Penaalissa, peli on ohi!

Pelien viimeinen lepopaikka, jonne kyläläiset kokoontuvat muistelemaan menneitä pelejä ja keskustelemaan niiden tapahtumista.

Re: Penaalissa, 1.päivä päättyy 23.4. kello 21.00.

ViestiKirjoittaja Fizel » 22.04.2014 21:02:47

Hui kamala ja anteeeeksi todella paljon etten ole aikaisemmin päässyt paikkalle! Minun poissa oloni piteni koska meidän lentomme takaisin Suomeen siiryi kun sain pahan korvatulehduksen ja paine olisi saattanut tuhota tärykalvon. Tämän vuoksi oli mahdotonta tulla ilmoitelemaan mitään aikaisemmin. Nyt menen lukemaan viestit läpi ja luultavasti viiemeistään aamulla ilmaisen omia mielipiteitäni.
"Be yourself; everyone else is already taken.”
Avatar
Fizel
Kyläläinen
 
Viestit: 5
Liittynyt: 26.03.2014 12:39:54
Paikkakunta: Tampere

Re: Penaalissa, 1.päivä päättyy 23.4. kello 21.00.

ViestiKirjoittaja Vampire » 22.04.2014 21:47:50

Violet, käsittääkseni asiaa mietin jo silloin, kun äänestin.

Jännä ratsuväki-ilmiö kyllä Nallen kohdalla. Ko. pelaaja ei itse tule sanomaan mitään, mutta sen sijaan ilmestyy ihan muita pelaajia puolustelemaan. Vaikka äänelläni provosoinkin, niin ihan tälläistä en odottanut.
心配ないからね。
Avatar
Vampire
Kepitetty kyläläinen
 
Viestit: 511
Liittynyt: 15.11.2013 00:56:15
Paikkakunta: Pirkanmaa
Kotiyhteisö: FinFanFun
Palkinnot: 8

Re: Penaalissa, 1.päivä päättyy 23.4. kello 21.00.

ViestiKirjoittaja felarof » 22.04.2014 23:39:54

Hmm jotain pelaajapohdintaa taas tähän väliin. En ehdi listaamaan nyt kaikkia, joten poimin sellaiset joista minulla on jotain sanottavaa (muut kuuluvat tällä hetkellä lähinnä kategoriaan "ei kiinnittänyt erityistä huomiota, aika neutraali toistaiseksi"). Lievä tajunnanvirtavaroitus.

Naletao: Lähtenyt aktiivisesti ja hieman ehkä agressiivisestikin liikkeelle. Silläkin uhalla, että liityn nyt tuohon Vampiren ratsuväkeen, pitäisin tätä suht hyvismäisenä toimintana erityisesti tässä vaiheessa peliä (pahiksen ei varsinkaan näin ajoissa kannata kiinnittää itseensä huomiota). Myöskään tuo listausviesti, mihin monet tuntuvat kiinnittäneen huomiota ei ole mielestäni mitenkään erityisen epäilyttävä vaan vei peliä siinä kohtaa hyvin eteenpäin siinä missä jokin muukin keino. Toki siinä oli sellista "turhaakin" löpinää, mutta niin on melkein kaikissa alkupään viesteissä. Kuulisin kuitenkin mielelläni hänen vastauksensa edellisen viestini kysymyksiin. Neutraali/lievästi hyvismäinen.

Raegan: Lähtenyt jonkin verran agressiivisemmin peliin kuin viime pelissä. En oikeastaan kyllä pidä tätä erityisesti pahis-/hyvismäisenä, kunhan sanon ääneen jos joku muu siitä vaikka saisi jotain irti :D Aika neutraali.

(Silläkin uhalla että menee off-topic niin pakko poimia: )
Raegan kirjoitti:ja felarof avaa pelin mukavan tuhdilla felarofmaisella viestilla mista meika tykkaa. :)
Tämä piristi mun päivää, kiitos <3 mulla jäi viime pelistä jotenkin vähän sellanen fiilis, että moni pitää mun pelityyliäni ärsyttävänä ^^' (varmaan osa pitääkin, muttei ainakaan kaikki \o/)


Vampire: Mua ei niinkään hämää Vampiressa tuo itse ääni, vaan se miten hän on reagoinut siihen, kun äänestä alettiin kysellä. Käsitin tuon äänen alunperin olevan osittain reaktionhakua, ja saattaisi vielä muuttua riippuen siitä miten Naletao ääneesi reagoisi. Kuitenkin mitä enemmän äänestäsi kysellään tunnut kaivautuvan vaan itsepäisesti enemmän äänesi taakse ja erityisesti viimeisimmässä viestissä pieni "minä vastaan muu maailma" ja jonkin näköinen lievä ärsyyntyminen/hätääntyminen häiritsee. Lisäksi tämä:
Vampire kirjoitti:Nalle myös läht penäämään mielipiteitä muista pelaajista. Oletko ollenkaan sattunut huomaamaan, että on pelin ensimmäisen päivän toinen (kolmas?) irl-päivä ja on aika ihme, jos kellään on vielä selkeitä käsityksiö muista pelaajista muodostnut.

Tuo saa minulle vähän sellaisen olon, että yrität hyssytellä hiljaiseksi laajempaa keskustelua pelaajista. Tuossa vaiheessa oli kuitenkin tullut melkein sivullinen viestejä, joten luulisi tuosta pystyvän ainakin jonkinlaisia huomioita/mielipiteitä esittämään (vaikka sitten vain muiden komppailua)? Itse en ainakaan käsittänyt Nallen kysymystä minään "luokittele kaikki hyvismäisiin tai pahismaisiin" vaan nimen omaan jonkinlaisen mielipiteen hakuna. Neutraali/lievästi pahismainen.

