Painetun sanan ongelma (päivä päättyy 6.8 klo. 23:00)

Pelien viimeinen lepopaikka, jonne kyläläiset kokoontuvat muistelemaan menneitä pelejä ja keskustelemaan niiden tapahtumista.

Re: Painetun sanan ongelma (yö päättyy 28.7 22.00.)

ViestiKirjoittaja Vampire » 29.07.2014 18:03:54

Zey kirjoitti:
Raegan kirjoitti:Zey, nyt kun Hagrid paljastui tavikseksi, kuka epäilyttää seuraavaksi eniten?

En tiedä. Tällä hetkellä kukaan muu ei oikein erotu neutraalista massasta, kuin Vampire ja hänkin hyvismäisenä.

Nestis kirjoitti:Ei oo tarkoitus vähätellä sun kääntämistyötä, Vampire, siitä kiitosta, mutta eihän toi häiriö loppupeleissä ole kovin vaikea. Vaikeinta (tai oikeastaan työläintä) siinä on katsoa yksittäinen kirjain kerrallaan viestin merkitys, mutta ideahan paljastuu heti kun vilkaisee viestiä.

Ei kyse ollutkaan siitä työstä tai keksimisen vaikeudesta, vaan lähinnä siitä, mitä hyötyä näen puhehäiriöijän antavan pahikselle. Tällaisena hyötynä nren sen, että puhe siirtyy pahisten nappauksesta siihen, mitenköhän toisen puheen saa käännettyä. En siis näe järkeä miksi Vam pahiksena heti ensimmäisenä tulisi kertomaan, että näin se teksti puretaan – silloinhan kenenkään hyviksen aikaa ei olisi kulunut koodin ratkaisussa. Jo pelkästään jättämällä ratkaisu seuraavalle, olisi ainakin yksi hyvis ”tuhlannut” aikaa koodin ratkaisuun, vaikka muuten sen ajan olisi voinut käyttää pahiksia etsiessä. Enkä usko, että Vam olisi vain halunnut luoda itsestään hyvismäisen kuvan, sillä en muista kenenkään koskaan ennen saaneen luottoa koodin ratkaisusta → ei ehkä olisi ensimmäisenä mielessä. Lisäksi pahikset tietävät koodin ratkaisun, joten luulisi että pahis harkitsisi kahdesti tuoko ratkaisun pöytään vai ei, sillä jollekin voi olla mieleen, että hei, pahikset tietävät ratkaisun ja tuo tuli heti kertomaan ratkaisua → oliskohan siinä pahis? Toisin sanoen pitäisin pahikselle paljon helpompana vain todeta, ettei tiedä miten koodi toimii ja jättää ratkaisu jollekin muulle.

Onko sulla Nestis tullut jotain muuta mieleen pelistä, vanhemmistakin asioista, kun kerran heräilit nyt vasta? :>

Huoh, sainpas kirjoitettua!

Hmm, jännä miten paljon helpompi osa sanoista on suomentaa - jopa siinä vaiheessa, kun suhteellisen sujuvasti tätä numerorimpsua luen. Joitain virheitä voi olla seassa, mutta jos tän suomennoksen ymmärtää. Lisäksi mulla joku lukihärön tapainen vaikeuttaa entisestään kääntämistä, koska numerot hyppii toistensa päälle.

Joo, sitten omaankin asiaan.

Zey tuntuu edelleen jotenkin hyvismäisemmältä. Ihan jo senkin takia, mistä oon jo puhunut eli koen vaan niin hirveen epätodennäköiseksi sen, että pahispuhehärö ehdoin tahdoin lähtis vaikeuttaan oman puolensa peliä antamalla omalle kaverilleen (tai itselleen) hankalan tavan kommunikoida. Kuten olen jo sanonut, pahiksille on tärkeää pystyä kommunikoimaan sekä keskenään että topicissa mahdollisimman tehokkaasti → puhuis mun mielestä sen puolesta, että pahis tuskin häröttää toista pahista. Lisäksi Zey on mun mielestä pelannut samaan tapaan kuin ennenkin hyviksenä, puhuu häiriöstä huolimatta ja nostelee pelaajista erilaisia asioita esille sen sijaan että tyytyisi komppailemaan kauheasti tai kyhjöttämään selustassa.

Nestis taas hämmentää omalla tavallaan tuon meidän keskustelun takia. Okei, ehkä tässä on ollut jotain lievää väärinymmärrystä puolin ja toisin, mutta jotenkin tuntuu hankalalta sisäistää, että mistä nyt oikein on kysymys.

Nestis kirjoitti:Mun silmissä se puhehärö pahiksella voisi olla taktikointia pahiksilta, niin kuin koodin ratkaiseminenkin. Ymmärrätköhän yhtään mitä tarkoitan

Joo, pointti tässäkin, mutta mä en vaan näe mitään järkeä siinä, että pahikset lähtis taktikoimaan vaikeuttamalla omaa peliään. Okei, mahdollista, mutta sanoisin että hyvin epätodennäköistä. Enkä myöskään näe mitään syytä sille, että yrittää lähteä pohtimaan vaikeimman kautta (ottaa kaiken käänteispsykologian käänteispsykologian käyttöön), kun on olemassa se yksinkertainenkin tie, joka on vielä noin yleisesti paljon todennäköisempi.

Noin muuten mulla ei oo tainnut herätä vielä mitään ihmeempää mielipidettä. Nestis hämmentää ja Zey vaikuttaa hyvikseltä.

Raegan tuntuu jotenkin samalta, mitä on ollut peleissä aikasemminkin. Alussa tuntu jotenkin ottavan mut silmätikuksi ja takertuvan pikkuasioihin, joilla ei ole mitenkään merkitystä (aka mun maininta siitä, että oon seuraavien viikkojen aikana tavallista antiaktiivisempi ja jopa kokonaan poissa). Näissä muutamassa viestissä ei ole ollut oikein mitään, mikä puhuisi hyvis- tai pahisroolin puolesta.

Horaanekolla tuntuu olevan vähän hassu ote tähän peliin. Okei, rennompi ja enemmän vanhaa horaata, mutta jotenkin vaan tulee outo fiilis. Vähän ehkä sellanen mitäänsanomaton. Perustelut tuntuu olevan tosiaan vähän tasoa "no se on outo, koska se on outo", joista ei oikein pääse puusta pitkään. Jotenkin tulee sellanen "suih tuonne, suih tänne"-fiilis, että sinkoillaan nyt vähän joka suuntaan, kun ei tuollakaan ole kivaa.

Ropsus, Jinmuru ja Herkkuoone taas voisivat tulla puhumaan lisää, minulla ei heistä ole oikeastaan mitään mielipiteen poikastakaan.

Tällä hetkellä siis vielä kukaan ei ole noussut erityisen pahismaiseksi, pari kutittelee vähän epäluuloisesti, mutta lähinnä muodostuvat mielipiteet ovat sinne hyvismäisempään suuntaan. Toivottavasti peli aktivoituu vielä ennen elokuun ensimmäistä ja tokaa iltaa, koska en haluais lähteä heittelemään ääntä, jonka kohde ei edes herätä pahisvibaa siihen malliin, että ääni tuntuisi luontevalta.
心配ないからね。
Avatar
Vampire
Kepitetty kyläläinen
 
Viestit: 511
Liittynyt: 15.11.2013 00:56:15
Paikkakunta: Pirkanmaa
Kotiyhteisö: FinFanFun
Palkinnot: 8

Re: Painetun sanan ongelma (yö päättyy 28.7 22.00.)

ViestiKirjoittaja Horaaneko » 29.07.2014 19:47:28

Olen kunnon kansalainen ja teen ihan pientä listausta. Ainakin se yrittää parhaansa mukaan olla listaus. Ainakin listauksen pikkuserkku.

