Mafiapeli III - Peli on päättynyt

Pelien viimeinen lepopaikka, jonne kyläläiset kokoontuvat muistelemaan menneitä pelejä ja keskustelemaan niiden tapahtumista.

Re: Mafiapeli III - 1.Päivä päättyy torstaina 19.00

ViestiKirjoittaja Vampire » 11.12.2013 19:57:18

piikkis, en voi tietää seuraavatko heräämättömät piilossa peliä saamatta kuitenkaan suutaan auki (mahdollista, kun matskua voi olla sillain vähän, että ei välttis halua tulla puhumaan ennen kuin saavat sanotuksi jotain "moi olen hereillä"-viestiä enemmän.) ja ei, en pistä koko tuota heräämättömyysvalittelua provosoinnin piikkiin, osan kyllä - eka kerta oli ihan puhtaasti sen takia, että mua harmittaa että peli on hiljanen, mutta sen jälkeen siihen tuli se provosointi mukaan.

Joosepilta kaipaisin parin muun lisäksi perusteluja.

Ja piikkis, tuohon "vain viis on herännyt"-kommenttiin voin sanoa vain sen, että mä en jaksanut alkaa laskemaan heränneitä viesti kerrallaan, joten menin karkean arvion mukaan ja laitoin luvuksi sen määrän, jonka muistin herännäiksi pelaajiksi. Eli Jita, piik, Violet, Jooseppi ja Ardee (plus mie)

//piikkisiili kiilasi
私は悪魔で執事ですから。
Avatar
Vampire
Kepitetty kyläläinen
 
Viestit: 383
Liittynyt: 15.11.2013 00:56:15
Paikkakunta: Pohjois-Karjala
Palkinnot: 8

Re: Mafiapeli III - 1.Päivä päättyy torstaina 19.00

ViestiKirjoittaja Violet » 11.12.2013 20:06:32

piikkis: Sinun äänesi oli aito epäilyääni, mutta minun ääneni oli reaktionhakuääni. Jos Jooseppi on pahis, niin uskon, että hänen seuraavassa viestissään voi näkyä jonkun muunkin kädenjälki. Katsotaan siis miten hän reagoi.
Paras hyvis, aktiivisin kyläläinen & paras varapelaaja kepit vuodelta 2014
Avatar
Violet
Mafioso
 
Viestit: 1313
Liittynyt: 15.11.2013 07:17:57
Kotiyhteisö: Kylä
Palkinnot: 14

Re: Mafiapeli III - 1.Päivä päättyy torstaina 19.00

ViestiKirjoittaja Ardee » 11.12.2013 20:34:27

Tähän mennessä äänen ovat saaneet ja antaneet (listaus on enemmän itselleni kuin muille, heh):

Jitachi (piikkisiili)
piikkisiili (Jooseppi)
Jooseppi (Violet)

Joosepin antaman äänen ja perustelemattomuuden laitan pitkälti ensimmäisen pelin piikkiin. Ymmärrän Joosepin ääntä siinä määrin, että piikkisiili on osoittautunut jo näiden viestien perusteella hyökkääväksi ja muiden sanomisiin lähes pikkutarkasti takertuvaksi. Kuitenkaan en lähtisi äänestämään yhtä pelin aktiivisinta pelajaa ensimmäisenä päivänä perusteena pelkä tarkkaavaisuus, sillä aktiivisen hyviksen menettäminen painaa vaakakupissani huomattavasti enemmän kuin aktiivisen pahiksen kiinni saaminen. Riskit ovat siis huomattavat verrattuna saavutettaviin hyötyihin.

Violet, antamasi ääni Joosepille on mielestäni pieni ylilyönti. Eikö tässä olisi riittänyt pelkkä viittaus äänen uhkaan, joka perusteiden edellään puuttuessa olisi tipahtanut Joosepin niskaan?

Toivonkin kovasti että Jooseppi ilmaantuisi vielä perustelemaan ääntään, jotta saataisiin tätä tilannetta selvemmäksi. Ja siinä ohella ehkä oman ääneni kohde selväksi.

//Violet näköjään ehti väliin... Vois yrittää ens kerralla pohtia ja kirjottaa nopeammin :D
Ardee
Kyläläinen
 
Viestit: 11
Liittynyt: 17.11.2013 15:21:16

Re: Mafiapeli III - 1.Päivä päättyy torstaina 19.00

ViestiKirjoittaja Jitachi » 11.12.2013 21:37:38

Piikkis: Mielestäni todennäköisin seuraus sille, jos olisin vastannut ihan vain rehellisesti, että valitsin eläimet nähdäkseni, miten ihmiset reagoivat aihevalintaani, olisi tarkoittanut, että sivukeskustelu olisi vain ollut siinä, ja kaikki pystyvät taas vajoamaan antiaktiivisuuden syövereihin. Pitämällä pelin aktiivisena antiaktiivien on vaikeampi soluttautua joukkoon.