Yritän ehtiä huomenna vielä kirjoittelemaan lisää ja äänestämään, mutta voi kyllä olla etten ehdi. Tällä hetkellä pidän epäilyttävimpänä Vampirea. Nyt nukkumaan zzzz...
Just breathe. Dream.
felarof
Kyläläinen
 
Viestit: 128
Liittynyt: 21.01.2014 22:53:03

Re: Penaalissa, 1.päivä päättyy 23.4. kello 21.00.

ViestiKirjoittaja Naletao » 23.04.2014 06:56:53

Vampire kirjoitti: Jostain syystä Naletao kohottelee mun kulmia kovasti. Toki on ihanaa, että on kivasti mukana pelissä, mutta ehkä se on toi innokas äänestely ja muu innokkuus, josta aiheutuu mulle vähän fiilis, että kovasti nyt sinkoillaan suunnasta toiseen malttamatta kuitenkaan pysyä aloillaan. Joiltain osin ehkä jopa hivenen teennäinen fiilis, sellanen "katsokaa, kuin mie olen innokas äänestelijä, olen salee hyvis". Ei hyvistelyä kuitenkaan, mutta jotenkn teennäinen. (toinen mihin kiinnitin huomiota oli Vam-lyhenne. Lähinnä sen takia, että tiedän joitain, jotka sitä tykkää/tykkäs käyttää ja hämmennyin) plus toi listauksenpoikanen ei kyllä nostata oikesåestaan mitään muuta kun lievää pahisvibaa, tällä hetkellä, kun pari pelaajaa puhunut se on lähinnä näennäisaktiivisuutta.

Krhm, on Nallelta nyt sen verran hämmentävää pelaamista, että oon vähän kahdenvaiheilla. Toisaalta tässä herää pahisvibailut, mutta sinällään tuntuis vaikeelta usko, et pahis ekana päivänä näin herättäis huomiota.

Siitä huolimatta sörkin muurahaispesää: ++Naletao


Mitään teennäistä ei toki ole liikkeellä, yritän vain saada aktiivista peliä (ja katso, keskustelu on liikkeellä jopa aika mahtavasti! Onnistuin). Listaus oli ihan päähänpisto vaan, koska teki mieli niin kovasti päästä pelaamaan pitkästä aikaa (olin K3, mutta pelasin vain pari peliä. Nick ei jäänyt mieleen). Ja en mielestäni hirveämmin sinkoillut, mitä meinaat tällä? Seuraavat lasket sinkoiluksi?
-Epäilin Yutia (epäilen yhä, outoa toimintaa ilman vastausta)
-Aktiivisuuden/reaktionhakuääni Kimeralle, lyhyen heräämisviestin vuoksi
-Toinen samanlainen -- veivi lle. Vastasit, hyvähyvä :)
Eli mikä tässä epäilyttää? Aktiivisuudesta jos on kyse, ymmärrän että epäilet, mutta en ymmärrä mitä hyötyä on epäillä jotakuta aktiivisuudesta ellet itse ole pahis joka tahtoo että hyvis on hyshys hiljaa. Silti Vam ei vaan tunnu pahikselta, ja tämä saa mut tuntemaan itseni hämmentyneeksi..

..Ei suuttua tarvi sun veivi. Perustelu on yritys saada sinut peliin mukaan, ja reaktiotahakea. Herätysääni se vain oli, et kuole siihen.

Vampire kirjoitti:Jännä ratsuväki-ilmiö kyllä Nallen kohdalla. Ko. pelaaja ei itse tule sanomaan mitään, mutta sen sijaan ilmestyy ihan muita pelaajia puolustelemaan.

Ihmettelin vähän itsekin, koska ennen ääntäsi oli ilmennyt lähinnä negatiivista juttua suuntaani.. Itse en ilmestynyt, koska ei ollut mahdollisuuksia tähän.

Ei enempää heittoäänestystä, koska viimeinen irl-päivä ja en ehkä pääse enää käymään täällä. ++Yut
Hehee :)
Naletao
Kyläläinen
 
Viestit: 21
Liittynyt: 10.04.2014 06:06:49

Re: Penaalissa, 1.päivä päättyy 23.4. kello 21.00.

ViestiKirjoittaja Lemni » 23.04.2014 10:41:14

Hep, anteeksi hiljaisuuteni. Itselläni on vähän hankaluuksia päästä peliin sisälle kiireisen aikataulun vuoksi, mutta olen yrittänyt pysyä edes jotenkin kartalla päivän tapahtumista.

Raegan kirjoitti:
Lemni kirjoitti:En näin äkkiseltään keksi miksi hyvispelaajat alkaisivat jakamaan peliohjeita pahispuolen pelaajalle, mutta halu leikkiä paholaisen asianajajaa on liian suuri.

Niin, en minakaan, sita kannattanee kysya Violetilta. Mutta kenelle halu leikkia paholaisen asianajajaa on liian suuri?


Minulle. Eli jos nyt lähdetään Violetin pelosta, että hyvis lähtisi tarkoituksetta tai tarkoituksella neuvomaan petturia (mikä sotkisi hyvisten peliä ja saisi muut pelaajat kohottelemaan kulmiaan), miksi hitossa petturi ei kuuntelisi näitä neuvoja? Viittasin siis tähän kommenttiin:

Raegan kirjoitti:(jos tyyppi on pahisten puolella, ei kuuntele hyvisten neuvoja kuitenkaan ja pahisten vahan tyhma alkaa neuvoa topassa)


Eli vaikka oletan suurimman osan pelaajista olevan sitä mieltä, että petturille tai pahiksille ei kannata antaa piiloutumisohjeita, tahdoin kysyä miksi pahikset eivät ottaisi niitä huomioon? Tunnuit olevan sitä mieltä että petturi ei olisi valmis kuuntelemaan hyviksen ohjeita. Ja mistä se petturi ylipäätään tietää mitkä neuvot olisivat hyvisten ja mitkä pahisten, kun ei tiedä pahisten henkilöllisyyttä? Olen valmis myöntämään että kysymys ei ollut parhaimmasta päästä, mutta pelin alussa on välillä vähän pakko näpäytellä muita pelaajia, eikö?

