murha kylässä 5.päivä loppuu 4.4. kello 21.00

ViestiKirjoittaja porkkana » 03.04.2016 16:58:49

1. Xanie
2. Halima
3. Horaaneko
4. einari
5. Violet

Yritän nyt taistella Xanien ja Haliman kesken. Tai no, itseasiassa koko kolmikon ylhäältä voisi sulauttaa yhdeksi kun en osaa päättää mikä järjestys nyt kuvastaisi parhaiten epäilyjäni. Kaikki epäilyttävät yhtä paljon ja olisivat hyvä pahiskombo. :D

Violet, miksi äänestit Xanieta etkä Halimaa joka oli äänestyslistallasi ensimmäinen? Nythän vielä voi äänestää ihan epäilyttävintä, voidaan sitten illalla pitää huoli että pahikset eivät pääse massaamaan.

Halima kirjoitti:Trololoo, mun peli ei oo virheetöntä nähnytkään. Oon epäillyt ja äänestellyt viatonta toisensa perään, ei kyllä vastaa mun mielikuvaa virheettömästä pelistä. :D

Niin me kaikki muutkin ollaan trollailtu, äänestetty ja epäilty viattomia! Ei se silti pelistä virheellistä tee, vaan koska me kuitenkin pelataan juonittelupeliä niin se kuuluu asiaan. :D

Halima kirjoitti:Einari voi ihan hyvin olla pahis, mutta Xanie epäilyttää huomattavasti enemmän. Lisäksi jos olemme häviämässä tämän pelin, häviän mieluummin pahis-einarille kuin pahis-Xanielle, koska arvostan aktiivisia ja ovelia pahispelaajia enemmän kuin hiljaisia.

Tämä on kyllä aivan totta! Tämän pointin valossa Xanie pääsikin ykköspaikalle äänestettävissä. Sinussa epäilyttää juuri tuo näkyvyys ja hallitsevuus mitä on tullut toisteltua jo aika paljon, ja harmittaa jos nyt oletkin pahis, mutta sinun pahispelisi on siinä tapauksessa ollut ihan riskejä täynnä ja arvostan sitä enemmän kuin hiljaisena oloa.

++Horaaneko näin päivän ensimmäiseksi ääneksi, olen vastarannan kiiski. :) Horaasta aiemmin kirjoittelinkin olevan pahismainen + tämä sopii aika pitkälti jokaiseen pahiskomboon Xanien tavoin. En myöskään halua liittyä ainakaan vielä Xanien lynkkaukseen, katsotaan sitä sitten myöhemmin. Päivä on kuitenkin nojautunut liikaa Xanie-Halima akselille, joten tämä on sillekin vähän vaihtelua.

Einari ja Horaaneko: Millaiset teidän äänestyslistat on?
Avatar
porkkana
Kyläläinen
 
Viestit: 93
Liittynyt: 10.03.2016 11:23:29

Re: Murha kylässä 5.päivä loppuu 4.4. kello 21.00

ViestiKirjoittaja Horaaneko » 03.04.2016 17:08:58

En vieläkään ehi kirjottaa kunnon viestiä, mutta vastaan porkkanalle!

1. Halima
2. porkkana
3. einari, Xanie?
4. Violet

Eli oisin äänestämässä Halimaa tänään. Ja aattelin että ois viisasta oottaa että kaikki päättää ketä haluaa äänestää ennen ko ääniä aletaan heittelemään, ettei pahiksille tuu massausmahdollisuutta. Tai siis ei oo hyvä et kaikki heittelee nyt ääniä ympäriinsä, menee sekavaksi huomenna.
voi veljet
Avatar
Horaaneko
Kyläläinen
 
Viestit: 449
Liittynyt: 15.11.2013 11:34:05
Paikkakunta: Voi pojat
Palkinnot: 3

Re: Murha kylässä 5.päivä loppuu 4.4. kello 21.00

ViestiKirjoittaja Xanie » 03.04.2016 17:29:51

Halima kirjoitti:Xanie on ollut niin hiljainen, että epäilyttää

Cameron kirjoitti:Muistan Xanien kyllä aikoinaan sanoneen että pahiksena hän usein vetäytyy hiljaiseksi kun ei keksi mitään sanottavaa.

(ja monta muuta quotea, jossa mua epäillään vain sen takia että oon hiljainen)
Hiljaisuuteni pelissä johtuu ihan vain irl-kiireistä. (muutto, uusi työ, opiskelu ym tässä sivussa) Toki myös verrattuna moneen muuhun peliin tätä nykyistä viestimäärääni pidettäisiin suorastaan yliaktiivisena, eli riippuu mihin vertaa :P Cameron: mun edellisestä pelistä on jo useampi vuosi aikaa joten pelityyli ja pelaaminen muutenkin on voinut olla silloin kovin eri :P Itse en myöskään koskaan ole ollut listaaja-tyyppiä, vaan nostanut esiin huomioitani pelistä / yksittäisistä pelaajista. En ihan hirveesti näe mieltä siinä, että vähän väliä listataan jokainen pelissä mukana oleva pelaaja ja kommentoidaan heitä, ja vielä kun tämän tekee kymmenen ihmistä niin en edes kunnolla jaksa lukea samaa asiaa monesti. Etäämmältäkin voi tehdä aivan hyviä huomioita. Komppaan myös Horaan sanomaa tässä, että ei paljoa huvita pelata, kun joka toisessa viestissä huudellaan ja syytellään hiljaiseksi ja hiillostetaan sen perusteella -> ei viitsi tulla sanomaan vain jotain yksittäistä asiaa kun sitten syytellään siitä, ettei ole kunnolla asiaa vaikka on ollut pitkään hiljaa ja sitten viesti viivästyy entisestään -> kierre on valmis -.-

Halima kirjoitti:
Xanie kirjoitti:Haliman äänenvaihdoksella tuntuu näin jälkikäteen olevan iso merkitys äänestyksen lopputulokseen.


Meinaatko tosissaan, että jos mä en ois siirtänyt ääntäni Meizille, olisi ollut mahdollista että porkkana olisi lynkkautunut? Äänethän olivat loppupeleissä jotain 8-1 (en tarkistanut, mutta ero oli kyllä muistaakseni tosi iso).

Meinaan juuri sitä, mitä sanoin. Että näin jälkikäteen kun lueskelee äänestystä ja katsoo äänestyskäyttäytymistä, niin sinun äänenvaihdoksella oli suuri merkitys. Moni arpoi kumpaa äänestäisi ja päätyi Meiziin osin koska Meiz oli jo kuolemassa - massaan on helppo heittäytyä sen suuremmalti pohtimatta. Annoit myös vakuuttavan oloisia perusteita äänenvaihdokselle ja sille, miksi sittenkin Meiz eikä porkkana, ja niihin oli monen helppo yhtyä sen suuremmitta pohtimatta.

Oon huomenna töissä 11-21 plus työmatkat päälle, eli en pääse katteleen teidän iltasekoiluja. Katselen tässä illan aikana sen mitä kerkiän ja mahdollisesti huomenna aamusta vielä.
Xanie
Kyläläinen
 
Viestit: 16
Liittynyt: 02.12.2013 22:27:47

EdellinenSeuraava

Paluu Hautausmaa

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 31 vierailijaa

cron