Krhm, Violetin reaktio ihmetyttää kanssa, heti käymässä Joosepin kimppuun sen vuoksi, että hän on uusi ja hieman hätiköi äänen kanssa. Uudet pelaajat ovat mun muistikuvan mukaan tehnyt niin toisinaan aluksi, kun eivät kunnolla muiden pelityylejä tunne. Enemmän kuitenkin kummastuttaa hänen takertuminen siihen, että piikkis takertui heti muhun, ja sitten Violet takertuukin itse Jooseppiin. Jos se ei ole pahismaista, niin ainakin tekopyhää. Itse tajusin piikkiksen äänen reaktiona vastaushaluttomuuteeni.
You'll see that my mind is too fast for eyes
Avatar
Jitachi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 687
Liittynyt: 15.11.2013 07:02:40
Paikkakunta: Turku
Kotiyhteisö: Kylä/pkmn.eu
Palkinnot: 7

Re: Mafiapeli III - 1.Päivä päättyy torstaina 19.00

ViestiKirjoittaja Violet » 11.12.2013 21:54:09

Jitachi: En hyökännyt Joosepin kimppuun siksi, että hän olisi hätiköinyt enkä etenkään siksi, että hän olisi uusi. Jos tuossa viestissä olisi ollut jonkinlaiset perustelut äänelle, niin en olisi siihen ääntäni sijoittanut. Nyt kuitenkin pidän perusteiden saamista ja reaktiota ääneen äänen pitämisen arvoisena asiana.
Paras hyvis, aktiivisin kyläläinen & paras varapelaaja kepit vuodelta 2014
Avatar
Violet
Mafioso
 
Viestit: 1313
Liittynyt: 15.11.2013 07:17:57
Kotiyhteisö: Kylä
Palkinnot: 14

Re: Mafiapeli III - 1.Päivä päättyy torstaina 19.00

ViestiKirjoittaja Mus » 11.12.2013 22:04:13

Väliaikalaskentaa!

1 Jitachi (piikkisiili)
1 Vampire (Raegan)
1 piikkisiili (Jooseppi)
1 Jooseppi (Violet)

Jitachi on kuolemassa yhdellä äänellä. Päivä päättyy huomenna 19.00!

Poissaolot:
- Eip.
Eläkkeellä - Käyn kuitenkin välillä tarkistamassa mitä Kylään kuuluu :-).
Pelan nykyään Englnninkielisellä foorumilla.
Avatar
Mus
Kyläläinen
 
Viestit: 261
Liittynyt: 01.11.2013 21:34:51
Paikkakunta: Espoo
Palkinnot: 17

Re: Mafiapeli III - 1.Päivä päättyy torstaina 19.00

ViestiKirjoittaja Hagrid » 11.12.2013 22:37:46

Haloja, pitkästä aikaa pelaamassa, gameface päälle ja eikun menoks.

Ensi alkuun: moikka kaikille uusille ja vanhoille juonittelijoille, mukava palata takaisin keskuuteen, ja saada elämän tarkoituksen taas O/

Mun mielestä peli on lähtenyt kivasti käyntiin, näillä teksteillä jos pitäisi hieman järjestellä heränneitä pelaajia kategorioihin niin.. -

Pahis - Ei ketään vielä
Pahismainen - Violet
Neutraali (vähän tekstiä/hyvispahis-rajalla) - Jooseppi, Vampire
Hyvismäinen - Ardee, Jitachi, piikkisiili, Raegan, Zey
Hyvis - Ei ketään vielä

Tää mun listaus oli enemmänkin viba-perusteilla kuin mistään vuorenvarmoista faktoista. Lukasin siis ton forkan läpi ja muodostin pienen listan. Mut jos totta puhutaan, ilman viboja ei synny epäilyksiä, eli viboja peliin, hip hei hurraa. Taisin ihan ekassa pelissäni olla kertakäyttönen hyvistappaja ja murhasin pienen viban perusteella pahiksen heti ekana yönä.

Mut haluun kuulla kaikilta, horaaneko, ropsus ja herkkuoone peput ylös and get ur buts over here.