Zey
Alottaa normilla teknisyysviestillä. (Meinasin tästä viesistä vetää spekulaation että esittikö Zey ettei muistanut puhehäröä ja onko tämä pahistaktiikka ja Zey itse härö mutta joo. Zeyllä on puhehäiriö.)
Inttää Raeganilta vastausta tuomariin, vähän provosoivalla pohjalla.
Seuraava pitkä viesti koostuu Hagridin epäilystä ja peliteknisyyksistä.. Seuraavassa pitemmänpuoleisessa taas tarttuu Vampireen ihan hyvilläkin pointeilla mutta tuntuu aika pieniin asioihin tarttuvan. Kun kysyin Zeyltä mielipidettä muista pelaajista, tuli tekstiä vaan Vampiresta ja Hagridista..
Tuosta Zeyn puhehäröstä en osaa sanoa mitään suunkaan enkä toiseen. Herää kysymys, laittaisiko pahis kaverilleen puhehärön - mutta miksikäs ei? Pahis-Zey ei saisi mielipidettään niin helposti kuuluville, mutta ainakin hyvän syyn olla tarvittaessa puhumatta. Ja pahistaktikointi on aina pahistaktikointia, aina keksitään jotain uutta. En siis menisi päättelemään mitään siitä, että Zey sai puhehäiriön. Plussaa kyllä annan siitä että häröstä huolimatta jatkaa kilometriviesteilyä. :D

Nestis
Ja kyllä mä tässä yritänkin vähätellä tätä Zeyn häröä, mun mielestä se ei vaan oikeasti ollut kovin vaikea. Numeroita toisensa perään, jokainen numero on väliltä 1-29 niin eiköhän toi oo aika ilmiselvä? En vaan turhan paljon menisi antamaan hyvispisteitä tästä.


(Käsin lainaaminen on helkutista)
No varmaan joillekin on ilmiselvä juu. xD Mulla olis kestänyt varmaan suunnilleen vuosi tuon selvittämiseen, lol.
Hmm, mua aina pakosti epäilyttää kun pelaaja vetää vaihteen "no enhä mä näin pahiksena tekis" päälle (a.k.a hyvistelee) minkä Nestis siis tuossa samaisessa viestissä tekee. Ei se rooli siitä hyvismäisemmäksi muutu, jos intät ettet tod oo pahis kun teet näin!!'1

Ropsuksesta ja Jinmurusta en saa tolkkua. u 3 u

Raegan
Aloitti epäilemällä Vampirea. Epäilisikö pahis kaveriaan heti ekassa viestissä? Pahistaktiikka? Epäily sen verran rentoa provoa anyway etten osaa sanoa. Vampire myös vastaa ja Raegan päättää epäilynsä siihen. Yleensä kun pahikset epäilee toisiaan topicissa, homma viedään edes vähän pidemmälle. Nyt juttu jäi aika lyhyeen, joten en tiedä näkisinkö pahisten aloittavan tuollaista turhahkoa epäilyä toisilleen. Toisaalta tuota voisi jälkeenpäin käyttää jos toinen paljastuisi pahikseksi, koska "miks olisin tota noin randosti epäilly heti ekana päivänä" -argumenttimahdollisuus. En tiedä. Heidän välillään tuntuu olevan kyllä pientä kaihertelua toisellakin sivulla.... Hmmhmm.
Raegan ei muuten yleisestä mielipiteestä poiketen epäillyt Hagridia. Yleiskatsauksessaan Herkkuoonen kohdalla jäi mietityttämään niin helposti annetut plussapisteet (oletan että tarkoitat näillä hyvispisteitä) jotka tulivat yhdistelmästä pitkät viestit + kysymykset. Tuntui vähän heppoiselta?

Herkkuoone
Herkku on yksi niistä jotka lähtee myötäilemään Hagridin epäilyttävyyttä. Mietin Hagridin kuoltua että pahikset saattaisi löytyä juuri siitä porukasta, jotka vähän niin kuin epäilivät Hagridia, joten jään Herkkua kyllä tarkkailemaan. Viestit koostuu lähinnä kysymyksistä. Miten olis vaikka listaus?

Vampire
Vau, Vampire hyökkää aika rajusti heti alussa Hagridin kimppuun kysymytulvalla (sori etten voi lainata kohtaa tähän, edelleen ongelma tabletin kanssa). Tuo "miksi sitten tulit ylipäätään kirjottamaan" kuulostaa tosi oudolta, koska ollaan sitä ennenkin tultu juonariin kirjottamaan vaikkei sen kummempaa asiaa olisi ollutkaan. Miksi tuollainen hyökkäys?
Vampiren sekoilu ykkössivun lopussa ehkä kuitenkin kallistaa vähän hyviksen suuntaan. Tosin oon itse käyttänyt sekoilua pahistaktiikkana joten miksei Vam tekisi niin, en tiedä, mutta joo. Ihan oikeesti mun argumentoinnista ei tuu tänään mitään, en vaan oo selkee. :'D Pyydän anteeksi.
Vampiren suorasukaisuus päivän alkuun yötappoon liittyen tuntuu ehkä vähän hyvismäiseltä.

Zeyn kysymys, miksen äänestänyt: ei ollut ketään tarpeeksi epäilyttävää, että olisin äänestänyt. Se, että joku pelaaja oli outoillut ei tuntunut tarpeeksi painavalta syyltä äänestää.

Vampire puhelee viimeisessä viestissään minusta:
Koska Hagrid oli outo. xD (sieltä se sana taas tuli) Mutta joo. Ehkä vähän suih saih -epäilyä koska mulla ei yksinkertaisesti oo muodostunut mielipiteitä. En oikeen kenestäkään saa mitään tolkkua, tai jos saan niin se menee siihen joseijuutoisaalta-osastolle.

(Ps. Hauska peli: laske kuinka monta toisaalta-sanaa löydät edeltävästä viestistä.)

Ja pahoittelen viestin sekavuutta. Oon mm. nukahtanut tänään huoltsikan vessan lattialle.
voi veljet
Avatar
Horaaneko
Kyläläinen
 
Viestit: 449
Liittynyt: 15.11.2013 11:34:05
Paikkakunta: Voi pojat
Palkinnot: 3

Re: Painetun sanan ongelma (päivä päättyy 1.8 22.00.)

ViestiKirjoittaja Violet » 31.07.2014 08:32:01

Väliaikalaskenta!

Äänet:

Ei ääniä. Kuolemasa siis arvonnan voittaja

Poissaolot:
Jinmuru 2. - 3.8.
Vampire 4.8.-8.8. sekä 11.8.-23.8.

Äänestyspakot:
Jinmuru, Nestis, Vampire, Ropsus, Horaaneko, Raegan, Herkkuoone

7 henkilöä putoamassa antiaktiivisuuteen. Päivä päättyy 1.8 klo. 22.00, joten olisi suotavaa äänestää ennen sitä.
Paras hyvis, aktiivisin kyläläinen & paras varapelaaja kepit vuodelta 2014
Avatar
Violet
Mafioso
 
Viestit: 1405
Liittynyt: 15.11.2013 07:17:57
Kotiyhteisö: Kylä
Palkinnot: 14

Re: Painetun sanan ongelma (päivä päättyy 27.7 22.00.)

ViestiKirjoittaja Jinmuru » 31.07.2014 19:03:36

Oon ilmeisesti vahingosa hankkinu elämän ja poissaoloja vaan ropisee koko ajan lisää. Lisäks en saa tästä pelistä enkä teistä pelaajista oikeen mitään otetta...

Herkkuoone kirjoitti:
Jinmuru kirjoitti:Toki lopullinen päätösvalta on pelaajalla itsellään, mutta imo se vaikuttaa järkevimmältä toimintatavalta. :')
Vain yksi sana: Miksi? Miksi se vaikuttaa sinusta järkevimmältä toimintatavalta? Miksi voiman käyttäminen ensimmäisenä päivänä on järkevämpää kuin sen käyttämättä jättäminen?

Koska se vaan vaikutti, en osannu aatella tilannetta sen enempää. Oon sit varmaan tyhmä. Eipä tuolla enää väliä ole kun Hagrid lynkattiin.

Raegan kirjoitti:Ja Herkkuoone ja Jinmuru, miltä peli vaikuttaa pienen tauon jälkeen?