Raegan kirjoitti:
Lemni kirjoitti:No tuota noin, hahmolistassa petturista kerrotaan näin:

Niin, huomasin kylla, kysyinkin tietavatko pahikset. Mutta ei siis nakojaan.


Tota joo... pahiksista minäkin puhuin. Ihan tuon lainaamasi kohdan alapuolella.

Lemni kirjoitti:Eriäviä mielipiteitä saa toki esittää, mutta itse tulkitsin tämän niin, että pahikset ovat selvillä petturin henkilöllisyydestä mutta eivät voi kommunikoida tämän kanssa pelitopan ulkopuolella.


Tämä teoria joutaa tosin romukoppaan Zeyn valaistua asiaa tarkemmin, mutta oli silti pakko nillittää asiasta.

Vampire kirjoitti:Jännä ratsuväki-ilmiö kyllä Nallen kohdalla. Ko. pelaaja ei itse tule sanomaan mitään, mutta sen sijaan ilmestyy ihan muita pelaajia puolustelemaan. Vaikka äänelläni provosoinkin, niin ihan tälläistä en odottanut.


Veikkaisin että johtuu siitä, että muut pelaajat eivät pidä Nallea pahiksena? Naletao on saanut monen pelaajan huomion, mutta tämä ei aina tarkoita sitä, että pelaajaa pidetään pahiksena. Minun silmiini Nalle vaikuttaa tällä hetkellä hyvispelaajalta, jolla on kiire saada muut yhtä innokkaiksi pelin alkamisesta. Alkuun olisi tarvittu ehkä enemmän maltillisuutta, mutta kun Nalle nyt loppujen lopuksi äänesti pelaajaa, jota tuntuu oikeasti pitävän epäilyttävänä, en koe että tuosta käytöksestä oli loppujen lopuksi juurikaan harmia.Tai sitten Nalle on superetevä pahis joka päätti trollata muita pelaajia ensimmäisenä päivänä, kun eivät pahikset kuitenkaan tahdo pitää suurtaa metakkaa jo ensimmäisenä päivänä :P

Sattaa myös johtua siitä, että Nalle äänesti mielestään epäilyttävää pelaajaa, kun sinun äänesi oli osittain provoamista.
Avatar
Lemni
Kyläläinen
 
Viestit: 92
Liittynyt: 05.01.2014 04:22:56
Palkinnot: 1

Re: Penaalissa, 1.päivä päättyy 23.4. kello 21.00.

ViestiKirjoittaja Vampire » 23.04.2014 10:59:55

Oon nyt junassa ja kämäsellä netillä, mutta juuh. Nallen viimesin viesti antoi mulle vähän sitää, mitä pyysinkin, eli Naletao--Naletao

Äänen poisto ei meinaa sitä, että luottaisin Nalleen, ennemminkin sitä, että en usko saavani äänellä tai sen säilyttämisellä enää mitään muuta. Nallen viimesin viesti oli sellanen, että mun pitää vastailla siihen ihan ajan kanssa ja tietokoneella - eli en lähde tekemään sitä nyt. Mun ääni oli paitsi puhdasta provoa myös epäilyä, mutta Nalle vastas ihan hyvin näin epäilyjen luonteen huomioiden, mutta katson tilannetta bättremmällä ajalla uudestaan.
心配ないからね。
Avatar
Vampire
Kepitetty kyläläinen
 
Viestit: 511
Liittynyt: 15.11.2013 00:56:15
Paikkakunta: Pirkanmaa
Kotiyhteisö: FinFanFun
Palkinnot: 8

Re: Penaalissa, 1.päivä päättyy 23.4. kello 21.00.

ViestiKirjoittaja Vampire » 23.04.2014 11:01:45

Blah. Sössin sit koodien kanssa :D eka Naletao ei suostunu meneen tageihin... Ehkä toi on puolisössi, kun ääni itessään onnistu... Juuh, häivyn offaamasta.
心配ないからね。
Avatar
Vampire
Kepitetty kyläläinen
 
Viestit: 511
Liittynyt: 15.11.2013 00:56:15
Paikkakunta: Pirkanmaa
Kotiyhteisö: FinFanFun
Palkinnot: 8

Re: Penaalissa, 1.päivä päättyy 23.4. kello 21.00.

ViestiKirjoittaja Zey » 23.04.2014 19:07:13

Väliaikalaskenta

Äänet:
1 Yut (Naletao)

Tippumassa on Yut yhdellä äänellä.

Poissa:
Ei kukaan. :>

Päivä päättyy TÄNÄÄN kello 21.00, eli alle tunnin päästä!
Fiksubjs dilmaattinen
Avatar
Zey
Kyläläinen
 
Viestit: 2506
Liittynyt: 01.11.2013 22:46:23
Paikkakunta: Turku
Kotiyhteisö: Kylä
Palkinnot: 16

Re: Penaalissa, 1.päivä päättyy 23.4. kello 21.00.

ViestiKirjoittaja Zey » 23.04.2014 20:09:01

Päivä on päättynyt.
Fiksubjs dilmaattinen
Avatar
Zey
Kyläläinen
 
Viestit: 2506
Liittynyt: 01.11.2013 22:46:23
Paikkakunta: Turku
Kotiyhteisö: Kylä
Palkinnot: 16

Re: Penaalissa, 1.päivä päättyy 23.4. kello 21.00.

ViestiKirjoittaja Zey » 23.04.2014 20:40:35

1.Ilta:

"Penaalissa päivä kului puheliaammissa merkeissä kuin aamulla oli aluksi näyttänyt. Ensin aika kului normaaleista asioista puhuessa, mutta lopulta kynät innostuivat heittelemään epäilyksiä suuntaan ja toiseen. Valitettavasti kyvät vain olivat erimieltä kaikesta, oli kyseessä sitten kaunein väri tai kumimaisin henkilö penaalissa. Lopulta penaalista häädettävän saikin päättää se, joka huusi kovempaa kuin kukaan muu. Naletao veti ilmaa keuhkoihinsa ja lopulta huusi Yutin nimeä niin että koko penaali raikui. Naletaon huudon rinnalla muiden ehdotukset kuulostivat lähinnä kuiskauksilta, joten niinpä Naletaon toivetta seurattiin."