#HagridisAWESOME #HagridOut
Avatar
Hagrid
Kyläläinen
 
Viestit: 71
Liittynyt: 16.11.2013 18:47:38

Re: Mafiapeli III - 1.Päivä päättyy torstaina 19.00

ViestiKirjoittaja Zey » 11.12.2013 22:54:07

Vampire kirjoitti:Melkein voisin sanoa, että tarkoituksella lähdin vähän tekohyvistelevälle surkuttelulinjalle, koska yleisesti oon huomannut, että provosoiminen on paras keino saada ihmisiin liikettä.

Tarkoitatko siis, että lähdit tahallasi tekemään itsestäsi pahismaista?

Jooseppi nyt pienesti ihmetyttää tälläkin päin, tosin en tuota olisi heti luokittelemassa pahismaiseksi, lähinnä kokemattomuuden piikkiin laittaisin. Mutta silti olisi mukava kuulla jotain tästä päättelyketjusta, jonka seuraksena ääni lensi piikkikselle. :)

Violetilta vähän hassua perustella hänen ja piikkiksen äänien eroavaisuudella ääntänsä Jooseppille. Miksi kertoa hakevansa äänellään reaktiota, kun silloin tuskin pelaajalta tulee kauhean voimakkaita reaktioita kun voi vain ajatella, että ääni lähtee, kunhan en panikoi.

Ardee kirjoitti:...aktiivisen hyviksen menettäminen painaa vaakakupissani huomattavasti enemmän kuin aktiivisen pahiksen kiinni saaminen.

Hmm, miksikäs näin? Eikö tässä kuitenkin ole tärkeämpää yrittää tappaa pahiksia, kuin yrittää varmistaa ettei aktiivinen hyvis kuole? Hyvisten arvo pelissä ei ole kauhean suuri, ja aina jos tippuu hyvis, niin onhan tämän mahdollista päästä varapelaamaan mikäli joku on niin hiljainen, että tippuu antiaktiivisuuteen. Pahiksia taas olisi vähän pakko saada kiinni. Eli sikäli ensimmäiseksi kriteeriksi sopii paremmin epäilyttävyys kuin aktiivisuus.

Mut joo, nyt rupeen hipsimään nukkumaan, huomenna sitten luen viestejä, jos vaikka tulisi oikein kunnon mielipiteitä kehiin. :>

//Hagrid väliin.
Uskomattoman hykerryttävän tyrmistyttävä.
Avatar
Zey
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1018
Liittynyt: 01.11.2013 22:46:23
Kotiyhteisö: Kylä
Palkinnot: 13

Re: Mafiapeli III - 1.Päivä päättyy torstaina 19.00

ViestiKirjoittaja Jooseppi » 11.12.2013 23:14:54

Pikkis ja Violet: päädyin piikkisiiliin, koska edellisiä pelejä lukemalla, ja loogista päättelyä hyödyntämällä, olen tullut tulokseen, että aktiiviset pelaajat saattavat olla pahiksia, joka on luonnollista johtuen pahisten halusta vaikuttaa peliin sekä välttääkseen joutumasta "epäaktiivisuus=pahis" olettamuksille. Itseäni epäilyttävät aktiivisten pelaajien aktiivisuuden motiivit.. Lisäksi piikkis on tuntunut saavan puolustavan kuuloisia kommentteja muilta pelaajilta myös, jolloin olen pelaajien suhteita pohtiessani aina törmännyt piikkikseen uudelleen ja uudelleen. En myöskään ole sulkenut piikkisiilin ja Jitachin salajuonta ulos. Tässä perusteeni äänelle!
Jooseppi
Kyläläinen
 
Viestit: 22
Liittynyt: 18.11.2013 20:42:17

Re: Mafiapeli III - 1.Päivä päättyy torstaina 19.00

ViestiKirjoittaja Ardee » 11.12.2013 23:16:43

Jos tarkastellaan koko lausetta josta lainauksen poimit:

Ardee kirjoitti:Kuitenkaan en lähtisi äänestämään yhtä pelin aktiivisinta pelajaa ensimmäisenä päivänä perusteena pelkä tarkkaavaisuus, sillä aktiivisen hyviksen menettäminen painaa vaakakupissani huomattavasti enemmän kuin aktiivisen pahiksen kiinni saaminen.

Ajatukseni siis oli kokonaisuudessaan tämä:
Kuitenkaan en lähtisi äänestämään yhtä pelin aktiivisinta pelaajaa ensimmäisenä päivänä perusteena pelkkä tarkkaavaisuus, sillä aktiivisen hyviksen menettäminen (ensimmäisenä päivänä) painaa vaakakupissani huomattavasti enemmän kuin aktiivisen pahiksen kiinni saaminen ( kun huomioidaan perustelujen vajaavuus ja siitä seuraava mahdollinen virhearvio.)