Mitäänsanomattomalta. :D Oon lukenu kaikki viestit useempaan otteeseen, mutta ei mulla oo paljoakaan sanottavaa. Paitsi että jos oisin pahis, todellaki puhehäiriöittäisin pahiskaverini, koska se ois epätodennäköstä. Eikä tuosta puhehäiriöstä nyt niiiin paljon haittaa ole, ettei sen kaa vois kommunikoida. Eli en antais hyvispisteitä Zeylle, enkä myöskään Vampirelle koodin nopeasta ratkaisemisesta. Koska pahishan vois just aatella niin, että tuollasesta sais kivasti pisteitä. Enkä nyt tarkota että Zey tai Vampire ois mitenkään erityisen epäilyttäviä. Pointti oli se, että puhehäröstä tai sen ratkasemisesta ei voi oikeen päätellä mitään. Jään tarkkailemaan.

Ajatus äänestämisestä tuntuu ihan mahottomalta tällä hetkellä. Ainoastaan Zey ja Vampire on jääny enemmän mieleen äsken mainituista syistä, mutta ei nyt kumpikaan epäilytä sillä tavalla, että vois äänestää. Kahtellaan huomena uusiks.
Kunpa voisin tatuoida taivaan iholleni
Avatar
Jinmuru
Kyläläinen
 
Viestit: 1105
Liittynyt: 03.02.2014 17:06:38
Paikkakunta: Oulu
Palkinnot: 6

Re: Painetun sanan ongelma (päivä päättyy 1.8 22.00.)

ViestiKirjoittaja Vampire » 01.08.2014 13:45:05

++Ropsus

Tää ei oo ratkasu, johon olisin tyytyväinen, koska Ropsus ei varsinaisesti epäilytäepäilytä, mutta pakko äänestää, kosla äänestyspaklo enkä tän päivän aikana tuu koneelle pääsemään. Kukaan tässä pelissä ei epäilytä, joten äänestän neutraalia. Ropsus ei kuitenkaan oo mylle hyvismäisenä näyttäytyvä pelaaja ja samalla koitan vähän potkia Ropsusta puhumaan.
心配ないからね。
Avatar
Vampire
Kepitetty kyläläinen
 
Viestit: 511
Liittynyt: 15.11.2013 00:56:15
Paikkakunta: Pirkanmaa
Kotiyhteisö: FinFanFun
Palkinnot: 8

Re: Painetun sanan ongelma (päivä päättyy 1.8 22.00.)

ViestiKirjoittaja Violet » 01.08.2014 15:21:54

Väliaikalaskenta!

Äänet:

1 Ropsus (Vampire)

Putoamassa siis Ropsus yhdellä äänellä.

Poissaolot:
Jinmuru 2. - 3.8. sekä 4. - 10.8
Vampire 4.8.-8.8. sekä 11.8.-23.8.

Äänestyspakot:
Jinmuru, Nestis,Vampire, Ropsus, Horaaneko, Raegan, Herkkuoone

6 henkilöä putoamassa antiaktiivisuuteen. Päivä päättyy Tänään klo. 22.00, joten olisi suotavaa äänestää ennen sitä.
Paras hyvis, aktiivisin kyläläinen & paras varapelaaja kepit vuodelta 2014
Avatar
Violet
Mafioso
 
Viestit: 1405
Liittynyt: 15.11.2013 07:17:57
Kotiyhteisö: Kylä
Palkinnot: 14

Re: Painetun sanan ongelma (päivä päättyy 1.8 22.00.)

ViestiKirjoittaja Raegan » 01.08.2014 16:32:00

Oletko Nestis pelaillut juonareita netissä ennenkin?

Horaaneko kirjoitti:Yleiskatsauksessaan Herkkuoonen kohdalla jäi mietityttämään niin helposti annetut plussapisteet (oletan että tarkoitat näillä hyvispisteitä) jotka tulivat yhdistelmästä pitkät viestit + kysymykset. Tuntui vähän heppoiselta?

Olivathan ne vähän heppoiset, joo. Yritinkin vain summailla yleiskatsaukseeni senhetkisiä ajatuksia ja fiiliksiä pelaajista (vähän mututuntumallakin), kun ei sen enempää materiaalia ollut. Nyt vähän kyllä hämmentää, kun Herkkuoonen poissaolostakin on jo aikaa, eikä mitään vierailua topassa näy.

Toinen, jolta on tullut yllättävän vähän materiaalia, on Jinmuru. Ymmärrän kyllä menot, etenkin kun on näin kesäaika, mutta oon tottunut näkemään Jinmurun räiskyvämpänä pelaajana, jolle pelin aktiivisuus on sydämenasia ja joka laittais ees jotain viestiä/mielipidettä, vaikka olisikin vain vähän aikaa taikka materiaalia. Näin ainakin ennen, mutta oisko nyt sattunut pahisrooli kohdalle, kun ei edes välikommentteja kännykällä lähetettynä näy? ++Jinmuru

Muuten ei mitään erityisiä uusia fiiliksiä; neutraaleihin laittaisin Vampiren, Zeyn ja Horaanekon, lopuista haluaisin ehdottomasti kuulla enemmän.
“Do not spoil what you have by desiring what you have not; remember that what you now have was once among the things you only hoped for."
- Epicurus
Avatar
Raegan
Kyläläinen
 
Viestit: 103
Liittynyt: 17.11.2013 12:12:21
Palkinnot: 1

Re: Painetun sanan ongelma (päivä päättyy 1.8 22.00.)

ViestiKirjoittaja Jinmuru » 01.08.2014 17:09:11

Raegan kirjoitti:Toinen, jolta on tullut yllättävän vähän materiaalia, on Jinmuru. Ymmärrän kyllä menot, etenkin kun on näin kesäaika, mutta oon tottunut näkemään Jinmurun räiskyvämpänä pelaajana, jolle pelin aktiivisuus on sydämenasia ja joka laittais ees jotain viestiä/mielipidettä, vaikka olisikin vain vähän aikaa taikka materiaalia. Näin ainakin ennen, mutta oisko nyt sattunut pahisrooli kohdalle, kun ei edes välikommentteja kännykällä lähetettynä näy?[b]

Määhän oisin innoisani ku saisin olla kerranki pahis :DD Se, että joudun aina pelaamaan tavisroolia ku tarjolla ois jotain niinki jännää ku pahispuhehäiriöijä syö mun peli-intoa, niin lapsellista ku se onki. Mutta ymmärrän kyllä sun äänen, oon pelannu aika ala-arvosesti ja varmaan iteki äänestäisin itteeni jos oisin joku muu.

Koska eilisen jälkeen ei oikeen mikään oo muuttunu: ++Vampire
Et varsinaisesti herätä pahisviboja, mutta koska kukaan muukaan ei herätä ja sun ja Zeyn keskinäinen luottamus tuntui vähän hupsulta, ni ainoa looginen vaihtoehto on heittää ääntä sinne päin. Zey on pelannut muuten jotenkin tasaisemmin ja hyvismäisemmin, joten siksi ääni Vampirelle eikä Zeylle.
Kunpa voisin tatuoida taivaan iholleni
Avatar
Jinmuru
Kyläläinen
 
Viestit: 1105
Liittynyt: 03.02.2014 17:06:38
Paikkakunta: Oulu
Palkinnot: 6

Re: Painetun sanan ongelma (päivä päättyy 1.8 22.00.)

ViestiKirjoittaja Vampire » 01.08.2014 17:29:29

Jinmuru, jännä ääni, koaka vielä edellisessä viestissäsi olit sitä mieltä että mie tai Zey ei epäilytä siihen malliin, että vois äänestää. Mikä siis muuttui?
心配ないからね。
Avatar
Vampire
Kepitetty kyläläinen
 
Viestit: 511
Liittynyt: 15.11.2013 00:56:15
Paikkakunta: Pirkanmaa
Kotiyhteisö: FinFanFun
Palkinnot: 8

Re: Painetun sanan ongelma (päivä päättyy 1.8 22.00.)