"Naletao? Yut? Onko kynillä nimetkin?"

"Tietysti! Täytyyhän kynienkin jotenkin kutsua toisiaan. Yleensä kynien nimet ovat suomalaisia nimiä erikoisempia, myös erikoisemmat kirjaimet ovat suosittuja nimessä. Tietäisitpä kuinka monta 'Näin annat itsellesi kynäilijälle sopivan nimen' -opasta onkaan olemassa! Se on tarkkaa puuhaa, kynien itsensä nimeäminen nimittäin."


Äänet:
1 Yut (Naletao)

Yut siis kuolee saatuaan ainoan äänen.

Kuolleet (1/12):
1.päivä: Yut – lyijykynä (tavis)

Yö alkaa nyt ja päättyy huomenna, 24.4. kello 21.00. Yönimet mahdollisimman pian minulle.
Fiksubjs dilmaattinen
Avatar
Zey
Kyläläinen
 
Viestit: 2506
Liittynyt: 01.11.2013 22:46:23
Paikkakunta: Turku
Kotiyhteisö: Kylä
Palkinnot: 16

Re: Penaalissa, 1.yö päättyy 24.4. kello 21.00.

ViestiKirjoittaja Zey » 24.04.2014 20:00:45

2.Aamu:

"Yö kului tavallisissa merkeissä, pari kynää puheli hiljaa unissaan, yksi pyöri ympäri penaalia heräämättä hetkeksikään ja penaalissa raikui tasainen kuorsaus. Aamun tullessa ja valon pilkistäessä penaalin vetoketjun raoista, kynät heräilivät yksi toisensa jälkeen uuteen päivään. Valitettavasti yksi kynistä ei kuitenkaan herännyt lämpimässä pienessä penaalissa, vaan kylmällä puisella pöydällä. Huonoksi onneksi pöydälle hypähti vielä vanha ja raihnainen kissa, jonka tassun tönäisyn seurauksena kynä alkoi vieriä pöydällä ja lopulta tipahti lattialle päästäen pienen äänen."

"Nyt narraat! Ei kynät kuorsaa!"

"Kuorsaa, kuorsaa! Hyvä kun saa nukuttua samassa huoneessa yhden kynän kanssa, saatika sitten yhdentoista kynän kanssa. Vai ei kynät muka kuorsaa... Olen kerran jopa nähnyt kynän, joka käytti kuorsauskiskoja estääkseen itseään kuorsaamasta. Raukka parka kuulemma heräsi aina itse kun kuorsasi. Muiden kuorsaukseen hän ei tosin herännyt. Vai ei kynät muka kuorsaa, kaikkea sitä kuulee..."


Kuolleet (2/12):
1.päivä: Yut – lyijykynä (tavis)
1.yö: Lemni - lyijykynä (tavis)

Äänestyspakot:
Fizel, Violet, Kimera, Vampire, felarof, Janus, Kuma, veivi

Poissa:
Ei kukaan.

Päivä alkaa nyt ja päättyy maanantaina 28.4. kello 21.00.
Fiksubjs dilmaattinen
Avatar
Zey
Kyläläinen
 
Viestit: 2506
Liittynyt: 01.11.2013 22:46:23
Paikkakunta: Turku
Kotiyhteisö: Kylä
Palkinnot: 16

Re: Penaalissa, 2.päivä päättyy 28.4. kello 21.00.

ViestiKirjoittaja Violet » 24.04.2014 21:11:59

Yritän kirjoittaa viikonloppuna listausviestin, mutta tämä viikonloppu ja ensi viikko tulevat olemaan minulle todella kiireisiä.

++Janus Tämä on herätysääni/reaktionhaku ääni, jolla yritän saada muuten hieman hiljentynyttä pelaajaa aktivisoitumaan. (Osasyy ääneen on kuitenkin se, että en välttämättä ehdi kirjoitella tänne paljoakaan, ja en halua unohtaa äänestämistä.(Ja ymmärrän kyllä ristiriidan siinä, että itse tivaan muita antamaan näyttöä, kun en sitä itse anna. Yritän korjata tämän lähiaikoina.))
Paras hyvis, aktiivisin kyläläinen & paras varapelaaja kepit vuodelta 2014
Avatar
Violet
Mafioso
 
Viestit: 1405
Liittynyt: 15.11.2013 07:17:57
Kotiyhteisö: Kylä
Palkinnot: 14

Re: Penaalissa, 2.päivä päättyy 28.4. kello 21.00.

ViestiKirjoittaja felarof » 24.04.2014 22:17:39

Nopeita välihuomioita tässä kohtaa, yritän tulla huomenna illalla tai viimeistään la kirjoittamaan jotain järkevämpää

Naletao: Mua vähän hämää tossa sun äänestelyssä se, että jotenkin kuvittelisin sun olleen kiinnostunein kuulemaan lisää siitä pelaajasta, joka sun mielestä on epäilyttävin, mutta sen sijaan äänestelit ja hait reaktiota muilta. Eli mulle tulee sellanen fiilis, että olit jo tuon yhden viestin perusteella päättänyt, että äänestät Yutia, etkä välttämättä edes halunnut kuulla tästä enempää ettet joutuisi keksimään uutta äänestettävää.

Miksi Vampire ei tunnu mielestäsi pahikselta?
Just breathe. Dream.
felarof
Kyläläinen
 
Viestit: 128
Liittynyt: 21.01.2014 22:53:03

Re: Penaalissa, 2.päivä päättyy 28.4. kello 21.00.

ViestiKirjoittaja Janus » 25.04.2014 08:27:49

Olen ollut pääsykoereissulla keskiviikosta asti, siitä tämä hiljaisuuteni. Nyt vasta havahduin että olisin voinut tietty laittaa poissaoloilmoituksen, mutta hieman myöhäistä se lienee nyt kun kakkospäivä on jo käynnissä ja mulla on äänestyspakkokin. Jos jaksatte maanantaihin asti odotella, niin voin oikein hyvällä ajalla takaisin kotona kirjoitella kunnon analyysin näistä viimeaikaisista tapahtumista ja tuon äänestyspakkonikin käyttää.
Avatar
Janus
Kyläläinen
 
Viestit: 3
Liittynyt: 06.04.2014 17:13:40

Re: Penaalissa, 2.päivä päättyy 28.4. kello 21.00.

ViestiKirjoittaja Fizel » 25.04.2014 20:27:16

Nonniiin ja nyt oikeasti anteeksi kauhiasti, olen vielä huomiseen iltaan asti pois koska jostain kumman syystä en saa nettiä auki ennen maanantaita ja huomenna saan isältäni lainaan mokkulan. Heti kun tuo vain on kotiutunut luokkakokousestaan.
"Be yourself; everyone else is already taken.”
Avatar
Fizel
Kyläläinen
 
Viestit: 5
Liittynyt: 26.03.2014 12:39:54
Paikkakunta: Tampere

Re: Penaalissa, 2.päivä päättyy 28.4. kello 21.00.

ViestiKirjoittaja Raegan » 25.04.2014 20:32:52

Noh, voi pahus, en sitten paassytkaan kirjoittelemaan... vahan hankalaa taalta, mutta kohta makin kotosuomessa :)

felarof kirjoitti:Raegan: Lähtenyt jonkin verran agressiivisemmin peliin kuin viime pelissä. En oikeastaan kyllä pidä tätä erityisesti pahis-/hyvismäisenä, kunhan sanon ääneen jos joku muu siitä vaikka saisi jotain irti :D Aika neutraali.

Noo, en ma aggressiivisesta tieda, mutta oon yrittany kirjoitella vahan normaalimmin kuin viime pelissa. x)

Naletao kirjoitti:(ja katso, keskustelu on liikkeellä jopa aika mahtavasti! Onnistuin)

Mika saa ottamaan kaiken kunnian? :D

Hmm. Munkin mielesta Naletao hieman sinkoili eilen mutta tuntuu kuitenkin melko valittomalta pelaajalta ja iloisen rehellisen tuntuisena mukana pelissa... En tieda onko se vain hanen kirjoitustyylinsa mutta ei nyt talla hetkella kauheesti mua epailyta. Violet taas heittelee heratysaani/reaktionhakuaaniaan mista meika taas nayttaa nyrpeeta naamaa. Hei ihan oikeesti nyt?? Menossa toinen paiva jo. Ymmarran etta sulla on kiire mutta tuskin sita nyt heti tarvii aanta heittaa. Vai aiotko olla koko paivan pois? Vampire vaikutti hieman arsyyntyneelta saamastaan vastarinnasta mutten osaa viela sanoa mielipidetta hanesta; vaikuttaa vahan oudolle lahtea pahiksena aanestelemaan heikoin perustein heti alussa, mutta arsytys hamaa, hmmhmm..
“Do not spoil what you have by desiring what you have not; remember that what you now have was once among the things you only hoped for."
- Epicurus
Avatar
Raegan
Kyläläinen
 
Viestit: 103
Liittynyt: 17.11.2013 12:12:21
Palkinnot: 1

Re: Penaalissa, 2.päivä päättyy 28.4. kello 21.00.

ViestiKirjoittaja Zey » 27.04.2014 12:25:04

Väliaikalaskenta:

Äänet:
1 Janus (Violet)

Tippumassa siis Janus yhdessä 7 äänestyspakkolaisen kanssa.

Äänestyspakot:
Fizel, (Violet), Kimera, Vampire, felarof, Janus, Kuma, veivi

Poissa:
Violet 28.-30.4.

Päivä päättyy huomenna kello 21.00.
Fiksubjs dilmaattinen
Avatar
Zey
Kyläläinen
 
Viestit: 2506
Liittynyt: 01.11.2013 22:46:23
Paikkakunta: Turku
Kotiyhteisö: Kylä
Palkinnot: 16

Re: Penaalissa, 2.päivä päättyy 28.4. kello 21.00.

ViestiKirjoittaja Violet » 27.04.2014 13:08:08

Raegan kirjoitti: Violet taas heittelee heratysaani/reaktionhakuaaniaan mista meika taas nayttaa nyrpeeta naamaa. Hei ihan oikeesti nyt??Menossa toinen paiva jo.

Toinen päivä on menossa, mutta kun katsoo ympärilleen, niin herätysäänet/reaktionhakuäänet ovat tarpeen. Vai vaikuttaaku sinusta keskustelu tällä hetkellä kovinkaan aktiiviselta?
Paras hyvis, aktiivisin kyläläinen & paras varapelaaja kepit vuodelta 2014
Avatar
Violet
Mafioso
 
Viestit: 1405
Liittynyt: 15.11.2013 07:17:57
Kotiyhteisö: Kylä
Palkinnot: 14

Re: Penaalissa, 2.päivä päättyy 28.4. kello 21.00.

ViestiKirjoittaja Vampire » 27.04.2014 16:04:34

Hmm, tässä on aika hankala saada muodostettua mielipiteitä kenestäkään, kun kaikki on ihan hyshys. Puhumaan sieltä, ei anneta pahiksille helppoa peliä olemalla hiljaa!

++Kimera, aktiivisuutta peliin! Ja sama pätee ihan kaikkiin (myös itseeni, vaikka mulla tähän peliin osallistumiseen käytettävää aikaa syö ylihuomenna oleva tentti, johon on _pakko_ lukea)
心配ないからね。
Avatar
Vampire
Kepitetty kyläläinen
 
Viestit: 511
Liittynyt: 15.11.2013 00:56:15
Paikkakunta: Pirkanmaa
Kotiyhteisö: FinFanFun
Palkinnot: 8

Re: Penaalissa, 2.päivä päättyy 28.4. kello 21.00.

ViestiKirjoittaja felarof » 27.04.2014 16:10:34

Joo hei ei anneta hyvin alkaneen pelin kuivua kokoon! Kirjoittelen tässä samalla listausviestiä, mutta koska teen miljoonaa muuta asiaa samaan aikaan siinä voi kestää joten tähän väliin kysymyksenä kaikille: Ketä pidät tällä hetkellä pahismaisimpana? Entä hyvismäisimpänä? (vastaan tähän itse listausviestissäni)
Just breathe. Dream.
felarof
Kyläläinen
 
Viestit: 128
Liittynyt: 21.01.2014 22:53:03

Re: Penaalissa, 2.päivä päättyy 28.4. kello 21.00.

ViestiKirjoittaja felarof » 27.04.2014 19:12:26

No möh, kukaan ei tullut antamaan mulle lisää materiaalia :(

veivi:
veivi kirjoitti:Ottaen huomioon että Naletao on edistänyt hyvinpaljon ensimmäisen päivän keskusteluja, ja ollut selvästi aktiivinen, olisi siis suuri etu pahiksille jos hänet äänestettäisiin ensin pois.

Tämä kuulostaa siltä kuin tietäisit Nallen hyvikseksi. Miksi näin?

Fizel: Kolme lyhyttä viestiä, joissa lähinnä pahoittelee, ettei ole päässyt kirjoittamaan. Toivottavasti saat nettisi toimimaan ennen huomista :). Neutraali.

Kimera: Hänessä vähän häiritsee tietynlainen pieni marttyyrimaisuus puolustautuessa tuota Nallen ääntä vastaan, tosin kokemattomuuskin (?) saattaa tähän toki vaikuttaa. Miksi Nallen ääni oli mielestäsi epäilyttävä (se kuitenkin oli aika selvästi herättelyääni)? Kilometriviestejä ei tarvitse kirjoittaa, mutta olisi kiva kuulla perusteltuja mielipiteitäsi pelaajista :). Jossain välimaastossa tai lievää pahisvibaa tällä hetkellä.

Kuma: Kaksi lyhyttä viestiä, joissa hyvin vähän omia mielipiteitä. Neutraali.

veivi: Suhtautui suht rauhallisesti saamaansa ääneen, muutenkin viestit vaikuttavat järkeviltä. Neutraali/lievää hyvisvibaa

Janus: Yksi pidempi viesti, jossa oli ihan hyvää pohdintaa ja huomioita. Ei nyt tuon perusteella vibata oikein mihinkään suuntaan. Neutraali.

Raegan: Vaikuttaa aktiiviselta, kyselee ja kertoo omia mielipiteitään. Rennon ja avoimen oloinen. Neutraali/lievästi hyvismäinen.

Violet: Lyhyitä viestejä, joissa kuitenkin järkevästi peliin liittyvää asiaa. Tuon herättelyäänen nyt sinällään ymmärrän, jos siis olet tulossa muuttamaan äänesi sinua epäilyttävälle pelaajalle? Neutraali/lievää hyvisvibaa.

Naletao: Aloitti pelin kivan aktiivisesti, saamansa äänen jälkeen kuitenkin hiljennyt. Toisaalta aktiivinen peli (erityisesti alussa, kun silmätikuksi joutuu helposti pienistäkin jutuista) antaa hyvismäistä kuvaa, toisaalta hämää hiukan se, kuinka hän tuntui hakevan Yutista helppoa äänestettävää. Myös äänen jälkeen hiljeneminen vähän ihmetyttää. Sekä hyvismäisiä, että pahismaisia piirteitä enkä nyt tällä hetkellä osaa lokeroida häntä oikeen kummaksikaan. Jossain välimaastossa siis.

Vampire: Hänessä mua häiritsee tuo tietynlainen pelin hyssyttely ja toisaalta myös tuo lievä ärsyyntyminen kun tuosta hänen äänestään alettiin kyselemään. Neutraali/lievästi pahismainen.

Herätys ihmiset, suurimmalla osalla on äänestyspakko! Mä ehdin jo ekana päivänä riemastua että ei ehkä tarvittaisi yhtään varapelaajaa tässä pelissä..

Ja edelliseen kysymykseeni vastauksena: Pidän tällä hetkellä hyvismäisimpänä Raegania, pahismaisimpana Vampirea. Siis ++Vampire
Just breathe. Dream.
felarof
Kyläläinen
 
Viestit: 128
Liittynyt: 21.01.2014 22:53:03

Re: Penaalissa, 2.päivä päättyy 28.4. kello 21.00.

ViestiKirjoittaja Vampire » 27.04.2014 19:20:53

Ööh, felarof, millä tavalla mä olen tätä peliä muka yrittänyt hyssytellä? Kritisoimalla Naletaon sinkoilevaa äänestelemistä? Koska ko. asialle mä en varsinaisesti voi mitään, koska mun mielestä Nallen äänestäminen tuo sellasen kuvan, että nyt kovasti sinkoillaan paikasta toiseen pysymättä hetkeäkään paikallaan - eikä tämä mielipide riipu ollenkaan siitä, mitä roolia pelaan. Ja mikäli et ole vielä huomannut, niin aggressiivinen/kärkäs pelaaminen on mulle luonnollista enkä ainakaan itse koe että olisin mitenkään ärsyyntynyt siitä, että mun ääneen kiinnitettiin huomiota. Tämä peli ei ole ärsyyntynyttä Vampirea nähnytkään ja se on ihan hyvä asia (koska ärsyyntynyt Vampire on myrkyllinen)
心配ないからね。
Avatar
Vampire
Kepitetty kyläläinen
 
Viestit: 511
Liittynyt: 15.11.2013 00:56:15
Paikkakunta: Pirkanmaa
Kotiyhteisö: FinFanFun
Palkinnot: 8

Re: Penaalissa, 1.päivä päättyy 23.4. kello 21.00.

ViestiKirjoittaja felarof » 27.04.2014 20:00:32

^ Viittasin tuolla hyssyttelyllä tähän (ekan päivän minilistauksestani, laitoin sua koskevan kohdan tähän nyt kokonaan koska se avaa myös muita perusteluita edellisestä viestistäni vähän tarkemmin):
felarof kirjoitti:Vampire: Mua ei niinkään hämää Vampiressa tuo itse ääni, vaan se miten hän on reagoinut siihen, kun äänestä alettiin kysellä. Käsitin tuon äänen alunperin olevan osittain reaktionhakua, ja saattaisi vielä muuttua riippuen siitä miten Naletao ääneesi reagoisi. Kuitenkin mitä enemmän äänestäsi kysellään tunnut kaivautuvan vaan itsepäisesti enemmän äänesi taakse ja erityisesti viimeisimmässä viestissä pieni "minä vastaan muu maailma" ja jonkin näköinen lievä ärsyyntyminen/hätääntyminen häiritsee. Lisäksi tämä:
Vampire kirjoitti:Nalle myös läht penäämään mielipiteitä muista pelaajista. Oletko ollenkaan sattunut huomaamaan, että on pelin ensimmäisen päivän toinen (kolmas?) irl-päivä ja on aika ihme, jos kellään on vielä selkeitä käsityksiö muista pelaajista muodostnut.

Tuo saa minulle vähän sellaisen olon, että yrität hyssytellä hiljaiseksi laajempaa keskustelua pelaajista. Tuossa vaiheessa oli kuitenkin tullut melkein sivullinen viestejä, joten luulisi tuosta pystyvän ainakin jonkinlaisia huomioita/mielipiteitä esittämään (vaikka sitten vain muiden komppailua)? Itse en ainakaan käsittänyt Nallen kysymystä minään "luokittele kaikki hyvismäisiin tai pahismaisiin" vaan nimen omaan jonkinlaisen mielipiteen hakuna. Neutraali/lievästi pahismainen.


En ole sun kanssa samaan peliin aiemmin osunut, eli en juuri tunne sun pelityyliä. Musta erityisesti tossa sun ratsuväki-viestissä oli havaittavissa tiettyä ärsyyntymistä, lievemmin myös parissa sitä edeltävässä. Sun ääni Nallelle ei musta ollut niinkään epäilyttävä, tosin olisin utelias lukemaan sun vastauksen hänen viestiinsä, mitä ekana päivänä vähän lupailit.
Just breathe. Dream.
felarof
Kyläläinen
 
Viestit: 128
Liittynyt: 21.01.2014 22:53:03

Re: Penaalissa, 2.päivä päättyy 28.4. kello 21.00.

ViestiKirjoittaja Vampire » 27.04.2014 20:09:43

Musta erityisesti tossa sun ratsuväki-viestissä oli havaittavissa tiettyä ärsyyntymistä, lievemmin myös parissa sitä edeltävässä.

Lähinnä toi oli huvittunut kommentti, koska musta on vähän jännä, että kun yhtä pelaajaa äänestää niin sitten tulee muita pelaajia, jotka puolustelee äänen saanutta pelaajaa. Varsinkin, kun äänen perusteet olivat suht haperot (mitä toki voi olettaa ekan päivän ääniltä).

Tuo saa minulle vähän sellaisen olon, että yrität hyssytellä hiljaiseksi laajempaa keskustelua pelaajista. Tuossa vaiheessa oli kuitenkin tullut melkein sivullinen viestejä, joten luulisi tuosta pystyvän ainakin jonkinlaisia huomioita/mielipiteitä esittämään (vaikka sitten vain muiden komppailua)?

Sivullinen tekstiä ei ole mun mielestä vielä niin paljoa, että siitä saisi irti mitään ihmeempää, varsinkaan kun monet viesteistä on tätä klassista "moi, olen hereillä"-kastia. Joten en ihan näe, mitä hyssyttelevää on siinä, että tästä huomauttaa.

tosin olisin utelias lukemaan sun vastauksen hänen viestiinsä, mitä ekana päivänä vähän lupailit.

Mulla on tällä hetkellä lievästi sanottuna kiire (mistä taisin jo ihan ekassa viestissäni mainita) ja yliopistoarki on suht hektistä, kun on niin mielettömästi ulkoaopeteltavaa (ja kun mun alalla sitä on vielä ekstrapaljon). Joten voipi olla, että tohon viestiin vastaaminen lykkääntyy siihen, kun mulla on edes vähän pidempi tauko kun muutama tunti (jotka käytän mielelläni ihan rentoutumiseen).
心配ないからね。
Avatar
Vampire
Kepitetty kyläläinen
 
Viestit: 511
Liittynyt: 15.11.2013 00:56:15
Paikkakunta: Pirkanmaa
Kotiyhteisö: FinFanFun
Palkinnot: 8

Re: Penaalissa, 2.päivä päättyy 28.4. kello 21.00.

ViestiKirjoittaja felarof » 27.04.2014 22:58:43

Vampire kirjoitti:
Tuo saa minulle vähän sellaisen olon, että yrität hyssytellä hiljaiseksi laajempaa keskustelua pelaajista. Tuossa vaiheessa oli kuitenkin tullut melkein sivullinen viestejä, joten luulisi tuosta pystyvän ainakin jonkinlaisia huomioita/mielipiteitä esittämään (vaikka sitten vain muiden komppailua)?

Sivullinen tekstiä ei ole mun mielestä vielä niin paljoa, että siitä saisi irti mitään ihmeempää, varsinkaan kun monet viesteistä on tätä klassista "moi, olen hereillä"-kastia. Joten en ihan näe, mitä hyssyttelevää on siinä, että tästä huomauttaa.