Lisäksi ajattelin, että aktiivinen pelaaja antaa kuulua itsestään myös seuraavina päivänä, jolloin hänestä on helpompi muodostaa mielikuva ja tehdä johtopäätöksiä myös seuraavina päivinä kuin hiljaisemmista.

Myönnetään, että ajatukseni oli hieman heikosti ilmastu tässä kohdin. Lisäksi oli sekaan livahtanut kirjoitusvirhe kaikkein oleellisimpaan sanaan, joka vain korostuu boldauksen takia...
Ardee
Kyläläinen
 
Viestit: 11
Liittynyt: 17.11.2013 15:21:16

Re: Mafiapeli III - 1.Päivä päättyy torstaina 19.00

ViestiKirjoittaja Vampire » 11.12.2013 23:29:58

Tarkoitatko siis, että lähdit tahallasi tekemään itsestäsi pahismaista?

Niin kai sitten, jos provosoiminen tarkoittaa automaattisesti pahismaista... eiku. Lähdin tahallani provosoimaan, en tekemään itsestäni maalitaulua tai pahismaista. Provoamisen kun oon huomannut varsin tehokkaaksi ja jopa paikoin helpoksi keinoksi saada aikaan reaktioita, tässäkin tapauksessa se käynnisti peliä, vaikka ei siltä aluksi näyttäisikään.
私は悪魔で執事ですから。
Avatar
Vampire
Kepitetty kyläläinen
 
Viestit: 383
Liittynyt: 15.11.2013 00:56:15
Paikkakunta: Pohjois-Karjala
Palkinnot: 8

Re: Mafiapeli III - 1.Päivä päättyy torstaina 19.00

ViestiKirjoittaja Violet » 12.12.2013 07:05:55

--Jooseppi Joosepin perustelut meni läpi.
Paras hyvis, aktiivisin kyläläinen & paras varapelaaja kepit vuodelta 2014
Avatar
Violet
Mafioso
 
Viestit: 1313
Liittynyt: 15.11.2013 07:17:57
Kotiyhteisö: Kylä
Palkinnot: 14

Re: Mafiapeli III - 1.Päivä päättyy torstaina 19.00

ViestiKirjoittaja Jitachi » 12.12.2013 17:11:11

Mietittyäni hetken, en osta tapaa, jolla piikkis on takertunut, ja hyökkäyksen mentyä mönkään vain aktiivisesti puolustellut. Pelissä on tapahtunut muutakin, joten hänen käytöksensä on mun silmissä vaikuttanut aika lailla näennäsaktiivisuudelta. Hänen pahispelinsä on muutenkin muuttunut aggressiivisempaan suuntaan, joten en edes olisi yllättynyt pahikseksi paljastuessa.

Tän hetkisten tietojen mukaan pitäisin myös Hagridia epäilyttävänä antaessaan vibaperusteella lähes kaikille luottoa. Ai niin, ja Violetille pahismaisuutta. Perustelua sille, että vibameininki toimi aikaisemmin, joten miksei nytkin. Tai ehkä kyseessä ei ollutkaan viba, ja Hagrid onkin pahis, jonka myötä hän tietääkin kaikki hyvikset.
You'll see that my mind is too fast for eyes
Avatar
Jitachi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 687
Liittynyt: 15.11.2013 07:02:40
Paikkakunta: Turku
Kotiyhteisö: Kylä/pkmn.eu
Palkinnot: 7

Re: Mafiapeli III - 1.Päivä päättyy torstaina 19.00

ViestiKirjoittaja Jooseppi » 12.12.2013 18:30:43

Jitachi: Jos luulet piikkistä pahikseksi mikset äänestä häntä? Pidän erittäin epäilyttävänä toimintaasi mikäli ääntä et anna, etenkin kun mainitset epäilyistäsi. Niinkuin jo edellä olen maininnut olen jossain määrin epäillyt teitä piikkiksen kanssa pariksi ja tämä tukisi mielästäni väitettä. Odotan näkeväni sinulta jotain kommenttia vielä.
Jooseppi
Kyläläinen
 
Viestit: 22
Liittynyt: 18.11.2013 20:42:17

Re: Mafiapeli III - 1.Päivä päättyy torstaina 19.00

ViestiKirjoittaja Jitachi » 12.12.2013 18:41:53

Jooseppi: Kuten mainitsin jo aikaisemmin, pidän myös Hagridia pahismaisena, ja totta puhuen olisin halunnut jommalta kummalta edes jonkin asteista vastausta. En näemmä saanut, joten ++piikkisiili
You'll see that my mind is too fast for eyes
Avatar
Jitachi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 687
Liittynyt: 15.11.2013 07:02:40
Paikkakunta: Turku
Kotiyhteisö: Kylä/pkmn.eu
Palkinnot: 7

Re: Mafiapeli III - 1.Päivä päättyy torstaina 19.00

ViestiKirjoittaja Zey » 12.12.2013 18:50:47

No niin kotona ollaan, koira nukkuu tyytyväisenä käytyään lenkillä ja saatuaan masun täyteen -> ei kun lukemaan topaa :D

Ardee: okei, ymmärrän sun pointtisi, vaikka sikäli karsastankin edelleen ajatusta että joku säilytettäisiin hengissä vain aktiivisuuden takia.

