Ennustajapeli III on ohitse!

Pelien viimeinen lepopaikka, jonne kyläläiset kokoontuvat muistelemaan menneitä pelejä ja keskustelemaan niiden tapahtumista.

Ennustajapeli III on ohitse!

ViestiKirjoittaja Zey » 23.03.2015 02:23:40

Ennustajapeli III: Ennustajien ennustaja 2015

PJ:Zey
VPJ: Tetradynamia :)
APJ: Horaaneko :)
Pelityyppi: Erikoispeli
Pelaajamäärä: 9
Äänestystapa:
Pelimode: Jitachi

Onko ennustaminen sinulla verissä? Tulkitsetko mielelläsi unia ja teenlehtiä? Haluatko mitata sisäistä silmääsi Ennustaja-kilpailussa? Mikäli vastasit kaikkiin kyllä, niin ilmoittaudu mukaan kilpailuun! Mukaan pääsevät yhdeksän lahjakkainta ennustajaa, jotka kilpailevat vaikeiden kisojen muodossa titelistä ”Ennustajien ennustaja 2015”.

Päivä ja äänestys (UÄ):
Päivä kestää aina 4 vuorokautta.
Päivän aikana keskustellaan ja äänestetään pelitopicissa. Ääni merkitään boldattuna ja plussilla ++Nimi. Muuten merkittyjä ääniä ei lasketa. Ääntään saa vaihtaa päivän aikana niin monta kertaa kuin haluaa. Äänen peruminen merkitään boldattuna, mutta plussat ovat vaihtuneet miinuksiin --Nimi. Vain oikein kirjoitetut äänet lasketaan. Uutta henkilöä ei saa äänestää, ennen kuin aiempi ääni on poistettu. (Jos ette poista ensin ääntä edelliseltä henkilöltä, pelinjohtaja ei laske uutta ääntänne mukaan, vaan laskee vanhan äänen mukaan.) Äänitilanne selviää PJ:n tai APJ:n tekemistä väliaikalaskennoista.
Päivän lopuksi lynkataan se, jolla on sillä hetkellä eniten ääniä. Tasatilanteessa saman äänimäärän ensin saanut lynkataan. Jos ääniä ei ole, lynkattava arvotaan.
Viestien muokkaus on ehdottomasti kiellettyä.

Huom! Poikkeuksellisesti peli alkaa yöstä, jolloin pahikset eivät tapa, mutta ennustajat ennustavat.

Yö:
Yö kestää yhden vuorokauden. Kaikkien erikoishahmojen toivotaan laittavan nimet mahdollisimman pian yön alkamisen jälkeen. Erikoishahmot laittavat jokaiseen yöviestiinsä kaksi nimeä. Ensimmäinen on kyseisen yön kohde, seuraava varanimi. Tämä varanimi ei siis ole mikään virallinen, vaan mukana ainoastaan siltä varalta, että erikoishahmo ei jostain syystä pääse koneelle seuraavan yön aikana. Ensimmäisen yön varanimi annetaan PJ:lle pelin alussa vastaamalla hahmoviestiin.
Pelinjohtaja käyttää varanimeä vasta kun vuorokausi on umpeutunut (aiemmin vain siinä tapauksessa, että pelinjohtaja on yön alkaessa ilmoittanut, että kyseisen yön umpeutumisaika on lyhyempi). Varanimiä voidaan käyttää myös siinä tapauksessa, että erikoishahmo on ilmoittanut olevansa koko yön ajan poissa.
Mikäli varanimeäkään ei jostain syystä ole käytettävissä aamunkoittoon mennessä, menettely riippuu erikoishahmosta:
Pahikset: Tappavat sen, jota joku heistä viimeksi on äänestänyt.
Ennustaja: Kysyy siitä, jota viimeksi äänesti. Jos tämä henkilö on kuollut tai tästä on jo kysytty, kysyy edellisestä äänestämästään henkilöstä. Jne. Jos kaikki henkilön äänestämät ovat kuolleet tai heistä on jo kysytty, kysyy yleisten äänestysten perusteella. (Viimeisimmän äänestyksen toinen, kolmas... sitä edellisen toinen jne.)

Poissaoloja ja epäaktiivisuutta koskevat säännöt:
Kaksi kierrosta äänestämättä olleet poistetaan pelistä toisen päivän iltana sen päivän äänestetyn mukana, eli hänelle haetaan varapelaaja. Ellei varapelaajaa löydy, pelaaja tapetaan aamunkoitossa. Jos usealle pelaajalle tarvitaan varapelaaja eikä kaikille saada, aamulla lynkattavat antiaktiivit arvotaan.
Jos pelaaja korvataan varapelaajalla kesken päivän, säilyy pudottautuneen pelaajan ääni voimassa.
Poissaolo suojaa pelaajaa, jos tämä on paikalla enintään yhden vuorokauden. Ilmoitetun poissaolon kierrokset vähennetään välistä. Siis esim. jos henkilö ei ole äänestänyt kierroksella 1 ja on kierroksen 2 poissa, hänen täytyy äänestää kierroksella 3 tai hän lentää pelistä ulos sen päivän iltana. Ilmoitettu poissaolo suojelee enintään 2 peräkkäisen kierroksen ajan.

Hahmot:

Hyvät:
7 ennustajaa, joista jokainen luulee olevansa oikeita ennustajia. Oikeasti mukana onkin:
1 oikea ennustaja, joka saa oikeat tulokset tarkkuudella viaton/pahis.
2 vainoharhaista ennustajaa, jotka saavat tulokseksi aina pahis.
1 herkkäuskoinen ennustaja, joka saa tulokseksi aina viaton.
2 mielenvikaista ennustajaa, jotka näkevät pahikset viattomina ja hyvikset pahiksina.
1 nopalla ennustaja, jonka tulokset arvotaan nopalla (1-3=viaton, 4-6=pahis)

Pahat:
2 pahista tuntevat toisensa ja voivat puhua keskenään yksityisviestein. Joka yö he valitsevat yhden muista pelaajista tapettavaksi ja päivällä he yrittävät esittää viatonta ja saada samalla hyvikset äänestämään jonkun viattoman kuolemaan. Pahisten tavoite on tappaa niin monta hyvistä, että pahiksia on saman verran tai enemmistö kylässä.

Voittaminen:
Hyvikset voittavat, kun kaikki pahikset ovat kuolleet.
Pahikset voittavat, kun heitä on saman verran tai enemmän kuin hyviksiä.

Mukana (9/9):

Odoshi (2.yö, mielenvikainen ennustaja)
Violet (1.yö, mielenvikainen ennustaja)
Teresa -> Lilian (3.päivä, vainoharhainen ennustaja)
Jinmuru
Vampire
Lotazi (3.yö, herkkäuskoinen ennustaja)
Hagrid -> Violet (4.päivä, pahis)
Horaaneko (1.päivä, oikea ennustaja)
Herkkuoone (2.päivä, pahis)

Nyt on menossa 0.yö, joka päättyy huomenna, 24.3. kello 21.00. Yönimet ennen sitä minulle!
Fiksubjs dilmaattinen
Avatar
Zey
Kyläläinen
 
Viestit: 2506
Liittynyt: 01.11.2013 22:46:23
Paikkakunta: Turku
Kotiyhteisö: Kylä
Palkinnot: 16

Re: Ennustajapeli III 0.yö päättyy 24.3. kello 21.00.