ViestiKirjoittaja Vampire » 01.08.2014 17:32:04

Ja paha miun on puolustautua kun sun syy on se, että satun vaan olemaan sitä mieltä, että pahikselle olis hölmöä lähteä häröttämään kaveria. Okei, se on mahdollista, mutta menee ehkä vähän kaukaahaetuksi, jos olettaa heti, että on todennäköstä että pahis häröttää ensimmäisenä kamunsa. Edelleen, mahdollista, mutta jotenkin en vaan jaksa uskoa siihen.
心配ないからね。
Avatar
Vampire
Kepitetty kyläläinen
 
Viestit: 511
Liittynyt: 15.11.2013 00:56:15
Paikkakunta: Pirkanmaa
Kotiyhteisö: FinFanFun
Palkinnot: 8

Re: Painetun sanan ongelma (päivä päättyy 1.8 22.00.)

ViestiKirjoittaja Ropsus » 01.08.2014 17:55:36

++Zey

Tämä ääni on puhtaasti äänestyspakon täyttämistä. Zey on mielestäni hieman hyvismäinen ja mitä nyt olen hieman ehtinyt topaa lukea, niin näin on muistakin, joten oletan, ettei tämä ääni tule häntä pudottamaan (+kolme muuta ääntä on jo annettu, joten). Miulla on takana ihan hirveä työviikko, joka on sulattanut puolet miun aivoista ja se toinen puoli on ollu liian väsyny seuraamaan peliä kunnolla. Joten näillä mennään, katsotaan jos olen vielä elossa seuraavana päivänä ja ehtisin paneutua peliin paremmin.
Let's go poke it with a stick!
Avatar
Ropsus
Kyläläinen
 
Viestit: 91
Liittynyt: 15.11.2013 08:34:24
Paikkakunta: Joensuu

Re: Painetun sanan ongelma (päivä päättyy 1.8 22.00.)

ViestiKirjoittaja Jinmuru » 01.08.2014 19:43:54

Vampire kirjoitti:Jinmuru, jännä ääni, koaka vielä edellisessä viestissäsi olit sitä mieltä että mie tai Zey ei epäilytä siihen malliin, että vois äänestää. Mikä siis muuttui?

Nimenomaan mikään ei muuttunut, kuten sanoin. :D Eli kukaan muu ei herättäny teitä enempää ihmetystä, ja koska on pakko äänestää...

Vampire kirjoitti:Ja paha miun on puolustautua kun sun syy on se, että satun vaan olemaan sitä mieltä, että pahikselle olis hölmöä lähteä häröttämään kaveria. Okei, se on mahdollista, mutta menee ehkä vähän kaukaahaetuksi, jos olettaa heti, että on todennäköstä että pahis häröttää ensimmäisenä kamunsa. Edelleen, mahdollista, mutta jotenkin en vaan jaksa uskoa siihen.

Syitä mun ääneen on muitaki: äänestyspakko eikä muut epäilytä (kuin myös sun äänellä Ropsukselle) ja ylipäätään se, miten ennalta sovitulta tuo koko koodinratkaisu + luotonanto -tilanne näytti. Mut siis sää iteki äänestit Ropsusta koska kukaan muu ei epäilytäepäilytä ja äänestyspakko, joten sun reaktio mun ääneen on nyt vähän hassu, ku ollaan periaatteesa samalla lailla täsä äänestämäsä. Oot kovasti vakuuttamasa, miten epätodennäköistä pahiksille ois toimia noin, vaikka mun mielestä puhehärö ei vaikeuta peliä niin paljoa, etteikö tuo olis hyvä strategia pahiksille.

Tässä tilanteessa kaikista mieluiten kurkkaisin siis Vampiren tai Zeyn roolit.

Nestiksen, Horaanekon ja Herkkuoonen pitäis vielä äänestää. Se ois aika tärkeetä, koska tässä talous... eikun pelitilanteessa varapelaajat on varmaan aika vähissä.
Kunpa voisin tatuoida taivaan iholleni
Avatar
Jinmuru
Kyläläinen
 
Viestit: 1105
Liittynyt: 03.02.2014 17:06:38
Paikkakunta: Oulu
Palkinnot: 6

Re: Painetun sanan ongelma (päivä päättyy 1.8 22.00.)

ViestiKirjoittaja Zey » 01.08.2014 20:27:44

12/25/8/12/5/19/20/9, 11/15/19/11/1 14/9/19/11/1/20 11/9/16/5/28/20.

22 1 13 16 9 18 5 , 13 9 11 19 9 28 28 14 5 19 20 9 20 18 15 16 19 21 19 20 1 , 5 20 11 28 5 19 9 13 . 14 5 19 20 9 19 20 28? 19 1 14 15 9 20 8 1 14 12 9 19 20 1 21 11 19 5 19 19 1 19 9 14 5 19 20 9 11 19 5 14 8 28 13 28 28 22 28 14 (13 9 14 11 28 20 21 12 11 9 20 19 5 14 8 9 5 13 1 14 5 16 28 9 12 25 25 14 16 28 9 14 11 1 12 12 9 19 20 21 22 1 11 19 9 1 19 9 1 11 19 9 ), 5 9 11 28 8 28 14 11 28 28 14 11 1 21 8 5 1 14 1 11 20 9 9 22 9 14 5 14 15 12 5 15 12 12 21 20 ?

10 9 14 13 21 18 21 12 20 1 22 28 8 28 14 10 28 14 14 28 22 1 19 20 1 21 19 22 1 13 16 9 18 5 12 12 5 . 22 9 5 19 20 9 19 28 28 14 , 10 15 19 19 1 1 22 1 19 9 13 9 5 12 9 16 9 4 5 20 20 28 13 21 8 21 14 10 1 22 1 13 9 9 14 , 14 9 9 14 19 1 14 15 9 21 19 5 1 13 16 1 1 14 15 20 20 5 5 19 5 5 14 , 5 20 20 5 9 15 9 11 5 9 14 11 1 21 8 5 1 19 20 9 5 16 28 9 12 5 13 5 9 20 28 , 16 21 8 21 9 22 1 9 14 19 9 9 20 28 , 5 20 20 5 9 8 28 14 5 14 13 9 5 12 5 19 20 28 28 14 16 21 8 5 8 28 9 18 9 29 9 8 9 14 12 9 9 20 20 25 22 9 19 20 28 1 19 9 15 9 19 20 1 22 15 9 16 28 28 20 5 12 12 28 13 9 20 28 28 14 . 14 25 20 20 1 1 19 20 21 12 9 22 1 11 21 21 20 20 5 12 5 13 1 1 14 22 1 13 16 9 18 5 12 12 5 5 16 28 9 12 25 11 19 9 28 28 14 10 1 12 9 19 28 19 9 1 19 9 15 9 20 1 , 10 15 9 20 1 5 9 15 12 5 1 9 11 1 9 19 5 13 13 9 14 19 1 14 15 14 21 20 – 5 4 5 19 28 28 14 5 14 19 28 25 8 20 5 25 4 5 19 19 28. 10 15 20 5 14 8 9 5 13 1 14 15 21 4 15 12 20 1 16 21 15 12 21 19 20 1 21 20 21 13 9 19 5 12 20 1 20 21 14 20 21 21 , 1 9 22 1 14 11 21 9 14 16 1 8 9 19 11 15 9 20 20 1 9 19 9 10 ä12 11 9 11 28 20 5 5 14 12 21 15 4 1 5 16 28 9 12 25 11 19 9 19 20 28 28 14 16 1 18 5 13 13 1 14 15 12 15 9 19 9 1 .

++Jinmuru
Fiksubjs dilmaattinen
Avatar
Zey
Kyläläinen
 
Viestit: 2506
Liittynyt: 01.11.2013 22:46:23
Paikkakunta: Turku
Kotiyhteisö: Kylä
Palkinnot: 16

Re: Painetun sanan ongelma (päivä päättyy 1.8 22.00.)