Jitachi
Hänestä olen edelleen samoilla linjoilla, eli piikkisiilen kommenttiin vastaamattomuus mietityttää kun tuntuu olevan pienesti ristiriidassa sen "olen hyvis ja haluan puhette" -kuvan kanssa, jonka Jitachi loi/yritti luoda. Ja kun piikkisiili osuvasti kysyi, miksei Jitachi tarttunut piikkiksen reaktioon, niin perustelu oli jokseenkin outo. Eihän sitä reaktioon tarttumisessa olisi tarvinnut selittää että hainpas nyt tällä kysymyksellä reaktoita ja sinulta tuli mielenkiintoinen, joten koitanpa yrittää saada lisää irti sinusta! :D Olisi voinut ihan vain tarttua reaktioon normaaliin tapaan, ilman selittelyjä. Eikä tämä olisi yhtään mitään tehnyt topaa hiljaiseksi, päin vastoin, yleensä peliin liittyvä kysely ja pointtien esiin tuonti vilkastuttaa keskustelua.

Jooseppi
Voimakkaasti lähtenyt peliin mukaan. En olisi ensimmäiseksi piikkiksen pahiskaveriksi laittamassa, sillä lähti äänestämään piikkistä tavalla, joka huokuu omanlaista varmuuttaan, ettei ääni varmaan hevillä tule piikkikseltä lähtemään. Lisäksi en jotenkin usko, että ensimmäisessä pelissä tulisi mieleen, että hei, äänestänpä heti pahiskaveriani! Enkä jotenkin nää piikkistäkään tuota ehdottamassa, joten... :D
//Jooseppi näköjään kirjoitellut. ...Etkö kompannut Violetia siinä, ettei piikkisiili ja Jitachi todennäköisesti ole pahispari. Mistä moinen mielipiteen muutos?

Hagrid
Alkoi kivasti kertomaan mielipitetään (vaikkakin vain viboja), nyt odottelen, että josko hän koittaisi selvittää mistä vibat tulevat, niin saataisiin jotain hieman vahvempaakin pöytään.

Apuva, päivä päättyykin seitsemältä, elin koko ajan siinä harhakuvitelmassa että se päättyy vasta yhdeksältä... :o Jäi todella paljon kesken viestien käyminen, jatkan sitä kunhan saan tän lähetettyä, mutta nyt laitan äänen, ettei ihan tulisi minuuttia ennen päivän päättymistä. Eli ++Jitachi epäilyttää eniten, ei jotenkin sanat ja teot kohtaa, yllä on tarkemmin perusteltu.

//Jitachi väliin. Hmm.
Uskomattoman hykerryttävän tyrmistyttävä.
Avatar
Zey
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1018
Liittynyt: 01.11.2013 22:46:23
Kotiyhteisö: Kylä
Palkinnot: 13

Re: Mafiapeli III - 1.Päivä päättyy torstaina 19.00

ViestiKirjoittaja piikkisiili » 12.12.2013 18:57:25

Jitachi: siis olenko sinusta vain puolustellut itseäni?

(kännyllä)
Tuhahtele vapaasti! -Omalla vastuullasi.
"-- oli ehdottomasti kiinnostava tuttavuus, vaikka aikaisempi tutkailu olikin jättänyt Piikkisiilistä vähän kyseenalaisen kuvan."- lautapeliopas.fi
Avatar
piikkisiili
Kepitetty kyläläinen
 
Viestit: 233
Liittynyt: 15.11.2013 00:12:35
Paikkakunta: lehtikasassa
Palkinnot: 15

Re: Mafiapeli III - 1.Päivä päättyy torstaina 19.00

ViestiKirjoittaja piikkisiili » 12.12.2013 19:00:00

Eli minusta Jitachi vääristää kirjoittamaani. Hyökkäävä olen ollut ennenkin niin hyviksenä kuin pahiksena
Tuhahtele vapaasti! -Omalla vastuullasi.
"-- oli ehdottomasti kiinnostava tuttavuus, vaikka aikaisempi tutkailu olikin jättänyt Piikkisiilistä vähän kyseenalaisen kuvan."- lautapeliopas.fi
Avatar
piikkisiili
Kepitetty kyläläinen
 