Jos olisit ite kommentoinu sulle esitettyyn kysymykseen, ettei sulla oo vielä mielipidettä muista pelaajista, en olisi ihmetellyt sitä niin paljoa. Kohotellut kyllä ehkä vähän kulmiani - tuossa vaiheessa oli tullut kuitenkin jo aika monta pelaajaa, joista olisi voinut olla jotain sanottavaa (ja muilla oli ollutkin) mm. Yut, Nalle, Kimera, Janus. Mutta se, että puutut toiselle esitettyyn kysymykseen siitä, mitä mieltä hän on pelaajista saa minulle sellaisen olon, ettet halua keskustelua pelaajista -> et halua pelin etenevän. Varsinkin, kun tuossa vaiheessa oli jo ihan toivottavaa, että olisi edes jotain sanottavaa. Eri asia tietenkin, jos tuollainen kysymys olisi esitetty vaikka pelin toisessa viestissä.

Joo, ei se ollut tarkoitettukaan sellaiseksi "vastaa nyt heti tai muuten" -kysymykseksi, ymmärrän että voi olla kiirettä :) Kunhan kerkeät.
Just breathe. Dream.
felarof
Kyläläinen
 
Viestit: 128
Liittynyt: 21.01.2014 22:53:03

Re: Penaalissa, 2.päivä päättyy 28.4. kello 21.00.

ViestiKirjoittaja Zey » 28.04.2014 19:16:49

Väliaikalaskenta:

Äänet:
1 Janus (Violet)
1 Kimera (Vampire)
1 Vampire (felarof)

Tippumassa siis Janus saatuaan äänensä ensin, sekä kasa äänestyspakkolaisia.

Äänestyspakot:
Fizel, (Violet), Kimera, (Vampire), (felarof), Janus, Kuma, veivi

Poissa:
Violet 28.-30.4.
Raegan 29.4-1.5

Päivä päättyy tänään kello 21.00 eli ALLE TUNNIN PÄÄSTÄ.
Fiksubjs dilmaattinen
Avatar
Zey
Kyläläinen
 
Viestit: 2506
Liittynyt: 01.11.2013 22:46:23
Paikkakunta: Turku
Kotiyhteisö: Kylä
Palkinnot: 16

Re: Penaalissa, 2.päivä päättyy 28.4. kello 21.00.

ViestiKirjoittaja veivi » 28.04.2014 19:25:20

felarof kirjoitti:
veivi:
veivi kirjoitti:Ottaen huomioon että Naletao on edistänyt hyvinpaljon ensimmäisen päivän keskusteluja, ja ollut selvästi aktiivinen, olisi siis suuri etu pahiksille jos hänet äänestettäisiin ensin pois.

Tämä kuulostaa siltä kuin tietäisit Nallen hyvikseksi. Miksi näin?

En tiedä onko Nalle hyvis vai pahis, mutta hän edisti ekan päivän keskuteluja huomattavasti.

felarof kirjoitti:Ketä pidät tällä hetkellä pahismaisimpana? Entä hyvismäisimpänä?

En pidä ketään kovin hyvismäisenä, mutta Naletao ja felarof ovat olleet ainakin aktiivisimmat. Pahismaisimpana pidän Vampirea.
En haluaisi äänestä ketään pois vielä, mutta kai se on pakko. ++Vampire

On aika hiljasta ollut tämä toinen päivä. Itselläni oli paljon menoja viikonloppuna ja unohdin kokonaan täällä käväistä puhumassa.
Avatar
veivi
Kyläläinen
 
Viestit: 8
Liittynyt: 17.04.2014 18:06:07

Re: Penaalissa, 2.päivä päättyy 28.4. kello 21.00.

ViestiKirjoittaja felarof » 28.04.2014 19:28:45

^Miksi pidät Vampirea pahismaisena?
Just breathe. Dream.
felarof
Kyläläinen
 
Viestit: 128
Liittynyt: 21.01.2014 22:53:03

Re: Penaalissa, 2.päivä päättyy 28.4. kello 21.00.

ViestiKirjoittaja Kuma » 28.04.2014 19:56:48

Ahaa, anteeksi kun sekoilin Nale! En ymmärrä miten onnistuin quoteemaan väärää :D Oikeasti pahoittelen tapahtunutta.
On tosiaan ollut koulussa kiireitä ja myönnän, että meinasin unohtaa koko pelin olemassaolon! Tästä syystä en kirjoita vielä kauhean pitkiä perusteluita, sillä äänestyspakkokin suorittamatta, enkä halua tippua. Lupaan kirjoittaa parempia perusteluita ja mielipiteitä jatkossa!

Tosiaan. Lukiessani postauksia uudelleen epäilykseni kiinnittyivät tähän.
Raegan kirjoitti:Ja muuten, tietaaks pahikset etta kuka petturi on? Jos ei, miten tan hahmon pelaaminen eroaa tavallisesta muuten kuin etta yrittaa aanestaa pois hyviksiksi epailemiaan?
Pahis voisi kysyä näin vaikuttaakseen hyvismäisemmältä. Onkohan sinulla puhtaat jauhot pussissasi? Muutenkin tunnut olevan... Liian hyvismäinen? ++Raegan
Avatar
Kuma
Kyläläinen
 
Viestit: 3
Liittynyt: 17.04.2014 17:23:29

Re: Penaalissa, 2.päivä päättyy 28.4. kello 21.00.

ViestiKirjoittaja Zey » 28.04.2014 20:01:30

Päivä on päättynyt.
Fiksubjs dilmaattinen
Avatar
Zey
Kyläläinen
 
Viestit: 2506
Liittynyt: 01.11.2013 22:46:23
Paikkakunta: Turku
Kotiyhteisö: Kylä
Palkinnot: 16

EdellinenSeuraava

Paluu Hautausmaa

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 61 vierailijaa

cron