ViestiKirjoittaja Herkkuoone » 01.08.2014 20:56:04

Mulla olisi wordissä sellainen hivenen keskeneräinen kolmen sivun mittainen listaus, mutta en saa sitä teille tämän päivän puuitteissa kun läppärin latausjohto sanoi sopimuksensa irti ja akussa ei ole pihaustakaan virtaa, että jesh. Onnittelut vain minulle.

Eniten minua mietityttävät tällä hetkellä Horaaneko (varovaisuus + ympäripyöreys), Vampire (sekavuus + varovaisuus + viestien sävy) ja Zey (ristiriitaisuus (ei muista milloin kukaan on saanut luottoa koodin ratkaisusta, vaikka antoi Vamille luottoa kyseisestä asiasta edellisessä viestissään)).
++ Horaaneko.

// Zey väliin
All magic comes with a price, dearie.
Avatar
Herkkuoone
Kyläläinen
 
Viestit: 11
Liittynyt: 15.11.2013 11:44:45

Re: Painetun sanan ongelma (päivä päättyy 1.8 22.00.)

ViestiKirjoittaja Violet » 01.08.2014 21:40:08

Päivä on päättynyt (jo yli puoli tuntia sitten)... Iltaviesti seuraa perässä.
Paras hyvis, aktiivisin kyläläinen & paras varapelaaja kepit vuodelta 2014
Avatar
Violet
Mafioso
 
Viestit: 1405
Liittynyt: 15.11.2013 07:17:57
Kotiyhteisö: Kylä
Palkinnot: 14

Re: Painetun sanan ongelma (päivä päättyy 1.8 22.00.)

ViestiKirjoittaja Violet » 01.08.2014 22:02:31

Päivä 2

Kyläläiset olivat jälleen kokoontuneet kylän oikeussaliin, mutteivat rauhallisesti. Oikeus oli lähes kirjaimellisesti sokea; mistään ei päästy yhteisymmärrykseen. Jokaisen todistuksen perään vastattiin uudella poikkeavalla versioll ja tämän lisäksi kaikin tavoin turha byrokratia oli viivyttänytt oikeuden käsittelyä. Kun viimein saatiin yksi epäilty ylitse muiden, päätettiin hänen talonsa tarkistaa. Kyläläiset liikkuivat kohti Jinmurun taloa, ja he huomasivat hänen talossaan jotain epäilyttävää, nimittäin iltaversion sanomalehdestä. Jinmuru väitti sen olevan päivittäinen sanomalehti, jonka posteljooni jakoi jokaiselle kyläläiselle. Häntä ei kuitenkaan uskottu...

Kun Jinmuru oli lynkattu lähtivät kaikki koteihinsa tyytyväisinä. Kotonaan he kuitenkin huomasivat jotain, joka herätti heissä pelkoa ja huolta, nimittäin iltaversion sanomalehdestä!

Äänet:

2 Jinmuru (Raegan, Zey)
1 Ropsus (Vampire)
1 Vampire ( Jinmuru)
1 Zey (Ropsus)
1 Horaaneko (Herkkuoone)

Kuolleet:
Päivä 1. Hagrid - Tavis
Yö 1. Lemni - Tavis
Päivä 2. Jinmuru - Tavis

Poissaolot:
Jinmuru 2. - 3.8. sekä 4. - 10.8
Vampire 4.8.-8.8. sekä 11.8.-23.8.

Äänestyspakot:

Jinmuru, Nestis,Vampire, Ropsus, Horaaneko, Raegan, Herkkuoone

Nestikselle ja Horaanekolle haetaan varapelaajia, sillä he eivät suorittaneet äänestyspakkoaan. He voivat myös anoa paikkaansa takaisin pelinjohtajalta, mutta varapelaajat asetetaan heidän edelleen. Myös pelistä jo pudonneet tavikset voivat hakea varapelaajiksi. Nestikselle ja Horaanekolle saatiin varapelaajat.

Horaaneko = Lemni
Nestis = Jinmuru

Yö päättyy 2.8 klo. 23:00
Paras hyvis, aktiivisin kyläläinen & paras varapelaaja kepit vuodelta 2014
Avatar
Violet
Mafioso
 
Viestit: 1405
Liittynyt: 15.11.2013 07:17:57
Kotiyhteisö: Kylä
Palkinnot: 14

Re: Painetun sanan ongelma (Yö päättyy 2.8 klo. 23:00)

ViestiKirjoittaja Violet » 02.08.2014 22:12:37

Yö 2

Kyläläiset kokoontuivat aamulla oikeustaloon. Syyttely ja väittely alkoi, eikä kukaan ollut lietsomassa tilannetta. Kylän vaikutusvaltainen tuomari nimittäin puuttui joukosta. Päivän lehdessä oli kuitenkin artikkeli hänen oikeudenkäynnistään. "Syytetty maanpetoksesta, julistettu syylliseksi ja tuomittu kuolemaan, Kuka seuraavaksi?"

Kuolleet:
Päivä 1. Hagrid - Tavis
Yö 1. Lemni - Tavis
Päivä 2. Jinmuru - Tavis
Yö 2. Herkkuoone - Tuomari

Poissaolot:
Jinmuru 2. - 3.8. sekä 4. - 10.8
Vampire 4.8.-8.8. sekä 11.8.-23.8.

Vampire hakee varapelaajaa kahden viikon poissaololleen (11.8 - 23.8=, joten jos olet kiinnostunut paikasta ota yhteyttä minuun ja häneen.

Äänestyspakko:

Ei kukaan.

Päivä alkaa nyt ja päättyy alustavasti 6.8 klo 23.00. Olen kuitenkin matkoilla 5.8 - 9.8, joten jos en löydä nettiä, niin en voi lähettää iltaviestiä, ja sen saa vasta sitten 9. päivä.
Paras hyvis, aktiivisin kyläläinen & paras varapelaaja kepit vuodelta 2014
Avatar
Violet
Mafioso
 
Viestit: 1405
Liittynyt: 15.11.2013 07:17:57
Kotiyhteisö: Kylä
Palkinnot: 14

Re: Painetun sanan ongelma (päivä päättyy 6.8 klo. 23:00)

ViestiKirjoittaja Jinmuru » 02.08.2014 23:17:38

Bqbq ix fhx lkbekxpbk. Fkx fhxeh? Hwwiepx hw vhxppkhnh.
Bqqnnä hw pxxp rrpx Wipbxp, zix.
Kunpa voisin tatuoida taivaan iholleni
Avatar
Jinmuru
Kyläläinen
 
Viestit: 1105
Liittynyt: 03.02.2014 17:06:38
Paikkakunta: Oulu
Palkinnot: 6

Re: Painetun sanan ongelma (päivä päättyy 6.8 klo. 23:00)

ViestiKirjoittaja Vampire » 03.08.2014 00:07:26

Jaha, Jinmurulla on puhehärö. Oon tässä yrittänyt tulkita sitä (en tunnista logiikkaa vielä, mutta oon melko varma, että oon onnistunut ratkaseen, mitä muutama noista kirjaimista tarkottaa oikeesti), mutta en saa ratkottua sitä mitenkään varmasti. Wipbxp on luultavasti Nestis, jollon W=N, I=E, P=S, B=T, X=I, ja zix on luultavasti "hei", jollon Z=H. R on melko varmasi U (eli viestin loppu olis tällä hetkellä mun logiikan mukaan "T----- on siis uusi Nestis, hei" (koska melkein veikkaisin, että H=O, kun W on N. Tosin tällä ei oikein saa logiikkaa koko viestiin. Koska mitä yritin ratkoa, niin olisin saanut tällästä aikaan näiden jo mainittujen kirjainten lisäksi; F=V, K=A, L=R)

Olis ihan kiva, jos Jinmu auttais meitä sen verran, että lainais vaikka tästä ne osat, jotka on oikein (jos mikään), niin sillon tietäis edes, ollaanko tässä nyt edes yhtään oikeella suunnalla.