ViestiKirjoittaja Zey » 24.03.2015 21:00:06

1.aamu

Tervetuloa seuraamaan Ennustajapeli III:a! Tällä kertaa jaossa on titteli ”Ennustajien ennustaja 2015”, mutta vain yksi voi vain sen voittaa! Tittelistä kisailemassa meillä on yhdeksän lahjakasta kilpailijaa, jotka tulevat varmasti tekemään kaikkensa tittelin eteen. Esitelläänpä sitten kilpailijat!

Numerolla yksi kilpailee Odoshi, joka on tunnettu erityisesti kanojen sisälmyksistä ennustamisesta. Kertomansa mukaan hän ei jännitä tulevia kilpailuja, sillä muutama viikko sitten orrella vielä istuskellut Brutus-kana on kertonut voiton olevan varma. Toivotaan että Brutus on oikeassa!

Numerolla kaksi tittelistä taistelee Violet! Violet kertoo kantavansa mukana aina isoäidiltään perimäänsä korttipakkaa, jonka avulla hän pystyy näkemään tulevaisuuden sumuverhon lävitse. Tulevista kisailuista kysyttäessä Violet totesi olevansa yhtä tietämätön kuin tavallisetkin ihmiset, sillä hän oli päättänyt jättää tästä asiasta kortit sivuun. No, kunhan muistat ottaa kortit taas esille kun kisa alkaa, heh heh!

Numero kolme onkin hiukan uudempi tapaus, nimittäin Teresa. Vaikka hän ei olekaan ollut aikaisemmin julkisuudessa ennustajan taitojensa takia, suhtautuu hän silti optimistisesti tulevaan. Planeetoista ennustava Teresa kertoo Jupiterin olevan juuri nyt edullisessa asemassa hänen voittoaan katsoen, joten toivotaanpa Jupiterin pysyvän nyt tiukasti paikoillaan!

Jinmuru kilpailee numerolla neljä ja hän onkin sitten tunnetumpi tapaus! Hän nimittäin voitti viime vuonna ”Kissakuiskaaja 2014” -tittelin. Kyseisessä kilpailussa Jinmuru käytti apunaan monen vuoden kokemusta ennustamisesta. Hän nimittäin on jo lapsena opetellut ennustamaan tulevaa kissojen käyttäytymisestä. Haastattelussa Jinmuru kertoi kissansa Mirrin olevan hyvinkin leppoisalla tuulella, mikä lupaa hyvää kisoja katsoen. Toivottavasti Jinmuru sinulla on silakoita pitämässä hänet jatkossakin leppoisena!

Viidennellä numerolla kilpailee Vampire! Vampire etsi pitkään itselleen sopivinta tapaa ennustaa, kunnes löysi ”Viisi askelta tehokkaaseen hampaidenpesuun” -opuksen. Kilpailijamme löytää opuksen sivuilta vastauksen mihin tahansa kutkuttavaan kysymykseen tulevasta. Toivotaan, että oikea sivu löytyy kisoissa nopeasti tuosta viisituhatta sivuisesta kirjasta!

Koska uusi kausi edellyttää aina uusia kuvioita, on seuraavaksi vuorossa pieni käänne. Nimittäin kilpailija numero kuusi, joka on tuttuakin tutumpi. Viime kaudella tiensä semifinaaliin kilpaillut kilpikonnaennustaja Lotazi on mukana tälläkin kaudella! Lotazi kertoo kilpikonnien selkäkuvioiden olevan myönteisempiä tällä kaudella ja finaali paikka on taattu. Toivotaan, ettei tällä kertaa ole perhosia, jotka koituisivat kohtaloksi, eikö näin?

Kilpailija numero seitsemän onkin vanhemmille katsojille varmasti tuttu. Hetken julkisuudesta poissa ollut Hagrid on nimittäin palannut taas ennustamaan! Hän on kuitenkin jättänyt tikuista ennustamisen ja siirtynyt käyttämään televisio-ohjelmia. Ehkäpä näemme siis tällä kaudella tulevaisuuden Gordon Ramsayn selostamana.

Numerolla kahdeksan kilpailee Horaaneko! Hän pitääkin yllä perinteistä linjaa tänä vuonna ja ennustaa kristallipallosta. Kilpailija kertoo olevansa varma voitostaan, sillä hän on ottanut mukaansa myös pesusetin, joka sisältää kahdeksaa erilaista pesuainetta, kuusi pesuharjaa ja erityisen pehmeän sienen. Hän ei taida tippua sumean kristallipallon takia kuten edelliset perinteistä linjaa pitävät!

Viimeisenä muttei vähäisimpänä on numerolla yhdeksän kilpaileva Herkkuoone. Ja tämän kilpailijan nimikin jo viittaa hänen ennustuslajiinsa! Herkkuoone on nimittäin tottunut kakkujen leikkaaja, jolle mansikat ja kermavaahto ovat tie tulevaan. Haluaisinpa nähdä saman, saisinpahan tekosyyn syödä useammin kakkuja!

Ja näin on kaikki kilpailijat esitelty! Tuttuun tapaan voit äänestää suosikkiasi lähettämällä tekstiviestillä suosikkisi numero ruudussa näkyvään puhelinnumeroon. Aikaa äänestää on aina ohjelman loppuun asti. Kaikki äänet ovat tärkeitä, sillä suosikkisi jatkoon pääsy voi olla vain yhden äänen päässä. Älä siis jätä äänestämättä!

Äänestyspakot:
Ei kellään.

Poissa:
Ei kukaan.

1.päivä alkaa nyt ja päättyy lauantaina 28.3. kello 21.00.
Fiksubjs dilmaattinen
Avatar
Zey
Kyläläinen
 
Viestit: 2506
Liittynyt: 01.11.2013 22:46:23
Paikkakunta: Turku
Kotiyhteisö: Kylä
Palkinnot: 16

Re: Ennustajapeli III 1.päivä päättyy 28.3. kello 21.00.

ViestiKirjoittaja Violet » 24.03.2015 21:25:53

Saa nähdä miten peli lähtee käyntiin. Kiva päästä pitkästä aikaa pelaamaan :)

Kysymys PJ:lle: Saako ennustaja ennustaa itsensä?