Viestit: 233
Liittynyt: 15.11.2013 00:12:35
Paikkakunta: lehtikasassa
Palkinnot: 15

Re: Mafiapeli III - 1.Päivä päättyy torstaina 19.00

ViestiKirjoittaja Mus » 12.12.2013 19:26:14

Päivä on päättynyt :).
Eläkkeellä - Käyn kuitenkin välillä tarkistamassa mitä Kylään kuuluu :-).
Pelan nykyään Englnninkielisellä foorumilla.
Avatar
Mus
Kyläläinen
 
Viestit: 261
Liittynyt: 01.11.2013 21:34:51
Paikkakunta: Espoo
Palkinnot: 17

Re: Mafiapeli III - 1.Päivä päättyy torstaina 19.00

ViestiKirjoittaja Mus » 12.12.2013 19:40:36

1.Ilta

2 Jitachi (piikkisiili, Zey)
1 Vampire (Raegan)
2 piikkisiili (Jooseppi, Jitachi)

Piikkisiili sai äänensä ensin, joten hänet lynkataan.

Kuva

Elossa 11
Kuollut 1
1.Päivä piikkisiili (tavallinen)

1.Yö päättyy perjantaina 19.00. Erikoishahmoilta nimet siihen mennessä :).

1.Ilta linkkinä
Eläkkeellä - Käyn kuitenkin välillä tarkistamassa mitä Kylään kuuluu :-).
Pelan nykyään Englnninkielisellä foorumilla.
Avatar
Mus
Kyläläinen
 
Viestit: 261
Liittynyt: 01.11.2013 21:34:51
Paikkakunta: Espoo
Palkinnot: 17

Re: Mafiapeli III - 1.yö päättyy perjantaina 19.00

ViestiKirjoittaja Mus » 13.12.2013 20:01:10

(pahoittelut myöhästymisestä, tuli estitä, joihin en voinut vaikuttaa)

2.Aamu

Kuva

Elossa 11
Kuollut 1
1.Päivä: piikkisiili (tavallinen)
1.Yö: Ei kukaan

2.Päivä päättyy tiistaina 17.12 kello 19.00

Poissaolot:
Ei ole.

Äänestyspakot:
Vampire, Ropsus, Ardee, Herkkuoone, Hagrid, horaaneko

Kuva linkkinä
Eläkkeellä - Käyn kuitenkin välillä tarkistamassa mitä Kylään kuuluu :-).
Pelan nykyään Englnninkielisellä foorumilla.
Avatar
Mus
Kyläläinen
 
Viestit: 261
Liittynyt: 01.11.2013 21:34:51
Paikkakunta: Espoo
Palkinnot: 17

Re: Mafiapeli III - 2.päivä päättyy tiistaina 19.00

ViestiKirjoittaja Hagrid » 13.12.2013 20:37:37

Oho, nyt on kysymys siitä, onko suojelija osunut oikeaan, vai onko pahikset antiaktiivisia? Eilen päivän lopussa ei tapahtunu hirveesti mitään mielenkiintosta, mut katotaa mitä tänää. Ai katos, mul onki äänestyspakko, pitää kattoo ketä äänestää
Avatar
Hagrid
Kyläläinen
 
Viestit: 71
Liittynyt: 16.11.2013 18:47:38

Re: Mafiapeli III - 2.päivä päättyy tiistaina 19.00

ViestiKirjoittaja Jitachi » 13.12.2013 21:13:55

Jos toi johtuu pahisten antiaktiivisuudesta, vaihtoehdot olisivat siinä tapauksessa sääntöjen mukaisesti mä, Jooseppi ja äänestämättömät. Yönimisääntöjenhän mukaan ilman varanimeä pahikset lynkkaavat sen, ketä joku heistä on viimeksi äänestänyt. Jos näin, on, laskuista voi tiputtaa aika varmuudella Zeyn, Raeganin ja Violetin. On kuitenkin hyvin mahdollista, että suojelija on osunut oikeaan, ja pahis voi olla kuka tahansa.

Piikkis: Olen pahoillani jos tulkitsit tulkitsemiseni sanojen vääntelyksi, mutta pysyn edelleen sanojeni takana. Pidin sinua epäilyttävänä, koska fokuksesi muihin pelaajiin tuntui puuttuvan. Pahiksena olisi helpompaa keskittyä kiusaamaan yhtä pelaajaa.