Koitan palata asiaan vielä tämän irl-päivän aikana (eli 3.8.), koska huomenna mulla alkaa poissaolo.
心配ないからね。
Avatar
Vampire
Kepitetty kyläläinen
 
Viestit: 511
Liittynyt: 15.11.2013 00:56:15
Paikkakunta: Pirkanmaa
Kotiyhteisö: FinFanFun
Palkinnot: 8

Re: Painetun sanan ongelma (päivä päättyy 6.8 klo. 23:00)

ViestiKirjoittaja Ropsus » 03.08.2014 00:48:56

Vampire onkin jo aloittanut tuon Jinmurun puhehärön ratkaisua. Itekin oon tässä sitä tulkinnu ja luulen osaavani kertoa mitä Jinmuru yrittää sanoa. Koodissa ei sinänsä tunnu olevan mitään järkeä (tosin miulla ei oo kaikkia kirjaimia), mutta luulen että Jinmurun viesti kuuluu:

Jinmuru kirjoitti:Tätä ei voi ratkaista. Vai voiko? Onneksi on poissaolo. Tääll- on siis uusi Nestis, hei.


Viiva tuossa tääll kohdassa tarkottaa etten oikein tiedä miten toi pitäs tulkita. Sanoisin että tuossa on kirjoittajalla käynyt virhe, ja ä:n tilalla pitäisi olla q niin kuin kahdessa muussakin. Varma en tosin voi olla. Minäkin aloitin ratkaisemisen tuosta Wipbxp:stä, koska sen on (mielestäni) pakko tarkoittaa Nestistä. Toki jos näin ei ole, toi koko käännös on luultavasti ihan väärä.

Mutta nyt täytyy käydä nukkumaan, oli vaan pakko saaha toi viesti ratkottua, kun oli niin lyhyt ja olen erittäin utelias (tossa selvittelyssä muuten autto paljon kun on joskus ratkonu kryptoja ja muita koodeja :)).
Let's go poke it with a stick!
Avatar
Ropsus
Kyläläinen
 
Viestit: 91
Liittynyt: 15.11.2013 08:34:24
Paikkakunta: Joensuu

Re: Painetun sanan ongelma (päivä päättyy 6.8 klo. 23:00)

ViestiKirjoittaja Jinmuru » 03.08.2014 06:44:22

Lhvprp: chh, hnx örw öhek! Kwbiiepx.
Zofq, zofq, lkbekxpxbbi prrlxöökw hpkw fkxeek bqppq ix hni fklökkw öxbqqw noaxxeekk.
Örbbk vhxppkhnh ckberr, Cxwörlr erxbbkk ck nqzbii ähwxbbkökkw!
Kunpa voisin tatuoida taivaan iholleni
Avatar
Jinmuru
Kyläläinen
 
Viestit: 1105
Liittynyt: 03.02.2014 17:06:38
Paikkakunta: Oulu
Palkinnot: 6

Re: Painetun sanan ongelma (päivä päättyy 6.8 klo. 23:00)

ViestiKirjoittaja Vampire » 03.08.2014 14:17:40

Jinmuru kirjoitti:Ropsus: joo, oli mun moka! Anteeksi.
Hyvä, hyvä, ratkaisitte suurimman osan vaikka tässä ei ole varmaan mitään logiikkaa.
Mutta poissaolo jatkuu, Jinmuru kuittaa ja lähtee conittamaan!

B=T, Q=Ä, I=E, X=I, F=V, H=O, L=R, K=A, P=S, W=N, V=P, N=L, R=U, E=K, C=J, Ö=M, Z=H, E=K, O=Y, A=G, Ä=C(?)

Ropsus, mietin kanssa ihan samaa, että kryptojen ratkomisesta on härön selvittelyssä apua, koska kun tästä ei tunne kaikkia kirjaimia, niin on vähän pakko lähteä jostain ja sitten sijottaa ne tunnetut kirjaimet tekstiin ja koittaa vaan tunnistaa ne sanat. Tosta Ä:n merkityksestä en ole ihan varma, mutta C on ainoo, joka ehkä sopis. Kirjotin tohon nyt ylös noi jo ratkotut kirjaimet, niin muutkin pystyy ratkomaan noita koodeja.

Ropsus, sulta olis ihan kiva saada jotain kommenttia peliin ja pelaajiin. Tähän mennessä oot vaan kommentoinut peliteknisyyksiä ensimmäisenä päivänä ja nyt tuota koodihärpäkettä. Ja eilinen ääni suuntautui Jinmurulle, joka sitten tippui → tää olis sinällään edullista toimintaa pahikselle, kun voi olla hiljaa ja huomaamaton, mutta saada äänestyspakon kuitattua varsin helposti. Varsinkin, kun Jinmuru sitten paljastui hyvikseksi.

Ja nyt kun Zeyllä ei enää ole äänestyspakkoa, niin haluatko tulla kertomaan, mitä sanoit tuossa viestissäsi, jossa äänestit Jinmurua? En millään jaksais lähteä kääntämään sitä, kun se on melko hankalaa kun numerot tanssii silmissä. Susta Zey olisi muutenkin kiva kuulla enemmänkin nyt, kun pystyt puhumaan normaalisti ilman numeroilla leikkimistä.

Herkkuoonestakin olisi kiva kuulla jotain - toki kaikki muutkin saavat puhua, en haluais puhua täällä yksin ja olis kiva, jos teistä kaikista sais muodostettua jonkinlaisen kuvan.
心配ないからね。
Avatar
Vampire
Kepitetty kyläläinen
 
Viestit: 511
Liittynyt: 15.11.2013 00:56:15
Paikkakunta: Pirkanmaa
Kotiyhteisö: FinFanFun
Palkinnot: 8

Re: Painetun sanan ongelma (päivä päättyy 1.8 22.00.)

ViestiKirjoittaja Vampire » 03.08.2014 14:44:42

Zey kirjoitti:lyhlisti (?), koska niskat kipeät.

Vampire, miksi äänestit Ropsusta, etkä esim. Nestistä? Sanoithan listauksessasi Nestiksen hämäävän (minkä tulkitsen hieman epäilyyn päin kallistuvaksi asiaksi), eikä hänkään kauhean aktiivinen ole ollut?

Jinmurulta vähän jännä vastaus Vampirelle. Viestissään, jossa avasi mielipidettä muihin ja Vamiin, niin sanoi useampaan otteeseen, ettei oikein kauheasti epäile meitä, puhui vain siitä, ettei hänen mielestään puhehäiriöihin liittyvistä asioista voi päätellä mitään. Nyt taas tuli vakuuttelemaan Vampirelle epäilyksiään ja lisäsi asioista, joita ei ole aikaisemmin sanonut – edes äänensä yhteydessä. Joten hieman oudolta puolustautumiselta tuntuu, aivan kuin pahis koittaisi jälkikäteen luoda epäilyksistään paremman oloisia.

++Jinmuru


Sain sittenkin tämän tulkittua. Eli vastailua Zeylle. Äänestin Ropsusta, koska Ropsus oli puhunut vain muutaman kerran koko pelin aikana ennen ääntäni ja Nestiksen kanssa olin omasta mielestäni saanut asian hoidettua. Koin, että äänestämällä Nestistä en saisi enää irti mitään uutta - kuten toivoin saavani äänestämällä Ropsusta. Minun piti ensin antaa ääneni Nestikselle, mutta koin lopulta, että siihen ei ollut tarpeeksi syytä. Halusin lisäksi yrittää herätellä pelaajaa, joka on ollut hyvin hiljainen ja jonka panos peliin on ollut melko pieni. Nestis oli toki melko hiljainen hänkin, mutta noin yleensä koin että hänen viesteissään oli enemmän sisältöä ja puhetta itse peliin ja pelaajiin liittyen.
心配ないからね。
Avatar
Vampire
Kepitetty kyläläinen
 
Viestit: 511
Liittynyt: 15.11.2013 00:56:15
Paikkakunta: Pirkanmaa
Kotiyhteisö: FinFanFun
Palkinnot: 8

Re: Painetun sanan ongelma (päivä päättyy 6.8 klo. 23:00)

ViestiKirjoittaja Zey » 04.08.2014 18:12:34

lyhlisti (?), koska niskat kipeät.