En kerro vielä, ketä ennustin. Sain kuitenkin tulokseksi pahiksen; jos saan ensi yönä "tarkastaa" itseni, niin tiedän ehkä hieman enemmän ennustukseni luotettavuudesta, esim: jos paljastun omassa ennustuksessani pahikseksi, niin voin rajata ennustusroolini mielenvikaiseen, noppaan tai vainoharhaiseen. Herkkäuskoinen en voi olla. En ole varma onko tämä päätös olla kertomatta kaikkein järkevin tällä hetkellä, jos jollakulla on vastaehdotuksia, niin kertokaa. Haluan kuitenkin vastauksen kysymykseeni ennen kuin teen mitään konkreettista.
Paras hyvis, aktiivisin kyläläinen & paras varapelaaja kepit vuodelta 2014
Avatar
Violet
Mafioso
 
Viestit: 1405
Liittynyt: 15.11.2013 07:17:57
Kotiyhteisö: Kylä
Palkinnot: 14

Re: Ennustajapeli III 1.päivä päättyy 28.3. kello 21.00.

ViestiKirjoittaja Vampire » 24.03.2015 21:31:24

Pahistuloksen sain minäkin, ja jos ihmiset on tarkistanut samoja tyyppejä, niin sillon voidaan ehkä päätellä jotain siitä mitkä tulokset on uskottavia. Tosin mun aivot on niin tööt, että taidan olla hetken hiljaa...
心配ないからね。
Avatar
Vampire
Kepitetty kyläläinen
 
Viestit: 511
Liittynyt: 15.11.2013 00:56:15
Paikkakunta: Pirkanmaa
Kotiyhteisö: FinFanFun
Palkinnot: 8

Re: Ennustajapeli III 1.päivä päättyy 28.3. kello 21.00.

ViestiKirjoittaja Jinmuru » 24.03.2015 21:43:54

Hei vain! Heti alkuun kiitän Zeytä mahtavasta ingamesta :'D (Kissani Eren tuijottaa mua pahaenteisesti ikkunalaudalta, hmmmmmm...)

Mää sain tulokseksi hyvis, en siis ainakaan oo vainoharhanen ennustaja. Tekis mieli jo kertoa, että kestä kysyin, mutta onko se paras strategia? Onko joku pelannu ennustuspeliä aikasemmin? Mää en (muistaakseni) oo ni en ihan tiiä, mitä tehä :'D
Kunpa voisin tatuoida taivaan iholleni
Avatar
Jinmuru
Kyläläinen
 
Viestit: 1105
Liittynyt: 03.02.2014 17:06:38
Paikkakunta: Oulu
Palkinnot: 6

Re: Ennustajapeli III 1.päivä päättyy 28.3. kello 21.00.

ViestiKirjoittaja Lilian » 24.03.2015 21:55:05

Holahola , uusi tulee paikalle.

Mullakin tuli pahis tuloksena, en tiiä onko se hyvä vai ei.
Vuotiksen peleistä voin sanoa, ettei kannata heti marssia
sanomaan kaikkea.
Mutta en tiiä, en ole koskaan pelannut täällä.
Teresa -> Lilian
Lilian
Kyläläinen
 
Viestit: 40
Liittynyt: 21.02.2015 19:02:19
Paikkakunta: Espoo

Re: Ennustajapeli III 1.päivä päättyy 28.3. kello 21.00.

ViestiKirjoittaja Lilian » 24.03.2015 21:57:06

Ja heti alkuun, mulla on poissaolo nyt viikonlopulle.
Teresa -> Lilian
Lilian
Kyläläinen
 
Viestit: 40
Liittynyt: 21.02.2015 19:02:19
Paikkakunta: Espoo

Re: Ennustajapeli III 1.päivä päättyy 28.3. kello 21.00.

ViestiKirjoittaja Jinmuru » 24.03.2015 22:38:57

Teresa, muista käyä ilmottamasa poissaolo tänne: viewtopic.php?f=9&t=2
Kunpa voisin tatuoida taivaan iholleni
Avatar
Jinmuru
Kyläläinen
 
Viestit: 1105
Liittynyt: 03.02.2014 17:06:38
Paikkakunta: Oulu
Palkinnot: 6

Re: Ennustajapeli III 1.päivä päättyy 28.3. kello 21.00.

ViestiKirjoittaja Vampire » 24.03.2015 23:15:06

Mä taas tiedän jo, että en voi olla herkkäuskoinen ennustaja, mutta siitä ei voi sen tarkemmin päätellä, koska variaatioita on muitakin.
心配ないからね。
Avatar
Vampire
Kepitetty kyläläinen
 
Viestit: 511
Liittynyt: 15.11.2013 00:56:15
Paikkakunta: Pirkanmaa
Kotiyhteisö: FinFanFun
Palkinnot: 8

Re: Ennustajapeli III 1.päivä päättyy 28.3. kello 21.00.

ViestiKirjoittaja Odo » 24.03.2015 23:29:36

Moro vaan kaikille!

Mulle tämä on ensimmäinen ennustajapeli, eikä muutenkaan tämän tyyppisiä pelejä ole tullut pelattua. Mukavaa päästä kokeilemaan jotain uutta. :)
Avatar
Odo
Kyläläinen
 
Viestit: 40
Liittynyt: 21.09.2014 13:24:38
Kotiyhteisö: Finfanfun
Palkinnot: 1

Re: Ennustajapeli III 1.päivä päättyy 28.3. kello 21.00.

ViestiKirjoittaja Odo » 24.03.2015 23:32:15

Niin ja tosiaan mä sain tulokseksi pahiksen.
Avatar
Odo
Kyläläinen
 
Viestit: 40
Liittynyt: 21.09.2014 13:24:38
Kotiyhteisö: Finfanfun
Palkinnot: 1

Re: Ennustajapeli III 1.päivä päättyy 28.3. kello 21.00.

ViestiKirjoittaja Lilian » 25.03.2015 00:41:48

En olekaan ainoa, joka ei ole pelannut ennen tällaista juonaria. :)
Haittaakohan jos kaksi ennustaja on kysyny samaa nimeä?
Viikkaan nyt itteni nukkumaan, mutta ensin teen
virallisen poissaoloilmoituksen omaan topaansa.
Teresa -> Lilian
Lilian
Kyläläinen
 
Viestit: 40
Liittynyt: 21.02.2015 19:02:19
Paikkakunta: Espoo

Re: Ennustajapeli III 1.päivä päättyy 28.3. kello 21.00.

ViestiKirjoittaja Horaaneko » 25.03.2015 00:45:33

Oon ollu päivän silleen "miten Zey voi olla näin myöhässä pelinaloituksen kanssa" ja aloin jo pelätä että rakkaalle PJ:llemme on sattunut jotain.... Kunnes tajusin, että olin odottamassa pelinalkua päivän etuajassa. Hienoa minä, hienoa. //confused offtopic

Tulokseksi sain pahis, eli voin siis olla kaikkea muuta paitsi tuo vainoharhainen. En tiiä onko ekana päivänä nimien paljastaminen vielä hirveen järkevää, koska kaikkien ennustukset on niin epävarmoja, ettei niille oikein syytöksiä voi pohjustaa. Tietenkin voitaisiin kattoa kuka pelaajista on saanut eniten pahisosumaa, mutta se olisi vähän epäreilua, koska ihan hyvin huono mäihä on saattanut sattua myös hyvikselle. Toisena päivänähän noita ennustajavaihtoehtoja karsiintuu pois, eli silloin olisi varmaan järkevämpää tuoda nimiäkin esille. :) En ole (muistaakseni) pelannut ennen ennustuspeliä, mutta tällainen on minun mielipiteeni. Itse näen, että jos kaikki nimet tuodaan nyt esille, voi homma mennä helposti sekoiluksi ja ns. oikea pahistenjahtaus vähän jäädä sivummalle.

Teresa, kun kuitenkin juonittelupeliperiaate on pohjimmiltaan aika sama sivustosta huolimatta, ei kai se paljon eroa huuteletko Kylässä vai Vuotiksessa, paitsi sitten jos pelkää saavansa epäilyjä niskaansa. Ja niitä pelkää yleensä vaan pahikset. Oletko pahis?

// Teresa väliin. Eihän se saman nimen kysyminen mitään haittaa, kun ei pelaajat kuitenkaan voi tietää mitä toiset ennustaa.
voi veljet
Avatar
Horaaneko
Kyläläinen
 
Viestit: 449
Liittynyt: 15.11.2013 11:34:05
Paikkakunta: Voi pojat
Palkinnot: 3

Re: Ennustajapeli III 1.päivä päättyy 28.3. kello 21.00.

ViestiKirjoittaja Lilian » 25.03.2015 01:05:14

KomppakoneeniEi vielä tuoda nimiä esille.

Sama kai se on, millä sivulla huutelee, aiempi oli vaan mun mielipide.
En ole pahis, aiempi oli ihan mutupuhetta.

Ja tosiaan, anteeksi miniviestit, olen kännykällä
koska kone ei toimi kunnolla. :/
Teresa -> Lilian
Lilian
Kyläläinen
 
Viestit: 40
Liittynyt: 21.02.2015 19:02:19
Paikkakunta: Espoo

Re: Ennustajapeli III 1.päivä päättyy 28.3. kello 21.00.

ViestiKirjoittaja Zey » 25.03.2015 14:56:44

Kysymys PJ:lle: Saako ennustaja ennustaa itsensä?

Ennustajat eivät saa ennustaa itseään.
Fiksubjs dilmaattinen
Avatar
Zey
Kyläläinen
 
Viestit: 2506
Liittynyt: 01.11.2013 22:46:23
Paikkakunta: Turku
Kotiyhteisö: Kylä
Palkinnot: 16

Re: Ennustajapeli III 1.päivä päättyy 28.3. kello 21.00.

ViestiKirjoittaja Violet » 25.03.2015 15:59:40

Koska ennustajat eivät voi ennustaa itseään, niin en näe mitään kovinkaan suurta hyötyä nimien panttaamisesta. Itse ennustin horaanekon, eli horaaneko olisi (jälleen) pahis.

++horaaneko Tällä hetkellä vain sinun kuolemasi antaisi minulle kunnolla lisätietoa omista ennustamiskyvyistä, tosin kuka nyt korttiennustuksia kyseenalaistaisikaan?
Paras hyvis, aktiivisin kyläläinen & paras varapelaaja kepit vuodelta 2014
Avatar
Violet
Mafioso
 
Viestit: 1405
Liittynyt: 15.11.2013 07:17:57
Kotiyhteisö: Kylä
Palkinnot: 14

Re: Ennustajapeli III 1.päivä päättyy 28.3. kello 21.00.

ViestiKirjoittaja Jinmuru » 25.03.2015 16:56:32

Mää sain horaanekosta hyvistuloksen, se ei tosin kerro mitään mistään. Eikö kannattaisi, Violet, oottaa ja kattoa, että keistä muut on kysyny ja päättää sitte, että kenen roolin tietämisestä ois eniten hyötyä? Noh, onhan täsä vielä päivää jälellä, eli nyt ihmiset rohkeasti kertomaan ennustustuloksia! Mietitään sitte, mikä ois järkevintä.
Kunpa voisin tatuoida taivaan iholleni
Avatar
Jinmuru
Kyläläinen
 
Viestit: 1105
Liittynyt: 03.02.2014 17:06:38
Paikkakunta: Oulu
Palkinnot: 6

Re: Ennustajapeli III 1.päivä päättyy 28.3. kello 21.00.

ViestiKirjoittaja Violet » 25.03.2015 17:14:50

Hys, Jinmuru. Nyt on minun mahdollisuuteni napata pahis ja todistaa sinut vääräksi ennustajaksi. Eikö horaanekon kuoleminen auttaisi sinuakin selvittämään ennustajaroolisi? Tällä hetkellä julkaistujen ennustustulosten varjolla horaanekon pudottaminen olisi kaikkein järkevintä, joten onko minulla hyvää syytä perua ääneni (ennen kuin muut tulevat kertomaan tuloksiaan)?

(Joo, tiedostan kyllä tilanteen, mutta mielestäni peli kannattaa avata aikaisin, siksi ääneni)
Paras hyvis, aktiivisin kyläläinen & paras varapelaaja kepit vuodelta 2014
Avatar
Violet
Mafioso
 
Viestit: 1405
Liittynyt: 15.11.2013 07:17:57
Kotiyhteisö: Kylä
Palkinnot: 14

Re: Ennustajapeli III 1.päivä päättyy 28.3. kello 21.00.

ViestiKirjoittaja Lilian » 25.03.2015 17:24:28

Kysyin Odoshia, ja sain tuloksen pahis.
Yritän ehtiä myöhemmin kunnolla paikalle.

// Violet kiilasi väliin.
Teresa -> Lilian
Lilian
Kyläläinen
 
Viestit: 40
Liittynyt: 21.02.2015 19:02:19
Paikkakunta: Espoo

Re: Ennustajapeli III 1.päivä päättyy 28.3. kello 21.00.

ViestiKirjoittaja Horaaneko » 25.03.2015 18:50:40

Mitä mieltä olet Violet, tuosta mitä yllä sanoin? Että ennustustuloksien esiintuominen vain sekoittaa peliä? Kuitenkin se, että sait tuloksesi on melkein yhtä hataralta pohjalta äänestämistä kuin randomäänen antaminen jollekulle. Osaksi tänkin takia halusin pitää nimet tän päivän piilossa, ettei ketään äänestettäisi vaan että saataisiin ennustustuloksiin enemmän järkeä, kun siihen auttaa toinenkin päivä ja uudet ennustustulokset. Ei ole kivaa tulla äänestetyksi perusteella "no saamme rajattua pois ennustajavariaatioita" kun pääpointti on kuitenkin etsiä epäilyttäviä pelaajia. :D

En edelleenkään toisi mielelläni nimeäni esille, mutta jos se menee siihen niin kai miekin nimeni paljastan. Katotaan nyt kuitenkin eka mitä muut on mieltä.
voi veljet
Avatar
Horaaneko
Kyläläinen
 
Viestit: 449
Liittynyt: 15.11.2013 11:34:05
Paikkakunta: Voi pojat
Palkinnot: 3

Re: Ennustajapeli III 1.päivä päättyy 28.3. kello 21.00.

ViestiKirjoittaja Vampire » 25.03.2015 19:19:02

Oon kysynyt Odoshista ja kuten Teresakin sain tulokseksi pahis.

Osaksi tänkin takia halusin pitää nimet tän päivän piilossa, ettei ketään äänestettäisi vaan että saataisiin ennustustuloksiin enemmän järkeä, kun siihen auttaa toinenkin päivä ja uudet ennustustulokset.

Millä muulla kuin ennustustuloksilla oikein ajattelit saada selvyyttä siihen, kuka on mitäkin? Peli ei etene, jos kaikki vain käy kertomassa tuloksensa ja sitten jää odottamaan toista päivää ja toisia tuloksia. Meidän on kuitenkin tiputettava ekana päivänäkin joku ja ilmeisesti sie et halua ottaa hyötyjä irti siitä, että tässä pelissä on useampikin ennustaja ja jos me saadaan jo heti ekan päivän jälkeen vähän ideaa edes osan ennustusvariaatiosta, niin sillon tokana päivänä lähtökohdat on jo paremmat. Joo, pääpointti on saada epäilyttäviä pelaajia pois, mutta samalla myös on järkevä saada rotia näihin ennustajavariaatioihin, koska muistakin kuin aidosta ennustajasta on hyötyä (itse asiassa kaikista muista paitsi noppaennustajasta on hyötyä) ja silloin on hyödyllistä selvittää myös variaatiot. Tää sun vastahankaisuutes vaikuttaa tällä hetkellä lähinnä siltä, että haluat hinnata vastaan ja estää pelin etenemisen.

++Horaaneko

Ääni muuttuu, mikäli tilanne muuttuu. Tällä hetkellä haluan kuitenkin lykätä hieman vettä myllyyn. Ja vastahakoisuus tuoda nimeä esiin voi olla myös sitä, että on pahis ja mitään ennustustulosta ei edes ole/on "ennustettu" pahiskaverista, jotta vois saada mainetta oikeana ennustajana, mikäli ennustuskohde tippuu.
心配ないからね。
Avatar
Vampire
Kepitetty kyläläinen
 
Viestit: 511
Liittynyt: 15.11.2013 00:56:15
Paikkakunta: Pirkanmaa
Kotiyhteisö: FinFanFun
Palkinnot: 8

Re: Ennustajapeli III 1.päivä päättyy 28.3. kello 21.00.

ViestiKirjoittaja Violet » 25.03.2015 20:16:32

horaa: Mitä haittaa nimistä on? Ne voivat hieman sekoittaa, mutta niiden perusteella voi yrittää päätellä jotakin omasta roolista todennäköisyyksien perusteella. Esimerkiksi minä ja Jinmuru emme jaa roolia, sillä saimme sinusta eri tulokset. Voiko tästä päätellä paljoakaan? Ei vielä mitään kovinkaan konkreettista, mutta ainakin tuo tieto on varmaa. En nyt jaksa asioita omin sanoin muotoilla koeviikkokiireiden takia, niin sanon vain, että jaan pääosin Vampiren näkemyksen.
Paras hyvis, aktiivisin kyläläinen & paras varapelaaja kepit vuodelta 2014
Avatar
Violet
Mafioso
 
Viestit: 1405
Liittynyt: 15.11.2013 07:17:57
Kotiyhteisö: Kylä
Palkinnot: 14

Re: Ennustajapeli III 1.päivä päättyy 28.3. kello 21.00.

ViestiKirjoittaja Herkkuoone » 25.03.2015 20:31:28

Böö. Kivaa päästä juonimaan pitkästä aikaa täällä Kylänkin puolella ja vieläpä ennustajapelin parissa, koska tällaisessa en ole aiemmin mukana ollutkaan. .> Yöltä nolla sain pahistuloksen minäkin, mutta en tosin Horaanekosta. Ennustuksen kohdettani en kylläkään aio paljastaa vielä tässä vaiheessa, sillä en koe paljastelua tässä vaiheessa peliä muuta kuin sekavuutta aiheuttavaksi ja edellisessä pelaamassani juonarissa oli sekavuutta ihan tarpeeksi...

Zey kirjoitti:Ääni merkitään boldattuna ja plussilla ++Nimi. Muuten merkittyjä ääniä ei lasketa. Ääntään saa vaihtaa päivän aikana niin monta kertaa kuin haluaa. Äänen peruminen merkitään boldattuna, mutta plussat ovat vaihtuneet miinuksiin -- Nimi.
PJ! Aloitusviestissä on ilmeisesti pieni virhe äänestyskäytäntöjen kohdalla, sillä nimeä annettaessa plussien ja nimen välissä ei ole välilyöntiä ja nimeä peruessa nimen ja miinusten välissä on välilyönti. .>

Horaaneko kirjoitti:Tulokseksi sain pahis, eli voin siis olla kaikkea muuta paitsi tuo vainoharhainen.
Tarkoitit ilmeisesti, että et ole ainakaan herkkäuskoinen? Vainoharhainen ennustaja saa aina tuloksen pahis.

Horaaneko kirjoitti:Tietenkin voitaisiin kattoa kuka pelaajista on saanut eniten pahisosumaa, mutta se olisi vähän epäreilua, koska ihan hyvin huono mäihä on saattanut sattua myös hyvikselle.
Tää on sinällään aika ongelmallinen taktiikka, että tässä vaiheessa peliä on aika epätodennäköistä, että useampi pelaaja olisi tarkastanut saman henkilön, jolloin meillä olisi riittävästi dataa, josta voitaisiin tehdä johtopäätöksiä tarkastetun roolista. => Tällä hetkellä eniten pahisosumia saanut ei välttämättä ole pahis, vaan päinvastoin. Näin pelin alussa seitsemästä ennustajasta neljä (+1 noppa, jolla todennäköisyys 50/50) saa todennäköisemmin pahistuloksen: 2 vainoharhaista saa 100% pahistuloksen (ennustettu on 78% tn oikeasti viaton) ja 2 mielenvikaista saa 78% pahistuloksen (ennustettu 100% tn viaton) => neljällä henkilöllä pahikseksi ennustettu on todennäköisemmin oikeasti viaton kuin pahis.

Violet kyllä hieman kummastuttaa, sillä hän tuntui vaihtavan aika nopeasti mielipidettään, sillä alkuun oli sitä mieltä, ettei kerro vielä, kenet ennusti ja heti seuraavassa viestissään paljastaa asian ja ryntää suinpäin Horaanekon kimppuun haluten pudottaa hänet vain koska saisi sitä kautta lisää tietoa omasta roolistaan. Ääntä voi tietysti vaihtaa, mutta minua kiinnostaisi kuulla, että miksi haluat ensisijaisesti pudottaa henkilön, joka antaisi sinulle mahdollisesti varmuutta omasta roolistasi kuin että jättäisit tuloksen hautumaan ajatuksiisi ja äänestäisit sitä, joka epäilyttää eniten? Koska pelissä on vain yhdeksän pelaajaa, meillä ei ole montaa harhalynkkausta käytettävissä (3. päivänä täytyy viimeistään saada pahis kiinni tai peli loppuu 3. päivän iltaan), joten en itse näe mitään syytä, miksi pitäisi lähteä äänestämään pelkästään saamansa ennustustuloksen perusteella. Tässä kuviossa minua hämmentää lisäksi se, että Violetin ääntä ei tulla laskemaan, koska se on väärin kirjoitettu (kirjoitettu pienellä alkukirjaimella); voisiko tämä olla pesäeron hakemista pahistoveriin...?

Jinmuru näyttää hypänneen samaan kelkkaan Violetin kanssa ja voisin esittää sinullekin vastaavan kysymyksen: Miksi lähdet ensisijaisesti miettimään pudotettavaa pelaajaa siltä kannalta, "että kenen roolin tietämisestä ois eniten hyötyä"? Huolimatta seitsemästä ennustajaroolista pelin pointti on napata pahikset, ei arvuutella kuka on mikäkin ennustaja.

// Violet ja Teresa väliin

Violet kirjoitti:Hys, Jinmuru. Nyt on minun mahdollisuuteni napata pahis ja todistaa sinut vääräksi ennustajaksi. Eikö horaanekon kuoleminen auttaisi sinuakin selvittämään ennustajaroolisi? Tällä hetkellä julkaistujen ennustustulosten varjolla horaanekon pudottaminen olisi kaikkein järkevintä, joten onko minulla hyvää syytä perua ääneni (ennen kuin muut tulevat kertomaan tuloksiaan)?
Tätä Violetin viimeistä viestiä jäin myös miettimään, sillä siinä on aika mielenkiintoinen sävy: ikään kuin Violet yrittäisi markkinoida Horaanekon pudottamista muille hyvänä ratkaisuna, mutta samalla kuitenkin lainauksen lopusta saa sellaisen kuvan, että Violet haluaisi jonkun vakuuttavan hänet siitä, ettei Horaata kannata äänestää, jotta saisi syyn perua äänensä, joka edelleen, on invalidi, eikä vaadi perumista.

//Horaa ja Vam väliin

Vampire kirjoitti:Millä muulla kuin ennustustuloksilla oikein ajattelit saada selvyyttä siihen, kuka on mitäkin? Peli ei etene, jos kaikki vain käy kertomassa tuloksensa ja sitten jää odottamaan toista päivää ja toisia tuloksia. Meidän on kuitenkin tiputettava ekana päivänäkin joku ja ilmeisesti sie et halua ottaa hyötyjä irti siitä, että tässä pelissä on useampikin ennustaja ja jos me saadaan jo heti ekan päivän jälkeen vähän ideaa edes osan ennustusvariaatiosta, niin sillon tokana päivänä lähtökohdat on jo paremmat. Joo, pääpointti on saada epäilyttäviä pelaajia pois, mutta samalla myös on järkevä saada rotia näihin ennustajavariaatioihin, koska muistakin kuin aidosta ennustajasta on hyötyä (itse asiassa kaikista muista paitsi noppaennustajasta on hyötyä) ja silloin on hyödyllistä selvittää myös variaatiot.
Huolimatta siitä, että pelissä on seitsemän ennustajaa, ei minusta ennustaja-ajatukseen saisi ihastua liikaa, sillä tällöin hyvin helposti ennustajan ja -variaatioiden selvittäminen nousee ykkösprioriteetiksi ja peli päättyy kolmantena päivänä, kun pahiksia ei ole saatu kiinni. En toki kiellä sitä, etteikö ennustajan ja -variaatioiden selvittäminen toisi apuja pahisten nappaamiseen, mutta kysymys on se, että onko meillä tarpeeksi aikaa siihen? Kolmantena päivänä on pakko saada pahis kiinni, joten tässä on vielä kaksi yötä aikaa saada tuloksia, joita analysoida, mikä kuulostaa todella vähältä: kolmenkaan tuloksen perusteella on vielä vaikeaa sanoa, mikä ennustaja on kyseessä.

Syytät tässä aika vahvasti Horaanekoa siitä, että hän ei ole halukas tuloksia paljastelemaan, eikä siitä johtuen "halua ottaa hyötyjä irti siitä, että tässä pelissä on useampikin ennustaja", mitä en itse ihan ymmärrä, sillä kuinka paljon hyötyä me todellisuudessa saadaan ennustajarooleista ensimmäisen päivän äänestykseen, kun tässä vaiheessa vaihtoehdoista voidaan kaikkien kohdalla sulkea vain vainoharhainen/herkkäuskoinen? Kuten jo tuolla aikaisemmin Horaalle kommentoin, niin on hyvin epätodennäköistä, että useampi olisi ennustanut saman henkilön ja kaksi tai kolme tulosta samasta henkilöstä ei paljoa apuja tuo: kaksi hyvistulosta ei tarkoita välttämättä hyvikseyttä, eikä kaksi pahistulosta pahikseutta. Pelkän ennustustuloksen perusteella äänestäminen on järjetöntä ja ainakaan itse en ole valmis pudottamaan pelaajaa X ensimmäisenä päivänä vain siksi, että hänen roolinsa voi ehkä mahdollisesti kertoa meille jotain yhden/kahden/kolmen pelaajaan ennustustulosten paikkaansa pitävyydestä. Toki tuloksensa voi halutessaan mainita yhtenä syynä äänestää, mutta koska tässä ei tosiaan ole monta harhalynkkausta tarjolla, niin toivoisin kyllä, että muitakin epäilyitä/syitä olisi äänestämisen taustalla.

// Violet väliin.
All magic comes with a price, dearie.
Avatar
Herkkuoone
Kyläläinen
 
Viestit: 11
Liittynyt: 15.11.2013 11:44:45

Re: Ennustajapeli III 1.päivä päättyy 28.3. kello 21.00.

ViestiKirjoittaja Zey » 25.03.2015 20:52:11

PJ! Aloitusviestissä on ilmeisesti pieni virhe äänestyskäytäntöjen kohdalla, sillä nimeä annettaessa plussien ja nimen välissä ei ole välilyöntiä ja nimeä peruessa nimen ja miinusten välissä on välilyönti. .>

Virhe korjattu. :)
Fiksubjs dilmaattinen
Avatar
Zey
Kyläläinen
 
Viestit: 2506
Liittynyt: 01.11.2013 22:46:23
Paikkakunta: Turku
Kotiyhteisö: Kylä
Palkinnot: 16

Re: Ennustajapeli III 1.päivä päättyy 28.3. kello 21.00.

ViestiKirjoittaja Violet » 25.03.2015 20:54:05

Herkkuoone kirjoitti:Violet kyllä hieman kummastuttaa, sillä hän tuntui vaihtavan aika nopeasti mielipidettään, sillä alkuun oli sitä mieltä, ettei kerro vielä, kenet ennusti ja heti seuraavassa viestissään paljastaa asian ja ryntää suinpäin Horaanekon kimppuun haluten pudottaa hänet vain koska saisi sitä kautta lisää tietoa omasta roolistaan. Ääntä voi tietysti vaihtaa, mutta minua kiinnostaisi kuulla, että miksi haluat ensisijaisesti pudottaa henkilön, joka antaisi sinulle mahdollisesti varmuutta omasta roolistasi kuin että jättäisit tuloksen hautumaan ajatuksiisi ja äänestäisit sitä, joka epäilyttää eniten? Koska pelissä on vain yhdeksän pelaajaa, meillä ei ole montaa harhalynkkausta käytettävissä (3. päivänä täytyy viimeistään saada pahis kiinni tai peli loppuu 3. päivän iltaan), joten en itse näe mitään syytä, miksi pitäisi lähteä äänestämään pelkästään saamansa ennustustuloksen perusteella. Tässä kuviossa minua hämmentää lisäksi se, että Violetin ääntä ei tulla laskemaan, koska se on väärin kirjoitettu (kirjoitettu pienellä alkukirjaimella); voisiko tämä olla pesäeron hakemista pahistoveriin...?

Alussa en halunnut paljastaa omaa tulostani, sillä suunnittelin ensi yönä ennustavani itseni, jolloin olisin saanut aika hyvän varmuuden äänelleni, eli jos olisin saanut itsestäni hyvistuloksen, niin olisin ollut joko noppaennustaja tai aito ennustaja. Tämän vuoksi en olisi aluksi välttämättä halunnut paljastaa omaa kohdettani, sillä jos olisin kertonut suunnitelmani + sanonut, että otin kohteekseni horaanekon, niin olisin saanut pahis horaanekon mahdollisesti listimään minut yöllä. Jos taas olisin huomannut ennustustaitoni vajavaisiksi, niin en ainakaan olisi lähtenyt syyttämään Horaanekoa turhaan.

Mitä tulee ääneni kirjoittamiseen, niin olen tottunut kirjoittamaan horaanekon nimen pienellä alkukirjaimella, koska muistaakseni se kirjoitettiin sillä tavalla vanhalla foorumilla (taisin joskus joutua ongelmiinkin tämän vuoksi...) Korjaanpa siis virheeni, ++Horaaneko.

Herkkuoone kirjoitti:Tätä Violetin viimeistä viestiä jäin myös miettimään, sillä siinä on aika mielenkiintoinen sävy: ikään kuin Violet yrittäisi markkinoida Horaanekon pudottamista muille hyvänä ratkaisuna, mutta samalla kuitenkin lainauksen lopusta saa sellaisen kuvan, että Violet haluaisi jonkun vakuuttavan hänet siitä, ettei Horaata kannata äänestää, jotta saisi syyn perua äänensä, joka edelleen, on invalidi, eikä vaadi perumista.

Tulkintasi on oikea, halusin jonkun nousevan puolustaaan Horaanekoa. Pelaajien vastakkainasettelut vievät peliä eteenpäin, sillä vaikka ne olisivatkin hyvisten välisiä, niin pahisten on pakko reagoida niihin jollain tavalla. Tässä pitää edelleen huomioida se, että en huomannut ääneni virheellisyyttä.
Paras hyvis, aktiivisin kyläläinen & paras varapelaaja kepit vuodelta 2014
Avatar
Violet
Mafioso
 
Viestit: 1405
Liittynyt: 15.11.2013 07:17:57
Kotiyhteisö: Kylä
Palkinnot: 14

Re: Ennustajapeli III 1.päivä päättyy 28.3. kello 21.00.

ViestiKirjoittaja Odo » 25.03.2015 20:58:20

Päätin itsekin kertoa ennustustulokseni eli ennustin Vampiren ja tulos oli pahis, kuten aiemmin sanoin. Mä oon samaa mieltä Herkkuoonen kanssa siitä, että ennustajavariaatioihin ei kannata tarttua liikaa, kun 3. päivään mennessä pitää napata pahis. Musta ei kuitenkaan ole haittaa siitä, että ennustustulokset kerrotaan jo nyt, enkä usko, että tulosten kertominen itsessään sekoittaisi peliä. Tarkoitan siis sitä, että pelkkien nimien paljastamisesta tuskin on haittaa, mutta jos joku alkaisi pyöritellä liiallisuuksiin asti tuloksia ja veisi keskustelua pois pelaajista se olisi sekoittamista ja herättäisi ainakin mussa epäilyjä.
Avatar
Odo
Kyläläinen
 
Viestit: 40
Liittynyt: 21.09.2014 13:24:38
Kotiyhteisö: Finfanfun
Palkinnot: 1

Re: Ennustajapeli III 1.päivä päättyy 28.3. kello 21.00.

ViestiKirjoittaja Horaaneko » 25.03.2015 21:11:44

Vampire, olen kertonut kantani ensimmäisen päivän nimien paljastamiseen, ja siinä on se syy minkä Herkkuoonekin jo tuossa mainitsi: ensimmäisen päivän ennustustulokset on tosi epävarmoja. on olemassa riski, että niitä ihmettelemällä unohtuu ns. oikea pahisjahti. Mutta edelleen, jos yleinen mielipide on että nimet paljastetaan, niin voin sen kyllä tehdä. Tähän mennessä vaan kaksi pelaajaa plus sinä on paljastanut ennustusnimensä, joten en tee mitään.

Ja Vampire, kysymykseesi millä tavoin ajattelin saada selvyyttä kuka on mitäkin: en millään tavalla ennen toista päivää. :D Huomenna on enemmän materiaalia ja näitä nimiä/ennustajamahiksia on kivempaa pohtia, tänään ajattelin keskittyä ihan vaan pelaajien tulkintaan niinkuin normipeleissäkin. Tosin hyvinhän näistä ennustushommeleista on kertynyt keskustelua kun ollaan vasta ekalla sivulla menossa. :) Koen ennustajavariaatiot kyllä peliä hyödyttävinä, mutta voittotaktiikkaa enemmän vaan kivana lisänä normipelaamiseen.

//Odoshi tuli väliin kertomaan ennustustuloksensa. Okei eli nyt neljä pelaajaa on laittanut nimet topiciin eli uskoisin tämän menevän niin että loputkin laittaa. p: Oma ennustukseni oli Herkkuoone, ja sain tulokseksi pahiz.
voi veljet
Avatar
Horaaneko
Kyläläinen
 
Viestit: 449
Liittynyt: 15.11.2013 11:34:05
Paikkakunta: Voi pojat
Palkinnot: 3

Re: Ennustajapeli III 1.päivä päättyy 28.3. kello 21.00.

ViestiKirjoittaja Vampire » 25.03.2015 21:20:47

Huolimatta siitä, että pelissä on seitsemän ennustajaa, ei minusta ennustaja-ajatukseen saisi ihastua liikaa, sillä tällöin hyvin helposti ennustajan ja -variaatioiden selvittäminen nousee ykkösprioriteetiksi ja peli päättyy kolmantena päivänä, kun pahiksia ei ole saatu kiinni.

En oo sanonut, että se pitäis ottaa ykkösprioriteetiks tai mitenkään kiintyä siihen, vaan ennemmin pitäis yrittää hyödyntää sitäkin, että meillä on kuitenkin tässä pelissä melkoinen kasa ennustajia, joiden tiedoista kuitenkin voi päätellä aina jotakin. Samalla tavalla peli voi päättyä kolmantena päivänä, koska pahiksia ei olla saatu kiinni, vaikka ennustuksia ei hyödynnettäisi. Koen vaan typeräksi, että ennustajapelissä ei hyödynnettäisi ennustajia. Ja mitä joskus lueskelin vanhoja ennustajapelejä, niin niissä otettiin ennustustulokset nimineen esille joka päivä ja sitä kautta lähdettiin sulkemaan vaihtoehtoja pois.

Syytät tässä aika vahvasti Horaanekoa siitä, että hän ei ole halukas tuloksia paljastelemaan, eikä siitä johtuen "halua ottaa hyötyjä irti siitä, että tässä pelissä on useampikin ennustaja", mitä en itse ihan ymmärrä, sillä kuinka paljon hyötyä me todellisuudessa saadaan ennustajarooleista ensimmäisen päivän äänestykseen, kun tässä vaiheessa vaihtoehdoista voidaan kaikkien kohdalla sulkea vain vainoharhainen/herkkäuskoinen?

En myöskään ole tietääkseni toitottanut, että hyödyt saataisiin nimenomaan ekaan äänestykseen, mutta ottamalla ennustuksen kohteetkin esille voidaan jo alkaa sulkemaan pois variaatioita - varsinkin sen jälkeen, kun ensimmäinen pelaaja on pudotettu jolloin alkaa olla vähän selvempi kuva tilanteesta. Toisin kuin silloin, jos jokainen ennustelis kaikessa hiljaisuudessa ja koittais omasssa rauhassaan selvittää vain oman variaationsa. Hyöty useammasta ennustajasta ja siten useammasta variaatiosta on lähinnä kumuloituvaa sorttia, jolloin hyödyt kasautuu.

Mä en näe syytä, miksi ennustustulosten ottaminen esiin sekoittaisi peliä, koska ainakin imo ennustajapelin pointtina on nimenomaan ottaa ennustustulokset esiin eikä mulla myöskään ole mitään halua vain jäädä pyörimään ennustustulosten ympärille.

//Horaaneko kiilaili väliin.

Vampire, olen kertonut kantani ensimmäisen päivän nimien paljastamiseen, ja siinä on se syy minkä Herkkuoonekin jo tuossa mainitsi: ensimmäisen päivän ennustustulokset on tosi epävarmoja

Niin on, mutta kun saadaan kaikkien tulokset esille, niin niistä voi alkaa jo saamaan selville jotain - etenkin kun siihen lisää sitten seuraavat tulokset ja kuvio alkaa hahmottua. Ja edelleen, näin on niitä edellisiäkin ennustajapelejä taidettu pelata ja on toiminut ilmeisesti hyvin, joten turhaan yrittää lennosta kehittää jotain teoriaa/toimintatapaa, joka ei välttämättä toimi.

Ja Vampire, kysymykseesi millä tavoin ajattelin saada selvyyttä kuka on mitäkin: en millään tavalla ennen toista päivää. :D

Eli, miten olit ajatellut voida äänestää, jos et voi saada selvyyttä kenenkään roolista tai siitä, kuka ehkä olis pahis :D

Nyt suihkuun, että ehdin ehkä saada hiukset kuiviksi + suoriksi ennen kun kello on 12 yöllä, kun olis tenttikin aamusella...
心配ないからね。
Avatar
Vampire
Kepitetty kyläläinen
 
Viestit: 511
Liittynyt: 15.11.2013 00:56:15
Paikkakunta: Pirkanmaa
Kotiyhteisö: FinFanFun
Palkinnot: 8

Re: Ennustajapeli III 1.päivä päättyy 28.3. kello 21.00.

ViestiKirjoittaja Lilian » 25.03.2015 21:56:17

Täällähän on puhuttu.
Mun pää on vieläkin pyörällä töiden ja vaarin luona sairaalassa käynnin
jälkeen, enkä vielä oikein jaksa syventyä ennusteluun, mutta ainakin
palasin kaukalolle kuten lupasin. :D

Hyvä kysymys: kuinka äänestää, jos ei tiedä onko pelaaja
tavis vai pahis? :)
Teresa -> Lilian
Lilian
Kyläläinen
 
Viestit: 40
Liittynyt: 21.02.2015 19:02:19
Paikkakunta: Espoo

Re: Ennustajapeli III 1.päivä päättyy 28.3. kello 21.00.

ViestiKirjoittaja Jinmuru » 25.03.2015 22:03:16

Herkkuoone kirjoitti:Jinmuru näyttää hypänneen samaan kelkkaan Violetin kanssa ja voisin esittää sinullekin vastaavan kysymyksen: Miksi lähdet ensisijaisesti miettimään pudotettavaa pelaajaa siltä kannalta, "että kenen roolin tietämisestä ois eniten hyötyä"? Huolimatta seitsemästä ennustajaroolista pelin pointti on napata pahikset, ei arvuutella kuka on mikäkin ennustaja.

Koska ekana päivänä ei ikinä synny mitään oikeita epäilyjä, kaikki vaan tarttuu pikkuasioihin toisten viesteisä ja yrittää keksiä jotain :DD Tai jos jollakin syntyy epäilyjä, niin onnea hänelle, ite en oo niin hyvä pelaaja. Ennustustuloksiin ei kuitenkaan kannata misään vaiheesa turvata pelkästään, koska 1) ne ei oikeesti kerro rooleista (täsä vaiheesa) mitään ja 2) pahikset valehtelee tuloksensa ja siten vääristää kaikki laskelmat. Eka päivä on mulle tosi vaikea, sori.

Violet, en oo ihan varma, mut eikö sun pitäis perua virheellinen ääni, ennen ku voit laittaa uuen? :D Tai mulla on sellanen käsitys, että tuota sun tänhetkistäkään ääntä ei lasketa.
Kunpa voisin tatuoida taivaan iholleni
Avatar
Jinmuru
Kyläläinen
 
Viestit: 1105
Liittynyt: 03.02.2014 17:06:38
Paikkakunta: Oulu
Palkinnot: 6

Seuraava

Paluu Hautausmaa

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 62 vierailijaa

cron