Hagrid: Miten niin päivän lopussa ei tapahtunut mitään mielenkiintoista, Jooseppi tivaa, miksen ole äänestänyt, sulta odotetaan reagointia pahismaisuuteen, ja loppujen lopuksi onnistun juuri ja juuri pelastamaan itseni, koska ehdin lähettämään viestini ennen Zeytä. Mulla on tän, ja eilisen päivän syystä entistä vahvempi fiilis, ettet kunnolla keskity peliin.
You'll see that my mind is too fast for eyes
Avatar
Jitachi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 687
Liittynyt: 15.11.2013 07:02:40
Paikkakunta: Turku
Kotiyhteisö: Kylä/pkmn.eu
Palkinnot: 7

Re: Mafiapeli III - 2.päivä päättyy tiistaina 19.00

ViestiKirjoittaja Zey » 13.12.2013 21:38:32

Se, että suojelija on osunut oikeaan, on ainoa mahdollisuus mitä voi olla tapahtunut, nimittäin aina joku kuolee yöllä, ellei mikään rooli estä tätä. Eli mikäli pahikset eivät ole lähettääneet yönimeä, varanimeä ei ole käytettävissä, eikä kukaan pahiksista ole äänestänyt ketään hengissä olevaa pelaajaa, niin yönimi arvotaan. Eli suojelija on osunut oikeaan ja näin ollen tietää tällä hetkellä varman hyviksen. Hänen ei kuitenkaan kannata tulla esille, siihen on vielä liian aikaista, ellei sitten ole kuolemassa, milloin voi samantien kertoa ketä suojeli. Muussa tapauksessa suojeltu todennäköisesti kuolee seuraavana yönä.

Tänään suojelijan kannattaa olla hieman varuillaan miten suhtautuu suojeltuun henkilöön: ei kannata mitään suuria mielenmuutoksia kyseisen henkilön suhteen tehdä, tai alkaa kailottamaan kauheasti tämän henkilön hyvismäisyyttä, jos ei aikaisemmin pelissä ole jo näin tehnyt, sillä pahikset tietävät suojellun henkilöllisyyden ja näin pystyvät tarkkailemaan muiden suhtautumista tähän pelaajaan. Eli varovainen kannattaa olla mielipiteistään tätä henkilöä kohtaan, tosin en suosittele mitään kauheaa tappokamppanjaakaan suojeltua kohtaan järjestämään. :D

Komppaan kyllä Jitachin ihmetystä Hagridia kohtaan. Eikö se, että Jitachi epäili sinua, ja jos oikein rivien välistä luin, harkitsi jopa äänestävänsä sinua, ole sinusta mielenkiintoista? Eikö sinulla ole mitään sanottavaa vastaasi esitettyihin epäilyihin?

Hmm, voisi taas alkaa lukea topaa ja katselemaan muitakin pelaajia, niin ei jäisi yhtä viimetippaa kuin viimeksi.
Uskomattoman hykerryttävän tyrmistyttävä.
Avatar
Zey
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1018
Liittynyt: 01.11.2013 22:46:23
Kotiyhteisö: Kylä
Palkinnot: 13

Re: Mafiapeli III - 2.päivä päättyy tiistaina 19.00

ViestiKirjoittaja Violet » 14.12.2013 12:26:36

Enkös minä perunut tuon Jooseppi ääneni? Eikö minulla pitäisi olla äänestyspakko?

Yritän huomenna saada tehtyä pelaajalistauksen, jossa kerron mielipiteeni pelaajista. Toivoisin, että mahdollisimman monet muutkin tekevät sen, niin saadaan selkeämpi käsitys pelin tilanteesta.
Paras hyvis, aktiivisin kyläläinen & paras varapelaaja kepit vuodelta 2014
Avatar
Violet
Mafioso
 
Viestit: 1313
Liittynyt: 15.11.2013 07:17:57
Kotiyhteisö: Kylä
Palkinnot: 14

Re: Mafiapeli III - 2.päivä päättyy tiistaina 19.00

ViestiKirjoittaja Hagrid » 14.12.2013 12:33:11

Mites olin noin huonosti lukassu. Noniin: ymmärrän että pelin alussa on vaikeaa löytää pahista, mutta jos en heitä jokasta pelaajaa pahikseksi, vaan annan luottoa joillekkin, niin ei se tee musta pahista. Ja multa kysellään että mihin perustan nää epäilyt. En yhtään mihinkään, siinä on teille vastaus. Ne ovat viboja eivät faktoja. Vähän olen katellut viestien tyyliä, että miten ne on kirjotettu, ja OMASTA MIELESTÄNI, älkää nut ottako hernettä nenään, kun aikasemmissa peleissä on mun omista mielipiteistä otettu herne nenään, mutta Violet vaikutti agressiivisemmalta kuin muut pelaajat (tosin onhan näin tapahtunut aiemmnkin ja hän oli hyvis). Ja ei nää mielipiteet aio suurimmaltaosalta pysyä samana. Pyhä jumala, me ollaan vasta toisessa päivässä.
Avatar
Hagrid
Kyläläinen
 