Piti kirjoittaa lyhyesti, mut on näköjään oikein kunnolla mennyt kirjaimet (tai no numerot) sekaisin. :D

Vampire kirjoitti:Herkkuoonestakin olisi kiva kuulla jotain - toki kaikki muutkin saavat puhua, en haluais puhua täällä yksin ja olis kiva, jos teistä kaikista sais muodostettua jonkinlaisen kuvan.

Herkkuoone tuskin on lähiaikoina tulossa puhumaan, kun kerran kuoli yöllä.

Vampire kirjoitti:Minun piti ensin antaa ääneni Nestikselle, mutta koin lopulta, että siihen ei ollut tarpeeksi syytä.

Hän ei siis enää hämännyt/hämää sinua?

Vampire kirjoitti:Halusin lisäksi yrittää herätellä pelaajaa, joka on ollut hyvin hiljainen ja jonka panos peliin on ollut melko pieni.

Olisitko siis vaihtanut äänesi jollekin toiselle, mikäli Ropsus olisi tullut enemmän puhumaan?

Vampire kirjoitti:Ja eilinen ääni suuntautui Jinmurulle, joka sitten tippui → tää olis sinällään edullista toimintaa pahikselle, kun voi olla hiljaa ja huomaamaton, mutta saada äänestyspakon kuitattua varsin helposti.

Ropsushan äänesti mua?

Nestis -> Jinmuru:
Nestis puhui oikeastaan vain siitä mun ja Vampiren välisestä luotonjaosta ja siitä, mitä ei olisi pahiksena tehnyt. En tiedä mitä ajatella tuosta, että kieltää tekevänsä noin pahiksena, kun sikäli siinä voi olla takana ihan mitä vain - joko ihan oikeasti hyviksenä ajatteli, että tuollainen olisi tyhmää, tai sitten pahiksena ajatteli hämätä tuolla tavalla. Jos tietäisi Nestiksen peli taustaa, niin sitten voisi ehkä lähteä jonkinlaisia johtopäätöksiä vetämään (aloitteleva hyvis voisi ehkä olla herkemmin sanomassa, ettei tekisi tuollaista pahiksena?), mutta tällä infolla en osaa sanoa. Jinmuru taas sai tänään puhehärön vuorostaan ja häipyi poissaoloilemaan, joten ei sieltäkään mitään suurta pohdintaa ole tullut. Jaa-a, paha sanoa. Neutraali.

Vampire:
Hänestä olenkin jo puhunut, eli ensimmäisen päivän sekoilu + toisen päivän avuliaisuus mun puhehärön kanssa on hyvismäisiä asioita. Vähän nyt hämmentää tuo eilinen ääni, kun lähti äänestämään Ropsusta Nestiksen sijaan, koska ajatteli saavan Ropsusta herättelemällä enemmän irti hänestä kuin Nestiksestä. Sikäli pidän sitä hassuna tapana ajatella, että äänestää niin että tarkoituksena on jättää ääni voimaan päivän päättyessä, vain se mielessä että saisi enemmän irti toisesta, eikä mielummin yrittäisi tappaa pelaajaa, joka edes hämmentää -> olisi mahdollinen pahis. Pidän kuitenkin häntä hämmennyksestä huolimatta hyvismäiseen kallistuvana, mutta odottelen vastailuja.

Ropsus:
Hän ei olekaan kommentoinut ketään muuta pelaajaa kuin minua. Olisikin kiva kuulla häneltä mielipiteitä muistakin + perustelut miksi pitää minua hyvimäisenä. Hieman pistää hänessä silmään se, että ilmestyy kyllä ratkomaan puhehäröä, mutta mitään mielipiteitä ei oikein jaella. Pahis joka ei halua kertoa mielipiteitään, että voi lähteä tarvittaessa äänestelemään mihin suuntaan vain? Kenties huomasi, että eilen Vampire sai hyvispisteitä puhehärön ratkaisusta, ja ajatteli että nytpä vois saada kivan helposti pisteitä? Jaa-a, paha sanoa, kun on niin vähän materiaalia. Neutraali.

Horaaneko -> Lemni:
Horaa on ollut aika normi horaa. Samaa rentoutta muistan nähneeni aiemminkin hänen kanssaan, ja tuttuun tapaan tuli listailuakin. Mikään ei hänessä oikeastaan pistä silmään suuntaan taikka toiseen. Lemni taas ei ole uudessa minässään heräillyt, odottelen siis sitä, toivottavasti mielipiteiden kera. Neutraali.

Raegan:
Ihan kivasti lähti heti kyselemään ja kommentoimaan pelin alussa, mutta toisaalta sellaista uskoisin Raeganilta tulevan, oli rooli mikä hyvänsä. Hän on kanssa semmonen, että puhuu ihan kivasti, mutta oikein mitään ei ole tullut esille, josta voisin vetää johtopäätöksiä suuntaan taikka toiseen. Olisi kiva siis kuulla, jos on jotain uusia ajatuksia tullut pelaajista. Neutraaliin hänkin.

Hyvismäiset: Vampire
Neutraalit: Nestis -> Jinmuru, Ropsus, Horaaneko -> Lemni, Raegan
Pahismaiset: :(

Eli ei oikeastaan ole kuvaa muista kuin Vampiresta. Materiaalia siis lisää, te neutraali nelikko!

Seuraavaksi taitaiskin olla varmaan järkevintä lähteä tutkimaan linkittyiskö jotkut kaksi toisiinsa, mutta se saa jäädä hieman myöhemmäksi, sillä nyt lähden katsomaan veljen hankkimaa kissanpentua. :3
Fiksubjs dilmaattinen
Avatar
Zey
Kyläläinen
 
Viestit: 2506
Liittynyt: 01.11.2013 22:46:23
Paikkakunta: Turku
Kotiyhteisö: Kylä
Palkinnot: 16

Re: Painetun sanan ongelma (päivä päättyy 6.8 klo. 23:00)

ViestiKirjoittaja Lemni » 04.08.2014 19:43:31

Hep, terve vaan minunkin puolestani. Tulin tosiaan varapelaajaksi Horaanekon tilalle. Seurasin peliä myös yökuolemani jälkeen (miksi mut lynkataan aina 1. yönä?!) mutta materiaalia ei ole kyllä päässyt kertymään mahdottomia määriä. Tein sen virheen että liityin englanninkieliseen juonariin 1. yön jälkeen, mutta yritän kuitenkin pysyä kärryillä myös Kylän tapahtumista.

Laiska heräämisviesti on hoidettu, pidempi ja toivottavasti asiapitoisempi viesti on työn alla. Yritän saada sen kirjoitettua jo tämän illan aikana. Saa tulla potkimaan päähän jos syön sanani!
Avatar
Lemni
Kyläläinen
 
Viestit: 92
Liittynyt: 05.01.2014 04:22:56
Palkinnot: 1

Re: Painetun sanan ongelma (päivä päättyy 6.8 klo. 23:00)

ViestiKirjoittaja Lemni » 04.08.2014 23:41:11

Eli siis. Nykyinen pelaajalista näyttää tältä:

Zey
Nestis -> Jinmuru
Vampire
Ropsus
Horaaneko -> Lemni
Raegan

Eli jos tänään tulee harhalynkkaus, huomenna on pakko osua oikeaan.

Zey: Puhehäiriön uhri. Voisi näin äkkiseltään viitata hyvikseen, mutta tarkemmin ajateltuna järki yrittää inttää että tuo Zeyn numerosekoilu oli huomattavasti helpompi pala purtavaksi kuin Jinmurun puhehäiriö = helpot hyvispisteet ilman että pahiskaverin pelaaminen vaikeutuu mahdottomaksi? Muuten olisin valmis laskemaan Zeyn hyvismäiseksi tai neutraaliksi - Zey aloitti pelin aika laajalla teknisyyspohdinnalla ja (muistaakseni) yritti aktivoida muitakin pelaajia. Semisti hyvismäinen.

Nestis -> Jinmuru: Nestiksestä ei topan lukemisen jälkeen jäänyt sen kummempaa vaikutelmaa. Ainoa asia joka jäi mieleen oli Vampiren ja Nestiksen välinen dialogi, mutta suurimmaksi osaksi vaikuttaa aika neutraalilta. En tiedä lähtisikö pahis kummemmin inttämään vastaan pelaajalle, joka sai puhehäiriön aukaistua... vetäisi ehkä liikaa huomiota itseensä? Jinmurusta on paha sanoa mitään, sillä vaikka Rospsus ja Vampire saivatkin Jinmurun puhehäiriön kivasti avattua, eivät viestit itsessään sisällä mitään mikä aiheuttaisi pahis- tai hyvisviboja. Viestijä siis on sen verran vähän että en osaa sanoa juuta enkä jaata. Neutraali.

Vampire: Vampire taitaa olla Zeyn lisäksi ainoa pelaaja, joka vaikuttaa minusta hyvismäiseltä. On ollut aktiivinen ja pysynyt tyynenä silloinkin kun on vastaillut muiden pelaajien kysymyksiin ja kummasteluihin, mikä voisi mielestäni viitata hyvispelaajaan. Ratkaisi Zeyn numerosotkun ja sai myös osan Jinmurun puhehäiriöstä auki.

Raegan: Tuntuu pysyneen koko pelin ajan sivussa, mitä nyt on välillä käynyt kommentoimassa muutamaan pikkuseikkaan. Vaikutti aluksi ihan neutraalilta, mutta Raeganin viesteissä on joitakin pikkujuttuja jotka jäivät vaivaamaan. Kohottelin kulmiani esimerkiksi sille, että kysellään toisilta pelaajilta (Vampire & Jinmuru) että sattuisivatko nämä olemaan pahiksia. Tästä aiheesta on muistaakseni ollut puhetta myös jossain toisessa pelissä, mutta on pakko sanoa täälläkin että tuossa kysymyksessäni ei ole ikinä ollut minun mielestäni mitään järkeä. Mitä siihen muka vastataan? "Joo, olen pahis mutta älä äänestä minua? ;)" Myös tämä jäi mieleen:

Raegan kirjoitti:
Vampire kirjoitti:Lemnin yötappo taas on siinä mielessä kiinnostava, että olin sattunut nostamaan Lemnin esiin hyvismutua herättävänä pelajana. Liekö pahikset ottaneet ilon irti asiasta vai olleet muuten vaan samoilla linjoilla.

Mitä tarkoitat kursivoimallani kohdalla? Vihjaatko, että pahikset pitävät mielipidettäsi hyvänä edustamaan yleisesti hyviksiä, vai miten se, että juuri sä otit asian esille, liittyy asiaan?


Kirjallisessa muodossa kommunikointi on siinä mielessä pirullista touhua että toisen pelaajan viestin sävyn saattaa vahingossa tulkita ihan väärin, mutta jotenkin tämä vaikutti minusta vähän... tarpeettoman kimpaantuneelta?

Ropsus: Ropsus on myös ollut kovin hiljainen suurimman osan peliä. Ainoa mainittava seikka jonka tällä hetkellä keksin on Jinmurun puhehäiriön ratkaiseminen, mikä saattaa Vampiren tavoin vihjata hyvisroolin suuntaan. Olet kovin neutraali, sinusta olisi kiva kuulla lisää.

Ropsus, mitä mieltä olet muista pelaajista? Kuka vaikuttaa tällä hetkellä hyvismäisimmältä? Entä kuka on pahismaisin? Jos olisit ennustaja, kenet tarkastaisit yön aikana? Muutkin saavat toki vastata tähän kysymykseen!


Kello on melkein yksi ja kirjoitan tätä silmät ristissä. Ääh. Yritän palailla asiaan huomenna, toivon mukaan kirjoittaminen lakkaa ontumasta siihen mennessä.
Avatar
Lemni
Kyläläinen
 
Viestit: 92
Liittynyt: 05.01.2014 04:22:56
Palkinnot: 1

Re: Painetun sanan ongelma (päivä päättyy 6.8 klo. 23:00)

ViestiKirjoittaja Zey » 04.08.2014 23:56:25

Lemni kirjoitti:Eli jos tänään tulee harhalynkkaus, huomenna on pakko osua oikeaan.

Ei, vaan tänään on pakko osua oikeaan. Eli suosittelen nyt sitten ennustajan tulevan esiin ennustettunsa kanssa, koska huomista ei kerran välttämättä enää tule.

Lemni kirjoitti:Jos olisit ennustaja, kenet tarkastaisit yön aikana?

Tarkistaisin ainakin tän hetken fiiliksien mukaan Nestis -> Jinmurun, koska hän kuuluu tähän itselle neutraaliin nelikkoon ja hänellä vielä sattuu olemaan pitkä poissaolo päällä -> epätodennäköisintä, että hänestä saadaan niin paljon infoa kuin muista voitaisiin saada.

Nyt nukkumaan. -.-
Fiksubjs dilmaattinen
Avatar
Zey
Kyläläinen
 
Viestit: 2506
Liittynyt: 01.11.2013 22:46:23
Paikkakunta: Turku
Kotiyhteisö: Kylä
Palkinnot: 16

Re: Painetun sanan ongelma (päivä päättyy 6.8 klo. 23:00)

ViestiKirjoittaja Lemni » 05.08.2014 00:35:15

Zey kirjoitti:
Lemni kirjoitti:Eli jos tänään tulee harhalynkkaus, huomenna on pakko osua oikeaan.

Ei, vaan tänään on pakko osua oikeaan. Eli suosittelen nyt sitten ennustajan tulevan esiin ennustettunsa kanssa, koska huomista ei kerran välttämättä enää tule.


... Ei hitto.

Huoh. Okei. Ollaan sitten radikaaleja. Toivon mukaan keskustelu muuttuu tästä vähän aktiivisemmaksi, ettei tämä paljastus valu hukkaan.

Olen siis kertakäyttöinen ennustaja. Tarkastin viime yönä Vampiren, joka on rooliltaan tavis.
Avatar
Lemni
Kyläläinen
 
Viestit: 92
Liittynyt: 05.01.2014 04:22:56
Palkinnot: 1

Re: Painetun sanan ongelma (päivä päättyy 6.8 klo. 23:00)

ViestiKirjoittaja Violet » 05.08.2014 10:11:40

Väliaikalaskenta!

Äänet:

Ei ääniä, lynkattava arvotaan.

Poissaolot:

Jinmuru 2. - 3.8. sekä 4. - 10.8
Vampire 4.8.-8.8. sekä 11.8.-23.8.

Felarof on ilmoittautunut varapelinjohtajaksi, hän voi laittaa huomisen päivän päättymisviestin. Laittakaa tästä lähin yönimet meille molemmille.

Ja päivä päättyy 6.8 klo. 23.00
Paras hyvis, aktiivisin kyläläinen & paras varapelaaja kepit vuodelta 2014
Avatar
Violet
Mafioso
 
Viestit: 1405
Liittynyt: 15.11.2013 07:17:57
Kotiyhteisö: Kylä
Palkinnot: 14

Re: Painetun sanan ongelma (päivä päättyy 6.8 klo. 23:00)

ViestiKirjoittaja Lemni » 05.08.2014 12:32:56

Zey
Nestis -> Jinmuru
Ropsus
Raegan

Tältä näyttää siis epäilyttävien/neutraalien pelaajien lista esiintuloni jälkeen. Olisi oikeasti kiva jos tämä päivä ei menisi pelkästään yksinpuheluksi, sillä meillä olisi tänään 50% mahdollisuus osua pahikseen.

Ja jotta päivä ei päättyisi arvontaan, Raegan. Perustelut listausviestissäni.
Avatar
Lemni
Kyläläinen
 
Viestit: 92
Liittynyt: 05.01.2014 04:22:56
Palkinnot: 1

EdellinenSeuraava

Paluu Hautausmaa

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 59 vierailijaa

cron