Viestit: 71
Liittynyt: 16.11.2013 18:47:38

Re: Mafiapeli III - 2.päivä päättyy tiistaina 19.00

ViestiKirjoittaja Vampire » 14.12.2013 14:21:28

Eilinen äänestys on vähän siinä rajalla saako siitä mitään irti vai ei. Melkein vois sanoa, että piikkisiilin äänestyksellä pelastettiin Jita (mutta se kariutuu osittain siihen, että Jita oli lopulta se, jonka ääni vaihtoi tippujan Jitasta itsestään piikkisiiliin), periaatteessa sitä voisi pitää pahiksen pelastamisena, mutta ehkä ei kuitenkaan. Johtuen nimenomaan siitä, että Jita oli itse se joka itsensä pelasti tippumiselta ja siitä ei kauheen hyvin voi vetää mitään johtopäätöksiä siitä, kuka on Jitan pahistoveri, jos Jita pahis olis. Ja tällä hetkellä en ole edes varma siitä, onko Jita pahis. Eipä niitä pahismaisia pelaajia ole muidenkaan joukosta oikeastaan ponnahtanut esille. Pitäis lukea topic erityisen tarkkaan läpi, kunhan saan taiottua jostain aikaa sen verran.

Omien laskujeni mukaan kaikki muut paitsi Herkkuoone ja Horaaneko ovat heränneet. Taidan siis päätyä vähän epämukavaan vaihtoehtoon aktivoinnin suhteen ja heittää herättelyääntä, jos joku vaikka sattuisi heräämään.

++Herkkuoone
私は悪魔で執事ですから。
Avatar
Vampire
Kepitetty kyläläinen
 
Viestit: 383
Liittynyt: 15.11.2013 00:56:15
Paikkakunta: Pohjois-Karjala
Palkinnot: 8

Re: Mafiapeli III - 2.päivä päättyy tiistaina 19.00

ViestiKirjoittaja Jooseppi » 14.12.2013 15:56:39

Omasta puolestani pahoittelut piikkisiilille, vibat olivat mielestäni pahismaiset. Vaikea kuitenkaan ensimmäisen päivän perusteella kokonaisvaltaista käsitystä kenestäkään saada. Ehkä myös äänestysoikeudesta innostuneena hyökkäsin piikkiksen kimppuun ja Jitachia siinä samalla vedin mukaan. Toisaalta siinä olisi pahiksella ollut loistosauma päästä piikiksestä helposti eroon.. Tiedä näistä.
Jooseppi
Kyläläinen
 
Viestit: 22
Liittynyt: 18.11.2013 20:42:17

Re: Mafiapeli III - 2.päivä päättyy tiistaina 19.00

ViestiKirjoittaja Mus » 14.12.2013 20:34:54

Väliaikalaskenta

1 Herkkuoone (Vampire)

Herkkuoone on kuolemassa yhdellä äänellä.

Ja kuten Violet mainitsi, hänellä on tosiaan äänestyspakko. Minun mokani, anteeksi ^^'.

Päivä päätty yhä tiistaina 19.00

Poissaolot:
Ei ole.

Äänestyspakot:
Vampire, Ropsus, Ardee, Herkkuoone, Hagrid, horaaneko, Violet
Eläkkeellä - Käyn kuitenkin välillä tarkistamassa mitä Kylään kuuluu :-).
Pelan nykyään Englnninkielisellä foorumilla.
Avatar
Mus
Kyläläinen
 
Viestit: 261
Liittynyt: 01.11.2013 21:34:51
Paikkakunta: Espoo
Palkinnot: 17

Re: Mafiapeli III - 2.päivä päättyy tiistaina 19.00

ViestiKirjoittaja Violet » 14.12.2013 20:38:51

Vampire: Ropsus ei ole myöskään herännyt. Oliko sinulla jokin syy jättää hänet huomioimatta vai oliko tämä vain inhimillinen erehdys?
Paras hyvis, aktiivisin kyläläinen & paras varapelaaja kepit vuodelta 2014
Avatar
Violet
Mafioso
 
Viestit: 1313
Liittynyt: 15.11.2013 07:17:57
Kotiyhteisö: Kylä
Palkinnot: 14

EdellinenSeuraava

Paluu Hautausmaa

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa